Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Author Archives: Jonna / Suolaa&hunajaa

Hyvä pata on ikuinen kumppani – Merituulin suklainen chili con carne

Pata on kapine, joka pysyy meillä keväästä syksyyn visusti kaapissa – paria pataleipää lukuunottamatta. Lehtien kellastuessa kaivan sen kuitenkin heti esille. Ensimmäinen patani on kulkenut mukana reilusti yli kymmenen vuotta ja on edelleen kuin uusi. Laadukas pata on ikuinen kumppani, kun siitä malttaa pitää huolta.

hyvä pata chili con carne

Patoja voi valita taginesta savipataan. Osin kyse on makuasioista, mutta valuraudalla – olipa se kokonaan valurautaa tai pinnasta emaloitu – ei mene pahasti pieleen. Montaa pataa ei kaappiin tarvitse mallailla, yhdellä kunnollisella pärjää pitkälle.

Valuraudan vahvuus on paistamisessa, se kuumentuu kunnolla kuumaksi ja ruskistaa kauniisti. Valurauta on myös huomattavasti mainettaan helppohoitoisempi ja sitä on lähes mahdotonta pilata lopullisesti. Se kaipaa pintaansa öljyä, mutta ei muuten vähästä hätkähdä. Ruokaa padassa ei kuitenkaan saa säilyttää. Huokoinen pinta voi kärsiä hapokkaista raaka-aineista kylmänä. Valuradan pahin vihollinen on kosteus, joka ruostuttaa sen. Jopa ruosteisen padan pystyy kuitenkin pelastamaan. Siksi kuivaan kokonaan valurautaisen patani aina pesun jälkeen alhaisella lämmöllä liedellä rutikuivaksi, annan sen jäähtyä kunnolla ja öljyän sen jälkeen huolellisesti. Pataa ei kannata myöskään säilyttää tiiviisti kannella suljettuna.

Emaloitu on helpompi puhdistaa ja kestää tiskiaineen käytön. Toisaalta se ei kestä raaputtamista, eikä varsinkaan lämpöshokkeja eli nopeita lämpötilan muutoksia suuntaan tai toiseen, muuten emalipinta voi rikkoutua hämähäkinseittimäiseksi verkoksi. Sen jälkeen pata on käyttökelvoton, koska pinnasta alkaa irtoilla emalinpalasia ruokaan. Pata pitää malttaa lämmittää rauhassa, kuumaa pataa ei saa nostaa ulos pakkaseen jäähtymään, eikä tulikuumaksi lämmitettyyn pataan kannata lorauttaa vaikkapa jääkaappikylmää valkkaria. Emalipintaan jää myös aikaa myöten lähes väistämättä jonkin verran käytönjälkiä.

vinkki
Jos ruoka palaa kiinni emalipataan, sen saa puhdistettua keittämällä padassa vettä ja konetiskiainetta. Ruokaa ei saa irrottaa raaputtamalla teräsvillalla tai metallisilla työvälineillä, sitä emalipinta ei kestä. Pohjaanpalanutta likaa voi kuitenkin varovasti irrotella puulastalla. 

Ominaisuuksiltaan valuraudan ja emalin väliin osuu harvemmin käytettävä pinnoite, musta emali. Siinä yhdistyvät valuraudan hyvät paisto-ominaisuudet ja emalin helppo puhdistettavuus. Paistokyvystä kertonee aika paljon, että mm. laatumerkkinä tunnettu Le Creuset käyttää sitä emaloiduissa valurautapaistinpannuissaan. Tomaattipohjainen kastike ei värjää sitä kuten valkoiset vastineensa ja siinä voi myös säilyttää ruokaa. Mustaa emalia käytetään suhteellisen vähän, esimerkiksi Le Creusetin mattamustassa padassa on kuitenkin mustaa emalia oleva sisäpinnan pinnoite.

Tavallisen padan rinnalla käytän taginea. Sen kannen suippo, kartionmuotoinen huippu kerää höyryn padan sisältä, höyry tiivistyy nesteeksi ja valuu takaisin pataan. Taginessa ruoka ei tarvitse juurikaan nestettä ja pysyy erityisen mehevänä. Lopputulos on ihana, mutta tilaavievää kapistusta ei kannata satunnaisen padan takia ostaa. Aika lailla saman lopputuloksen saa nk. braising-menetelmällä. Siinä pata peitetään visusti leivinpaperilla ja vasta leivinpaperin päälle nostetaan kansi. Paperi tiivistää padan ja höyry jää padan sisälle. Idea on siis jokseenkin sama kuin taginessa, mutta sijoitus on vain yhden paperiarkin suuruinen.

vinkki


Alkusyksystä ilmestyi Merituuli Lindströmin kirjoittama ja Kreetta Järvenpään kuvaama tunnelmallinen Pataruokaa-kirja. Hidasta ruokaa viipyilevässä tunnelmassa, johon sopii vaikka pari erää lautapelejä. Olen laputtanut kirjasta jo monta reseptiä testiin talven pakkaspäiviä varten. 

Oheinen suklainen chili con carne on suoraan kirjasta. Se on makumaailmaltaan mieto ja täyteläinen, hyvin suklainen. Itse jäin kaipaamaan tuhdimpaa chilinmakua. Kirjassa pata tarjottiin tortillan täytteenä. Neljänkin tunnin haudutuksen jälkeen pata jää siihen tarkoitukseen ohjeen mukaisilla nestemäärillä löysäksi. Vähennä siis nestettä, jos tarjoat padan siten. Söimme padasta kahdestaan neljä päivää eli ohje on reilu ja pata täyttävää ja tuhtia syötävää. Oma lempichilini on kymmeniä kertoja koeteltu suosikkini.

Chili con carne

kuudelle – kahdeksalle

1 kg naudan kulma- tai sisäpaistia
2 sipulia
6 valkosipulin kynttä
2 porkkanaa
1 punainen paprika
100 g juuriselleriä
2 tl korianterinsiemeniä
1 rkl juustokuminaa
2 kardemumman palkoa
1 rkl savustettua paprikajauhetta
1 rkl mietoa chilijauhetta
n. 1 tl chililastuja
2 dl vettä
1 tlk tomaattimurskaa
1 dl lihalientä
rypsiöljyä paistamiseen
2 dl punaviiniä
1 rkl fariinisokeria
noin 1 tl suolaa
2 prk (á valkoisia papuja tomaattikastikkeessa)

Viimeistelyyn

(worchesterkastiketta)
50 g tummaa suklaata
suolaa
chiliä

tarjoiluun

ranskankermaa
tuoretta korianteria
limen lohkoja
(maissitortilloja tai riisiä)

1. Kuumenna uuni 150 asteeseen.

2. Nosta liha lämpenemään ja kuutioi se pienehköiksi kuutioiksi. Hienonna sipulit ja valkosipuli. Kuutioi porkkanat, selleri ja paprika noin sentin kokoisiksi kuutioiksi.

3. Kuumenna tilkka öljyä padassa ja kuullota sipuleita ja kuutioituja kasviksia maltillisella lämmöllä. Kuumenna samaan aikaan paistinpannu kuumaksi ja paista lihat muutamassa erässä öljyssä. Kaada ruskistetut lihat pataan kasvisten sekaan. Irrota maut pannulta kaatamalla siihen tilkka vettä.

4. Lisää kuivat mausteet pataan ja paista hetki, kunnes siemenet alkavat pehmentyä ja tuoksua.

5. Lisää kaikki ainekset papuja lukuunottamatta. Sekoita ja peitä kannella. Nosta uuniin. Hauduta noin tunti ja lisää sen jälkeen pavut.

6. Hauduta pataa vähintään neljä tuntia tai kunnes liha on muhinut mureaksi ja kasvikset ovat sulaneet paksuksi muhennokseksi. Lisää (noin 1 rkl worchesterkastiketta) ja raastettu suklaa. Suklaa kannattaa ennen raastamista leikkaa pienehköiksi palasiksi, ettei käsiesi lämpö sulata sitä. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja chiliä.

7. Tarjoa ranskankerman, tuoreen korianterin ja limen lohkojen kera. Voit tarjota padan myös maissitortillojen tai riisin kanssa.

Pataruokaa-kirja on saatu lehdistökappaleena. 

Huh, mitä elitismiä!

Juha Akkanen kirjoitti pari päivää sitten Helsingin Sanomissa, miten yksinhuoltajaäidillä ei ole aikaa eikä varaa pohtia jauhelihahyllyllä, onko nautaa hemmoteltu oluella ja klassisella musiikilla. Ruokahifistely on siis hänen mukaansa elitismiä. Uuden ajan ökyvene, tapa erottautua rahvaasta.

paahdettu-omenasose

Muistatte ehkä huulipunaindeksin: Taantumassa huulipunien myynti kasvaa, koska tarve hemmotella itseään ei katoa huonompinakaan aikoina, mutta rahaa siihen on vähemmän käytettävissä. Siksi ulkomaanmatkan tai puseron sijaan ostetaan huulipuna. Sen budjetti kestää. Hiukan samasta ilmiöstä on kyse myös Akkasen hifistelyksi haukkumassa ruokaan panostamisessa. Harvan budjetti kaatuu satunnaiseen artesaanipastapussiin tai herkuttelujuustoon paikallismeijeristä.

Ruokahifistelyyn – tai ruokaan panostamiseen – on varaa vaikka bemariin ei olisikaan – tai sellaista ei haluaisi. Pastamaailman bemari maksaa kolmisen euroa ja jaguaari kuusi euroa. Samassa perheessä voidaan hyvillä mielin syödä linssikeittoa tiistaina ja aloittaa viikonloppuaamu artesaanileivällä. Koko kattilallinen keittoa maksaa vähemmän kuin yksi limppu, mutta leipä on se huulipuna. Hemmottelu, johon useimmilla on varaa.

Akkasen esille nostamien Kobe-härän, puolikkaiden porojen tai Puruveden muikunmädin sijaan ruokaharrastajat intoilevat tosiasiallisesti tällä hetkellä varsin kohtuuhintaisista elämyksistä: Satokausista, pitkään haudutetuista padoista, metsänantimista, nose-to-tailista, bistroruoasta ja tietenkin kasviksista sekä kasvipohjaisista proteiineista. Istumme kahden ruokaharrastajan kanssa samaan pöytään joka viikko, tarjolla on ollut mm. hyvästä savukyljestä keitettyä borssia. Siis kaalia, punajuurta ja possua. Ei ylämaankarjaa eikä sitä muikunmätiä Puruvedeltä.

Jos vuosituhannen vaihteen jälkeen Suomessa seottiin tähdistä ja 200 euron yllätysmenuista, nyt huokaillaan Kalle Kiukaisen risottoja ja eriparilautasilta tarjoiltua sipulipiirakkaa. Helsingin parhaaksi ravintolaksi äänestettiin BasBas, joka omistajiensa mukaan tarjoaa ruokaa, jota kuka tahansa alan ammattilainen osaisi tehdä. Ei molekyylejä, vaan tatteja, tomaatteja, burrataa ja käsintehtyä pastaa. Ruoan ohella vähintään yhtä olennaista on, että paikassa ei ole ripaustakaan tärkeilyä. Hyvä ruoka ei vaadi pokkurointia eikä tähtikokkeja – mutta pirunhyviä sellaisia kyllä. Ravintolan poikkeuksellinen suosio perustuu nimenomaan turhan elitismin karsimiseen ja lämpimään tunnelmaan, sen kynnys on huippuravintoloiden kategoriassa matalalla.

Akkasen pointti katoaa osin jo ihan faktisia lukuja katsomalla. Vaikkapa Jakomäkeä ei ole totuttu pitämään eliitin kehtona, mutta siellä kuten muuallakin Pohjois- ja Koillis-Helsingissä luomuruoan myynnin kasvu on nopeinta prosentuaalisesti. Siis sen Akkasen elitistiseksi kutsuman luomuruoan. Sitäkään ei kuitenkaan kannata niputtaa yhteen kasaan: Luomubroileri on arvokas pienten volyymien tuote, -porkkana tai -jauheliha sopivat useimpien budjettiin. Toki hifistelyn voi viedä äärimmilleen. Kobehärkä tai Bosgårdin rotukarja ovat kuitenkin harvojen herkkua tai ainakin harvinaista herkkua.

Akkasen mukaan lähi-, luomu- ja muun erikoisemman ruoan tekee elitistikseksi se, että vaatii varaa, aikaa ja viitseliäisyyttä hankkia sitä. Onkohan Akkanen viime aikoina piipahtanut ihan helsinkiläisen peruslähiön perusmarketissa? Kyllä kauppa haluaa myydä sitä, mikä kaupaksi menee. Siksi vihannes- ja hedelmäosastoilta saa lohjalaista käsinpuristettua omenamehua, leipäosastolla on tarjolla paikallisten leipomoiden tuotteita ja kananmunat eivät ole enää pelkästään laatuluokitettuja vaan vaikkapa Kuorttisen munia.

Tapaamme huokailla italialaisten marketien perään, mutta ei ole hyviä ruokakauppoja, ellei ole hyvästä ja laadukkaasta ruoasta kiinnostuneita, maksavia asiakkaita. Sellaisia ruokainnostus on tuonut lisää. Siksi kauppojen hedelmä- ja vihannestiskit hehkuvat kaikissa sateenkareen väreissä. Kurpitsaa, kaalien värisuora, laareittain bataattia, kotimaista broccooliinia. Muutama vuosi sitten tarjolla näistä oli korkeintaan bataattia ja sitäkin vain muutama perunoiden kyljessä. Leipähyllyille nostellaan muovipussien lisäksi myös paperipusseja, bulkkitomaattimurskan sijaan valitaan Muttia tai San Marzanoa. Laadulla on oikeasti monelle väliä. Ja maussa, siinä on eroa.

Puhtaasta ruoasta on jo vuosia toivottu menestyksekästä vientituotetta. Tulokset ovat edelleen vaatimattomia – yksi yritys vastaa valtaosasta koko Venäjän tilanteen vuoksi kutistunutta ruokavientiä ja Tekesin ruokainnovaatioihin kohdistuvat tuet ovat vähällä käytöllä. Suomalaisella kustannusrakenteella on turha kuvitella myyvänsä hintavetoista bulkkia ja toisaalta Pohjolasta käsin ei jo pelkästään ilmastosyistä ryhdytä Euroopan tomaattiaitaksi. Vientiin tähtäävälle yritykselle paras kirittäjä on vaativa kotimarkkina, joka pakottaa kehittymään ja olemaan kilpailukykyinen. Maailmalla ei puolivalmiilla pärjää. Suomalainen vaativa ruokaharrastaja voisi olla monen yrityksen paras kaveri, jos maksamme vain silloin, kun rahalle saa vastinetta.

Ruokaharrastaminen on helppo tuomita elitistikseksi, mutta jo nyt se on leventänyt leipää monilla pienillä tiloilla, palkinnut laatuun panostavia tuottajia paremmalla katteella ja synnyttänyt Suomeen todennäköisesti viime vuosina enemmän pienyrittäjyyttä kuin mikään muu yksittäinen toimiala. Työttömyyden piinaamassa Suomessa keskustellaan A-studiossa kokkipulasta. Noma-ilmiön myötä syntyneen ravintolabuumin arvioidaan synnyttäneen Tanskaan yli 10 000 uutta työpaikkaa ravintola-alalle sitten vuoden 2008 (mikä on enemmän kuin Suomen työllisyyden kasvu viimeisen vuoden aikana, vaikka se osoittaakin piristymisen merkkejä).  Lonely Planet valitsi Helsingin maailman kolmanneksi parhaaksi matkakohteeksi – yhdeksi syyksi mainittiin piristynyt ravintolaelämä ja kiinnostavat tapahtumat. Kumpaakaan ei syntyisi ilman vahvaa paikallista kysyntää.

Huh, mitä elitismiä tosiaan! Vaiko sittenkin aidosti muuttuneet arvot ja kulutuskäyttäytyminen? Ei pelkästään Espoon kulta-hammasrannikon hifistelyä, vaan mahdollisuus, johon monen yrittäjän kannattaa tarttua?

*****
Jutun kuvassa padallinen silkkaa elitismiä. Lohjalaisia Loboja lähikaupastamme 2,99 euron kilohintaan.  

Vaihtelua lautaselle – Bataatticurry mifulla

Yhteistyössä Valio
Raejuustoa, oli ensimmäinen ajatukseni, kun avasin uuden Valio MiFU® -pakkauksen. Raejuustomainen uutuustuote onkin, mutta rakenteeltaan napakampi ja tarkoitettu kypsennettäväksi eli käytettäväksi lämpimissä ruuissa vaihteluna esimerkiksi punaiselle lihalle tai kanalle. Mieto ruokarae on parhaimmillaan ruoassa, jossa on reippaasti makua muuten. Siitä syntyy vaivatta vaikka arkinen vartin bataatticurry. 

bataatticurry-mifuJos pitäisi nimetä kesän ja syksyn kuumin puheenaihe ruokarintamalla, valinta olisi selvä: Kasvipohjaiset proteiinit. Niiden metsästyksestä tuli nyhtökauran pienten tuotantoerien takia kansanurheilua, sitten samaan kategoriaan tuli härkäpapupohjainen Härkis. Lihalle vaihtelua tarjoaa myös Valio uudella maitopohjaisella mifullaan. Se ei sovi vegaaniseen ruokavalioon, mutta maitoa käyttäville kasvissyöjille ja sekasyöjille se on yksi vaihtoehto lisää proteiininlähteeksi.

Kaupan keskusliikkeiden mukaan uutuudet eivät toistaiseksi ole vaikuttaneet lihankulutukseen suuressa mittakaavassa, mutta jos alun suosio kantaa, on oletettavaa, että yhä useampi kuluttaja vaihtaa lihan aikaisempaa useammin muihin vaihtoehtoihin. Tuotteille tavoitellaan asiakkaiksi nimittäin paitsi kasvissyöjiä myös laajemmin sekasyöjiä. Kasvissyöjien määrä ei ole tutkimusten mukaan valtavasti kasvanut, mutta sen sijaan yhä useampi lihansyöjä harkitsee kyselytutkimusten mukaan lihansyönnin vähentämistä tai on jo vähentänyt sitä. Päivän sana on fleksaaminen, ehdottomasta kieltäytymisestä on siirrytty joustavaan syömiseen. Vaihtoehto, joka sopii useammalle kuin täysi puhdasoppisuus.

Testasin ensimmäisen kerran mifua jo tuotekehitysvaiheessa. Silloin se maistui minusta lähinnä huonolta raejuustolta, vähän vetiseltä ja kumiselta. En tiedä, onko muutos tapahtunut päässäni vai tuotteessa, mutta matkalla tuotekehityksestä lanseeraukseen erityisesti paistettavuus ja purutuntuma ovat parantuneet. Murumainen rakenne on paistamisen jälkeen jossain raejuuston ja halloumin välissä.

Mifu on saanut lanseerauksen jälkeen osan takajaloilleen, koska se ei ole vegaaninen – mutta vegaanejakin on kansasta vain pieni murto-osa. Kriitikot ovat pohtineet, miksi korvata lihaa eläinperäisellä proteiinilla, juustolla kun yleensä on aika raskas ilmastovaikutus. Poikkeuksia ovat kuitenkin raejuustotyyppiset vähärasvaiset juustot kuten juuri mifu. Niissä maitoa käytetään suhteessa painoon monia muita juustoja merkittävästi vähemmän. Siksi mifunkin ilmastovaikutus on vaikkapa pahinta pahista naudanlihaa merkittävästi pienempi, mutta tietenkin kasvipohjaisia proteiininlähteitä suurempi. Ympäristönäkökulmasta se on jauhelihapakettia parempi vaihtoehto. Myöskin ravitsemusnäkökulmasta vähärasvainen, -suolainen ja runsasproteiininen ruokarae on kelpo vaihtoehto lihalle – käytännössä ravitsemusnäkökulmasta se vastaa raejuustoa.

Perheen pienin alkaa vähitellen siirtyä saman padan ääreen ja sen myötä kulinarismiini on tullut käytännöllisiä ulottuvuuksia. Mielensäpahoittajaa lainatakseni: “Jokaisen juhlan jälkeen on tavallinen tiistai, ja silloinkin on syötävä”. Olen alkanut tajuta, että minun pitää taikoa tuolle lapselle kaksi kertaa päivässä ravitsevaa ruokaa. Hän ei ehkä voi elää pelkillä lohileivillä, kuten meillä mieheni kanssa on laiskoina aikoina tapana. Parhaimmillaan mifu onkin vaihtoehtona arkisessa jauheliha-broilerikierteessä pyöriville tai lisäproteiinin lähteenä maitotuotteita syöville kasvissyöjille. Monessa lapsiperheessä toinen keskustelua herättänyt asia eli mieto maku saattaa olla jopa etu. Ruokarakeen voi maustaa juuri haluamallaan tavalla, ja kannattaakin, perusmaultaan se on melko mauton.

valio-mifu

Mifu on periaatteessa kypsää, mutta se ei maistu hyvältä kylmänä ja on ensisijaisesti tarkoitettu ruoanvalmistukseen. Se kestää hauduttamista eikä sula muiden juustojen tavoin. Kokeilujen perusteella pidän ruokarakeesta enemmän paistettuna kuin sellaisenaan ruokaan lisättynä. Siihen saa paistettua hyvän paistopinnan, kun käyttää riittävän kuumaa pannua. Samalla osa nesteestä haihtuu.

Parhaimmillaan ruokarae on arkisessa nopeassa ruoanlaitossa. Bataatticurry on vartin näppärä arkiruoka, johon voi valita kasviksia laidasta laitaan. Esimerkiksi vihreät pavut sopisivat loistavasti, mutta valitsin tällä kertaa mieluummin kotimaisia napakoita parsakaalin kukintoja kuin kenialaisia papuja. Bataatin sijaan tai rinnalla voit käyttää myös porkkanaa. Käytätpä mitä kasviksia tahansa, huomioi niiden kypsymisaika ja muista jättää ne hiukan napakoiksi. Arkisin turvaudun currytahnan osalta purkkiin, mutta pari kaffirlimetin lehteä kaivan aina pakastimesta. Niistä tulee ruokaan huumava tuoksu. Bataatticurry ei ole kovin tulinen, vaan ennemminkin lapsiystävällinen. Jos haluat tulisempaa, lisää chiliä sietokykysi mukaan.

Lisätietoa MiFusta ja reseptejä löydät Valion sivuilta.

Bataatticurry MiFulla

kahdelle-kolmelle (jos haluat tehdä isomman annoksen, lisää vihannesten määrää ja lisää hiukan kasvislientä nesteeksi tarvittaessa)

2 salottisipulia tai 1 pieni sipuli
2 valkosipulin kynttä
3 rkl punaista currytahnaa
parin sentin pala inkivääriä
(1/2-1 punainen chili)
2 kaffirlimetin lehteä

1/2 bataatti (reilu 200 g)
noin 100 g parsakaalin kukintoja (tai vihreitä papuja)
400 g kookosmaitoa
1/2 pakettia Valio MiFU® Original -ruokaraetta
50 g tuoretta pinaattia

puoli ruukkua tuoretta korianteria
kourallinen cashewpähkinöitä
(suolaa)
öljyä paistamiseen

1. Hienonna sipuli ja valkosipuli (ja chili, jos haluat ruokaan reippaammin tulisuutta). Raasta inkivääri. Kuori ja kuutioi bataatti, leikkaa parsakaalin kukinnot sopiviksi suupaloiksi. Rouhi cashewpähkinät ja hienonna korianteri.

2. Paahda ensin cashewpähkinärouhetta kuivalla pannulla, kunnes se saa hiukan väriä pintaan. Älä päästä palamaan. Ota pähkinärouhe pois pannulta ja nosta odottamaan.

3. Kuumenna pannulla tilkka öljyä ja kuullota sipuleita miedolla lämmöllä, kunnes ne ovat läpikuultavia.

4. Lisää pannulle currytahna, inkivääri (ja chili). Paista vielä hetki ja lisää sen jälkeen pannulle kuutioitu bataatti, pyöräytä kuutioita pannulla mausteissa ja kaada päälle kookosmaito ja lisää kaffirlimetin lehdet. Keitä keskilämmöllä noin kymmenisen minuuttia tai kunnes bataatit ovat melkein kypsiä.

5. Kuumenna sillä aikaa halutessasi toinen pannu ja paista mifurakeisiin hyvä paistopinta kuumalla pannulla. Mifussa on valmiiksi rypsiöljyä eli sitä ei paistamiseen välttämättä tarvita. Älä sekoittele koko ajan, vaan anna rakeeseen tulla pintaa. Voit myös laittaa ne paistamatta curryn joukkoon, mutta minusta paistaminen parantaa sekä niiden makua että napakoittaa rakennetta.

6. Kun bataatit ovat lähes kypsiä lisää pannulle parsakaalin kukinnot ja mifurakeet. Keitä muutama minuutti, lisää pannulle tuore pinaatti ja maista mausteet kastikkeesta. Mausta halutessasi suolalla. Sekoita joukkoon valtaosa pähkinärouheesta ja korianterista. Poista kaffirlimetin lehdet.

7. Tarjoa esimerkiksi riisin kanssa ja koristele annokset vielä pähkinärouheella ja korianterilla.

yhteistyo

Postaus on toteutettu yhteistyössä Valion kanssa.