Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kategorian arkisto: Perinteistä Kotiruokaa

Sitä parempi soppa – Punastuneet punajuurikaalikääryleet

Sitä parempi soppa on Jotain maukasta -blogia kirjoittavan Mari Moilasen uunituore esikoiskirja. Kansien väliin on päässyt Marin ruokafilosofia ja blogistakin tuttu kekseliäs reseptiikka.

punajuurikaalikääryleet

Vehnän ja valkoisen sokerin hylänneen Marin resepteissä hyödynnetään runsaasti mm. kvinoaa, kasviksia, spelttiä ja intiaanisokeria. Kvinoa taipuu sekä suolaisen lisäksi mm. suklaaseen ja uuniomenoiden sisään, risotto tehdään speltistä, pasta kesäkurpitsasta ja pizzapohja kukkakaalista eikä sokerin ja vehnäjauhojen hylkääminen ole tarkoittanut leipomisesta luopumista.

Glorian Ruoka & Viini -lehdessä arvioitiin kirjan antavan hyvän kuvan siitä, mitä syötiin vuonna 2014. Sanoisin sen ennemminkin antavan hyvän kuvan nousussa olleista ruokatrendeistä. Ehkä keskivertokotitalous ei täytä näillä raaka-aineilla kärryään tavallisesti, mutta niiden myynti on varmasti kasvanut huimasti muutaman viimeisen vuoden aikana.

Viime vuosien ruokatrendeistä ei voi puhua mainitsematta lehtikaalia. Muutama vuosi sitten kukaan ei ollut kaalista kuullutkaan, viime viikonloppuna se oli vakiokauppani vihannestiskin paraatipaikalla isona röykkiönä. Itsestäänselvästi se on päässyt myös kirjaan mm. ruskean sokerin, suklaan, lakritsin, bataatin, punajuuren ja jogurtin kanssa.

Laaja kattaus on jaettu vinkeästi väreittäin, kunkin värin alle on valittu muutama kirjailijan lempiraaka-aine. Aluksi se teki hahmottamisen hiukan hankalasti. Iloisesti sekaisin ovat niin suolaiset kuin makeatkin. Toisaalta rakenne on toimiva. Jos kaapissa on kukkakaali, kaikki sille sopivat reseptit löytää helposti. Lopuksi kaikki reseptit on listattu myös teemoittain eli sieltä voi poimia esimerkiksi jälkiruoan päättämään päivällisen.

Bloggaaja, ruokakuvaaja, ruoka-alan yrittäjä ja nyt myös esikoiskirjailija Mari on oivallinen esikuva kaikille alanvaihdosta haaveileville. Kahden lapsen äiti irtisanoutui päivätyöstä, antoi itselleen vuoden aikaan ja teki sen aikana lujasti töitä oppiakseen uusia taitoja ja saadakseen siipensä kantamaan uudella alalla. Rohkelikko teki ruoasta ja sen kuvaamisesta itselleen ammatin. Jos kovasti haluaa, kaikki on mahdollista saavuttaa, kun sen eteen tekee määrätietoisesti ja sinnikkästi töitä. Maria määrätietoisempaa tekijää olen harvoin tavannut. Kirja on oiva muistutus siitä. Iso hatunnosto unelman toteuttamisesta.

Kenelle: Kotikokille, joka haluaa kokeilla uusia raaka-aineita tai on jo innostunut esimerkiksi speltistä ja kvinoasta. Kirjan idean mukaisesti jokaiseen reseptiin on myös merkitty vaiheet, jotka voi tehdä lapsi tai muutoin vähemmän kokenut kotikokki. Kirja haluaa innostaa koko perheen keittiöön. 

Olin etukäteen päättänyt, että testaan kirjasta jonkin omalle keittiölleni epätyypillisen reseptin. Käytän nimittäin aika vähän kvinoaa ja vaikka sokereita löytyy kaapeista värisuora, intiaanisokeri on uusi tuttavuus. Kerta toisensa jälkeen sivu kääntyi kuitenkin punajuurella täytettyihin kaalikääryleisiin. Siihen tartuin ensimmäiseksi, mutta seuraavan kerran haastan itseäni jollain uudemmalla tuttavuudella. Intiaanisokerista valmistettua kinuskikastiketta on ainakin keiteltävä.

Reseptin kanssa kävi niinkuin minulla usein käy, se muuttui matkalla. Marin alkuperäisen omaa versiotani lihaisemman reseptin löydät kirjasta tai blogista. Se toimi pohjana omalle versiolleni. Lisäsin joukkoon spelttiriisiä ja yrttejä. Muokkasin reseptin myös sellaiseksi, että kaali tulee käytettyä kokonaan. Kaalin loppu sekoitetaan täytteen joukkoon. Silloin reseptistä riittää pariksi päiväksi, eikä jääkaappiin jää pyörimään kaalinjämiä. Kääryleissä on sen verran hommaa, että samalla pyöräyttää mieluusti useamman päivän ruoan.

Punastuneet punajuurikaalikääryleet

noin 15-18 kpl

1 iso keräkaali
500 g nauta-sikajauhelihaa
3 raakaa punajuurta
1-2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
1 dl keittämätöntä spelttiriisiä (tai ohraa tai täysjyväriisiä)
noin 2-3 dl kasvislientä
1 tl suolaa
mustapippuria
1 iso rosmariinin oksa tai kuivattua rosmariinia
1/2 dl silputtua persiljaa
muutama oksa tuoretta timjamia tai kuivattua timjamia
1-2 rkl hunajaa
rypsiöljyä
noin 1/2 dl siirappia
muutama ruokalusikallinen kaalin keitinvettä
voita

1. Keitä keräkaalia suuressa kattilassa ja irrottele siitä lehtiä yksi kerrallaan sitä mukaa, kun ne pehmenevät. Kun kaalinlehdet ovat niin pieniä, ettei niistä enää saa kunnolla kääryleitä, keitä kaalia vielä hetki ja leikkele kypsä kaali pienehkoiksi paloiksi.

2. Keitä spelttiriisi vahvassa kasvisliemessä kypsäksi paketin ohjeen mukaan.

3. Voitele vuoka voilla.

4. Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuori ja raasta punajuuri raastimen pienimmällä terällä.

5. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota sipuleita ja valkosipulia miedolla lämmöllä, kunnes ne ovat läpikuultavia. Lisää jauheliha ja ruskista. Lisää punajuuriraaste ja paista vielä viitisen minuuttia. Lisää kypsä spelttiriisi ja kaalisilppu. Mausta seos suolalla, mustapippurilla, hunajalla ja yrteillä. Maista ja lisää tarvittaessa mausteita.

6. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Ohenna kaalinlehdistä terävällä veitsellä lehtiruotia sen verran, että kaalinlehti taipuu hyvin kääryleeksi. Levitä lehti auki, nosta sen päälle noin kaksi ruokalusikallista täytettä ja taita ensin kaalinlehden alaosa täytteen päälle ja sen jälkeen molemmat sivut keskelle ja rullaa lehti napakaksi kääryleeksi. Nosta vuokaan saumakohta alaspäin.

7. Ohenna siirappia hiukan kaalin keitinliemellä, voitele kääryleet siirappi-keitinliemiseoksella ja nosta pieni nokare voita kunkin kääryleen päälle.

8. Paista 225-asteisessa uunissa noin puoli tuntia tai kun kääryleet alkavat saada väriä. Käännä kääryleet ympäri, voitele siirappiliemellä, laita vielä nokareet voita päälle ja paista taas kunnes pinta alkaa ruskistua (noin puoli tuntia). Laske lämpötila 175 asteeseen ja hauduta vielä vähintään tunti. Kääntele välillä ja valele siirappiliemellä ja vuoan pohjalla olevalla nesteellä.

*****

Stepping away from a career ladder and resigning was the decision that opened the window of opportunity to Mari Moilanen, blogger at Finnish food blog Jotain maukasta (Something Tasty). Today she is a professional blogger, food photographer, entrepreneur and now also a published cookbook author, having her first cookbook out roughly a month ago. 

If looking back later her new book is a great collection what was hip and trendy ingredient-wise in 2014. After ditching white wheat and sugar ingredients like quinoa, spelt and natural cane sugar have become staples of her kitchen. Her inventive recipes often jostle me out of my comfort zone and encourage me to experiment with taste combinations and ingredients. In just a couple of years Mari has managed to create a very distinctive one-of-a-kind handprint. For that I take my hat off to her. 

 

Sitä parempi soppa -kirja on saatu arvostelukappaleena.

Maukasta ja terveellistä soijasta – punajuurimakaronilaatikko

En syö ruokaa vain siksi, että se on terveellistä. Sen sijaan syön usein ja erittäin mielellään ruokaa, joka on hyvää ja terveellistä. Juuri sellaista kuin tämä punajuurimakaronilaatikko. Siinä on paljon vitamiineja, tuhdisti proteiinia. Eikä yhtään lihaa. Ja maku? Sen on hyväksynyt sekä leikki-ikäinen että lihaasyövä mies.

punajuurimakaronilaatikko-soijastaKun VegeSun pyysi minua kehittämään viisi reseptiä soijasta – yhden kuukaudessa tästä jouluun saakka, innostuin samantien. Lihansyönnin vähentämisessä en ole nimittäin kertaakaan käynyt “korvikkeiden” puolella. Olen pyrkinyt lisäämään esimerkiksi papuja ruoankäytössä, mutta jotenkin jättänyt soijapavut kokonaan huomiotta. Ennen kesäkuun testipakettia se ei ollut löytänyt tietä keittiööni.

Halusin oppia tekemään soijasta hyvää, ravitsevaa ja terveellistä ruokaa, en pelkästään ravitsevaa ja terveellistä. Kovin hankalaa se ei ole, mutta pari asiaa olen toistaiseksi oppinut.

Ensinnäkin soija on juuri niin hyvää kuin millaiseksi sen maustaa. Toisekseen soijassa ei ole juuri ollenkaan rasvaa, josta ruoka saisi makua tai mehevyyttä. Maku ja mehevyys on siis rakennettava ruokaan sen muista raaka-aineista.

Soija on itsessään melko mautonta, mutta siihen on helppo saada makua. Kun esimerkiksi soijarouheen keittää vahvassa kasvis- tai lihaliemessä ja maustaa reilulla kädellä, se on hyvää. Juuri niin hyvää kuin millaiseksi sen on maustanut. Ensimmäisillä kerroilla olin mausteiden kanssa turhan varovainen. Soija tarvitsee kunnolla yrttejä ja mausteita tuekseen. Myös runsas kasvisten käyttäminen palkitsee. Muuten ruoasta tulee helposti vähän mitäänsanomatonta.

Naudan jauhelihassa rasvaa on 10-17 %, sitä korvaamaan usein käytettävässä tummassa soijarouheessa on 0,5 %. Käytännössä se on siis lähes rasvatonta. Soijasta tehtäessä ruoka on vähärasvaista, vaikka paistaessa lorauttaisi vähän reilumminkin öljyä. Esimerkiksi punajuurimakaronilaatikossa kannattaa kuullottaa sipuli reilussa lorauksessa öljyä, käyttää vähintään kevytmaitoa, eikä täysmaitokaan ole liioittelua. Rasva on olennainen osa ruoanlaittoa, koska se saa maut esille ja mehevöittää ruoan.

Halusin tehdä soijasta helposti lähestyttävän arkiruoan. Siksi valitsin lähtökohdaksi useimpien lapsiperheiden arkiklassikon, makaronilaatikon. Sen tekemiseen kykenee jokainen, joka osaa pilkkoa sipulin ja keittää makaronit. Sen suurempia taitoja ei tarvita.

Punajuurimakaronilaatikko on saanut innoituksensa ravintola Juuren Taste of Helsingissä tarjoamasta maukkaasta laatikosta. Tämä on kuitenkin paljon arkisempi versio. Terveellinen ja maistuva arkiruoka, jossa on paljon makua punajuuren ja vuohenjuuston ansiosta. Vuohenjuuston voi hyvin korvata myös muulla juustolla, jos sen maku ei miellytä.

En ole niin arjesta vieraantunut, etten ymmärtäisi, ettei arjessa käytetä kahta tuntia ruoanvalmistamiseen. En minäkään käytä. Punajuuret voi kypsentää edellisenä iltana. Ne kypsyvät uunissa itsekseen tunnissa. Seuraavana päivänä aikaa kuluu ruoanlaiton aloittamisesta 20 minuuttia siihen, kun laatikko on uunissa. Sen jälkeen loppu on odottelua.

Ruoka on 2 1/2-vuotiaan kummipojan hyväksymä. Totesi syödessään: “Hyvää”. Söi lautasen tyhjäksi ja pyysi pakkaamaan vielä mukaan kotiinkin. Lapsi on tosin ilahduttavan kaikkiruokainen, maistaa ennakkoluulottomasti ja rakastaa punajuurta. Myös perheen mies antoi hyväksynnän: “Siis mitä ei ole lihaa? Täähän on aika jees”. Se on kehu.

Punajuurimakaronilaatikko

noin kahdeksalle-kymmenelle

reilu 600 g raakoja punajuuria
300 g makaronia
2 dl tummaa soijarouhetta (VegeSun)
4 dl vahvaa kasvislientä (kuutiosta tai jauheesta)
1 sipuli
2-3 valkosipulin kynttä
2 oksaa rosmariinia
nippu timjamia
3 kananmunaa
3-4 dl kevyt- tai täysmaitoa
mustapippuria
suolaa
rypsiöljyä
noin 75 g kovaa vuohenjuustoa (esim. kuttucheddaria)
noin 75 g emmentalia

1. Kuumenna uuni 180 asteeseen. Laita punajuuret kuorineen paistopussiin ja kypsennä niitä uunissa noin tunti tai kunnes ne ovat pehmeitä. Anna jäähtyä hetki, kuori ja raasta ne hienolla terällä mahdollisimman pieneksi raasteeksi. Tämän voit hyvin tehdä jo edellisenä iltana. Voit myös kypsentää punajuuret illalla, sammuttaa uunin tunnin jälkeen ja jättää ne uuniin muhimaan yön yli.

2. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen ja öljyä vuoka esimerkiksi rypsiöljyllä.

3. Keitä makaronit pakkauksen ohjeen mukaan kypsiksi suolatussa vedessä (tai kasvisliemessä).

4. Keitä soijarouhetta vahvassa kasvisliemessä reilu viisi minuuttia, tai kunnes neste on haihtunut melkein kokonaan, mutta rouhe on edelleen kosteaa.

5. Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipulia, kunnes se pehmeää ja läpikuultavaa. Lisää pannulle muutamaksi minuutiksi valkosipuli. Sekoita soijarouhe kuullotetun sipuliseoksen joukkoon. Silppua joukkoon reilusti rosmariinia ja revi timjaminlehtiä. Mausta mustapippurilla.

5. Sekoita makaronit, sipuli-soijarouheseos ja raastetut punajuuret tasaiseksi seokseksi. Mausta mausteet, lisää tarvittaessa. Tarkista myös suola ja kaada seos voideltuun vuokaan.

6. Sekoita kananmunat noin kolmeen desiin maitoa ja raasta joukkoon muutama ruokalusikallinen (tai halutessasi reilummin) vuohenjuustoa. Kaada muna-maito-juustoseos vuokaan. Sekoita hiukan, jotta juusto ei jää laatikon pinnalle. Lisää tarvittaessa maitoa. Laatikossa on sopiva määrä nestettä, kun näet maidon nousevan näkyviin toiselta laidalta, kun kevyesti kallistelet vuokaa. Sopiva maidon määrä riippuu mm. siitä, kuinka kosteaksi jätit soijan.

7. Paista laatikkoa 200 asteessa noin 50-60 minuuttia. Raasta laatikon pinnalle juustoraastetta emmentalista ja vuohenjuustoa.  Laita laatikko takaisin uuniin ja paista kunnes juustopinta on sulanut ja kauniisti paistunut.

 

yhteistyössä

Postaus on toteutettu yhteistyössä VegeSunin kanssa.
VegeSunin tuotteet valmistetaan eurooppalaisesta, geenimuuntelemattomasta soijasta.

Paluu mummolaan – ruokahaasteen äänestys

Heinäkuussa ruokabloggaajien kuukausittaista ruokahaastetta käynnistäessäni toivoin, että saisimme kattauksen suomalaista ruokakulttuuria blogeihin, niitä parhaita lapsuuden makuja kaikkialta Suomesta.

Saimme paljon enemmän, kuin uskalsin edes toivoa. Perinneruokia ympäri Suomea, kyllä. Mutta sen lisäksi postauksia täynnä ihania ja lämpimiä lapsuusmuistoja. Olkoon kisan sato siis omistettu kaikille mummoille, mammoille, mummuille ja mummeille. Luulen, että monella heistä olisi tippa silmäkulmassa näitä tekstejä lukiessa – ilosta ja liikutuksesta.

Nyt on taas aika äänestää, että saadaan vuodesta 2007 kiertänyt viestikapula seuraavalle. Suosittelen lukemaan myös postaukset blogeista. Annos nostalgiaa, suomalaista ruokakulttuuria ja muutama voimato, olkaa hyvä:

Kookos-chilikorianterisilakat – Andalusian auringossa

“Mummolassa syötiin kalaa – PALJON kalaa. Ruokittavana kun oli kuitenkin ollut 12 suuta. Eikä se kala mitään lohta ollut, vaan sitä halvinta sorttia: omasta joesta verkoilla pyydettyä ahventa. Muikkua ja silakkaa.

Sitä kalaa syötiinkin siinä määrin, ettei isäni vieläkään siihen koske. etenkään silakkaan. Niinpä itse löysin sen vasta aikuisiällä ja voi, mitä rakkautta se onkaan ollut!”

asianchiliherring

Mummolan maitoperunat – Kaikki äitini reseptit

“Maitoperunat, ressu, keisarin keitto, lätyt mahakipuun, paistetut sianläskisiivut, ruskia kaste, verileipämaito, talkkuna, fiilipunkki, ruispualukkapuuro ja sisusklasukeitto. Siinon teille eksotiikkaa, straight from Oravan kylä. Ehkä viälä piimävelli.

Mamman maitoperunat

Kesäkeitto – VaniljaVilla

“Vanhassa, kuluneessa, lommoilla olevassa kattilassa, puuhellalla keitetty kasviskeitto. Ahhh! Silloin lautasen reunalle nypittiin kaikki pavut (luvan kanssa), jonka jälkeen päästiin syömään.

Nykyään pavut saa jäädä.”

kesäkeitto

Kesäkeitto 2.014 – Epätrendikäs ruokablogi

“Muokkasin tämän kovin perinteiseltä maistuvan keiton reseptiä vähän paremmin 2000-luvun ruokamakuihin sopivaksi. Kuka on sanonut, että mummo asuu pienessä punaisessa tuvassa 15 km Vaarinkankaalta itään ja viljelee siellä pientä kasvimaata? Tämän päivän mummola voi olla ihan missä vain, Helsingissä, Portugalissa, tai vaikka Patagoniassa.”

IMG_6200[1]

Muikkukukko – Maukasta minimibudjetilla

“Musta on jännä, miten kalakukko liitetään niin voimakkaasti Savoon ja erityisesti Kuopioon. Koillismaalla isovanhempien luona oli todella usein muikkukukkoa tarjolla ja minusta muikkukukko istuu siihen ympäristöön kuin nenä päähän.”

muikkukukko

Viilipytty – Hälften spydde, resten dog

“Maito lypsettiin alumiiniseen mjölkkannaan, laitettiin kansi päälle ja kannettiin kahvasta kotiin. Ensin siitä juotiin puolikkaat lypsylämpimät lasilliset, sillä oli se niin hyvää. Lopuista tehtiin viiliä.”

Valmis3

Mummon sipulikurkut – Skorpionin keittiössä

“Siskon kanssa pistettiin vielä viisaat päämme yhteen ja kaivettiin makumuistiemme sopukoista yksi erityinen mummolaherkku, nimittäin mummon sipulikurkut. Voi taivas, ne ovat hyviä. Sillä sekunnilla, kun siskoni sanoi sen ääneen, tiesin, että niitä on tehtävä.”

DSC_8415e

Kotijuusto – Nautiskellen

“Juuri mummon kanssa olen oppinut sienestämään ja arvostamaan itse kotona tehtyä ruokaa. Kaikista mummon ruoista on aina kuitenkin ollut yksi ylitse muiden: kotijuusto. Vaikka minäkin olen nykyään oppinut aika hyväksi kotijuuston tekijäksi, ei mikään voita mummon tekemää versiota.”

Kotijuusto-11

Kardemummapulla – Meri’s cups and cakes

“Resepti on omistettu kaikille pullantuoksuisille mummoille.”

blogger-image-213339097

Mustikkapiirakka – Kivistössä

“Mutta mummon mustikkapiirakka, se se vasta olikin jotain. Uunipellille leivottu pehmeä ja paksu piirakka, jossa ei mustikkatäytteellä kitsasteltu. Piirakka tarjottiin aina isosta Tupperware-rasiasta, jonka piirakkakerrokset oli siististi eroteltu voipaperilla. Marjat piirakkaan käytiin keräämässä serkusten, setien ja tätien voimalla Nuuksion metsistä.

mustikkapiirakka1

Sillikaviaari – Dilliä ja piparjuurta

“Lapsuudessani Mummu paistoi maailman parhaat lätyt, kaalilaatikot ja lihapullat, pikkuleivistä puhumattakaan! Syyskesällä keitettiin hilloa ja säilöttiin purkkikaupalla kurkkurelissiä. Mummulla oli perinteikkäät bravuurinsa, mutta hän oli myös ennakkoluuloton kokki, joka kokeili Paappani innostamana uusia reseptejä ja tutustui keittiössään eri ruokakulttuureihin.”

IMG_1693

Leipäjuustoa, lakkoja ja kinuskia – Pastanjauhantaa

“Minulla oli mahdollisuus tutustua ainoastaan toiseen isoäideistäni, Kuusamon-mummoon, josta kaikkein ensimmäisenä muistuivat mieleeni lakritsipiiput ja nuotiolla pannussa keitetty kahvi. Ihan en kehdannut lähteä ruokahaasteeseen lakritsipiipun voimin, joten kaivelin muistiani vähän lisää.”
DSC_7014

 

Kuka saa viestikapulan seuraavaksi? Äänestä suosikkisi alla 29.8 mennessä. Sen jälkeen äänestys sulkeutuu ja voittaja saa kunnian järjestää syyskuun ruokahaasteen.

ÄÄNESTYS ON SULKEUTUNUT. TULOKSET:

 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Total Votes: 143