Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kategorian arkisto: Kastikkeet

Say cheese – palak paneer

Juu-juu-juu-juustossa löytyy eli huhtikuun teemana on juustot. Lihattoman kuukauden jälkeen siirrytään juustojen pariin. Ensimmäisenä palak paneer kotijuustosta. Jos tästä lempeän mausteisesta pinaatti-juustocurrysta ei saa voimaa, on ainakin yrittänyt parhaansa.

Vuoden alusta blogissa on ollut kuukausittain teema, jonka mukaista ruokaa kokkaan vähintään kerran viikossa. Tammikuussa tutustuttiin sopan syvimpään olemukseen. Helmikuussa tehtiin kotoista ja lainattiin naapureilta eli pohdin suomalaista ruokakulttuuria. Maaliskuussa sekä blogi että oma ruokavalio olivat lihattomia ja pyrin haastamaan itseäni kokkaamaan kasviksia ja kalaa mahdollisimman monipuolisesti. Huhtikuussa taas sanotaan ‘cheese’ eli kerran viikossa luvassa ruokaa, jossa juusto on jos ei nyt pääosassa niin ainakin naispääosassa – nämä kaksi eivät ole tiettävästi sama asia paitsi Meryl Streepille.

Ensimmäisenä siis curry kotijuustosta. Ensin tunnustus: En ole koskaan maistanut autenttista palak paneeria. Laitakokki on ollut liian kauan töissä ytimessä ja hänen mielessään nepalilainenja intialainen ovat lounasruokakastissa, joten saan ihan liian harvoin seuraa nepalilaiseen ravintolaan ja sitten kun sinne pääsen, päädyn aina valitsemaan kolmesta suosikistani, ettei vaan mene pieleen. En osaa siis sanoa ollenkaan, miten lähelle oikeaa makua tällä reseptillä pääsee. Juusto on jo lähtökohtaisesti erilainen, mutta hyvää tämä on joka tapauksessa: Pehmeän mausteista kastiketta ja runsaasti ihanaa pinaattia. Ja valmista reilussa puolessa tunnissa alusta loppuun – asia, jota arvostaa arkena.

Juustoon voit halutessasi paistaa myös paistopinnan, mutta kuivaa juusto sitä ennen mahdollisimman hyvin. Varoituksen sana: Paistettaessa juustosta irtoaa ihan mahdottomasti nestettä, eikä paistaminen olennaisesti paranna makua eli ihan hyvin voit jättää sen vaiheen väliin.

Palak paneer

2 hengelle

100 g tuoretta pinaattia
vajaa paketillinen kotijuustoa
2 rkl öljyä
1 pieni sipuli
1-2 tomaattia
1/2 vihreä paprika
1 iso valkosipulinkynsi
1 rkl silputtua inkivääriä
1/2 tl korianterin siemeniä
1/2 tl juustokuminaa
1/2 tl currya
1 rkl mietoa currytahnaa
1 vihreä chili silputtuna, siemenet poistettuna
3/4 dl turkkilaista jogurttia
3/4 dl kookosmaitoa tai kermaa
suolaa

1. Ryöppää pinaatti nopeasti ja valuta.

2. Silppua sipuli, paprika, tomaatti, valkosipuli. chili ja inkivääri pieneksi silpuksi. Rouhi korianterin siemenet rikki morttelissa (voit toki korvata siemenet myös jauhetulla korianterilla).

3. Kuumenna öljy pannulla. Lisää kaikki mausteet ja kuullota niitä pannulla jokunen minuutti.

4. Lisää valkosipuli, sipuli ja paprika pannulle ja paista viitisen minuuttia. Lisää tomaatti ja pinaatti. Hauduta miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia.

5. Lisää kookoskerma ja jogurtti (niiden suhdetta voit vaihdella ihan makusi mukaan). Kuumenna muutama minuutti.

6. Lisää kotijuusto ja kuumenna. Tarjoa basmatiriisin kanssa.

Top Chef -haaste: Koko menu mullan alta vol. 2 – punajuuricarpaccio

Paahdettu punajuuricarpaccio vuohenjuustokastikkeella ja paistettua siikaa
Top Chef -haasteessa pääosaan nostettiin juurekset. Innostuin kokkaamaan viikonloppuna koko menun mullan alta. Pääruokaan valitsin punajuurta. Vuohenjuuston kruunaamasta carpacciosta tuli niin hyvää, että se kaavittiin meillä viimeiseen viipaleeseen. Ehdottomasti yksi tämän vuoden onnistuneimpia ruokia.

Helmikuussa olen kokkaillut blogissa erityisesti suomalaista ruokaa. Alkukuusta pohdimme kommentoijien kanssa, mitä se oikeastaan on. Jokaisella on siitä varmasti oma näkemys, mutta minusta Mari Kivistössä-blogista kiteytti omankin näkemykseni tarkasti: “Minä näen suomalaisen ruokakulttuurin omassa elämässäni mieluiten nykysilmälasien läpi: miten ammattilaiset (kokit, toimittajat…) käyttävät kussakin muotivirtauksessa niitä raaka-aineita, joita meillä kotoperäisesti milloinkin on. Miten suomalaiset ruokablogit ottavat vaikutteita vaikka jenkkiblogien hypetyksistä ja tekevät niitä meidän makuumme ja raaka-aineisiin ja vuodenaikoihin sopiviksi. Miten perinneruoat elävät nykypäivässä. Miten tätä kaikkea toteutetaan arjessa”. Lähellä kasvaneet, sesonkin parhaat raaka-aineet ovat minustakin suomalaista ruokaa parhaimmillaan. Kokkaapa niistä ruokaa aasialaisella, italialaisella tai kotimaisella twistillä.

Olin positiivisesti yllättynyt siitä, että suomalaiset valitsivat lempiruoakseen paistetun kalan. Tämä annos istuu siis aivan nappiin suomalaisen ruoan pohdintaan. Kun olin Saksassa au pairina kala oli luksusta, mikä oli tuhansien järvien (ja halvan tarjouslohen) maassa kasvaneelle hämmentävää. Me söimme Saksan perheessäni tuoretta kalaa vajaan vuoden aikana kerran – jouluna, jolloin puoli kaupunkia pakkasi paikalliseen kalakauppaan.

Kuten jotkut teistä ehkä muistavatkin, tämän vuoden projektina on ollut antaa vuohenjuustolle mahdollisuus. Tämä on nyt kolmas kerta, kun käytän sitä ja täytyy sanoa, että se alkaa itse asiassa olla aika hyvää, ainakin miedommat versiot: Maistelin kastiketta jo suoraan kupista lusikalla. Tämä siis tukee vahvasti teoriaani, että makuaisti on tottumusten summa. Ehkä ensi kesänä otan listalle sienet…

Paahdettu punajuuricarpaccio vuohenjuustokastikkeella

4 annosta

4 punajuurta
timjamia
rosmariinia**
suolaa
hunajaa
öljyä (minulla oli rosmariiniöljy)
balsamicoa

**(lähikauppamme rosmariini oli huonoa, joten käytin tällä kertaa Santa Maria Forest Blend -mausteseosta (sieniä, timjamia, rosmariinia), jonka sain heiltä testiin. Hyvin toimi sekin, pidän näistä uusista myllyistä)

Kastike

100 g vuohenjuustoa (käytin sitä pehmeää kolmionmuotoista versiota)
2-3 rkl smetanaa (voit korvata myös kermalla tai ranskankermalla)
mustapippuria
2 rkl sitruunamehua
(suolaa)

Tarjoiluun

viinisuolaheinää tai rucolaa
paahdettuja pinjansiemeniä
timjamia

1. Kuori raa’at punajuuret ja viipaloi ne ohuiksi viipaleiksi. Mausta ja pyörittele öljyssä ja balsamicossa.

2. Paista kypsäksi 200-asteisessa uunissa (paksuudesta riippuen noin 30 minuuttia). Pyörittele välillä, etteivät pääse kuivumaan ja lisää tarvittaessa öljyä.

3. Valmista punajuurten kypsyessä vuohenjuustokastike ja paahda pinjansiemenet. Notkista vuohenjuusto kermalla, ranskankermalla tai smetanalla ja mausta kastike.

4. Tarjoile viinisuolaheinän tai rucolan sekä paahdettujen pinjansiementen kera.

Ehtaa kasaria – broileri-currykastike

Miika Nousiainen: Metsäjätti
Syksyn vaikuttavin lukuelämys avasi minulle uuden näkökulman viime vuosikymmenien Suomeen. Ruokamuistoissa se innosti palaamaan 80-luvulle.

Kun aloin kirjoittaa blogia, ajatuksena oli myös nostaa esille kirjahelmiä. Ensimmäistäkään postausta aiheesta en ole kuitenkaan saanut aikaiseksi. Kirjoista kirjoittaminen on osoittautunut vaikeammaksi, kuin luulinkaan. Jatkossa aion kuitenkin nostaa satunnaisesti myös lukuelämyksiä ja yhdistää postaukseen kirjan henkeen sopivan ruoan.

Syksyn ehdottomasti vaikuttavimpia lukuelämyksiä on ollut Miika Nousiaisen Metsäjätti. Se on tarkka ajankuvaus 1980-2000-lukujen Suomesta teollisuuspaikkakunnalla tehtaan piipun varjossa. Se on kasvukuvaus kylän omasta pojasta, joka palaa lapsuuspaikkakunnalleen saneeraajan roolissa. Nousiainen on kuvannut kirjaa kuin esikoisekseen, niin paljon se poikkeaa hänen aiemmista tragikoomisista teoksistaan. Kirjassa on ilmeisen paljon myös omakohtaisia kokemuksia, sillä hänen isänsä ja veljensä ovat ymmärtääkseni työskennelleet metsäteollisuuden palveluksessa.

Olen itse melko samanikäinen Nousiaisen kanssa ja minuun teki vaikutuksen tarkalla kynällä kuvattu 80-luvun Suomi. Vaikka itse olen kotoisin huomattavasti suuremmalta paikkakunnalta, sen aikainen kulttuuri oli vaihtoehtojen puutteessa nykyistä yhtenäisempi. Pystyin siis samaistumaan kirjan kuvaamaan lapsuuteen, ja ajan ilmiöt tuntuivat hyvin tutuilta. Itse en muista aikaa niin politisoituneena vastakkainasettelun aikana, kuin se kirjassa kuvataan ja omat muistot ovat huomattavasti huolettomammat ja lämpimämmät. Kyllä varmasti myös tehtaan porteista mentiin onnellisiin koteihin.

Nykyajan kvartaalikapitalismi näyttäytyy kirjassa raakana ja sitä se usein saattaa ollakin. Itse olen kuitenkin sen verran idealisti, etten halua uskoa täydellisen tunteettomaan ja empatiakyvyttömään johtajuuteen. Vastakkainasettelu hyvän ja pahan välillä on tietenkin dramaturgisesti kiinnostava, mutta yksisilmäiseen musta-valkoisuuteen tarinassa ei onneksi sorruta.

Rankasta aiheestaan huolimatta kirja ei kuitenkaan ole ahdistava vaan hyvin koskettava, ja minusta siinä on myös paljon toivoa. Ehdottomasti oman syksyni vaikuttavin lukuelämys, ajatuksia herättävä kirja, jonka pariin tulen poikkeuksellisesti palaamaan varmasti toisenkin kerran jo pelkästään Nousiaisen nautinnollisen kielen takia.

*****

Kana-currykastike

Kirja on toki myös viiltävä kuva tästä ajasta ja luokkaeroja havainnollistettiin myös ruoan kautta. Törmälän kaupan valikoima ei vastannut pääkaupunkilaisten makutottumuksia vielä nykypäivänäkään. Itse halusin kuitenkin palata 80-luvun tunnelmiin, kun broilerit kaivettiin kokonaisina pakastealtaasta.

Kävimme joskus keskustelun työkavereideni kanssa kunkin turvaruoasta (Kulinaarimurulasta poimimani Kati Tervon mainio käännös soul foodille). Minulle turvaruoka on äidin kanakastike, joka keitettiin kasaan edellisen päivän uunikanan rippeistä. Sisareni kanssa suhteemme curryn tuoksuun ja kastikkeeseen on edelleen erinomaisen lämmin. Siitä turvaruoassa lieneekin kysymys, se edellyttää vuosien mittaan kultautuneita lapsuusmuistoja.

Kokkaan tätä itselleni, kun olen yksin kotona. Nykyään tosin oikaisen pakastealtaan sijaan grillitiskin kautta. Aluksi mietin, ettei kukaan nyt näin  yksinkertaisesta ruoasta ole kiinnostunut, mutta sitten minulle selvisi tuttavapiirissäni tehdyssä kyselyssä, että aikalaisteni kouluruokasuosikkien kärkipäässä on kanaviillokki. Tässä siis oikotie onneen ilman mitään kikkailuja. Samalla periaatteella otin myös kuvan. Ruokalajin luonteen vastaista olisi ollut yrttikikkailu tai muunlainen stailaaminen. Se on räps ja haarukka käteen.

Broileri-currykastike 80-luvulta
2 hengelle

1 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoja
4-5 dl vettä
1 kanaliemivalmiste (en usko, että näiden e-koodeista oltiin huolestuneita 80-luvulla)
grillattua broileria (yksi rintaleike riittää kahdelle)
currya maun mukaan
(suolaa tai muita mausteita, jos nyt haluat kikkailla)

1. Sulata voi kattilassa. Lisää vehnäjauhot ja kypsennä niitä jonkin aikaa, mutta älä  anna ruskistua eli pidä lämpötila riittävän alhaisena.

2. Lisää vesi vähitellen kunnolla sekoittaen. Lisää kanaliemivalmiste. Keittele kunnes kastike sakenee. Ole kärsivällinen se vie jonkin aikaa. Lisää joukkoon curry ja lopuksi kana paloiteltuna melko pieniksi paloiksi. Keitä, kunnes kana on lämmennyt.