Tietoa mainostajalle ›

Blog

Ilman julkkiskerrointa – ravintola Passio

Helsinkiin on hetkessä tullut yli 400 uutta asiakaspaikkaa uusien ravintoloiden myötä. Jo pelkästään Espan kaksi jättiläistä, Presto ja Bronda, hämmensivät kentän uusiksi. Siihen päälle vielä mm. Välimäki ja gastropub Richard’s. Samaan aikaan avatut pienemmät paikat ilman julkkiskerrointa saavat tehdä töitä tosissaan pöytien täyttämiseksi. 

passio

Monta sataa asiakaspaikkaa kerralla on iso lisäys Helsingin kokoiseen kaupunkiin. Siihen päälle vielä taantuma, joka on vähentänyt yritysten edustamista ja saanut kuluttajia vetämään kukkaron nyörejä kireämmälle. Pari kuukautta sitten olimme esimerkiksi kovasti kehutussa Spisissä lauantai-illan keskimmäisen kattauksen ainoat asiakkaat, meitä ennen oli vain yksi pariskunta, poislähtiessämme sisään onneksi tuli jokunen seurue lisää. Samaan aikaan Bronda myi avausviikkoinaan ei-oota jopa arkisin lounasaikaan.

Moni uusista avauksista on jäänyt aika vähälle huomiolle julkisuudesta tunnettujen kokkien saadessa sekä median että kävijöiden huomion. Jalansijan saaminen uudelle ravintolalle käy työstä, entistä kivisempää se on ilman julkkiskerrointa. Vuosi sitten Nytin harvinaiset viisi tähteä täyttivät hiukan syrjässä sijaitsevan Tocan varauskirjan. Samanlaista huomiota toivoisin uudehkolle Passiolle. Ehkä Kauppalehti Option positiivinen arvio ja pisteet, jotka nostivat tulokkaan rytinällä kymmenen parhaan helsinkiläisravintolan joukkoon avittavat lentoa. Ravintola päätyi Option listalla samoihin pisteisiin mm. Emon, Murun ja Nokan kanssa. Päälle vielä plussa hinta-laatusuhteesta.

Savonlinnalaisesta Huvila-ravintolasta tuttu Jussi Hukkanen avasi ovet Kalevankadulla huhtikuussa, keittiöstä vastaa mm. Kämp Groupin ravintoloissa keittänyt Jesse Vottonen. Ensimmäiset viikot olivat Hukkasen mukaan olleet haastavia, mutta jo toukokuussa näkyi valoa tunnelissa. Viime viikkoina yhä useampi ruokaa rakastava on maininnut Passion vierailukohteekseen lähiviikkoina. Hyvä niin, ravintola on nimittäin illallisen arvoinen.

Kävimme syömässä siellä kerran kuusi viikkoa avaamisen jälkeen ja uusi illallinen on jo varattu. Asteen fine diningiin kallellaan olevaa huolellisesti tehtyä ruokaa bistromaisen rennossa ja kauniissa ravintolasalissa. Mukavan jutusteleva palvelu ja elämäni paras suklaakakku. Ottaisin toisenkin palan ja pallon pätkisjäätelöä mieluusti. Viimeinen on paljon sanottu ihmiseltä, joka ei pidä suklaasta.

Maistelumenun ruokalaji toisensa jälkeen lunasti lupaukset. Klassista, mutta modernisti. Mukavasti omia rajoja avartavaa, sillä lautasella oli mm. veripalttua, jota en olisi koskaan tilannut, mutta joka oli erinomaista. Ainoastaan yhtenä jälkiruoista tarjoiltu passionkohokas ei ollut erityisen mieleenpainuva jännittävästä olemuksestaan huolimatta.

Miehelle ruokiin paritettiin myös paikan erikoisuuksia eli pienpanimoiden oluita. Minä taas sain pelkästään itävaltalaisista viineistä koostuneen kattauksen, kun tuli puhetta oleskelustani Itävallassa ja Wienin paikallisista viinituvista. Voiko palvelu tuon yksilöllisemmäksi mennä?

 *****

For a smallish city like Helsinki 400 new restaurant seats within one month is a lot. Getting a deserved attention in a competitive situation like that can be a tough grind if you have no name in a local restaurant scene. 

Passio, a small bistro serving food that bows slightly in the direction of fine dining, had bit of hard time at first, but soon word started to spread around about its delicious food and excellent service. Most probably a recent positive review in a leading Finnish financial newspaper will also give some wind beneath their wings. Definitely a promising newcomer. 

10 kommenttia “Ilman julkkiskerrointa – ravintola Passio

  1. Kuulostaa loistavalta! Niin moni on paikkaa kehunut, että seuraavan Helsinki-päivän illallispaikka on valittu. Lisäpisteitä Itävaltalaisista viineistä, jotka ovat aivan loistavia!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 02.07.2014 at 20:52 sanoi:

      Juuri nyt minulla on menossa jämähtäminen itävaltalaisiin viineihin. Mutta Passio on siis kaikinpuolin suosittelemisen arvoinen.

  2. olen muutamassa lähteessä tähänkin törmännyt ja erityisesti hinta-laatusuhdetta ja juomasuositusten onnistuneita liittoja on kehuttu KOVASTI. Lisätäänpä listalle tämäkin 🙂

  3. Kuulostaa lupaavalta, täytyy lisätä tämä sille loputtoman pitkälle togo listalle :).

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 02.07.2014 at 20:54 sanoi:

      Suurempi ongelma olisi onneksi se, ettei ole kivoja paikkoja minne mennä. Nyt on niin paljon, että tosi moni uusi on edelleen testaamatta.

  4. Kiva kuulla (lisää hyvää) Passiosta 🙂

    Kuinka sopivaa, että tarjolla on passion-jälkkäri, kun se kuitenkin jotenkin alitajuisesti mielessä väikkyy paikan nimen vuoksi (ainakin mä ajattelen joka kerta passioneja!) 😀

    Mitenkäs hintapuoli, yllättikö jotenkin puoleen tai toiseen?

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 03.07.2014 at 17:36 sanoi:

      Minusta hinta-laatusuhde oli hyvä, viinien suhteen olen huono arvioimaan, mutta ruoka oli hinnaltaan kohtuullisesti hinnoitteltua laatuunsa nähden.

  5. Maistuis varmaan tuo suklaakakku mullekin… jos kerran sullekin 🙂

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 04.07.2014 at 16:18 sanoi:

      Se oli parasta ikinä. Mies yrittää koko ajan vihjailla, että voisin yrittää kaivella reseptiä…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation