Kategorian arkisto: Ruokapuhetta

Onpa meillä syöty hyvin, on ensimmäinen ajatukseni, kun selaan vuoden 2015 postauksia. Takana on vaiherikas vuosi, osin niin kiireinen, että osa vuodesta on mennyt hiukan kuin sumussa. Ehkä juuri siksi on hyvä pysähtyä hetkeksi ja summata vuosi. Hyvä ja onnellinen sellainen.

Tammikuu

Tammikuussa kirjoitin mm. suorittamisesta ja kasvissyönnistä. Aiheet, jotka ovat näyttävät olevan tapetilla edelleen. Tämän vuoden aikana kasvissyönti on ottanut aimo harppauksen eteenpäin, Jenkeissä nousevaksi trendiksi on nostettu vegaanidieetti – voittaa ilmeisesti kaalikeiton. Myös minun kasvissyöntini on lisääntynyt edelleen vuoden mittaan – syksystä se on tosin ottanut takapakkia, koska uuden työpaikkaruokalan vahvuudet eivät löydy kasvisruokaosastolta.

Tammikuun resepteistä voisin poimia useammankin suosikin, mutta valitsen kalatacot. Ihan sen takia, että se oli vuoden käännytys. Sain skeptisen miehen ihastumaan – samalla ihastuin itsekin. Pehmeää kalaa, rapeaa kaalia, tujaus tulista chipotlemajoneesia ja reilusti tuoretta korianteria.

Samaan kuukauteen osuu myös yksi omista suosikeistani kuvien osalta. Suklaa-portterikakku, seuraavan aamun pikainen laukaus. Usein yksinkertainen on kauneinta.

Helmikuu

Helmikuussa vietin viisi minuuttiani julkisuudessa. Suostuin poikkeuksellisesti Etiketti-lehden haastatteluun. Sen jälkeen olenkin voinut taas vetäytyä luolaani. En kaipaa blogista ammattia, en ole ollenkaan julkisuushakuinen – ennemminkin päinvastoin, siksi olen aika tietoisesti valinnut hiukan anonyymin otteen. Täältä ei löydy kuvia minusta eikä läheisistäni, vaan pääosassa on ruoka.  Minua kiinnostavat ilmiöt ja ihmettely, oman naaman esittely ei ole minun juttuni.

Ruokapuolella en voi ohittaa helmikuuta nostamatta esiin veriappelsiinia – todellista satokausihedelmää, jota saa vain sen lyhyen sesongin aikana. Niinpä helmikuussa se on taas Moro. Viime vuonna siitä syntyi mm. jogurtilla kevennettyä possetia ja appelsiinivohveleita.

Yksi vuoden ilmiöistä on Satokausikalenteri, jonka avulla kasvisten ja hedelmien syöntiään on helppo monipuolistaa ja poimia hyllystä kunkin sesongin maukkaimmat ainekset. Jos vuoden 2014 tulokas hedelmähyllyllä oli granaattiomena, tänä vuonna kunnian voi myöntää persimonille – pelkästään marraskuussa sitä myytiin nelinkertaisesti edellisen vuoden myyntilukuihin nähden.

Maaliskuu

Yksi vuoden 2016 ruokailmiöistä tulee olemaan kotiruoka. Globalisoituvassa ja tällä hetkellä pelottavan raa’assa maailmassa halutaan palata turvallisesti nostalgiaan. Ilmiö on ollut minusta näkyvissä jo vuonna 2015, pidetyimpien reseptien joukossa ovat tänä vuonna olleet mm. kaalilaatikko ja kesäkeitto. Maaliskuussa olen itsekin selvästi heittäytynyt nostalgikoksi. Miehen iloksi tein ensimmäistä kertaa vuosiin mokkapaloja ja äidin uunibroileri sai päivityksen uudelle vuosituhannelle.

Huhtikuu

Meidän vuottamme on leimannut pitkittynyt remontti. Syksyllä saimme kaiken – paria kynnystä lukuunottamatta – valmiiksi ja vihdoin tänne voi taas kutsua ystäviä kylään. Viime vuonna teimme sen ihan liian harvoin. Siksi on pakko nostaa kohokohtiin se keväinen baby shower – sain suvun naiset saman pöydän ympärille kello viiden teen varjolla. Bonuksena sukuun syntyi myös mahtava hymypoika, joka on hurmannut tätinsä.

Samoissa tunnelmissa valikoitui suosikkien joukkoon kaksi lempiruokaa – chorizolihapullat ja ruusuinen pavlova, jotka osuivat huhtikuulle ja onnekkaasti vielä samaan päivällispöytään, kun sain kaksi rakasta ystävää istumaan iltaa pitkän kaavan mukaan. Liian harvinaisia hetkiä tänä vuonna.

Toukokuu

Kevät. Toukotyöt. Kyykin kyllä ahkerasti puutarhassa, mutta en riittävän ahkerasti. Se on edelleen masentavassa kunnossa. Ensi kesänä sitten. Ehkä. Taitamattoman käsiin ei pitäisi antaa ruokotonta pihaa.

Toukotyöt jäivät liian vähiin siksi, että toukokuu meni aika lailla reissuliisana. Työmatkoja yllinkyllin, mutta onneksi myös pari vapaa-ajan piipahdusta naapurimaahan. Muutaman vuoden perinne – keväinen Tukholma, jonka olen löytänyt vuosien tauon jälkeen uudestaan. Ensimmäinen visiitti hurmaavaan Gotlantiin. Mikä aarre ja niin lähellä.

Kesäkuu

Kesän ensimmäisen hyytävän kuukauden voi oikeastaan kiteyttää yhteen sanaan: Raparperi. Hapannaaman paras herkku alkukesästä valtasi blogin. Limonadia, vispipuuroa, nakukakkua. Useamman kerran kesän mittaan tein mm. raparperi-vadelmagalettea. Kiitos Kiralle Truly Kira -blogiin. Taas löytyi yksi klassikko, joka pääsee meillä pöytään varmasti joka vuosi sesongissa.

Sain kaikista kauneimmat, ohuenohuet ja suloisen vaaleanpunaiset varret Kaupunkilaisten omasta pellosta. Se on ruokaosuuskunta, jonka toimintaan pääsin tutustumaan kesän ajaksi. Satoa tuli kesäkuulta marraskuulle – vaikeasta kesästä huolimatta satoa tuli lopulta niin paljon, että päädyin jakamaan sato-osuuteni sisaren perheen kanssa.

Tuoreita, puhtaita ja hyvälaatuisia kasviksia ja juureksia läheltä. Siinä tärkein syy, miksi halusin kokeilla sato-osuutta. Plussana pidän myös sitä, että kasviksia tuli käytettyä oman mukavuusalueen ulkopuolelta – tänä kesänä löysin mm. kyssäkaalin. Meidän kahden hengen perheellemme sato-osuus oli kuitenkin liian suuri. Ellen olisi jakanut sitä, perunoita olisi syöty kevääseen saakka perheemme perunansyöntivauhdilla.

Viikon sato määritti aika paljon loppuviikon aterioita. Se oli vähän kuin palapeli – miten kulutan kaiken. Toisaalta mukavaa, toisaalta kaltaiselleni maaniselle hävikinvähentäjälle ja ruokalehtien suurkuluttajalle välillä myös vähän turhauttavaa. Varsinkin ne viikot, kun olin paljon poissa olivat haastavia. Ihan kokonaan en pystynyt hävikkiä välttämään. Siskon nelihenkinen lapsiperhe puolestaan ihastui systeemiin ja kasvispainoitteisina syöjinä he harkitsevat sato-osuutta ensi vuodelle.

Heinäkuu

Heinä-elokuussa on helppoa olla superkokki. Kesän tuoreet vihannekset kun eivät paljoa käsittelyä kaipaa ja mansikkasesonki aloittaa marjakauden. Kesä on myös otollisin aika syödä kasvispainotteisesti – kesän kaksi vegesuosikkisalaattia pääsivät meillä lukuisia kertoja pöytään. Omalta pihalta sain poimittua lähinnä yrttejä – viljelypeukaloni on ilmiselvästi keskellä kämmentä. Kaupasta ja toreilta onneksi saa tuoreita aineksia viikko viikolta enemmän, mitä pidemmälle kesä etenee.

Elokuu

Kesän kaksi löytöä: Burrata ja kahvila Siili. Molemmat todisteita siitä, että yksinkertainen on parasta, kun sen tekee kunnolla.

Syyskuu

Kaikkien aikojen hiljaisin kuukausi blogissa – lokakuun ohella. Tarvitsin hengähdystauon. Pidän tärkeimpänä periaatteena, että blogi syntyy pakotta ja ilosta. Kahden kuukauden rauhallisemman tahdin jälkeen se pakottomuus ja tekemisen ilo löytyivät taas.

Viime vuoden lopussa olin julkaissut koko blogin historian aikana muutamaa postausta vaille 500 postausta. Syys-lokakuussa tuli hetkellinen tunne, ettei minulla ole enää mitään sanottavaa, eikä minua huvittanut kokata.

Lokakuu

Lokakuu meni ihan pannukakuksi. Kirjaimellisesti. Puolet postauksista pannukakuista. Maailman paras äidin ohje ja amerikkalaiset mustikkapannukakut koukuttavalla vaahterasiirappivoilla. Ensimmäistä kertaa vuosiin muistin blogin vuosipäivän. Neljä vuotta. Siihen mahtuu monta kuvaa ja paljon tarinoita, lähemmäs viisisataa postausta.

Äidin pannukakusta ottamani kuva on minulle muistutus siitä, miten motivoivaa uuden oppiminen ja kehittyminen ovat. Tänä vuonna olen poikkeuksellisesti käynyt kahdellakin kuvauskurssilla. Molemmat osuivat oivallisesti sellaiseen saumaan, kun valo omasta tekemisestä oli hiukan kadoksissa. Molempien kurssien vaikutus näkyy myös pannukakkukuvassa ja siitä kääntyi taas lehti. Muistin, miten suunnatonta iloa sisäinen esteetikkoni saa kuvaamisesta. Maailman epäkuvauksellisin ruoka taipui kuvassa herkulliseksi tuskaisen prosessin jälkeen. Ilman suurempia stailauksia. Oma tyylini yksinkertaistuu vuosi vuodelta.

Marraskuu

Vuoden keittiö on meillä ollut meksikolainen. Siksi poimin marraskuun suosikkireseptiksi Apetina-fetalle tekemäni reseptin, meksikolaisen aamiaisklassikon, huevos rancheroksen. Siinä yhdistyy kolme lempiasiaani: Meksikolaiset maut, aamiainen ja kananmuna.

Vähän sattumalta se on myös aika hyvin kiinni ajassa. Veikkasin aamiaisen nousevaksi trendiksi tälle vuodelle, se oli sitä maailmalla voimallisemmin kuin kuvittelinkaan. Aamiaiselle tyypilliset raaka-aineet ja ruoat ovat siirtyneet kohti iltaa, aamiaisen ja lounaan yhdistävän brunssin jälkeen puhutaan nyt brinnerista (breakfast & dinner). Vohveleista ja uppomunista on tullut salonkikelpoisia ympäri vuorokauden.

Joulukuu

Kaiken jouluhälyn keskellä joulukuun suosikiksi valikoituivat täydelliset pelmenit. Ymmärrän oikein hyvin ihmisiä, joille arkiruoanlaitto on tuskaista. Varsinkaan kiireisinä aikoina se ei varsinaisesti ole omiakaan suosikkitoimiani. Sen sijaan kiireetön puuhastelu viikonloppuisin lasketaan ihan eri sarjaan. Pelmenien näpertäminen kävi melkein meditaatiosta, niin rauhoittavaa se oli. Varsinkin kun lopputulos oli täydellinen. Taikina oli armelias ja kunnon liemessä keitettynä tarjolla oli kulhollinen silkkaa nautintoa.

Siihen tunteeseen on hyvä lopettaa ruokavuosi 2015 ja samalla kiittää teitä kaikkia seurasta, jokaisesta kommentista ja tykkäämisestä matkan varrella. Vaikka teen blogia omaksi ilokseni, vuorovaikutus on yksi palkitsevimpia asioita tässä harrastuksessa. Vuodesta 2016 tulkoon meille kaikille viime vuottakin herkullisempi.

Tänäkin vuonna blogin klassikkopostaukset ovat pitäneet pintansa. Luetuimmat reseptit viime vuonna olivat:

Pavlova
Nyhtöpossupurilaiset
Täydellinen maa-artisokkakeitto
Hitaat BBQ-ribsit
Pataleipä
Munakokkeli

Näitä neljää trendiä et todennäköisesti voinut välttää huomaamasta tänä kesänä. Kesällä koristeltiin kukilla, pikkelöitiin ja juotiin GT:tä – tai imeskeltiin se mehujään muodossa. En edes enää mainitse hortoilua, alkukesä mentiin metsään villiyrttien perässä, loppukesällä iloittiin ennätyksellisestä mustikkasadosta. Puolukkasadostakaan ei ilmeisesti ole tulossa hullumpi.

Olimme heinäkuussa Puhtaita makuja -pop upissa, jossa turkulainen Kaskis, forssalainen Köökki ja raumalainen Teemu Laurell toivat ruokansa helsinkiläisten ulottuville. Landen parhaat maut Stadiin. Kovasti kehuttu kolmikko äänestettiin Glorian Ruoka & Viini -lehden lukijaäänestyksessä parhaiksi ravintoloiksi Suomessa. Koko kärkikolmikko Helsingin ulkopuolelta. Valitettavasti matkan varrella Rauman ylpeys, ihan huikea Goto meni konkurssiin ja on sittemmin auennut erilaisella konseptilla. Ilmeisesti kunnianhimoisempi ruoka, alavireinen talous ja pieni kaupunki ei ole helppo yhtälö.

Aterian varrella hymyilytti – pääosin ihan puhtaasta onnesta, varsinkin Kaskiksen kalat olivat taivaallisia – mutta myös sen takia, että maakunnan taiturit olivat ladanneet lautasille jokseenkin kaikki tämän hetken ruokatrendit. Syötäviä kukkia, tietenkin, pikkelöityjä kurkkuja ja kirsikoita, väliruokana drinkki mehujään muodossa, eikä mikä tahansa drinkki vaan tietenkin GT – eikä tietenkään mistä tahansa ginistä.

Syötävät kukat

Liekö syynä saatavuuden parantuminen, mutta lautasilla kukkii juuri nyt. Ensin Mimi’sin versot ja sittemmin kukat alkoivat vallata ravintola-annoksia pari vuotta sitten. Tänä kesänä ainakin blogit ovat olleet kukassa ja syötäviä kukkia on saanut vihdoin monista kaupoista. Ilmeisen tehokasta markkinointia Fiinimmässä ravintolassa ei kokonaista ateriaa syö, etteikö joku annos olisi koristeltu kukalla tai vähintäänkin yksittäisillä miniversoilla, useimmiten kai Lounais-Suomesta. Esimerkiksi Kaskiksen annokset ovat kuvankauniita ja klassikko kalaympyrä sai pop-upissa viimeisen esteettisen silauksen leimunkukasta.

Oma kukkiva penkkini, josta kuvittelin poimivani loppukesän kakkujen orvokit ei itänyt ollenkaan. Muutaman kurtturuusun lehden kuivasin ensi talven pavloviin. Myös yrttimaata kannattaa ensi vuonna silmäillä kukkien metsästyksessä: Ruohosipulin kukat ovat herkän kauniita, kun nyppii kukinnot yksittäisiksi kukiksi, laventeli on tietenkin klassikko, mutta pieniä kauniita kukkia tekevät myös timjami ja oregano. Porkkana- ja punajuuripenkkien harvennuksessa maasta irtoaa aina kourallinen versoja – niitä, joista maksat kaupassa viisi euroa rasia. Ne kannattaa siis hyödyntää.

Mehujäät ja jäätelöpuikot

Kuka nyt ei olisi jäädyttänyt mehujäätä lapsuudessa? Ihan perusmehukin muuttuu lapsille herkuksi, kun se käy pakkasen kautta.  Viime vuonna kaikenvärisiä tikkuja jäädytettiin kansainvälisten ruokalehtien sivuilla, nyt huurteeseen ovat menneet kotimaiset vastineet. Paluu lapsuuteen kaikinikäisille. Toimii myös drinkeissä, kuten Puhtaita makuja todisti tarjoamalla sen geeteen nuoltavassa muodossa.

Pikkelöinti

Pikkelöinnin piti rantautua trendinä jo muutama vuosi sitten, mutta nyt se alkaa näkyä lautasella todenteolla. Ehkä se liittyy siihen, että happamammat maut ovat muutenkin nyt nousussa. Helppo trendi myös kotona, pikainen pikkelöinti kurkulle, kanttarellille, punasipulille, retiisille lisää sopivasti hapokkuutta lautaselle. Tämä ei siis tarkoita kovan luokan etikkasäilöntää jääkaappia pullolleen, nopeakin pyöräytys etikkaliemessä tuo vaikkapa kurkkuun ytyä.

Gini

Aikoinaan GT oli meille kuin aikuistumisriitti. Parikymppisenä emme todellakaan harrastaneet viinejä, niitä ei lama-Suomessa harrasteltu. Kaiken sen siiderin ja oluen lipittämisen keskellä, kun lähdettiin vähän paremmin ulos, se oli GT. Jakkupuvussa tai mekossa GT kädessä kohti aikuisuutta, olin silloin nykyistä keski-ikäisempi habitukseltani.

Klassikko ei ole ikinä tietenkään kadonnut, mutta tällä hetkellä gini on voimakkaimmin myyntiään kasvattava juoma. Nykyään mitään, mikä laitetaan suusta alas, ei tunnu voivan harrastaa ilman, että asian ympärillä aletaan hifistellä. Siispä ei geessä eikä teessä mennä helpoimman kautta. Pientislaamoita, käsityöginejä, itsetehtyä giniä. Groteskissa löytyy 76 eri ginimerkkiä ja päälle neljä tonicia. 90-luvun lopussa ei muusta kuin Beefeaterista tiedettykään. Muutama vuosi sitten ei olisi uskottu, että Suomesta löytyy maailman paras gini – mutta niin vain pohjalaiset vetäisivät tittelin kotiin.

****

Ruoka alkaa olla nykyään vähän kuin vaatemuoti. Trendit leviävät lautaselta toiselle ja vähän kuin huomaamatta kaikki intoilevat samoista asioista. Mitä sinä poimisit (jo kohta menneen) kesän ilmiöiksi ruoan osalta?