Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kategorian arkisto: Pääsiäinen

Pääsiäislammasta – karitsavartaat

Mausteiset karitsavartaat
Pääsiäislammas tarjottiin meillä tänä vuonna lähi-itähenkisenä. Kun maistoin ensimmäisen palan kuminan, korianterin, jeeran, kanelin ja yrttien maustamia pihvejä, oli taas helppo muistaa, miksi Välimeren itärannan keittiö on noussut ruokatrendien kärkipäähän.

karitsavartaat-suolaa-ja-hunajaa

Täydellisen aurinkoisena lauantaina kaivoimme grillin talviteloilta. Kaikki maistuu aina paremmalta grillin kautta. Erityisesti näin grillikauden alussa. Tekisi mieli sanoa alkukesästä, mutta lämmöstä huolimatta taitaa olla liian aikaista hehkutella kesää huhtikuussa. Onhan ollut pääsiäinen. Tuntuu kuin kevät olisi edennyt harppauksen yhdessä viikonlopussa. Vielä viikko sitten kuljin talvitakissa ja nyt silmut pullistelevat jo pihan syreenissä.

Söin viime vuonna maukasta karitsakebabia ravintola Gotossa Raumalla. Onnekkaammat blogikaverit olivat kokanneet samanoloisia vartaita Goton keittiötä johtavan Teemu Laurellin opissa. Kinusin reseptin, varastin siitä sumeilematta suurimman osan ja paistoin jauhelihasta pieniä pihvejä. Piti tulla vartaita, mutta unohdin liotella varrastikut etukäteen.

Lautaselle lisäksi pähkinäistä granaattiomenabulguria, labnehia, kikhernesalaattia ja luottoreseptillä tehtyjä pitaleipiä. Muut reseptit seuraavat perässä pian. Tiedä niistä ruokatrendeistä, mutta ainakin meidän keittiössä tulee Lähi-Itä olemaan luottokamaa myös tänä kesänä.

Karitsavartaat

neljälle

500 g karitsan jauhelihaa
1-2 tl kuminaa
1 1/2 tl kokonaisia mustapippureita
1-2 tl korianterin siemeniä
1 pieni punasipuli
2 tl savupaprikajauhetta
1 tl jeeraa
1/2 tl kanelia
3 valkosipulin kynttä
vajaa ruukku yrttejä (esim. minttua, lehtipersiljaa, oreganoa)
1 rkl hunajaa
1 kananmuna
suolaa
oliiviöljyä

1. Paahda kuivalla pannulla kumina, kokonaiset mustapippurit ja korianterin siemenet. Jauha morttelissa jauheeksi paahtamisen jälkeen.

2. Silppua punasipuli ja valkosipuli. Kuumenna öljyä pannulla. Lisää pannulle ensin punasipulisilppu, savupaprikajauhe ja jeera. Kuullota, kunnes sipuli on pehmeää. Lisää valkosipuli ja kuullota vielä hetki. Anna jäähtyä hetki ennen lihan joukkoon sekoittamista.

3. Sekoita jauhelihan joukkoon morttelissa jauhamasi mausteet ja vähän jäähtynyt kuullotettu sipuli. Mausta hunajalla, yrteillä ja suolalla. Sekoita lopuksi joukkoon kananmuna.

4. Muotoile pihveiksi tai pieniksi vartaiksi. Grillaa tai paista pannulla kypsiksi.

******

No wonder Middle Eastern cuisine has been skyrocketing among food trends. Already when roasting the spices in the pan for baby lamb patties, I had a house full of people oohing and aahing for the aroma. Caraway, black pepper, coriander seeds, cinnamon, smoked paprika, cumin and herbs flavored our Easter lamb this year.

Jos elämä tarjoaa sitruunoita – sitruunapannacotta

Sitruuna-rosmariini-jogurttipannacotta

sitruunapannacotta-suolaajahunajaa

Divaanissa on ruokapalsta, jossa Suvi Rüster kokkaa kolme ruokalajia kunkin Divaanin toimittajan suosikkiraaka-aineesta vuorollaan. Minä täydennän sarjan neljännellä reseptillä täällä blogissa. Olen aika innoissani tästä juttusarjasta: Pääsen kehittämään reseptejä ja samaan aikaan näen, mitä suuresti arvostamani ammattilainen saa aikaan samasta raaka-aineesta.

Ensimmäinen raaka-aine on yksi omistakin suosikkeistani: Sitruuna. Sen monipuolisuudesta kertoo eniten se, että oli mahdottoman vaikeaa valita, mihin suuntaan reseptissä lähtisin. Risottoa, vanukasta, torttua, pannacottaa vai pastaa? Juuri monikäyttöisyyden takia myös meidän jääkaapissamme on aina pari luomusitruunaa. Sitruunat ovat yksi niitä asioita, joissa olen uskollinen luomulle. Vaikka ei olisi kemikaalikammoinen, pehmeämpi maku puoltaa luomuvaihtoehtoa.

Ensin hifisteltiin suolalajikkeilla, nyt vuorossa on kuulema pippurit, seuraavana kenties sitruuna? Jenkkiresepteissä on viime vuosina tullut yhä useammin vastaan Meyer sitruuna. Alunperin Kiinasta peräisin oleva lajike on sitruunan ja todennäköisesti mandariinin risteys. Se ei ole yhtä hapokas kuin tavalliset sitruunat. Yhdysvalloissa sen suosio alkoi Kaliforniasta ja viimeistään, kun Martha Stewart otti sen resepteihinsä, se yleistyi laajemmin. Ohut kuori on tehnyt sen haastavaksi kuljettaa, mutta ehkä sitä jossain vaiheessa saadaan myös Suomeen. Tammikuussa Tesco lennätti sen nimittäin omiin valikoimiinsa Briteissä. Ainakin toistaiseksi on kuitenkin pitäydyttävä tavallisessa sitruunassa, mutta onneksi se ei suinkaan ole tyytymistä. Ainakin tällaiselle hapannaamalle sitruunan hapokkuus ja raikkaus on juuri se syy, miksi sillä on erityinen paikka vihanneslokerossani.

Kaikista vaihtoehtoisista resepteistä päädyin harkinnan jälkeen tekemään sitruunaista jogurttipannacottaa kevyellä rosmariinin häivähdyksellä. Päätökseen vaikutti oikeastaan eniten nurkan takaa tuleva pääsiäinen. Tämä olisi mukavan raikas päätös aterialle jonain pääsiäisen päivistä. Halutessaan sen voi hyydyttää myös vaikkapa pieniksi piiraiksi: Paista pohjat hyvissä ajoin, anna jäähtyä ja kaada täyte pohjien sisään hyytymään.

Tässä siis minun sitruunainen reseptini: Raikas jogurtilla kevennetty pannacotta, jossa on häivähdys rosmariinia. Tänään ilmestyvässä Divaanissa on Suvi Rüsterin kolme reseptiä samasta pääraaka-aineesta.

pannacotat-suolaajahunajaa

Sitruuna-rosmariini-jogurttipannacotta

(tulostettava versio reseptistä)
kahdelle-kolmelle

2 dl kuohukermaa
1 dl turkkilaista jogurttia
2 rkl ruokosokeria (tai jotain muuta sokeria tai hunajaa)
1-2 liivatelehteä
1 rosmariininoksa
puolikkaan sitruunan kuori ja kokonaisen mehu

1. Laita kattilaan kerma, sokeri, puolikkaan sitruunamehu, sitruunankuori ja oksasta irrotetut, kevyesti silputut rosmariininlehdet. Kiehauta, keittele muutama minuutti, nosta liedeltä ja anna maustua puolisen tuntia.

2. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen viideksi minuutiksi, siivilöi kerma ja sekoita joukkoon jogurtti. Kuumenna tilkka sitruunamehua, sulata joukkoon liivatelehdet, joista on puristettu ylimääräinen vesi pois. Sekoita seos kerma-jogurttiseoksen joukkoon. Maista, lisää halutessasi sitruunaa tai sokeria.

3. Kaada tarjoiluastioihin tai vuokiin ja nosta jääkaappiin hyytymään vähintään neljäksi tunniksi, mieluummin pidemmäksi ajaksi.

Taydellinen_ohje_kirjaRGB

 

PS Sain mahdollisuuden tehdä Divaanista tarjouksen, jonka saat vain blogini kautta. Jos haluat jatkossa Divaani-lehden eli sisustusideoiden lisäksi mm. Suvin reseptit kotiin kannettuna, kannattaa tarttua tähän tarjoukseen:

Divaani-lehti kestotilauksena 4 numeroa 19,90 euroa (norm. 30,60 e) ja tilaajalahjana Suvi Rüsterin ja Sami Revon yhteistyönä syntynyt Täydellinen ohje -kirja (arvo 34,90 e).

Täydellinen ohje on yksi kirjasuosikeistani: Kaikki Oliviasta banaanilaatikkoon repäisemäni suosikkireseptini (kuten focaccia, köyhät ritarit, jättirapucurry, pavlova) on koottu yksien kansien väliin. Lisäksi reseptin yhteydessä on myös provinkit, kuinka onnistut niiden toteuttamisessa. Niistä olen poiminut omaan keittiööni mm. köyhien ritarien kevyen karamellisoinninin. Siihen päälle Sami Revon kuvat. Toimii!

Jos haluat tarttua tarjoukseen, tee se tästä linkistä avautuvan tilauslomakkeen kautta.

 

 

Pääsiäispasha

Pasha
Pääsiäisen perinneherkuista oma suosikkini on pasha. Tämä on raikkaan sitruunainen ja ihanan pähkinäinen versio.

Pääsiäinen on minusta yksi parhaita juhlapyhiä: Se katkaisee juuri sopivasti pitkän talven, eikä siihen meillä liity vaativia perinteitä, vaan ainoastaan luvallista löhöilyä ja hyvää ruokaa juuri siinä mittakaavassa kuin kulloinkin jaksaa. Viime vuosina emme ole edes poistuneet Helsingistä kuten suurin osa muista: Ei jonottamista ruuhkassa ulosmenoteillä, ei jonoja Herkussa ja Alkostakin saa sen pääsiäisviinin hujauksessa. Jos jotain hyvää pitää löytää tästä takatalvesta, niin ainakin voi hyvällä omatunnolla vetää lonkkaa ja lojua sohvan nurkassa syventymässä verkosta tilaamaani kirjakasaan.

Jos pääsiäinen on parhaita pyhiä, pääsiäisen ehdottomasti paras perinneruoka on pasha. Sain tämän pashaohjeen pomoltani, joka kehui sitä vuolaasti. Eikä syyttä, ainakin minun makuuni ihanan raikas ja mantelinen pasha. Ja sopivasti tutun makuinen, äitini versio on muutoin hyvin samanlainen paitsi, että siinä on mukana myös korintteja. Meillä tämä tarjoiltiin pääsiäisen kunniaksi erilaisten keltaisten hedelmien kanssa. Kuulemani mukaan kannattaisi rikkoa värikoodi ja ottaa mukaan myös kiivi. Ohjeesta tulee yksi pieni pashamuotillinen, mutta se kannattaa tuplata, jos syöjiä on yhtään useampi.

Elämäni ensimmäisen itsevalmistamani pashan kunniaksi ostin myös pashamuotin, mutta yhtä lailla voit tehdä pashan lävikössä tai missä tahansa astiassa, josta neste pääsee valumaan pois. Tarvitset myös harsokangasta muottiin tai lävikköön, jotta pasha ei tartu kiinni. Jos käytät pashamuottia, muista, että sitä pitää turvottaa kylmässä vedessä noin vartin ajan. Älä myöskään pura muottia kosteana.

Hyvää pääsiäistä, vielä monta ihanaa päivää jäljellä!

Pasha

1 pashamuotillinen

100  g voita
100 g sokeria
1 keltuainen
250 g rahkaa
3-4 rkl mantelirouhetta
1/2 sitruunan kuori
vajaa 1/2 rkl vaniljasokeria tai 1 vaniljatangon siemenet
ripaus suolaa
1 dl kermaa vaahdotettuna

1. Hiero voi ja sokeri sekaisin kulhossa.

2. Lisää keltuainen.

3. Notkista rahkaa omassa purkissaan ja lisää se joukkoon.

4. Lisää pähkinät, vaniljasokeri, raastettu sitruunankuori ja ripaus suolaa.

5. Lisää kermavaahto.

6. Asettele pashamuottiin tai lävikköön kylmällä vedellä kostutettu harsokangas ja kaada pashamassa päälle.

7. Laita pasha valumaan muotissaan astiaan, jossa muotti ei osu pashasta valuneeseen nesteeseen. Laita päälle paino (esim. säilyketölkki) ja anna pashan valua yön yli.