Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Category Archives: Ruokapuhetta

Kasvikset valtaavat tilaa lautasiltamme

Kasvikset, nuo vähän ylenkatsotut lisukkeet, ovat valtaamassa yhä suurempaa tilaa lautasiltamme. Kasvissyönti ei ole välttämättä lisääntymässä radikaalisti, mutta kasvisten syönti on. 

porkkanat

Vuosia valistusta. Paukutusta ekologisilla vaikutuksilla, eettisillä näkökulmilla tehotuotantoon liittyen. Nytkö se on sitten tuottanut tulosta? Briteissä tehdyssä tutkimuksessa 20 % vastaajista sanoi syövänsä aiempaa vähemmän lihaa esimerkiksi taloudellisten, eettisten tai ekologisten syiden vuoksi, toiset 35 % harkitsi kulutuksen vähentämistä (YouGov survey, joka on toteutettu Eating Better Alliancen toimeksiannosta).

Vaikka tutkimus onkin toteutettu sellaisen tahon toimeksiannosta, joka on perustettu kannustamaan lihansyönnin vähentämiseen, Guardianin uutisoiman tutkimuksen tulos kertonee ainakin suunnasta. Esimerkiksi maailman toiseksi kovimmat lihansyöjät eli amerikkalaiset ovat alkaneet vähentää lihan osuutta lautasella, kulutus on vähentynyt jo lähes vuosikymmenenen. Kasviksista on tullut kiinnostavia.

Eturivin kokit ja ruokatoimittajat ja trendikäs Lähi-idän keittiö – nousevan ympäristötietoisuuden rinnalla – tekivät sen, mitä vuosien päähänpaukuttaminen ei saanut aikaan. Raaoilta videoilta on helppo ummistaa silmänsä, mutta miksi poistaisi lautaseltaan herkullista ruokaa. Sellaista kasvisruokaa nykyään yhä useammin saa ja se on tehnyt kasvisten syömisestä houkuttelevaa. Porkkanaa ei keppiä.

Vain muutama vuosi sitten eräs eturivin ravintoloitsija totesi ääneen, että kasvissyönti on marginaalinen ilmiö, eikä pelkästään kasviksista saa hyvää – ne kun ovat lisukkeita ja sellaisina pysyvät. Ainakaan pääkaupunkiseudulla harva ravintola voi enää ylenkatsoa kasvissyöjiä, monelle on kunnia-asia tarjota erinomaista kasvisruokaa. Osalle se on kilpailuetu. Niin paljon on parissa vuodessa tapahtunut. Trendinenästään tunnetut herrat Relander ja McCormick eivät  panostaisi muun ruoan rinnalla kaupungin parhaaseen kasvisruokaan keväällä avautuvassa The Cock -ravintolassaan, ellei sille olisi kysyntää.

Yksi Suomen suosituimmista ruokablogeista, Chocochili, on vegaaninen. Elina Innasen Vegaanin keittiössä myytiin joulumyynnissä loppuun useista kirjakaupoista ja toista painosta odotellaan. Yksittäissotanta Amazonin myyydyimmistä kirjoista paljastaa 20 myydyimmän kirjan joukossa olevan viisi kasvisruokaan keskittyvää – tosin vielä useampi välttelee resepteissään gluteenia. Ruotsalaisten keittokirjaikoneiden, Anna ja Fanny Bergenströmin, uusimmassa – heidän omien sanojensa mukaan viimeisessä suuressa – keittokirjassa käytetään paljon aiempaa vähemmän lihaa ja keskitytään kasviksiin, ympäristösyistä.

Kasvissyönti on edelleen pienen vähemmistön valinta. Eri lähteiden mukaan noin viitisen prosenttia suomalaisista ilmoittaa olevansa kasvissyöjiä. Yhä useampi sekasyöjä sanoo kuitenkin, että haluaa syödä vähemmän lihaa. Vähemmän, mutta kenties parempaa ja eettisempää. Harva sekasyöjä on valmis luopumaan lihasta kokonaan. Sen sijaan kasvisruokaa suosivien, mutta harkitusti liharuokaa käyttävien joustavien kasvissyöjien määrä on Vegaaniliiton mukaan kasvanut, samoin on kasvanut muutaman kerran viikossa kasvisruokaa syövien sekasyöjien määrä. Lihansyönnin väheneminen on avannut markkinaa myös erilaisille proteiinin korvikkeille.

Helsingin kouluissa on kerran viikossa kasvisruokapäivä, on ollut jo muutaman vuoden ajan, vaikka asiasta keskusteltiin taas värikkäästi valtuustossa viime kesänä, kun noin kolmannes valtuustosta halusi kasvisruokapäivän kieltämistä. Tämän keskustelun varjossa osalta valtuutettuja on saattanut jäädä huomaamatta, että yhä useammat koululaiset valitsevat kasvisruoan oma-aloitteisesti. Tarjolla on varmaan paljon muutakin kuin demarien Ilkka Taipaleen manaamaa ruusukaalia. Kasvisruoan kulutus esimerkiksi korkeakouluissa on lisääntynyt viime vuosina selkeästi. Ruokapalveluyritykset sanovat syyksi sen, että kasvisruoan makuun ja ulkonäköön on alettu panostaa. Muutakin kuin porkkanaa, ei keppiä. Hyvää ruokaa, ei kauhuvideoita.

Viikoittainen kasvisruokapäivä, pari kasvislounasta viikoittain. Liharuokien jatkaminen pavuilla ja linsseillä, jotta pienestä määrästä lihaa saadaan paljon makua. Samalta on alkanut kuulostaa myös oma ruokavalioni. Olen ihan liian laiska ja lihanhimoinen kasvissyöjäksi. Syön vähintään muutaman kerran viikossa kasvisruokaa, mutta edelleen syön lihaa tai kalaa useampana päivänä viikossa kuin kasvisruokaa. Kaikkiruokaisuus on käytännön kannalta helppo valinta – ja sitä paitsi pidän lihasta. Ei siis kovin jaloa, mutta kovin inhimillistä. Jos tarkastelee omia ruokailutottumuksiaan, meille useimmille minä pidän siitä on vahvimpia perusteita.

Lihansyönnin väheneminen on  kohdallani tapahtunut vähän huomaamatta. Tajusin yhtäkkiä ostaneeni koko syksyn aikana hämmentävän harvoin lihaa, naudan kokolihaa kai kahdesti, molemmilla kerroilla juhliin, jauhelihaa yhtä harvoin. Broilerin syönti on jonkin verran lisääntynyt, kun eettisempiä vaihtoehtoja on tullut tarjolle, mutta eniten on lisääntynyt papujen ja linssien kulutus.  Enemmän maun perässä kuin varsinaisesti tietoisena valintana: niistä on helppo kokata todella maukasta ruokaa ja kaupan päälle saa vielä hyvän olon – fyysisesti, kevyen mutta kylläisen. Usein myös jatkan liharuokia pavuilla.

Jos minulta olisi kysytty kaksi vuotta sitten, olenko valmis lisäämään kasvisten syöntiä ja vähentämään lihan osuutta lautasella, olisin vastannut kieltävästi. Pidin kaikenmaailman korvikkeita käyttävää sisaren perhettä hiukan ituhipahtavina ja osaa heidän kokkauksistaan asteen epämääräisinä. Ravintoloiden kasvisruokavaihtoehdot eivät keskimäärin olleet kovin houkuttelevia, lounasravintoloista puhumattakaan.

Yhtäkkiä työmaaruokalassa alettiin tarjota erinomaista kasvisborssia, juurespihvejä, joita jäin kaipaamaan työpaikkaa vaihtaessani ja kasviskaalikääryleitä, joissa ei kerrankin ollut sieniä, mausteista papupataa ja kunnollista kasviscurrya. Kun halusimme pikaruokaa, nappasimme mukaan falafelejä. Yhden parhaista lounaistani poimin Ottolenghin delistä Lontoosta, toinen toistaan herkullisempia kasvissalaatteja ja tahnoja.

En alkanut valita kasvisruokaa sen takia, että se on kasvisruokaa. Aloin valita tarjolla olleista vaihtoehdoista maukkainta ruokaa, joka sattui olemaan kasvisruokaa. Minun ja kasvisruoan välissä oli ollut sienillä täytetty paprika. Kyllä mieluummin valitsen edelleen lihapullat kuin sen. Sen sijaan hyviä falafelejä en ohita koskaan, miksipä hyvää ruokaa ohittaisi. Sellaista kasvisruoka yhä useammin on.

Katso blogin kaikki kasvisruoat.

*****

Years of banging in the head with horror videos and now the meat consumption has finally started to decrease. In a survey made in Britain over 20 % of the respondents said that they are eating less meat than before and additional 35 % are considering the same. Even the most devoted carnivores namely Americans have been cutting down their consumption of meat for nearly a decade.

Or is it the carrot rather than the stick that has contributed more to this evolution? Since chefs like Ottolenghi have started to present inventive veggie food that does not fall short from meaty alternatives taste wise the meat has started to fall out of favour.   If you ask me, I vote for the latter – namely the carrot approach combined with the raising awareness of sustainability issues. 

 

Lähteet mm. Guardian, New York Times, Savon Sanomat, Vegaaniliitto, Helsingin Sanomat, YLE

Vuosi paketissa – vuoden 2014 hitit

Vuoden 2014 aikana blogiin on syntynyt pyöreästi 120 postausta ja melkein yhtä monta uutta reseptiä. Aloin selata kuukausia taaksepäin ja totesin miehelle: “Kylläpä meillä tänä vuonna on syöty hyvin”. 

Blogiin päätyvät vain parhaat ruoat, joita meillä kokataan. Kehittelen reseptejä, kunnes ne toimivat omaan makuuni. Osa toimii kerralla, osa vaatii useamman kierroksen, osa ei päädy blogiin koskaan. Lisäksi meillä syödään niitä samoja siskonmakkarasoppia ja makaronilaatikoita kuin muissakin kodeissa. Sadan reseptin joukkoon mahtuu silti monenlaisia, osasta syntyy meille kestosuosikkeja, osa hyvistäkin jää kertakokkauksiksi. Maailmassa on niin paljon uutta kokattavaa.

Halusin vielä kerran pysähtyä vuoden kokkausten äärelle ja nostaa kunkin kuukauden suosikkireseptini.

Tammikuu

Viime vuoden lopussa muutimme nukkumalähiöön ja aloimme kotoilla, vaikka niin ei oltu suunniteltukaan. Hyvien ravintoloiden ääreen oli hiukan aiempaa pidempi matka ja se pakotti omavaraiseksi vaikkapa kunnon pizzan suhteen.

pizzaa-2

Tammikuussa julkenin väittää, että saatan tehdä tämän nukkumalähiön parasta pizzaa. Yrityksen, erehdyksen sekä raaka-aine- ja välinekokeilujen kautta pääsin ainakin todella lähelle erinomaista pizzapohjaa. Sellaista, joka ei kaipaa päälle muuta kuin hyvää tomaattikastiketta, buffalomozzarellaa ja basilikaa. Sen salat on koottu kattavasti tammikuussa julkaistuun postaukseen. Edelleen muistan sen liikutuksen hetken, kun reunoihin alkoi uunissa muodostua ilmataskuja, kuten kunnon pizzaan kuuluukin. Vuoden jälkeenkin olen samaa mieltä, noilla ohjeilla syntyy oikein hyvää pizzaa.

Saku Tuomiselta on ilmestymässä Italia-trilogian kolmas osa, joka keskittyy pizzaan. Odotan ainakin kovasti vinkkejä, kuinka synnyttää napolilaistyyppistä pizzaa. Luulenpa, että pizzan pariin palataan tänäkin vuonna.

Helmikuu

Hyvä ruoka kuuluu meillä myös arkeen. Blogissa on paljon ihan tavallista arkiruokaa, jonka ainekset löytyvät lähikaupasta, koska se varmistaa, että mekin syömme arjessa hyvää ja vaihtelevaa ruokaa. Helmikuun osalta valinta ei ole ollenkaan helppo. Silloin syntyi useampiakin arjen helppoja ruokasuosikkeja. Kokkasin ensimmäistä kertaa mm. vähän erilaista avokadopastaa, johon olin hiukan koukussa kevään ajan.

Kana-linssikeitto

Lopullinen valinta on kuitenkin helppo. On mahdotonta ohittaa kana-linssikeittoa, josta on tullut yksi suosikkikeitoistani. Harissalla maustettu keitto on muhevan mausteinen ja täyttävä, mutta samalla sopivan kevyt ja terveellinen. En pysty laskemaan, kuinka monta kertaa olen sen helmikuun jälkeen keittänyt. Siitä tuli kerralla yksi vakioarkiruoistamme. Se kuuluu listalle myös sen takia, että linssit ovat löytäneet tien keittiöömme tänä vuonna. Käytän nykyisin varsinkin vihreitä linssejä todella paljon.

Maaliskuu

Hävikistä herkuksi -tempauksen piti olla meidän bloggaajien kuukauden mittainen kampanja toukokuussa 2012 ruokahävikin pienentämiseksi. Sormenheristämisen sijaan halusimme näyttää positiivista esimerkkiä siitä, miten helppoa hävikkiuhan alla olevista raaka-aineista on synnyttää hyvää ruokaa. Kuukauden kampanjasta muodostui pysyvä ajattelumalli ja hävikkiruokareseptejä tulee edelleen tasaiseen tahtiin tempauksen Facebook-sivulle.

appelsiini-kardemummaritarit-ilman-tekstia

 

En tiedä, kuinka paljon tempaus on vaikuttanut lukijoihimme, mutta omaan toimintaani se on vaikuttanut valtavasti. Minusta on tullut huomattavasti suunnitelmallisempi kokki ja ruokahävikkimme on pienentynyt merkittävästi. Ruoka on liian arvokasta roskiin heitettäväksi. Siksi valitsin maaliskuun suosikikseni yhden maukkaan hävikkiruoan – appelsiini-kardemummaleipävanukkaan. Pari päivää vanha patonki saa siinä uuden elämän, herkullisen sellaisen.

Huhtikuu

En ole mikään hifistelijä keittiössä. Oion surutta ja olen oppinut, että eniten iloa saan kokkaamisesta, kun pysyn resepteissä, joissa ei turhia piperrellä. Einekset ja puolivalmisteet jätän kuitenkin pääosin kauppaan ja valitsen hyviä raaka-aineita. Hyvä ei välttämättä tarkoita kallista. Ei siis juuri koskaan sisäfileitä tai hummeria, mutta aina tuoreita ja hyvälaatuisia raaka-aineita sesonkeja kunnioittaen. Porkkanat porkkanoina ei pakasteesta, kananmunat luomuna, kala tiskin tuoreinta ja kestävistä kalakannoista, liha mieluiten eettisemmin tuotettuna. Vaikka hyvä ei välttämättä tarkoita kallista, halvin ei useinkaan ole paras. Valitsen vähän paremman tomaattisäilykkeen ja ostan aina kunnon pastaa. Ne maksavat hiukan enemmän, mutta maku on moninkertaisesti parempi.

Nachopaistos

Huhtikuun nacholautanen on hyvä esimerkki siitä, että itse tekeminen maksaa kyllä vaivan takaisin. Kotitekoinen salsa, guacamole, juustokastike ja nachot tekevät annoksesta juhlaruokaa puolivalmisteisiin verrattuna. Sen verran oikaisen, että käytän valmiita masa harina -tortilloja, koska kotona niitä ei saa tarpeeksi ohuiksi nachoja varten.

Toukokuu

Iloitako uuden satokauden käynnistymisestä vai nostaako esille joku Lähi-idän keittiön resepti? Kaikista keittiöistä se on ollut vahvimmin pinnalla tänä kesänä meidän ruokalistallamme. Kallistun kuitenkin nokkosen puoleen, sitä kiskoin puutarhasta nelinkontin, enkä turhaan. Suomalainen versio grillatusta zataar-leivästä oli huikean hyvää, samalla käynnisteltiin grillaussesonkia.

Nokkosleipä

Kesäkuu

Kesäkuussa keittiö siirtyi ulos. Uusi grilli, ensimmäinen oma piha ja kaikki uuden sadon raaka-aineet. Oma suosikkini oli grillattu varhaiskaali caesarkastikkeella, sitä söin niin kauan kuin sesonkia riitti. Mutta jos talouden toiselta osapuolelta kysytään, kesäkuussa syntyi yksi koko vuoden parhaita reseptejä. Miehen mukaan sille pitäisi keksiä myyvempi nimi, koska sen nerokkuus ei ilmene reseptistä. Tiedä häntä, mutta inkiväärioluesta ja chipotlesta tuli niin hyvä BBQ-soosi, että sitä keiteltiin pitkin kesää moneen otteeseen.

bbq-kastike

Heinäkuu

Kesäkuussa alkaa tulla uusia perunoita ja ensimmäisiä viitteitä uudesta sadosta, mutta heinäkuussa se pärähtää kunnolla kauppoihin ja lautaselle. Raaka-aineita on sesongissa niin paljon, että hyvin syöminen on helppoa. Kylmän alkukesän jälkeen tulivat helteet ja myös mieli alkoi kääntyä kesään. Heinäkuussa blogissa julkaistiin monia reseptejä, joita tein moneen otteeseen kesän mittaan: Mustikka-kookosvohvelit, vihertävä perunasalaatti, sitruunalimonadi ja monet grillisuosikit.

uusia-perunoita-ja-halloumia-2

Usein kehittelen reseptejä itse, mutta monet erinomaisista ovat lainatavaraa. Niin myös heinäkuun suosikkiresepti. Yksi kotimaisista suosikkiblogeistani Jokihaka kokkaa julkaisi reseptin, jossa yhdistettiin halloumi uuden sadon paistettuihin perunoihin. Tuunasin sitä yhden valkosipulin kynnen verran ja kokkasin ainakin viisille eri ruokavieraille. Se pääsee ihan varmasti lautaselle myös ensi kesänä.

Elokuu

Tänä kesänä viljely jäi ruukkupuutarhaan ja suurin osa sadosta poimittiin toreilta ja kaupasta. En siis tuskaillut ylisuuren kesäkurpitsasatoni kanssa, mutta monet muut taisivat tuskailla. Ehkä se oli kesäkurpitsasta tehdyn pizza biancan suosion salaisuus. Se on noussut yhdeksi blogin suosituimmista resepteistä. Se syntyi puolivahingossa jääkaapin jämistä ja hurmasi myös minut. Yksinkertaista, mutta täynnä makua. Löysin ensimmäistä kertaa pizza biancan, aiemmin olin saanut aikaan vain aika kuivia versioita.

pizza-bianca-kesäkurpitsalla

Itselleni elokuun merkittävin resepti taisi olla kuitenkin yksinkertainen soppa. Lapsuudesta asti vaivannut syvä hernekeittoinho helpottui tuorehernekeiton verran. Pieni askel ihmiskunnalle, suuri askel minulle kohti kaikkiruokaisuutta. Sienet ovat vielä tosin esteenä matkalla sinne.

 

Syyskuu

Kun katson taaksepäin kaikkia kolmea vuotta, jotka olen blogia pitänyt, yksi parhaista asioista on ollut oppiminen. Ihan joka saralla. Olen paljon parempi ruoanlaittaja kuin aloittaessani – ennenkaikkea monipuolisempi. Varsinkin aasialaiset maut ovat olleet asia, jota olen oppinut kokkaamaan myös kotona ja myös oma maku on laajentunut. En ole varsinaisesti ollut nirso koskaan, mutta nykyään saan makunautintoja aiempaa laajemmasta makupaletista.

Myöskään drinkkien tekeminen ei ole ominta alaani. Valitsin syyskuun suosikiksi kuitenkin Gaijinin Herushinki-drinkin. Ihan vain muistutukseksi, että mitä enemmän kokeilee uutta, sitä enemmän oppii.

herushinki

Lokakuu

Olen aina kirjoittanut blogissa reseptien lisäksi myös ruokakulttuuria sivuavista asioista. Lokakuussa kirjoitin ravintolakritiikistä ja sen oikeutuksesta, kun useammankin ravintoloitsijan suulla maallikoiden mielipide tyrmättiin arvottomana. Aiheesta kehkeytyi kiinnostava keskustelu, joka minulle oli yksi blogivuoden kiinnostavimpia omassa blogissani.

Harissalohi

Lokakuussa lautasella lisääntyivät mausteet vastauksena syksyn koleuteen. Suosikkeja on kaksi – arjen pelastava mahdottoman helppo ja nopea harissalohi ja oma ikiaikainen voimaruokasuosikkini vihreä curry.

Marraskuu

Joskus kun maistaa omaa keitostaan, yllättyy itsekin, miten on saanut jotain niin hyvää aikaiseksi. Juuri sellainen ateria oli marraskuun suosikkini lämmittävä chililihapata. Tein sitä ensimmäistä kertaa serkusten vuosittaisiin pikkujouluihin ja siitä se lähti kiertämään suvussa. Chilistä saattoi tulla kestosuosikki, miehen toiveesta se muhii taas huomenna uuden vuoden vieraille.

Chili

Paras palaute blogista on, kun kuulee jonkun onnistuneen omalla reseptillä. Serkkujen Facebook-kuvat lihapadoista lämmittivät mieltä, samoin lämmittävät myös kaikki blogiin tulleet kommentit toimivasta reseptistä.

Joulukuu

En ole joululeipoja luojan armosta. Äidin tähtipullat ovat yleensä riittäneet vallan mainiosti ja saatan ennen joulua napsaista pari piparia, mutta sen enempää makeaa en kaipaa. Tai en kaivannut. Vaikka jouluvalmistelut jäivät tänä vuonna viime tippaan – kuusi koristeltiin aattoiltana ja jätän kertomatta tarinan hopeiden kiillotuksesta, mutta silti ehdin leipoa neljä taatelikakkua. Jaoin niitä parhaani mukaan eteenpäin, mutta silti merkittävä osa päätyi omaan suuhuni. Olen tullut niin keski-ikäiseksi, että joulun uusi suosikkini on kuivakakku.

taatelikakkuHyvä ruokavuosi takana, kiitos sinulle, että olet ollut mukana. Toivottavasti olet viihtynyt blogin parissa ja ehkä löytänyt sieltä pari ideaa tai reseptiä myös omaan ruokapöytääsi. Mitä enemmän kokkaan, sitä enemmän palaan perusasioiden äärelle. Hyvä ja maukas ruoka ei vaadi avaruustieteilijän taitoja. Ammattilaiskeittiöt ovat erikseen, erinomaista kotiruokaa pystyy kokkaamaan jokainen. Todisteeksi keräsin tähänkin koosteeseen pääosin aika helposti valmistettavia herkkuja.

Lainaan tähän loppuun viisaat sanat Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajalta:

“Minun oli tehtävä se mikä lasten kanssa on muistettava, vaikka se lapsi olisi neljänkymmenen ja viiden. Hoidettava verensokeri kuntoon, koska muuten alkavat itkut, potkut ja pukemisen vastustamiset.” 

Siinäpä se tiivistetysti, ruoan tehtävä. Sen enempää hössötystä ei tarvita.

Mitä välii mitä mieltä sä oot? – Ravintolakriitikistä ja sen oikeutuksesta

#fuckyougranny, Eat.fi:n arvioinnit pannaan ja ravintoloitsijan avautumiseksi kutsuma vastaus Facebookissa blogikirjoitukseen. Kritiikki sattuu. Jokainen meistä tietää sen kokemuksesta. Varsinkin kun asiaa tekee täysillä ja tosissaan, eikä se riitä asiakkaalle. Vaikkakin kyse olisi vain yhdestä asiakkaasta.

Eturivin ravintoloitsijat ovat lytänneet palautteen toisensa jälkeen. Yksi teki sen kokeneelle ruokakriitikolle, toinen perusteli eat.fi-palvelun arviointien estämisen sillä, että on kiinnostunut vain ruoan ammattilaisten mielipiteistä ja samaa asiantuntemusta peräsi aika moni myös Arto Rastaan avaamassa keskustelussa yksittäisessä blogissa annetusta palautteesta. Vain ammattilaisella ja gastronomisen sanaston osaavalla oli monen keskusteluun osallistuneen ammattilaisen näkemyksen mukaan oikeus ja osaaminen arvioida ravintoloita.

Suurin osa asiakkaista ei ole ravintola-alan ammattilaisia. Kuluneen sanonnan mukaisesti he kuitenkin maksavat koko homman. Palkat, vuokrat, sivukulut, raaka-aineet. Ravintoloita on arvioitu aina maallikoiden toimesta. Nyt se on vain näkyvämpää, mutta edelleen ihmisten suurimpia mielipidevaikuttajia ovat useimmiten omat tuttavat.

Ei ole olemassa absoluuttista totuutta hyvästä ruoasta. Muutoinhan vaikkapa Michelin-tähdet olisivat erehtymättömän täsmällinen paremmuusjärjestys ravintoloille. Niitä jakavat ravintola-arviointien ammattilaiset, jotka syövät työkseen. Kuitenkin heidänkin arvioinneistaan ollaan montaa mieltä ja vaikkapa Helsinki on täynnä erinomaisia ravintoloita, jotka eivät sovi Michelin-muottiin.

En anna ravintolaa valitessani painoa blogikirjoitukselle, jossa ainoa mielipide on, että ravintola oli ihan hyvä, mutta jotain jää puuttumaan. Enkä kirjoitukselle, jossa perätään sitä kuuluisaa wow-efektiä tai joka haisee fanitukselta. Yhtä merkityksetön oman valintani kannalta olisi myös kirjoitus, joka tuntuisi pahantahtoiselta lyttäämiseltä tai tärkeilevältä knoppailulta ilman kunnollisia perusteluja. Samaan laariin menisi myös nimimerkin Rekkakuski ”Liian pienet annokset, nälkä ei lähtenyt”-palaute. Toimistotyöläisen nälkä on rekkakuskin nälkää pienempi, eikä määrä ei ole minulle ravintolan valitsemisperuste. Mutta jos systemaattinen palaute olisi, että annokset ovat niin pieniä, ettei edes nälkä lähtenyt, saattaisin jättää menemättä.

Olen löytänyt blogeista ja muualta sosiaalisesta mediasta monia uusia, erinomaisia ravintoloita, joista en muutoin olisi koskaan kuullutkaan. Olen lukenut useita erinomaisia, hyvin kirjoitettuja blogikirjoituksia ravintoloista. Perusteltuja ja argumentoituja, vaikka niissä ei gastronomista sanastoa käytettäisikään. Mutta olen lukenut myös sellaisia, joille ei ole minkäänlaista merkitystä valintani kannalta. Kirjoituksia, joista olen eri mieltä. Toisaalta ajatuksia, joita komppaan täysillä. Arvosteluja Tripadvisorista, josta näen suoraan, että tuskin jaan tuon henkilön näkemystä ravintolasta. Olipa näkemys kehu tai haukku.

Harjoitan siis lähdekriitiikkiä. Samaa kriittistä lukemista harjoittaa suurin osa muistakin lukijoista. Yksittäinen kritiikki ei ravintolaa kaada, varsinkaan yksittäinen maallikon antama kritiikki tuskin kaataa muuta kuin ravintoloitsijan mielenrauhan. New York Timesin ruokakriitikko voi jonkun kaataakin. Suurin osa meistä etsii itsensä kaltaisia ihmisiä ja luottaa heidän näkemyksiinsä ja suosituksiinsa. Mitä paremmin henkilön tuntee, sen luotettavampana mielipidettä pidetään. Ei vanha totuus ole muuksi muuttunut.

En kirjoita itse ravintolakritiikkejä niiden perinteisessä muodossa. Kirjoitan kyllä ravintolakokemuksista esimerkiksi matkoilla tai vinkkaan kivoista ravintoloista kotikaupungissani, joiden toivon muidenkin löytävän. En arvioi annoksia pilkuntarkasti, vaikka kerronkin, mikä erityisesti maistui. Menen ravintolaan nauttimaan en arvioimaan. En myöskään kirjoita huonoista kokemuksista. Hyviä ravintoloita on niin paljon, että huonon kokemuksen jälkeen ravintola ei saa minulta toista mahdollisuutta. Yhden kerran perusteella olisi kuitenkin kohtuutonta kirjoittaa huonosta käynnistä blogiin. Huono päivä voi sattua jokaiselle. Samaa periaatetta vaikuttaa noudattavan aika monikin bloggaaja. Blogihiljaisuus on minulle myös yksi viesti ravintolan tasosta. Joko kyseessä on ravintola, jota ei vielä ole löydetty tai sitten niin yhdentekevä tai huono ettei siitä juuri jakseta kirjoittaa.

Ystävien kanssa vaihdan myös huonoja kokemuksia. Tämä palaute jää kokonaan ravintoloitsijoiden korvien ulottumattomiin. Suurin osa muidenkin ihmisten  palautteesta jää, koska kaikki keskustelevat kokemuksistaan ja jakavat suosituksia. Yksittäisen blogikirjoituksen näkee toki useampi, mutta Suomessa ei ole yhtään sellaista ruokajumalaa, jota koko ravintolakansa seuraisi laumana perässä. Usein kriittinen kirjoitus ennemminkin saa myös puolustajat liikkeelle – jos ravintolalla sellaisia on. Jos ei ole, omistajalla on peiliinkatsomisen paikka. #kattilagaten jälkeen Kattilaan tullee monta uteliasta testaamaan, kumpi keskustelussa on oikeassa. Paras tapa näyttää kattilan paikka on kokata pirun hyvää ruokaa.

Ymmärrän kyllä myös alan ammattilaisten näkemyksen asiaan. Ennenkaikkea ymmärrän sen tunteen, miltä tuntuu, kun omaa “lasta” arvostellaan. Paikkaa, jonka eteen on tullut tehtyä töitä vereslihalla ja hommaa tehdään koko sydämellä. Suomessa tähtikokitkin painavat ympäripyöreää päivää saadakseen elantonsa, eikä hommalla silti usein rikastu. Tilinpäätöstietojen mukaan montaa ravintolaa pyöritetään rakkaudesta lajiin. Sitten joku “kuka tahansa itseään asiantuntijana pitävä” tulee huutelemaan omia mielipiteitään puskista ja vetelee elämäntyötä avokämmenellä. Ihan varmasti sattuu, pirusti.

Suurin osa ravintoloiden saamasta palautteesta on kuitenkin keskimäärin positiivista. Jos katsotaan esimerkiksi maailmanlaajuisesti TripAdvisorin tilastoja yli 90 % annetuista arvioinneista on yli 3 (asteikolla 1-5) ja yli 80 % antaa arvosanaksi 4 tai 5. Tripadvisorin tarra ei ole harvinainen näky ravintolan ovenpielessä, se liimataan oven pieleen kertomaan, että meistä tykätään. Monet ravintolat jakavat innolla blogien postauksia, joissa ravintolaa kehutaan. Viisi tähteä Nytissä räjäytti sekä Sinnen että Tocan varauskirjat, Lyoniin ei perjantain arvostelun jälkeen taida saada enää pöytää vähään aikaan. 40-vuotias klassikko saanee tähdistä uuden nosteen. Se tuntuu myös kassakoneessa. Tavallisen ihmisen, bloggaajan tai ruokakriitikon mielipide onkin siis oikea ja arvostettava, jos se on positiivinen ja sitä kautta hyödyllinen ravintolalle.

Kritiikkikeskusteluun osallistuneiden ravintoloitsijoiden tavoitteena tuskin oli nostaa kynnystä palautteen antamiseen. Mutta niin siinä väistämättä käy. Kynnys on jo valmiiksi melko korkea. Nyt ravintoloitsijoiden suulla sanotaan, ettei tavallinen asiakas ole riittävän osaava arvioimaan heidän ruokaansa. Se kuulostaa tavallisen maksavan asiakkaan korvaan ylimieliseltä. Kritiikkiä omasta työstä on aina vaikeaa kuunnella. Joskus palaute on kohtuutonta ja joskus on vaan niin, että asiakkaan kannattaa valita erilainen ravintola. Mutta aika usein myös kriittisessä palautteessa on totuuden siemen. Parhaimmillaan se antaa tilaisuuden korjata kurssia, ennenkuin sen pakottaa tekemään harvemmin avautuva ulko-ovi. Jos olisin ravintolan omistaja haluaisin kuulla töykeästä hovimestarista tai epäonnistuneesta annoksesta mieluummin asiakkaalta kuin arvailla hidastuvan ovipumpun syitä itsekseni.

Ravintoloitsijat kannustavat asiakkaita antamaan palautteen paikan päällä, kun tilanne on vielä mahdollista korjata. Heitän pallon takaisin heille. Aika harvoin on ollut syytä valittamiseen, mutta silloin kuin on ollut, muistan vain yksittäisiä kertoja, jossa se on hoidettu niin hyvin, että luultavasti meillä kaikilla oli tilanteen jälkeen hyvä mieli, sekä asiakkailla että henkilökunnalla. Useimmiten henkilökunnalla ei ole ollut joko osaamista tai eväitä hoitaa tilannetta. Ilmainen kuppi kahvia ei korvaa palanutta kalaa, eikä saa minua palaamaan. Keskimäärin palautteen antaminen on turha vaiva, pahimmillaan se pilaa illan. Näyttäkää minulle tarjoilija, joka osaa hoitaa homman kotiin, kun ruoka ei maistu. Olen tavannut vain muutaman.

Söimme kuukausi sitten yhdessä ystävieni kanssa suitsutetussä helsinkiläisessä ravintolassa juhlapäivän kunniaksi pitkän kaavan mukaan. Toisin kuin aiemmilla käyntikerroilla ruoka oli mautonta, osin jopa pahaa – tällaisen tavallisen asiakkaan mielestä. Lähdimme pettyneinä ja monta sataa euroa köyhempinä. Kukaan meistä ei maininnut asiasta henkilökunnalle, mutta tarkkasilmäinen olisi saattanut innostuksen puutteen huomatakin. Harkitsin noin viikon palautteen lähettämistä ravintolalle. Samaan aikaan alkoi tämä keskustelu, jossa ammattilaiset antoivat ymmärtää vain toisten ammattilaisten olevan kykeneviä arvioimaan heidän ruokaansa. Mukana keskustelussa ei tosin ollut kyseisen ravintolan omistaja, se tehtäköön selväksi, ettei synny vääriä käsityksiä ravintolasta.

Alan ammattilaisten kommenttien jälkeen en tuntenut osaavani perustella riittävän hyvin, miksi ruoka oli pahaa. Osaa annoksista nieleskelin alas veden avulla ja raakaa, suolatonta puolikasta ahventa ja kitkerää suklaavaahtoa nieleskellessä tuntui kuin elämäni olisi muuttunut kohtaukseksi Keisarin uudet vaatteet -sadusta. Meitä oli 15. Kukaan ei todennäköisesti enää paikkaan palaa. Kerrommeko ystävillemme? Epäilemättä. Ravintola ei pettymyksestä edelleenkään tiedä. Mutta ehkä sillä ei ole väliä. Emmehän ole ravintola-alan ammattilaisia, emmekä siis riittävän osaavia arvioimaan ruokaa. Maksavan asiakkaan mielipiteellä ei ole väliä. Senkö viestin ravintolat tosiaan tässä keskustelussa haluavat välittää?