Tietoa mainostajalle ›

Blog

Hyvä syömään – Suklaa-portterikakku

Innokkaalle ruoanlaittajalle paras puoliso on sellainen, joka on hyvä syömään. Melkein mitä vaan. Kaikki maistuu. Ja muistaa vielä kehuakin.

portteri-suklaakakku

Osaa osallistua ruokalistan suunnitteluun vain rajallisesti. Saatan kysyä, haluaako kalaa vai lihaa. Ehkä tarjoilen vaihtoehtoja valittavaksi. Välillä tietää vasta pöytään istuessaan, mitä on  tarjolla. Jos joskus kertoo haluavansa jotain tiettyä, saa melkein aina pyytämänsä, koska ymmärtää pyytää riittävän harvoin.

Melkein aina kehuu. Ymmärtänee, millaisen luksuskohtelun keskellä elää ruoan suhteen. Jos ei muuten aina muista, muistaa ainakin silloin, kun olen vähän enemmän työmatkoilla.

Osaa kokatakin. Hyvää ruokaa. Mutta ei juuri tarvitse, koska useimmiten kokkaan mielellään. Pilkkoo ja kuorii. Tosin potut vähän nuristen. Kun olen oikein kiltti, teen lempiruokaa pyytämättä. Opettelin tekemään lempikakunkin, vaikka olen todella laiska leipuri.

Portteri-suklaakakkuun ihastuimme molemmat taannoin Passiossa. Netistä löytyi suoraan ohje Pastiksen sisarravintolassa Huvilassa tarjottavasta kakusta. Se ei kuitenkaan vaikuttanut samanlaiselta kuin syömämme kakku muistikuvieni mukaan oli. Halusin taikinaan portteria, en vain kakun kostutukseen ja halusin niin tuhdin suklaisen ja kostean kakun, ettei se kaipaa täytteitä vaan maistuu sellaisenaan vaikkapa jäätelön kanssa.

Leivoin useampia minikakkuja reseptin kehittelyssä. Lopullisessa versiossa hyödynsin mantelijauhetta, joka pitää rakenteen mehevänä. Paistoajan kanssa kannattaa myös olla tarkkana. Kakku ei ole mutakakkumainen, mutta silti se kannattaa paistaa mieluummin asteen ali kuin yli.

Mitat ovat grammoissa, mutta laitoin viereen mitat myös desilitroissa. Mantelijauheen voi ostaa suoraan 80 gramman pussissa. Käytin Stadin Panimon Savuviskiportteria, koska se oli ainoa portteri, jota lähikaupassamme oli, hyvää kakkua tuli myös vähän suklaisesta stoutista.

Portteri-suklaakakku

halkaisijaltaan 2o-senttiseen vuokaan, noin 10 hengelle

140 g tummaa suklaata (70 %)
50 g voita
2/3 dl portteria
4 munaa 
110 g (noin 1 1/3 dl) sokeria
80 g mantelijauhetta
60 g (noin 1 dl) vehnäjauhoja

Suklaakuorrutus

125 g tummaa suklaata
1 dl kuohukermaa
2 rkl portteria

lisäksi voita ja korppujauhoja vuokaan

1. Kuumenna uuni 180 asteeseen, voitele ja korppujauhota vuoka.

2. Sulata suklaa ja voi vesihauteessa. Sekoita lopuksi huoneenlämpöinen olut.

3. Erottele valkuaiset ja keltuaiset. Vatkaa valkuaiset jämäkäksi vaahdoksi.

4. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi.

5. Sekoita joukkoon suklaa-voi-olutseos.

6. Sekoita joukkoon mantelijauhe ja vehnäjauho.

7. Nostele lopuksi joukkoon varovaisesti taikinan valkuaisvaahto.

8. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin keskitasolla noin 20-25 minuuttia. Ole tarkkana, ettet paista kakkua kuivaksi. Anna jäähtyä ennen päällystämistä.

9. Sulata suklaa vesihauteessa. Sekoita toisessa kattilassa kerma ja portteri, kuumenna seos kiehuvaksi suklaan sulaessa.

10. Sekoita kerma-olutseos ohuena nauhana sulaneen suklaan joukkoon koko ajan sekoittaen.

11. Kaada suklaakuorrutus kakun päälle ja levitä se tasaisesti pinnalle ja sivuille.

 *****

Since our dinner at Passio about a half a year ago my hubby has been memorizing their perfect chocolate porter cake. I have been experimenting in order to nail the same kind of rich chocolate flavor and soft texture. I wanted to make a good use of the dark and deep flavors of porter already in the cake batter, not just use the beer to moisten the cake. The cake I finally was happy with has all the usual players of a chocolate cake – butter, eggs, sugar and melted dark chocolate – which are taken up a notch by almond meal and porter. 

18 kommenttia “Hyvä syömään – Suklaa-portterikakku

  1. Kuvailit juuri myös meidän perheemme ruokaelämää 🙂 Puolisoiden kunniaksi täytyy sanoa, että ovat ihanan rohkeita ja vastaanottavaisia. Lautaselle saattaa tulla ihan mitä vain!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 03.01.2015 at 17:14 sanoi:

      Nimenomaan, on ihanaa kokata vielä paljon itseäänkin ennakkoluulottomalle ihmisille – kaupan päälle hän on vielä useimmiten tyytyväinen.

  2. Kuvailit hienosti meidänkin perheen ruokaelämää! apukokkini on ennakkoluulottomasti antanut minun laittaa lautaselle kaikenlaisia viritelmiä ja syö ne mukisematta, mutta osaa onneksi antaa palautetta myös. Apukokki usein toteaakin, että on ehkä maailman onnekkain mies, hän saa hyvää ruokaa joka päivä innokkaalta kokilta 🙂

  3. Mehevä portteri-suklaakakku on pyörinyt mielessä jo pidempään, mutta nyt sitä on _ihan pakko_ saada! 🙂

  4. Hyvä juttu ja hauskan oloinen kakku 🙂 Hyvät miehet on parhaita – terveisiä miehellekin 😉

  5. Ja hän leipoo suklaakakkua rakkaalleen vaikkei itse suklaata rakastakaan.

  6. naulan kantaan 🙂 onnellinen on teidän miehenne asema. ja vau, mikä kakku. on kakkuhommat jääneet itsellä viime aikoina vähemmälle (mistä kollegat muistuttavat muistuttaa…) – jospa sitä kevättä kohden taas innostuisi.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 05.01.2015 at 16:57 sanoi:

      Ihan yhtä onnellinen taitaa olla tilanne teilläkin 🙂
      Minulle tulee jostain syystä jossain vaiheessa syksyä tai talvea leipomisvaihe ja kas sitten se taas katoaa ilmestyäkseen seuraavana vuonna. Vähän sama pätee neulomiseen. Sen on pakko olla tämä pimeys ja kylmyys.

  7. Ruoanlaittajan onni on hyvä syöjä! Onneksi oma puolisoni on puolisosi kanssa samaa maata. Hän jaksaa olla aktiivisesti kiitollinen ruoanlaittotaidoistani. Olisi super kypsää, jos ruoka olisi vain oma iloni. Ihan mahtavan näköinen ja kuuloinen kaakku! Tällä aion ehdottomasti yllättää olutta rakastavan siippani. Saa nähdä päihittääkö se suorastaan tämänhetkisen suklaakakkusuosikin.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 05.01.2015 at 18:30 sanoi:

      Ruoanlaittaminen olisi aika paljon tylsempää, jos muille syöjille ruoan maku on yhdentekevää eli hyvä syöjä on todella iso onni. Tuskinpa ruoanlaitosta jaksaisi innostua samalla tavoin, jos se ei olisi jaettu nautinto.

      Tovottavasti siippa tykkää, meillä tykkäsi kyllä, vaikka olut lähinnä vain syventää suklaan makua.

  8. Käytän olutta ainoastaan ruoanlaitossa, koska en ole vieläkään oppinut juomaan sitä. Se on kyllä suoranainen puute olutharrastajan vaimolle…

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 07.01.2015 at 7:53 sanoi:

      Hahaa, meillä on ihan sama tilanne. Tosin en ehkä luokittelisi miestä vielä olutharrastajaksi, mutta olisi mukavaa ymmärtää itsekin makuvivahteiden päälle.

  9. Saisinpa napata juuri nyt kaksi palaa kakkua kuvastasi, minulle ja miehelleni. Suu maiskuen luen reseptiäisi! 🙂

    Meillä on ihan sama juttu, voin jopa kysyä kumpaa toinen haluaa ja siltikään sitä ei pöydässä näy 😉

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 09.01.2015 at 15:33 sanoi:

      Meillä joutuu myös välillä kokkaamaan itse, jos toivoo jotain sellaista, mitä minua ei huvita tehdä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation