Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Astu sisse

03.10.2012 16:24 \ 21 kommenttia \

Kun katsoo kauas, unohtaa välillä katsoa lähelle. Päätin, ettei aina ole syytä mennä merta edemmäs kalaan ja seilasimme lahden yli viikonloppulomalle.

Edellisestä vierailustani Tallinnaan oli lähemmäs kymmenen vuotta ellei enemmänkin. Kun omat mielikuvat kaupungista ovat olleet hiukan ankeat, on arvokkailla lomilla ollut helpompaa lähteä toisaalle.

Olin kuitenkin lukenut Tallinnasta monesta paikasta kiinnostavia uutisia. Uusia hyviä ravintoloita ja liikkeitä oli kuulema putkahdellut joukottain – no, kymmenessä vuodessa on tapahtunut paljon Helsingissäkin. Oli siis aika romuttaa mielikuvat villapaitakauppiaita pursuavasta kaupungista, jonka ravintoloissa päämauste on suola. Sen vuoksi järjestin syntymäpäivälahjaksi laitakokille viikonloppumatkan etelänaapuriin.

Viikonlopussa ei hirvittävän paljon ehdi, vaikka Tallinna oli juuri sopivan kokoinen lomalle, jonka tarkoituksena on lähinnä huilia. Lähes kaikkialle pääsee kätevästi jalkaisin ja kaupunki sopii hyvin laiskaan hengailuun. En ollut aiemmin juurikaan poistunut vanhan kaupungin ulkopuolelle, nyt poikkesimme pikaisesti myös Kalasadamassa.

Ravintolasuosituksia poimin verkosta ja sain tutuilta. Tässä parhaat päältä:

SfääR

Mere pst. 6E

Seiskat, Domukset, Steltonin termarit, Alvar Aallon valaisimet, Designhouse Stockholmin lyhdyt, Klaus Haapaniemen mukit. Pohjoisia klassikoita kumiankkoihin ja Peppi Pitkätossuun sisustuksessaan yhdistelevä ravintola voisi olla missä tahansa Skandinavian pääkaupungissa. Samassa tilassa on ravintola ja vaateliike. Viime vuonna Tallinnan neljänneksi parhaaksi ravintolaksi valittua Sfääriä suositteli etukäteen moni tuttavistani ja valitsimme sen lauantailounaalle. Ruokalista on monipuolinen: Runsaat alkupalat ja keitot olivat noin 5-9 euroa, pääruoat 8-20 euroa, viinit laseittain 5 euroa ja alkoholittomat juomat muutaman euron paikkeilla.

Ruoan kuvataan olevan italialaisvaikutteista modernia virolaista ruokaa. Valitsimme molemmat alkuun bruchettat. Toiselle punajuurta, vuohenjuustoa ja karamellisoitua päärynää, toiselle katkarapuja ja uppomunaa. Kumpaakaan annoksista en bruschetaksi kutsuisi, mutta ei nimi ruokaa pahenna. Nämä olivat ehdottomasti lounaan parhaat palat. Pääruoaksi nieriäsalaatti ja tomaattikeitto, joista kumpikaan ei ollut poikkeuksellisen hyvä, mutta kummassakin oli kuitenkin raaka-aineet ja maku ihan kohdallaan, ja seuraksi lämmintä, ilmeisesti paikanpäällä leivottua leipää.

Rento ja leppoisa paikka. Hintataso on kuitenkin paikallisella mittakaavalla kalliihko. Hitaanpuoleinen, mutta ystävällinen tarjoilu.

Leib

Uus tn. 31

Jos menet Leibiin pimeän tultua, sisääntulo on melkein sadunomainen. Kiipeät nimittäin portista muurin ympäröimälle pimeälle sisäpihalle, jonka perällä loistaa kirkkaasti valaistu ravintola. Kaunista ja tunnelmallista. Kesällä sisäpiha on viihtyisä terassi.

Löysin Leibin Kauppalehti Optiossa olleen suosituksen perusteella ja sitä oli kehuttu kovasti myös useammassakin paikallisessa blogissa. Se oli sopivasti lähellä hotelliamme, joten varasin pöydän sieltä, emmekä pettyneet.

Alkupaloiksi samettisen pehmeää kukkakaalikeittoa. Itse en tosin suuremmin välittänyt pinnalla olleesta paahdetusta sipulista. Keitossa se vettyy hetkessä ja menettää rakenteensa. Pääruoaksi valitsin viiriäistä, jota olen halunnut kokeilla pitkään. Sen kera lautasella oli lanttua, härkäpapuja ja lehtikaalia. Sesonkia oli kunnioitettu myös laitakokin annoksen lisukkeissa. Seuralaiseni oli todella tyytyväinen lautaselta löytyneisiin lehtikaaliin, kanttarelleihin ja linsseihin, jotka saivat makua myös savupekonista. Vielä jälkiruoaksi lämmintä omenapiirakkaa voitaikinakuorella jäätelön kera.

Mukavan rouheaa, bistrotyyppistä ruokaa. Ateria kahdelle muutamalla lasillisella viiniä alle 80 euroa. Ehdottomasti reissun helmi.

Kohvik Moon

Võrgu 3

Pikkuisen Võrgu-kadun ja sen varrella sijaitsevan Kohvik Moonin löytää helposti, kun ottaa koordinaatiksi Kalasadama-kadun. Se sijaitsee vanhan kaupungin ulkopuolella, mutta kuitenkin vain lyhyen kävelymatkan päässä sekä laivasatamasta että vanhasta kaupungista. Samaan reissuun voi yhdistää myös vierailun Eesti Disainimajassa, jossa on myynnissä nuorten virolaisten suunnittelijoiden tuotteita.

Fine dining-kategorian ulkopuolella Tallinnan toiseksi parhaaksi ravintolaksi viime vuonna valittu Moon on ravintolaa pyörittävien Roman Zaštšerinskin ja Igor Andrejevin paluu perusasioiden pariin. Molemmat ovat ymmärtääkseni hankkineet kannuksensa Tallinnan kärkikaartiin kuuluvan Ö:n keittiöstä, mutta halunneet yksinkertaisemman ruoan pariin. Kolmisen vuotta sitten avattu Moon ampaisi heti avaamisensa jälkeen Tallinnan parhaiden ravintoloiden joukkoon ravintola-alan ammattilaisten äänestyksissä. Se vaikuttaa säilyttäneen suosionsa. Sunnuntaina lounasaikaan ravintola oli melkein täynnä. Ainakin suuremman seurueen kannattaakin tehdä pöytävaraus.

Ruokalista on slaavilaishenkinen: Pelmeneitä, borssia, piirakoita, blinejä ja monia muita slaavilaisen keittiön herkkuja tuoreesti mutta perinteitä kunnioittaen. Perinteisten herkkujen rinnalla kuitenkin listalla on kattavasti myös modernimpia makuja ja se uusiutuu sesongin mukaan muutaman viikon välein. Täällä syöt esimerkiksi edullisen lounaan: Vaikkapa kupillisella borssia ja maukkaalla vajaan parin euron piirakalla jaksaa kummasti. Piirakat olivat juuri sellaisia, kun ne parhaimmillaan ovat. Maut vaihtuvat päivän mukaan. Me saimme ankka-porkkanapiirakkaa ja lohi-kaalipiirakkaa. Molemmat olivat erinomaisia. Laitakokki kehui kovasti sekä pateetaan että kuhaansa. Näiden muutaman ravintolan perusteella uppomuna tuntuu olevan hitti naapurissa, sitä oli todella monessa annoksessa Sfäärissä ja muutamassa myös Moonissa.

Hintataso on kohtuullisen edullinen: Piirakat 1,50 euroa, pelmeniannos 7 euroa, borssikeitto 3 euroa. Erikoiskiitos myös todella ystävällisestä palvelusta.

Ja lopuksi vielä vinkki luksusviikonloppuun. Yksi parhaimmista aterioista reissulla oli nimittäin hotellimme aamiainen. Koska kyseessä oli hemmotteluviikonloppu olin panostanut hotelliin ja valitsin hotelli Telegraafin. Voin suositella sitä lämpimästi, hotelli oli kaikinpuolin loistava, mutta viimeinen silaus oli aamiaisen täydellinen munakokkeli. Parempaa en muista hotellissa koskaan saaneeni. Muutenkaan aamiaiselta ei olisi voinut enempää toivoa ja täydellisen hiljaiset huoneet ja upottavat sängyt olivat juuri sitä mitä väsynyt matkalainen tarvitsi. Tuli siis huilittua.

Vielä muutama linkki/osoite:

Listauksen Tallinnan parhaista ravintoloista löydät Eesti Maitsed -sivustolta. Se on listannut kattavasti hyviä ravintoloita sekä Tallinasta että muualta Virosta.

Jos pidät designista, kiinnostava liike on aiemminkin mainitsemani Eesti Disainimaja. Mukaani tarttui mm. 70-luvun tytön ihastuttaneet mahtavat paperinuket, joihin toivottavasti ihastuvat yhtä lailla 2000-luvun tytöt, rakkaat kummityttöni. Ja tuo heijastinkin sopisi erinomaisesti kaikille foodieille syyspimeisiin.

Kategoriat: hyväksi koettua, matkat, ravintolat \ Tagit: , , , , , , , \ 21 kommenttia

Vuoden verran kokeneempi

30.09.2012 9:33 \ 57 kommenttia \

Enpä olisi vuosi sitten uskonut, mihin reilu vuosi sitten saadun päähänpiston toteuttaminen johtaa. Olen saanut paljon, paljon enemmän, kuin olisin koskaan uskaltanut toivoa.

Ensimmäinen vuosi bloggaamista hurahti kuin huomaamatta. Vuosipäiväkin meni jo ohi jokunen viikko sitten. Blogin aloittaminen oli hetken päähänpisto, jälkikäteen olisin voinut muutaman päivän enemmän miettiä vaikka nimeä. Muutaman nimen listastani kaikki olivat jo käytössä, ideat vähissä ja tässä sitä nyt ollaan. Blogia suunnitteleville vinkiksi: Kaikkea muuta on helppoa vaihtaa, mutta nimi on ja pysyy.

Vuoden kuluessa päähänpistosta on tullut rakas harrastus. Aihepiiri valikoitui niiden asioiden ympärille, joista olen aina pitänyt, kuten alla olevista kuvista näkyy. Sittemmin ruoka on vallannut pääosan, minun neulomistahdillani käsityöblogi ei kovin usein päivittyisi ja kirjoista kirjoittaminen on osoittautunut odottamaani vaikeammaksi. Oma näkemykseni on kuitenkin aina vain yksi muiden joukossa. Siksi kirjoitan harvakseltaan myöskin ravintoloista, vaikka syömme ulkona melko usein.

En olisi arvannut, kuinka paljon kaikkea uutta ja mukavaa elämään blogin myötä tulee. Olen esimerkiksi kehittynyt – luojan kiitos – valokuvauksessa, mikä oli yksi toiveistani blogia aloittaessani. Alkuaikojen kuvien, kuten oheisista koosteista ensimmäisen, katsominen on selkäpiitä karmivaa. Toisaalta ne ovat lohduttavia (vaikka tekisikin mieli poistaa ne blogista…). Jotain olen sentään noiden kuvien ottamisen jälkeen jo oppinut, vaikka vielä on aimo harppauksia otettavana silläkin saralla. Kiitos Liemessä-Jennin kurssin, aiheeseen liittyvien kirjojen ja satojen ja satojen kuvien, olen kuitenkin huomattavasti enemmän sinut kamerani kanssa. Katsotaan, musertaako pimeä talvi ja olematon valo orastavan (ja erittäin horjuvan) itseluottamukseni tässä asiassa.

Ylivoimaisesti antoisinta bloggaamisessa ovat olleet uudet tuttavuudet ja blogiystävät, joihin olen tämän vuoden aikana tutustunut. Monia olen tavannut myös verkon ulkopuolella ja jaksan aina olla hämmästynyt, miten oikean mielikuvan olen heistä saanut jo blogien kautta. Monia en tunnistaisi kadulla, mutta sen sijaan jaamme yhteisen kiinnostuksen kohteen ja se kuulkaa yhdistää. Ja vaikka en heitä kadulla tunnistaisikaan, useimmista kommenteista pystyisin tunnistamaan tutuimmat, vaikka ne tulisivat nimettöminä. Anna, Nanna, Riitta, Yaelian, Annemi, Minna, Tusla, Ankerias, Jokihaka, Mari, Liisa, Riikka, Merituuli, Luimupupu, Jenni, Hannele, Campasimpukka ja moni moni muu, on ollut ilo tutustua teihin. Olette omilla blogeillanne ilahduttaneet minua monet kerrat.

Blogin seurauksena meille on yllättäen kertynyt myös tiukan minimalistisen astiakokoelmani rinnalle epämääräinen eriparisten astioiden joukko, joka normaaleja astioitamme useammin esiintyy blogin kuvissa. Kesän mökkireissulla nikkaroin erilaisia kuvausalustoja, jotka ovat vallanneet nurkan taloyhtiön kellarista – anteeksipyyntö ihanalle talonmiehellemme ja kiitos appiukolle laudoista. Onneksi olen saanut tähänkin vertaistukea – Kaikki äitini reseptit-Nannaan, Vatsasekaisin Kilinkolin-Riikkaan ja Kokit ja potit-Hanneleen verrattuna keittiöpyyhekokoelmani on vaatimaton.

Laitakokki jaksaa hymyillä vinosti vilpittömälle innostukselleni jokaisesta kommentista ja lukijamäärien kehityksestä. Alunperin perustelin nimittäin hänelle, että teen tästä reseptikokoelman itselleni. Siitä huolimatta ilahduin kovasti, kun 100 000 kävijää meni rikki tässä kuussa. Äitini, kälyni, siskoni ja anoppini eivät millään ole voineet olla niin ahkerina, eli on teitä siellä joku muukin. Kiitos, kun olette jaksaneet lukea ja kommentoida. Ilahdun myös aina, kun saan kuulla joltain, että hän on onnistunut reseptilläni.

Sain Luimupupulta jo hetki sitten haasteen, jossa pyydettiin vastaamaan yhteentoista kysymykseen ja kertomaan 11 asiaa itsestään. Lisäksi lakeuksien voimanainen, äitinsä ja vähän muidenkin reseptejä kokkaava, voitokas Nanna haastoi minut haaveilemaan. Kiitos kovasti molemmille haasteista. Tämä vuosipostaus, jota ei alunperin pitänyt edes tulla, on varmaan sopiva tilaisuus vastata molempiin, vaikka tästä postauksesta tuleekin nyt nälkävuotta pidempi – varsinainen kielikuva ruokablogiin. Edes ne ensimmäiset 11 kysymystä eivät olleet helppoja, vielä vaikeampaa on ollut keksiä yksitoista asiaa itsestäni ja tasaisen keski-ikäisestä elämästäni. Onneksi haaveilu on aika helppoa.

1. Mikä on tärkein keittiövälineesi?
Jos unohdetaan ihan perusvälineet, joita ilman uusavuttominkaan ei tule toimeen, viimeisenä luopuisin paistolämpömittarista. Se varmistaa, etten pilaa kalliita ja hyviä raaka-aineita.
2. Mikä on lempimausteesi?
Yksittäisen lempiasian mainitseminen on keskimäärin minulle sietämättömän vaikeaa, eihän niitä hyviä koskaan ole vain yhtä. Kanelin tuoksu on huumaava ja sitä käytän paljon. Tämän kesän suosikki on ollut tuore minttu, joka sopii hämmentävän laajasti sekä suolaiseen että makeaan. Ilman mustapippuria – juuri rouhittuna karkeana rouheena – juuri mikään ei maistuisi miltään. Eikä pullaa ilman kardemummaa.Valitse näistä sitten yksi, mahdoton tehtävä. Ja listasta puuttuu vielä inkiväärikin, ikisuosikkini. 
3. Espresso, cappuccino, suodatinkahvi vai teetä?
Tämän listan suosikki on minulle poikkeuksellisen helppo valinta – ja samalla hiukan merkityksetön. En nimittäin juo ollenkaan kahvia ja teenkin suhteen olen melko intohimoton. Juon sitä mielellään, jos tarjolla on hyvää haudutettua teetä tai tuoresta mintusta valmistettua piparminttuteetä. Huonoakin juon, jos muuta ei ole tarjolla, mutta kotona hyvätkin teelaadut vanhenevat meillä kaappeihin. 
4. Ruotsalainen mestarikeittiömestari Leif Mannerström on sanonut, että jauheliha on tärkein ja monipuolisin raaka-aine. Päteekö se keittiössäsi?
Ei, itseasiassa meillä käytetään nykyisin aika harvakseltaan jauhelihaa. Monikäyttöisyydestä ei kai kukaan kuitenkaan voi olla eri mieltä.
5. Ostatko ruokaa toreilta tai suoraan tuottajilta?
Toreilta ja kauppahalleista säännöllisesti. Hakaniemen halli on ehdoton suosikkini. Suoraan tuottajilta harvoin. Tuottajia ei hirvittävän paljon meilläpäin ole, joten arkeen se vaihtoehto ei istu.
6. Mikä on paras ruokamuistosi?
On ihan mahdotonta arvottaa parasta: Rakkaita ruokamuistoja on niin monia. Pullapäivät lapsuuden kodissa, kun pulla tuoksui pitkälle kotikadulle. Ensimmäinen kerta paremmassa ravintolassa kymmenisen vuotta sitten, kun Nici Thielon ja keittiö hurmasivat sekä palvelulla että ruoalla silloisessa Demossa. En ollut sitä ennen edes tajunnut, miten hyvää ruoka voi parhaimmillaan olla. Serkusten jokavuotiset rapujuhlat, lapsuuden juhannukset, kun nuotiolla käristettiin makkaraa tai pallogrillillä grillikylkeä – ja sytyttäminen oli jokakertainen ongelma. Ikinä en varmaankaan unohda myöskään sitä ensimmäistä ja toistaiseksi ainoaa kertaa Savoyssa, olo oli kuin kuninkaallisella. Mutta yhtä kuninkaalliseksi tunsin oloni myös silloin kuin laitakokki suhteemme alkuaskeleilla vei minut piknikille Kallvikin kallioille. Eväät olivat Prisman valmisruokatiskiltä, mutta rakkaudella valitut. Seurana mies ja mäyräkoira, jotka sittemmin jäivät elämääni pysyvästi. Elmo-poika tosin enää muistoissa.
7. Kuvaatko vielä filmillekin vai pelkästään digilläkin ja millä kuvaat?
Kuvaan pelkästään digillä ja kamerani on Canonin perusjärkkäri. Haaveilen tosin uudesta rungosta.
8. Mitä liikuntaa/urheilua harrastat?
Pelaan tennistä ja golfia. Pyöräilen, mutta en veren maku suussa. Pyöräily on korvannut koiramme kuoleman jälkeen kävelyn ulkoilumuotona. Juuri nyt tosin poden selkääni ties monettako viikkoa ja kaipaan kiihkeästi kaikkea kunnon hikiliikuntaa, pelejä ja niiden aiheuttamaa endorfiinihyökyä.
9. Ulkomaanreissu vai mökille?
Ulkomaille, mutta ei missään tapauksessa rantalomalle. Kaupunkiin tai aktiivilomalle. Rannalle vain muutaman tunnin erissä. Kerran kesässä pakataan myös verkkarihousut  ja hautaudutaan hetkeksi mökille. Mieluiten mustikka-aikaan.
10. Kun talven liukkaat tulevat niin missä seuraavista sinulla on nastat: pyörässä, autossa, talvikengissä, lenkkareissa, muistitaululla?
Autossa.
11. Oliko tämä vaikea tehtävä?
Ei, mutta ei myöskään niin helppo, ettenkö huomenna olisi jo monista vastauksista itseni kanssa eri mieltä.

Ja sitten ne 11 asiaa itsestäni. Voi pojat, ne tuottivat minulle kovasti päänvaivaa.

  1. En muista yhtään vitsiä – en hyvää enkä huonoa – kymmentä minuuttia kauempaa. Olen sitten sitäkin kiitollisempi yleisö, koska samat jutut voi kertoa minulle kerta toisensa jälkeen. Yleensä ne huonoimmatkin naurattavat minua.
  2. Heikko kohtani ovat popcornit. Ei mitään mikrohirvityksiä, vaan ainoastaan aitoa tavaraa.
  3. Kuulun tiettävästi hyvin pieneen vähemmistöön, en nimittäin juurikaan pidä suklaasta.
  4. Ihailen lukuisia ihmisiä, mutta en varsinaisesti fanita ketään ylitse muiden.
  5. Olen innostuvaa sorttia ja kun innostun, teen asioita harvoin puoliteholla. Rasittavaa, tiedän, mutta onneksi intokin tasoittuu aina aikaa myöten.
  6. Tykkään remontoinnista. Erikoisalaani on laatoittaminen, joka on hurjan terapeuttista.
  7. Yritän opetella nauttimaan matkasta enkä päämäärän saavuttamisesta. Ikuinen haaste suorittajalle.
  8. Olen aikakauslehtifriikki. Luen kaiken, minkä käsiini saan ja se on aika paljon.
  9. En ole koskaan juonut kupillista kahvia.
  10. Olen haaveillut viisitoista vuotta omasta Muna-tuolista. Vielä jonain päivänä se saapuu meille.
  11. Erityisosaamisalueeni on turhasta tavarasta luopuminen.

Ja sitten haaveista, jaan ne Nannan tavoin kahtia: Ruokaan liittyvät haaveet ja to-cook-listani.

1. Haaveilen 12 hengen ruokapöydästä, jotta voisin järjestää isoja päivällisiä, joiden seurauksena pöytäliinassa on punaviinitahroja ja poskilihaksia kivistää kaikesta nauramisesta. Haluaisin kutsua kaikki “meän koululaiset” kerralla saman pöydän ääreen. Toivoisin olevani ehtoisa emäntä, joka järjestää sunnuntaibrunsseja ja ihania illallisia, koska nyt sitä tapahtuu ihan liian harvoin.
2. Voi kun meillä olisi oma kunnollinen lähileipomo tai deli, josta voisin hakea lauantaiaamuna tuoreet tuoksuvat leivät – vielä parempaa, jos se olisi auki sunnuntaisinkin ja puolen kilometrin säteellä kotoa.
3. Jospa muistaisin pitää hapanjuuren hengissä edes siihen asti, että siitä saisi ensimmäisen leivän.
4. Unelmoin myös keittiöstä, jossa kaikelle on paikkansa ja niin paljon säilytystilaa, etteivät kaikki paikat pursua äärimmillään (ja kyllä kaikki turha on karsittu jo nyt).
5. Pyydettiin vain neljä, mutta eilisen väkertämisen jälkeen on pakko lisätä viides: Toivoisin, että minun kakkuni näyttäisivät samalta kuin Jauhot suussa-Jonnalla

Lähiaikojen to-cook-listani:

1. Hapanjuureen leivottu leipä (hmmm… se juuren hengessä pitäminen saattaisi auttaa)
2. Pulled pork
3. Täydellinen puuromainen polenta, jotain sain Mechessä (Nanna, minulla on aika kovat odotukset sinun reseptisi suhteen).
4. Kalan fileeraus siten, että suurin osa kalasta on fileessä eikä nahassa ja roippeissa. Tämä to-cook sisältää myös itse keitetyn kalaliemen.

Yhdistän haasteet, lyhennän niistä ensimmäistä omavaltaisesti ja jaan ne kahdelle lempibloggaajistani: Nimittäin Soul Kitchenin Annalle ja Soppakellarin Tuslalle.

Anna minulla on ollut ilo opia tuntemaan myös blogistanian ulkopuolella. Hänelle on tapahtunut kaikkea niin hämmästyttävää, että haluan todellakin tietää 11 uutta asiaa hänestä. Tuslan kanssa emme ole koskaan tavanneet, mutta olemme monet kerrat todenneet, että meillä kokataan usein samoja latuja. Olisi ilo oppia uusia asioita sinustakin, Tusla.

Siis neidot: 11 asiaa itsestänne, kahdeksan vaikka löyhästikin ruokaan liittyvää haavetta ja jaatte eteenpäin, jos haluatte. Ja tietenkin voitte myös ihan hyvillä mielin katkaista haasteen. Ei paineita.

Psst… suolaa & hunajaa myös Facebookissa

Kategoriat: muut \ Tagit: \ 57 kommenttia

Marenkitehdas – suklaamarengit

27.09.2012 17:57 \ 24 kommenttia \

Rustiikkisia marenkeja syntyi juhlapöytään sarjatyönä.

Tuntien oman jauhopeukaloni ymmärsin suosiolla jättää lankomiehen tasakymmenvuotisjuhlien kakut ammattilaiselle. Sen sijaan tarjouduin tekemään jotain pientä makeaa kakun kaveriksi. Juhlat olivat lauantaina, vielä perjantaina minulla ei ollut harmainta aavistusta, mikä se mysteerinen pieni makea olisi. Taas kerran tuli onneksi todistettua työpaikkalounaiden hyödyllisyys. Työkaverini nimittäin ehdotti lounaan lomassa pieniä marenkeja. Muistin Soul Kitchenin Annan muhkeat marengit ja päädyin tekemään suklaamarenkeja.

Olen tehnyt lukuisat kerrat pavlovaa ja vielä useammin britakakkua, mutta suklaamarengit olivat kokeilematta. Edellisen kerran pavlovassa sokeri alkoi hikoilla saumoista, vaikka olin lisännyt sen todella hitaasti. Annan reseptissä sokeri sulatetaan valkuaisten sekaan vesihauteessa. Silloin ei ole vaaraa, että sokeri ei sulaisi riittävästi valkuaisvaahdon  joukkoon. Metodi on hauista vaativa. Tärkein vinkkini onkin: Jos joku tarjoaa vatkausapua vaikkapa ihan kohteliaisuuttaan, tartu tarjoukseen. Minä vatkasin nimittäin vaahtoa käsin vesihauteessa melkein puolisen tuntia ja voin vakuuttaa, että allit olivat aika kovilla. Valitettavasti silminnähtävää kiinteytymistä ei tapahtunut ankarasta hikoilusta huolimatta. Pitkä aika johtui minun kohdallani siitä, että tein todella ison satsin ja toisekseen vesihauteeni ei ollut aivan niin tiivis kuin se olisi voinut olla, joten ei kannata antaa tuon puolituntisen karkottaa näiden herkkujen äärestä.

Annan resepti osoittautui ihan lyömättömäksi, ei puhettakaan saumoista hikoilevasta sokerista, vaan lopputulemana oli täydellisen rapeita suklaisia marenkeja. En muuttanut reseptiä ollenkaan, oma annokseni on vain suurempi. Tällä annostuksella urakkaa voitaneen jo kutsua tehtailuksi: Annoksesta syntyy kaikkiaan noin 60 pientä marenkia, muhkeita jättimarenkeja saat kahdeksan munan taikinasta vajaa parisenkymmentä. Omien marenkieni ulkonäkö oli sanalla sanoen aika rustiikkinen, mutta sovitaanko, että rustiikkinen on nyt trendien aallonharjalla.

Ja lopuksi kätevä emäntä -vinkki: Opin aikoinaan Bon Appetit -lehdestä, että valkuaisvaahto on sopivan jämäkkää marengiksi, kun vatkaimen päässä olevan huipun kärki osoittaa kohti kattoa kuvan osoittamalla tavalla. Kohokkaaseen taas tarvitaan vaahtoa, jonka kärki taipuu alaspäin. Tämä tieto jos mikä on hifistelyä, mutta edesauttaa kummasti marenkiesi onnistumista.

Suklaamarengit

60 pientä, vajaa parisenkymmentä muhkeaa jättimarenkia

8 kananmunan valkuaista
450 g erikoishienoa sokeria
2 tl vaniljasokeria
60-80 g tummaa suklaata

1. Erottele valkuaiset ja keltuaiset huolellisesti. Laita valkuaiset isoon leivontakulhoon ja mittaa joukkoon sokeri.

2. Kuumenna vesi kiehuvaksi kattilassa ja laita valkuais-sokerikulho vesihauteeseen. Vatkaa koko ajan, kunnes sokeri on sulanut valkuaisten joukkoon ja seos on kuumaa, kun testaat sitä sormenpäällä. Tässä kestää jopa 20-30 minuuttia, kun vaahdon määrä on näin suuri. Ole siis kärsivällinen. Oma vesihauteeni ei tosin ollut ihan tiivis, minkä vuoksi lämpeneminen kesti kauemmin.

3. Ota kulho pois vesihauteesta ja vatkaa vielä sähkövatkaimella tai monitoimikoneella 10-15 minuuttia, kunnes vaahto on jäähtynyt ja ja se on kauniin valkoista, eikä tipu kulhosta, vaikka käännät sen ylösalaisin. Ja muista myös yllämainittu huipputesti…

4. Sekoita joukkoon sulatettu suklaa tasaisena nauhana. Kauniin marmorisia marenkeja saat, kun sekoitat suklaan joukkoon aika suurpiirteisesti.

5. Nostele nokareita pellille, suurempia tai pienempiä makusi mukaan. Kuivata 100-asteisessa uunissa noin tunti tai 150-asteisessa noin 45 minuuttia. Jos teet pieniä marenkeja, noin 10 minuuttia lyhyempi aika riittää. Laita uuni pois päältä, mutta jätä marengit vielä uuniin kuivumaan.

Kategoriat: jälkiruoat, kananmuna, leivonta, makeiset \ Tagit: , , , , , \ 24 kommenttia