Kauniin vaaleanpunainen raparperivispipuuro syntyy punaisimmista raparperin varsista. Niistä nuorista ja ohuista, jotka eivät vaadi kuorimista. Kuohkea ja maukas ei katso kuitenkaan väriä, vihreätkin kannattaa vatkata puuroon.
Raparpereja on monenlaisia, en ollut sitä vain koskaan oikein tajunnut. Ne eroavat esimerkiksi lehtiruodin punaisuuden ja oksalaattipitoisuuden suhteen. On sellaisia maatiaislajikkeita kuin meillä takapihalla. Erinomaisen maukas, mutta ei mikään kaunokainen. Se puskee tulemaan paksua vihertävää vartta. Ihmettelin puheita siitä, ettei raparperia tarvitse kuoria. Meidän korstot kannattaa kuoria heti alkukesästä alkaen.
Kun sain ensimmäisen sadonjako-osuuden Kaupunkilaisten omalta pellolta, tajusin lajikkeiden erot. Niputtain pikkusormen paksuisia, kauniin vaaleanpunaisia varsia, joiden kuorissa ei ole tietoakaan säikeisyydestä. Valitettavasti lajike ei ole selvillä, koska se on vanhaa kantaa peltoa hallinnoivan Ruokaosuuskunnan virkistyspuutarhasta. Kaikista pinkeimpiä ovat esimerkiksi Englannissa kasvihuoneissa kasvatettavat aikaisen sadon rapaperit, jotka kerätään jo tammikuussa.
Lajikkeen lisäksi ero voi olla kasvatusmenetelmässä. Sata vuotta sitten joku unohti vahingossa Chelsean puutarhassa ämpärin raparperipuskan päälle ja valonpuutteesta johtuvassa ahdingossa kasvi kasvatti paljon ohuita pitkiä lehtiruoteja paksujen sijaan. Sattumasta kasvoi menetelmä, jota käytetään yhä raparperien kasvatuksessa. Aikainen sato kerätään äärimmillään kynttilänvalossa, jotta vältetään kokonaan altistus valolle ja raparperi säilyttää kauniin sävynsä.
Ensi kesänä aion testata, muuttuuko maatiaiseni ensi vuonna ohutvartiseksi kaunokaiseksi ämpärimenetelmällä. Sillä tekniikalla anoppi saa aina ainakin ensimmäisen sadon todella aikaisessa vaiheessa kevättä.
Oman pihan raparpereista keittämäni vispipuuro jää aina enemmänkin vihertäväksi kuin punertavaksi, mutta makuun väri ei vaikuta. Herkullista ja ihanasti hapanta. Sokeria on ohjeessa aika maltillisesti, vähemmän happaman ystävien kannattaa sitä vähän lisätä keittovaiheessa tai ripotella suoraan puuron päälle.
Raparperivispipuuro
noin 3 dl pilkottua raparperia
5 dl vettä
3/4 dl sokeria
1 dl mannaryynejä
1. Laita kattilaan raparperit, sokeri ja pari desiä vettä. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä viitisen minuuttia, että raparperi pehmenee.
2. Lisää loput vedestä, kuumenna kiehuvaksi ja vatkaa sekaan mannaryynit. Keitä noin 10 minuuttia miedolla lämmöllä tai kunnes puuro on kypsää ja raparperi pehmennyt huomaamattomaksi puuron joukkoon
3. Laske tiskialtaaseen kylmää vettä ja nosta kattila veteen. Anna jäähtyä ihan kylmäksi.
4. Vatkaa kuohkeaksi sähkövatkaimella.
*****
Pretty in pink. The pinkest of rhubarbs are early crop varieties cultivated under a bucket, suffering from a lack of light and thus growing fast in their search for the sun. Those blushing and thin beauty queens are harvested in a candlelight to shield them against even a smallest ray of light. Their outdoorsy cousins grow greener and thicker stalks, maybe not as elegant but luckily as delicious.
A traditional Finnish breakfast, dessert or snack, a fluffy whipped berry porridge, is made with semolina wheat and berries, vigorously whipped into a light mousse after it has cooled down. Almost any kind of berries will do but I prefer the sourness of lingonberries, red and black currants.
An early summer take calls for rhubarb that gives the whipped porridge a lovely distinctive tartness. The outdoorsy maincrop cousins tend to make a greenish porridge but picking the young, red stalks and leaving them unpeeled colour it pale pink.
Sinä se osaat loihtia vispipuurostakin niin nättiä. 🙂 Minun raparperipensas kasvaa luonnostaan ohuita, pitkiä ja hyvin punertavia varsia, johtuisikohan juurikin todella varjoisasta kasvupaikasta… Mielenkiintoista, eipä ole tullut tuotakaan asiaa aikaisemmin mietittyä.
No voi kiitos, ehkä se on tuo pioni, joka hämää 🙂
Meidän kasvupaikka on kohtuullisen varjoisa, mutta paksukaisia laittaa siitä huolimatta tulemaan. Toki onneksi alkukesästä vähän ohuempia, mutta ei missään tapauksessa verrattavissa pellon kaunokaisiin.
Punaiset raparperit keitän puuroksi illalla. Ihana väri puurossasi.
Suosittelen, minä tykkään tästä ihan hirveästi. Koskaan en ole aiemmin vain saanut näin kaunista pinkkiä.
Olenkin mietiskellyt, että miten jotkut saavat punavartisia raparpereita ja kauniin punaisia raparperituotteita, kun meillä on aina sitä vihreää! Minun tekemäni raparperivispipuuro on ollut hyvää, mutta sävyltään aivan toisenlaista kuin tämä vaaleanpunainen sulostus.
Makuun väri ei onneksi vaikuta yhtään millään tavoin. Ihanaa joka tapauksessa.
Ihana kuva, keskikesän hempeyttä selvästi ilmassa. 🙂 Jännä juttu tuo ämpärin alla varjeltu raparperi – tynnyrissä kasvamisessa on siis joskus puolensa. 😀
Selvästi romanttinen puoleni puskee esiin näin kesäloman kynnyksellä suven kukkiessa 🙂
Tynnyrissä kasvaneet – kiitos otsikosta!
Ämpärivinkkiä aion kokeilla minäkin! Alkukesästä meidän raparperi työntää pinkkiä vartta, nyt se on jo muuttunut enemmän vihreäksi. Suomessa on kuulema vuosikymmeniä sitten kasvatettu nimenomaan ohutvartista, pinkkiä raparperia, ja niitä Luonnonvarakeskus nyt etsii (ilmoitin varuilta meidänkin raparperin sinne, sillä tuntomerkit mätsäsivät varsinkin alkukesästä niin hyvin). Ehkä teidän pellon raparperi on tosi vanhaa kantaa?
Anoppi pitää ämpäriä vain alkukaudesta, jotta raparperi on vähän kuin lämpöhoidossa, pitää nyt itsekin testata – ellei raparperini vallan hermostu kohta siihen kohdistuvasta siirrosta.
Mutta ehkä meidän pellon kanta on todella jotain vanhaa kantaa. Se olisi mielenkiintoista tietää.
Vitsit, mikä idea tehdä raparperista vispispuuroa. Jo on ihanaa!
No jo oli, taidan keittää vielä yhden satsin 🙂
Onpa kiva idea tehdä raparperista vispipuuroa, eipä ole käynyt mielessäkään 🙂 omat raparperit takapihalla eivät taida kasvaa ollekaan, mutta onneksi on äiti jolla on mökin takapihalla aikamoinen pusikko, josta saa raparperit 😉
Todella kaunis kuva myös, jotenkin ihanan hempeä <3
Minä pelkään, että minun raparperini pillastuu, kun aion siirtää sen pian uuteen kasvupaikkaan. Toivottavasti se ei ota pahasti nokkiinsa. Anopilla on onneksi myös mahtava puska, josta yleensä riittää meille.
Ja kiitos, Timin opeista on ollut hyötyä, vaikka vielä aika harjoittelua onkin.
Upea vispipuuro Jonna! En ole ikinä vispiä raparperista tehnytkään. Ja mikä kuva! Silkkaa nautintoa silmälle – ja arvatenkin myös suulle! =)
Voi kiitos, selvästi viikonloppu kuvauskurssilla aatelisten seurassa muutti myös estetiikkaa romanttisempaan suuntaan 🙂
Raparperivispipuuro on ihanaa, suosittelen.
Onpa mahtavaa, että törmäsin reseptiisi! Juuri hiljattain mietin, että pitäisi keksiä jotain uutta raparperista ja että voisi kokeilla sitä vispipuurossa. Kokeiluun menee!
Mahtavaa kuulla. Raparperipuskalle tuli tästä ihan erinomaista käyttöä. Tykkäsin kovasti, toivottavasti teillä tykätään myös.
Pingback: PARHAAT RAPARPERIRESEPTIT, 63 IHANAA OHJETTA!