Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Hyvää pataa – chili & arvonta

Kunnon chili syntyy kuivatuista kokonaisista chileistä. Vaikka reippaasta määrästä chiliä muuta luulisi tämän lihansyöjän lempiruoka on enemmänkin lämmittävä kuin varsinaisesti tulinen. Tuntikausien hauduttelun aikana koko koti täyttyy tuhdista chilin tuoksusta. Muutamalle onnekkaalle luvassa myös kokeiltavaksi kuivattuja chilejä.

chili

Sukuaan ei voi valita. Johanna Vuoksenmaa sanoi viisaasti HS Kuukausiliitteessä sukulaissuhteiden hienouden olevan siinä, etteivät ne perustu vapaaehtoisuuteen. Joutuu kohtaamaan erilaisia ajattelutapoja ja mielipiteitä.

Minulla on sukua Pohjanmaan mitalla. Serkkujen laskemiseen eivät riitä sormet ja varpaat. Yhden aika ison joukon kanssa istumme vähintään kerran vuodessa kaikki samaan pöytään. 12 aikuista ja kasvava määrä kasvavia lapsia. Muutama vuosi sitten niille kelpasi Maisa, tänä vuonna jo pisteyttivät Voice Kidsejä. Pääsy aikuisilta kielletty. Samassa pöydässä on liuta sisaruksia, serkuksia, pikkuserkuksia ja puolisoita. Tätejä, enoja, kummeja.

Takana on jo niin monta vuosikymmentä, että kulumallakaan emme eroon toisistamme pääse. Onneksi. Juuri heiltä kuulee totuudet itsestään. Ne, joita muut eivät kehtaa sanoa. Useimmiten lempeästi, naurun kera. Roolit ovat säilyneet lapsesta saakka. Se joka nukahti aina kesken leikkien, torkkuu nykyäänkin ensimmäisenä. Syyttää kaamosta. Vanhin pomottaa edelleen meidät huolettomat lorvailijat hommiin ja saa pyörät pyörimään. Vaikka homma on lähtenyt sukulaisuudesta, lapsuudesta jatkuneesta ystävyydestä, nykyään se perustuu vapaaehtoisuuteen. Näiden ihmisten kanssa haluan viettää aikaa. Ollaan sen verran hyvää pataa.

Hyvää pataa vein myös tällä kertaa mukanani. Perinteistä chiliä marraskuun koleuden vastapainoksi. Ostin Tukholmasta Urban Delistä pussillisen kokonaisia kuivattuja chilejä tuliaisiksi jo keväällä ja hukutin loput tähän pataan. Suomessa kokonaisia chilejä näkee aivan liian harvoin. Mutta sain selville, että chipotleja ja anchoja löytyy jo Santa Maria Extra Fine Selection of Spice -sarjan alla Suomessakin. Kysyin saatavuudesta keskusliikkeistä. Ne ovat valikoimissa kaikissa Stockmanneissa (tosin itse en löytänyt niitä eilen Helsingin keskustan Herkusta) sekä suurimmissa K-Citymarketeissa esim. Vantaan Jumbossa ja Tammistossa. Kaikki K-kaupat voivat halutessaan tilata niitä eli kauppaan kyselemään vaan.

Verkossa kuivattuja chilejä myyvät muutamat liikkeet ja aina voi tietenkin tilata satsin ulkomailta. Cool Chile Co:n tuotteita olen nähnyt satunnaisesti myös vakiokaupoissani, mutta vain muruna. Murustetusta versiosta (huom. valitse diced, ei powder) voi tehdä periaatteessa vastaavasti pohjan chilipadalle kuin kokonaisistakin, mutta se on kalliimpi ja hankalampi vaihtoehto.

ARVONTA: Koska chilien löytäminen ei ole helpoimmasta päästä, pyysin Santa Marialta teille muutaman paketin ensiavuksi pahimpaan chilin puutteeseen. Arvon siis muutaman kappaleen Santa Marian kokonaisia kuivattuja chipotleja neljälle onnekkaalle. Kommentoi tähän postaukseen 23.11. mennessä, niin olet mukana arvonnassa ja saat ehkä postissa lämmittävän paketin vielä marraskuussa. 

Muokattu 24.11. Voittajat on arvottu ja random.org suosi numeroita 1, 5, 16, 18. Laskuista on poistettu omat kommenttini sekä Hannele, jolla oli jo chilit kaapissa. Niinpä paketit lähtevät nimimerkeille Jarno Nurminen, Riitta, NinaK ja Emmi. Teille on viesti sähköpostissa ja pian paketit matkalla.

chilit

Hyvän kuivatun chilin kuuluu olla notkea ja joustava. Jos se murenee, chili on joko kuivattu tai säilytetty väärin. Ennen käyttöä kuivattua chiliä useimmiten liotetaan kiehuvankuumassa vedessä, jotta se on helpompaa ajaa esimerkiksi tahnaksi. Tähän pataan chilit paahdetaan ennen liottamista. Sen pitäisi syventää niiden makua.

Jokaisella lajikkeella on oma ominaismakunsa. Lajikkeita on tietenkin lukuisia ja jokaisella on mieliyhdistelmänsä chilin pohjaksi. Itse käytin osin sattuman johdosta chipotle-, ancho- ja new Mexico -chilejä. Niitä olin valinnut kaupasta, ennenkuin varsinaisesti tiesin, mihin niitä käytän.

Chipotle on savustettu jalapeño, sen tunnistaa vahvan savuisesta tuoksusta ja hiekanruskeasta väristä. Lajikkeita on kaksi, toinen vahva ja toinen räjäyttää tajunnan. Se antaa kastikkeeseen hyvää poltetta ja savunmakua, mutta sitä kannattaa käyttää kohtuudella.

Mieto poblanochili myydään kuivattuna nimellä ancho. Syvänpunainen, lähes musta ja kurttuinen chili on kuivattunakin korkeintaan keskivahva, useimmiten sen polte on hyvin hellä ja siinä sanotaan olevan rusinamaista makeutta.

New Mexico on maultaan aika mieto ja suoraviivainen. Lukemani mukaan sitä käytetään harvoin ainoana chilinä, mutta se on hyvä osana chilikastiketta. Kauniin punaisena se antaa kastikkeeseen myös hyvän värin. Pelkästään chipotleista ja anchoista tehdystä kastikkeesta puuttuisi punaisuus.

Koska pöydässä oli monenlaista syöjää, tein chilin melko mietona. Näillä chilimäärillä se ei ole tulinen vaan lämmittävä. Lisäksi siivutin rinnalle jalapenoa, jotta jokainen voi tuunata omaan annokseensa sopivan poltteen.

Laskin oheisen annoksen kahdelletoista, mutta pataa olisi mennyt enemmänkin vaikka meillä oli kolme ruokalajia. Se raaputettiin nyt viimeiseen lusikalliseen ja loppua jaettiin kristillisenä tasajakona. Hyvää pataa siis, ehkä kaikkien aikojen parasta mitä olen tehnyt – mutta liian vähän. Oheinen annos lienee sopiva kahdeksalle-kymmenelle vähän riippuen siitä, kuinka iso ateria on muutoin tarjolla.

Chili

kahdeksalle-kymmenelle

noin 80-90 grammaa erilaisia kuivattuja chilejä (minulla oli 2 chipotlea, 2 anchoa ja 3 new mexico)
10-12  valkosipulin kynttä kuorineen
reilu rkl hunajaa
2 1/2 kg naudan luutonta lapaa tai vastaavaa pitkään haudutettavaa osaa
öljyä
suolaa
mustapippuria
4 sipulia
2-3 tl kuminansiemeniä
4 tl savupaprikaa
1 l lihalientä
4 tl kuivattua oreganoa
3 rkl vehnäjauhoja
vettä
2-3 rkl tummaa muscovadosokeria (tai fariinisokeria)
2-3 rkl punaviinietikkaa
2 prk/pkt mustapapuja tai muita papuja (á 285 g)

lisäksi ranskankermaa, punasipulia silputtuna, tuoretta jalapenoa siivutettuna, tuoretta korianteria, limelohkoja

1. Jos käytät kuivia papuja, laita ne likoamaan edellisenä iltana.

2. Paahda kuivattuja chilejä kuivalla kuumalla pannulla vajaa minuutti puoleltaan siten, että ne saavat hiukan väriä, mutta eivät pala. Varsinkin anchoissa ja muissa tummissa chileissä väriä on vaikea nähdä. Halkaise chilit, poista puumaiset kannat ja siemenet. Nosta chilit kuumuutta kestävään kulhoon ja kaada päälle kiehuvaa vettä sen verran, että ne peittyvät. Laita tarvittaessa paino päälle, jotta chilit pysyvät kokonaan veden alla ja anna liota noin tunti tai kunnes chilit ovat pehmenneet.

3. Paahda valkosipulin kynsiä kuorineen kuivalla pannulla siten, että ovat ruskeapilkkusia kaikilta puolilta.

4. Sillä aikaa, kun chilit likoavat, silppua sipuli, poista lihasta kalvo ja kuutioi sen noin 2 cm*2 cm kuutioiksi. Ruskista lihat useammassa erässä kuumalla  valurautapadassa öljyssä. Mausta jokainen erä suolalla ja mustapippurilla. Muista ottaa myös lihoista irtoava neste talteen. Viimeisen erän jälkeen, laske pataan hiukan vettä ja ota kaikki maut talteen.

5. Purista valkosipulin kynnet blenderin kulhoon, lisää joukkoon chilit ja niiden liotusliemi sekä hunaja. Rouhi joukkoon reilusti mustapippuria. Aja tasaiseksi tahnaksi. Jätä blenderin kulhoon odottamaan.

6. Laita pataan reilu loraus öljyä, kuullota sipulisilppua, kunnes se on läpikuultavaa. Lisää kuminansiemenet ja savupaprika. Kuullota hetki. Lisää blenderistä chilitahna ja kypsennä noin 15 minuuttia.

7. Lisää pataan liha ja sen verran lihalientä, että lihat peittyvät. Lisää sen jälkeen oregano. Hauduta pataa noin pari tuntia ilman kantta.

8. Sekoita vehnäjauho tilkkaan vettä niin, ettei jauho jää paakkuun ja sekoita seos pataan.  Lisää sokeri ja viinietikka lusikallinen kerrallaan. Maista sopiva suhde. Maista tässä vaiheessa myös muut mausteet ja lisää tarvittaessa.

9. Hauduta vielä vähintään pari tuntia ilman kantta tai kunnes liha on mureaa ja pehmeää. Lisää nestettä tarvittaessa.

10. Jos käytät kuivia papuja, lisää ne pataan hyvissä ajoin kypsymisajan mukaan. Purkkipavut lisätään loppuvaiheessa ja pataa keitetään vielä sen verran, että pavut lämpiävät.

10. Tarjoa ranskankerman, punasipulin, jalapenon ja tuoreen korianterin kera.

 *****

I was slightly dubious when I piled a dried chili after another onto the table for Texan chili. But against my doubts a sackful of chiles and hours of simmering did not lead to a fierce stew but to a winter warmer deep and rich in flavor.

The base for chili stew is a chili paste made from dried chiles. Every chef is supposed to have a signature combination, since each and every chili variety has its distinctive flavor and aroma. My mixture of anchos, new mexicans and chipotles was a real pleaser albeit it was a coincidence instead of an outcome of a vigorous study. Chipotles are a source of smoky flavor and add quite a bit of warmth, mild anchos bring raisin-like sweetness and new mexicans give the stew a beautiful reddish hue.

When choosing dried chiles be aware of not just the variety but also their texture. The best ones are soft and pliable and do not brittle when squeezed. 

Poutapilvenvalkoinen pavlova – täydellisen marengin salat

Olen selvästi suhtautunut ihan liian kevyesti marenkiin. En tajunnut matkan täydelliseen valkoiseen poutapilveen olevan täynnä kompastuskiviä. En, ennen kuin aloin opiskella, miksi marenkiin kannattaa käyttää happoa. Nyt tiedän kaikki kikat rapeaan, mutta sitkeään marenkiin.

täydellinen-pavlovaVuosia olen siis huolettomana vatkannut kahta marengin raaka-ainetta, valkuaisia ja sokeria, lykännyt vatkauksen lopputuloksen uuniin ja saanut aikaan marenkeja, joihin olen ollut tyytyväinen. Liikaa tietoa ja kahden raaka-aineen vatkaaminen kiiltäväksi ja jämäkäksi vaahdoksi alkoi tuntua lähes tieteellisentarkalta prosessilta. Todellisuudessa marenki on suhteellisen helppo valmistaa, kunhan muistaa muutaman perussäännön.

Puhtaat astiat. Pienikin rasvatahra kulhossa voi estää vaahtoutumisen. Monet suosittelevat marengin vatkaamiseen lasi- tai metallikulhoa, koska muoviin jää helposti rasvaa pintaan. Osa kokeista neuvoo jopa pyyhkäisemään kulhon pinnan sitruunalohkolla rasvattomuuden varmistamiseksi. Monitoimikoneessani on vain muovikulho ja olen onnistunut sillä aina. Materiaalia olennaisempaa on, että kulho on putipuhdas ja kuiva. Vesi pilaa homman alkuunsa. Sama vaikutus on myös pienelläkin määrällä keltuaista valkuaisen joukossa.

Kahden raaka-aineen sijaan ammattilaisten mukaan paras marenki syntyy neljästä. Kananmunan valkuainen + sokeri + happo + tärkkelys on pinnalta rapean, sisältä sitkeän marengin kaava. Kananmunat  kannattaa käyttää huoneenlämpöisinä, koska ne sitovat kylmiä kananmunia enemmän ilmaa itseensä. Sokerina osa suosii hienokiteisintä sokeria, osa jopa tomusokeria, mutta hyvän marengin saa syntymään vaikka taloussokerista. Ruokosokeri värjää helposti marengin vaaleanruskeaksi. Happo (sitruunamehu tai viinietikka) on Larousse Gastronomiquen mukaan sitkeän sisuksen ja rapean kuoren salaisuus. Tärkkelyksen (peruna- tai maissijauho) puolestaan pitäisi parantaa marengin rakennetta.

Suurin osa ongelmista marengin kanssa kuten vaikkapa nesteen tihkuminen johtuu siitä, ettei marenkia ole vatkattu tarpeeksi kauan. Jos marenki tihkuttaa, sokeri ei ole todennäköisesti ehtinyt liueta kunnolla valkuaisen joukkoon, vaan on jäänyt kiteiksi. Vatkaa ensin valkuaiset vaahdoksi ja lisää sitten sokeri hitaasti noin ruokalusikallinen kerrallaan. Vaahdosta pitää tulla paksua ja kiiltävää. Kun pyöräytät vaikka vatkainta vaahdossa ja nostat sen ylös, vaahdon huippujen pitää sojottaa jämäkästi ylöspäin, eikä taipua päästä. Siitä tiedät vaahdon olevan valmista. Vatkausaika on pitkä, eikä monitoimikoneesta ole haittaa. Vähintään sähkövatkain on välttämätön, käsipelillä ei marenkia vatkaa kasaan kuin masokisti.

Marenkia ei paisteta vaan kuivataan uunissa. Mitä alhaisemmalla lämmöllä sen jaksaa tehdä, sitä varmempaa, että marenki säilyy kauniin valkoisena. Juuri sellaisena poutapilvenvalkoisena kuin sen kuuluu. Yhdessä luottokirjoistani (Täydellinen ohje – Olivian parhaat reseptit) marenki kehotetaan paistamaan 125-asteessa, toiset asiantuntijat puolestaan sanovat, että jopa 100 astetta on liikaa. Kesän ja syksyn mittaan olen tehnyt pavlovaa erikokoisille seurueille. 125 astetta on liikaa varsinkin kaikista suurimmille marengeille. Kuivumisaika on niin pitkä, että noin korkeassa lämpötilassa marenki alkaa saada jo vähän vaaleanruskeaa väriä. Minusta paras lopputulos syntyy, kun kuivattaa marenkia ensin 100 asteessa (koosta riippuen 1 1/2-2 tuntia) ja sen jälkeen 60 asteesessa (1 1/2-2 tuntia). Kaikista suurimman marengin (1 1/2-kertainen annos alla olevaan ohjeeseen) annoin vielä kuivua yön yli uunissa. Näillä lämpötiloilla marenki säilyy kauniin valkoisena. Muista laittaa uuni päälle ennen vatkaamisen aloittamista. Valmis marenkivaahto ei siedä odottelua.

Pavlovan täyttämisessä vain mielikuvitus on rajana. Kuvan pavlovat on täytetty kerma-tuorejuustovaahdolla, passion-mandarinisiirapilla ja tuoreilla marjoilla. Passion-mandariinisiirapin ja karhunvatukoiden kirpeys taittaa hyvin marengin makeutta. Annostele myös kerma-mascarponevaahtoon sokeria hyvin maltillisesti. Täytä pavlovat vasta juuri ennen tarjoilua ja anna marengin jäähtyä kunnolla ennen täyttämistä.

Pavlova

noin 8-10 hengelle

Marenki

4 kananmunaa
2 1/2 dl sokeria
2 tl perunajauhoja
1 tl sitruunamehua

1. Kuumenna uuni 100-asteiseksi (nopeamman version teet 120 asteessa, jolloin paistoaika on pari tuntia). Piirrä esim. tarjoiluastian avulla pyöreä ympyrä leivinpaperiin.

2. Erottele yksi kananmuna kerrallaan valkuaiset ja keltuaiset erillisiin laseihin. Kaada valkuaiset sitä mukaa kulhoon. Saattaa nimittäin harmittaa, jos neljännen munan kohdalla pikkuisen keltuaista sekoittuu joukkoon. Joudut aloittamaan homman alusta.

3. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi.

4. Lisää vaahtoon noin ruokalusikallinen kerrallaan sokeria koko ajan vatkaten. Kun sokerista on puolet jäljellä, sekoita joukkoon sokerin joukkoon perunajauho ja lisää seosta ruokalusikallinen kerrallaan vaahdon joukkoon. Vatkaa seosta kunnes se on kiiltävää ja kovaa. Valmiin marenkivaahdon tunnistaa mm. siitä, että jos nostat vatkaimen kohti kattoa, vaahdon huippu on jämäkkä ja osoittaa ylöspäin.

5. Sekoita vaahdon joukkoon sitruunamehu.

6. Levitä marenki pellilla olevan leivinpaperin päälle siten, että marenki jää paperiin piirretyn ympyrän sisäpuolelle.

7. Kuivata marenkia noin kaksi tuntia 100-asteessa, laske sen jälkeen uunin lämpötila 60-70-asteeseen ja kuivata marenkia vielä muutama tunti. Anna marengin jäähtyä ja kuivua rauhassa, ennenkuin nostat sen tarjoilulautaselle.

8. HUOM. Täytä pavlova vasta juuri ennen tarjoilua, ettei pohja kostu ja sitkisty.

Täyte

3 dl kuohukermaa
100 g mascarponea
vaniljaa (jauhetta, myllystä tai sokeria)
ripaus sokeria (jätä pois, jos käytät vaniljasokeria)

1. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa joukkoon mascarpone. Mausta vaniljalla ja sokerilla.

Passion-mandariinihedelmäsiirappi

4 kypsää passionhedelmää
1 mandariinin mehu
3/4 dl sokeria

1. Halkaise passionhedelmät ja lusikoi seos kattilaan. Siivilöi siemenet pois.

2. Lisää mehu ja sokeri.

3. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä kunnes seoksesta tulee siirappimainen (noin 20 minuuttia).

Lisäksi esimerkiksi

yhteensä noin litra erilaisia marjoja ja minttua

1. Kokoa pavlova juuri ennen tarjoilua: Nosta jäähtynyt marenkipohja tarjoilulautaselle. Lusikoi päälle kerma-mascarponevaahto, lusikoi päälle passionhedelmäsiirappia ohuena nauhana. Koristele tuoreilla marjoilla ja mintulla.

******

A meringue may have a reputation as a difficult to make. But as long as you follow the basic rules it is hard to miss, though. A road to success is paved with clean and dry equipment,  loads of beating and a low oven. Even a minor speck of grease or a tiny bit of egg yolk may ruin the foam. 

Experts say that a perfect meringue is not a two ingredient but a four ingredient wonder. Room-temperature egg whites, sugar, acid and starch. Room-temperature eggs incorporate more air into the foam than cold ones. According to Larousse Gastronomique a little acid such as lemon juice or vinegar helps  to make meringues “crisp on the outside, soft and sticky on the inside”.  Adding some starch such as potato flour or cornstarch is supposed to improve the texture of the foam.

Pavlova, a meringue cake filled with whipped cream, can be overly sweet. Tangy passion fruit mandarine syrup and blackberries balance nicely the sweetness.

Kaikenmaailman kotkotuksia – Mehevä uunibroileri

Uunibroileri. Ei enää pelkästään hyvää, vaan onneksi myös hiukan aiempaa eettisempää. Kaupan hyllyille on rantautunut varteenotettavia kotimaisia vaihtoehtoja tehotuotetulle linnulle.  

uunibroileri1

Tämän vuoden tervetulleimmat tuotteet kaupan hyllylle ovat omalta kannaltani kotimainen luomubroileri ja Naapurin maalaiskananpoika. Olen tuskaillut broilerin kasvatuksen epäinhimillisyyden kanssa. Ylijalostuksesta kärsivät eläimet, joiden jalat eivät kanna kunnolla rintalihasten painoa ja jotka eivät näe päivänvaloa lyhyen elämänsä aikana. Ajatus on soimannut omaatuntoani joka kerta, kun olen tarttunut koipeen. Vaikka broilerin syönti on meillä ollut aika satunnaista, kokonaan en ole siitä kuitenkaan pystynyt luopumaan. Huonosta omatunnosta huolimatta. Lihani on heikko.

Luomubroileri yritti jo muutamaan kertaan markkinoille. Ensin ulkomailta tuotuna pakasteena ja sitten sitä toi kasvatustestinä ja koemarkkinointina kauppoihin hetken aikaa Pajuniemi. Suksee ei ollut suuri. Nyt parikin uutta yrittäjää on ottanut askelia eettisempään suuntaan.

Jos tehotuotetun, eettisemmäksi väitetyn maalaiskananpojan ja luomubroilerin tuotannon erot tiivistää muutamaan asiaan, ne ovat käytännössä rotu, kasvuaika, kasvuolosuhteet ja ruoka. Lisäksi luomu on sertifioitu ja valvottu järjestelmä.

Rotu ja kasvuaika

Yleisimmin Suomessa kasvatettava broilerirotu on Ross, joka on nopeasti kasvava lajike, joka kasvattaa suuret rintalihakset. Nopea kasvu aiheuttaa ongelmia linnuille, eivätkä niiden jalat pysy mukana painon kehityksessä. Ainoa kotimaista luomubroileria kasvattava L’uomu Nokka on valinnut lajikkeeksi Hubbard CY:n, Naapurin maalaiskananpojat ovat Cobb-lajiketta. Molemmat ovat hitaampikasvuisia lajikkeita ja broilerit saavat elää noin tuplasti pidempään kuin tavalliset serkkunsa, jotka elävät vain reilun kuukauden. Luomussa on myös yksiselitteinen kasvurajoite eli lintu saa kasvaa korkeintaan 35 grammaa päivässä, mikä varmistaa sen terveyden.

Kasvuolosuhteet ja käsittely

Linnuilla on luomutuotannossa ja Huttulan Kukon tuotannossa tuplasti enemmän tilaa kuin jättihalleissa kasvavilla sukulaisillaan. Lintuja saa olla yhdessä hallissa vain murto-osa siitä mitä tehotuotannossa pahimmillaan. Luomubroilerien halleissa on luonnonvaloa ja linnuilla on mahdollisuus myös ulkoilla toukokuusta lokakuulle. Naapurin maalaiskana kasvaa hallissa, eikä pääse ulkoilemaan.

Katsoin Michael Mosleyn dokumentin eläinten kasvattamisesta ja yksi omalla kohdallani pysäyttävimpiä hetkiä oli nähdä, kun sadat ja tuhannet kananpojat pyörivät liukuhihnalla ja niitä poimittiin koneellisesti kuin esineitä. Sekä L’uomu Nokka ja Huttulan Kukko poimivat broilerit käsin.

Ravinto

Broilerien rehuun lisätään soijaa, koska se nopeuttaa kasvua. Huttulan kananpojat kasvavat kokonaan ilman soijaa, L’uomu Nokka käyttää rehussa vain luomusoijaa, tehotuotannossa broilerien rehussa voi olla myös GMO-manipuloitua soijaa.

Mitä valita?

Asiasta lienee yhtä monta mielipidettä kuin on ostajaakin. Puhtaasti luonnonvarojen kannalta ajattelevalle vastaus on päinvastainen kuin eläinten inhimillisempää kohtelua painottavalle. Luonnonvarojen kannalta tehotuotanto on tehokkain tapa kasvattaa kanoja, mutta luonnonvaralaskelmat eivät ota huomioon eläinten kohtelua. Toisaalta esimerkiksi eettiseen lihantuotantoon perehtynyt Lappalainen näkee luomutuotannossakin edelleen liikaa kompromisseja. Itse olen kelpuuttanut pöytääni sekä Naapurin maalaiskananpoikaa että luomubroileria. Jokainen voi tehdä omaan arvomaailmaansa sopivan valinnan.

Tiedostan, että kyse on hyvin lyhyen elämän elävistä eläimistä, jotka eivät missään tuotantomuodossa ehdi kasvaa aikuisiksi. Silti kehitys on mielestäni oikeansuuntaista. Kaupan hyllyille on oikeasti tullut vaihtoehtoja, valintoja on aidosti mahdollista tehdä. Esimerkiksi Naapurin maalaiskana on niin maltillisesti hinnoiteltua, että useimpien meistä on mahdollista tarttua siihen myös hinnan puolesta. Luomubroileri on noin tuplasti tavallista kalliimpaa, sen selittää pitkälti siitä maksettava kolminkertainen tuottajahinta. Moneen muuhun lihaan tai kalaan nähden kokonaisen broilerin alle 15 euron kilohinta on kuitenkin edelleen varsin edullinen.

Tartuin tällä kertaa naapurin kananpoikaan ja tein pitkästä aika lapsuuden suosikkiruokaa, uunibroileria. Silloin sen kanssa syötiin sekä riisiä että perunaa, koska äidin mielestä peruna tiellä pitää, eikä riisissä ole tarpeeksi ravinteita. Seuraavana päivänä tähteistä tehtiin aina kanakastike, joka oli vähintään yhtä hyvää kuin varsinainen pääateriakin. Se on periaatteeni nykyäänkin. Pyrimme pitämään huolta, että lihaa ei päädy meillä roskiin, vaan se syödään aina kokonaan.

Väittävät, että uunibroileri on helpoista helpoin, mutta uskallan olla eri mieltä. Olen tuskaillut vuosia kunnon uunibroilerin kanssa. Miten saada reidet kypsiksi ilman, että rintapaloista tulee kuivia. Luin, että jopa Henri Alén oli kokkiuransa alussa saanut sapiskaa raa’aksi jääneiden reisien takia.

Olen päätynyt siihen, että parhaat kaverini matkalla mehevään kanaan ovat voi ja paistolämpömittari. Siitä huolimatta arvon tasaisesti kypsyyden kanssa. Tämäkin broileri kävi välillä kuvassa ja päätyi sitten taas uuniin kypsymään lisää. Se oli noin puolitoistakiloinen ja kaikkiaan kypsytin sitä noin puolitoista tuntia. Eviran mukaan broilerin sisälämpötilan pitää olla 75 astetta, jotta kaikki salmonellabakteerit ovat varmasti kuolleet. Kannattaa huomioida, että broileri kypsyy vielä hiukan vetäytyessään folion sisällä.

Ohje on alunperin jostain vanhasta Jamien kirjasta, mutta se on muuttunut matkan varrella. Ydin ja olennaisin on kuitenkin suoraa lainaa. Yrttinen ja sitruunainen voitahna mehevöittää tiukemmankin linnun. Samasta ohjeesta on peräisin myös tahnan joukkoon silputtava ilmakuivattu kinkku. Ainakin broilerin veroisia ovat tässä reseptissä kanan kanssa kypsyvät juurekset. Linnun pinnalta valuva yrttivoi maustaa myös ne. Käytin tällä kertaa yrttivoin pohjana Valion uutta sitruunavoita, joka oli sitruunaisuudessaan positiivinen tuttavuus. Samaan lopputulokseen pääsee käyttämällä tavallista voita ja sitruunankuorta.

Tämä on ollut luottoreseptini jo vuosia, se on odottanut julkaisuaan koko blogin olemassaolon ajan, mutta kana on niin viheliäinen kuvattava, että olen hyllyttänyt reseptin luonnoksiin kerta toisensa jälkeen. Se on siis moneen kertaan testattu.

Mehevä uunibroileri

1 kokonainen broileri
1 sitruuna

Sitruuna-yrttivoi

100 g Valion sitruunavoita (tai 100 g voita ja 1 luomusitruunan kuori)
5-6 siivua ilmakuivattua kinkkua
2 oksaa rosmariinia
vajaa ruukku timjamia
2 valkosipulin kynttä
1 tl suolaa
mustapippuria

Uunijuurekset

6 perunaa
pari pientä palsternakkaa
pieni pala selleriä
pala lanttua
oliiviöljyä
suolaa
rosmariinia

Lisäksi paistinarua (ei välttämätön)

1.Kuumenna uuni 225 asteeseen. Huuhtele broileri ja kuivaa se huolellisesti talouspaperilla. Hiero suolaa linnun sisuksiin.

2. Silppua ilmakuivattu kinkku, valkosipuli ja yrtit. Sekoita joukkoon sitruunavoi, suola ja mustapippuri.

3. Työnnä sormi varovasti nahan alle rintaleikkeen päällä ja irrottele nahka lihasta. Varo, ettei nahka repeä ja ettei siihen tule reikiä.

4. Levitä reilusti voita nahan alle. Leikkaa kolme viiltoa kumpaankin reisilihakseen, jotta paksuin kohta kypsyy hyvin. Laita viiltoihin yrttivoita. Levitä loppu yrttivoi linnun pinnalle.

5. Leikkaa sitruuna muutamaksi lohkoksi ja työnnä ne linnun sisuksiin. Jos sinulla on paistinarua, sido sillä linnun jalat nilkoista yhteen. Sitruunat pysyvät paremmin linnun sisällä.

6. Laita kana uunivuokaan ja nosta se uuniin 15 minuutiksi. Kuori ja pilko sillä aikaa juurekset melko suuriksi paloiksi. Perunat voi halutessasi vain pestä todella huolellisesti.

7. Ota kana pois uunista, nosta se pois vuoasta. Pyörittele juurekset kanasta valunneessa voisulassa, nosta kana takaisin vuokaan juuresten päälle, laita vuoka uuniin ja laske lämpötila 180 asteeseen. Kypsennä, kunnes sisälämpötila paksuimmasta kohdasta on 75 astetta. Jos sinulla ei ole sisälämpömittaria, kana on kypsä, kun pistät sitä hammastikulla reiden paksuimpaan kohtaan ja ulostuleva lihasneste on kirkasta. Kannattaa varautua paistamaan kanaa vielä reilu tunti. Valele kanaa joko ruoan pohjalla olevalla nesteellä tai oliiviöljyllä.

8. Nosta kana uunista ja kääri se folioon vetäytymään 10 minuutiksi. Jos vihannekset eivät ole saaneet yhtään ruskeaa pintaa, nosta uunin lämpötilaa ja laita ne vielä uuniin siksi aikaa, kun kana vetäytyy.

*****

It took years to get free-range and organic chicken meat to the Finnish supermarket shelfs. Even though I do not fool myself by thinking about a poultry idyll with a flock of happy little chicks strutting around in a green grass, I still consider this as a step forward. Now we have at least a chance to vote with our wallets for more ethical poultry production. 

A recipe after another claims that nailing a perfect roast chicken with juicy meat and crispy skin is a downhill. I must contradict that. After years of practice I still struggle how to get thighs ripe before breasts have lost all their juiciness. More than once I have been forced to put the bird back to the oven from the table. I gave up and took two not-too-secret weapons in use: I spread a good knob of butter under the skin and use thermometer to estimate when a chicken is done. The latter part, so amateurish, I know.

 

Postauksen lähteinä olen käyttänyt mm. Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut -blogia sekä useita muita verkkosivustoja liittyen broilerin kasvatukseen. Faktat ovat omalta osaltaan tarkistaneet Jyrki Sukula Huttulan Kukosta sekä Arto Jokinen L’uomu Nokasta. Kummaltakaan yritykseltä ei ole saatu postausta vastaan tuotteita tai muuta palkkiota.