Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kategorian arkisto: Leivonta

Juhannus kaupungissa – raparperi-vadelmagalette

Takana laiska kaupunkijuhannus. Hyvää seuraa, hyvää ruokaa ja paljon aikaa sohvannurkassa. Ei tämä ollutkaan hullumpi vaihtoehto. Keittiössäkin tuli vietettyä aikaa enemmän kuin koko kiireisen kevään aikana. Pitkästä aikaa ehdin jopa leipoa, jumalaista raparperi-vadelmagalettea.

raparperi-vadelmagalette

Viimeksi vietin juhannuksen Helsingissä yli kymmenen vuotta sitten, edellisestä Suomessa vietetystä juhannuksestakin on seitsemän vuotta. Tulimme kuitenkin Kreikasta juhannusviikon tiistaina, eikä nokan suuntaaminen kohti ruuhkaisia teitä ja mökkiä houkuttanut. Sade-ennuste lupaili taivaalta pieniä miehiä, näin mielessäni itseni istumassa läpimärkänä avoveneessä matkalla mökille. Päätimme jäädä kaupunkiin.

Viime vuodet olemme viettäneet juhannuksen pidennetyllä kaupunkilomaviikonlopulla jossain Euroopan kolkassa, jossa ei tunneta keskikesän juhlaa. Yhtä vuotta lukuunottamatta sää on aina ollut parempi kuin Suomessa. Viime vuonna Suomessa satoi lunta, Lontoossa lämpö helli.

Koko opiskeluajan vietin juhannukset kaupungissa. Olin työpaikassa, jossa piti valita yksi juhlaviikonloppu, jonka teki töitä. Juhannus oli minulle merkityksettömin. Helsingissä oli juhannuksena maagista taikaa, pyöräilin sen hiljaisia katuja kotiin ja tuntui kuin olisi ollut autiokaupungissa. Kaikki oli kiinni, kaduilla ei näkynyt juuri ketään, tuntui kuin kaupunki olisi ollut vain minua varten.

Ihan samaan autioituneeseen tunnelmaan ei enää pääse, moni muukin vaikutti valinneen kaupunkijuhannuksen. Oma taikansa oli kuitenkin pelata aurinkoisena sunnuntaiaamuna hiljaisessa Kaisaniemen puistossa tennistä. Juuri sen verran poistuin nukkumalähiöstämme.

Onneksi saimme viikonlopun mittaan useampiakin juhannusvieraita ja sain syyn leipoa ihanaa raparperi-vadelmagalettea Kira Åkerström-Kekkosen reseptillä. En edes aloita piirakan kehumista, koska ylisanoille ei ehkä tulisi loppua. Vadelman ja raparperin yhdistelmä on täydellinen tällaiselle happamien makujen ystävälle. Kuin huomaamatta huitaisimme galeten neljästään jälkiruoaksi aika tuhdin aterian jälkeen.

Muokkasin reseptiä hiukan. Alkuperäisessä ohjeessa käytetään kaksia erilaisia spelttijauhoja. Minulla ei kovin usein ole minkäänlaisia spelttijauhoja, ne ovat aika kalliita ja käytän niitä harvakseltaan. Nyt sattui onnekkaasti olemaan puolikarkeita spelttijauhoja kaapissa. Käytin puolet niitä ja loput vehnäjauhoja. Pohja sai speltistä hyvän syvän maun, paljon paremman kuin pelkästä vehnäjauhosta leivottaessa. Vaihdoin myös makusiirapin rosmariinilla ja sitruunalla maustettuun versioon ja laitoin raparperia hiukan enemmän, koska vadelma jyrää sen helposti.

Raparperi-vadelmagalette

Pohja

100 g puolikarkeita spelttijauhoja
100 g vehnäjauhoja
2 rkl ruokosokeria
ripaus suolaa
2 keltuaista
100 g voita
1 rkl kylmää vettä

Täyte

300-350 g raparperia
200 g vadelmia
3 rkl ruokosokeria
1 rkl maissitärkkelystä

Makusiirappi

1 dl vettä
1 dl ruokosokeria
1 iso oksa rosmariinia
1 sitruunan kuori
lusikankärjellinen vaniljajauhetta tai 1/2 vaniljatanko

voiteluun kananmuna, pinnalle ripaus ruokosokeria

1. Tee taikina hyvissä ajoin, sen pitää vetäytyä vähintään puoli tuntia jääkaapissa. Voit hyvin tehdä sen myös vaikkapa edellisenä päivänä.

2. Sekoita keskenään jauhot, sokeri ja suola. Lisää keltuaiset ja sekoita tasaiseksi.

3. Nypi joukkoon kylmä kuutioitu voi mahdollisimman nopeasti, jotta taikinaan ei muodostu sitko. Lisää tarvittaessa ruokalusikallinen kylmää vettä, jos taikina on liian kuivaa. Taputtele taikina kiekoksi, kääräise se tuorekelmuun ja nosta jääkaappiin vetäytymään vähintään puoleksi tunniksi.

4. Valmista taikinan vetäytyessä siirappi. Mittaa kattilaan vesi, sokeri ja vaniljajauhe. Laita rosmariinin oksa ja leikkaa vaikka kuorimaveitsellä sitruunankuoresta suikaleita. Kiehauta neste ja nosta pois liedeltä maustumaan vähintään puoleksi tunniksi.

5. Kuumenna uuni 175 asteeseen.

6. Valmista täyte juuri ennen kuin alat kaulita taikinaa. Sekoita kaikki ainekset sekaisin varovasti, jotta vadelmat eivät hajoa.

7. Kauli taikinasta jauhotetulla pöydällä pyöreä vajaan puolensentin paksuinen ympyränmuotoinen levy.

8. Levitä täyte tasaisesti pohjan päälle, jätä reunoille tilaa jokunen sentti, jotta saat käännettyä reunat täytteen päälle.

9. Käännä reunat täytteen päälle. Piirakan ei tarvitse olla kovin sliipattu, galette voi hyvin olla vähän rustiikkisen näköinen.

10. Voitele reunat kananmunalla ja ripottele niiden päälle vähän ruokosokeria.

11. Paista kypsäksi (noin 50 minuuttia), valele täytettä paistamisen aikana muutamaan otteeseen makusiirapilla.

12. Tarjoa sellaisenaan tai vaikkapa vaniljajäätelön kanssa.

*****

As always all my fellow Helsinkians had headed to welcome the white, day-light filled nights and celebrate summer solstice at summer cottages. Not a single soul in Kaisaniemi park when we played tennis on a sunny midsummer Sunday. A magical feeling, like having the whole city just for yourself.

Rhubarb raspberry galette was the sweetest ending to a relaxed midsummer feast in a deserted city. A lemon rosemary syrup could not be simpler to make but it adds that little extra something when used as a finishing touch.

Puolialastomana – raparperikakku

Tästä kakkutrendistä pidän erityisesti: Nakukakut, naked cakes saavat pinnalleen vain huolettoman koristelun. Ei nyhräämistä, ei sokerimassaa. Kesän ensimmäisestä raparperikakusta tuli vähän kuin puolialaston, ei ihan nakukakku, mutta samassa hengessä.

raparperikakku suolaajahunajaa

Minun makuuni kakku saa näyttää vähän rustiikilta, en juurikaan välitä viimeiseen yksityiskohtaan hiotuista sokerimassaunelmista. Sellaiset kotoisen näköiset useimmiten myös maustuvat paremmilta. Hillon sijaan käytän mieluummin tuoreita marjoja, sokeria käytän säästellen. Ennemminkin raikasta kuin makeaa.

Kotoisannäköinen on myös kesän ensimmäinen raparperikakku. Väliin uunissa paahdettua raparperia ja vaahto tuorejuustosta, jogurtista ja kermasta, lopuksi pinnalle ronskiksi keoksi punaviinissä ja appelsiinimehussa paahdettua raparperia. Kakkupohja on todella kostea ranskankerman ja maidon ansiosta – ja siksi myös vähän haastava paistettava. Se kypsyy todella kauan, mutta vastapainoksi siitä ei saa kuivaa millään keinolla.

Halutessasi voit paahtaa myös väliin menevät raparperit punaviinissä ja appelsiinimehussa. Lopuksi kannattaa keittää liemestä siirappi ja valuttaa sitä kakun päälle juuri ennen tarjoilua. Sitä ei näy kuvassa, koska kakku matkasi vielä kuvauksen jälkeen juhliin. Siirappi kannattaa laittaa juuri ennen tarjoilua.

Kakku on tuhti ja iso, sen ohjeen voi huoletta puolettaa pienemmälle seurueelle.

Raparperikakku

noin 15 hengelle

Pohja

250 g pehmeää voita
300 g sokeria (3 dl)
1 sitruunan raastettu kuori
5 kananmunaa
150 g ranskankermaa
2 dl maitoa
1/2 dl sitruunamehua
400 g vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta

vuokaan nokare voita ja korppujauhoja

1. Kuutioi voi ja nosta se hyvissä ajoin huoneenlämpöön pehmenemään. Voitele ja korppujauhota vuoka. Kuumenna uuni 175 asteeseen.

2. Lisää voin sekaan sokeri ja raasta sitruunankuori. Vatkaa kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi.

3. Lisää kananmunat yksi kerrallaan koko ajan vatkaten.

4. Sekoita toisessa astiassa vehnäjauhojen sekaan leivinjauhe.

5. Vatkaa kolmasosa jauhoseoksesta voi-sokeri-kananmunavaahdon joukkoon.

6. Vatkaa sekaan ranskankerma.

7. Lisää taas kolmasosa jauhoista.

8. Lisää maitoja sitruunamehu. Vatkaa tasaiseksi.

9. Lisää loput jauhot, vatkaa tasaiseksi ja kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista kypsäksi, kakku vaati kypsyäkseen reilun tunnin.

Paahdetut raparperit

yhteensä noin kilo raparperinvarsia
1/2 dl punaviiniä
1/2 d appelsiinista puristettua appelsiinimehua
2 dl sokeria
nokare voita

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen.

2. Kuori raparperin paksut varret, ohuet nuoret varret voit jättää kuorimatta.

3. Jaa raparperit kahteen osaan, toiseen vajaa 400 g, toiseen reilu 600 g. Valitse pienempään vuokaan ohuita, punavartisia raparpereja ja pilko ne noin kymmenensenttisiksi. Lado ohueksi kerrokseksi vuoan pohjalle, älä laita päällekkäin.

4. Voitele isompi vuoka voilla ja pilko isompi erä raparperia noin puolensentin viipaleiksi. Pyöritä joukkoon noin 1 dl sokeria.

4. Sekoita punaviini, appelsiinimehu ja 1 dl sokeri ja kaada se pienempään vuokaan.

5. Peitä vuoat tiiviisti foliolla ja laita uuniin.

7. Paahda pieniä paloja noin 20 minuuttia ja kakun päälle tulevia tankoja noin 20-30 minuuttia. Kokeile haarukalla ensimmäisen kerran noin 10 minuutin kohdalla. Palojen on tarkoitus olla kypsiä, mutta napakoita, kakun väliin tulevat pienemmät palat voit paahtaa ihan pehmeiksi.

Jogurtti-juustovaahto

4 dl vispikermaa
3 dl turkkilaista jogurttia
200 g maustamatonta tuorejuustoa
sokeria
vaniljasokeria

1. Vatkaa kaikki ainekset napakaksi mutta pehmeäksi vaahdoksi.

Kakun kokoaminen

1. Jaa kakku kolmeen osaan, kostuta kevyesti vedellä jatketulla ja sokerilla maustetulla appelsiinimehulla. Pohja on todella kostea, se ei kaipaa paljon kosteutusta.

2. Levitä puolet kakun väliin tarkoitetuista raparperin paloista ensimmäisen kakkupohjan päälle. Vältä nostamasta nestettä kakun raparperin mukana. Levitä päälle noin kolmasosa vaahdosta. Nosta seuraava levy vaahdon päälle ja täytä samoin kuin ensimmäinen.

3. Levitä loput vaahdosta kakun päälle ja nostele punaviini-appelsiiniliemessä kypsennetyt raparperit kakun päälle.

4. Keitä vuokaan jääneestä punaviini-appelsiiniliemestä siirappi: Kiehuta lientä kovalla lämmöllä noin kymmenisen minuuttia niin, että se kiehuu kasaan. Anna jäähtyä. Valuta kakun päälle juuri ennen tarjoilua.

Hyvää pääsiäistä! – matcha-pistaasikakku

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän pidän pääsiäisestä. Tai olen aina pitänyt pääsiäisestä, mutta nyt pidän siitä eri syistä. Ennen se oli yhtä juhlaa, nykyään se on juuri sopiva pysähdys pitkän talven jälkeen. Hetki aikaa rauhoittua ilman sen suurempaa härdelliä ja viettää aikaa perheen kanssa. 

paasiaismunat

matcha-pistaasikakku-2

Rauhoittuminen on alkanut lupaavasti tänäkin vuonna. Eilen pelasin tunnin tennistä, mutta muuten en juuri nostanut nokkaani kirjasta. Ihan täydellistä.

Tänään pääsiäispäivällinen perheen kanssa. Poikkeuksellisesti mukana on myös äitini, joka harvoin osuu tänne juuri pääsiäiseksi, emmekä mekään enää matkusta lapsuuden kotikaupunkiin yhtä usein kuin ennen. Pitkästä aikaa syömme pääsiäisateriaa koko perheen kesken – edellyttäen, että siskoni synnytys ei käynnisty ja mies toipuu sairaudestaan. Edellisestä kerrasta on aikaa useampia vuosia.

Vien mukanani pashaa, joka taitaa olla perheemme pääsiäispöydän ainoa vuodesta toiseen toistuva traditio. Leivoin rinnalle ihanan keväisen pistaasi-matchakakun, jonka poimin Baking Instinct -blogista. Matchan ja pistaasin ansiosta kakku on kostea ja kauniin vihreä sisältä. Kuin lupaus keväästä, vaikka luonto ei ihan siellä vielä olekaan. Uskaltauduin muokkaamaan ohjetta hiukan, vaihdoin mm. kerman jogurttiin ja lisäsin taikinaan raikasta limettiä. Jo taikina oli niin hyvää, ettei jäänyt paljon tiskattavaa.

Alkuperäisessä ohjeessa kuorrute on tehty pelkästään mascarponesta, tomusokerista ja limetistä. Muuntelin kuorrutetta vähän raikkaampaan ja huomattavasti vähemmän makeaan suuntaan. En ole vielä makeuden siniverisen lähettilään tasolla makean sietämisen suhteen. Voit hyvin käyttää kuorrutteeseen lähes millaisen sekoituksen tahansa turkkilaista jogurttia ja mascarponea (tai tuorejuustoa), kunhan et käytä pelkkää jogurttia. Se kaipaa vähintään muutaman ruokalusikallisen tuorejuustoa, jotta kuorrutteesta ei tule turhan juoksevaa. Makeuden säädät helposti itsellesi sopivaksi maistamalla. Aloita vähäisestä määrästä sokerista. Kakku on niin makea, että raikas kuorrute raikastaa sen sopivasti.

Matcha on japanilaista vihreää teetä. Sitä löytyy mm. Pukka-merkiltä. Omani ostin Punnitse ja säästä -kaupasta, jolla oli valikoimassaan kahta eri vaihtoehtoa. Paketti matchaa maksaa vähän yli kympin eli jos et ole aikeissa käyttää sitä muuhun, voit huoletta jättää sen pois reseptistä. Pääsiäisen jälkeen kakun voi koristella vaikka pistaaseilla ja limetin kuorella pääsiäismunien sijaan.

Matcha-pistaasikakku

(resepti muunneltu Baking Instinct -blogista)
noin 20-senttiseen vuokaan tai mihin tahansa noin 1 1/2-litraiseen vuokaan

125 g pehmeää voita
2 1/2 dl sokeria
2 kananmunaa huoneenlämpöisenä
100 g pistaasia rouhittuna
3 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 rkl matchajauhetta
1 limetin kuori 
1 1/2 dl vedellä tai maidolla ohennettua turkkilaista jogurttia (tai kermaa)

Kuorrutteeseeen

125 g mascarponea
2 dl turkkilaista jogurttia
1-2 rkl tomusokeria
1/2 limetin kuori

lisäksi voita ja korppujauhoja vuoan voiteluun. Koristeluun pussillinen (130 g) pieniä pääsiäismunia tai pistaasejä ja limetinkuorta

1. Ota kaikki ainekset huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennenkuin alat leipoa.

2. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele ja korppujauhota vuoka.

3. Rouhi pistaasit esimerkiksi sauvasekoittimen myllyllä tai monitoimikoneella hienoksi rouheeksi. Sekoita pienessä kulhossa vehnäjauho, leivinjauhe, matchajauhe ja rouhitut pistaasit.

4. Mittaa noin 1 1/4 dl turkkilaista jogurttia ja ohenna se vedellä siten, että kokonaismäärä on 1 1/2 desiä.

5. Vatkaa toisessa kulhossa pehmeä voi ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi.

6. Vatkaa joukkoon kananmunat yksi kerrallaan. Vatkaa joukkoon raastettu limetinkuori.

7. Sekoita nopeasti joukkoon noin puolet jauhoseoksesta ja sen jälkeen puolet jogurtista. Sekoita joukkoon loput jauhoista ja sen jälkeen loput jogurtista.

8. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista kypsäksi uunin keskitasolla 175 asteessa. Kakku kypsyy noin 40 minuutissa.

9. Anna kakun jäähtyä ritilällä.

10. Kun kakku on jäähtynyt, vatkaa sekaisin mascarpone, jogurtti ja raastettu limetin kuori ja siivilöity tomusokeri. Levitä kuorrute kakun päälle.

11. Koristele. Jos käytät koristeluun pääsiäismunia, asettele ne kakun päälle vasta juuri ennen tarjoamista, ettei kuorrute ala sulattaa väriä niiden kuoresta, jolloin kakku värjäytyy.

*****

Happy Easter! A long awaited breath after a long and hectic winter. Me, a pile of books and some family time. That is about all I have in my schedule for coming days. And a piece of cake. 

A lovely matcha pistachio cake green and moist inside gives the first promise of spring even though the mother nature is lagging behind this year.