Joskus pelkkä viikonloppu on riittävästi kaivamaan esille tekemisen ilo ja antamaan ison annoksen itseluottamusta suunnata siihen suuntaan, mikä tuntuu oikealta. Viikonlopun aikana löysin valon – valokuvaajan parhaan ystävän ja tiukimman haastajan.
Olin ollut jo hetken jumissa kuvieni kanssa. Inspiraatio ja ideat tuntuivat hukkuneen, taidot eivät riittäneet tekemään kuvista sitä, mitä halusin. Tiesin haluavani yksinkertaista, mutta se ei toiminut kuvissa. Orjallisesti stailasin ja lisäsin, kun ei löytynyt rohkeutta ja näkemystä vähentää. Kaipasin sitä läikähtävää iloa, mikä syntyy, kun itsestä tuntuu, että onnistuu. Edes kevään valo ei kaivanut sitä esille, useimmat kuvista tuntuivat lähinnä keskinkertaisilta.
Käännökseen tarvittiin yksi kuva luumusta, yhdestä ainokaisesta puulusikassa. Kuva, jossa ei tavallaan ollut mitään, mtta juuri siksi kaikki. Täydellinen valo, niin mehevä luumu, että siihen teki mieli upottaa hampaansa. Minä en sitä kuvaa ottanut vaan Tim Clinch, neljänkymmenen vuoden kokemuksella ja huikealla portfoliolla varustettu superammattilainen. Keväällä selvisi, että hän tulisi pitämään viikonlopun workshopin ruokastailauksesta ja valokuvaamisesta – tai paremminkin unstylingista. Siitä, miten vähemmän on enemmän. Pelkästään sen luumukuvan perusteella tiesin, että tässä on mies minun ongelmiini.
– No niin sitten kuvaamaan, totesi Tim lyhyiden alkuesittelyiden jälkeen. Ottakaa kuvia, jotka lyövät kasvoille. Jos mieli tekee lisätä vähän yrttejä, unohtakaa se, hän jatkoi. Vähän eksyksissä vilkuilimme toisiimme. Ei mitään ohjeistusta, ei varsinaisia tehtäviä. Mutta juuri se oli jutun juoni. Pakottaa kokeilemaan, puskea pois mukavuusalueelta. Satoja ja satoja kuvia yhden viikonlopun aikana.
Viikonloppua enempää ei tarvittu tällä kertaa. Löysin uuden itseluottamuksen suunnata kohti sitä, mitä haluan. Rohkeutta poistaa ennemminkin kuin lisätä. Toiset silmät katsoivat kuviani eri lailla. Osa näistä kuvista on Timin käsittelemiä ja siihen liittyivät myös parhaat opit. Jokainen poimi Timin opeista oman tilanteensa kannalta olennaisimmat – opit, jotka pätevät ihan kaikkeen valokuvaukseen, ei vain ruoankuvaamiseen. Minä pyrin muistamaan niistä neljä:
Valokuvaajan tärkein työkalu ovat jalat ja niiden puolivälissä olevat polvet. Usein sama asia näyttää ihan toiselta, kun siihen etsii uuden kuvakulman. Se löytyy vain kyykkimällä, testaamalla ja kokeilemalla. Kun tarpeeksi kyykkii ja kokeilee, alkaa nähdä erilaisia mahdollisuuksia myös niissä nopeissa tilanteissa, jolloin tilanne ei odota. Askel taaksepäin, alaspäin, ylöspäin ja maailma on taas erinäköinen.
Vähemmän on enemmän. Uskalla antaa kuvan pääosan esittäjän loistaa. Karsi turha pois. Usein se tarkoittaa myös napakkaa rajausta. Rajaa kuvaan vain se, joka tuo siihen lisäarvoa. Rajaus on kuvaajan työvälineistä tärkeimpiä. Tim suosii 5*4-tuumaista kuvasuhdetta. Useimmissa kuvissa se toimii erinomaisesti. Käytännössä se tarkoittaa, että kameran peruskuvakokoa leikataan matalammaksi.
Valo on valokuvaajan paras ystävä, mutta siitä saa paljon enemmän irti ohjailemalla ja suodattamalla sitä. Olen tähän saakka käyttänyt valkoisia ja mustia kapalevyjä, kummatkin edelleen ihan kelpo kamaa kuvaamisessa, mutta sen lisäksi hankin kurssin jälkeen reflektorin sekä suodattimen. Ne ovat tehokkaimmat tavata valaista ja kaunistaa kohteensa, mitä kuvaakin.
Raja teennäisen ja taidokkaasti parannetun kuvan välillä on hiuksenhieno, mutta yhtä selvää on, ettei käsittelemätön kuva näytä yhtään miltään käsitellyn rinnalla. Kyse on enemmänkin tehostamisesta kuin parantamisesta. Huonoa kuvaa ei pelasta paraskaan kuvankäsittely, perustan on oltava kunnossa. Käsittelemällä saa kuitenkin kuvaan sopivasti dramaa. Kuvan, joka lyö kasvoille ja vangitsee.
Viikonlopun aikana pääsimme lähietäisyydeltä seuramaan tuntikausia, kun Tim käsitteli kuviamme Lightroomilla, joka on Photoshopiin verrattuna todella intuitiivinen ohjelma, jonka pystyy oppimaan kokeilemalla. Olin käyttänyt sitä noin kuukauden ennen kurssia, mutta jatkossa en koske exposure- tai contrast-säätimiin. Uudet ystäväni löytyvät valikosta alempana, niillä kuvaa voi kirkastaa, tehostaa ja lisätä selkeyttä. Värien rikkaus ja kaunis valo eikä silmiäsärkevä kirkkaus on tyylisuunta, johon haluan kuvia viedä. Se oikea löytyy kokeilemalla. Mikään ei kuitenkaan pelasta, jos lähtötilanteessa kuva ei ole tarkka. Ja joskus olet aikonut koskea siihen saturaatioon, unohda se. Lopputulos on useimmiten teennäinen.
Ja ei, Tim ei pitäisi vihreistä lehdistä kirsikoissani. Kaikkia pahoja tapoja ei siis saatu kitkettyä kerralla, mutta yhden viikonlopun aikana otin valtavan harppauksen haluamaani suuntaan. Ensi vuonna uudestaan. Mieluiten viikko Cadizissa tai vaikka viikonloppu Helsingissä. Janoan lisää oppia ja samaan aikaan sormet syyhyävät kuvaamaan. Haluan kokeilla kaikki opit kotioloissa.
Kuvauskurssin järjesti Mari Moilasen Rock Your Blog -yritys ja sen hinta oli erinomaisine aterioineen vajaa 500 euroa. Seuraavaa kurssia ei ole vielä aikataulutettu, mutta se on kuitenkin suunnitteilla. Lisätietoa kannattaa etsiä heidän kotisivuiltaan.
Lisää workshopista voit lukea myös 52 Weeks of Deliciousness-, Baking Instinct-, Jotain maukasta-, Isyyspakkaus-, ja Beach House Kitchen -blogeista.
*****
– And now go and shoot, make those pictures bunch into my face! And if you think about adding some lovely greens, just forget it, said Tim Clinch, a photographer backed by forty years of experience and a stunning portfolio. And off we went with our cameras. Sort of half-lost, but that was the point of the exercise. Push us out of our comfort zone to experiment and explore.
A month ago I attended a Tim Clinch photography and (un)styling workshop in Helsinki – by dint of a plum or more precisely a picture of a plum in his portfolio. An amazing shot with nothing but a fruit and a wooden spoon but yet everything perfectly in it. An incredible light that just bunched me into my face.
I had got stuck with photographing for a while, lacking the inspiration and ideas as well as skills to post-produce them. Not knowing where to head and how to make the photos really shine. I wanted simple and strong, but could not quite get there. Developed a bad habit of adding slavishly props and those lovely greens, lacking the confidence and skills going towards the simplicity. Felt sort of helpless with post-production, there is a thin line between overdoing and a subtle refinement.
The weekend with Tim was a real game changer. I might not know where I want to be at the end of the day, but I certainly know the next pitstop. It felt like a rare privilege to be taught by him and just one weekend helped me to make great strides in my photography. Now I have the confidence to take things out rather than add them, I found guts to crop boldly when needed, improved my skills with Lightroom and understood the possibilities of reflectors.
And Tim, I know, you hate those green leafs with cherries. I guess another course is required to weed all the bad habits. A week in Cadiz, maybe. We will meet again, that is for sure.
Sipuli- ja viinikuva ovat mahtavia! Hyviä oppeja näemmä. 🙂
Se on mahtavaa nähdä, miten makuasioita nämä kuvausjutut ovat. Itsekin tykkäsin sipuleista, Tim ei niinkään. Minusta taas viinikuva oli tavallaan aika mitäänsanomaton, mutta tarkemmin katsottuna olen ihmeissäni, että sain vangittua siihen liikkeen noin hienosti.
Varmasti upea kokemus! Valokuvauskursseilla on tullut oltua, mutta ei varsinaisesti ruokakuvauskursseilla. Pari kirjaa nököttää kyllä kirjakaapissa, koskakohan ehtisin avaaman ne?!
Oli kyllä, ehdottomasti uudestaan taas jossain vaiheessa. Olisi hauskaa kuvata vaihteeksi muutakin kuin ruokaa ja alkaa vähitellen laajentamaan repertuaaria. Minulla on taas tuossa kirjastosta pari kirjaa kuvankäsittelystä, mutta en ole vielä yhtään ennättänyt edes vilkaista niitä.
Upeita kuvia, Jonna!
Loput kommentistani tiedät sanomattakin.
Kiitos Hannele, onneksi uusia mahdollisuuksia tulee. Ilmeisesti jo ensi kesänä. Ja aina voi lähteä Cadiziin 🙂
Cadiziin! Millon mennään?
Se olisi ihan täydellinen kuvausreissu. Pitäisi oikeasti vähän katsella niitä.
Täällä odotellaan ensi vuoden kurssitarjonnan julkaisua innolla, pakko päästä uudelleen! kurssista on kyllä ollut valtavasti iloa ja itseluottamus kuvaamiseen kasvoi kohisten vaikka niitä “epätoivon hetkiä” koetaan kyllä edelleen, miten sitä onkin niin ankara itselleen 🙂
Ryhdyin nyt mökillä kuvaamaan ruoan lisäksi myös kukkia ja maisemia, tuntuu tönköltä kun en ole moiseen tottunut mutta harjoitus tekee varmaan tässäkin mestarin.
Minä haluaisin myös vähän laajentaa repertuaaria ruoan ulkopuolelle. Siellä ollaan todellakin tukevasti mukavuusalueen ulkopuolella. Enää pitäisi keksiä, mitä sitä kuvaisi. Tuossa työpaikan ja kodin väliä sahatessa aiheet ovat vähissä.
Onpa hienoja kuvia! Vaikka mun mielestä sulla on kyllä aina ollut hienot kuvat. Suosikkini on ehkä tuo kukkakaalikuva ja kyllä, tuo kirsikkakuva 🙂
Oma kärsivällisyys ei riitä oikein oman kuvaamisen johdonmukaiseen kehittämiseen. Talvi on ain kuitenkin ikuinen murheenkryyni ja ongelmaa ei auta etten oikein haluaisi ostaa kotiin paljon lisävarusteita talven vähäisen valon vangitsemiseksi.
Sulla oli tässä kuitenkin paljon hyviä vinkkejä, jotka pistän korvan taakse 🙂
Kiitos, ne ovat ehkä omatkin suosikkini 🙂
Minullakin on välillä kausia, että kuvaaminen on vähän toissijaista ja kirjoittaminen tuntuu mukavammalta. Se on tuo taikasana talvi. Kun valoa ei ole, kuvaamisen ilo on aika kateissa. En tykkää, enkä osaa kuvata salamalla, joten se rajoittaa aika lailla. Mutta nuo vinkit eivät onneksi edellytä suurempaa välineurheilua. Jalat taipuvat onneksi vielä edelleen ilman apuvälineitä 🙂
Nimenomaan – vielä 😀
Ja niin kauan siitä onnesta kannattaa nauttia 🙂
Olisin niin ollut tulossa tuolle kurssille, ellen olisi ollut Korean reissulla. Täytyy ottaa nuo polvet parempaan käyttöön, ensi töikseen 😉
Olisipa ollut hauska tavata. Onneksi kurssi on ilmeisesti ensi vuonnakin, sinne siis. Suosittelen lämpimästi.
Polvilla pääsee jo pitkälle. Itse huomaan jumivani samoihin kuvakulmiin ja sommitteluihin. Sinänsä ymmärrettävää, koska olennaisinta on saada ruoka kuumana. Silloin harvoin, kun leivon, on hauskaa kuvata, kun kerrankin ruoka ei pahastu odottamisesta – vaikka sitten käyttää niitä polvia 🙂
Kerrassaan upeita kuvia 🙂
Kiitos, ammattiohjauksessa 🙂 ehkä vielä joskus ihan issekseinkin.