Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kategorian arkisto: Muut

Valoa etsimässä – Tim Clinchin workshop

Joskus pelkkä viikonloppu on riittävästi kaivamaan esille tekemisen ilo ja antamaan ison annoksen itseluottamusta suunnata siihen suuntaan, mikä tuntuu oikealta. Viikonlopun aikana löysin valon – valokuvaajan parhaan ystävän ja tiukimman haastajan.

kukkakaali

punaviini

Olin ollut jo hetken jumissa kuvieni kanssa. Inspiraatio ja ideat tuntuivat hukkuneen, taidot eivät riittäneet tekemään kuvista sitä, mitä halusin. Tiesin haluavani yksinkertaista, mutta se ei toiminut kuvissa. Orjallisesti stailasin ja lisäsin, kun ei löytynyt rohkeutta ja näkemystä vähentää. Kaipasin sitä läikähtävää iloa, mikä syntyy, kun itsestä tuntuu, että onnistuu. Edes kevään valo ei kaivanut sitä esille, useimmat kuvista tuntuivat lähinnä keskinkertaisilta.

HELSINKI-2-8

Käännökseen tarvittiin yksi kuva luumusta, yhdestä ainokaisesta puulusikassa. Kuva, jossa ei tavallaan ollut mitään, mtta juuri siksi kaikki. Täydellinen valo,  niin mehevä luumu, että siihen teki mieli upottaa hampaansa. Minä en sitä kuvaa ottanut vaan Tim Clinch, neljänkymmenen vuoden kokemuksella ja huikealla portfoliolla varustettu superammattilainen. Keväällä selvisi, että hän tulisi pitämään viikonlopun workshopin ruokastailauksesta ja valokuvaamisesta – tai paremminkin unstylingista. Siitä, miten vähemmän on enemmän. Pelkästään sen luumukuvan perusteella tiesin, että tässä on mies minun ongelmiini.

– No niin sitten kuvaamaan, totesi Tim lyhyiden alkuesittelyiden jälkeen. Ottakaa kuvia, jotka lyövät kasvoille. Jos mieli tekee lisätä vähän yrttejä, unohtakaa se, hän jatkoi. Vähän eksyksissä vilkuilimme toisiimme. Ei mitään ohjeistusta, ei varsinaisia tehtäviä. Mutta juuri se oli jutun juoni. Pakottaa kokeilemaan, puskea pois mukavuusalueelta. Satoja ja satoja kuvia yhden viikonlopun aikana.

carrots

Viikonloppua enempää ei tarvittu tällä kertaa. Löysin uuden itseluottamuksen suunnata kohti sitä, mitä haluan. Rohkeutta poistaa ennemminkin kuin lisätä. Toiset silmät katsoivat kuviani eri lailla. Osa näistä kuvista on Timin käsittelemiä ja siihen liittyivät myös parhaat opit. Jokainen poimi Timin opeista oman tilanteensa kannalta olennaisimmat – opit, jotka pätevät ihan kaikkeen valokuvaukseen, ei vain ruoankuvaamiseen. Minä pyrin muistamaan niistä neljä:

Valokuvaajan tärkein työkalu ovat jalat ja niiden puolivälissä olevat polvet. Usein sama asia näyttää ihan toiselta, kun siihen etsii uuden kuvakulman. Se löytyy vain kyykkimällä, testaamalla ja kokeilemalla. Kun tarpeeksi kyykkii ja kokeilee, alkaa nähdä erilaisia mahdollisuuksia myös niissä nopeissa tilanteissa, jolloin tilanne ei odota. Askel taaksepäin, alaspäin, ylöspäin ja maailma on taas erinäköinen.

Vähemmän on enemmän. Uskalla antaa kuvan pääosan esittäjän loistaa. Karsi turha pois. Usein se tarkoittaa myös napakkaa rajausta. Rajaa kuvaan vain se, joka tuo siihen lisäarvoa. Rajaus on kuvaajan työvälineistä tärkeimpiä. Tim suosii 5*4-tuumaista kuvasuhdetta. Useimmissa kuvissa se toimii erinomaisesti. Käytännössä se tarkoittaa, että kameran peruskuvakokoa leikataan matalammaksi.

Valo on valokuvaajan paras ystävä, mutta siitä saa paljon enemmän irti ohjailemalla ja suodattamalla sitä. Olen tähän saakka käyttänyt valkoisia ja mustia kapalevyjä, kummatkin edelleen ihan kelpo kamaa kuvaamisessa, mutta sen lisäksi hankin kurssin jälkeen reflektorin sekä suodattimen. Ne ovat tehokkaimmat tavata valaista ja kaunistaa kohteensa, mitä kuvaakin.

HELSINKI-4-8

Raja teennäisen ja taidokkaasti parannetun kuvan välillä on hiuksenhieno, mutta yhtä selvää on, ettei käsittelemätön kuva näytä yhtään miltään käsitellyn rinnalla. Kyse on enemmänkin tehostamisesta kuin parantamisesta. Huonoa kuvaa ei pelasta paraskaan kuvankäsittely, perustan on oltava kunnossa. Käsittelemällä saa kuitenkin kuvaan sopivasti dramaa. Kuvan, joka lyö kasvoille ja vangitsee.

Viikonlopun aikana pääsimme lähietäisyydeltä seuramaan tuntikausia, kun Tim käsitteli kuviamme Lightroomilla, joka on Photoshopiin verrattuna todella intuitiivinen ohjelma, jonka pystyy oppimaan kokeilemalla. Olin käyttänyt sitä noin kuukauden ennen kurssia, mutta jatkossa en koske exposure- tai contrast-säätimiin. Uudet ystäväni löytyvät valikosta alempana, niillä kuvaa voi kirkastaa, tehostaa ja lisätä selkeyttä. Värien rikkaus ja kaunis valo eikä silmiäsärkevä kirkkaus on tyylisuunta, johon haluan kuvia viedä. Se oikea löytyy kokeilemalla. Mikään ei kuitenkaan pelasta, jos lähtötilanteessa kuva ei ole tarkka. Ja joskus olet aikonut koskea siihen saturaatioon, unohda se. Lopputulos on useimmiten teennäinen.

Ja ei, Tim ei pitäisi vihreistä lehdistä kirsikoissani. Kaikkia pahoja tapoja ei siis saatu kitkettyä kerralla, mutta yhden viikonlopun aikana otin valtavan harppauksen haluamaani suuntaan. Ensi vuonna uudestaan. Mieluiten viikko Cadizissa tai vaikka viikonloppu Helsingissä. Janoan lisää oppia ja samaan aikaan sormet syyhyävät kuvaamaan. Haluan kokeilla kaikki opit kotioloissa.
cherries

jonna-1

 

herbs

Kuvauskurssin järjesti Mari Moilasen Rock Your Blog -yritys ja sen hinta oli erinomaisine aterioineen vajaa 500 euroa. Seuraavaa kurssia ei ole vielä aikataulutettu, mutta se on kuitenkin suunnitteilla. Lisätietoa kannattaa etsiä heidän kotisivuiltaan.

Lisää workshopista voit lukea myös 52 Weeks of Deliciousness-, Baking Instinct-, Jotain maukasta-, Isyyspakkaus-,  ja Beach House Kitchen -blogeista.

*****

– And now go and shoot, make those pictures bunch into my face! And if you think about adding some lovely greens, just forget it, said Tim Clinch, a photographer backed by forty years of experience and a stunning portfolio. And off we went with our cameras. Sort of half-lost, but that was the point of the exercise. Push us out of our comfort zone to experiment and explore. 

A month ago I attended a Tim Clinch photography and (un)styling workshop in Helsinki – by dint of a plum or more precisely a picture of a plum in his portfolio. An amazing shot with nothing but a fruit and a wooden spoon but yet everything perfectly in it. An incredible light that just bunched me into my face. 

I had got stuck with photographing for a while, lacking the inspiration and ideas as well as skills to post-produce them. Not knowing where to head and how to make the photos really shine. I wanted simple and strong, but could not quite get there. Developed a bad habit of adding slavishly props and those lovely greens, lacking the confidence and skills going towards the simplicity. Felt sort of helpless with post-production, there is a thin line between overdoing and a subtle refinement.

The weekend with Tim was a real game changer. I might not know where I want to be at the end of the day, but I certainly know the next pitstop. It felt like a rare privilege to be taught by him and just one weekend helped me to make great strides in my photography. Now I have the confidence to take things out rather than add them, I found guts to crop boldly when needed, improved my skills with Lightroom and understood the possibilities of reflectors. 

And Tim, I know, you hate those green leafs with cherries. I guess another course is required to weed all the bad habits. A week in Cadiz, maybe. We will meet again, that is for sure.

Vuoden verran kokeneempi

Enpä olisi vuosi sitten uskonut, mihin reilu vuosi sitten saadun päähänpiston toteuttaminen johtaa. Olen saanut paljon, paljon enemmän, kuin olisin koskaan uskaltanut toivoa.

Ensimmäinen vuosi bloggaamista hurahti kuin huomaamatta. Vuosipäiväkin meni jo ohi jokunen viikko sitten. Blogin aloittaminen oli hetken päähänpisto, jälkikäteen olisin voinut muutaman päivän enemmän miettiä vaikka nimeä. Muutaman nimen listastani kaikki olivat jo käytössä, ideat vähissä ja tässä sitä nyt ollaan. Blogia suunnitteleville vinkiksi: Kaikkea muuta on helppoa vaihtaa, mutta nimi on ja pysyy.

Vuoden kuluessa päähänpistosta on tullut rakas harrastus. Aihepiiri valikoitui niiden asioiden ympärille, joista olen aina pitänyt, kuten alla olevista kuvista näkyy. Sittemmin ruoka on vallannut pääosan, minun neulomistahdillani käsityöblogi ei kovin usein päivittyisi ja kirjoista kirjoittaminen on osoittautunut odottamaani vaikeammaksi. Oma näkemykseni on kuitenkin aina vain yksi muiden joukossa. Siksi kirjoitan harvakseltaan myöskin ravintoloista, vaikka syömme ulkona melko usein.

En olisi arvannut, kuinka paljon kaikkea uutta ja mukavaa elämään blogin myötä tulee. Olen esimerkiksi kehittynyt – luojan kiitos – valokuvauksessa, mikä oli yksi toiveistani blogia aloittaessani. Alkuaikojen kuvien, kuten oheisista koosteista ensimmäisen, katsominen on selkäpiitä karmivaa. Toisaalta ne ovat lohduttavia (vaikka tekisikin mieli poistaa ne blogista…). Jotain olen sentään noiden kuvien ottamisen jälkeen jo oppinut, vaikka vielä on aimo harppauksia otettavana silläkin saralla. Kiitos Liemessä-Jennin kurssin, aiheeseen liittyvien kirjojen ja satojen ja satojen kuvien, olen kuitenkin huomattavasti enemmän sinut kamerani kanssa. Katsotaan, musertaako pimeä talvi ja olematon valo orastavan (ja erittäin horjuvan) itseluottamukseni tässä asiassa.

Ylivoimaisesti antoisinta bloggaamisessa ovat olleet uudet tuttavuudet ja blogiystävät, joihin olen tämän vuoden aikana tutustunut. Monia olen tavannut myös verkon ulkopuolella ja jaksan aina olla hämmästynyt, miten oikean mielikuvan olen heistä saanut jo blogien kautta. Monia en tunnistaisi kadulla, mutta sen sijaan jaamme yhteisen kiinnostuksen kohteen ja se kuulkaa yhdistää. Ja vaikka en heitä kadulla tunnistaisikaan, useimmista kommenteista pystyisin tunnistamaan tutuimmat, vaikka ne tulisivat nimettöminä. Anna, NannaRiitta, Yaelian, Annemi, Minna, Tusla, Ankerias, Jokihaka, Mari, Liisa, Riikka, Merituuli, Luimupupu, Jenni, Hannele, Campasimpukka ja moni moni muu, on ollut ilo tutustua teihin. Olette omilla blogeillanne ilahduttaneet minua monet kerrat.

Blogin seurauksena meille on yllättäen kertynyt myös tiukan minimalistisen astiakokoelmani rinnalle epämääräinen eriparisten astioiden joukko, joka normaaleja astioitamme useammin esiintyy blogin kuvissa. Kesän mökkireissulla nikkaroin erilaisia kuvausalustoja, jotka ovat vallanneet nurkan taloyhtiön kellarista – anteeksipyyntö ihanalle talonmiehellemme ja kiitos appiukolle laudoista. Onneksi olen saanut tähänkin vertaistukea – Kaikki äitini reseptit-Nannaan, Vatsasekaisin Kilinkolin-Riikkaan ja Kokit ja potit-Hanneleen verrattuna keittiöpyyhekokoelmani on vaatimaton.

Laitakokki jaksaa hymyillä vinosti vilpittömälle innostukselleni jokaisesta kommentista ja lukijamäärien kehityksestä. Alunperin perustelin nimittäin hänelle, että teen tästä reseptikokoelman itselleni. Siitä huolimatta ilahduin kovasti, kun 100 000 kävijää meni rikki tässä kuussa. Äitini, kälyni, siskoni ja anoppini eivät millään ole voineet olla niin ahkerina, eli on teitä siellä joku muukin. Kiitos, kun olette jaksaneet lukea ja kommentoida. Ilahdun myös aina, kun saan kuulla joltain, että hän on onnistunut reseptilläni.

Sain Luimupupulta jo hetki sitten haasteen, jossa pyydettiin vastaamaan yhteentoista kysymykseen ja kertomaan 11 asiaa itsestään. Lisäksi lakeuksien voimanainen, äitinsä ja vähän muidenkin reseptejä kokkaava, voitokas Nanna haastoi minut haaveilemaan. Kiitos kovasti molemmille haasteista. Tämä vuosipostaus, jota ei alunperin pitänyt edes tulla, on varmaan sopiva tilaisuus vastata molempiin, vaikka tästä postauksesta tuleekin nyt nälkävuotta pidempi – varsinainen kielikuva ruokablogiin. Edes ne ensimmäiset 11 kysymystä eivät olleet helppoja, vielä vaikeampaa on ollut keksiä yksitoista asiaa itsestäni ja tasaisen keski-ikäisestä elämästäni. Onneksi haaveilu on aika helppoa.

1. Mikä on tärkein keittiövälineesi?
Jos unohdetaan ihan perusvälineet, joita ilman uusavuttominkaan ei tule toimeen, viimeisenä luopuisin paistolämpömittarista. Se varmistaa, etten pilaa kalliita ja hyviä raaka-aineita.
2. Mikä on lempimausteesi?

Yksittäisen lempiasian mainitseminen on keskimäärin minulle sietämättömän vaikeaa, eihän niitä hyviä koskaan ole vain yhtä. Kanelin tuoksu on huumaava ja sitä käytän paljon. Tämän kesän suosikki on ollut tuore minttu, joka sopii hämmentävän laajasti sekä suolaiseen että makeaan. Ilman mustapippuria – juuri rouhittuna karkeana rouheena – juuri mikään ei maistuisi miltään. Eikä pullaa ilman kardemummaa.Valitse näistä sitten yksi, mahdoton tehtävä. Ja listasta puuttuu vielä inkiväärikin, ikisuosikkini. 
3. Espresso, cappuccino, suodatinkahvi vai teetä?

Tämän listan suosikki on minulle poikkeuksellisen helppo valinta – ja samalla hiukan merkityksetön. En nimittäin juo ollenkaan kahvia ja teenkin suhteen olen melko intohimoton. Juon sitä mielellään, jos tarjolla on hyvää haudutettua teetä tai tuoresta mintusta valmistettua piparminttuteetä. Huonoakin juon, jos muuta ei ole tarjolla, mutta kotona hyvätkin teelaadut vanhenevat meillä kaappeihin. 
4. Ruotsalainen mestarikeittiömestari Leif Mannerström on sanonut, että jauheliha on tärkein ja monipuolisin raaka-aine. Päteekö se keittiössäsi?

Ei, itseasiassa meillä käytetään nykyisin aika harvakseltaan jauhelihaa. Monikäyttöisyydestä ei kai kukaan kuitenkaan voi olla eri mieltä.
5. Ostatko ruokaa toreilta tai suoraan
tuottajilta?
Toreilta ja kauppahalleista säännöllisesti. Hakaniemen halli on ehdoton suosikkini. Suoraan tuottajilta harvoin. Tuottajia ei hirvittävän paljon meilläpäin ole, joten arkeen se vaihtoehto ei istu.
6. Mikä on paras ruokamuistosi?
On ihan mahdotonta arvottaa parasta: Rakkaita ruokamuistoja on niin monia. Pullapäivät lapsuuden kodissa, kun pulla tuoksui pitkälle kotikadulle. Ensimmäinen kerta paremmassa ravintolassa kymmenisen vuotta sitten, kun Nici Thielon ja keittiö hurmasivat sekä palvelulla että ruoalla silloisessa Demossa. En ollut sitä ennen edes tajunnut, miten hyvää ruoka voi parhaimmillaan olla. Serkusten jokavuotiset rapujuhlat, lapsuuden juhannukset, kun nuotiolla käristettiin makkaraa tai pallogrillillä grillikylkeä – ja sytyttäminen oli jokakertainen ongelma. Ikinä en varmaankaan unohda myöskään sitä ensimmäistä ja toistaiseksi ainoaa kertaa Savoyssa, olo oli kuin kuninkaallisella. Mutta yhtä kuninkaalliseksi tunsin oloni myös silloin kuin laitakokki suhteemme alkuaskeleilla vei minut piknikille Kallvikin kallioille. Eväät olivat Prisman valmisruokatiskiltä, mutta rakkaudella valitut. Seurana mies ja mäyräkoira, jotka sittemmin jäivät elämääni pysyvästi. Elmo-poika tosin enää muistoissa.
7. Kuvaatko vielä filmillekin vai pelkästään digilläkin ja millä kuvaat?
Kuvaan pelkästään digillä ja kamerani on Canonin perusjärkkäri. Haaveilen tosin uudesta rungosta.
8. Mitä liikuntaa/urheilua harrastat?
Pelaan tennistä ja golfia. Pyöräilen, mutta en veren maku suussa. Pyöräily on korvannut koiramme kuoleman jälkeen kävelyn ulkoilumuotona. Juuri nyt tosin poden selkääni ties monettako viikkoa ja kaipaan kiihkeästi kaikkea kunnon hikiliikuntaa, pelejä ja niiden aiheuttamaa endorfiinihyökyä.
9. Ulkomaanreissu vai mökille?
Ulkomaille, mutta ei missään tapauksessa rantalomalle. Kaupunkiin tai aktiivilomalle. Rannalle vain muutaman tunnin erissä. Kerran kesässä pakataan myös verkkarihousut  ja hautaudutaan hetkeksi mökille. Mieluiten mustikka-aikaan.
10. Kun talven liukkaat tulevat niin missä seuraavista sinulla on nastat: pyörässä, autossa, talvikengissä, lenkkareissa, muistitaululla?
Autossa.
11. Oliko tämä vaikea tehtävä?
Ei, mutta ei myöskään niin helppo, ettenkö huomenna olisi jo monista vastauksista itseni kanssa eri mieltä.

Ja sitten ne 11 asiaa itsestäni. Voi pojat, ne tuottivat minulle kovasti päänvaivaa.

  1. En muista yhtään vitsiä – en hyvää enkä huonoa – kymmentä minuuttia kauempaa. Olen sitten sitäkin kiitollisempi yleisö, koska samat jutut voi kertoa minulle kerta toisensa jälkeen. Yleensä ne huonoimmatkin naurattavat minua.
  2. Heikko kohtani ovat popcornit. Ei mitään mikrohirvityksiä, vaan ainoastaan aitoa tavaraa.
  3. Kuulun tiettävästi hyvin pieneen vähemmistöön, en nimittäin juurikaan pidä suklaasta.
  4. Ihailen lukuisia ihmisiä, mutta en varsinaisesti fanita ketään ylitse muiden.
  5. Olen innostuvaa sorttia ja kun innostun, teen asioita harvoin puoliteholla. Rasittavaa, tiedän, mutta onneksi intokin tasoittuu aina aikaa myöten.
  6. Tykkään remontoinnista. Erikoisalaani on laatoittaminen, joka on hurjan terapeuttista.
  7. Yritän opetella nauttimaan matkasta enkä päämäärän saavuttamisesta. Ikuinen haaste suorittajalle.
  8. Olen aikakauslehtifriikki. Luen kaiken, minkä käsiini saan ja se on aika paljon.
  9. En ole koskaan juonut kupillista kahvia.
  10. Olen haaveillut viisitoista vuotta omasta Muna-tuolista. Vielä jonain päivänä se saapuu meille.
  11. Erityisosaamisalueeni on turhasta tavarasta luopuminen.

Ja sitten haaveista, jaan ne Nannan tavoin kahtia: Ruokaan liittyvät haaveet ja to-cook-listani.

1. Haaveilen 12 hengen ruokapöydästä, jotta voisin järjestää isoja päivällisiä, joiden seurauksena pöytäliinassa on punaviinitahroja ja poskilihaksia kivistää kaikesta nauramisesta. Haluaisin kutsua kaikki “meän koululaiset” kerralla saman pöydän ääreen. Toivoisin olevani ehtoisa emäntä, joka järjestää sunnuntaibrunsseja ja ihania illallisia, koska nyt sitä tapahtuu ihan liian harvoin.
2. Voi kun meillä olisi oma kunnollinen lähileipomo tai deli, josta voisin hakea lauantaiaamuna tuoreet tuoksuvat leivät – vielä parempaa, jos se olisi auki sunnuntaisinkin ja puolen kilometrin säteellä kotoa.
3. Jospa muistaisin pitää hapanjuuren hengissä edes siihen asti, että siitä saisi ensimmäisen leivän.
4. Unelmoin myös keittiöstä, jossa kaikelle on paikkansa ja niin paljon säilytystilaa, etteivät kaikki paikat pursua äärimmillään (ja kyllä kaikki turha on karsittu jo nyt).
5. Pyydettiin vain neljä, mutta eilisen väkertämisen jälkeen on pakko lisätä viides: Toivoisin, että minun kakkuni näyttäisivät samalta kuin Jauhot suussa-Jonnalla

Lähiaikojen to-cook-listani:

1. Hapanjuureen leivottu leipä (hmmm… se juuren hengessä pitäminen saattaisi auttaa)
2. Pulled pork
3. Täydellinen puuromainen polenta, jotain sain Mechessä (Nanna, minulla on aika kovat odotukset sinun reseptisi suhteen).
4. Kalan fileeraus siten, että suurin osa kalasta on fileessä eikä nahassa ja roippeissa. Tämä to-cook sisältää myös itse keitetyn kalaliemen.

Yhdistän haasteet, lyhennän niistä ensimmäistä omavaltaisesti ja jaan ne kahdelle lempibloggaajistani: Nimittäin Soul Kitchenin Annalle ja Soppakellarin Tuslalle.

Anna minulla on ollut ilo opia tuntemaan myös blogistanian ulkopuolella. Hänelle on tapahtunut kaikkea niin hämmästyttävää, että haluan todellakin tietää 11 uutta asiaa hänestä. Tuslan kanssa emme ole koskaan tavanneet, mutta olemme monet kerrat todenneet, että meillä kokataan usein samoja latuja. Olisi ilo oppia uusia asioita sinustakin, Tusla.

Siis neidot: 11 asiaa itsestänne, kahdeksan vaikka löyhästikin ruokaan liittyvää haavetta ja jaatte eteenpäin, jos haluatte. Ja tietenkin voitte myös ihan hyvillä mielin katkaista haasteen. Ei paineita.

Psst… suolaa & hunajaa myös Facebookissa

Hatunnosto bloggaajille

Suomalaisia ruokablogeja tehdään valtavalla innolla ja palolla. Hienoa, että Gloria on päättänyt nostaa ruoka- ja sisustusblogeja esille omalla Gloria Blog Awards -palkinnollaan. Bloggaajat ovat hatunnoston ansainneet.


Kuva:Gloria

Glorian ammattilaisraati valitsee voittajan ruokablogien keskuudesta Paras ruokablogi- ja Kaunein ruokablogi -sarjoissa. Myös lukijat pääsevät äänestämään omaa suosikkiaan. Raadin tehtävä ei tule olemaan helppo. Paras ruokablogi -sarjassa ehdolla on mm. sympaattinen ja aina uusia ruokatuulia hyvin ennakoiva Kivistössä, taiturimaisten ruoanlaittajien Sillä Sipuli, valtavan monipuolinen Siskot kokkaa ja kadehdittavan viherpeukalon omaavan Hannelen Kokit ja potit. Peukut pystyyn teille kaikille, olen saanut viettää lukuisia maukkaita ja opettavaisia hetkiä blogienne parissa.

Yleisön suosikki -sarjan lisäksi Suolaa & hunajaa oli nimetty ehdolle Kaunein ruokablogi -sarjassa. Se on huikea kunnianosoitus ja olen sanaton ilosta. Ehdolla on toinen toistaan visuaalisempia ja upeampia blogeja, jo valikoituminen näiden kymmenen joukkoon on enemmän kuin koskaan olisin uskaltanut toivoa.

Rakastan ruoanlaittoa, kirjoittaminen on ihanan rentouttavaa, mutta ellei blogistanian mahtavia sosiaalisia ulottuvuuksia (kiitoksia teille blogiystäväni ja ahkerat kommentoijani) lasketa, on valokuvaus se osa-alue, joka kaikista eniten tuottaa minulle bloggaamisessa iloa. Olen myös kehittänyt taitojani ahkerasti: Käynyt oppiäitini Liemessä-Jennin kurssilla, lukenut useampia kirjoja ja sitten yksinkertaisesti kuvannut, kuvannut ja kuvannut. Kovalevy pullistelee kuvia, käsilaukku on vaihtunut kameran vetävään malliin ja minimalistin kaappeihin on pesiytynyt kasa nyörejä, naruja, kankaita ja hämmentävän romanttisia kuvausastioita. Ja voi pojat, onneksi kehitystä on edes hiukan tapahtunut. En viitsi vilauttaa alkuaikojen kuvia, niistä ei tosiaan voi olla ylpeä. Siksi olenkin erityisen iloinen juuri tästä sarjapaikasta. Vielä olen kuvaajana ihan harrastelija, mutta olen todistanut itselleni, että uusia taitoja kyllä oppii, kun jostain oikein innostuu.

Yleisön suosikiksi on ehdolla liuta hienoja blogeja. Käy äänestämässä omaa suosikkiasi.

PS Tuomaristossa oleva Glorian Ruoka&Viinin päätoimittaja Sanna Maskulin nosti meidän bloggaajien yhteisen Hävikistä herkuksi -tempauksen esimerkiksi siitä, miten blogit pystyvät määrittämään puheenaiheita ja vaikuttamaan siihen, miten Suomessa syödään. Hyvä me, on ilo ja kunnia olla osa aktiivista ja innostunutta ruokablogistaniaa!


Pssst… Seuraa suolaa & hunajaa myös Facebookissa.