Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Voimaruokaa – vihreä curry soijasta

08.10.2014 15:41 \ 12 kommenttia \

Soijaruoat jatkuvat soijapaloista tehdyllä mausteisella vihreällä currylla. Syksyn voimaruoalla, jonka lämmittävä tulisuus on parasta vastalääkettä kylmyyteen ja koleuteen. 

Vihreä curryVoimaruokaa vai lohturuokaa. Comfort food -sanan käännöksillä on minulle semanttisesti iso ero. Karsastan aika paljon sanaa lohturuokaa. Se kuulostaa sohvannurkan kyyneleiseltä jäätelöpaketilta. Eikä maailmassa ole nähdäkseni sellaista sydänsurua, jonka ruoka parantaisi. Ei ainakaan kovin merkittävää. Mutta voimaa ruoasta voi saada. Energiaa. Lämpöä kylmään ja sateiseen syksyyn.

Syksyn sopivimmat voimaruoat ovat kuin sisäisiä villapaitoja, jotka suojaavat kostealta koleudelta. Ilmeisiä ovat tuhdit ja lämmittävät padat, mutta sopivasti tulinen vihreä curry ajaa vähintään saman asian. Tällä kertaa tein kasviscurryn soijasta, vihreistä pavuista, munakoisosta ja paksoista, mutta currytahna ja purkki kookosmaitoa toimii hyvänä pohjana melkein mille tahansa.

Vegesunin luomusoijapalat ovat olleet minulle mukavin uusi tuttavuus soijatuotteista. Ne käyvät melkein kanasta ja niiden rakenne on esimerkiksi soijarouhetta napakampi. Olennaista on valuttaa kypsennetty soija kunnolla (ylimääräistä vettä kannattaa painella pois valuttamisen aikana) ennen sen lisäämistä kastikkeeseen sekä laittaa jämäkästi makua ja mausteita ruokaan, koska soijassa ei itsessään ole kummoistakaan makua. Sen sijaan siinä on paljon proteiinia ja se on siten erinomainen lihankorvike. Tulinen kastike on oiva pari vähän mauttomalle soijalle. Keittämisen aikana se ehtii imeä sopivasti makua kastikkeesta.

vihreä-curry-raaka-aineet

Vihreä curry on yksi keittiöjumalatarruokiani. Muistan edelleen hetken, kun tein sitä ensimmäisen kerran. Kävin hakemassa postit sillä aikaa, kun se porisi liedellä. Kun avasin oven ja tulin sisään, vastaan tulvahti täydellinen yhdistelmä chiliä ja kaffirlimettiä. Kun maistoin lientä, en voinut tajuta millainen täydellinen makupommi räjähti suussani. Olin saanut sen ihan itse aikaan. Hetkellisesti tunsin itseni keittiöni valtiattareksi. Eikä kyse ole mistään muusta kuin hyvistä raaka-aineista.

Kunnon curry ei valitettavasti synny markettiaineksilla, vaan vaatii käynnin etnisessä kaupassa. Autenttiset raaka-aineet haen esimerkiksi Aseanic Tradingistä Kolmannelta linjalta. Tuoksu on koukuttava jo siinä vaiheessa, kun aineksia alkaa pilkkoa tahnaa varten ja se vain paranee matkalla. Sinnikäs jauhaa tahnan tasaiseksi morttelissa, mutta itse oikaisen mielellään ja surautan tahnan sauvasekoittimella, yleensä sen myllyssä. Lopputulema ei ole aivan yhtä tasainen kuin morttelissa, mutta morttelissa vääntäminen vaatii enemmän habaa ja kärsivällisyyttä kuin minulla on.

Jos haluat kokeilla currya, eikä lähellä ole etnistä kauppaa, suurimman osan aineksista voi vaihtaa sellaisiksi, jotka löytää isommasta peruskaupasta. Galangajuuren lähin vastine on inkivääri, korianterin juuren voi korvata käyttämällä enemmän korianteria, thaichilien sijaan voit käyttää vihreitä chilejä. Kaffirlimettiä löytää nykyisin suurimmista kaupoista kuivattuna, eikä siitä kannata tinkiä. Se on minulle juuri se ainesosa, josta tulee vihreän curryn huumaava tuoksu. Hankalin on katkaraputahna. Hirvittävän tuoksuinen tahna on curryn umamin salaisuus. Se syventää kaikkia makuja. Sitä on hankalaa korvata, mutta ei currya sen puuttumisen takia kannata jättää tekemättä.

Chilin määrän säätäminen on oma juttunsa. Se riippuu paljon myös chilien tulisuudesta. Tällä kertaa käyttämäni chilit olivat paketin mukaan keskivahvoja, siemenineen kymmenestä chilistä olisi tullut tyrmäävä tahna, mutta ilman siemeniä lopputulos oli juuri sopivasti nenän aukaiseva. Käyttämäni chilit olivat pieniä, kymmentä isoa chiliä ei kannata laittaa tahnaan. Hyvä puoli tahnassa on se, että lopullisen ruoan tulisuutta on helppo säätää matkan varrella. Laita ensin vain osa tahnasta ja lisää keittämisen aikana maun mukaan.

Raaka-ainelista on pitkä, mutta siihen tämän ruoan haastavuus jääkin. Tahna syntyy loppujen lopuksi aika nopeasti – jos luottaa konevoimaan – ja loppu on helppoa ja vaivatonta. Vähän vihannesten pilkkomista, eikä juuri muuta.

vihreä-curry1

 

Vihreä currytahna

10 pientä thaichiliä (siemenet poistettuina)
3-4 valkosipulin kynttä
1 salottisipuli
3 oksaa korianteria juurineen
muutama oksa thaibasilikaa
6 kaffirlimetin lehteä (pakastettuna)
1 rkl sitruunaruohoa
2 tl galangajuurta hienoksi raastettuna
1 tl korianterinsiemeniä paahdettuna
1/2 tl jeeraa
ripaus valkopippuria
1/2 tl suolaa
1 tl katkaraputahnaa
2 rkl kalakastiketta

1. Hiero yrtit suolan kanssa morttelissa tasaiseksi tahnaksi. Laita kaikki ainekset sauvasekoittimen myllyyn ja aja mahdollisimman tasaiseksi tahnaksi.

2. Jos tahna on liian kiinteää, voit laittaa nesteeksi esimerkiksi limen mehua

Vihreä kasviscurry soijasta

neljälle

2 dl luomusoijapaloja (Vegesun)
kasvislientä
1 sipuli
öljyä
pieni violetti munakoiso
200 g vihreitä papuja
1/2 paksoi
400 g kookosmaitoa (jos haluat liemimäisemmän, varaa kaksi purkkia ja lisää tarvittaessa)
vihreää currytahnaa
thaibasilikaa
(suolaa)

1. Keitä soijapalat kasvisliemessä pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta ne huolellisesti. Painele ylimääräinen vesi esimerkiksi puulastalla soijapaloista. Siivuta sipuli, pilko munakoiso ja leikkaa pavuista päät. Leikkaa paksoi ronskeiksi paloiksi.

2. Kuumenna öljy kattilassa, lisää sipuli siivutettuna ja soijarouhe. Kuullota kunnes sipuli on pehmeää. Lisää munakoiso ja pavut kattilaan. Sekoita joukkoon currytahnaa (voit laittaa ensin osan tahnasta) ja kaada kattilaan kookosmaito.

3. Keitä noin 7 minuuttia tai kunnes munakoisot ja pavut ovat melkein kypsiä. Lisää tarvittaessa vettä, jos neste uhkaa käydä vähiin. Maista matkalla myös mausteisuus ja lisää halutessasi loput currytahnasta.

4. Sekoita joukkoon paksoi, kuumenna muutama minuutti eli kunnes kaali hiukan antautuu. Tarjoa riisin ja thaibasilikan kanssa.

*****

With cold days approaching I start to don layers of knitwear and crave for something hearty and warm. I am not the only one, this is the time of the year you cannot open a food mag or blog without reams of paeans to comfort food. My green thai chili with soy and vegetables is yet another drop in this deluge of recipes.   

 

yhteistyössä

Olen kokematon soijankäyttäjä. Halusin opetella tekemään siitä hyvää ruokaa.
Elokuussa soijasta syntyi arkiruokaa, punajuurimakaronilaatikkoa, syyskuussa jauheliha korvattiin soijalla kasviskaalikääryleissä.
Syksyn mittaan ohjeita tulee yhteensä viisi.

Sarja on toteutettu yhteistyössä VegeSunin kanssa.

Kategoriat: aasialainen, kasvisruoat, yhteistyöt \ Tagit: , , , , \ 12 kommenttia

Mitä välii mitä mieltä sä oot? – Ravintolakriitikistä ja sen oikeutuksesta

05.10.2014 9:04 \ 23 kommenttia \

#fuckyougranny, Eat.fi:n arvioinnit pannaan ja ravintoloitsijan avautumiseksi kutsuma vastaus Facebookissa blogikirjoitukseen. Kritiikki sattuu. Jokainen meistä tietää sen kokemuksesta. Varsinkin kun asiaa tekee täysillä ja tosissaan, eikä se riitä asiakkaalle. Vaikkakin kyse olisi vain yhdestä asiakkaasta.

Eturivin ravintoloitsijat ovat lytänneet palautteen toisensa jälkeen. Yksi teki sen kokeneelle ruokakriitikolle, toinen perusteli eat.fi-palvelun arviointien estämisen sillä, että on kiinnostunut vain ruoan ammattilaisten mielipiteistä ja samaa asiantuntemusta peräsi aika moni myös Arto Rastaan avaamassa keskustelussa yksittäisessä blogissa annetusta palautteesta. Vain ammattilaisella ja gastronomisen sanaston osaavalla oli monen keskusteluun osallistuneen ammattilaisen näkemyksen mukaan oikeus ja osaaminen arvioida ravintoloita.

Suurin osa asiakkaista ei ole ravintola-alan ammattilaisia. Kuluneen sanonnan mukaisesti he kuitenkin maksavat koko homman. Palkat, vuokrat, sivukulut, raaka-aineet. Ravintoloita on arvioitu aina maallikoiden toimesta. Nyt se on vain näkyvämpää, mutta edelleen ihmisten suurimpia mielipidevaikuttajia ovat useimmiten omat tuttavat.

Ei ole olemassa absoluuttista totuutta hyvästä ruoasta. Muutoinhan vaikkapa Michelin-tähdet olisivat erehtymättömän täsmällinen paremmuusjärjestys ravintoloille. Niitä jakavat ravintola-arviointien ammattilaiset, jotka syövät työkseen. Kuitenkin heidänkin arvioinneistaan ollaan montaa mieltä ja vaikkapa Helsinki on täynnä erinomaisia ravintoloita, jotka eivät sovi Michelin-muottiin.

En anna ravintolaa valitessani painoa blogikirjoitukselle, jossa ainoa mielipide on, että ravintola oli ihan hyvä, mutta jotain jää puuttumaan. Enkä kirjoitukselle, jossa perätään sitä kuuluisaa wow-efektiä tai joka haisee fanitukselta. Yhtä merkityksetön oman valintani kannalta olisi myös kirjoitus, joka tuntuisi pahantahtoiselta lyttäämiseltä tai tärkeilevältä knoppailulta ilman kunnollisia perusteluja. Samaan laariin menisi myös nimimerkin Rekkakuski ”Liian pienet annokset, nälkä ei lähtenyt”-palaute. Toimistotyöläisen nälkä on rekkakuskin nälkää pienempi, eikä määrä ei ole minulle ravintolan valitsemisperuste. Mutta jos systemaattinen palaute olisi, että annokset ovat niin pieniä, ettei edes nälkä lähtenyt, saattaisin jättää menemättä.

Olen löytänyt blogeista ja muualta sosiaalisesta mediasta monia uusia, erinomaisia ravintoloita, joista en muutoin olisi koskaan kuullutkaan. Olen lukenut useita erinomaisia, hyvin kirjoitettuja blogikirjoituksia ravintoloista. Perusteltuja ja argumentoituja, vaikka niissä ei gastronomista sanastoa käytettäisikään. Mutta olen lukenut myös sellaisia, joille ei ole minkäänlaista merkitystä valintani kannalta. Kirjoituksia, joista olen eri mieltä. Toisaalta ajatuksia, joita komppaan täysillä. Arvosteluja Tripadvisorista, josta näen suoraan, että tuskin jaan tuon henkilön näkemystä ravintolasta. Olipa näkemys kehu tai haukku.

Harjoitan siis lähdekriitiikkiä. Samaa kriittistä lukemista harjoittaa suurin osa muistakin lukijoista. Yksittäinen kritiikki ei ravintolaa kaada, varsinkaan yksittäinen maallikon antama kritiikki tuskin kaataa muuta kuin ravintoloitsijan mielenrauhan. New York Timesin ruokakriitikko voi jonkun kaataakin. Suurin osa meistä etsii itsensä kaltaisia ihmisiä ja luottaa heidän näkemyksiinsä ja suosituksiinsa. Mitä paremmin henkilön tuntee, sen luotettavampana mielipidettä pidetään. Ei vanha totuus ole muuksi muuttunut.

En kirjoita itse ravintolakritiikkejä niiden perinteisessä muodossa. Kirjoitan kyllä ravintolakokemuksista esimerkiksi matkoilla tai vinkkaan kivoista ravintoloista kotikaupungissani, joiden toivon muidenkin löytävän. En arvioi annoksia pilkuntarkasti, vaikka kerronkin, mikä erityisesti maistui. Menen ravintolaan nauttimaan en arvioimaan. En myöskään kirjoita huonoista kokemuksista. Hyviä ravintoloita on niin paljon, että huonon kokemuksen jälkeen ravintola ei saa minulta toista mahdollisuutta. Yhden kerran perusteella olisi kuitenkin kohtuutonta kirjoittaa huonosta käynnistä blogiin. Huono päivä voi sattua jokaiselle. Samaa periaatetta vaikuttaa noudattavan aika monikin bloggaaja. Blogihiljaisuus on minulle myös yksi viesti ravintolan tasosta. Joko kyseessä on ravintola, jota ei vielä ole löydetty tai sitten niin yhdentekevä tai huono ettei siitä juuri jakseta kirjoittaa.

Ystävien kanssa vaihdan myös huonoja kokemuksia. Tämä palaute jää kokonaan ravintoloitsijoiden korvien ulottumattomiin. Suurin osa muidenkin ihmisten  palautteesta jää, koska kaikki keskustelevat kokemuksistaan ja jakavat suosituksia. Yksittäisen blogikirjoituksen näkee toki useampi, mutta Suomessa ei ole yhtään sellaista ruokajumalaa, jota koko ravintolakansa seuraisi laumana perässä. Usein kriittinen kirjoitus ennemminkin saa myös puolustajat liikkeelle – jos ravintolalla sellaisia on. Jos ei ole, omistajalla on peiliinkatsomisen paikka. #kattilagaten jälkeen Kattilaan tullee monta uteliasta testaamaan, kumpi keskustelussa on oikeassa. Paras tapa näyttää kattilan paikka on kokata pirun hyvää ruokaa.

Ymmärrän kyllä myös alan ammattilaisten näkemyksen asiaan. Ennenkaikkea ymmärrän sen tunteen, miltä tuntuu, kun omaa “lasta” arvostellaan. Paikkaa, jonka eteen on tullut tehtyä töitä vereslihalla ja hommaa tehdään koko sydämellä. Suomessa tähtikokitkin painavat ympäripyöreää päivää saadakseen elantonsa, eikä hommalla silti usein rikastu. Tilinpäätöstietojen mukaan montaa ravintolaa pyöritetään rakkaudesta lajiin. Sitten joku “kuka tahansa itseään asiantuntijana pitävä” tulee huutelemaan omia mielipiteitään puskista ja vetelee elämäntyötä avokämmenellä. Ihan varmasti sattuu, pirusti.

Suurin osa ravintoloiden saamasta palautteesta on kuitenkin keskimäärin positiivista. Jos katsotaan esimerkiksi maailmanlaajuisesti TripAdvisorin tilastoja yli 90 % annetuista arvioinneista on yli 3 (asteikolla 1-5) ja yli 80 % antaa arvosanaksi 4 tai 5. Tripadvisorin tarra ei ole harvinainen näky ravintolan ovenpielessä, se liimataan oven pieleen kertomaan, että meistä tykätään. Monet ravintolat jakavat innolla blogien postauksia, joissa ravintolaa kehutaan. Viisi tähteä Nytissä räjäytti sekä Sinnen että Tocan varauskirjat, Lyoniin ei perjantain arvostelun jälkeen taida saada enää pöytää vähään aikaan. 40-vuotias klassikko saanee tähdistä uuden nosteen. Se tuntuu myös kassakoneessa. Tavallisen ihmisen, bloggaajan tai ruokakriitikon mielipide onkin siis oikea ja arvostettava, jos se on positiivinen ja sitä kautta hyödyllinen ravintolalle.

Kritiikkikeskusteluun osallistuneiden ravintoloitsijoiden tavoitteena tuskin oli nostaa kynnystä palautteen antamiseen. Mutta niin siinä väistämättä käy. Kynnys on jo valmiiksi melko korkea. Nyt ravintoloitsijoiden suulla sanotaan, ettei tavallinen asiakas ole riittävän osaava arvioimaan heidän ruokaansa. Se kuulostaa tavallisen maksavan asiakkaan korvaan ylimieliseltä. Kritiikkiä omasta työstä on aina vaikeaa kuunnella. Joskus palaute on kohtuutonta ja joskus on vaan niin, että asiakkaan kannattaa valita erilainen ravintola. Mutta aika usein myös kriittisessä palautteessa on totuuden siemen. Parhaimmillaan se antaa tilaisuuden korjata kurssia, ennenkuin sen pakottaa tekemään harvemmin avautuva ulko-ovi. Jos olisin ravintolan omistaja haluaisin kuulla töykeästä hovimestarista tai epäonnistuneesta annoksesta mieluummin asiakkaalta kuin arvailla hidastuvan ovipumpun syitä itsekseni.

Ravintoloitsijat kannustavat asiakkaita antamaan palautteen paikan päällä, kun tilanne on vielä mahdollista korjata. Heitän pallon takaisin heille. Aika harvoin on ollut syytä valittamiseen, mutta silloin kuin on ollut, muistan vain yksittäisiä kertoja, jossa se on hoidettu niin hyvin, että luultavasti meillä kaikilla oli tilanteen jälkeen hyvä mieli, sekä asiakkailla että henkilökunnalla. Useimmiten henkilökunnalla ei ole ollut joko osaamista tai eväitä hoitaa tilannetta. Ilmainen kuppi kahvia ei korvaa palanutta kalaa, eikä saa minua palaamaan. Keskimäärin palautteen antaminen on turha vaiva, pahimmillaan se pilaa illan. Näyttäkää minulle tarjoilija, joka osaa hoitaa homman kotiin, kun ruoka ei maistu. Olen tavannut vain muutaman.

Söimme kuukausi sitten yhdessä ystävieni kanssa suitsutetussä helsinkiläisessä ravintolassa juhlapäivän kunniaksi pitkän kaavan mukaan. Toisin kuin aiemmilla käyntikerroilla ruoka oli mautonta, osin jopa pahaa – tällaisen tavallisen asiakkaan mielestä. Lähdimme pettyneinä ja monta sataa euroa köyhempinä. Kukaan meistä ei maininnut asiasta henkilökunnalle, mutta tarkkasilmäinen olisi saattanut innostuksen puutteen huomatakin. Harkitsin noin viikon palautteen lähettämistä ravintolalle. Samaan aikaan alkoi tämä keskustelu, jossa ammattilaiset antoivat ymmärtää vain toisten ammattilaisten olevan kykeneviä arvioimaan heidän ruokaansa. Mukana keskustelussa ei tosin ollut kyseisen ravintolan omistaja, se tehtäköön selväksi, ettei synny vääriä käsityksiä ravintolasta.

Alan ammattilaisten kommenttien jälkeen en tuntenut osaavani perustella riittävän hyvin, miksi ruoka oli pahaa. Osaa annoksista nieleskelin alas veden avulla ja raakaa, suolatonta puolikasta ahventa ja kitkerää suklaavaahtoa nieleskellessä tuntui kuin elämäni olisi muuttunut kohtaukseksi Keisarin uudet vaatteet -sadusta. Meitä oli 15. Kukaan ei todennäköisesti enää paikkaan palaa. Kerrommeko ystävillemme? Epäilemättä. Ravintola ei pettymyksestä edelleenkään tiedä. Mutta ehkä sillä ei ole väliä. Emmehän ole ravintola-alan ammattilaisia, emmekä siis riittävän osaavia arvioimaan ruokaa. Maksavan asiakkaan mielipiteellä ei ole väliä. Senkö viestin ravintolat tosiaan tässä keskustelussa haluavat välittää?

Kategoriat: ruokapuhetta \ 23 kommenttia

Ei ota kaaliin – äidin kaalikääryleet

03.10.2014 16:45 \ 8 kommenttia \

Ennen tätä syksyä en ollut koskaan tehnyt kaalikääryleitä. Tänä syksynä olen tehnyt jo kolmenlaisia erilaisia, osan niistä jo tuplasti. Mutta nyt on kaalit kääritty, seuraavaan sesonkiin saakka. Viimeisenä äidin perinteinen resepti.

äidin-kaalikääryleet

En ole ryhtynyt. Ei kai siihen sen kummempaa syytä ole ollut, mutta ennen tätä syksyä en ollut ajatellutkaan ryhtyväni käärimään kääryleitä. Minut uuvutti jo se ehkä joka toinen vuosi toistuva kaalilaatikkorumba.

Lista tekosyistä on ollut lyhyt, mutta tavallaan kattava: En omista yhtään riittävän suurta kattilaa kaalin keittämiseen kokonaisena. Suurempi kaali vaatii vähintään viiden litran kattilan, kymmenen litraakaan ei ole liioittelua. Kahden hengen taloudessa pataljoonakattiloille ei ole muutoin tarvetta.

Luin jostain, että kaalin voi kypsentää kylki kerrallaan ja siitä lähti kaalikääryleinnostus. Alku pienessä kattilassa on aikamoista savottaa ja kiehuvan kuuman veden kanssa saa olla varuillaan, mutta lehti lehdeltä homma helpottuu. Muutaman lehden poistamisen jälkeen neljän litran kattilani jo vetää kaalin.

Äidin reseptien tallentaminen  kirjalliseen muotoon on haastava tehtävä. Kaikki perustuu maistamiseen ja kaiken maailman epämääräisiin mittoihin, jotka ovat vähän sinnepäin. Mutta siihen tiivistyy oikeastaan ruoanlaiton koko olemus. Maista. Ruoanlaiton syvimmän olemuksen voisi tiivistää kaikessa yksinkertaisuudessaan. Maista joka välissä, niin ei ota kaaliin lopussa.

Olipa resepti, kuinka tarkka tahansa makuaistia lyömättömämpää mittaa ei ole. Maistan ruokaa kaikissa mahdollisissa väleissä. Myös pullataikinaa. Kerran se pelasti minut tekemästä litran taikinaa vähän vanhalle maistuneeseen kananmunaan. Laadunvalvontaa. Tosin oikeasti maistan pullataikinaa siksi, että se on niin hyvää.

Perinteiset kaalikäärylereseptit eroavat lähinnä kahdessa asiassa. Riisiä vai ohraa, kermaa vai ei. Meidän perheessämme ei kerman kanssa lotrata, kun kyse on kaalikääryleistä ja vannomme riisin nimeen. Makuasioita kumpikin. Mausteita ei ole montaa erilaista, maku kääryleisiin tulee pitkästä hauduttamista ja hyvästä paistopinnasta. Ja tietenkin tuhdista annoksesta siirappia.

Tämän syksyn kaikki kääryleet: Punajuurikaalikääryleet ja kasviskaalikääryleet soijalla.

Äidin kaalikääryleet

noin 15-20 kappaletta

1 iso keräkaali
500 g jauhelihaa (äiti käyttää sika-nauta, myös nauta-sika käy)
1 iso sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 1/2 dl puuroriisiä
noin 1 1/4 dl tummaa siirappia
kaalin keitinlientä
1 tl suolaa
valkopippuria
meiramia
timjamia
voita
rypsiöljyä

1. Keitä kaalia mahdollisimman isossa kattilassa ja irrota lehdet yksi kerrallaan, kun ne ovat riittävän pehmeitä käärittäväksi rullalle. Lehdet saa parhaiten irti, kun viillät terävällä veitsellä lehden irti kaalinkannan vierestä. Leikkaa kunnes jäljellä on vain keski-osa, jossa lehdet eivät enää ole riittävän suuria käärittäväksi. Keitä keskiosaa vielä muutama minuutti tai kunnes se on pehmentynyt ja silppua se sen jälkeen suhteellisen pieniksi suikaleiksi sekoitettavaksi täytteeseen.

2. Keitä puuroriisi pakkauksen ohjeen mukaisesti.

3. Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuumenna öljy paistinpannussa ja kuullota sipulia ja valkosipulia miedolla lämmöllä kunnes ne ovat  läpikuultavia ja pehmeitä.

4. Lisää jauheliha ja ruskista.

5. Sekoita jauhelihan joukkoon kypsät puuroriisit ja kaalisilppu. Mausta suolalla, valkopippurilla, yrteillä ja siirapilla. Laita siirappia ensin noin 1/2 dl ja maista ja lisää tarvittaessa.

6. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Voitele vuoka.

7. Levitä kaalinlehdet yksi kerrallaan leikkuulaudalle. Ohenna lehtiruoti terävällä veitsellä, jotta lehti rullautuu hyvin. Nosta pari ruokalusikallista täytettä lehden alakulmaan, taita alakulma täytteen päälle, taita sivut keskellepäin (ei tarvitse yltää päällekkäin) ja rullaa napakaksi kääröksi. Nosta vuokaan saumakohta alaspäin.

8. Kun olet saanut kaikki kääryleet vuokaan, voitele ne kaalin keitinliemellä ohennetulla siirapilla. Nosta nokare voita jokaisen kääryleen päälle ja nosta vuoka uuniin. Paista noin puolisen tuntia tai kunnes kääryleet ovat saaneet kunnolla väriä. Ota vuoka uunista, käännä kääryleet ja voitele ne taas siirappiliemellä ja nosta nokare voita kunkin kääryleen päälle. Paista taas puolisen tuntia tai kunnes kääryleet ovat saaneet kunnolla ruskeaa myös toiselle puolelle. Ota vuoka uunista, laske lämpö 175 asteeseen. käännä kääryleet ja voitele ne vielä joko siirappiliemellä tai vuokaan valunneella paistoliemellä. Hauduta vielä vähintään tunti, käännä välillä.

******

Trust your senses. That is the lesson I have learned from my mom in the kitchen. There is never exact measurements in her recipes. A handful or a pinch would already be an accurate amount. Hence everything comes down to tasting. She has instilled also in me a confidence in my own senses in cooking. No matter how precisely measurements have been given in a recipe, there is no better recipe than to taste and trust your own tastebuds. More you taste, more your tastebuds are upping their game.  

Kategoriat: liharuoat, perinteistä kotiruokaa \ Tagit: , , , \ 8 kommenttia