Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Kasvikset valtaavat tilaa lautasiltamme

Kasvikset, nuo vähän ylenkatsotut lisukkeet, ovat valtaamassa yhä suurempaa tilaa lautasiltamme. Kasvissyönti ei ole välttämättä lisääntymässä radikaalisti, mutta kasvisten syönti on. 

porkkanat

Vuosia valistusta. Paukutusta ekologisilla vaikutuksilla, eettisillä näkökulmilla tehotuotantoon liittyen. Nytkö se on sitten tuottanut tulosta? Briteissä tehdyssä tutkimuksessa 20 % vastaajista sanoi syövänsä aiempaa vähemmän lihaa esimerkiksi taloudellisten, eettisten tai ekologisten syiden vuoksi, toiset 35 % harkitsi kulutuksen vähentämistä (YouGov survey, joka on toteutettu Eating Better Alliancen toimeksiannosta).

Vaikka tutkimus onkin toteutettu sellaisen tahon toimeksiannosta, joka on perustettu kannustamaan lihansyönnin vähentämiseen, Guardianin uutisoiman tutkimuksen tulos kertonee ainakin suunnasta. Esimerkiksi maailman toiseksi kovimmat lihansyöjät eli amerikkalaiset ovat alkaneet vähentää lihan osuutta lautasella, kulutus on vähentynyt jo lähes vuosikymmenenen. Kasviksista on tullut kiinnostavia.

Eturivin kokit ja ruokatoimittajat ja trendikäs Lähi-idän keittiö – nousevan ympäristötietoisuuden rinnalla – tekivät sen, mitä vuosien päähänpaukuttaminen ei saanut aikaan. Raaoilta videoilta on helppo ummistaa silmänsä, mutta miksi poistaisi lautaseltaan herkullista ruokaa. Sellaista kasvisruokaa nykyään yhä useammin saa ja se on tehnyt kasvisten syömisestä houkuttelevaa. Porkkanaa ei keppiä.

Vain muutama vuosi sitten eräs eturivin ravintoloitsija totesi ääneen, että kasvissyönti on marginaalinen ilmiö, eikä pelkästään kasviksista saa hyvää – ne kun ovat lisukkeita ja sellaisina pysyvät. Ainakaan pääkaupunkiseudulla harva ravintola voi enää ylenkatsoa kasvissyöjiä, monelle on kunnia-asia tarjota erinomaista kasvisruokaa. Osalle se on kilpailuetu. Niin paljon on parissa vuodessa tapahtunut. Trendinenästään tunnetut herrat Relander ja McCormick eivät  panostaisi muun ruoan rinnalla kaupungin parhaaseen kasvisruokaan keväällä avautuvassa The Cock -ravintolassaan, ellei sille olisi kysyntää.

Yksi Suomen suosituimmista ruokablogeista, Chocochili, on vegaaninen. Elina Innasen Vegaanin keittiössä myytiin joulumyynnissä loppuun useista kirjakaupoista ja toista painosta odotellaan. Yksittäissotanta Amazonin myyydyimmistä kirjoista paljastaa 20 myydyimmän kirjan joukossa olevan viisi kasvisruokaan keskittyvää – tosin vielä useampi välttelee resepteissään gluteenia. Ruotsalaisten keittokirjaikoneiden, Anna ja Fanny Bergenströmin, uusimmassa – heidän omien sanojensa mukaan viimeisessä suuressa – keittokirjassa käytetään paljon aiempaa vähemmän lihaa ja keskitytään kasviksiin, ympäristösyistä.

Kasvissyönti on edelleen pienen vähemmistön valinta. Eri lähteiden mukaan noin viitisen prosenttia suomalaisista ilmoittaa olevansa kasvissyöjiä. Yhä useampi sekasyöjä sanoo kuitenkin, että haluaa syödä vähemmän lihaa. Vähemmän, mutta kenties parempaa ja eettisempää. Harva sekasyöjä on valmis luopumaan lihasta kokonaan. Sen sijaan kasvisruokaa suosivien, mutta harkitusti liharuokaa käyttävien joustavien kasvissyöjien määrä on Vegaaniliiton mukaan kasvanut, samoin on kasvanut muutaman kerran viikossa kasvisruokaa syövien sekasyöjien määrä. Lihansyönnin väheneminen on avannut markkinaa myös erilaisille proteiinin korvikkeille.

Helsingin kouluissa on kerran viikossa kasvisruokapäivä, on ollut jo muutaman vuoden ajan, vaikka asiasta keskusteltiin taas värikkäästi valtuustossa viime kesänä, kun noin kolmannes valtuustosta halusi kasvisruokapäivän kieltämistä. Tämän keskustelun varjossa osalta valtuutettuja on saattanut jäädä huomaamatta, että yhä useammat koululaiset valitsevat kasvisruoan oma-aloitteisesti. Tarjolla on varmaan paljon muutakin kuin demarien Ilkka Taipaleen manaamaa ruusukaalia. Kasvisruoan kulutus esimerkiksi korkeakouluissa on lisääntynyt viime vuosina selkeästi. Ruokapalveluyritykset sanovat syyksi sen, että kasvisruoan makuun ja ulkonäköön on alettu panostaa. Muutakin kuin porkkanaa, ei keppiä. Hyvää ruokaa, ei kauhuvideoita.

Viikoittainen kasvisruokapäivä, pari kasvislounasta viikoittain. Liharuokien jatkaminen pavuilla ja linsseillä, jotta pienestä määrästä lihaa saadaan paljon makua. Samalta on alkanut kuulostaa myös oma ruokavalioni. Olen ihan liian laiska ja lihanhimoinen kasvissyöjäksi. Syön vähintään muutaman kerran viikossa kasvisruokaa, mutta edelleen syön lihaa tai kalaa useampana päivänä viikossa kuin kasvisruokaa. Kaikkiruokaisuus on käytännön kannalta helppo valinta – ja sitä paitsi pidän lihasta. Ei siis kovin jaloa, mutta kovin inhimillistä. Jos tarkastelee omia ruokailutottumuksiaan, meille useimmille minä pidän siitä on vahvimpia perusteita.

Lihansyönnin väheneminen on  kohdallani tapahtunut vähän huomaamatta. Tajusin yhtäkkiä ostaneeni koko syksyn aikana hämmentävän harvoin lihaa, naudan kokolihaa kai kahdesti, molemmilla kerroilla juhliin, jauhelihaa yhtä harvoin. Broilerin syönti on jonkin verran lisääntynyt, kun eettisempiä vaihtoehtoja on tullut tarjolle, mutta eniten on lisääntynyt papujen ja linssien kulutus.  Enemmän maun perässä kuin varsinaisesti tietoisena valintana: niistä on helppo kokata todella maukasta ruokaa ja kaupan päälle saa vielä hyvän olon – fyysisesti, kevyen mutta kylläisen. Usein myös jatkan liharuokia pavuilla.

Jos minulta olisi kysytty kaksi vuotta sitten, olenko valmis lisäämään kasvisten syöntiä ja vähentämään lihan osuutta lautasella, olisin vastannut kieltävästi. Pidin kaikenmaailman korvikkeita käyttävää sisaren perhettä hiukan ituhipahtavina ja osaa heidän kokkauksistaan asteen epämääräisinä. Ravintoloiden kasvisruokavaihtoehdot eivät keskimäärin olleet kovin houkuttelevia, lounasravintoloista puhumattakaan.

Yhtäkkiä työmaaruokalassa alettiin tarjota erinomaista kasvisborssia, juurespihvejä, joita jäin kaipaamaan työpaikkaa vaihtaessani ja kasviskaalikääryleitä, joissa ei kerrankin ollut sieniä, mausteista papupataa ja kunnollista kasviscurrya. Kun halusimme pikaruokaa, nappasimme mukaan falafelejä. Yhden parhaista lounaistani poimin Ottolenghin delistä Lontoosta, toinen toistaan herkullisempia kasvissalaatteja ja tahnoja.

En alkanut valita kasvisruokaa sen takia, että se on kasvisruokaa. Aloin valita tarjolla olleista vaihtoehdoista maukkainta ruokaa, joka sattui olemaan kasvisruokaa. Minun ja kasvisruoan välissä oli ollut sienillä täytetty paprika. Kyllä mieluummin valitsen edelleen lihapullat kuin sen. Sen sijaan hyviä falafelejä en ohita koskaan, miksipä hyvää ruokaa ohittaisi. Sellaista kasvisruoka yhä useammin on.

Katso blogin kaikki kasvisruoat.

*****

Years of banging in the head with horror videos and now the meat consumption has finally started to decrease. In a survey made in Britain over 20 % of the respondents said that they are eating less meat than before and additional 35 % are considering the same. Even the most devoted carnivores namely Americans have been cutting down their consumption of meat for nearly a decade.

Or is it the carrot rather than the stick that has contributed more to this evolution? Since chefs like Ottolenghi have started to present inventive veggie food that does not fall short from meaty alternatives taste wise the meat has started to fall out of favour.   If you ask me, I vote for the latter – namely the carrot approach combined with the raising awareness of sustainability issues. 

 

Lähteet mm. Guardian, New York Times, Savon Sanomat, Vegaaniliitto, Helsingin Sanomat, YLE

Japanilaiset nyyttikestit – gyozat

Aasiassa monella keittiöllä on omat nyyttinsä – dumplingit, gyozat, wontonit. Perusmaut ovat kaikissa samansuuntaiset ja usein aika tyypillinen täyte valmistetaan jauhetusta possusta. Japanilaisten gyozojen ominaispiirre on rapea paistopinta. Toinen puoli nyytistä kypsennetään paistamalla, toinen höyrytetään pehmeäksi. 

gyozat

Pari vuotta sitten Pariisissa kävimme Gyoza Barissa, jonka ruokalista on lyhyt – sieltä saa erinomaisia possusta valmistettuja gyozoja, ei muuta. Se oli viimeinen sysäys alkaa tehdä gyozoja myös kotona. Vasteaika on ollut kuitenkin pitkä, vasta nyt pääsin oikeasti rypyttämisen kimppuun.

Öljy ja vesi samalla pannulla ei kuulosta hyvältä yhdistelmältä turvallisuusnäkökulmasta. Pientä tutinaa aiheutti myös se, että Sillä Sipulit olivat pamauttaneet gyozoja valmistaessaan liesituulettimen irti. Kyselin vinkkejä Tokyokanista ja japanilaisen keittiön asiantuntijalta. Kumpikaan ei ollut vastaavasta pamauksesta kuullut, mutta se ei kokonaan lieventänyt hermostuneisuuttani. Pieni tutina pakotti kaivamaan suojalasit esiin – keski-ikä.

Huoli oli kuitenkin onneksi turha. Öljyä pitää laittaa pannulle niin vähän, että se on käytännössä imeytynyt jokseenkin kokonaan nyytteihin ennenkuin pannulle heitetään vesi. Pidin kannesta tiukasti kiinni siinä vaiheessa, kun höyry oli voimakkaimmillaan, mutta kansi pysyi paikallaan ihan pitämättäkin. Ei vara venettä kuitenkaan kaada. Kuvassa näkyvä bambuinen höyrytysastia on pelkkää kuvausrekvisiittaa. Gyozat kypsennetään kannellisessa paistinpannussa. Ei kannata hätkähtää, jos kuori tarttuu pannuun – niitä ei turhaan kutsusta lempinimellä potstickers, mutta ne irtoavat kyllä helposti lastalla.

Sukujuuriltaan japanilaisen Joni Kukkohovin gyozareseptin olin repäissyt talteen jo monta vuotta sitten, samoin MasterChef Australian taannoisen voittajan Adam Liawin kirjasta olin merkinnyt hänen versionsa täytteestä. Tämä versio on yhdistelmä molempia sekä oman maustekaapin sisältöä. Varsinkin laitakokki on hurahtanut togarashiin, hiukan sitruksiseen japanilaiseen mausteseokseen, joka sopii erinomaisesti possun kanssa. Silppusin mukaan myös tuoretta korianteria, vaikka se ei japanilaiseen ruokaan kuulukaan, mutta raikastaa täytteen makua. Periaatteessa kiinankaalin voisi ryöpätä, mutta käytin vain vaaleanvihreää osaa ja silppusin sen todella pieneksi, jolloin se ennätti kypsyä höyrytettäessä. Possua ei voi maistaa raakana, joten kannattaa paistaa pieni pala täytettä pannulla ja maistaa, että mausteet ovat kohdallaan. Mauttomat nyytit ovat hirveä rangaistus tunnin rypyttämisestä.

Jokaisella rypyttäjällä on oma tekniikkansa, ja yksinkertaisimmillaan reunat voi vain painella kiinni toisiinsa. Hyviä videoita oikeasta tekniikasta löytyy You Tubesta lukuisia, helppo perusmalli löytyy esimerkiksi Not Just Rice -bloggaajan ohjevideolta (alkaa noin kohdas 2.12).

Gyoza Barissa nyytit tarjottiin hiukan sitrukselta maistuvan ponzukastikkeen kanssa. Kotioloissa en jaksanut tehdä ponzua, vaan oikaisin ja sekoitin soijakastikkeen sekaan tamarinditahnaa. Gyozat itsessään ovat ainakin kaltaiselleni kokemattomammalle rypyttäjälle savotta, oikaisen kastikkeessa ja ostamalla kuoret valmiina. Niitä saa esimerkiksi Tokyokanista ja Aasia-kaupoista.

Gyozoja on viime aikoina tehty myös Mama Gastro– ja Kaikki äitini reseptit -blogeissa.

Gyozat

30 kpl (täytteestä riittää kyllä useampaankin, jos valmiskuoria on enemmän kuin tuo 30)

30 valmista gyoza-kuorta

300 g porsaan jauhelihaa
noin 2 dl kiinankaalia
1-2 kevätsipulia
1 pieni punainen chili
3 valkosipulin kynttä
1 1/2 tl riisiviinietikkaa
2 sentin pala inkivääriä silputtuna tai raastettuna
1/2 tl valkopippuria
1 1/2 tl suolaa
1 tl togarashia (japanilainen mausteseos, voit jättää pois)
pieni nippu tuoretta korianteria silputtuna

lisäksi esim. seesamiöljyä paistamiseen

kastike

1/2 dl soijaa
1 1/2 rkl riisiviinietikkaa
1-2 tl tamarindtahnaa

1. Nosta gyozakuoret sulamaan noin tunti etukäteen.

2. Ryöppää halutessasi kiinankaali. Hienonna kiinankaali, kevätsipuli, inkivääri, valkosipulit ja punainen chili aivan hienoksi. Silppua korianteri. Sekoita kaikki täytteen ainekset, kuumenna paistinpannu ja paista pieni pala taikinaa ja mausta mausteet.

3. Ota lasiin kylmää vettä, aseta gyozakuori kämmennellesi, kostuta toinen reuna vedellä. Nosta reilu teelusikallinen raakaa täytettä kuoren keskelle. Sulje kuoret tiukasti, jotta täyte ei pääse falskaamaan. Hyvä video rypytystekniikasta (kohdasta 2:12).

4. Ota esille kannellinen pannu kansineen ja pieni lasillinen vettä. Kun olet tehnyt kaikki nyytit, kuumenna vajaa ruokalusikallinen öljyä pannulla. Ole maltillinen öljyn määrän suhteen, sen tulisi olla lähes kokonaan imeytynyt gyozoihin siinä vaiheessa, kun lisäät veden.

5. Nostele pannulle gyozoja siten, että ne ovat tiiviisti, mutta eivät kiinni toisissaan. Ruskista alapuoli.

6. Heitä pannulle pieni lasillinen vettä ja sulje kansi tiiviisti. Pidä varmuuden vuoksi siitä kiinni alkuvaiheessa. Höyrytä, kunnes vesi on haihtunut pannulta ja gyozat alkavat paistua uudestaan. Nosta ne pois pannulta.

7. Paista gyozat muutamassa erässä. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset ja tarjoa se dippinä nyyttien rinnalla.

*****

Most of the dumplings  – no matter if they called wontons, gyozas or dumplings – follow the same basic recipe for wrappers and have a simple minced pork filling.  The Japanese version, gyoza, is fry-steamed meaning they are first browned in a little hot oil and then steamed in the same pan by adding some water on the pan, which makes them a lovely combination of crispy and tender.  On account of their tendency to stick to the pan, they have earned a very accurate nickname, potstickers. 

Hyvä syömään – Suklaa-portterikakku

Innokkaalle ruoanlaittajalle paras puoliso on sellainen, joka on hyvä syömään. Melkein mitä vaan. Kaikki maistuu. Ja muistaa vielä kehuakin.

portteri-suklaakakku

Osaa osallistua ruokalistan suunnitteluun vain rajallisesti. Saatan kysyä, haluaako kalaa vai lihaa. Ehkä tarjoilen vaihtoehtoja valittavaksi. Välillä tietää vasta pöytään istuessaan, mitä on  tarjolla. Jos joskus kertoo haluavansa jotain tiettyä, saa melkein aina pyytämänsä, koska ymmärtää pyytää riittävän harvoin.

Melkein aina kehuu. Ymmärtänee, millaisen luksuskohtelun keskellä elää ruoan suhteen. Jos ei muuten aina muista, muistaa ainakin silloin, kun olen vähän enemmän työmatkoilla.

Osaa kokatakin. Hyvää ruokaa. Mutta ei juuri tarvitse, koska useimmiten kokkaan mielellään. Pilkkoo ja kuorii. Tosin potut vähän nuristen. Kun olen oikein kiltti, teen lempiruokaa pyytämättä. Opettelin tekemään lempikakunkin, vaikka olen todella laiska leipuri.

Portteri-suklaakakkuun ihastuimme molemmat taannoin Passiossa. Netistä löytyi suoraan ohje Pastiksen sisarravintolassa Huvilassa tarjottavasta kakusta. Se ei kuitenkaan vaikuttanut samanlaiselta kuin syömämme kakku muistikuvieni mukaan oli. Halusin taikinaan portteria, en vain kakun kostutukseen ja halusin niin tuhdin suklaisen ja kostean kakun, ettei se kaipaa täytteitä vaan maistuu sellaisenaan vaikkapa jäätelön kanssa.

Leivoin useampia minikakkuja reseptin kehittelyssä. Lopullisessa versiossa hyödynsin mantelijauhetta, joka pitää rakenteen mehevänä. Paistoajan kanssa kannattaa myös olla tarkkana. Kakku ei ole mutakakkumainen, mutta silti se kannattaa paistaa mieluummin asteen ali kuin yli.

Mitat ovat grammoissa, mutta laitoin viereen mitat myös desilitroissa. Mantelijauheen voi ostaa suoraan 80 gramman pussissa. Käytin Stadin Panimon Savuviskiportteria, koska se oli ainoa portteri, jota lähikaupassamme oli, hyvää kakkua tuli myös vähän suklaisesta stoutista.

Portteri-suklaakakku

halkaisijaltaan 2o-senttiseen vuokaan, noin 10 hengelle

140 g tummaa suklaata (70 %)
50 g voita
2/3 dl portteria
4 munaa 
110 g (noin 1 1/3 dl) sokeria
80 g mantelijauhetta
60 g (noin 1 dl) vehnäjauhoja

Suklaakuorrutus

125 g tummaa suklaata
1 dl kuohukermaa
2 rkl portteria

lisäksi voita ja korppujauhoja vuokaan

1. Kuumenna uuni 180 asteeseen, voitele ja korppujauhota vuoka.

2. Sulata suklaa ja voi vesihauteessa. Sekoita lopuksi huoneenlämpöinen olut.

3. Erottele valkuaiset ja keltuaiset. Vatkaa valkuaiset jämäkäksi vaahdoksi.

4. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi.

5. Sekoita joukkoon suklaa-voi-olutseos.

6. Sekoita joukkoon mantelijauhe ja vehnäjauho.

7. Nostele lopuksi joukkoon varovaisesti taikinan valkuaisvaahto.

8. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin keskitasolla noin 20-25 minuuttia. Ole tarkkana, ettet paista kakkua kuivaksi. Anna jäähtyä ennen päällystämistä.

9. Sulata suklaa vesihauteessa. Sekoita toisessa kattilassa kerma ja portteri, kuumenna seos kiehuvaksi suklaan sulaessa.

10. Sekoita kerma-olutseos ohuena nauhana sulaneen suklaan joukkoon koko ajan sekoittaen.

11. Kaada suklaakuorrutus kakun päälle ja levitä se tasaisesti pinnalle ja sivuille.

 *****

Since our dinner at Passio about a half a year ago my hubby has been memorizing their perfect chocolate porter cake. I have been experimenting in order to nail the same kind of rich chocolate flavor and soft texture. I wanted to make a good use of the dark and deep flavors of porter already in the cake batter, not just use the beer to moisten the cake. The cake I finally was happy with has all the usual players of a chocolate cake – butter, eggs, sugar and melted dark chocolate – which are taken up a notch by almond meal and porter.