Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kategorian arkisto: Broileri

Pandoran lipas – Minestrone kana-parmesanpyöryköillä

2014-10-kanapullaminestrone

Meillä oli miehen kanssa roolit pahasti sekaisin. Perustelin nimittäin varmaan kahden vuoden ajan, miksi kahden hengen ja neljän tietokoneen perhe tarvitsee välttämättä vielä tabletin. Jossain kohden loputonta väsytystaistelua sain tahtoni periksi. Sittemmin olen nähnyt tablettia vain harvoin. Tiedättehän miten siinä aina käy. Miehet ja laitteet. Palasimme takaisin perinteisiin roolimalleihin.

Sen verran olen päässyt käsiksi tablettiin, että se on avannut minulle aikamoisen pandoran lippaan. Nimittäin loputtoman valikoiman ulkomaisia ruokalehtiä. Kaikkia suosikkejani ei tosin saa digiversioina, mutta viimeistään nyt olen koukuttunut pahasti australialaiseen Donna Hay Magazine -lehteen. Rouvan tablettilehti on ihan lyömätön sekä sisällöltään että käytettävyydeltään. Tähänkin saakka Stocka on onneksi osannut ottaa huomioon päälaellaan olevan vuodenkierron, mutta pelko siitä, että päädyn otsikoihin hamstraajana, joka löytyy lehtipinojensa välistä on rajoittanut tehokkaasti ostoksiani ennen tablettia. Nyt sekin este on poistunut.

Maailma on täynnä ilmaista sisältöä, erinomaista sellaista, mutta välillä on rentouttavaa, kun joku on kahlannut läpi tarjontaa, jalostanut ideoita eteenpäin ja laittanut ne esille kuvankauniisti. Mukana on yllättymisen mahdollisuus. Kun maailmaa on katsottu jonkun muun silmien läpi, lehden sivuilla törmää asioihin, joita ei olisi osannut etsiä.

Idea tähänkin keittoon on Donna Hayn lehdestä, mutta lopputuloksessa ei ole parin kierroksen jälkeen enää juurikaan samaa. Kaikki osaset ovat joutuneet myllyn alle. Niin resepteille yleensä tahtoo käydä, niiden tekeminen tai vähintään jatkokehittely on niin mukavaa.

Olen ehtinyt keittää sopan muutamaan otteeseen ja mielestäni paras yhdistelmä on nyt koottu reseptiin. Olen terästänyt pullia mausteilla. Mieto broileri jää helposti muuten hiukan valjuksi. Sopassa toimivat minusta hyvin kaikki vihreät kasvikset. Rakastan vihreitä papuja, joten ne ovat itseoikeutetusti mukana, mutta yllättäen myös mieto kesäkurpitsa on tässä omiaan ja pinaatti antaa lisämakua soppaan.

Kana- tai varsinkin kasvisliemi kannattaa keittää aikaa vahvana. Lisäksi hukutan tähän vähintään ruukullisen lehtipersiljaa ja sopan maku syvenee, kun raastat lopuksi päälle reilusti parmesania ja lorautat liemen joukkoon hyvää oliiviöljyä.

Peruspaketista broilerin jauhelihaa tulee noin 25 pienehköä pyörykkää. Siitä tulee hurjan iso soppa. Puolet pullista kannattaa pakastaa, ellet onnistu löytämään 250 gramman rasiaa jauhelihaa. Rasia sulamaan edellisenä iltana ja seuraavan päivän keitto syntyy hetkessä. Siitäkin kahden hengen perhe syö kahden aterian verran. Pasta tosin imee säilytyksen aikana nestettä eli keitto on parhaimmillaan heti keittämisen jälkeen. Pyörykät voi syödä myös sellaisinaan esimerkiksi couscoussalaatin kera.

Kana-parmesanpyörykät

noin 25 kappaletta

400 g broilerin jauhelihaa
1 kananmuna
1 dl kuivasta leivästä jauhettua korppujauhoja
1 dl parmesania tai pecorinoa raastettuna
1 valkosipulin kynsi
ripaus kuivattuja chilihiutaleita
vajaa 1/2 luomusitruunan kuori
reilusti tuoretta lehtipersiljaa
nippu ruohosipulia
mustapippuria
suolaa
100 g ricottaa

Minestrone kana-parmesanpyöryköillä

kolmelle-neljälle

noin 12 kanapullaa
1 1/2 l vahvaa kana- tai kasvislientä
100 g pastaa
1/2 kesäkurpitsa
150 g vihreitä papuja
80-100 g tuoretta pinaattia
muutama kevätsipuli tai pala purjoa
oliiviöljyä
1-2 valkosipulin kynttä
lehtipersiljaa
mustapippuria
parmesania
(suolaa)

1. Tee ensin broileripullat. Sekoita korppujauhot tai kuiva leipä kananmunaan. Anna turvota hetki. Sekoita joukkoon broilerinjauheliha, parmesan ja kaikki mausteet. Vaivaa tasaiseksi. Sekoita lopuksi joukkoon ricotta. Paista pannulla pieni koepala, mausta mausteet ja lisää tarvittaessa. Broileri on aika mietoa eli käytä mausteita ihan reilusti.

2. Kuumenna pannulla tilkka oliiviöljyä ja paista pulliin kaunis paistopinta. Niiden ei tarvitse olla kypsiä, ne kypsyvät vielä keitossa.

3. Nosta pullat sivuun, lisää pannulle tilkka oliiviöljyä ja valkosipulin kynnet pilkottuna. Kuullota hetki ja lisää pannulle sen jälkeen vettä, jotta saat kaikki maut irti. Kaada neste kattilaan, lisää tarvittava määrä ja mausta kana- tai kasvisfondilla tai -kuutiolla. Kuumenna kiehuvaksi.

4. Lisää kattilaan pasta ja kanapullat. Keitä noin 5 minuuttia.

5. Poista sillä välin pavuista päät, siivuta kevätsipuli (tai purjo) ja pilko kesäkurpitsa reiluhkoiksi kuutioiksi. Lisää ne kattilaan, kun pasta ja pullat ovat kiehunneet viitisen minuuttia (jos käytät pastaa, jonka keittoaika on noin 11-12 minuuttia). Lisää tarvittaessa vettä. Keitä viitisen minuuttia. Lisää pinaatti, keitä vielä muutama minuutti, mausta samalla pippurilla ja tarvittaessa suolalla. Lisää joukkoon reilusti silputtua lehtipersiljaa.

6. Kun olet annostellut keiton lautasille, lorauta joukkoon oliiviöljyä, raasta päälle parmesania, rouhi hiukan pippuria ja ripottele lehtipersiljaa.

 

*****

Since we bought a tablet the fear of making headlines as one of those crazy hoarder ladies buried dead under the piles of magazines has vanished and I have opened up a Pandora’s box of an endless magazine selection provided as a tablet version. There is nothing easier than to get wrapped up in it.

There is certainly more than enough free interesting and professionally produced content easily attainable, but I find it somehow relaxing that someone else has dived to a deluge of information, picked bits and pieces for me, elaborated the relevant issues and presents the outcome beautifully. The most fascinating thing is the element of surprise, stumbling into stuff you would not deliberately search for.

One of my absolute food mag favorites I semi-regularly bought as a paper copy as well Donna Hay Magazine has once again served as a source of inspiration for this chicken and parmesan meatball minestrone with green veggies. 

Grillikesän saldo – kokemuksia hybridigrillistä ja yrtti-sitruunabroileri

yrtti-sitruunabroileriMies ei uskonut meistä olevan pelkästään hiiligrillaajiksi, minä himoitsin hiiliä. Alkukesän kissanhännänveto päätyi hybridigrilliin. Kuulosti kätevältä yhdistää molemmat: Kaasu on lyömättömän nopea ja kätevä arkena, hiiligrilli taas voittaa makuasioissa. Kaasulla grillaaminen on myös hiiliä helpompaa, kaltaiselleni kärsimättömälle ihmiselle hiilien kanssa pelaaminen on luonnekasvatusta.

Löysimme markkinoilta yhden ainoan hybridigrillin, kanadalaisen Napoleonin. Se on käytännössä kaasugrilli, johon voi ostaa lisäosana hiilikaukalon.

Yhden kesän kokemusten perusteella määrittelisin grillin asteen paremmaksi kaasugrilliksi. Harvoin grillaamme pelkästään hiilillä, mutta useimmiten käytämme niitä antamassa lisämakua. Jos harkitsisin kaasugrilliä, päätyisin edelleen malliin, johon on saatavissa erillinen hiilikaukalo. Haave Big Green Eggistä ei ole kuitenkaan laantunut hybridin myötä. Ainoana grillinä hiilestä ei meille olisi. Arkena haluan ruoan nopeammin pöytään ja siihen hybridi on oivallinen vehje.

Hintaeroa kaasugrilliin ei käytännössä ole. Napoleon on hiukan Weberiä edullisempi, mutta mielestäni yhtä jämäkkä ja laadukkaanoloinen. Hiilikaukalo lisää hintaa noin 50 euroa.

Yrtti-sitruunabroileria olemme tehneet muutamaan otteeseen kesän mittaan. Kuva on tosin hämäävästi muusta kuin hybridistämme. Ohje on helppo ja maukas. Marinadi miedolle broilerille sopivan lempeä.

Tarkinta koko hommassa on kypsyys. Broileri ei saa jäädä raa’aksi salmonellariskin takia. Paksu reisi kuitenkin helposti jää. Varmin tapa on laittaa paistolämpömittari reiden paksuimpaan kohtaan ja grillata broileria, kunnes sen sisälämpötila on vähintään 75 astetta. Olen sen verran neuroottinen raa’an broilerin suhteen, että yleensä anna mennä jokusen asteen yli. Kuivaa luullisesta lihasta ei onneksi helposti saa, eikä sen grillaaminen ole todellakaan ihan asteen päälle.

Yrtti-sitruunabroileri

kolmelle 

3 broilerin koipi-reittä
3/4 dl öljyä
1/2 dl sitruunamehua (vajaa 1 sitruuna)
2 valkosipulin kynttä
pieni punainen chili
parin sentin pala inkivääriä
1 iso oksa rosmariinia
nippu timjamia
3/4 tl suolaa
mustapippuria

1. Silppua krouvisti chili, valkosipulin kynnet ja inkivääri.

2. Laita kaikki marinadin ainekset korkeaan kulhoon ja surauta sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi. Kuvan broilerit on valmistettu mökkiolosuhteissa ilman sauvasekoitinta ja silppusin kaiken pieneksi ja sekoitin. Toimii niinkin.

3. Laita broileri pakastepussiin, kaada marinadi päälle ja kääntele pussia siten, että marinadi levittyy tasaiseksi. Anna maustua vähintään puolisen tuntia.

4. Grillaa koivet kypsiksi miedolla lämmöllä välillä käännellen, kunnes niiden sisälämpötila on 75 astetta (noin 20-25 minuuttia). Mausta vielä lopuksi suolalla ja mustapippurilla.

 

******

After having barbecued this summer with an hybrid grill that combines both gas and charcoal burning options I wrap the experiences up in short: Convenient and fast as a gas grill, surely better with respect to taste than just gas, but nothing beats the smoky BBQ-flavour of a true charcoal grill. In the end I would still opt for an hybrid just out of convenience, but I would not mind having a Big Green Egg on the side. 

FACEBOOK – INSTAGRAM – PINTEREST

 

Mies puikoissa – harissabroileri

Kesällä Suomi grillaa. Tarkemmin sanottuna suomalainen mies grillaa. Alkusesogista makkaraa. Juhannuksen tienoilta enemmän kaikkea muuta. Mausteinen harissabroileri osuu hyvin sinne kaikkea muuta -osastoon. Joko teillä olisi sen aika?

harissakananpoikaa

Olen luullut olevani moderni nainen. Itse asiassa aika kätevä sellainen. Osaan porata, sahata ja laatoittaa keittiön välitilan. Kesän grillikausi romutti taas turhat luulot. En ole vielä kertaakaan sytyttänyt uutta grilliämme. Luolamies hoitaa meillä avotulen. Kuten tutkimusten mukaan suurimmassa osassa muistakin talouksista. Osaisin kyllä. Varmaan. En ole vain ruvennut hommiin. Mutta neuvon kyllä sujuvasti sivusta.

En aio kuitenkaan emansipoitua. Joku jaksaa pelata niiden hiilien kanssa puolestani ja vielä putsaakin sen grillin. Sopii minulle. Tosin jos se luolamies pesisi myös ne perunat, niin homma olisi vielä parempi. Minä voisin ruopsuttaa puutarhassa – tai nauttia lasillisen valkoviiniä.

Harissabroilerin marinadin ohjeen innoittajana on ollut kesän suosikkikeittokirjani Kira Åkerström-Kekkosen Auringon maku. Kirjoitin kirjasta postauksen jo aiemmin, mutta mitä enemmän uuden sadon raaka-aineita alkaa tulla, sitä enemmän sen reseptiikasta pidän. Harvoin kokkaan mistään suoraan, eikä tämäkään ole yksi yhteen Kiran ohje. Paljon olen Kiran ohjeesta kuitenkin poiminut. Kuten muutenkin kirjasta, sillä monen monta ideaa ja hyvää ohjetta on tullut jo testattua.

Harissa on melko tulista. Sen määrää voi marinadissa helposti säädellä oman suun mukaan. Parilla teelusikallisella lopputulema on ennemminkin lämpimän mausteinen kuin tulinen, todella tulista tahtova laittaa enemmän kuin ohjeessa ehdotetun 4 teelusikallista.

Harissabroileria

kahdelle

4-6 broilerin paistileikettä tai koipea

marinadi

1 dl maustamatonta jogurttia (esim. turkkilainen jogurtti)
2-4 tl harissatahnaa
1-2 valkosipulin kynttä
parin sentin pala tuoretta inkivääriä
1/2 sitruunan raastettu kuori ja mehu
1/2 dl öljyä
2 rkl hunajaa
kourallinen tuoretta korianteria
suolaa
mustapippuria

1. Sekoita kaikki marinadin ainekset. Anna marinoitua vähintään muutama tunti.

2. Pyyhi ylimääräinen marinadi pois ja grillaa broileri kypsäksi.

*****

In the summertime the man of the house is the one bringing the food on the table. In our house he is the star chef taking care of the barbequing. I am downgraded to a kitchen maid. I am not planning an emancipation, though. If only would the caveman also peel the potatoes this division of labour would be close to perfect. 

This easy harissa chicken is one of this summer’s regulars in our grill. Chicken is marinated in natural yoghurt seasoned with harissa paste, lemon juice and peel, fresh ginger, honey and a handful of fresh coriander. The inspiration for the recipe is from my favorite book of this summer created by the talented Kira Åkerström-Kekkonen, Masterchef Finland 2013. She writes also utterly beautiful food blog, Truly Kira