Tietoa mainostajalle ›

Kategorian arkisto: Kasvisruoat

Lempeä elokuu – Kesäkurpitsa-mozzarellapasta

Elokuu. Lempeä lempikuukauteni on avannut runsaudensarvensa. Kotimaisia raaka-aineita riittää. Kesäkurpitsa-mozzarellapasta ei tosin vaadi kesäkurpitsaa ja yrttipuskaa kummempaa. Sanovat, että viherpeukalotumpelokin kasvattaa helposti kesäkurpitsaa, tänä ankeana viljelykesänä en ole onnistunut edes siinä.Meillä asuu mies, joka jo ennen juhannusta alkaa hokea, miten kesä on ihan kohta ohi. Juhannuskin viikon päästä. Sama kollektiivinen harhaluulo valtaa sosiaalisen median viimeistään kesäkuun toisella viikolla.

Syytän läpeensä epäonnistunutta brändäystä ja heikkoa odotusten johtamista. Kesäkuu. Nimetä nyt kuukausi, joka harvoin on kesää nähnytkään, harhaanjohtavan odotuksia nostattavaksi. Todellisuuden ja mielikuvien välillä on villapuseron ja kesämekon välinen ammottava aukko. Lapsuuden kesien ja todellisuuden välillä puolestaan kolmekymmentä vuotta ja valikoiva muisti.

Sen sijaan elokuu. Kuukausista lempein. Odotuksista vapaana se yllättää lämpimillä päivillä siinä vaiheessa, kun viimeisetkin ovat jo luovuttaneet helteiden suhteen. Surkean kesän jälkeen elokuu on palauttanut uskoni suomalaiseen kesään tänäkin vuonna.

Ruokaihmiselle elokuu on runsaudensarvi, tuoreita, kotimaisia raaka-aineita riittää. Tämä muutaman raaka-aineen kesäkurpitsa-mozzarellapasta on ollut meidän arki-iltojemme nopea pelastus, kun en ole halunnut tuhlata lämpimiä iltoja hellan ääressä.

Kesäkurpitsa-mozzarellapasta

kahdelle

200 g pastaa
pieni kesäkurpitsa
öljyä paistamiseen
1 pallo buffalomozzarellaa
(tuoreesta sitruunasta puristettua sitruunamehua)
(suolaa)
reilusti mustapippuria
muutama basilikanlehti

Pesto

reilu 1/2 ruukkua basilikaa (tai osa lehtipersiljaa)
1 valkosipulin kynsi
1 rkl pinjansiemeniä kevyesti paahdettuna
1 1/2 rkl parmesania
1 1/2 rkl pecorinoa (tai parmesania)
1/2 dl oliiviöljyä
ripaus merisuolaa

1. Valmista ensin pesto. Paahda pinjansiemeniä kevyesti pannulla. Laita kaikki ainekset korkeaan, kapeaan kulhoon tai purkkiin ja surauta tasaiseksi tahnaksi sauvasekoittimella.

2. Laita pastavesi kiehumaan. Mausta reilusti suolalla.

3. Kuutioi tai siivuta kesäkurpitsa.

4. Pastan kiehuessa kuumenna paistinpannu ja paista kesäkurpitsakuutiot tai -siivut paistinpannulla öljyssä pehmeännapakoiksi. Niihin saa tulla hiukan väriä, mutta älä päästä tummiksi, ettei kesäkurpitsasta tule kitkerää.

5. Valuta pasta ja sekoita joukkoon pesto ja kesäkurpitsat. Maista suola ja lisää tarvittaessa. Rouhi sekaan mustapippuria ja halutessasi purista joukkoon hiukan sitruunamehua. Nosta pasta lautasille ja revi päälle buffalomozzarella. Koristele basilikanlehdillä.

SaveSave

SaveSave

SaveSaveSaveSaveSaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

Pikainen arjen pelastus – Bataatti-papusalaatti

Bataatti ja mausteiset pavut. En jaksa laskea, kuinka monta kertaa olen kuitannut niillä lounaan viimeisen vuoden aikana. Useimmiten paahdan bataatin rauhassa makeaksi uunissa, mutta tämä on nopeampi tapa jalostaa samat ainekset ruokaisaksi salaatiksi. Bataatti-papusalaatti on parinkymmenen minuutin homma siitä hetkestä, kun otan veitsen käteen. 

Salaatti lähti alunperin liikkeelle Jonna Vormalan hienon Jäävuoren huippu -salaattikirjan lämpimästä bataatti-papusalaatista, jonka Jonna puolestaan on jalostanut kertomansa mukaan omaan suuhun sopivaksi toisen ison kauppaketjun asiakaslehdestä. Näillä kolmella salaatilla ei ole enää juuri muuta yhteistä kuin bataatit ja pavut. Talven myötä tippuivat pois tomaatit ja pavut alkoivat saada pintaansa mausteita. Tee sinä sama, poimi tästä ohjeesta se, mikä miellyttää ja muokkaa muuten omaan suuhun sopivaksi.

Oma versioni ei ole niin justiinsa. Hurautan sen kasaan aika vapaalla kädellä, välillä hapoksi menee sitruunaa tai limeä papuihin, välillä balsamicoa bataatteihin. Mausteöljyyn voit huoletta lisätä mausteita ohjetta enemmän, mutta lisää silloin myös öljyä, jotta öljystä ei tule liian tahnamaista. Jos kaipaat enemmän potkua papuihin, lisää niihin muutama tippa chilikastiketta tai hippusellinen chilirouhetta. Muutoin olen salaatin ainesosien suhteen aika joviaali, mutta arkenakaan en tingi kahdesta: tuoreesta korianterista ja kunnon fetasta.

Lämmin bataatti-papusalaatti

kolmelle (-neljälle lisukkeena)

1 bataatti
1/2 dl öljyä +  paistamiseen
noin 1 prk (285 g) mustapapuja tai kidneypapuja
noin 2 tl jeeraa
noin 1 tl korianteria
noin 1 tl savupaprikaa
(muutama tippa srirachaa, jotain muuta chilikastiketta tai chilirouhetta)
limen tai sitruunan mehua (tai balsamicoa bataatteihin)

reilu kourallinen tuoretta pinaattia tai rucolaa
1 punainen chili
pieni punasipuli
noin 100 g kreikkalaista fetaa
suolaa

mustapippuria
reilusti tuoretta korianteria

1. Kuutioi bataatti.

2. Kuumenna reilu loraus öljyä pannulla, lisää pannulle bataattikuutiot ja paista miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia tai kunnes bataatit ovat saaneet hiukan väriä ja kypsyneet. Mausta kevyesti suolalla ja mustapippurilla.

3. Bataattien kypsyessä mittaa esimerkiksi juomalasiin noin 1/2 dl öljyä, sekoita joukkoon jeera, korianteri ja savupaprika (sekä halutessasi chilirouhe). Huuhtele ja valuta pavut. Leikkaa punainen chili renkaiksi tai silppua se, siivuta punasipuli ohuiksi siivuiksi, silppua tuore korianteri.

4. Siirrä kypsät bataatit salaattikulhoon. Kaada pannulle mausteöljy, kuumenna hetki ja lisää pavut. Pyöritä pavut mausteöljyssä ja kuumenna. Mausta kevyesti suolalla ja mustapippurilla ja purista joukkoon limen- tai sitruunanmehua.

5. Kaada salaattikulhoon bataattien joukkoon pavut, chilisiivut, punasipuli ja korianteri. Sekoita, lorauta joukkoon hiukan öljyä, jos salaatti vaikuttaa kuivalta. Sekoita joukkoon vielä tuoretta pinaattia tai rucolaa ja murustele reilusti fetaa.

6. Tarjoa mieluiten lämpimänä tai haaleana.

Jäähyväiskirje vai lomaviesti – äidin perunasalaatti

Kun aloin kirjoittaa tätä joulun alla, en tiennyt, onko kyseessä jäähyväiskirje vai lomaviesti. Kuukausien kypsyttelyn ja tauon jälkeen alkaa tuntua, että paino on kuitenkin jälkimmäisellä. Mutta aika näyttää, päättyykö kaikki äidin perunasalaattiin.

Olisi helppo piiloutua vauvavuoden taakse ja sanoa, että blogille ei ole ollut aikaa. Se olisi kuitenkin vain osatotuus. Paremminkin kyseessä on melkein kuuden vuoden henkinen tilinpäätös, syksyn ja talven kestänyt pohdinta siitä, mitä bloggaaminen merkitsee ja antaa minulle. Kuudessa vuodessa on tapahtunut paljon ja olen saamapuolella.

Blogin myötä olen tutkinut ruokaan liittyviä trendejä ja ilmiöitä paljon laajemmin kuin olisin muutoin kenties tehnyt. Kiinnostavaa niissä on se, että ne kertovat yhteiskunnasta laajemminkin. Muutokset suomalaisessa ruokakulttuurissa ja -maailmassa ovat olleet nopeampia kuin useimmat meistä olisivat uskaltaneet ennustaa, meistä on tullut vaivihkaa ruokakansaa.

Eettisemmin ja ekologisemmin syövää ruokakansaa, joka haluaa syödä lähiruokaa, suosii sesonkeja ja satsaa laadukkaampiin raaka-aineisiin. Vielä jokunen vuosi se oli pienen piirin hifistelyä, nyt niin suosittua, että kaikki nämä ilmiöt näkyvät jokseenkin jokaisessa suomalaisessa marketissa. Satokausikalenterin kaltaiset hankkeet ovat lisänneet aiemmin vähämenekkisten sesonkikasvisten kuten kurpitsan myyntiä draamaattisesti. Keskon Ruokailmiöt -tutkimuksen mukaan 46 % aikoo ostaa enemmän pientuottajien ruokaa vuonna 2017. Vuonna 2016 pankin räjäyttivät kasvipohjaiset lihankorvikkeet, ehkäpä menestynein start up hiersi kauraa nyhtökauraksi ja vahvimmin kasvava ruokatrendi oli osapäivävegaanius. Viisi vuotta sitten en olisi laittanut lanttiakaan vetoa, että kasvisruoka kääntyy massojen mielihaluksi.

Kuusi vuotta sitten Helsinki oli ihan kiinnostava ravintolakaupunki, nyt ravintolakartta on laadukkaampi, monipuolisempi ja kansainvälisempi, mutta samalla rennompi kuin koskaan aiemmin. Makuelämyksistä on tullut arkipäivää – ja tämä kaikki useamman vuoden kestäneessä taantumassa. Edellisen laman antia olivat halvan kaljan juottolat, parissakymmenessä vuodessa kaivauduimme sivistyksen pariin, sillä kuluva taantuma synnytti roskapankkien sijaan oman rahan bistroja ja liudan edullisemman pään autenttisia etnisiä. Kauppakeskuksissakaan ei riitä enää perusmättö, seuraavaksi ennustan, että yhä useampi lähiöravintola tekee kasvojen kohotuksen ruokapuolella. Orastava nousukausi todennäköisesti kasvattaa entisestään kulutusta kodin seinien ulkopuolella.

Samaan aikaan ruokamaailmaan on tullut myös vastenmielisiä ilmiöitä, jotka ovat saaneet minut pohtimaan, haluanko olla mukana ruokkimassa niitä. Kun ruoasta tulee liian suuri osa elämää, lipsahdetaan epäterveen puolelle. Täydellisen terveellisen ruokavalion rakentaminen, täyskiellot, oman elämän hallinta ruoan kautta, mutta yhtä lailla jatkuva täydellisen aterian metsästys ovat enemmänkin indikaattoreita siitä, että ruoka on saanut liian hallitsevan roolin elämässä. Suorittamisen puolelle mennään välillä sekä täydellisen aterian että optimaalisen ruokavalion tavoittelemisessa, ruoasta ja sen terveysvaikutuksista on tullut klikkiotsikkokamaa. Hyväosaisen länsimaalaisen näkökulmasta kyseessä on kuitenkin ”vain” ruoka.

Myös blogimaailma on muuttunut ja samalla moni minulle rakkaista blogeista on hiljennyt. Vajaa vuosikymmen sitten hommaa leimasi yhteisöllisyys. Yhteisen pöydän ääressä istuttiin joko virtuaalisesti tai fyysisesti. Viime vuosina yleistynyt päivätyön tavoittelu on tuonut blogimaailmaan lieveilmiöitä, jotka ovat vieraannuttaneet minua bloggaamisesta. Kun harrastustoiminta ammattimaistuu, häviää hommasta pahimmillaan kokonaan roso ja blogin oma ääni. Kotikutoiset ruokapäiväkirjat ovat vuosien varrella keskimäärin muuttuneet huomiohakuisemmaksi ja päämäärätietoisemmaksi henkilöbrändin rakentamiseksi. Mietin välillä, olenko vain vanhoja haikaava jäänne maailmassa, jossa ruoan sijaan keskustellaan täydellisen Instagram-tilin rakentamisesta tai listasijoituksista, kommentoidaan innostumisen sijaan oman näkyvyyden maksimoimiseksi. Kuitenkin juuri aitoudessa on blogien voima.

Kaupallisuuden lisääntyminen on korostanut entisestään läpinäkyvyyden merkitystä. Myös lahjahevosta on syytä katsoa suuhun. Jos haluaa mediaksi median rinnalle, tarvitaan täydellistä avoimuutta esimerkiksi siitä, kuka lounaan on maksanut.  Blogimaailmassa nousevana teemana on, että tällä halutaan elää ja siksi asioita halutaan korvaus. Ja niin työstä kuuluukin, jos sellaista bloggaamisesta haluaa tehdä. Mutta enemmän soisi keskustelua siitä, mikä on bloggaajan arvokkain valuutta. Se on lukijoiden luottamus ja ylenpalttinen kaupallisuus on omiaan verottamaan sitä ihan kaikkien blogien osalta. Vastavoimia ovat aitous, avoimuus ja rehellisyys. Vaikuttimien täytyy olla täysin selviä.

Vielä ennen joulua olin alkamassa kypsyä päätökseen, että tämä on nyt tässä. Olin niin kyllästynyt ja negatiivinen, että en jaksanut edes adventtikalenterin neljättä luukkua tehdä. Ajattelin, että on parempi lopettaa, kun on vielä kivaa – vaikka en ollut ihan varma, oliko edes kivaa. Tässä kevään mittaan olen tajunnut, että tämä on naisen oma huone, johon vain minulla on avaimet. Ja voin tehdä juuri sellaisen kuin itse haluan, omilla ehdoillani.

Mitä kauemmin olen ollut kirjoittamatta, kuvaamatta ja lukematta, sitä enemmän pohdintoihin on alkanut sekoittua haikeutta. Mieleen nousee yhä enemmän ajatuksia siitä, mistä haluan vielä kirjoittaa. Tapasin blogin kautta saamiani ystäviä ja muistin taas, mikä tässä hommassa on parhaimmillaan parasta. Jakaminen ja innostuminen. Sanomisen tarve ja kuvaamisen halu. Vähitellen ne alkavat taas nostaa päätään ja teen ehkä hitaan ja varovaisen paluun tauolta. Blogissa ja ruoanlaitossa olen palaamassa perusasioiden äärelle, yksinkertaista ruokaa rakkaudesta lajiin. Sellaista kuin tämä äidin perunasalaatti, joka on säilynyt muuttumattomana vapusta toiseen lapsuuden juhlapöydästä omaan ruokapöytään.

Ennen joulua päätin karsia blogista kaiken, mihin liittyy deadlinejä, pakkoa tai velvoitteita kenellekään. Jatkan vain, jos halu kasvaa riittävän suureksi. Vieläkään en tiedä, kummalle puolelle vaaka alkaa kallistua, mutta tuntui hyvältä istua hetki tämän tekstin äärellä ja kirjoittaa. Niin hyvältä, että tätä kirjoittaessani poltin innostuksissani perunasalaatin perunat pohjaan. Ehkä se on merkki.

Kolmen sipulin perinteinen perunasalaatti

neljälle

noin 600 g kiinteitä perunoita (paino kuorineen)
1 omena
reilu 5 cm purjon valkoista osaa
1 pieni sipuli
2-3 maustekurkkua

Kastike

3 reilua rkl majoneesia
3 reilua rkl ranskankermaa
1-2 rkl omenaviinietikkaa tai valkoviinietikkaa
2-3 tl dijonsinappia
ripaus valkopippuria
ripaus suolaa
muutama ruokalusikallinen tuoretta ruohosipulia

1. Kuori perunat ja höyrytä tai keitä ne kypsiksi. Anna jäähtyä haaleiksi.

2. Hienonna sillä välin sipuli ja purjo. Leikkaa maustekurkut ja omena pienehköiksi kuutioiksi.

3. Leikkaa haaleat perunat kuutioiksi ja sekoita kaikki ainesosat kulhossa.

4. Hienonna ruohosipuli. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset ja maista, että kastike on aavistuksen hapokas ja sinappinen. Koska itse salaatti on aika mietoa, kastikkeessa pitää olla paljaaltaan vähän tiukka maku, se tasoittuu, kun sekoitat sen salaatin joukkoon.

5. Sekoita kastike muiden ainesten joukkoon ja nosta perunasalaatti kylmään maustumaan mielellään useammaksi tunniksi tai seuraavaan päivään.

6. Koristele ennen tarjoilua silputulla ruohosipulilla (tai ruohosipulin kukilla).