Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Lainaa sukulaiskansalta – gulassi

Ensimmäinen tuulahdus paprikaa ja kuminaa palauttaa minut hetkessä Wienin talveen yli kymmenen vuoden taakse. Kirpeisiin pakkaspäiviin, kun palasimme luistelemasta kotiin ja pysähdyimme matkalla lasilliselle punaviiniä ja lämmittävälle gulassikeitolle.

gulassi

Muistan hämmentävän tarkasti asioita, joilla ei oikeasti ole suurempaa merkitystä. Ne olivat ohivilahtavia hetkiä mukavassa vuodessa. Gulassikeiton äärellä ne palaavat kuitenkin mieleen. Assosioin sen vahvasti Wienin muutamiin talvisiin pakkaspäiviin, ulkoilman punertamiin poskiin. Ehkä juuri siksi tammi-helmikuu on se aika vuodesta, kun meillä laitetaan usein gulassi muhimaan.

Tuoksun merkitys muistamiseen on  todettu tieteellisesti ja siitä on kyse myös madeleinehetkeksi nimetyssä ilmiössä – Proustin klassikkoon tallennetussa kuvauksessa siitä, miten tuoksu palauttaa muistot – ilman sen suurempia ponnisteluja. Ilman tuoksua ei edes olisi makua. Jos menettää kyvyn haistaa, menettää käytännössä myös kyvyn maistaa. Niin suuresta asiasta on kysymys.

Unkarista kotoisin oleva gulassi on levinnyt laajalti itäiseen Keski-Eurooppaan, söin ennen joulua kulhollisen hyvää soppaa Vilnassa. Omassa versiossani perunat keitetään itävaltalaiseen tapaan osana pataa. Pata on keittomainen ja syödään ilman lisukkeita, mutta liemi on niin paksua ja sakeaa, että lusikka melkein seisoo siinä. Vihanneksia haudutetaan niin kauan, että ne hajoavat osaksi lientä. Täydellisen paprikaisen liemen salaisuus on paahdetuissa paprikoissa. Pieni juttu, mutta nostaa gulassin ihan uudelle tasolle. Vinkki, jonka opin jokunen vuosi sitten Chez Jasulta.

Pitkän hauduttamisen ansiosta lihana voi käyttää halpoja ruhonosia, tuntien hauduttaminen saa ne mureaksi ja pehmeäksi. Älä myöskään ylenkatso luisia ruhonosia. Ne antavat liemelle erityisen hyvän maun.

Gulassi

neljälle

reilu 1 kg luullista naudanlihaa (esim. lapaa tai rintaa)
2 isoa sipulia
2-3 valkosipulin kynttä
rypsiöljyä
2 tl savupaprikajauhetta
1 1/2 tl jeeraa
noin 1/2 tl chilirouhetta
1-2 tl kuminansiemeniä
3-4 punaista paprikaa (paahdettuna)
1 tlk säilöttyjä tomaatteja
lihalientä
4 perunaa
loraus punaviinietikkaa
suolaa
mustapippuria
halutessasi tuoreita yrttejä esim. rosmariinia tai persiljaa

1. Ota liha ajoissa lämpiämään ja leikkaa se reiluksi kuutioiksi. Poista mahdolliset kalvot, mutta säästä luut.

2. Lohko sipuli ja silppua valkosipuli.

3. Kuumenna öljyä padassa ja ruskista nopeasti lihat. Lisää sipulilohkot ja paista hetki. Lisää valkosipuli ja mausteet suolaa ja pippuria lukuunottamatta. Kuullottele muutama minuutti.

4. Lisää pataan luut, säilötyt tomaatit ja sen verran lihalientä, että lihat peittyvät. Kuumenna kiehuvaksi, laske sen jälkeen lämpötilaa ja laita kansi päälle. Anna hautua miedolla lämmöllä. Lapa ja rinta tarvitsevat monta tuntia haudutusta, jotta niistä tulee mureita.

5. Käännä uunin grillivastus päälle ja kuumenna uuni niin kuumaksi kuin se kuumenee. Halkaise paprikat, poista siemenet ja valkoiset osat ja nosta puolikkaat uunipellille leikkauspinta alaspäin. Paahda paprikanpuolikkaita uunissa, kunnes kuoressa on paljon mustia pilkkuja. Nosta kuumat paprikat pakastepussiin ja sulje pussi tiiviisti. Pussiin muodostuva höyry auttaa irrottamaan kuoren paprikoista.

6. Kun paprikat ovat jäähtyneet, poista niistä kuori, leikkaa paprikanliha muutamaan osaan ja lisää palat pataan, jatka hauduttamista. Kaikkiaan pataa kannattaa hauduttaa vähintään kolmisen tuntia, mieluummin kauemminkin. Mitä kauemmin haudutat, sitä parempaa pataa syntyy. Vihannekset hautuvat osaksi lientä ja lihasta tulee mureaa ja pehmeää. Mausta loppuvaiheessa suolalla, mustapippurilla ja punaviinietikalla. Jos käytät rosmariinia, laita se tässä vaiheessa pataan, muut yrtit kannattaa ripotella päälle, kun laitat padan tarjolle.

7. Kuori perunat ja pilko ne sopiviksi suupaloiksi. Lisää ne pataan ja lisää tarvittaessa vettä, jotta perunat peittyvät. Hauduta vielä sen aikaa, että perunat ovat kypsiä. Maista mausteet, lisää tarvittaessa. Poista luut ja tarjoa hyvän leivän kanssa. Itävallassa gulassin kanssa tarjotaan useimmiten tummaa leipää.

 

Jouluhaikeus – talvinen hedelmäsalaatti

Joka vuosi se iskee, kun on aika alkaa siivota joulu pois kodista – pieni jouluhaikeus. En fiilistele massiivisesti joulua etukäteen, aina se tulee vähän varkain. Tänäkin vuonna. Siksi se myös päättyy ihan pikkuisen liian nopeasti. Niin nopeasti, että iloitsen jo etukäteen, että joulu tulee taas ensi vuonnakin. 

hedelmäsalaatti

Olen normaalisti minimalisti, mutta jouluna minusta kuoriutuu koristelija. Kaivan kaapeista kaikki mahdolliset ruukut ja kynttilänjalat, hukutan vähät tasot kukkiin ja kynttilöihin. Odotan kuumeisesti sitä hetkeä, kun joulukuusen saa kantaa sisään. Sytytän siihen valot heti herättyäni ja poltan kynttilöitä illat pitkät. Käyn välillä työhuoneessa ihan vain hakeakseni pienen annoksen hyasintin tuoksua. Se tuoksuu lapsuuden jouluilta.

Tunnen suurta haikeutta, kun joulukukat alkavat yksi kerrallaan nuupahtaa ja  kannamme kuusen ulos. Koti tuntuu hetkellisesti vähän riisutulta.

Tässä vaiheessa vuotta – pieni jouluhaikeus pinnalla – suunnittelen aina tekeväni joulukalenterin blogiin seuraavana jouluna. Alan listata ideoita. Sitten tulee seuraava joulu. Taas hiukan yllättäen ja nurkan takaa. Keskelle pimeää syksyä. Töissä on kiire – niinkuin joka vuosi ennen joulua, kun maailma pitäisi saada valmiiksi jouluun mennessä. Valo on olematon. Vasta joulukuun puolivälissä havahdun, että kohta on totta tosiaan joulu. Ei joulukalenteria, ei liiemmin jouluvalmisteluja. Mutta sieltä se vaan tulee ja loppuu varmaan silloinkin hiukan liian aikaisin. Parempi kuitenkin lopettaa joulu pieneen haikeuteen kuin totaaliseen ähkyyn. Ensi vuonnakin.

Siksi jouluateria päätetään meillä usein tähän talviseen hedelmäsalaattiin. Niin kauan kuin meillä on sisareni kanssa veitsi pysynyt kädessä salaatti on ollut vastuullamme. Se on sopivan raikas lopetus tuhdin aterian päätteeksi. Vähitellen se on päivittynyt kasarimauista nykypäivään.

Tänä vuonna pilkoin salaattiin mm. vuoden hittihedelmää persimonia, tuoretta mangoa ja granaattiomenaa. Salaatti on siitä armollinen, että se vain maustuu hiukan seistessään ja liemessä oleva lime pitää vaikkapa omenan kauniin vihreänä, vaikka salaatin tekisi hyvissä ajoin. Hedelmiä voi vaihdella vapaasti omien mieltymysten mukaan, juju on raikkaiden hedelmien lisäksi mausteisessa liemessä.

Tähän tälle vuosikymmenelle päivitettyyn versioon talvisesta hedelmäsalaatista päätän joulun tänä vuonna ja käännän katseeni kohti uutta vuotta. Sopivasti haikeana, ilman minkäänlaista ähkyä. Muutama kuusenneulanen jalkapohjassa – niitä löytyy todennäköisesti juhannukseen saakka.

Hedelmäsalaatti

noin neljälle-viidelle jälkiruokana tuhdin aterian päätteeksi

2 appelsiinia
1 omena
1/2 tuore mango
1/2 granaattiomena
1-2 kiivihedelmää
1 persimon

Mausteliemi

1 1/2 dl vettä
3/4 dl sokeria
1 kanelitanko
1/2 vaniljatanko
1 tähtianis
muutama vihreä kardemumman siemen
1/2 limen mehu

Lisäksi kermaa ja turkkilaista jogurttia

1. Kiehauta vesi, sokeri ja mausteet kattilassa. Keitä sen aikaa, että sokeri sulaa kunnolla. Nosta sivuun jäähtymään. Kun liemi on jäähtynyt, purista joukkoon limen mehu.

2. Pilko hedelmät. Appelsiinista kannattaa leikata ensin päät ja sitten leikata hedelmäliha lohkoina kalvojen välistä terävällä veitsellä. Irrottele granaattiomenan siemenet. Sekoita kaikki hedelmät salaatiksi, kaada liemi päälle ja nosta kylmään maustumaan vähintään puoleksi tunniksi.

3. Tarjoa turkkilaisella jogurtilla ja sokerilla (tai vaniljasokerilla) maustetun kermavaahdon kanssa.

Vuosi paketissa – kohokohdat vuonna 2015

Onpa meillä syöty hyvin, on ensimmäinen ajatukseni, kun selaan vuoden 2015 postauksia. Takana on vaiherikas vuosi, osin niin kiireinen, että osa vuodesta on mennyt hiukan kuin sumussa. Ehkä juuri siksi on hyvä pysähtyä hetkeksi ja summata vuosi. Hyvä ja onnellinen sellainen.

Tammikuu

Tammikuussa kirjoitin mm. suorittamisesta ja kasvissyönnistä. Aiheet, jotka ovat näyttävät olevan tapetilla edelleen. Tämän vuoden aikana kasvissyönti on ottanut aimo harppauksen eteenpäin, Jenkeissä nousevaksi trendiksi on nostettu vegaanidieetti – voittaa ilmeisesti kaalikeiton. Myös minun kasvissyöntini on lisääntynyt edelleen vuoden mittaan – syksystä se on tosin ottanut takapakkia, koska uuden työpaikkaruokalan vahvuudet eivät löydy kasvisruokaosastolta.

Tammikuun resepteistä voisin poimia useammankin suosikin, mutta valitsen kalatacot. Ihan sen takia, että se oli vuoden käännytys. Sain skeptisen miehen ihastumaan – samalla ihastuin itsekin. Pehmeää kalaa, rapeaa kaalia, tujaus tulista chipotlemajoneesia ja reilusti tuoretta korianteria.

Kalatacot

Samaan kuukauteen osuu myös yksi omista suosikeistani kuvien osalta. Suklaa-portterikakku, seuraavan aamun pikainen laukaus. Usein yksinkertainen on kauneinta.

Suklaa-portterikakku

Helmikuu

Helmikuussa vietin viisi minuuttiani julkisuudessa. Suostuin poikkeuksellisesti Etiketti-lehden haastatteluun. Sen jälkeen olenkin voinut taas vetäytyä luolaani. En kaipaa blogista ammattia, en ole ollenkaan julkisuushakuinen – ennemminkin päinvastoin, siksi olen aika tietoisesti valinnut hiukan anonyymin otteen. Täältä ei löydy kuvia minusta eikä läheisistäni, vaan pääosassa on ruoka.  Minua kiinnostavat ilmiöt ja ihmettely, oman naaman esittely ei ole minun juttuni.

Ruokapuolella en voi ohittaa helmikuuta nostamatta esiin veriappelsiinia – todellista satokausihedelmää, jota saa vain sen lyhyen sesongin aikana. Niinpä helmikuussa se on taas Moro. Viime vuonna siitä syntyi mm. jogurtilla kevennettyä possetia ja appelsiinivohveleita.

Yksi vuoden ilmiöistä on Satokausikalenteri, jonka avulla kasvisten ja hedelmien syöntiään on helppo monipuolistaa ja poimia hyllystä kunkin sesongin maukkaimmat ainekset. Jos vuoden 2014 tulokas hedelmähyllyllä oli granaattiomena, tänä vuonna kunnian voi myöntää persimonille – pelkästään marraskuussa sitä myytiin nelinkertaisesti edellisen vuoden myyntilukuihin nähden.

Jogurttiposset

Maaliskuu

Yksi vuoden 2016 ruokailmiöistä tulee olemaan kotiruoka. Globalisoituvassa ja tällä hetkellä pelottavan raa’assa maailmassa halutaan palata turvallisesti nostalgiaan. Ilmiö on ollut minusta näkyvissä jo vuonna 2015, pidetyimpien reseptien joukossa ovat tänä vuonna olleet mm. kaalilaatikko ja kesäkeitto. Maaliskuussa olen itsekin selvästi heittäytynyt nostalgikoksi. Miehen iloksi tein ensimmäistä kertaa vuosiin mokkapaloja ja äidin uunibroileri sai päivityksen uudelle vuosituhannelle.

mokkapalat

Aasialainen currybroileri

Huhtikuu

Meidän vuottamme on leimannut pitkittynyt remontti. Syksyllä saimme kaiken – paria kynnystä lukuunottamatta – valmiiksi ja vihdoin tänne voi taas kutsua ystäviä kylään. Viime vuonna teimme sen ihan liian harvoin. Siksi on pakko nostaa kohokohtiin se keväinen baby shower – sain suvun naiset saman pöydän ympärille kello viiden teen varjolla. Bonuksena sukuun syntyi myös mahtava hymypoika, joka on hurmannut tätinsä.

juhlapöytä

Samoissa tunnelmissa valikoitui suosikkien joukkoon kaksi lempiruokaa – chorizolihapullat ja ruusuinen pavlova, jotka osuivat huhtikuulle ja onnekkaasti vielä samaan päivällispöytään, kun sain kaksi rakasta ystävää istumaan iltaa pitkän kaavan mukaan. Liian harvinaisia hetkiä tänä vuonna.

Ruusuinen pavlova

Toukokuu

Kevät. Toukotyöt. Kyykin kyllä ahkerasti puutarhassa, mutta en riittävän ahkerasti. Se on edelleen masentavassa kunnossa. Ensi kesänä sitten. Ehkä. Taitamattoman käsiin ei pitäisi antaa ruokotonta pihaa.

Toukotyöt jäivät liian vähiin siksi, että toukokuu meni aika lailla reissuliisana. Työmatkoja yllinkyllin, mutta onneksi myös pari vapaa-ajan piipahdusta naapurimaahan. Muutaman vuoden perinne – keväinen Tukholma, jonka olen löytänyt vuosien tauon jälkeen uudestaan. Ensimmäinen visiitti hurmaavaan Gotlantiin. Mikä aarre ja niin lähellä.

Kesäkuu

Kesän ensimmäisen hyytävän kuukauden voi oikeastaan kiteyttää yhteen sanaan: Raparperi. Hapannaaman paras herkku alkukesästä valtasi blogin. Limonadia, vispipuuroa, nakukakkua. Useamman kerran kesän mittaan tein mm. raparperi-vadelmagalettea. Kiitos Kiralle Truly Kira -blogiin. Taas löytyi yksi klassikko, joka pääsee meillä pöytään varmasti joka vuosi sesongissa.

raparperi-vadelmagalette

Sain kaikista kauneimmat, ohuenohuet ja suloisen vaaleanpunaiset varret Kaupunkilaisten omasta pellosta. Se on ruokaosuuskunta, jonka toimintaan pääsin tutustumaan kesän ajaksi. Satoa tuli kesäkuulta marraskuulle – vaikeasta kesästä huolimatta satoa tuli lopulta niin paljon, että päädyin jakamaan sato-osuuteni sisaren perheen kanssa.

Tuoreita, puhtaita ja hyvälaatuisia kasviksia ja juureksia läheltä. Siinä tärkein syy, miksi halusin kokeilla sato-osuutta. Plussana pidän myös sitä, että kasviksia tuli käytettyä oman mukavuusalueen ulkopuolelta – tänä kesänä löysin mm. kyssäkaalin. Meidän kahden hengen perheellemme sato-osuus oli kuitenkin liian suuri. Ellen olisi jakanut sitä, perunoita olisi syöty kevääseen saakka perheemme perunansyöntivauhdilla.

Viikon sato määritti aika paljon loppuviikon aterioita. Se oli vähän kuin palapeli – miten kulutan kaiken. Toisaalta mukavaa, toisaalta kaltaiselleni maaniselle hävikinvähentäjälle ja ruokalehtien suurkuluttajalle välillä myös vähän turhauttavaa. Varsinkin ne viikot, kun olin paljon poissa olivat haastavia. Ihan kokonaan en pystynyt hävikkiä välttämään. Siskon nelihenkinen lapsiperhe puolestaan ihastui systeemiin ja kasvispainoitteisina syöjinä he harkitsevat sato-osuutta ensi vuodelle.

Heinäkuu

Heinä-elokuussa on helppoa olla superkokki. Kesän tuoreet vihannekset kun eivät paljoa käsittelyä kaipaa ja mansikkasesonki aloittaa marjakauden. Kesä on myös otollisin aika syödä kasvispainotteisesti – kesän kaksi vegesuosikkisalaattia pääsivät meillä lukuisia kertoja pöytään. Omalta pihalta sain poimittua lähinnä yrttejä – viljelypeukaloni on ilmiselvästi keskellä kämmentä. Kaupasta ja toreilta onneksi saa tuoreita aineksia viikko viikolta enemmän, mitä pidemmälle kesä etenee.

Porkkana-kikhernesalaatti

Tilli-fetasalaatti

Elokuu

Kesän kaksi löytöä: Burrata ja kahvila Siili. Molemmat todisteita siitä, että yksinkertainen on parasta, kun sen tekee kunnolla.

burrata

Syyskuu

Kaikkien aikojen hiljaisin kuukausi blogissa – lokakuun ohella. Tarvitsin hengähdystauon. Pidän tärkeimpänä periaatteena, että blogi syntyy pakotta ja ilosta. Kahden kuukauden rauhallisemman tahdin jälkeen se pakottomuus ja tekemisen ilo löytyivät taas.

Viime vuoden lopussa olin julkaissut koko blogin historian aikana muutamaa postausta vaille 500 postausta. Syys-lokakuussa tuli hetkellinen tunne, ettei minulla ole enää mitään sanottavaa, eikä minua huvittanut kokata.

Lokakuu

Lokakuu meni ihan pannukakuksi. Kirjaimellisesti. Puolet postauksista pannukakuista. Maailman paras äidin ohje ja amerikkalaiset mustikkapannukakut koukuttavalla vaahterasiirappivoilla. Ensimmäistä kertaa vuosiin muistin blogin vuosipäivän. Neljä vuotta. Siihen mahtuu monta kuvaa ja paljon tarinoita, lähemmäs viisisataa postausta.

mustikkapannukakut 12

Äidin pannukakusta ottamani kuva on minulle muistutus siitä, miten motivoivaa uuden oppiminen ja kehittyminen ovat. Tänä vuonna olen poikkeuksellisesti käynyt kahdellakin kuvauskurssilla. Molemmat osuivat oivallisesti sellaiseen saumaan, kun valo omasta tekemisestä oli hiukan kadoksissa. Molempien kurssien vaikutus näkyy myös pannukakkukuvassa ja siitä kääntyi taas lehti. Muistin, miten suunnatonta iloa sisäinen esteetikkoni saa kuvaamisesta. Maailman epäkuvauksellisin ruoka taipui kuvassa herkulliseksi tuskaisen prosessin jälkeen. Ilman suurempia stailauksia. Oma tyylini yksinkertaistuu vuosi vuodelta.

pannukakku

Marraskuu

Vuoden keittiö on meillä ollut meksikolainen. Siksi poimin marraskuun suosikkireseptiksi Apetina-fetalle tekemäni reseptin, meksikolaisen aamiaisklassikon, huevos rancheroksen. Siinä yhdistyy kolme lempiasiaani: Meksikolaiset maut, aamiainen ja kananmuna.

huevos rancheros

Vähän sattumalta se on myös aika hyvin kiinni ajassa. Veikkasin aamiaisen nousevaksi trendiksi tälle vuodelle, se oli sitä maailmalla voimallisemmin kuin kuvittelinkaan. Aamiaiselle tyypilliset raaka-aineet ja ruoat ovat siirtyneet kohti iltaa, aamiaisen ja lounaan yhdistävän brunssin jälkeen puhutaan nyt brinnerista (breakfast & dinner). Vohveleista ja uppomunista on tullut salonkikelpoisia ympäri vuorokauden.

Joulukuu

Kaiken jouluhälyn keskellä joulukuun suosikiksi valikoituivat täydelliset pelmenit. Ymmärrän oikein hyvin ihmisiä, joille arkiruoanlaitto on tuskaista. Varsinkaan kiireisinä aikoina se ei varsinaisesti ole omiakaan suosikkitoimiani. Sen sijaan kiireetön puuhastelu viikonloppuisin lasketaan ihan eri sarjaan. Pelmenien näpertäminen kävi melkein meditaatiosta, niin rauhoittavaa se oli. Varsinkin kun lopputulos oli täydellinen. Taikina oli armelias ja kunnon liemessä keitettynä tarjolla oli kulhollinen silkkaa nautintoa.

pelmenit1-4

Siihen tunteeseen on hyvä lopettaa ruokavuosi 2015 ja samalla kiittää teitä kaikkia seurasta, jokaisesta kommentista ja tykkäämisestä matkan varrella. Vaikka teen blogia omaksi ilokseni, vuorovaikutus on yksi palkitsevimpia asioita tässä harrastuksessa. Vuodesta 2016 tulkoon meille kaikille viime vuottakin herkullisempi.

Tänäkin vuonna blogin klassikkopostaukset ovat pitäneet pintansa. Luetuimmat reseptit viime vuonna olivat:

Pavlova
Nyhtöpossupurilaiset
Täydellinen maa-artisokkakeitto
Hitaat BBQ-ribsit
Pataleipä
Munakokkeli