Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kategorian arkisto: Ruokapuhetta

Kirjahyllyn puhdistus – osta pois

En ole perusluonteeltani järjestelmällisen siisti, mutta minulla on siistin ihmisen sielu. Se on ristiriita, joka aiheuttaa jatkuvaa ristivetoa. Sotku ahdistaa, mutta ei niin paljon, että sitä ei ikinä syntyisi. Inhoan tavaraa, mutta asun ihmisen kanssa, jonka mielestä Konmarin opit eivät päde hänen VHS-videokasetteihinsa. Vaikka meillä ei ole yhtään toimivaa laitetta niiden katseluun.  

kirjat (1 of 1)

Koska yhtälön ratkaisun voi aloittaa vain itsestään, olen karsinut, raivannut, vähentänyt ja käyn tavaroita läpi kaappi kaapilta. Ihan Konmaria lukematta voin sanoa, että se on puhdistavaa. Vaikka olen jo useamman kerran ylittänyt kynnyksen siitä, ettei kirjoista saisi hankkiutua eroon, on se joka kerta yhtä tuskaista. Edelliset kierrokset ovat menneet helpommalla – olen karsinut hyllystä vähän yhdentekeviä kirjoja. Tällä kierroksella jouduin sydän tuskaisena pinoamaan pois hyviä kirjoja, joille haluaisin löytää rakastavan kodin. Mutta oli oltava rehellinen itselleen, en palaan juurikaan kerran lukemiini kirjoihin. Joskus elämässä on tehtävä tilaa myös uudelle. Kahden laatikollisen verran hyvää luettavaa alta pois.

Kävin läpi myös keittokirjahyllyä, pakon edessä. Jostain on hankittava auktoriteetti puhua niistä VHS-kaseteista. Jos löydät ohesta jonkun, joka haluat omaan hyllyysi, varaa se kommenteissa ja laita sen jälkeen viesti osoitteeseen suolaajahunajaa(at)gmail.com, jossa kerrot nimesi ja osoitteesi. Kunkin kirjan hinta on 5 euroa + postimaksut. Laitan sinulle tiedon postimaksun suuruudesta ennen postittamista, jotta voit vielä vahvistaa, että haluat kirjan.

Osa kirjoista on ostettuja, osa saatuja. Siksi tarkoituksenani on maksulla lähinnä kattaa kulut eli ostaa paketit ja maksaa postimaksut. Kaikista eniten toivon, että kirjat löytävät hyvän kodin ja sivut täyttyvät roiskeista ahkerassa käytössä. Tällä hetkellä kaikki ovat hyväkuntoisia ja liian vähällä käytöllä. Ehkä niistä olisi iloa juuri sinun keittiössäsi.

Tilinteon hetki – kuukauden ruokamenot

Paljonko on paljon? Keskimäärin suomalainen kuluttaa ruokaan noin parisataa euroa kuukaudessa. Kuukauden seurannan perusteella meidän perheessämme siihen menee paljon enemmän, keskimääräiseen kuluttajaan nähden olemme erityisesti ravintolapalveluiden suurkuluttajia. 

Lupaukseni mukaisesti pidin helmikuussa tarkasti kirjaa ruokaan kuluttamastamme rahasta – kirjasin ylös kaiken muun paitsi työpaikkalounaat

Viikko 1

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän kaipaan tavaraa. Enemmänkin päinvastoin. Sen sijaan kulutuksemme esimerkiksi ravintoloihin on kasvanut eksponentiaalisesti. Olkoon se investointini kotimaiseen kysyntään, lähes jokainen ravintolaillalliseen käytetty euro rasvaa talouden rattaita Suomessa.

Arkemme on ollut viime aikoina aika juoksemista, ulkona syöminen ja lauantaiset kahvilareissut ovat miehen ja minun laatuaikaa. Pysähdymme hetkeksi ja kysymme, mitä kuuluu. Molemmat tapaamme mieluusti myös ystäviä hyvän ruoan ääressä – aika usein ravintolassa. Jos lähellämme olisi enemmän tarjontaa, saattaisimme käydä enemmänkin ulkona.
Cafe Peroba

Ensimmäiselle viikolle osui hääpäivä, jota juhlistimme pitkän kaavan mukaan BasBasissa. Siihen upposi noin puolet reilusta 300 eurosta, jonka käytimme kuukauden aikana ravintolaan. Kahden hengen illallinen viineineen maksoi 165 euroa. Myöskin lauantai meni laiskottelun puolelle ja lauantain myöhäinen aamiainen nautittiin kahvilassa (25 euroa).

Kuukauden seurannan perusteella viikko oli meille tyypillinen kauppalaskun osalta: Arjessa kauppaan menee muutama kymppi, viikonloppuna huomattavasti enemmän. Viikonloppuna saimme ruokavieraiksi siskoni perheineen, jolle kokkasimme pitkän kaavan mukaan simpukoita ja lihapullapastaa – ja niin reilusti, että jämiä taidettiin syödä molemmissa perheissä useamman päivän ajan.

Viikon kauppalasku 107,94 euroa
Ravintolalasku 190 euroa

Viikko 2

Olen jäämässä vähän pidemmäksi aikaa poissa töistä. Tietenkin kuvittelen saavani maailman valmiiksi ennen poisjääntiäni – kuten ennen jokaista kesälomaa ja vuodenvaihdetta, mutta kertoimella kymmenen. Kuukausi onkin ollut aika työvaltainen, kokkailu jäi minimiin. Se näkyi ruokalistassa erityisesti helmikuun toisella viikolla: Viikonlopun jämiä, nopeita munakkaita, ulkona syömistä. Ensimmäisen kerran kauppaan ehdittiin vasta loppuviikosta. Kauppalaskua kevensi voittamani ammattikokin valmistama illallinen, jonka pääsimme tarjoamaan ystävillemme. Kuluissa on siten yksi ateria tavallista vähemmän.

Samaan viikkoon osui entisen työkaverin läksiäisburgerit, miehen kaveripäivällinen ravintolassa, väsyneen illan noutopizza, lauantain aamupala kahvilassa.

Viikon kauppalasku 67,52 euroa
Ravintolalasku 90 euroa

Viikko 3

leivätSanotaan, että Suomessa eletään siinä mielessä harvinaista ajanjaksoa, että ruoan hinta on laskenut hintakilpailun seurauksena. Kyse on kuitenkin pidemmän aikavälin kehityksestä erityisesti jos kulutuksen suhteuttaa tuloihin. Jo EU-jäsenyys pudotti ruoan osuutta kulutuksestamme: Ennen jäsenyyttä suomalaiset kuluttivat keskimäärin 17 prosenttia tuloistaan ruokaan, muutaman vuoden takaisen tilaston mukaan osuus on pudonnut noin 12 prosenttiin. Eurooppalaisen mittapuun mukaan se on suhteellisen alhainen osuus, vaikka ruoka on Suomessa monia muita Euroopan maita kalliimpaa. Pidemmän aikavälin tarkastelussa tehotuotanto, lannoitteiden ja torjunta-aineiden kehittyminen sekä uudet kasvilajit ovat leikanneet ruokamenot murto-osaan vaikkapa sadan vuoden takaisesta, jolloin ruokaan (juomat ja tupakka mukaanlukien) kulutettiin noin 60 prosenttia tuloista. Yhä edelleen vaikkapa monissa itäisen Euroopan maissa kulutetaan ruokaan yli tuplasti Suomea enemmän suhteessa tuloihin. (lähteet mm. Tilastokeskus ja Huili-lehti)

Järkevästä kuluttamisesta on vedetty yhtäläisyysmerkit halpaan hintaan. Meidät on kuluttajina koulittu ruokakulttuurin professori Johanna Mäkelän mukaan ajattelemaan ensisijaisesti hintaa, kun arvioimme ruokaa.  Huomasin saman asenteen hiipivän mieleeni, kun kauhuissani listasin kuukauden ruokamenoja. Ikäänkuin olisin epäonnistunut järkevyydessä, kun lasku hiipi viikko viikolta korkeammaksi. Tunsin tarvetta selitellä laskun kokoa. Vakuuttaa ettemme ole mitään ökyilijöitä, meillähän syödään ihan tavallista ruokaa. Samaan aikaan saarnaan kuitenkin siitä, että haluan syödä maukasta ruokaa, johon on käytetty hyviä raaka-aineita ja haluan tukea eettisempää ruoantuotantoa. Ne arvot sopivat aika huonosti yhteen halvimman ostoskorin kanssa.

Viikon kauppalasku 107,34 euroa
Ravintolalasku 14,50 euroa

Viikko 4

Viimeisellä viikolla söimme pääasiallisesti kotona. Arkena perusruokaa itse tehtynä, viikonloppuna kokkasimme huolella molempina päivinä. Mies lauantaina vieraille, minä osuuteni nyyttikesteihin. Sunnuntaipäivällinen pitkän kaavan mukaan kahdestaan.

Viikkoon mahtui vain yksi ravintolakeikka, 25 euron falafelit Fafa’sissä. Se on meille aika tyypillistä ravintolakuluttamista, ulkona syöminen ei automaattisesti tarkoita kalliita ravintoloita, vaan useammin jotain kohtuullisen edullista. Sushia tai sitä street foodia, jonka suosion ammattilaiset parjaavat karkoittavan fine diningin, keittämisen kuningaslajin, jolla kerätään tähdet taskuun.

Viikon kauppalasku 105,28 euroa
Ravintolalasku 25 euroa

Mitä koko lysti maksoi?

Kun selaan kuukauden kauppakuitteja, totean meidän elävän aika lailla kuten tammikuun lopun postauksessa kuvasin. Lihaa syömme maltillisesti, kalaa voisimme syödä enemmän, mutta sitä on osunut onneksi ruokalistalle viikoittain. Arjen ruokalaskun pienuutta selittää paljolti se, että jääkaappi ammennetaan viikonlopun jäljiltä mahdollisimman tyhjiin ennen kauppakeikkaa. Täydennykseksi tarvitaan lähinnä leipää, jogurttia ja hedelmiä. Arkiruoka on usein keittoa tai muuta simppeliä, josta riittää muutamaksi päiväksi. Sesongit näkyvät ruokakorissamme: Helmikuussa kotiin on kannettu mm. kilokaupalla appelsiineja, kiivejä ja mandariineja.

Ruokalasku on pääasiallisesti ihan kunnon ruokaa, mutta toki mukaan mahtuu myös herkkuja, hyviä juustoja viikonlopuksi ja se pakollinen berliininmunkki (#keittiöpaheeni). Onneksi vain yksi. Pääosin ihan tavallista ruokaa, mutta myös esimerkiksi useampi purkillinen tyyriimpiä San Marzanon tomaatteja, kun täydensin varastojamme.  Suosimme lähikauppojamme. Se ei ehkä ole halvin vaihtoehto, mutta ajansäästössä ja palvelussa ne ovat lyömättömiä.

Kiire näkyi kasvaneena ruokalaskuna. Niinä viikkoina, jotka olivat kaikkein kiireisimpiä, noutoruoka ohitti kotiruoan. Huomaan, että kiireessäkin meillä helpommin liu’utaan noutoruoan kuin einesten pariin. Loppukuusta kun oli vähän normaalimpi tilanne palasin taas hellan ääreen ja lasku oli kokonaisuutena merkittävästi alkukuuta pienempi.

Kauppalasku vastasi pitkälle ennakko-odotuksiani ja oli maltillinen, vaikka samaan kuukauteen onnekkaasti osui ruokavieraita lähes joka viikonlopuksi. Kokonaisuutena summa oli kuitenkin suurempi kuin odotin, varsinkin jos ynnää kokonaisuuteen lounaat. Molemmat syömme työnantajan tukeman varsin kohtuuhintaisen lounaan (noin 6 euroa) useimpina päivinä viikossa.

******

Kuukauden kauppalasku 388 euroa
Kuukauden ravintolalasku 315 euroa
Yhteensä 703 euroa

******

Jo ilman lounaita kokonaissumma on 700 euroa. Melkein tuplasti keskiarvoa enemmän. Se on aika paljon. Ensimmäinen ajatus oli alkaa listata, miten säästämme jatkossa. Se mielikuvien järkevä hintavetoinen kuluttaja kolkutti takaraivossa – se joka syö ulkona kerran vuodessa juhlapäivänä, koska kotona tekee halvemmalla. Kieltäydyn kuitenkin tekemästä sitä, ikäänkuin palveluihin ja ruokaan panostaminen olisi jotenkin syntisempää ja vähemmän järkevä tapa kuluttaa. En ole kuukauden aikana ostanut juuri mitään kynsilakkaa, leikkokukkia tai sukkahousuja suurempaa. Sen sijaan käytämme rahaa siihen, että syömme ravintolassa ja kahviloissa. Hiljennän takaraivon kuiskauksen toteamalla tämähän vastaa juuri eetostani: Vähemmän roinaa enemmän elämyksiä.

Mitä ajatuksia postaus sinussa herätti, mikä ohjaa sinun valintojasi kaupassa tai ravintolassa? Onko tapamme kuluttaa irvikuva järkevyydestä vai vastaako se sinun näkemyksiäsi?

******

Ruokalaskuaan ovat suunnitelleet ynnäävänsä monet muutkin bloggaajat. Linkitän postauksia tähän sitä mukaa, kun niitä julkaistaan:

Tätä (keittiö)elämää -blogissa ruokittiin kuukauden ajan viisihenkinen perhe samoin kuin myös Kärähtäneet-blogissa.

Onko meistä passattaviksi? – kokki keittiössäni

Mies hovimestarina (ja roskakuskina), minä kokkina ja kylmäkkönä. Perinteinen roolijakomme meni ihan uusiksi, kun keittiömme valtasi ammattilainen. Osaako suomalainen, itsepalvelukulttuurin kasvatti asettua passattavaksi?

kokki mika pesonen

Palvelukulttuuri on meillä lapsen kengissä. Kun kotitalousvähennyksestä 2000-luvun alussa väännettiin, vasemmistosta arvioitiin sen johtavan piikayhteiskuntaan ja elämään jäi mm. lause siitä, etteivät suomalaiset elä pesemällä toistensa paitoja. Yhä edelleen olemme itsepalvelukansaa, kahvilassa tilaamme tiskiltä ja kiikutamme silmää räpäyttämättä likaiset astiat syömisen jälkeen kärryyn. Jatkuva hokema on, ettei työllistämiskustannuksillamme ole varaa tarjota palvelua. Siksi palvelemme itse itseämme.

Kotitalousvähennys on kuitenkin muuttanut peruslähtökohtaa: Enää ei ajatella, että itte on kaikki tehtävä vaikka hampaat irvessä. Kotisiivousta tarjoavien yritysten määrästä voi päätellä, ettei siivooja ole enää pelkästään varakkaimpien etuoikeus, remonttien tekeminen ammattimaistuu koko ajan. Yhä harvempi osaa tai haluaa rakentaa tai remontoida, asennuksesta ollaan valmiita maksamaan.

Ruokapuolella palveluista eniten huomiota ovat saaneet Woltin ja Foodoran kaltaiset kuljetuspalvelut, mutta olemmeko valmiita maksamaan muustakin kuin muutaman euron lähettipalveluista? Onko peruspalveluiden rinnalla kysyntää myös ylellisemmille palveluille? Häihin tilataan catering, rippijuhliin kakut, mutta ne taitavat olla useimmille meistä niitä harvoja hetkiä, kun tarjoilut raaskitaan luovuttaa ammattilaisen käsiin.

Maailmalla yksi nousevia ilmiöitä on ollut kotiin tilattavat kokit ja samasta puhuvat pienessä mittakaavassa ammattilaiset myös Suomessa. Ensimmäisiä välityspalveluita on avattu meilläkin, mutta esimerkiksi kattavasti kokkeja listoilleen keränneen Foodiacin 200 000 euron liikevaihdosta voi päätellä, että vielä ollaan alkutekijöissään. Puolet liikevaihdosta tulee yrityksiltä ja oman siivunsa kuluttajilta tulevasta liikevaihdosta keräävät ihan perinteiset pitopalvelut. Vertaistalouden kasvu ja kulutuksen kääntyminen tavarasta elämyksiin saattavat kuitenkin raivata tilaa juuri tämänkaltaisille palveluille.

Voitimme Kokit & Potit -Hannelen kanssa syksyllä Fazer Food Servicen järjestämän kasvisruokakeittokilpailun porkkanahummuksella ja paahdetulla kukkakaalilla. Fazer Culinary Team osallistuu ensimmäisenä suomalaisena joukkueena kokkiolympialaisten catering-sarjaan ja on samalla julkaissut myös kasviskeittokirjan, jonka reseptejä pääsimme toteuttamaan. Palkinnoksi voitosta saimme molemmat joukkueeseen kuuluvan kokin kotiin kokkaamaan päivällisen ystävillemme. Pohdin etukäteen, miltä tuntuu, kun vieras kokkaa keittiössäsi sinulle ja ystävillesi. Mitä minun pitää tehdä, miten valmistautua?

Kysyin etukäteen, mitä voin tehdä päivällisen eteen. Ei muuta kuin otat mukavan asennon ja keskityt juomaan kuohuviiniä, kuului vastaus. Mietin, osaanko olla passattavana omassa kodissani, sen verran suomalaista itte on tehtävä -asennetta minulla on selkärangassani. Totuuden nimissä hinkkasin etukäteen pienessä stressissä keittiötä roskakaapista, jääkaapin kautta kaappien päälle – kuitenkin ammattilainen kyseessä – he ovat kuuluisia siisteydestään ja minä olen ylisiistin äidin kasvatti, joka ei voi näyttää sotkua edes putkimiehelle.

Sain etukäteen menuehdotuksen, jonka hyväksyin muokkauksitta. Teemana oli kotimaisuus ja kasvisruoka, alkuruoassa oli hiukan mätiä, muutoin menu oli koottu kokonaan kasviksista ja raaka-aineissa oli paljon pienten lähituottajien tuotteita. Fazerin hovimestari antoi menulle viinisuositukset, meidän tehtäväksemme jäi poimia viinit Alkosta, kiillottaa lasit ja nauttia – sen kaiken hinkkaamisen jälkeen.

perunablinejä ja muikunmätiä

Illan menu

Pieniä suupaloja kuohuviinin kera
mm. voittaja-annoksemme paahdettua kukkakaalia, porkkanahummusta ja pistaasidukkahia suupalakokoisena

***

Puikulaperunaa, kermaviiliä ja muikunmätiä
(pieniä perunalettuja, muikunmätiä, Juustoportin kermaviiliä, punasipuligeeliä)

viini: Trimbach Riesling Reserve  (19,99 €)

***

Lassilan tilan härkäpapua, punajuurta ja lämmintä persiljamajoneesia
(härkäpapukroketteja, punajuuripyreetä, porkkanaa ja juuripersiljaa)

viini: Kungfu Girl Riesling (14,98 €)

***

Vadelmaa, mantelia ja kuusenkerkkää
(Vadelmalappapuuroa, mesiangervo-mantelikakkua, kuusenkerkkäjäätelöä)

viini: Dr. Loosen Erdener Prälat Riesling Auslese 2011 (37,20 €)
(tämä viini on vain erikoisvalikoimassa,
joten vaihdoimme sen Alkon myyjän suosittelemaan Ausleseen, joka oli saatavissa Alkostamme)

kasviskroketit ja persiljamajoneesi

Hyrisimme miehen kanssa tyytyväisyydestä vielä aamullakin, ja niin hyrisivät vieraatkin läpi illan. Fazerin keittiömestarin, kisajoukkueen kapteenin Mika Pesosen loihtima illallinen ylitti kaikki jo valmiiksi korkealle nostetut odotukset. Kauniita ja maukkaita annoksia kuohuviinin kanssa tarjotuista sormipaloista mesiangervon-, kuusenkerkän- ja vadelmanmakuiseen lopetukseen saakka.

mesiangervomantelikakku ja vadelmalappapuuro

Illallinen kuin erinomaisessa ravintolassa, mutta kotona, eikä emäntä viettänyt iltaansa kauha kädessä lieden ääressä. Istuin ilman huolen häivää passattavana koko illan, minä suomalaisen itsepalvelukulttuurin kasvatti. Ja keittiö oli putsplank myös illallisen jälkeen, ei seuraavan aamun savottaa lautasvuorien kimpussa. Kone pyöritti aamulla pari erää laseja, sen jälkeen juhlista muistuttivat enää kukat.

Tuhlausta, sanoisi joku. Suloista luksusta, sanon minä. Meille tulee kokki toisenkin kerran. Taloudellisesti se ei tietenkään ole kovin usein toistuva juttu, mutta eiköhän elämään vielä pari erityistapausta osu. Vieläkin erityisempiä niistä syntyy ammattilaisvoimin.