Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kategorian arkisto: Leivät

Kuukauden raaka-aine: Avokado – grillatut juustoleivät

Grillatut juustoleivät avokadolla, tomaatilla ja pekonilla
Avokado on varsinaista terveysruokaa – paitsi jos nollaa sen terveysvaikutukset sujauttamalla sen leivän väliin pekonin ja juuston kanssa.

grillattu-avokadoleipä-suolaajahunajaa

On taas se aika kuukaudesta, kun kokkaamme ruokatoimittaja Suvi Rüsterin kanssa samasta raaka-aineesta. Tällä kertaa vuorossa on avokado. Suvin kolmen ruokalajin avokadoaterian löydät tänään ilmestyvästä Divaanista. Odotan jo mielenkiinnolla postilaatikon kolahdusta, koska haluan nähdä, miten avokado on taipunut jälkiruokaan. Oma reseptini on simppeli, mutta täynnä makua: Klassinen grillattu juustoleipä avokadolla, tomaatilla ja pekonilla. Surutta kutsun sitä grillatuksi, vaikka todellisuudessa se on syntynyt paistinpannulla.

Avokadon ja minun suhdettani leimasi vuosikausia huono ensitapaaminen ja siitä seuranneet väärät mielikuvat. Luulin nimittäin maistavani avokadoa, kun maistoin valmisguacamoleja, joita silloin Helsingin tex-mex-paikoissa käytettiin ihan surutta. Sen perusteella tein johtopäätöksen, etten pidä avokadosta. Todellisuudessa valmisguacamolen avokadopitoisuudet ovat parhaimmillaankin lähes olemattomia, vaikka erot eri merkkien välillä ovat huomattavia. Johtopäätöstä vahvisti vielä jossain maistettu puolikypsä hedelmä ja panna oli valmis. Onneksi sain sitten ihan kunnollista, kermaisen kypsää avokadoa ja ymmärsin, mistä olin jäänyt paitsi. Nyt käytän sitä satunnaista pastaa ja guacamolea enemmän salaateissa. Erityisesti lohen kanssa se toimii loistavasti. Mitkä ovat teidän suosikkireseptejänne avokadosta? Repertuaarini kaipaa hiukan laajentamista.

Avokado nauttii mainetta kaloripommina ja sitä se onkin, mutta se on myös täynnä hyviä rasvoja, kaliumia ja vitamiineja. Se lienee hedelmistä ainoa, joka kypsyy aina vasta poimimisen jälkeen. Se voi odottaa puussa jopa 4-6 kuukautta sopivaa poimimishetkeä. Puusta päästyään se kypsyy muutamassa päivässä. Ikuinen ongelma minulle on ollut, miten voi tunnistaa kypsän avokadon. Kertokaa toki, jos teillä on parempi tapa, mutta itse painan hellästi avokadoa kapeammasta päästä, jos se antaa hiukan periksi, tulkitsen hedelmän kypsäksi. Turha rutistelu on tosin varma keino saada avokadot tummumaan, joten pyrin olemaan hellävarainen.

Avokado tummuu nopeasti avaamisen jälkeen. Sitruunan tai limen C-vitamiini ehkäisee tummumista ja sen vuoksi sitä usein suositellaan pirskoteltavaksi avokadon pinnalle. Itse säilytän kyllä välillä myös puolikkaan avokadon seuraavaan päivään.  Kun pinnasta leikkaa tummuneen pinnan ja mahdollisesti kärjestä tummumaan lähteneen osan pois, alla on ihan kunnon tavaraa.

Muna vai kana: Pohdiskelin jo aiemmin, onko parantuneen avokadotarjonnan aiheuttajana avokadopastan suosio vai onko asia itseasiassa toisinpäin. Mahdollistiko parantunut tarjonta ja syöntikypsien hedelmien tulo kauppojen valikoimiin avokadopastan suosion? Joka tapauksessa vuosi sitten avokadoja ei ollut hedelmäosastoilla esillä nykyisen kaltaisina röykkiöinä. Ehkä osasyy suosioon on, että nykyään terveysintoilijatkaan eivät vältä hysteerisesti rasvoja, varsinkaan hyviä sellaisia.

Näissä juustoleivissä avokadon terveysvaikutukset todennäköisesti nollautuvat pekonilla ja juustolla, mutta avokado, pekoni ja tomaatti on makumaailmaltaan erinomainen yhdistelmä. Tomaatti raikastaa raskaammat kaverinsa. Leipä on niin tuhti paketti, että tällä annoksella se käy vaikka salaatin kera lounaasta.

Grillatut juustoleivät avokadolla, tomaatilla ja pekonilla

(tulostettava versio reseptistä)
kahdelle

4 isoa siivua maalaisleipää
4 siivua pekonia
1 avokado
1 tomaatti
noin 100 g cheddaria raastettuna
noin 2 rkl voita
mustapippuria
tuoretta korianteria tai basilikaa
(limen mehua)

1. Paista pekoni rapeaksi. Raasta juusto.

2. Kuori avokado ja muussaa se kevyesti. Voit laittaa sen myös siivuina, mutta leipä pysyy helpommin koossa, jos avokado on kevyesti muussattuna. Mausta halutessasi avokado tilkalla limen mehua.

3. Voitele yksi puoli kaikista leipäviipaleista voilla.

4. Nosta kahden leipäviipaleen voitelemattomalle puolelle kaksi siivua pekonia kummallekin. Laita päälle raastettu juusto. Nosta päälle tomaattiviipaleet ja rouhi päälle mustapippuria ja silppua yrttejä.

5. Levitä kahdelle leipäviipaleelle – jälleen voitelemattomalle puolelle – muussattu avokado. Nosta leipäviipaleet vastakkain.

6. Kuumenna paistinpannu keskilämmölle. Paista ensin toinen puoli kullanruskeaksi, käännä leivät, laita paistinpannun päälle kansi ja paista myös toinen puoli kullanruskeaksi. Malta paistaa keskilämmöllä, jotta juusto ennättää sulaa, myös kannen käyttäminen edistää juuston sulamista.

facebookissa-lätkä

Nuukailua – skonssit

Parmesan-ruohosipuliskonssit
Tiesittekö, että tällä viikolla vietetään jokavuotista nuukuusviikkoa? Siinä missä piheys on hiukan vastenmielistä ja itsekeskeistä, nuukuudessa on jotain kummallisen viehättävää. Se on mummoni ja äitini sukupolven katuviisautta. Sitä, että syödään se mitä ostetaan ja ostetaan vain se mitä tarvitaan. 

skonssit-suolaajahunajaa

Seitsemänkymmentäluvulta alkanut laajempi elintason nousu on ilmeisesti saavuttanut sen pisteen, että olemme kyllästäneet itsemme tavaralla. Muutaman vuoden takainen vuoden nuori taiteilija Anna Tuori totesi juuri haastattelussa: “Tykkään shopata, vaikka se ei enää olekaan muodikasta”. Käänne siihen, että tavarasta kieltäytymisestä on tullut ostamisen sijaan trendikästä, on ollut nopea. Niin nopea, että en usko, että se todellisuudessa näkyy kovinkaan monessa kodissa. Määrän sijaan halutaan vain parasta, mutta siinä sivussa nurkat täyttyvät myös määrästä. 70-luvun peruskoti ei olisi antanut aihetta dokumenttiin, jossa luovutaan kaikesta tavarasta ja haetaan yksi päivässä takaisin tarpeellisuusjärjestyksessä.

Kun katson ympärilleni kodissamme, joudun toteamaan, että hiukan enemmän mielenhallintaa olisi voinut harrastaa jo kaupassa, vaikka en oman elämäni leostraniukseksi pyrikään. Yritän vakuuttaa itselleni, että olen valikoiva kuluttaja ja pyrin ostamaan tarpeeseen, koska turha tavara ahdistaa minua ja tukkii pienen asuntomme. Rehellisyyden nimissä on pakko todeta, että tarve on kovin venyvä käsite. Meille ei tarvita yhtään kippoa, kuppia tai pöytäliinaa (toivottavasti mieheni ei lue tätä), mutta kummasti niitä tarttuu matkaan tasaisin väliajoin – hyvä muotoiluhan on investointi. Tarve vai halu, siinäpä pulma. Aika harvoin sitä katuu tekemättä jäänyttä ostosta – joskus kyllä.

Samalla, kun olen miettinyt kuluttamistani, olen yrittänyt venyttää nuukuuden hyvettä myös ruokaan. Se ei suinkaan ole tarkoittanut, ettenkö edelleen ilolla kantaisi ahkerasti rahaa hyviin ravintoloihin ja satsaisi laadukkaisiin raaka-aineisiin. Enemmänkin olen pyrkinyt siihen, että syömme, mitä ostamme ja ostamme vain sen verran kuin tarvitsemme. Jääkaappi kokataan mahdollisimman tyhjäksi ennen seuraavaa kunnon kauppakeikkaa. Jos tänään menee puolikas fenkoli pastaan, huomenna loppu syödään kalan lisukkeena. Suunnitelmallisuus, kaikkien raaka-aineiden hyödyntäminen ja sesonkien suosiminen ovat alentaneet myös kauppalaskua ilman, että sillä olisi ollut vaikutusta ruoan makuun tai laatuun. Tunnustan tosin, ettei meillä sitä mitenkään sentilleen seurata, mutta näppituntumalla lasku on aiempaa pienempi.

Tämä viikko meillä siis nuukaillaan ja kokataan kohtuullisen pullistelevaa jääkaappia tyhjäksi. Nämä skonssit ovat lämmittelyä nuukailulle. Hävikistä herkuksi -hengessä ne ovat syntyneet piimäparta-kummipoikani jättämästä vajaasta piimäpurkista, parmesanjuustonkannikasta ja ruohosipulin jämistä. Olen muutamaan kertaan hakenut oikeaa juuston määrää ja leivoin samat skonssit  useampaan kertaan samaisesta piimäpurkista välillä parmesanista välillä pecorinosta. Nyt resepti on siinä pisteessä, että sen voi julkaista muidenkin iloksi. Skonsseja parempaa viikonloppuaamujen suolaista palaa parempaa ei olekaan. Ne syntyvät alusta loppuun puolessa tunnissa.

Kannattaa huomioida, että annos on pieni. Skonssit ovat parhaimmillaan samana päivänä, joten niitä ei ylenmääräisesti kannata leipoa – paitsi tietenkin, jos seinäntakana asuu mukavia naapureita. Kannattaa vilkaista myös Leibomo Limbun oiva skonssiohje.

Parmesan-ruohosipuliskonssit

(tulostettava versio reseptistä)
noin 4 kpl

2 1/2 dl vehnäjauhoja
3/4 dl parmesania tai pecorinoa raastettuna
1/2 tl ruokasoodaa
1 1/2 tl leivinjauhetta
2 rkl silputtua ruohosipulia
80 g voita
1 dl piimää

1. Sekoita kaikki kuivat aineet ja ruohosipuli.

2. Nypi joukkoon voi.

3. Sekoita nopeasti joukkoon piimä. Älä vaivaa, skonssien leivonnassa on olennaista, että ei synny sitkoa, jotta saat ilmavia ja pehmeitä skonsseja.

4. Taputtele taikina pöydälle paksuksi levyksi ja leikkaa pyöreällä muotilla skonsseja (tai nosta sopivina kasoina pellille).

5. Voitele voisulalla ja paista 225 asteessa noin 10 minuuttia. Jätä melko vaaleiksi, silloin ne ovat mehevimmillään.

facebookissa-lätkä

Savolaisen karjalanpiirakkakurssi

Rukiiset karjalanpiirakat
Karjalanpiirakoilla on ihan turhaan vaikea maine. Ei niistä toki aina tanssiaisten kaunottaria tule, mutta useimmiten sellaisia sieviä naapurintyttöjä kuitenkin. 

piirakat-suolaajahunajaa

Ymmärrätte varmaan, kenellä on vastuu, jos osallistutte savolaisen karjalanpiirakka-opastukseen? Mutta ei kannata ihan vielä lopettaa lukemista, olen mummoni koulima. Kävin myös juuri joulun alla anoppini kertauskurssin asiassa. Molempien suonissa virtaa karjalaisverta. Haastattelin vielä ennen aloittamista sisareni, joka savolaisjuuristaan huolimatta leipoo lähes maailman parhaita piirakoita. Sellaisia rapeakuorisia ja rukiisia. Pätevyydet ovat siis kunnossa. Vahvana suosituksena loppuun totean, että lankoni (kolmannen polven karjalainen) kehui piirakoitani erinomaisiksi. Luulen, että hän olisi halunnut sanoa, että ne olivat kaikkien aikojen parhaita, mutta eihän sellaista voi sanoa itseään piirakkamestarina pitävän vaimon kuullen.

Ensimmäisenä keitetään puuro, jotta se ehtii jäähtyä kunnolla. Minä keitän sen aina kevytmaitoon, mutta monet vetävät raskaamman kautta täysmaitoon. Tasoitan tätä eroa nokareella voita heti keittämisen alussa. Siten puuro ei ota pohjaan – ainakaan useimmiten. Kun puuro on jäähtynyt, vatkataan sekaan kananmuna (1 kananmuna/litra puuroa).

Karjalanpiirakkataikinaa helpompaa taikinaa ei olekaan: Kaikki aineet vaivataan kunnolla sekaisin ja se on siinä. Ruis- ja vehnäjauhojen suhde vaihtelee tekijältä toiselle. Tämä ohje on enemmän rukiiseen kallellaan, minusta taikinassa on silloin enemmän makua. Taikinan ohjeen olen kopioinut suoraan siskoltani, joka tosin saattaa tehdä taikinasta vielä tätäkin rukiisemman. Vehnäjauho helpottaa tällaisen kokemattomamman piirakantekijän mielestä taikinan käsittelyä.

Rullaa valmis taikina tangoksi reilusti jauhotetulla pöydällä. Leikkaa siitä noin sormenlevyisiä palasia, taputtele pala soikeaksi ja ala kaulia: Anoppieni oppien mukaan kaulitaan ensin pituussuunnassa sen pituiseksi, kun piirakka halutaan ja sen jälkeen leveyssuunnassa. Kääntele välillä, jauhota ja kauli ohuenohueksi. Käytän leivonta-alustalla pääsääntöisesti ruisjauhoja, mutta lisään joukkoon myös hiukan vehnää. Avainasia taikinan käsittelyssä koko kaulimisen ajan on runsas jauhon käyttö. Se estää taikinan tarttumisen alustaan ja pystyt kaulimaan hienoja ohuita pohjia repimättä hiuksia päästäsi.

Nosta lusikalla kuoren päälle riisipuuroa. Lusikka kannattaa säilyttää vedellä täytetyssä lasissa. Puuro irtoaa siitä silloin helposti, kun nostelet sitä pohjan päälle. Jätä riittävästi tilaa reunoihin, jotta piirakka on helppo rypyttää.

Keskeltä vai päästä, mistä aloittaa rypyttäminen? Tämä lienee se ikuinen kiistakapula. Savolaisena sanon, että sillä ei ole mitään väliä, kummallakin menetelmällä saa kyllä aikaan niitä sieviä naapurintyttöjä. Saatan saada tästä karjalaiset kimppuuni. Itse aloitan keskeltä, aloita minun puolestani, mistä haluat, olennaisempaa on käsitellä taikinaa hellästi ja rypyttää kevyin sormin.

Sitten vaan piirakat pellille ja pelti uuniin. Koska taikinassa ei ole yhtään hiivaa, piirakat voi asetella pellille lähekkäin, ne ovat uunista tullessaan juuri samankokoisia kuin mennessään. Älä käytä leivinpaperia, se ei kestä piirakoiden leipomiseen tarvittavia asteita. Piirakat paistetaan nimittäin todella kuumassa uunissa: 275-300 astetta sen mukaan, mitä uunista irtoaa.

Lopuksi voitelen piirakat vesi/maito-voiseoksella. Ja sitten me vain syömme heti, kun vain suinkin kärsii.

karjalanpiirakat-suolaajahunajaa

Karjalanpiirakat

noin 20 keskikokoista piirakkaa

Taikina

3 dl vettä
4 dl ruisjauhoja
1 desilitra vehnäjauhoja (lisää 1/2 dl, jos taikina jää kovin löysäksi)
1 tl suolaa

varaa riittävästi ruis- ja vehnäjauhoja kaulimiseen

Riisipuuro

2 dl vettä
2 dl puuroriisiä
1 litra kevytmaitoa
nokare voita
suolaa
1 kananmuna

voita ja vettä voiteluun

1. Keitä puuro: Kiehauta ensin vesi kattilassa, lisää puuroriisi. Keitä viitisen minuuttia. Lisää maito ja nokare voita. Hauduttele kypsäksi noin tunti. Mausta suolalla ja anna jäähtyä. Vatkaa jäähtyneen puuron sekaan kananmuna.

2. Tee taikina: Vaivaa kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi. Pyörittele taikinasta tasainen tanko. Leikkaa noin sormenlevyisiä palasia ja kauli ne kuoriksi. Katso ohjeet yltä, jos ei tule selkärangasta.

3. Nosta kuoren päälle puuroa, rypytä piirakoiksi ja paista piirakat 275-300 asteessa kypsiksi (noin 10 minuuttia). Voitele maito-voiseoksella tai vesi-voiseoksella.