Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kategorian arkisto: Kirjat

3 x viljely

Kolme poimintaa kevään tarjonnasta kaikille, jotka hinkuavat työntämään jo sormet multaan. Olisipa pian hallanvaara ohi myös alavilla mailla.

Pihakoivun lehdet komistuvat silmissä ja ruohosipuli puskee tulemaan jo isona mättäänä. Kevät viivytteli tuloaan tuskastumiseen asti, mutta nyt saa taas työntää sormet multaan. Viime kesänä tähän aikaan kasvimaatani peitti tiheä nurmi, nyt suunnittelen laajentamista lähes suurtilalliseksi. Kaivoin nimittäin vielä yhden viljelylaatikon ja maa-artisokkapenkin pihaan. Niille oli oiva paikka siinä rivin jatkona.

sireeni-suolaajahunajaa

Toinen viljelykesä on ensimmäistäkin jännittävämpi. Käyn patsastelemassa tiluksillani päivittäin ja ihmettelemässä, mitä sieltä mullan alta puskee. Oregano ja viinisuolaheinä ovat ainakin paljastuneet monivuotisiksi. Mansikka on lähtenyt leviämään, enkä aio sitä estellä. Sitruunamelissa työntää sitkeästi uutta versoa tulemaan. Viime kesänä se venyi varsinaiseksi hujopiksi ja varjosti parhaan auringon laatikkonaapureiltaan. Taidan siirtää sen kasvimaan kulmaan muita kiusaamasta. Erityisen iloinen olen siitä, että anopilta saatu lipstikka, joka viime vuonna rojahti pitkin pituuttaan ja suuttui siirrosta, ponnistaa nyt uusin voimin. Ehkä olen vuodessa oppinut jotain: Tunnistin maasta nousseen taimen lipstikaksi roskakatoksen kulmalla, jonne sen viime kesänä lykkäsin.

Suomen Gallupin tekemän Kotipuutarhatutkimuksen mukaan neljännes pääkaupunkiseudulla asuvista ja noin kolmannes parvekeviljelyä harrastavista haluaisi kokeilla palstaviljelyä. Suosituimmille palstoille on jo jonot. Suosittelenkin kääntämään katseet kerrostalojen pihoille, pieneenkin pihannurkkaan saa mukavasti sijoiteltua muutaman laatikon ja on paljon helpompaa aloittaa viljely omassa pihapiirissä. Kastelu onnistuu ohimennen roskienvientireissulla ja tarvittavat yrtit saa haettua vaikka kesken ruoanlaiton.

Viime kesänä aloin erikoistua pihabongaukseen: Olen keskittynyt asuinalueemme kerrostalopihojen viljelymahdollisuuksiin. Seulaani on osunut valtava määrä hyödyntämättömiä nurkkauksia, joiden perusteella ei uskoisi hyötyviljelyn olevan yksi tämänhetken trendeistä. Hyötyviljely kerrostalon pihassa on laiskalle puutarhurille optimaalinen tapa: Talonmies hoitaa talven lumityöt ja kesän ruohonleikkuun, muutamasta laatikosta ei valtavaa stressiä saa aikaan, mutta sen sijaan paljon iloa. Valtaosan pöytämme vihreistä antimista kasvattaa edelleenkin suomalainen maajussi, mutta jo yrttiomavaraisuus saa minut hyrisemään tyytyväisyydestä ja suoraan maasta pöytään nostetut porkkanat peittoavat kaupasta haetut.

Asuntonäytössä kuulin itseni sanovan: “Ihan kiva kämppä, mutta eihän tässä yhtiössä ole yhtään pihaa. Missä minä sitten viljelisin?” Mitä lähemmäs kesä on tullut, sitä välinpitämättömämmin olen silmäillyt myytäviä asuntoja. Sehän tarkoittaisi laatikoistani luopumista. Sen takia fillaroinkin pitkin lähiseutujen katuja ja kartoitan potentiaalisia taloyhtiöitä. Viime kesänä talossamme oli asunto myynnissä ja kuulin nuoren parin huokailevan laatikoideni luona: “Tässä taloyhtiössä haluaisin kyllä asua”. Pakko todeta, että niin minäkin. Yhden naapurin kanssa vaihdetaan kahden vihertumpelon viljelyvinkit ja jaetaan kaniverkkorullat, toisen kanssa mittelöidään kesäkurpitsasadolla. Viime kesänä jäin tappiolle, tänä kesänä kurkkumädän on parempi pysyä kaukana kesäkurpitsastani.

Olen valmistautunut kasvukauteen teoriaopinnoilla eli selaamalla sohvannurkassa alan kirjallisuutta ja puutarhalehtiä. Tässä kolme poimintaa tarjonnasta.

3xviljely

Aloittelevalle palstaviljelijälle

satoisa_palstapuutarhaViime vuonna ostamani Marttojen julkaisema Taina Koivusen Satoisa palstapuutarha on jo aika lailla hiirenkorvilla. Se ei masenna kokematontakaan lukijaa ylenmääräisellä alan termistöllä tai liian epämääräisillä ohjeilla. Vaikka viime kesän satoni jäi melko vähäiseksi kosteista sääolosuhteista johtuen, en voi syyttää siitä ainakaan huonoa opaskirjaa.

Kirjassa käydään läpi palstapuutarhan vuosi. Viime viikkoina olen tankannut kevätlannoitusta ja yrittänyt hahmotella sopivia kasvilajeja laatikoihini niiden tarvitseman valon perusteella. Kokeneelle viljeljälle aloittelijoille suunnattu kirja tuskin tarjoaa paljon uutta tietoa, mutta pidän sen informatiivisista kuvauksista liittyen eri lajikkeiden vaatimiin kasvuolosuhteisiin, kylvö- ja kasvuaikoihin sekä uhkaaviin tuholaisiin. Juuri huomasin, että purjon suhteen olen jo auttamattomasti myöhässä. Ilmankos siitä ei viime vuonnakaan syntynyt surkeita pikkutaimia kummempaa.

Taina Kauppinen: Satoisa palstapuutarha (Martat). 2011

Vaihtoehtoviljelijälle

Villiinny_kaupunkiviljelijaksiKaupunkiviljely on saanut sen verran huomiota, että tänä keväänä useampikin kustantaja on iskenyt tähän markkinarakoon. Sain arvostelukappaleen Varpu Tavin kirjasta Villiinny kaupunkiviljelijäksi (Gummerus). Kaupunkiviljelystä voi minun puolestani riisua turhan hippeilyn pois. Enemmän kuin vaihtoehtoliikkeestä kyse on suurimmalle osalle parveke- ja palstaviljelijöitä mukavasta ajanvietteestä, jossa saa työntää sormensa multaan. Tavin kirjassa vallitsi lähes hurmoksellinen henki, jossa kaupunkiviljely nähdään käänteentekevänä muutoksena tehotuotannon pilaamassa maailmassa. Tavi kutsuu kirjassa viljelyn tuotoksia kulinaariseksi terveydenhoidoksi ja mm. listaa basilikan masennuslääkkeeksi ja tuo esille pinaatin ominaisuudet syövän torjunnassa. Koululääketieteen kannattajana käytän hammassärkyyn chilin sijaan särkylääkettä ja hammaslääkäriä.

Tavi näkee katoille ja seinille nousevan kaupunkiviljelyn toisena vihreänä vallankumouksena, joka tuo yhä suuremman osuuden ruoanviljelystä urbaaneihin ympäristöihin. Jos kuitenkin katsotaan kokonaisuutta ruoantuotannon näkökulmasta kaupunkiviljely tulee olemaan marginaalinen ilmiö, joka täydentää ruokakoria. Käytännössä ruokahuoltoon tarvittavat peltoalat eivät sijaitse ruuhka-Suomessa. Se ei tarkoita, etteikö viljely kaupungeissa olisi merkityksellistä ja voisi ilmiönä laajentua.

Lähiruokaa aletaan tuottaa myös Hertsikan pelloilla Helsingissä, jotka Jan Liesaho on vuokrannut Svenska odlingens vänner i Helsinge:ltä. Stadin puutarhuri on kuitenkin verkkosivujensa mukaan Helsingin ainoa vihannesten ammattiviljelijä ja käytännössä hänenkin luomusatonsa suuntaa enimmäkseen Helsingin hyviin ravintoloihin ja viljelyssä painottuvat harvinaisuudet. Suomen vilja-aitat ja perunapellot sijaitsevat todellisuudessa tukevasti kehäkolmosen ulkopuolella. Palsta-, kaupunki- tai parvekeviljely täydentää kaupunkilaisten ruokapöytää, mutta valtaosa tarvitsemastamme ruoasta kasvatetaan muualla.

Kirjassa oli varsin kevein perustein väitetty mm. lähellä tuotettua luomua muuta ruokaa ravinteikkaammaksi. Luomun terveysvaikutuksista ja ravinteikkuudesta on  kuitenkin toisistaan poikkeavaa tutkimustietoa. Luomu ei myöskään yksioikoisesti ole paras valinta ruokkimaan kasvavaa väestöä. Esimerkiksi samasta pinta-alasta saatavat pienemmät sadot voivat itseasiassa tarkoittaa merkittävästi suurempaa peltopinta-alan tarvetta, mikä puolestaan johtaa kiihtyviin sademetsien hakkuisiin. Olisi hienoa, jos maailman ruokatuotantoon ja puhtaaseen ruokaan olisi niin yksioikoinen totuus kuin kirjassa annetaan ymmärtää. Maailmassa, jossa on helppo suodattaa tietomäärästä vain omaa mielipidettä myötäilevät tiedonsirpaleet, tekee kuitenkin hyvää ravistella ajatuksiaan eri tavoin ajattelevien ihmisten näkemyksillä. Siinä mielessä kirja oli virkistävää luettavaa.

Kirja oli lähes ideologinen julistus kaupunkiviljelyn puolesta, mutta olisin arvostanut hiukan laaja-alaisempaa näkemystä asiaan. Paljon huomiota saaneiden, lehdistön hellimien Dodon, Kääntöpöydän ja Savoyn kattopuutarhan sijaan olisi voinut kaivaa tuoreempiakin esimerkkejä urbaaneista viljelijöistä. Kun pääsin Tavin täydentäväksi lääketieteeksi kutsuman parantamisen yli, sain kirjasta myös paljon hyödyllistä tietoa. Etanoiden riivaamana kaupunkiviljelijänä aion yrittää suojata salaattejani noilta niljakkailta tuholaisilta kirvelin avulla, jonka Tavi mainitsee karkottavan niitä.  Kirjasta selvisi myös, että mm. tillin ja härkäpavut voi huoletta kylvää jo nyt. Kiiruhdin saman tien siemenkauppaan ja lievitin viljelykuumetta kylvämllä tillin ja istuttamalla sipulit. Viljelykausi on nyt virallisesti avattu.

Varpu Tavi: Villiinny kaupunkiviljelijäksi (Gummerus). 2013

Taimikaupoille halajaville

Hyötykasviyhdistyksen Annalan taimitori on tänä vuonna torstaina 23.5. Aion mennä tutkimaan tarjontaa ja toivon tekeväni löytöjä, joita ei lähistön puutarhamyymälän kasvihuoneesta tai siementelineestä löydy. En ole aiemmin käynyt puutarhakauden avajaisissa, mutta kokeneempien innostus on päivien jälkeen ollut niin silmiinpistävää, että merkitsin taimitorin kalenteriin jo hyvissä ajoin. Tiluksillani olisi tilaa myös parille kiinnostavalle uutuudelle. Himoitsen kovasti karhunlaukkaa, mutta siitä saa leikellä satoa vasta toisena vuotena ja kovin pitkäaikaisia suunnitelmia ei tässä vaiheessa kannata tehdä, kun muutto on joka tapauksessa jossain vaiheessa (toivottavasti) edessä.

Annalan puutarha, Hämeentie 154, Helsinki

******

Vihertääkö viljelyinnostus siellä ruudun toisella puolella? Mitä penkkeihinne tai yrttiruukkuihinne on päätymässä? Itse haluaisin kokeilla shisoa – sekä vihreää että punaista, mutta se olisi ilmeisesti pitänyt jo istuttaa. Laitan siis toiveeni Annalaan, ehkä sieltä löytyy jotain kiinnostavaa uutta.

Kirjakuvat: Gummerus ja Martat

Hello cupcake!

Limetti-unikonsiemenkuppikakut
Puunatun kiiltokuvaelämän takaa löytyi mukavia makuyhdistelmiä ja houkuttelevia reseptejä.

Ruotsalaisten suosikilta, Leila Lindholmilta, on syksyllä suomennettu uusi kirja Kuppikakkuja, ole hyvä!. Kirja on täynnä Amerikan herkkuja eli nimensä mukaisesti siinä on kattava valikoima erilaisia kuppikakkuja ja niiden rinnalla whoopie pie -leivoksia. Johtuuko sitten aiheesta, mutta omaan makuuni kirja on turhankin kliseisen amerikkalainen ja söpöstelevä. Täydellisesti stailattuja ihmisiä pastellinvärisen maalaisromantiikan ympäroimänä. Kirjan mainosteksti Lindholmin sivuilla kutsuu tutustumaan hänen unelmamaailmaansa. Ei keittokirja, johon itse ensimmäiseksi tarttuisin, mutta toisaalta monelle varmasti unelmien täyttymys.

Koska pidän kuitenkin Lindholmin monista resepteistä ja myös hänen edellisestä kirjastaan, päätin sulkea silmäni ylenmääräiseltä unelmahötöltä ja antaa kirjan ohjeille mahdollisuuden. Viimeaikaiseen bake-a-holic-vimmaani kirja on juuri sopiva. Kuppikakuissa ja whoopieissa on molemmissa lupaavia makuja: Pistaasipähkinöitä, inkivääriä, vadelmia, unikonsiemeniä, limettiä, marenkia. Kirja on jo hiirenkorvilla myös ensi kesää varten. Vai mitä sanotte tuoreilla marjoilla kuorrutetuista mazariinikuppikakuista tai raparperijuustokakkukuppikakuista?

Olen leiponut kirjan ohjeilla nyt muutamaan kertaan ja vielä monta reseptiä tulee päätymään kokeiluun. Maut ovat olleet joka kerta kohdillaan, mutta inkivääri-vadelmawhoopieiden rakenne oli minusta liian keksimäinen. Vakiomaistajani mielestä ne tosin olivat parasta, mitä koskaan olen leiponut. Palaan siis niihin, kun saan rakenteen kehitettyä sellaiseksi, kun minusta whoopien tulee olla.

Alla olevan reseptin valitsin kokeiltavaksi unikonsiementen vuoksi. Olen halunnut pitkään testata niitä makeissa leivonnaisissa. Resepti on sattumalta samanoloinen, kun kuppikakkusodan Ruotsissa laukaisseiden sitruunakuppikakkujen ohje. Hela Sverige bakar -ohjelmassa jaksovoiton nappasi Josephine mm. kyseisillä sitruunakuppikakuilla. Lindholm kimmastui Facebookissa, koska resepti oli hänen näkemyksensä mukaan hänen kehittämänsä. Seuraavana päivänä hän jo katui kimmastumistaan, mutta kuppikakkudebatti oli valmis. Faktisesti resepteillä ei ole tekijänoikeutta, mutta blogeissa reseptin kehittäjän mainitsemista pidetään kunnia-asiana. Monet reseptit ovat kuitenkin niin yleispäteviä, että niiden kehittäjää ei taida tietää kukaan.

Olen leiponut nämä kuppikakut nyt kahdesti ja tehnyt muutamia muutoksia reseptiin. Ensinnäkin puolitin unikonsiementen määrän ja vähensin hiukan limetin määrää. Vaihdoin myös kuorrutuksen heti ensimmäisellä kerralla. Reseptin mukaisesti siinä käytetään kermavaahtoa. Päädyin taas kerran vakioversiooni eli turkkilaisella jogurtilla ohennettuun tuorejuustoon, jota makeutin maltillisesti tomusokerilla ja vaniljasokerilla, raastoin sekaan myös hieman limetinkuorta. Minä olenkin enemmän hapannaama näissä asioissa, joten makean ystävät voivat toki pitäytyä myös kermavaahdossa.

Limetti-unikonsiemenkuppikakut

10 suurta kuppikakkua

3 kananmunaa
2 1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
100 g voita
1 dl maitoa
1/2 dl unikonsiemeniä
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
4 limettiä (raastetut kuoret ja mehu)

Kuorrute

150 g maustamatonta tuorejuustoa
4 rkl turkkilaista jogurttia
maun mukaan tomusokeria, vaniljasokeria ja raastettua limetinkuorta

Koristeluun

tuoreita vadelmia

1. Vatkaa kananmunat, sokeri ja vaniljasokeri vaaleaksi vaahdoksi.

2. Sulata voi ja sekoita maito sulatetun voin joukkoon. Lisää seos taikinaan.

3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja nostele ne varovasti taikinan joukkoon. Kuivia aineita ei saa vatkata taikinaan, koska silloin siitä tulee liian tiivis.

4. Lisää joukkoon limettien mehu ja raastettu kuori.

5. Kaada taikina muffinssivuokiin. Paista 175 asteessa, kunnes ovat kypsiä. Omassa uunissani suuret muffinssit kypsyivät noin 20 minuutissa.

Kuppikakkuja, ole hyvä! on Kustannus Mäkelästä saatu arvostelukappale.

Miten avokadopastasta tuli vuoden SE resepti?

Avokadopasta
Suhtauduin avokadopastaan todella epäluuloisesti. Ajatus pastasta ja avokadosta yhdessä ei herättänyt minkäänlaista mielihalua ja synnynnäisenä skeptikkona voin huoletta jättäytyä hypetyksen äärellä viimeiseksi reliikiksi. Kun resepti kuitenkin levisi viruksen tavoin ja nosti samalla koko kirjan mahtaviin myyntilukemiin, minua alkoi kiinnostaa avokadopasta ilmiönä: Miten yhdestä ruokaohjeesta voi tulla tällainen hitti? 

avokadopasta-suolaa&hunajaa

Syksyn mittaan olen lueskellut lähes klassikoksi noussutta Malcolm Gladwellin The Tipping Point -kirjaa, jossa avataan ilmiöiden, trendien ja epidemioiden syntyä ja pohditaan, miksi toiset ilmiöt lentävät ja toiset jäävät jalkoihin, miten pieni joukko ihmisiä voi nostaa asioita muiden huulille tai ostoskoreihin. Suurimmat ilmiöt syntyvät aina osittain onnenkantamoisena, mutta  Gladwellin kirjassaan nostamat tekijät ovat helposti tunnistettavissa myös avokadopastan nousussa.

Ilmiöt ovat aina nousseet yksittäisistä ihmisistä ja pienistä edelläkävijöiden ryhmistä. Hanna ja Alexander Gullichsenin kirjoittaman Safkaa-kirjan taitavassa markkinoinnissa on luotettu verkostojen voimaan. Suositussa Chicling-blogissa on seurattu kirjan syntyä alkumetreiltä saakka, kirja sai ensimmäiset seuraajansa blogin ansiosta paljon ennen kuin painokoneet käynnistyivät. Bloggaajana Hanna tunsi omansa:  Mitään toista ruokakirjaa ei ole tuotu yhtä kattavasti ja systemaattisesti esille ruokabloggaajille. Se tuotti hedelmää: Ensimmäiset kirjoitukset ilmestyivät heti julkkareita seuraavana päivänä ja sen jälkeen niitä on tullut kymmeniä ja kymmeniä. Käsi ylös, kuka ei ole kirjoittanut Safkaa-kirjasta tai avokadopastasta blogissaan tai Facebook-päivityksessään?

Maailmaan mahtuu nykyään paljon ruokapuhetta. Ruoasta puhutaan, ruokaa kuvataan, ruokavalokuvia jaetaan sosiaalisessa mediassa. Harva vietti aikaa keittiössä tai ravintolassa muutama vuosi sitten kameran kanssa tai ainakaan levitti syömänsä ruoan ilosanomaa tuttavapiirissään. Avokadopastan leviäminen perustui juuri tähän: Pakkohan se oli kokeilla, saako tämä pasta minutkin itkemään. Ei saanut, mutta läheltä piti -viestit levisivät kuvineen Facebook-seinillä.

Avokadopasta on varmasti osoitus sosiaalisen median voimasta ilmiöiden alullepanijana, edelleen kuitenkin massamedia näytti mahtinsa juuri siinä, mihin se nimensä mukaisesti sopii – massojen tavoittamisessa. Olisiko kirjasta otettu painosta toisensa jälkeen, jos massamedia ei olisi tarttunut sosiaalisessa mediassa nousseeseen ilmiöön?  Aamutelevisio, naistenlehdet, media toisensa jälkeen on nostanut joko kirjan tai sen tekijät esille avokadopastan siivittämänä. Ilmiö sai ehkä alkunsa sosiaalisesta mediasta, mutta itse uskon, että käännekohta, joka räjäytti pankin oli ensimmäinen artikkeli laajalevikkisessä sanomalehdessä. Onnekkaasti se oli erittäin positiivinen juttu maan luetuimmassa päivälehdessä. Hesarin artikkelin jälkeen Stockalla myytiin ei-oota pecorinon suhteen. Sen jälkeen uutisten kierre sai pontta itsestään: Pecorinon, lehtipersiljan ja avokadon loppumisesta saatiin uutinen. Suuren yleisön tavoittamiseen tarvittiin edelleen joukkoviestimiä.

Gladwellin mukaan ilmiön leviämisessä kriittistä on siihen liittyvien viestin tarttuvuus. Onko mitään tarttuvampaa kuin rakkaustarinat? Avokadopastaan liitetty tarina, jonka mukaan pasta liikutti maukkaudellaan Hannan ensitreffeillä lähes kyyneliin, on varmasti ollut kriittisessä asemassa viestin leviämisessä. Rakkaus, tuo ikiaikainen kassamagneetti. Mikään määrä onnenkyyneleitä ei kuitenkaan olisi tehnyt maailman parhaasta tomaattikastikkeesta avokadopastan kaltaista hittiä. Avokadon ja pastan yllättävä ja outo liitto oli juuri se viimeinen kierre, joka teki asiasta kiinnostavan. Tätähän on pakko kokeilla. Lähtökohtaisesti sen ei pitänyt olla hyvää, mutta se on yllättänyt monet positiivisesti. Omastakin tuttavapiiristäni löytyy niitä, jotka lappavat sitä suoraan kattilasta ja niitä, joiden mielestä siitä vouhkaaminen on lähinnä paljon melua tyhjästä. Niitä, jotka ovat ihastuneet on keskustelun perusteella paljon, paljon enemmän.

Resepti on myös riittävän helppo, jotta se voi levitä kulovalkean tavoin. Muutama ainesosa, vähän pilkkomista ja pastan keittämistä. Siihen pystyy suurin osa suomalaisista kotikokeista. Ainekset ovat helposti saatavilla, eivätkä maksa maltaita. Murun taivaallinen tryffelirisotto, joka aloitetaan liemen keittämisestä ja sisältää kalliita, hankalasti saatavia raaka-aineita ei koskaan valloittaisi samassa mittakaavassa suomalaisia keittiöitä.

Gladwell muistuttaa, ettei yksikään ilmiö ei synny erillisenä ympäröivästä todellisuudesta. Avokadopastan synnyssä avainasemassa onkin nähdäkseni ollut yllättävä taho, jota ei tässä yhteydessä ole juuri esiinnostettu, nimittäin useimpien naapurustosta tuttu K. Taikasana on syöntikypsä avokado. Muutama vuosi sitten Pohjolan perällä oli avokadojen kehitysmaa, jossa vaihtoehtoina olivat raaka ja mätä, pahimmassa tapauksessa yhdistyneenä samassa hedelmässä. Avokadon ystävät kypsyttivät hedelmiä sanomalehtiin käärittyinä ja mieliteko piti osata aavistaa jo päiviä etukäteen, silti kypsyminen oli tuurissaan. Avokadopastasta olisi tuskin syntynyt hittiä, jos ensimmäiset kokeilijat olisivat hampaat irvessä syöneet puoliraa’asta tai puolimädästä avokadosta kokattua pastaa. Tuskinpa Facebookissa ja blogeissa olisi kauaa intoiltu kitkerästä ja tympeästä pastasta. Markkinointi & mainonta -lehden mukaan Keskossa oli haistettu Ruotsin vahva avokadotrendi jo huomattavasti ennen avokadopastaa. Markkinoille tuotiin syöntikypsät Pirkka-avokadot, joiden myynnin kasvu oli eksponentiaalinen jo ennen tätä syksyä. Tänä syksynä ne onkin sitten viety käsistä. Ilmiön synnylle olivat ajan lisäksi kypsiä myös avokadot.

Siinä vaiheessa kun äitini kysyi: “Oletko kuullut uudesta keittokirjasta, jonka on tehnyt joka bloggaaja? Se voisi olla mukava joululahja”, ajattelin, että suuri yleisö on nyt saavutettu. Seuraukset ovat olleet sen mukaiset: Viides painos keittokirjasta puolen vuoden sisällä julkaisusta, vakiopaikka ostetuimpien tietokirjojen joukossa, paikka suuren kirjakauppaketjun joulumainonnassa, avokadopastasta Googlen Zeitgeist-raportin mukaan hauissa eniten nousussa ollut ruokaresepti.

Kirja on toki hyvä ja vakiinnuttanut paikkansa meidänkin keittokirjahyllyssämme, mutta tällaisessa menestyksessä on ollut onni myötä. Onnea on avitettu taitavalla markkinoinnilla ja lisäksi aika oli kypsä avokadopastan kaltaiselle uudelle yllättävälle ruoalle. Miten tuollainen menestysresepti toistetaan? Odotan mielenkiinnolla seuraavaa yllättäjää. Mitä syitä te keksitte sille, miksi se tällä kertaa oli juuri avokadopasta?

***

Pakkohan nyt viimeistään oli sitten testata myös se itse pasta. Ei meilläkään kyyneliä vuodatettu – ei lähimainkaan, mutta epäilevä tuomas joutui kyllä kääntämään takkinsa: Hyvä, virkistävän erilainen pasta, jota on ehditty kokkaamaan jo useampaan otteeseen. Olen lisännyt hiukan chilin määrää ja valikoin aina pienehkön limetin, jotta limetti ei lyö kaiken muun yli. Ilman limettiä pastasta tulee todella löysä eli liikaa sitä ei kannata vähentää. Muuten mennään uskollisesti alkuperäisen ohjeen mukaan.

Avokadopasta

kahdelle

1 avokado
1 pieni valkosipulin kynsi
puolikas chili (siemenet poistettuna)
1/4 dl oliiviöljyä
1/2 limetin mehu
kourallinen lehtipersiljaa
kourallinen basilikaa
1/2 dl pecorinoa
1/2 dl parmesania
suolaa
mustapippuria

200-250 g spaghettia

1. Laita pastan keitinvesi kiehumaan. Mausta se kunnolla suolalla, kun se kiehuu. Lisää pasta kattilaan ja keitä ohjeen mukaan al denteksi.

2. Pastan kiehuessa pilko avokado, valkosipulit, chili ja yrtit kulhoon. Erityisesti valkosipuli kannattaa vetää todella pieneksi, valkosipulin palaset eivät maistu raakana erityisen hyvälle. Raasta joukkoon juustot, mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja maista, että kastike on riittävän suolaista.

3. Ota noin desin verran pastan keitinvettä sivuun. Valuta pasta. Kaada se kastikkeen joukkoon ja sekoita kunnolla sekaisin. Lisää keitinvettä tarpeen mukaan (noin 1/2 desiä).

facebook

 

Ruokapuheita myös suolaa&hunajaa Facebook-sivulla.