Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tagin arkisto: Ruoka

Crème brûlée

Crème brûlée
Paljosta on kiittäminen sitä kokkia, joka keksi paahtaa sokerista rapean kuoren kermavanukkaan päälle yli 300 vuotta sitten. Lopputuloksena oli klassikkokamaa.

creme-brulee

Jos puolisolla on niinkin vaatimaton syntymäpäivälahjatoive kuin crème brûlée, niin onhan se toteutettava. Varsinkin kun muutama vuosi sitten unohdin koko syntymäpäivän. Hyvä vaimo -pisteitä joutuu keräämään monta syntymäpäivää noin perustavanlaatuisen parisuhdemokan jälkeen. Paahtovanukas ei tilannetta tasaa, mutta alkuun sillä pääsee.

Crème brûléellä on ihan turhaan vaikea maine. Itseasiassa vesihauteessa kypsennettävä vanukas on suunnattoman helppo, mutta vaatii välineurheilua. Homman clou on nimittäin täydellisen rapsakka pinta paahdetusta sokerista. Vaikka osa resepteistä muuta väittää, sitä ei saa aikaan esimerkiksi uunin grillivastuksella, vaan se vaatii pienen kaasupolttimen. Ilman lusikan alla rapsahtelevaa sokerikuorta tuloksena on perusvanukas, eikä koukuttava crème brûlée.

Pelkästä kermasta valmistettuna vanukas on makuuni turhan tuhti, niinpä laitan osan maitoa. Olen testannut myös version, jossa käytin Alpron makeuttamatonta mantelijuomaa maidon sijaan. Se antaa vanukkaaseen mukavan paahteisen mantelin maun. Tämä resepti on perusversio, mutta vanukas on helppo maustaa oman maun mukaan: Sitruunan- tai appelsiininkuorta, yrttejä tai melkein mitä vaan. Kookoksen ystävä korvaa osan nesteestä kookosmaidolla. Seuraavan kerran aion testata mausteena tonkapapua.

Crème brûlée

kolmelle-neljälle

1 1/2 dl kermaa
1 dl (täys)maitoa
3 keltuaista
3/4 dl sokeria
1/2 vaniljatanko

pinnalle (ruoko)sokeria

1. Kuumenna uuni 150-asteeseen.

2. Laita kattilaan kerma ja maito, Raaputa joukkoon vaniljatangon siemenet ja lisää myös vaniljatanko. Kuumenna.

3. Erottele kulhoon keltuaiset ja lisää sokeri. Vatkaa kevyesti.

4. Ota kattilasta vaniljatanko ja kaada kuuma kerma-maitoseos keltuaisten ja sokerin joukkoon ohuena nauhana koko ajan vatkaten.

5. Kaada vanukasseos mataliin uuninkestäviin annosvuokiin ja nosta vuoat uunipannulle tai muuhun astiaan, johon voit lisätä vettä. Kaada astiaan vettä siten, että se ulottuu suunnilleen annosvuokien puoleen väliin. Kypsennä vanukkaita noin 25-30 minuuttia tai kunnes ne ovat jähmettyneet.

6. Anna jäähtyä. Ripottele tasainen kerros (ruoko)sokeria vanukkaiden pinnalle. Paahda kaasupolttimella, kunnes sokeri on sulanut ja paahtunut kullanruskeaksi.

ihan-klassikkokamaa

 

Ihan klassikkokamaa -reseptisarjassa opettelen perustekniikoita ja klassikkoruokalajeja. Aiemmin opettelulistalla ovat olleet riistaliemikukkakaaligratiini ja leipäjuuri.

 

Possu-fenkolipyörykät

Possu-fenkolipyörykät
Onko sympaattisempaa ruokaa kuin lihapullat? Vaikka kuinka vääntäisi niistä ei saa tärkeilevää ja pömpöösiä ruokaa. Sen sijaan ne pelastavat säännöllisesti varmasti aika monen perheen arjen – meillä ja muualla. 

possu-fenkolipullat

Juuri siinä piilee myös Jez Feldwickin Suuren lihapullakirjan viehätys. Entisensä työnsä mummon pienen perinnön avulla kokkikurssin kautta lihapulla-autoon vaihtaneen Feldwickin kirjassa on toinen toistaan herkullisemman oloisia liha-, kala- ja kasvispullareseptejä. Pääosin juuri sopivan nopeita ja yksinkertaisia helpottamaan arjen ruokapulmia. Tykästyin kustantajalta saamaani kirjaan siinä määrin, että olen valmis antamaan anteeksi kirjoittajalle jopa sen, että hän nimeää Tukholman maailman lihapullapääkaupungiksi. Eikä hän ole edes ruotsalainen.

Täytyy nostaa hattu korkealle ruotsalaisten brändiosaamiselle. Maailmassa ei liene monta kolkkaa, jossa pullia ei pyöritettäisi. Silti rakkaat naapurimme ovat onnistuneet omimaan ne itselleen maailman mielikuvissa – toki mm. italialaiset ovat eri mieltä. Tuosta sietäisi ottaa oppia. Kohta ne vievät joulupukinkin.

Olen tehnyt kirjan monipuolisesta valikoimasta jo muutamat pyörykät. Nämä maukkaat, mukavasti anikselle vivahtavat possu-fenkolipyörykät ovat toistaiseksi suosikkini. Niihin uppoaa kätevästi pari viipaletta kuivaa leipää, koska pohja tehdään leivästä ja maidosta. Maidon sijaan voit toki käyttää myös vettä. Jez Feldwick suositteli tarjoamaan pullat esimerkiksi leivän välissä tomaattikastikkeen ja mozzarellan kanssa. Me söimme ne pastan ja tomaattikastikkeen kanssa. Olen hiukan muokannut reseptiä, mutta se on hyvin lähellä kirjan ohjetta.

Possu-fenkolipyörykät

noin 20 pyörykkää

pari isoa siivua vaaleaa leipää
noin 1-1 1/2 dl maitoa (riippuu kuinka kuivaa leipä on)
2 tl fenkolinsiemeniä
1 kananmuna
400 g porsaan jauhelihaa
75 g pekonia hienonnettuna
1 pieni sipuli
1 valkosipulin kynsi
kourallinen (silolehti)persiljaa
suolaa
mustapippuria

1. Kuumenna uuni 220 asteeseen.

2. Revi leipä krouveiksi paloiksi ja kaada maito päälle. Anna maidon imeytyä noin 10-15 minuuttia.

3. Paahda fenkolinsiemeniä kuumalla pannulla, kunnes ne alkavat ruskistua ja niistä alkaa irrota aniksen tuoksua. Kaada siemenet mortteliin ja jauha hienoksi.

3. Vatkaa muna kevyesti kulhosssa. Survo leipä-maitoseos tasaiseksi esimerkiksi haarukalla. Lisää munan joukkoon. Silppua sipuli sekä valkosipuli ja hienonna pekoni. Sekoita kaikki loput ainekset joukkoon ja sekoita käsin massa tasaiseksi.

4. Paista paistinpannulla pieni koepyörykkä. Lisää mausteita tarvittaessa.

5. Pyörittele massa napakoiksi pyöryköiksi ja paista ne uunissa kypsiksi (noin 20-25 minuuttia).

facebookissa-lätkä

Rakastan vanhoja tanskalaisia miehiä

Useimmat heistä ovat valitettavasti jo kuolleita. Tänään saamme uuden kodin avaimet. Odotellessa on hyvä hakea remontti-intoa fiilistelemällä sisustusvalintoja. Tuolinaisena koeistun harva se ilta virtuaalisesti. Moni suosikeista on tosin seurannut mielessä jo vuosia. 

Siinä missä muut tekevät pyhiinvaellusmatkoja pariisilaiselle hautausmaalle, minä teen omani Arne Jacobsenin suunnittelemaan hotelliin Kööpenhaminaan, jossa jokseenkin jokainen esine on hänen tuotantoaan. Eikä tarvitse mennä edes hotelliin. Tanskassa maan tunnettujen suuruuksien muotoilu on arkipäivää. Lounasravintolassa istutaan usein Seiskalla eikä Le Klintin valaisimilta ei voi välttyä. Alunperin esimerkiksi Jacobsenin suunnittelun lähtökohtana on ollut arjen kauneuden tarjoaminen myös keskiluokalle. Haluttujen tuotteiden hintataso on kohonnut niin korkealle, että enää ne eivät ole helposti kaikkien saatavilla, mutta edelleen vuosikymmenien jälkeenkin ne hurmaavat laajalti.

– No, kaikki tytöt nyt tykkäävät Myranista, totesi vanha opiskelukaverini, kun ihaillen sivelin hänen ruokapöydän tuolejaan, joihin mies oli kaukokatseisesti sijoittanut ylioppilasrahansa jo lähes parikymmentä vuotta sitten. Totuuden nimissä olen enemmän seiskanaisia, mutta ongelma on se, että nykyään niitä on kaikkialla. Minulla ei ollut varaa sijoittaa niihin viisitoista vuotta sitten, jolloin ne eivät vielä olleet vallanneet kaikkia soppia Suomenmaassa.

Deko-lehden päätoimittaja totesi viime lehdessä, ettei heidän lehdestään helposti löydä numeroa, jossa jossain kodissa ei olisi seiskoja tai Eamesin klassikkotuoleja. Välillä juttuja on jopa pakko vaihtaa lehdestä toiseen, etteivät lukijat saisi sivu toisensa jälkeen samanlaisia ruokailutiloja. Siinäpä se tiivistettynä. Olivatpa nämä klassikot, kuinka kauniita tahansa, olisi kiva löytää jotain uutta ja kiinnostavaa.

Ihan vielä ruokailutilan tuolit eivät ole ostoslistalla. Entiset ovat supermukavat, mutta tuolinaisena aion löytää yhden sun toisen nurkan uudesta kodistamme, johon voi sujauttaa mukavan – ja kauniin – istumapaikan. Valinta on vain niin vaikeaa, houkuttelevia tuoleja on maailma pullollaan. Vaikka väitetään, ettei tuolia voi enää keksiä uudestaan, ilahduttavasti silmiin on sattunut useampiakin kauniita uusia tuoleja, joissa on klassikkoainesta.

Keittiön ehostusta odotellessa fiilistelin keräämällä tähän muutamia suosikkejani – vanhoja ja uusia, joista joku päätyy ainakin työhuoneen tuoliksi ja toinen eteiseen. Toivottavasti joskus myös uuteen ruokailutilaamme, kun nykyiset istuimet tulevat tiensä päähän. Vaihtoehdoissa on muitakin kuin tanskalaisten kuolleiden miesten aikaansaannoksia.

Harvoin kadun ostamatta jättämistä. Yhden kerran muistan, enkä ehkä helposti tule pääsemään siitä yli. Olen halunnut Domuksen aika lailla koko aikuiselämäni ajan. Meille ei vaan oiken ole mahtunut yhtäkään uutta tuolia. Löysin jokseenkin täydellisen yksilön vuosia sitten ja hinta ei ollut huima: noin 100 euroa. Kävelin onneni ohi kirvelevin sydämin ja edelleen kaduttaa. Hinta oli oiva osoitus siitä, että designin hankkiminen ei ole ostamista, se on sijoittamista.

domus-siro-skin

Silta-sarjan Martinin – yksi ihana tanskalainen mies lisää – ja Metten entinen yhteinen koti on kadehdittavan pullollaan nautittavaa designiä. Jos olisin todella rikas, meillä istuttaisiin mahdollisesti samoilla Hans J. Wegnerin Wishboneilla kuin heilläkin. Toivomusluuta muistuttavaa selkänojaa olen ihaillut aikojen alusta, mutta sen punosten täydellistä kauneutta olen oppinut arvostamaan vasta vähän vanhempana. Se saattaisi olla minun työtuolini, ellei olisi niin kallis.

wegner-ch24-wishbone-chair-sixKuva: www.wegnerwishbonechair.com

Pohjoismaista yhteistyötä parhaimmillaan on suhteellisen tuoreen tanskalaisen yrityksen &Traditionin In Between -tuoli, jonka on suunnitellut suomalaissyntyinen nykyään Göteborgissa asuva Sami Kallio. En väitä olevani suuri designtietäjä, mutta kyllä näin kauniilla selkänojalla varustetussa tuolissa voisi olla klassikkoainesta.

in-between-ja-about-a-chair

Toivon, että Vitran ostama Artek nousee uuteen kukoistukseen, eikä haittaisi yhtään, jos pari suomalaista designyritystä ponnistaisi myös maailmalle nykyistä voimallisemmin. Tanskalaiset tuntuvat nimittäin osaavan tämän lajin, sieltä tipahtelee tuoreita designtaloja kuten Muuto ja HAY. Muuto (joka on saanut nimensä suomen sanasta muutos) on koonnut lahjakkaiden skandinaavien suunnittelutöitä merkkinsä alle, mutta pitää kuitenkin päämajaansa Tanskassa. HAYn About a Chair AAC21 -tuolissa on kivaa 60-lukulaista muotokieltä tukevasti modernisoituna. Muistatteko ne kaikkien virastojen kuppituolit oranssilla tai vihreällä kankaalla? Tämä ei ehkä toimisi ruokailutilassa, mutta kevyessä käytössä olevaan kotitoimistoon sen voisin hyvinkin sijoittaa. Pidän siitä nimenomaan kankaalla päällystettynä.

Yksi uusi kotimainen on tietenkin oltava listoilla. Olkoon se syksyn mittaan paljon kehuja kerännyt kauniin pelkistetty Siro+. Sen ovat matoista ja paperinarutuotteista huonekaluihin laajentaneelle Woodnotesille suunnitelleet Ilkka Suppanen ja Raffaella Mangiarotti. Usein vähemmän on enemmän. Kun näin tuolin Habitaressa totesin, että sen selkänoja on omaan makuuni hiukan kapea. Sivustapäin otetuista kuvista sitä ei huomaa. Vaikka Siro+ ei omaan kotiini sopisikaan, en voi silti olla ihailematta tuolin täydellisen yksinkertaista muotokieltä. Pelkistäminen on taiteenlaji.

Designklassikot tekevät ison loven lompakkoon, klassikkoainesta olevien ostamisesta selviää usein edullisemmin, mutta harvoin kiinnostavaa muotoilua ja kestävää laatua saa halvalla. Haluan kuitenkin lopuksi nostaa vielä edullisemman kategorian tuolin. Ei sekään halpa ole, mutta reilun satasen hintaisena huomattavasti lähes tonnin Wishboneja tai melkein 500 euron Domuksia kukkaroystävällisempi. Calligrasin Skin sattui silmään alkusyksystä. Sisä- ja ulkokäyttöön sopivana ja pinottavana se voisi olla virkistävän erilainen vaihtoehto terassille ruokatuoliksi.