Useimmat heistä ovat valitettavasti jo kuolleita. Tänään saamme uuden kodin avaimet. Odotellessa on hyvä hakea remontti-intoa fiilistelemällä sisustusvalintoja. Tuolinaisena koeistun harva se ilta virtuaalisesti. Moni suosikeista on tosin seurannut mielessä jo vuosia.
Siinä missä muut tekevät pyhiinvaellusmatkoja pariisilaiselle hautausmaalle, minä teen omani Arne Jacobsenin suunnittelemaan hotelliin Kööpenhaminaan, jossa jokseenkin jokainen esine on hänen tuotantoaan. Eikä tarvitse mennä edes hotelliin. Tanskassa maan tunnettujen suuruuksien muotoilu on arkipäivää. Lounasravintolassa istutaan usein Seiskalla eikä Le Klintin valaisimilta ei voi välttyä. Alunperin esimerkiksi Jacobsenin suunnittelun lähtökohtana on ollut arjen kauneuden tarjoaminen myös keskiluokalle. Haluttujen tuotteiden hintataso on kohonnut niin korkealle, että enää ne eivät ole helposti kaikkien saatavilla, mutta edelleen vuosikymmenien jälkeenkin ne hurmaavat laajalti.
– No, kaikki tytöt nyt tykkäävät Myranista, totesi vanha opiskelukaverini, kun ihaillen sivelin hänen ruokapöydän tuolejaan, joihin mies oli kaukokatseisesti sijoittanut ylioppilasrahansa jo lähes parikymmentä vuotta sitten. Totuuden nimissä olen enemmän seiskanaisia, mutta ongelma on se, että nykyään niitä on kaikkialla. Minulla ei ollut varaa sijoittaa niihin viisitoista vuotta sitten, jolloin ne eivät vielä olleet vallanneet kaikkia soppia Suomenmaassa.
Deko-lehden päätoimittaja totesi viime lehdessä, ettei heidän lehdestään helposti löydä numeroa, jossa jossain kodissa ei olisi seiskoja tai Eamesin klassikkotuoleja. Välillä juttuja on jopa pakko vaihtaa lehdestä toiseen, etteivät lukijat saisi sivu toisensa jälkeen samanlaisia ruokailutiloja. Siinäpä se tiivistettynä. Olivatpa nämä klassikot, kuinka kauniita tahansa, olisi kiva löytää jotain uutta ja kiinnostavaa.
Ihan vielä ruokailutilan tuolit eivät ole ostoslistalla. Entiset ovat supermukavat, mutta tuolinaisena aion löytää yhden sun toisen nurkan uudesta kodistamme, johon voi sujauttaa mukavan – ja kauniin – istumapaikan. Valinta on vain niin vaikeaa, houkuttelevia tuoleja on maailma pullollaan. Vaikka väitetään, ettei tuolia voi enää keksiä uudestaan, ilahduttavasti silmiin on sattunut useampiakin kauniita uusia tuoleja, joissa on klassikkoainesta.
Keittiön ehostusta odotellessa fiilistelin keräämällä tähän muutamia suosikkejani – vanhoja ja uusia, joista joku päätyy ainakin työhuoneen tuoliksi ja toinen eteiseen. Toivottavasti joskus myös uuteen ruokailutilaamme, kun nykyiset istuimet tulevat tiensä päähän. Vaihtoehdoissa on muitakin kuin tanskalaisten kuolleiden miesten aikaansaannoksia.
Harvoin kadun ostamatta jättämistä. Yhden kerran muistan, enkä ehkä helposti tule pääsemään siitä yli. Olen halunnut Domuksen aika lailla koko aikuiselämäni ajan. Meille ei vaan oiken ole mahtunut yhtäkään uutta tuolia. Löysin jokseenkin täydellisen yksilön vuosia sitten ja hinta ei ollut huima: noin 100 euroa. Kävelin onneni ohi kirvelevin sydämin ja edelleen kaduttaa. Hinta oli oiva osoitus siitä, että designin hankkiminen ei ole ostamista, se on sijoittamista.
Silta-sarjan Martinin – yksi ihana tanskalainen mies lisää – ja Metten entinen yhteinen koti on kadehdittavan pullollaan nautittavaa designiä. Jos olisin todella rikas, meillä istuttaisiin mahdollisesti samoilla Hans J. Wegnerin Wishboneilla kuin heilläkin. Toivomusluuta muistuttavaa selkänojaa olen ihaillut aikojen alusta, mutta sen punosten täydellistä kauneutta olen oppinut arvostamaan vasta vähän vanhempana. Se saattaisi olla minun työtuolini, ellei olisi niin kallis.
Kuva: www.wegnerwishbonechair.com
Pohjoismaista yhteistyötä parhaimmillaan on suhteellisen tuoreen tanskalaisen yrityksen &Traditionin In Between -tuoli, jonka on suunnitellut suomalaissyntyinen nykyään Göteborgissa asuva Sami Kallio. En väitä olevani suuri designtietäjä, mutta kyllä näin kauniilla selkänojalla varustetussa tuolissa voisi olla klassikkoainesta.
Toivon, että Vitran ostama Artek nousee uuteen kukoistukseen, eikä haittaisi yhtään, jos pari suomalaista designyritystä ponnistaisi myös maailmalle nykyistä voimallisemmin. Tanskalaiset tuntuvat nimittäin osaavan tämän lajin, sieltä tipahtelee tuoreita designtaloja kuten Muuto ja HAY. Muuto (joka on saanut nimensä suomen sanasta muutos) on koonnut lahjakkaiden skandinaavien suunnittelutöitä merkkinsä alle, mutta pitää kuitenkin päämajaansa Tanskassa. HAYn About a Chair AAC21 -tuolissa on kivaa 60-lukulaista muotokieltä tukevasti modernisoituna. Muistatteko ne kaikkien virastojen kuppituolit oranssilla tai vihreällä kankaalla? Tämä ei ehkä toimisi ruokailutilassa, mutta kevyessä käytössä olevaan kotitoimistoon sen voisin hyvinkin sijoittaa. Pidän siitä nimenomaan kankaalla päällystettynä.
Yksi uusi kotimainen on tietenkin oltava listoilla. Olkoon se syksyn mittaan paljon kehuja kerännyt kauniin pelkistetty Siro+. Sen ovat matoista ja paperinarutuotteista huonekaluihin laajentaneelle Woodnotesille suunnitelleet Ilkka Suppanen ja Raffaella Mangiarotti. Usein vähemmän on enemmän. Kun näin tuolin Habitaressa totesin, että sen selkänoja on omaan makuuni hiukan kapea. Sivustapäin otetuista kuvista sitä ei huomaa. Vaikka Siro+ ei omaan kotiini sopisikaan, en voi silti olla ihailematta tuolin täydellisen yksinkertaista muotokieltä. Pelkistäminen on taiteenlaji.
Designklassikot tekevät ison loven lompakkoon, klassikkoainesta olevien ostamisesta selviää usein edullisemmin, mutta harvoin kiinnostavaa muotoilua ja kestävää laatua saa halvalla. Haluan kuitenkin lopuksi nostaa vielä edullisemman kategorian tuolin. Ei sekään halpa ole, mutta reilun satasen hintaisena huomattavasti lähes tonnin Wishboneja tai melkein 500 euron Domuksia kukkaroystävällisempi. Calligrasin Skin sattui silmään alkusyksystä. Sisä- ja ulkokäyttöön sopivana ja pinottavana se voisi olla virkistävän erilainen vaihtoehto terassille ruokatuoliksi.
Vanhat tanskalaiset miehet ovat minullekin kovin rakkaita.
Ja myös Bauhausin koko kööri saa ison palasen sydämestäni.
Mutta sydämeni suurimman palasen saa ehdottomasti Tapiovaara. Siinä on mies, jonka muotoilufilosofia ja itse tuotano tukivat toisiaan täydellisesti.
Kodissamme on yksi Ilmari Tapiovaaran pinnatuoli. Se tekee minut joka päivä niin kovin onnelliseksi 🙂
Kuulun ehdottomasti samaan fanikerhoon. Sisareni ja lankoni kotona on ihana Mademoiselle. Ihan aarre! En yhtään ihmettele, jos yksi Tapiovaaran pinnatuoli tekee sinut onnelliseksi. Juuri noista syistä design on investointi – se on investointi iloon arjessa ;-).
Mä kyllä aina perustelen (itselleni) disainhankintoja sillä, että ne ovat ikuisia ja niiden arvo säilyy. Mutta huutokaupat (Helander, Hagelstam & Bukowskis Market) ovat kyllä loistavia paikkoja tehdä löytöjä – niistä voi tehdä oikeasti niitä satasen löytöjä, jos vain näkee pientä vaivaa, eikä unelmia tarvitse toteuttaa samantien. Seiskoja, murkkuja ja mademoiselleja liikkuu Bukowskilla aika paljon, ja välillä niitä menee ihan puoli-ilmaiseksi. Mulla olisi yks domus varastossa odottamassa kunnostusintoa, se löytyi siskon vanhan asuintalon varastosta hylättynä…
Seiskoja ja murkkuja varmaan liikkuu jo ihan siksikin, että niitä on myyty niin valtavasti. Pitää alkaa seurata näitä aktiivisesti. Kiitos vinkistä. Hyvä löytö on helpompi perustella myös kotona 😉 Aion alkaa joka tapauksessa jaagaamaan tosi tarkoituksella munatuolia. Joskus on aika toteuttaa haaveita, toivottavasti se olisi sen osalta pian.
Bukowskismarketiin kannattaa muuten rekisteröityä ja laittaa Arne + muut ihanat muistilistalle, silloin saa sähköposti-ilmoituksen myyntiin tulevista tuotteista, joissa on kyseinen hakusana. Ja sieltä päättyneistä huutokaupoista voi selailla toteutuneita hintoja. Y-tuolejakin siellä on muutes myyty aika maltillisin hinnoin.
Minähän ennätin tehdä sen jo edellisen kommenttisi perusteella 😉 Siinä on onneksi koko Skandinavia avoinna, joten siellä ehkä liikkuu sellaista, mitä ei pelkästään Suomessa liikkuisi.
Joo nimenomaan, eikä rahtikulut Ruotsista ole kuitenkaan kovin isot.
Tämä alkaa kuulostaa entistä paremmalta 😉
Meiltä löytyy toimistolta nuo HAYn tuolit keittiöstä ruokapöytien ympäriltä, ovat supermukavat ja kauniit katsella myös 🙂
Aikamoinen arjen ilo sanoisin 🙂 Vertailukohtana meidän toimiston perus-Martelat…
Onnea uuteen kotiin 🙂 Siihen loppuivat vapaa-ajanongelmat, jos niitä sattui olemaan.
Meillä arvostetaan designiä ja aitoja (luvallisella lisenssillä valmistettuja) huonekaluja jo työnkin puolesta, mutta skandimuotoilua rakkaampia ovat Bauhausin aikaiset suunnittelijat ja funkiksen puhdas muotokieli, joka vielä lähes sadan vuoden ikäisenä on tuore ja raikas, kuin eilen suunniteltu.
Kun ikää tulee lisää, oppi arvostamaan tuolin pehmustetta, varsinkin ruokapöydäntuoleissa. Tiivis verkkoistuin ja -selkänoja ovat myös erinomaisia valintoja. Tuoleissa ei aina tarvitse turvautua vanhoihin klassikoihin, vaan uudemmissakin on aivan loistavia tuotteita. Kannattaa tsekata mm “big frame”, jota valmistaa italialainen Alias. En tiedä, kuka sitä tällä hetkellä myy Suomessa, mutta siinä on tuoli, jossa takapuoli tai selkä ei puudu pitkänkään illallisen aikana 🙂 Värivalikoimakin on yllätävän suuri, joskin musta näyttää tyylikkäimmältä.
Bauhausin osalta pidän erityisesti arkkitehtuurista. Se on todellakin edelleen tuoretta.
Juuri noista mainitsemistasi syistä meillä on pehmustetut ruokapöydän tuolit ja niillä istuu mielellään pitkätkin illalliset. Ne myös jäävät uuteenkin kotiin. Mukavuus on yksi keskeisiä valintakriteerejä näin korkeassa iässä – pätee sekä huonekaluihin että vaatteisiin ja nykyään jopa kenkiin, mitä en uskonut mahdolliseksi 😉
Jos Bauhausin aikainen rationalistinen ja funktionaalinen suuntaus arkitehtuurissa kiinnostaa niinkin paljon, että sen mukaan kiinnostaa matkustellakin, suosittelen lomamatkaa Hyèresin kylään etelä Ranskaan. Siellä on Rob Mallet-Stevensin suunnittelema Villa Noailles = http://halftenspydderestendog.blogspot.fi/2013/04/villa-ranskan-rivieralla.html
Näkemisen arvoinen villa ja sen puutarha, joissa ymmärtääkseni on esillä erinäisiä taidenäyttelyitä vuoden ympäri! Ja itse kyläkin on hurjan viehättävä 🙂
Ihana villa ja hieno lomavinkki. Kiitos!
Pingback: Pistaasipulla ja hyvän mielen käyttötavaroita - suolaa & hunajaa