#fuckyougranny, Eat.fi:n arvioinnit pannaan ja ravintoloitsijan avautumiseksi kutsuma vastaus Facebookissa blogikirjoitukseen. Kritiikki sattuu. Jokainen meistä tietää sen kokemuksesta. Varsinkin kun asiaa tekee täysillä ja tosissaan, eikä se riitä asiakkaalle. Vaikkakin kyse olisi vain yhdestä asiakkaasta.
Eturivin ravintoloitsijat ovat lytänneet palautteen toisensa jälkeen. Yksi teki sen kokeneelle ruokakriitikolle, toinen perusteli eat.fi-palvelun arviointien estämisen sillä, että on kiinnostunut vain ruoan ammattilaisten mielipiteistä ja samaa asiantuntemusta peräsi aika moni myös Arto Rastaan avaamassa keskustelussa yksittäisessä blogissa annetusta palautteesta. Vain ammattilaisella ja gastronomisen sanaston osaavalla oli monen keskusteluun osallistuneen ammattilaisen näkemyksen mukaan oikeus ja osaaminen arvioida ravintoloita.
Suurin osa asiakkaista ei ole ravintola-alan ammattilaisia. Kuluneen sanonnan mukaisesti he kuitenkin maksavat koko homman. Palkat, vuokrat, sivukulut, raaka-aineet. Ravintoloita on arvioitu aina maallikoiden toimesta. Nyt se on vain näkyvämpää, mutta edelleen ihmisten suurimpia mielipidevaikuttajia ovat useimmiten omat tuttavat.
Ei ole olemassa absoluuttista totuutta hyvästä ruoasta. Muutoinhan vaikkapa Michelin-tähdet olisivat erehtymättömän täsmällinen paremmuusjärjestys ravintoloille. Niitä jakavat ravintola-arviointien ammattilaiset, jotka syövät työkseen. Kuitenkin heidänkin arvioinneistaan ollaan montaa mieltä ja vaikkapa Helsinki on täynnä erinomaisia ravintoloita, jotka eivät sovi Michelin-muottiin.
En anna ravintolaa valitessani painoa blogikirjoitukselle, jossa ainoa mielipide on, että ravintola oli ihan hyvä, mutta jotain jää puuttumaan. Enkä kirjoitukselle, jossa perätään sitä kuuluisaa wow-efektiä tai joka haisee fanitukselta. Yhtä merkityksetön oman valintani kannalta olisi myös kirjoitus, joka tuntuisi pahantahtoiselta lyttäämiseltä tai tärkeilevältä knoppailulta ilman kunnollisia perusteluja. Samaan laariin menisi myös nimimerkin Rekkakuski ”Liian pienet annokset, nälkä ei lähtenyt”-palaute. Toimistotyöläisen nälkä on rekkakuskin nälkää pienempi, eikä määrä ei ole minulle ravintolan valitsemisperuste. Mutta jos systemaattinen palaute olisi, että annokset ovat niin pieniä, ettei edes nälkä lähtenyt, saattaisin jättää menemättä.
Olen löytänyt blogeista ja muualta sosiaalisesta mediasta monia uusia, erinomaisia ravintoloita, joista en muutoin olisi koskaan kuullutkaan. Olen lukenut useita erinomaisia, hyvin kirjoitettuja blogikirjoituksia ravintoloista. Perusteltuja ja argumentoituja, vaikka niissä ei gastronomista sanastoa käytettäisikään. Mutta olen lukenut myös sellaisia, joille ei ole minkäänlaista merkitystä valintani kannalta. Kirjoituksia, joista olen eri mieltä. Toisaalta ajatuksia, joita komppaan täysillä. Arvosteluja Tripadvisorista, josta näen suoraan, että tuskin jaan tuon henkilön näkemystä ravintolasta. Olipa näkemys kehu tai haukku.
Harjoitan siis lähdekriitiikkiä. Samaa kriittistä lukemista harjoittaa suurin osa muistakin lukijoista. Yksittäinen kritiikki ei ravintolaa kaada, varsinkaan yksittäinen maallikon antama kritiikki tuskin kaataa muuta kuin ravintoloitsijan mielenrauhan. New York Timesin ruokakriitikko voi jonkun kaataakin. Suurin osa meistä etsii itsensä kaltaisia ihmisiä ja luottaa heidän näkemyksiinsä ja suosituksiinsa. Mitä paremmin henkilön tuntee, sen luotettavampana mielipidettä pidetään. Ei vanha totuus ole muuksi muuttunut.
En kirjoita itse ravintolakritiikkejä niiden perinteisessä muodossa. Kirjoitan kyllä ravintolakokemuksista esimerkiksi matkoilla tai vinkkaan kivoista ravintoloista kotikaupungissani, joiden toivon muidenkin löytävän. En arvioi annoksia pilkuntarkasti, vaikka kerronkin, mikä erityisesti maistui. Menen ravintolaan nauttimaan en arvioimaan. En myöskään kirjoita huonoista kokemuksista. Hyviä ravintoloita on niin paljon, että huonon kokemuksen jälkeen ravintola ei saa minulta toista mahdollisuutta. Yhden kerran perusteella olisi kuitenkin kohtuutonta kirjoittaa huonosta käynnistä blogiin. Huono päivä voi sattua jokaiselle. Samaa periaatetta vaikuttaa noudattavan aika monikin bloggaaja. Blogihiljaisuus on minulle myös yksi viesti ravintolan tasosta. Joko kyseessä on ravintola, jota ei vielä ole löydetty tai sitten niin yhdentekevä tai huono ettei siitä juuri jakseta kirjoittaa.
Ystävien kanssa vaihdan myös huonoja kokemuksia. Tämä palaute jää kokonaan ravintoloitsijoiden korvien ulottumattomiin. Suurin osa muidenkin ihmisten palautteesta jää, koska kaikki keskustelevat kokemuksistaan ja jakavat suosituksia. Yksittäisen blogikirjoituksen näkee toki useampi, mutta Suomessa ei ole yhtään sellaista ruokajumalaa, jota koko ravintolakansa seuraisi laumana perässä. Usein kriittinen kirjoitus ennemminkin saa myös puolustajat liikkeelle – jos ravintolalla sellaisia on. Jos ei ole, omistajalla on peiliinkatsomisen paikka. #kattilagaten jälkeen Kattilaan tullee monta uteliasta testaamaan, kumpi keskustelussa on oikeassa. Paras tapa näyttää kattilan paikka on kokata pirun hyvää ruokaa.
Ymmärrän kyllä myös alan ammattilaisten näkemyksen asiaan. Ennenkaikkea ymmärrän sen tunteen, miltä tuntuu, kun omaa “lasta” arvostellaan. Paikkaa, jonka eteen on tullut tehtyä töitä vereslihalla ja hommaa tehdään koko sydämellä. Suomessa tähtikokitkin painavat ympäripyöreää päivää saadakseen elantonsa, eikä hommalla silti usein rikastu. Tilinpäätöstietojen mukaan montaa ravintolaa pyöritetään rakkaudesta lajiin. Sitten joku “kuka tahansa itseään asiantuntijana pitävä” tulee huutelemaan omia mielipiteitään puskista ja vetelee elämäntyötä avokämmenellä. Ihan varmasti sattuu, pirusti.
Suurin osa ravintoloiden saamasta palautteesta on kuitenkin keskimäärin positiivista. Jos katsotaan esimerkiksi maailmanlaajuisesti TripAdvisorin tilastoja yli 90 % annetuista arvioinneista on yli 3 (asteikolla 1-5) ja yli 80 % antaa arvosanaksi 4 tai 5. Tripadvisorin tarra ei ole harvinainen näky ravintolan ovenpielessä, se liimataan oven pieleen kertomaan, että meistä tykätään. Monet ravintolat jakavat innolla blogien postauksia, joissa ravintolaa kehutaan. Viisi tähteä Nytissä räjäytti sekä Sinnen että Tocan varauskirjat, Lyoniin ei perjantain arvostelun jälkeen taida saada enää pöytää vähään aikaan. 40-vuotias klassikko saanee tähdistä uuden nosteen. Se tuntuu myös kassakoneessa. Tavallisen ihmisen, bloggaajan tai ruokakriitikon mielipide onkin siis oikea ja arvostettava, jos se on positiivinen ja sitä kautta hyödyllinen ravintolalle.
Kritiikkikeskusteluun osallistuneiden ravintoloitsijoiden tavoitteena tuskin oli nostaa kynnystä palautteen antamiseen. Mutta niin siinä väistämättä käy. Kynnys on jo valmiiksi melko korkea. Nyt ravintoloitsijoiden suulla sanotaan, ettei tavallinen asiakas ole riittävän osaava arvioimaan heidän ruokaansa. Se kuulostaa tavallisen maksavan asiakkaan korvaan ylimieliseltä. Kritiikkiä omasta työstä on aina vaikeaa kuunnella. Joskus palaute on kohtuutonta ja joskus on vaan niin, että asiakkaan kannattaa valita erilainen ravintola. Mutta aika usein myös kriittisessä palautteessa on totuuden siemen. Parhaimmillaan se antaa tilaisuuden korjata kurssia, ennenkuin sen pakottaa tekemään harvemmin avautuva ulko-ovi. Jos olisin ravintolan omistaja haluaisin kuulla töykeästä hovimestarista tai epäonnistuneesta annoksesta mieluummin asiakkaalta kuin arvailla hidastuvan ovipumpun syitä itsekseni.
Ravintoloitsijat kannustavat asiakkaita antamaan palautteen paikan päällä, kun tilanne on vielä mahdollista korjata. Heitän pallon takaisin heille. Aika harvoin on ollut syytä valittamiseen, mutta silloin kuin on ollut, muistan vain yksittäisiä kertoja, jossa se on hoidettu niin hyvin, että luultavasti meillä kaikilla oli tilanteen jälkeen hyvä mieli, sekä asiakkailla että henkilökunnalla. Useimmiten henkilökunnalla ei ole ollut joko osaamista tai eväitä hoitaa tilannetta. Ilmainen kuppi kahvia ei korvaa palanutta kalaa, eikä saa minua palaamaan. Keskimäärin palautteen antaminen on turha vaiva, pahimmillaan se pilaa illan. Näyttäkää minulle tarjoilija, joka osaa hoitaa homman kotiin, kun ruoka ei maistu. Olen tavannut vain muutaman.
Söimme kuukausi sitten yhdessä ystävieni kanssa suitsutetussä helsinkiläisessä ravintolassa juhlapäivän kunniaksi pitkän kaavan mukaan. Toisin kuin aiemmilla käyntikerroilla ruoka oli mautonta, osin jopa pahaa – tällaisen tavallisen asiakkaan mielestä. Lähdimme pettyneinä ja monta sataa euroa köyhempinä. Kukaan meistä ei maininnut asiasta henkilökunnalle, mutta tarkkasilmäinen olisi saattanut innostuksen puutteen huomatakin. Harkitsin noin viikon palautteen lähettämistä ravintolalle. Samaan aikaan alkoi tämä keskustelu, jossa ammattilaiset antoivat ymmärtää vain toisten ammattilaisten olevan kykeneviä arvioimaan heidän ruokaansa. Mukana keskustelussa ei tosin ollut kyseisen ravintolan omistaja, se tehtäköön selväksi, ettei synny vääriä käsityksiä ravintolasta.
Alan ammattilaisten kommenttien jälkeen en tuntenut osaavani perustella riittävän hyvin, miksi ruoka oli pahaa. Osaa annoksista nieleskelin alas veden avulla ja raakaa, suolatonta puolikasta ahventa ja kitkerää suklaavaahtoa nieleskellessä tuntui kuin elämäni olisi muuttunut kohtaukseksi Keisarin uudet vaatteet -sadusta. Meitä oli 15. Kukaan ei todennäköisesti enää paikkaan palaa. Kerrommeko ystävillemme? Epäilemättä. Ravintola ei pettymyksestä edelleenkään tiedä. Mutta ehkä sillä ei ole väliä. Emmehän ole ravintola-alan ammattilaisia, emmekä siis riittävän osaavia arvioimaan ruokaa. Maksavan asiakkaan mielipiteellä ei ole väliä. Senkö viestin ravintolat tosiaan tässä keskustelussa haluavat välittää?
Hieno kirjoitus, jälleen kerran! Taitaa olla niin, että isompaa hallaa ravintoloitsijat tekevät ravintoloilleen nostamalla ison kohun, ja samalla vähättälemällä, muiden mielipiteitä. Tämä viimeisinkin tapaus olisi pian jäänyt unholaan, mutta nyt ei varmastikaan jää, päin vastoin.
Tämä arvostelun sietämättömyys nyt sellaiseen aikaan, että olen alkanut miettiä että onko tämä ilmiö tyypillistä suomalaisille. Siis juuri saimme lukea esim. Rovion YT:stä, joiden sanotaan johtuvan pitkälti siitä, että ajoissa ei kestetty kuunnella kritiikkiä ja tarvittava suunnanmuutos jäi tekemättä; ja samalla verrataan Nokiaan eli näin on käynyt ennenkin. Minun mielessä tämä ravintolakeskustelu kuulostaa ihan samanlaiselta. Olisi kiva kuulla ulkosuomalaisilta, että onko muissa maissa ravintoloitsijat yhtä herkkiä arvostelulle, vai onko tämä tosiaan vain suomalainen ilmiö?
Ymmärrän että oman työn, etenkin sellaisen jota tehdään tunteella, arvostelu tuntuu kurjalta. Mutta voisiko yrittää olla valmis kuulemaan arvostelun niin, että joku totuuden siemen voi olla takana, ja alkaa miettiä, miten asiaa voisi parantaa/korjata. Joskus se arvostelu kääntyy lopulta isoksi voitoksi, kuten vaikka muttigate osoitti. Mutta tosiaan, jos minua, maksavaa asiakasta, aletaan vähättelemään, ettei minun mielipiteelläni ole merkitystä, niin hämmenyksen jälkeen tulee vaan veemäinen fiilis: kokataan sitten vaan kotona missä ei tarvitse termeistä välittää
Ja kuten yllä totetsit, eiköhän sinun lisäksesi kaikilla muillakin blogeja seuraavilla ole lähdekritiikki ja sisälukutaito ihan hyvin kohdillaan.
Kiitos. Hyvin voi olla myös niin, että loppujen lopuksi aika pieni osa ravintoloitsijoista on näin herkkiä kriitikille, mutta he ovat vain olleet näkyvimpiä tai äänekkäimpiä.
Jokainen meistä kuitenkin joutuu sietämään kritiikkiä, joskus aiheesta joskus aiheetta, mutta aina se on oppimisen paikka. Ihan tavallisessa työelämässä, ei ravintolatyö varmaan siitä poikkea. Asiakaspalveluammatti.
Ja nimenomaan, kukaan kaikkea usko, mitä verkossa sanotaan.
Pingback: Avaruusasema » Blogin arkisto » Pjazza
Hyvä Jonna! Tämä kirjoitus levitykseen!
Kiitos, oikeastaan nimittäin jännitti julkaista tämä ja hinkkasin varmaan sataan kertaan uusiksi ja uusiksi.
Kiitos kirjoituksesta, nostit esiin paljon hyviä pointteja!
En ole oikein pitänyt käydystä ravintolakritiikki-keskustelusta. Kun muun muassa asialliseen kritiikkiin on vastattu asiattomasti, on paikoin tullut sellainen olo, että Helsingin ykköskokeista on tullut egoja, jotka odottavat varauksetonta suitsutusta tai käskyttävät ulos ravintolasta, oli syy mikä tahansa (jotkut jopa konkreettisesti).
Ymmärrän totta kai, että asiattomaan palautteeseen on vaikea saada kovin loistavaa vastareaktiota. Mutta en ymmärrä sitä, että asialliseen palautteeseen reagoidaan ravintoloitsijan taholta epäammattimaisesti ja itseensä ottaen. Onhan selvää, että ravintola-ala on bisnestä. Tuote on parhaimmillaan elämys. Mielestäni missä tahansa bisneksessä viisas toimija kuuntelee asiakasta ja on oikeasti kiinnostunut, mitä mieltä tuotteesta ollaan. Negatiivinen palaute on tärkeä kuulla siksi, että on tietoinen asioista, jotka on ehkä mahdollisuus korjata. Kertomatta jäänyt negatiivinen palaute voi muodostua pidemmän päälle rahalliseksikin häviöksi.
On hienoa, jos annoksissa ylletään parhaimmillaan taide-elämysten tasolle. Niin sydänverellä ei kuitenkaan pitäisi kokata, etteikö kestäisi kuulla, maistuuko annos myös pöydässä. Asiakas on se lopullinen osanen koko ketjussa, joka määrittää, onko ruokailuelämys lopulta suitsutettava vai ei. Tietenkin kokki voi itse arvottaa palautetta sen mukaan, kuinka ammattimaista se on, mutta eihän se muuta asiakkaan päänsisäistä kokemusta.
Mielestäni hyvin perusteltuja “maallikoiden” ravintola-arvioita on oikein mukava lueskella. Myös perusteltu, asiallinen kritiikki on hyvin suotavaa tuoda esiin. Jos koko kokemus on aivan luokaton, en itse ehkä siitä kirjoittaisi (tai ole kirjoittanut). Ei se toisaalta poissuljettua mielestäni ole (silloinhan kirjoitettavaa juurikin olisi), mutta on varmasti tärkeää, että asia käsitellään ensin lopulliseen pisteeseensä asianosaisten välillä, eikä ainakaan ruveta riitelemään verkon yli.
Summa summarum, ainakin Suomessa nykyään käydään yleistä ruokakeskustelua! Huikeaa, että hienoilla kokeillamme on ammattitaitoa ja ammattiylpeyttä. Ja ihan parasta, että suomalaiset ovat kiinnostuneita ruuasta ja ravintoloista, että heillä on odotuksia ja perusteltuja kokemuksia. Ilman muuta jatketaan kokemusten kartuttamista ja niistä kirjoittamista!
Kiitos, olipas hyviä näkökulmia sinullakin.
Varmaan itse asiassa itsekin voisin kirjoittaa esimerkiksi Avaruusaseman Pjazza-tyyppisestä kokemuksesta, jossa homma sakkasi pahemman kerran, mutta sellaisesta vähän mitäänsanomattomasta keikasta taas en missään tapauksessa kirjoittaisi yhden kerran perusteella.
Parasta tässä kaikessa on, että ruoasta ja palvelusta ihan oikeasti keskustellaan ja ollaan kiinnostuneita. Kymmenen vuotta sitten tätäkään keskustelua ei olisi saatu aikaiseksi, koska riittävän laajaa joukkoa asia ei edes olisi kiinnostanut. Hyvistä ravintoloista on tullut “arkipäivää” yhä useammalle ja niiden tarjonta herättää tunteita. Ravintola-alan kannalta se on ehdottoman hyvä juttu. Jos nyt kysytään kadulta niin monista kokeista on tullut joka kodin tuttuja, osin television kautta, mutta eipä muutama vuosi sitten juuri kellään muilla kuin ketjuilla ollut useampaa menestyvää ravintolaa kuten nyt on jo useammallakin yrittäjällä. Kaikki pelkästään positiivisia asioita suomalaisen ruokakulttuurin kannalta.
Olen viime viikkoina itsekin luonnostellut samantapaista kirjoitusta ravintolakritiikistä, mutta nyt sen voi deletoida, koska tässä oli kaikki oleellinen asiasta. Sauvajyväsen kommentissa Rovio/Nokia vertaus sopii hyvin aiheeseen.
On varmasti totta, että kaikki ravintola-asiakkaiden antama kritiikki ei ole asiallista, Meidän asiakkaiden joukossa kun on kaikenlaisia tyyppejä hiljaisista hissukoista (joille kelpaa mikä tahansa, vaikka pussikeitto, kunhan se tarjoillaan ravintolassa) ylimielisiin öykkäreihin (joille ei kelpaa mikään ja jotka tietävät kaiken paremmin kuin muut). Mutta kun asiakkaat kutenkin sen katteen ravintolaan kantavat, niin keittiömestarilla ei saisi olla kovin herkkiä liikavarpaita. Lisäksi salihenkilökunnan ammattitaitoon pitää panostaa vähintään saman verran kuin tarjottavaan ruokaan. Retoriseksi tarkoitettuun kysymykseen “maistuiko?” kun saattaa joskus saada jonkin muunkin vastauksen kuin “kiitos, oli oikein hyvää”.
Päältäpäin katsoen ravintolahenkilökunta ei välttämättä osaa sanoa, kuka asiakkaista on täysi maallikko ja kuka ymmärtää ruoasta enemmän kuin “keijo keskiverto”. Kaikenlainen palaute pitäisikin käsitellä henkilökunnan kesken vaikka viikoittain. Silloin mahdollinen negativisen palautteen lisääntyminen ja asiakkaiden väheneminen ei tule niin suurena yllätyksenä.
Meitä tosiaan on asiakkaina aika moneen junaan ja toki myös henkilökunnassa osaamista on monenlaista. Onneksi negatiivista palautetta joutuu antamaan aika harvoin. Ihan pienistä en todellakaan jaksa napista, mutta vastauksia on ollut monenlaisia. Kun annoksessani oli hammastikun muovi, tarjoilija sanoi suoraan, että olin laittanut sen sinne saadakseni annoksen ilmaiseksi (siinä vaiheessa valtaosa annoksesta oli syömättä). Toisella kertaa pasta oli ylikypsä läjä lautasella. Kokki lähetti terveisiä, että se on juuri sellainen kuin olla pitää, syö tai ole syömättä.
Toisaalta yksi aika epäonninen keikka kääntyi nauruksi mahtavan tarjoilijan ansiosta. Ensin sain kalan, joka oli niin suolaista, ettei sitä pystynyt syömään. Huomautin asiasta tarjoilijalle. Hän vei annoksen keittiöön ja palatessaan vielä sanoi: “Maistoin, siihenhän oli hurahtanut koko purkki”. Seuraava kala oli palanut puoliksi, mutta en enää jaksanut palauttaa annosta, kun muu seurue olisi ollut jo jälkiruoissa ja minä olisin aloitellut kolmatta kalaa. Tarjoilija, joka ei itse tuonut annosta, vaan kokki, vilkaisi lautastani, kun tuli hakemaan sen pois ja totesi:”Joudun tappamaan kokin”. Eihän siinä tilanteessa voinut kuin nauraa. En paikkaan palaisi, koska ruoka noin keskimäärinkin oli mitä sattuu, mutta se ei totisesti ollut tarjoilijan syy, hän hoiti tilanteen niin hyvin kuin siinä oli mahdollista.
Palautteen voi hoitaa niin kovin monella tapaa. Mutta aika kova kynnys ainakin minulla on sanoa retoriseen “maistuiko?”-kysymykseen muuta kuin se odotettu vastaus.
Hyvä kirjoitus Jonna.Itse hotelli-ja ravintola-alalla olleena ja koulutuksen saaneena tätä oli mielenkiintoista lukea. On harmi että jotkut ravintolat suhtautuvat noin kirjoituksiin,sen sijaan että miettisivät miksi kritiikkiä on tullut ja ehkä parannella niitä epäkohtia,jos on siihen aihetta.Eri asia on sitten jos kritiikki on ilkeää mollaamista. Jos löydän jonkun epäkohdan ravintola-ateriassani,niin kyllä siitä mainitsen,jos se on häirinnyt j ärsyttänyt.Ja se,miten siihen suhtaudutaan vaikuttaa siihen menenkö samaan paikkaan uudelleen.
Usein viisain on se, joka on hiljaa, vaikka kritiikki tuntuisikin ilkeämieliseltä. Myös muut osaavat lukea rivien välistä.
En ota kantaa Sivumaun kirjoitukseen, en ole koskaan Kattilassa käynyt, enkä tunne asiaa sen tarkemmin. Postauksen olisi kuitenkin nähnyt huomattavasti harvempi ilman siitä seurannutta suuttumusta.
Helsinki on nykyään niin täynnä hyviä ravintoloita, joissa ei muutenkaan ehdi käydä, että usein vähän epäonnisen ravintolaillan jälkeen ei tule mentyä samaan paikkaan. Sellaisia tosin on niin harvoin, että ravintoloiden musta lista on minulla ainakin aika lyhyt.
Niin asiaa – taas. Loistokirjoitus. Itse olen miettinyt yhden ravintolakokemuksen julkaisua jo kesästä saakka. Ravintola ei vaikuta kovin suosittu olevan, mutta yritysta kuitenin on ja kyllä mekin yli 150 euroa lounaastamme köyhdyimme. Pitäisikö antaa vielä toinen mahdollisuus ja onko sihen ensimmäisen, “ihan kiva”- tunteen perusteella edes aihetta? Eihän keskivertoasiakkaalla ole myöskään varaa kovin montaa kertaa vaikka sitä 150 euroa laittaa kokeiluun siitä, olisko ehkä ensimmäisellä ja toisellakin kertaa ollut väärässä. Samaan aikaan siitä voi toki seurata se, että joku paikkaa mahdollisesti miettineenä tekeekin päätöksen mennä mieluummin jonnekin muualle josta on oletusarvbona mahdollista saada rahoilleen ihan oikeasti vastinetta. Kyllä se pistää miettimään, että kenen vastuu mikäkin viime kädessä on.
Tämä kun on niin kimurantti asia. Tuo internet on sen verran hankala asia – se kun antaa foorumin kaikille saada äänensä kuuluviin ja vielä anonyyminä, mikä tarkoittaa, ettei kenenkään tarvitse joutua ns. seisomaan sanojensa takana. Ja usein (on aiheena sitten ruoka, ravintolat tai jonkun reisistä jossain kuvissa havaittu selluliitti) ne, joilla sitä aikaa on sihen käyttää, tekevät sitä suoranaisessa trollausmielessä. Joistain ravintola-arvosteluista on ihan selvästi havaitavissa kirjoittajan ennakkoasetelmat joiden perusteella ravintolasta on päätetty olla tykkäämättä koska sen haistetaan olevan vaikka “julkkisvetoisuuteen perustuva pintapaikka jolla ei edes voida olettaa olevan minkäänlaisia kulinaarisia ansioita, yritystä tai osaamista” tai koska siitä aavistellaan olevan tulossa “taas yksi trendipaikka jonne kaikki haluavat – onhan nämä nähty”. Samaan aikaan tuo internet ja some ovat tosiasioita, joita ei voi niin vain sivuuttaa – kirjoitustasi kompaten se vain mahdollistaa sen aikaisemmin suusta suuhun kulkeneen mielipiteen näkyvämmän profiloitumisen.
Ja lopulta tullaan siihen kaikista epäkiitollisimpaan tosiasiaan: ne mielipiteet, ne makuasiat. Ne vain ovat kaikilla erit. Eli… ei kai tässä debatissa juuri voittajia ole?
Niinhän se on, ruoka on makuasia. Sehän se tästä kiintoisaa tekeekin. Ei ole täysin oikeaa ja väärää, on joka tapauksessa vain mielipiteitä. Toiset valistuneempia kuin toiset. Takana enemmän kilometrejä hyvän ruoan parissa. Omakin maku on muuttunut vuosien myötä ja tulee varmasti muuttumaa koko ajan.
Onneksi Suomesta puuttuu aika lailla täysin tähtibloggaajakulttuuri ruokapuolella, jossa yksittäisen ihmisen mielipide sanelisi täysin kenenkään menestystä tai ihmiset uskoisivat sokeasti yhteen näkemykseen. Siitä huolimatta se ei vähennä jokaisen bloggaajaan velvollisuutta pyrkiä objektiivisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Vaikka ruoka usein subjektiivinen kokemus onkin. Ennakkoasenteilla varustettu kyynisyys on onneksi hyvin vähäistä. Onhan sekin toki kannanotto, ettei esimerkiksi ketjuravintoloista kertovia arvioita näe oikeastaan juuri koskaan.
Käynpä minäkin vielä kehumassa, koska tämä bloggaus on sen ansainnut! Kirjoitin tosiaan samaa aihetta sivuten omaan blogiini pohdintaa siitä, miten palautetta pitäisi antaa. Oli palautteen kohde sitten ravintola, kirjailija, muusikko tai naapuri, jolle haluat vihjaista liian kovaa ulvovasta lehtipuhaltimesta.
Mielestäni taannoinen Eat.fi-kohu oli todella kummallinen. Minä kirjoitan bloggauksistani tiivistelmät Eatiin, mutta luen sitä aina sellaisella Eat.fi-suodattimella. Kyllähän jo arvostelluista paikoista ja kieliasusta näkee, että asialla ovat aika usein ihmiset, joiden ulkona syöminen rajoittuu kebsuloihin ja etnisiin paikkoihin.
En ottaisi kovin vakavissani kirjoitusvirheitä vilisevää mölähdystä, jossa manataan, että “ruoka oli syömä kelvotonta ihme mössöä saatana”. Enemmänkin huvitun joistakin ko. foorumin arvioista. Esimerkiksi monet lempiravintolani on haukuttu piperrysravintoloiksi, joista täytyy lähteä grillin kautta kotiin. Yleensä se on vain merkki siitä, että hei, täällä tehdään oikeasti hyvää ruokaa, ei ylikypsiä pippuripihvejä 😀
Eräs kaverini sanoi tosi hyvin Facebookissa, että medialukutaitoon kuuluu sekin, että jos teksti vaikuttaa aivan urpolta, sitä ei tarvitse ottaa vakavasti.
Kirjoituksesi oli erinomainen, kävin sen aiemmin tänään lukemassa. Olit kyllä tiivistänyt erinomaisesti, mistä hyvässä arvostelussa on kyse. Sen ymmärtäminen tekisi hyvää laajemminkin kuin bloggaajille. Internetin ruokapalvelut olisivat hyödyllisempiä, jos niissä olisi vähemmän mölinää ja enemmän perusteltuja mielipiteitä. Tripadvisorissa ei ehkä ole samanlaisia manauksia kuin osassa kotimaisia palveluita, mutta kyllä sielläkin aika kriittinen saa olla, millaisia mielipiteitä uskoo. Jos uskoo massaan, päätyy rantaravintolan pizzeriaan.
Kaverisi tiivisti olennaisen, lähdekritiikki on olennainen osa medialukutaitoa. Eikä sen merkitys ole ainakaan vähentynyt. Jos aikoo välttää ne ylikypsät pippuripihvit ja lautasellisen juustoperunoita pakasteesta 🙂
Olen samoja aiheita vähän pyöritellyt kielenipäällä, mutten ole oikein jaksanut tarttua kiinni, koska aihe herättää itsessäkin niin monta negatiivista ajatusta että olisi hankalaa saada siitä irti näin hyvää juttua kuin tässä tämän kommenttiloodan yläpuolella. Se mikä harmittaa on, että negatiivisuus synnyttää uutta negaa ja kierre saa usein aikaan myös sen, että ei edes huvita lähteä sinne ravintolaan jos mieleen nousee etten ole tällaisena taviksena ja perheenäitinä oikeanlainen ja toivottu asiakas. Mutta tämä kiteytti monta omistakin ajatuksista tosi hyvin. Hyvä että julkaisit – omastakin puolestani.
Negatiivisuuden kierre on kai viimeinen energisoiva voima, mitä maailmasta löytyy. Juuri siksi yritin kirjoittaa kieli keskellä suuta, etten ainakaan ruokkisi sitä lisää.
Onneksi on niin, että asiakkaat taitavat olla useimpiin ravintoloihin oikein tervetulleita, ja keskustelussa vain lähti vähän mopo käsistä. Ainoastaan kerran minulla on ollut tunne, etten ole tähän ravintolaan “riittävän hieno”, jonka jälkeen totesin, ettei pokkurointi ole ehkä minun juttuni. Hyvää ruokaa saa myös paikoista, joissa on vähän rennompi asenne ja jossa tuntee itsensä tervetulleeksi.
Medialukutaito lienee tosiaan paikallaan lukijoilla – ja ehkä ravintoloitsijatkin voisivat luottaa hiukan enemmän siihen, että suurin osa asiakkaista on aika valveutuneita lukemaan sitä, mikä on kirjoitettu pelkästään tunteella tai vahingoittamismielessä. (Tai tietysti myös toisinpäin, kyllä sen nuoleskelun tai sovitusti kehumisenkin osaa lukea arvioista). Harva sellaisen perusteella tekee valintojaan. Kyllä kokemuksistaan saa kirjoittaa, ja jos haluaa siinä olla uskottava, täytyy tietysti osata perustella.
Tosin tähän kokemusten raportoimiseen liittyvä yksi hyvin ärsyttävä asia on viime aikoina vähän nostanut päätään: se että ihmiset – joko ihan yksityishenkilöinä tai oman blogiminänsä kautta tykkäävät omissa kanavissaan salamana raportoida ravintolan pöydästä, että nyt menee kyllä huonosti, alkuruoka on suolatonta, annos on kylmä, joutuupa täällä odottamaan, missä mun viini.
Mun mielestä se a) on epäreilua b) on typerää c) haiskahtaa vallanhimoiselta – että hei, jos homma ei toimi, niin mä pystyn sen heti raportoimaan, katsokaa vaikka. Jos vaikka yrittäisi ensin hoitaa asian paikan päällä – esim tarjoilijan tai rav.päällikön kanssa, ja jos edelleen kaikki menee penkin alle, ruoka sakkaa ja palvelu on huonoa, kirjoittaa vaikka sitten seuraavana päivänä vähän analyyttisemin raporttia halutessaan.
Ravintoloitsijoiden todellakin kannattaisi luottaa ihmisten medialukutaitoon. Ylenmääräinen kehuminen tai haukkuminen vääristä syistä näkyy kyllä rivien välistä. Hyvin perustellusta kritiikistä on parhaimmillaan apua ihan kaikille. Monissa palveluissa näkee paljon myös oikein asiallisia vastauksia kritiikkiin palveluntarjoajalta. Tosin jos se haisee siltä, että palautteesta kiitetään ja loppukin on turhaa jargonia, ei se vastaus paljon lämmitä.
Olen samaa mieltä tuosta lopusta. Vääränlainen joko aito tai kuviteltu vallankäyttö on vastenmielistä ja kuvaamasi esimerkit ovat nillittämistä, joka kertoo enemmän lähettäjästä kuin kohteesta. Yhtä vähän arvostan myös erilaisia haukkumakampanjoita itikoista tai muista älyttömistä asioista, joissa kohde julkaistaan nimellä, mutta itse piiloudutaan kokonaan. Asiat ovat myös niin mitättömiä, että tuntuu, että suhteellisuudentaju on vähän hukassa loanheitossa.
Nappiin taas kerran! Itse ihmettelen myös luottamuksen puutetta ihmisten medialukutaitoon. Äärimmäisen negatiivinen suhtautuminen palautteeseen johtaa helposti myös siihen, että ei sitä hyvääkään palautetta kukaan halua kohta enää antaa. Näin maalaisjärjellä ajatellen en voi kuin ihmetellä miksi “tavallinen pulliainen” ei ole arvollinen arvottamaan käyntiään minun ravintolassani tuntuu olevan yleisempi reaktio kuin se, että kuunneltaisiin palaute ja mietittäisiin rauhallisesti tulisiko tehdä toimenpiteitä sen pohjalta. Jos netissä jätetyt epäasialliset arvostelut huomio rauhallisesti varmasti myös niiden saama huomi jää paljon vähäisemmäksi. Ymmärrän täysin kyllä ajatuksen, että palaute pitäisi antaa paikanpäällä kun asialle voidaan vielä tehdä jotain eikä jälkikäteen internetin syövereissä.
Minäkin ymmärrän oikein hyvin ajatuksen, että palaute tulisi antaa paikan päällä. Samaan aikaan iloitsen siitä, että moni kertoo kokemuksistaan myös verkossa. Olen löytänyt monen monta monta erinomaista paikkaa sen ansiosta. En usko, että verkko vaikenee. Ehkä enemmänkin se kannattaisi alkaa nähdä mahdollisuutena. Toki on trollausta, mutta keskimäärin hyvää ruokaa kokkaavat ja tarjoavat saavat verkossakin enemmän positiivista kuin negatiivista palautetta. Yksittäisestä palautteesta ei kannata mielenrauhaa menettää, miettiä toki, olisiko palautteessa ainesta parantaviin toimenpiteisiin.
Hei!
Kirjoituksesi oli mielestäni erinomainen. Jaoin sen Facebookissa seuraavalla saatetekstillä:
“Itse näen kirjallisuuden ja ruuan arvostelulla paljon yhteneväisyyksiä. Herkkä “silmä” ja pitkäaikainen harjoittelu ja käsitteiden osaaminen tekevät arvioinnista helpompaa ja saavat huomaamaan asioita, joita harjaantumaton ei ehkä huomaa. Tämä ei kuitenkaan sulje pois sitä, että joku muu vähäisemmälllä kokemuksella, mutta erilaisella kokemuspiirillä saattaa huomata asian, joka itseltä jää huomaamatta. Tämä havainto on arvokas, vaikka se ei harjaantumattomuuden vuoksi tulisikaan ulos ihan by teh book.
(Jotkut tietenkin kuvittelevat, että harjoitus jotenkin tuhoaa jonkinlaista kokemuksen autenttisuutta tai herkkyyttä. Noh, ei tuhoa. Todellisuuden jakaminen uusiin osiin johtaa havainnon suurempaan hienovireisyyteen, ei sokeutumiseen. Tietenkin samalla saa aina käsiinsä myös kasan vääriä johtolankoja lajiteltavaksi, mutta sellaista se on.)
(Ravinnon suhde gastronomiaan on muuten mun mielestä vähän sama kuin kielen suhde kirjallisuuteen.)”
Ymmärrän hyvin kritiikin vastaanoton vaikeuden. Toivon, että suomalainen kritiikki kaikilla aloillaan kehittyisi ensisijaisesti kuvailevaan suuntaan, vaikka nykyinen twitter- ja lehtikritiikki-tyyppinen sähkösanomakulttuuri ei oikein tätä tuekaan. Laitan toivoni suomalaisten kritiikintuottamis- ja lukutaidon kehittymisessä (koulutusjärjestelmän lisäksi) blogeihin ja esimerkiksi juuri Eat.fi-tyyppisiin demokraattisiin matalan kynnyksen palautesivustoihin. Positiivisia malleja vain kehiin, mahdollisimman paljon ja kaikkialle. 🙂
Se on nimenomaan noin. Harjoitus tekee monessa asiasta aiempaa taitavamman ja ainakin oma kriteeristöni on muuttunut, mitä enemmän hyvää ruokaa ja erinomaisia ravintolakokemuksia on takana. Siksi nimenomaan lukijallekin on arvokkainta kuvaileva kritiikki, jotta voi arvottaa, ovatko paikan/kirjan vahvuudet tai heikkoudet sellaisia, joilla on itselle merkitystä. Pikasanomakulttuuri ei varmaan sitä helpota, mutta toisaalta lyhyesti ja napakastikin voi kertoa paljon. Paljon enemmän kuin #ihana tai #kamala.