Tietoa mainostajalle ›

Blog

Jäähyväiskirje vai lomaviesti – äidin perunasalaatti

Kun aloin kirjoittaa tätä joulun alla, en tiennyt, onko kyseessä jäähyväiskirje vai lomaviesti. Kuukausien kypsyttelyn ja tauon jälkeen alkaa tuntua, että paino on kuitenkin jälkimmäisellä. Mutta aika näyttää, päättyykö kaikki äidin perunasalaattiin.

Olisi helppo piiloutua vauvavuoden taakse ja sanoa, että blogille ei ole ollut aikaa. Se olisi kuitenkin vain osatotuus. Paremminkin kyseessä on melkein kuuden vuoden henkinen tilinpäätös, syksyn ja talven kestänyt pohdinta siitä, mitä bloggaaminen merkitsee ja antaa minulle. Kuudessa vuodessa on tapahtunut paljon ja olen saamapuolella.

Blogin myötä olen tutkinut ruokaan liittyviä trendejä ja ilmiöitä paljon laajemmin kuin olisin muutoin kenties tehnyt. Kiinnostavaa niissä on se, että ne kertovat yhteiskunnasta laajemminkin. Muutokset suomalaisessa ruokakulttuurissa ja -maailmassa ovat olleet nopeampia kuin useimmat meistä olisivat uskaltaneet ennustaa, meistä on tullut vaivihkaa ruokakansaa.

Eettisemmin ja ekologisemmin syövää ruokakansaa, joka haluaa syödä lähiruokaa, suosii sesonkeja ja satsaa laadukkaampiin raaka-aineisiin. Vielä jokunen vuosi se oli pienen piirin hifistelyä, nyt niin suosittua, että kaikki nämä ilmiöt näkyvät jokseenkin jokaisessa suomalaisessa marketissa. Satokausikalenterin kaltaiset hankkeet ovat lisänneet aiemmin vähämenekkisten sesonkikasvisten kuten kurpitsan myyntiä draamaattisesti. Keskon Ruokailmiöt -tutkimuksen mukaan 46 % aikoo ostaa enemmän pientuottajien ruokaa vuonna 2017. Vuonna 2016 pankin räjäyttivät kasvipohjaiset lihankorvikkeet, ehkäpä menestynein start up hiersi kauraa nyhtökauraksi ja vahvimmin kasvava ruokatrendi oli osapäivävegaanius. Viisi vuotta sitten en olisi laittanut lanttiakaan vetoa, että kasvisruoka kääntyy massojen mielihaluksi.

Kuusi vuotta sitten Helsinki oli ihan kiinnostava ravintolakaupunki, nyt ravintolakartta on laadukkaampi, monipuolisempi ja kansainvälisempi, mutta samalla rennompi kuin koskaan aiemmin. Makuelämyksistä on tullut arkipäivää – ja tämä kaikki useamman vuoden kestäneessä taantumassa. Edellisen laman antia olivat halvan kaljan juottolat, parissakymmenessä vuodessa kaivauduimme sivistyksen pariin, sillä kuluva taantuma synnytti roskapankkien sijaan oman rahan bistroja ja liudan edullisemman pään autenttisia etnisiä. Kauppakeskuksissakaan ei riitä enää perusmättö, seuraavaksi ennustan, että yhä useampi lähiöravintola tekee kasvojen kohotuksen ruokapuolella. Orastava nousukausi todennäköisesti kasvattaa entisestään kulutusta kodin seinien ulkopuolella.

Samaan aikaan ruokamaailmaan on tullut myös vastenmielisiä ilmiöitä, jotka ovat saaneet minut pohtimaan, haluanko olla mukana ruokkimassa niitä. Kun ruoasta tulee liian suuri osa elämää, lipsahdetaan epäterveen puolelle. Täydellisen terveellisen ruokavalion rakentaminen, täyskiellot, oman elämän hallinta ruoan kautta, mutta yhtä lailla jatkuva täydellisen aterian metsästys ovat enemmänkin indikaattoreita siitä, että ruoka on saanut liian hallitsevan roolin elämässä. Suorittamisen puolelle mennään välillä sekä täydellisen aterian että optimaalisen ruokavalion tavoittelemisessa, ruoasta ja sen terveysvaikutuksista on tullut klikkiotsikkokamaa. Hyväosaisen länsimaalaisen näkökulmasta kyseessä on kuitenkin ”vain” ruoka.

Myös blogimaailma on muuttunut ja samalla moni minulle rakkaista blogeista on hiljennyt. Vajaa vuosikymmen sitten hommaa leimasi yhteisöllisyys. Yhteisen pöydän ääressä istuttiin joko virtuaalisesti tai fyysisesti. Viime vuosina yleistynyt päivätyön tavoittelu on tuonut blogimaailmaan lieveilmiöitä, jotka ovat vieraannuttaneet minua bloggaamisesta. Kun harrastustoiminta ammattimaistuu, häviää hommasta pahimmillaan kokonaan roso ja blogin oma ääni. Kotikutoiset ruokapäiväkirjat ovat vuosien varrella keskimäärin muuttuneet huomiohakuisemmaksi ja päämäärätietoisemmaksi henkilöbrändin rakentamiseksi. Mietin välillä, olenko vain vanhoja haikaava jäänne maailmassa, jossa ruoan sijaan keskustellaan täydellisen Instagram-tilin rakentamisesta tai listasijoituksista, kommentoidaan innostumisen sijaan oman näkyvyyden maksimoimiseksi. Kuitenkin juuri aitoudessa on blogien voima.

Kaupallisuuden lisääntyminen on korostanut entisestään läpinäkyvyyden merkitystä. Myös lahjahevosta on syytä katsoa suuhun. Jos haluaa mediaksi median rinnalle, tarvitaan täydellistä avoimuutta esimerkiksi siitä, kuka lounaan on maksanut.  Blogimaailmassa nousevana teemana on, että tällä halutaan elää ja siksi asioita halutaan korvaus. Ja niin työstä kuuluukin, jos sellaista bloggaamisesta haluaa tehdä. Mutta enemmän soisi keskustelua siitä, mikä on bloggaajan arvokkain valuutta. Se on lukijoiden luottamus ja ylenpalttinen kaupallisuus on omiaan verottamaan sitä ihan kaikkien blogien osalta. Vastavoimia ovat aitous, avoimuus ja rehellisyys. Vaikuttimien täytyy olla täysin selviä.

Vielä ennen joulua olin alkamassa kypsyä päätökseen, että tämä on nyt tässä. Olin niin kyllästynyt ja negatiivinen, että en jaksanut edes adventtikalenterin neljättä luukkua tehdä. Ajattelin, että on parempi lopettaa, kun on vielä kivaa – vaikka en ollut ihan varma, oliko edes kivaa. Tässä kevään mittaan olen tajunnut, että tämä on naisen oma huone, johon vain minulla on avaimet. Ja voin tehdä juuri sellaisen kuin itse haluan, omilla ehdoillani.

Mitä kauemmin olen ollut kirjoittamatta, kuvaamatta ja lukematta, sitä enemmän pohdintoihin on alkanut sekoittua haikeutta. Mieleen nousee yhä enemmän ajatuksia siitä, mistä haluan vielä kirjoittaa. Tapasin blogin kautta saamiani ystäviä ja muistin taas, mikä tässä hommassa on parhaimmillaan parasta. Jakaminen ja innostuminen. Sanomisen tarve ja kuvaamisen halu. Vähitellen ne alkavat taas nostaa päätään ja teen ehkä hitaan ja varovaisen paluun tauolta. Blogissa ja ruoanlaitossa olen palaamassa perusasioiden äärelle, yksinkertaista ruokaa rakkaudesta lajiin. Sellaista kuin tämä äidin perunasalaatti, joka on säilynyt muuttumattomana vapusta toiseen lapsuuden juhlapöydästä omaan ruokapöytään.

Ennen joulua päätin karsia blogista kaiken, mihin liittyy deadlinejä, pakkoa tai velvoitteita kenellekään. Jatkan vain, jos halu kasvaa riittävän suureksi. Vieläkään en tiedä, kummalle puolelle vaaka alkaa kallistua, mutta tuntui hyvältä istua hetki tämän tekstin äärellä ja kirjoittaa. Niin hyvältä, että tätä kirjoittaessani poltin innostuksissani perunasalaatin perunat pohjaan. Ehkä se on merkki.

Kolmen sipulin perinteinen perunasalaatti

neljälle

noin 600 g kiinteitä perunoita (paino kuorineen)
1 omena
reilu 5 cm purjon valkoista osaa
1 pieni sipuli
2-3 maustekurkkua

Kastike

3 reilua rkl majoneesia
3 reilua rkl ranskankermaa
1-2 rkl omenaviinietikkaa tai valkoviinietikkaa
2-3 tl dijonsinappia
ripaus valkopippuria
ripaus suolaa
muutama ruokalusikallinen tuoretta ruohosipulia

1. Kuori perunat ja höyrytä tai keitä ne kypsiksi. Anna jäähtyä haaleiksi.

2. Hienonna sillä välin sipuli ja purjo. Leikkaa maustekurkut ja omena pienehköiksi kuutioiksi.

3. Leikkaa haaleat perunat kuutioiksi ja sekoita kaikki ainesosat kulhossa.

4. Hienonna ruohosipuli. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset ja maista, että kastike on aavistuksen hapokas ja sinappinen. Koska itse salaatti on aika mietoa, kastikkeessa pitää olla paljaaltaan vähän tiukka maku, se tasoittuu, kun sekoitat sen salaatin joukkoon.

5. Sekoita kastike muiden ainesten joukkoon ja nosta perunasalaatti kylmään maustumaan mielellään useammaksi tunniksi tai seuraavaan päivään.

6. Koristele ennen tarjoilua silputulla ruohosipulilla (tai ruohosipulin kukilla).

49 kommenttia “Jäähyväiskirje vai lomaviesti – äidin perunasalaatti

  1. Armi L. on 01.05.2017 at 11:15 sanoi:

    En ole ahkera blogien lukija, mutta sinun blogiisi palaan uudelleen ja uudelleen, pitkienkin taukojen jälkeen. Pidän ruokaohjeistasi ja tavastasi kirjoittaa. Tämä viimeinen postaus on ihana ja tavallaan hyvin kannustavakin. Vauvavuosi on tärkeää aikaa, ja jokaisesta hetkestä pitää nauttia!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 01.05.2017 at 18:34 sanoi:

      Kiitos Armi, olipa ihana hyvän mielen palaute! Vauvavuosi on ollut ihanaa aikaa, ennen töihinpaluuta myös melko leppoista. Päivätyön yhdistäminen arkeen vaatii tosin vielä hiukan harjoittelua 🙂

  2. Ihana lukea taas sinun tekstiä. Niitä onkin ollut ikävä (vielä suurempi ikävä on sinua, selätetään aikataulut pian).

    Kaikki mitä kirjoitit, on totta. Ajattelen kuitenkin, että blogimaailmassa on edelleen aitoutta, yhteisöllisyyttä ja avoimuutta. Onneksi, koska ne ovat minullekin niitä kaikkein rakkaimpia blogimaailman arvoja.

    Kevään aikana olen pohtinut tosi paljon bloggaamista, ja sitä mitkä asiat pitävät pyörät pyörimässä. Minulle riemua tuottaa ruokaoivallusten jakaminen, ihmiset ja kokkaamisen ja kuvaamisen ilo. Eikä osittaisen kaupallisuuden mukaantulo ole onneksi iloa tuottavia asioita muuttanut.

    Ihanaa, että edes harkitset bloggaamisen jatkamista. Pus!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 01.05.2017 at 18:41 sanoi:

      Kiitos Hannele! Ihanaa, kun kommentoit. Ja selätetään ne aikatauluhaasteet, olisi ihanaa turista naamatusten <3

      Olen samaa mieltä, blogimaailmassa on vielä paljon yhteisöllisyyttä ja aitoutta, eikä kaupallisuus missään tapauksessa ole automaattisesti niitä hävittävä asia. Mutta lisääntynyt kaupallisuus asettaa vielä aiempaa suurempia vaatimuksia mm. avoimuudelle ja läpinäkyvyydelle ja voi huonosti toteutettuna karkoittaa blogeilta lukijoita. Henkilöbrändien rakentaminen taas on pahimmillaan yhteisöllisyyden este: Yhteisöt kun eivät lahkoja lukuunottamatta rakennu yksittäisen henkilön ympärille, vaan lähtevät me-ajattelusta. Siksi suunta, jossa maksimoidaan omaa näkyvyyttä on jossain määrin vastavoima yhteisöllisyydelle.

  3. Kiitos, tämä oli mielettömän hieno kirjoitus. Hyvin samanlaista pohdintaa mitä minä käyn aika usein, joskus vähäisessä määrin ja usein omien blogisynttäreiden aikaan syvemmin. Mutta vastaan sinulle samoin kuin minulle aina vastataan: (blogi)maailma tarvitsee juuri kaltaisiasi riippumattomia ja rehellisiä blogeja. Sellaisia jossa pohditaan asioita omien näkemysten ja kokemusten kautta. Jaetaan asioita, kuten vaikka äidin perunasalaattia kaikille muille. Totisesti toivon että tämä on vain lomaviesti, sillä niin monii suosikkiblogini on lopettanut etten toivoisi yhtään sinne jonon jatkoksi, Pidä niin pitkä tauko kuin tarvitset, ja tule sitten takaisin. Tai tule takaisin vaikka heti, sitähän ne palaneet perunat jo kuiskivat.

    Tuo ”päivätyön tavoittelu” on terminä juuri se, mikä pukee sanoiksi sen mikä minua harmittaa tämän päivän blogimaailmassa. Tai ei sinällään harmita, sehän on hienoa että moni voi seurata intohimojaan ammatiksi asti, mutta se tuo kuitenkin lieveilmiöitä joita en jaksa seurata. Jaksan seurata hyvin harvaa ammattimaista blogia, toisaalta niiden ääni kuuluu kovimmin tällä hetkellä. Ja mitä ei-bloggaavilta ystäviltä/tutuilta kuulen, moni on sanonut ettei jaksa seurata enää MITÄÄN blogeja sen läpinäkymättömän tai läpinäkyvän kaupallisuuden takia. Mikä tietysti harmittaa oman blogin takia.

    Minä näen blogimaailman tällä hetkellä hyvin kahtiajakautuneeta. On niitä semi- tai ammattimaisia blogeja, ja sitten on sellaisia täysin riippumattomia kuin omani. Mutta kaikki tapahtumat tuntuvat tapahtuvan kaupallisuuden ja ammattimaisuuden ympärillä. Se on sinänsä ihan jees, varmasti kaikki pingit ja pongit tulevat tarpeeseen ja What’s cookingit ovat hauskoja tapahtumia sinänsä, mutta silti kaipaisin sellaista tavallista yhteisöllisyyttä, sellaista että ollaan yhdessä, ilman, että kukaan on stara tai listatumpi tai parempi kuin toinen. Ja ilman että joku sponssaa limsat jotka sitten kaikkien pitää mainita. Sellaista kuin se on kavereiden ja sukulaisten kanssa, mutta jollaista voisi olla myös blogikavereiden kanssa jos voisi.

    Lopuksi voisin vielä todeta, että minä taisin käydä todella lähellä lopettamista viime synttäreiden aikaan, mutta tulin kuitenkin siihen tulokseen että pääasiassa teen tätä itseäni varten, että en ole lopettamassa. Lopetin vain sen totaalisen turhautumisen blogimaailmaan ympärilläni ja hyväksyin että meitä on monenlaisia blogeja, ja myös meitä riippumattomia oman tien kulkijoita mahtuu mukaan. Niitä joilla on oikea päivätyö mitä ei ole vaihtamassa mihinkään muuhun, ja jonka turvin voi harrastaa mitä huvittaa. Ja huvittaahan tämä bloggaaminen edelleenkin. Yritän vain olla ärsyyntymättä tästä kahtiajaosta.

    Hyvää vappua ja kevättä, toivottavasti pian tavataan!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 01.05.2017 at 19:22 sanoi:

      Aika samanlaisen henkisen polun olen käynyt itse läpi näissä pohdinnoissani. Sinänsä olen ollut sitä mieltä koko ajan, että mitäpä muiden tavasta tehdä ärsyyntyä, mutta samaan aikaan olen sitä mieltä, että kaikenlainen läpinäkyvyyden puute vahingoittaa koko blogimaailmaa ja siksi tämä on asia, jonka halusin nostaa keskusteluun. Vähän samantapainen asia on kaiken hehkuttaminen. Sinänsä itikka sopassa -narina somessa on todella väsynyttä, mutta kaikki ei myöskään ole täydellistä ja ihanaa ja siksi pitää pystyä myös perusteltuun kriittisyyteen ja realismiin.

      Oma henkinen työni päätyi ihan samaan: Teen tätä omaksi ilokseni ja vaikka yksi parhaista asioista on palautteen saaminen ja keskustelu, siitä huolimatta on ennenkaikkea nautittava matkasta. Tämä on minun kanavani itseilmaisuun ja siitä haluan pitää kiinni ja toisaalta pysyä uskollisena omalle tavalleni tehdä asioita.

      • Ihanaa lukea Jonna sun tekstiä ja olen kanssasi niin samaa mieltä! Myös monen kommentoijan mieltä komppaan. Myös sinua, Sauvajyvänen.
        Mulla on onneksi jo sellainen ammatti, josta jo pikkutyttönä haaveilin, joten blogin muuttaminen ammatiksi ei ole missään vaiheessa käynyt mielessäkään. Joku hetki kuitenkin painiskelin sen kanssa, että voinko pitää blogia, jos postaan noin 80% harvemmin kuin muut, jos blogini ulkoasu ei ole hypercool ja kuvani ovat toisinaan kameran sijaan kännykällä räpsäistyjä (ja silloinkin kun kamera on käytössä, mulla ei ole oikeasti harmaintakaan aavistusta miten sitä pitäisi käyttää!)
        Teen työkseni visuaalisia asioita day in day out, enkä todellakaan jaksa vapaa-aikanani miettiä harrastukseeni täydellistä fonttia tai värimaailmaa. Työssäni joudun myös jatkuvasti pyrkiä olemasn mahdollisimman ajakohtainen ja trendien aallonharjalla, vapaa-ajan harrastuksessani haluan ottaa yksinomaan huomioon sen, mikä minua juuri siinä hetkessä kun postaan kiinnostaa. Riippumatta siitä kiinnostaakohan se enää viikon päästä.
        Muistutan itseäni säännöllisin välein, että vaikka lukijat on ihania ja ilahdun aina, kun joku on kommentoinut blogissani, teen tätä kuitenkin yksinomaan itseäni varten. Blogi on pieni henkireikäni, paikka jossa minun ei ihan oikeasti tarvitse miettiä mitään muuta kuin mistä just nyt haluaisin kertoa.
        Toivon, että löydät ilon, rentoutumisen ja paineettomuuden tunteen taas ja, että kyseessä nimenomaan on lomakirje. Sinun blogisi on ollut minun suosikkini ihan alkuajoilta asti ❤

        P.S. Terveiset Shanghsista! Pahoittelut mahdollisista kirjotusvirheistä, komentti kirjotettu puhelimesta, kun läppärin netti tass katkesi ja vpn pätkii kun isoveli valvoo.

        • Jonna / suolaa&hunajaa on 07.05.2017 at 8:59 sanoi:

          Sofia <3 Kommentissasi on omankin ajattelun ydin. En ehkä tajunnut haaveilla nykyisestä päivätyöstäni pienenä, mutta rakastan sitä. Se innostaa minua ja antaa älyllistä haastetta. Tämä on se kevyt vastapaino sille, saan kirjoittaa aiheista, jotka minua kiinnostavat, keveistä ja hankalammista. Mutta en ikinä luopuisi päivätyöstäni tehdäkseni tätä. Jos valita pitäisi, luopuisin ennemmin blogista, Ja siinä on se ydin, miksi olen aina rakastanut tätä. En ole riippuvainen siitä, onko tämä tarpeeksi kiinnostava, kuinka monta lukijaa blogilla on tai pitääkö joku sisällöstä tai mielipiteistäni.

          Yksi blogin parhaista puolista on vuorovaikutus. Varsinkin kun kirjoitan jotain, johon käytän erityisen paljon aikaa tai johon olen mielestäni löytänyt kiinnostava kulman, janoan kommentteja. Istun melkein koneen ääressä odottamassa, koska on niin mahtavaa keskustella erilaisista näkemyksistä tai löytää joku samanmielinen. Siitä näkökulmasta en voi sanoa, etteikö lukijoilla olisi minulle merkitystä, mutta ihan viime kädessä teen tätä itselleni ilman paineita siitä, että haluaisin tästä ammattia.

  4. tq on 01.05.2017 at 12:05 sanoi:

    Itsekkäästi toivon, että tämä oli vain lomaviesti. Komppaan erään henkilön kommenttia eilisellä brunssilla: meidän(kin) perheen ruokavalikoima jää junnaamaan paikoilleen, kun emme ole päässeet nauttimaan resepteistäsi.

    Montaa blogia en seuraa, niitä muutamaakin varsin epäsäännöllisesti, mutta sinun kirjoituksiasi olen lukenut mielelläni ja lukisin jatkossakin, vaikka kirjoittaisitkin vain muutaman kerran vuodessa. Pikkuneiti varmasti vaatii oman (ison) osan ajastasi, omaa aikaa tarvitsee kuitenkin jokainen ja toivon, että kirjoittaminen jatkossakin lataisi akkusi ja antaisi enemmän kuin ottaisi.

    Hauskaa vappua, Jonna!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 01.05.2017 at 20:44 sanoi:

      Kiitos tq! Voin kertoa, että meidän ruokavalio kaipaa myös päivittämistä, joten jollain lailla on pakko jatkaa. Pian alkaa voileipä puuduttaa 😀

  5. Komppaan täysin aikaisempia kommentteja.
    Upeasti kirjoitit! Oma kirjoitteluni blogimaailmaan on vähentynyt ko. muutoksen vuoksi. On surullista miten moni ihana persoonallinen blogi on sulkeutunut kaupallisuuden lisääntymisen vuoksi.
    Olen ilolla seurannut blogiasi ja toivon, että olet vain vauvalomalla ja jatkat, kun jaksat:)
    Mukavaa kevättä!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 01.05.2017 at 20:43 sanoi:

      Kiitos Hanne. Kaupallisuus voi olla yksi syy, mutta monelle varmaan myös ajankäyttö nousee kysymykseksi. Tähän saa upotettua tunteja, jos niitä vuorokaudessa riittää. Viime aikoina on ollut vähemmän vapaana kuin aikaisemmin. Lapsikin on iltavirkkua lajia, joten sieltäkään ei omaa aikaa oikein saa otettua. Mutta tämä lienee väliaikainen tilanne, joten luotan, että vielä jaksan jatkaa 🙂 Hyvää kevättä, joka toivottavasti pian kääntyy kesään!

  6. Täälläkin on kaivattu tekstejäsi!

    Lievää väsymystä bloggaamiseen tuntuu olevan ilmassa. Itsekin olen ruuhkavuosien kanssa painiessa pohtinut, onko harrastus henkireikä vai pakko, ja tehnyt tietoisen päätöksen, etten edes yritä kirjoittaa, jos se ei tunnu mukavalta. Toivottavasti löydät taas inspiraatiota ja blogihiljaisuus jää väliaikaiseksi!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 01.05.2017 at 20:39 sanoi:

      Kiitos, niin itsekin toivon. Mutta nimenomaan samalla asenteella kuin sinäkin: Vain silloin kun se tuntuu mukavalta. Koska koko tämän kuusi vuotta blogi on ollut minulle ensisijaisesti harrastus, leipä tulee onneksi muualta, jolloin tämän osalta voin säilyttää sekä vapauden että riippumattomuuden. Molemmat minulle keskeisiä arvoja.

  7. Todella hyvä teksti ja omalta kannaltani ihan mahtava ajoitus. Vuosien mittaan on jäänyt lukemattomia kivoja ruokakokemuksia jakamatta, kun aina on tuntunut siltä, etteivät ideat ja toteutus onnistu olemaan nykyiseen blogimaailmaan tarpeeksi valovoimaisia – mutta nyt tämän kevään aikana on viimein alkanut tosissaan tuntua siltä, että voisin onnistua tavoittamaan taas ihan aidosti blogikirjoittamisen ilon.

    Eli jospa tässä ei mitään jäähyväistekstejä vielä ryhdyttäisi kirjoittelemaan!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 01.05.2017 at 20:37 sanoi:

      Jos tässä tekstissä oli pienikin kimmoke siihen, että te säilytte eetterissä, se on tehnyt tehtävänsä. Nykyinen blogimaailma valtava kokoelma mitä erilaisimpia blogeja ja ne kaikki mahtuvat joukkoon. Minä aina vaan fanitan teitä – ja tiedätkö alunperin tässä tekstissä oli mukana haikea muisto yöstä teidän kirjaston lattialla. Yksi blogielämän hienoimpia kokemuksia <3

  8. Minä ainakin olen kaipaillut blogiasi, vaikka melko vähän jaksan nykyään ruokablogeja lukea, kun oman kirjoittaminen vie kaiken ajan. Olen itsekin tasapainoillut tuon blogin ammattimaistumisen suhteen, sillä toisaalta haluan kovasti kehittää blogia ja kehittyä sen kanssa, mutta en todellakaan toivo siitä liian kiiltokuvamaista, mielenkiinnotonta tai ainakaan liian yhteistöihin keskittyvää. Aika vaikea yhdistelmä, jota sietääkin välillä miettiä. Myös sen olen huomannut, että mitä hiotumpaa blogin sisältö alkaa olla, sitä enemmän yhden postauksen tekeminen vie aikaa ja sitä korkeammalle rima nousee, eikä tämä ole mikään hyvä suuntaus. Kuitenkaan ainakaan minä en toivo blogin liikaa ammattimaistumista; haluaisin säilyttää siinä sen ilon, jolla alunperin blogin olen aloittanutkin. Aina se ei ole helppoa, mutta kuitenkin blogin tärkein arvo minulle on siinä, että saan jakaa omia ruokaan liittyviä innostuksiani, enkä vain jakaa muiden määrittelemää mainostilaa. Monessa blogissa ammattimaistuminen tosiaan näkyy, mutta toisaalta olen myös huomannut, että visuaalisuus on minulle blogeissa niin tärkeä arvo, etten jaksa lukea myöskään huonoilla kuvilla varustettua blogia, oli sisältö sitten kuinka timanttia tahansa, eli tietynlainen ammattimaisuus erityisesti valokuvauksen suhteen on mielestäni ihan ok. Kun samat mainostuotteet pyörivät blogista toiseen, alkaa kyllä heti kyllästyttää, enkä minä ainakaan ymmärrä kommentointia vain mainostamisen vuoksi. Toisaalta toivon ja uskon, että tälläisiä blogeja kuin esimerkiksi tämä jaksetaan lukea juuri siksi: aitouden sekä tekemisen ja jakamisen ilon takia. Toivottavasti jatkat vielä tauon jälkeen bloggailua! 🙂

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 01.05.2017 at 20:35 sanoi:

      Minäkin rakastan kauniita kuvia ja hyvin kirjoitettua tekstiä eli siinä mielessä ammattimaista tekemistä. Mikään ei ole myöskään hienompaa kuin nähdä kehityskaari kummassa tahansa asiassa ja tietenkin itsekin haluaa koko ajan kehittyä. Alkuaikojen kuvat ovat sanalla sanoen noloja 🙂 Aikaa on aina sen verran rajallisesti, että jommankumman osa-alueen on toimittava, jotta käyttäisin aikaa blogin lukemiseen. Viime aikoina lukeminen on vain jäänyt kaikenkaikkiaan olemattoman vähäiseksi. Aitous ei ole minusta synonyymi rumille kuville tai huonolle tekstille, kaikkea muuta. Ilolla luen taidokasta tekemistä, mutta on selvää, että sellaisen tekeminen vaatii ja vie aikaa.

  9. K on 01.05.2017 at 14:08 sanoi:

    Toivottavasti jatkat vielä, ja ihan omalla tahdilla. 🙂 Hyvää kevättä.

  10. Voi miten olen kaivannutkaan juttujasi! Monen monta kertaa olen käynyt sivullasi adventtikalenterin kolmosluukun jälkeen ja nyt onnisti 🙂

    Vaikka olen pitänyt omaa blogia vasta puolet siitä ajasta kuin sinä, mietin yhä useammin, kauanko vielä jaksan tätä. Alkuaikojen nopeat kuvaräpsäisyt ovat muuttuneet pitkällisiksi säädöiksi, tosin ihan omasta kuvausinnon kasvusta johtuen. Ennen juttuja saattoi tulla useampi viikossa, nyt en jaksa miettiä postauksia edes kerran kahdessa.

    Erityisesti mainitsemasi instagramin täydellisyyden tavoittelu ja toiminta, joka tähtää vain seuraajamäärän kasvattamiseen, saa niskakarvat pystyyn. Haluan edelleen laittaa sinne myös hupsuja kuvia, jotka somegurujen kukaan karkottavat puolet seuraajista heti pois. Samapa tuo, ainakin tykkään itse kuvistani (ehkä muutama muukin) ja se riittää tällä erää.

    Tsemppiä pohdintoihin; vannoutuneita lukijoita sinulla ainakin on 🙂

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 01.05.2017 at 19:52 sanoi:

      Kiitos Mallaspulla, on aivan ihanaa kuulla, että omalla tekemisellä on merkitystä myös muille ja että se tuottaa iloa. Ja että joku todella kaipaa juttujani. Olen todella, todella otettu!

      Vuosia juttuja tuli keskimäärin se pari viikossa, mutta nyt tuli kerralla sellainen tauko, että oksat pois. Olin hyvin vakavissani lopettamassa kokonaan. Tapani tehdä ei ole ihan nopein, tykkään hinkata tekstejä ja kuvaamiseenkin haluaisin panostaa. Tämä tapa ei ole optimaalinen nykyisessä elämäntilanteessa, joten jonkin osan prosessista on pakko nopeutua, jos aion julkaista enemmän kuin kaksi kertaa vuodessa 😀

      Instagramia voi toki ajatella portfoliona, mutta olen halunnut pitää sen arjen pienten juttujen kanavana, joita säilön myös omaksi ilokseni. Ei täydellisiä kuvia, vaan hienoja hetkiä. Ne ovat paljon arvokkaampia.

  11. Mää rakastan sun blogia ja toivon, että löydät vielä inspiraation kirjoittaa! Juuri kaikilla niillä tavoilla, joista kirjoitit. Tervetuloa takaisin <3

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 01.05.2017 at 19:25 sanoi:

      Kuule Emmi, olet ihana! Ja mää rakastan sun blogia, joka on raikas ja rehellinen ja antaa aina ajateltavaa. Minäkin toivon, että inspiraatio löytyy ja pysyy!

  12. Jonna on 01.05.2017 at 18:36 sanoi:

    Hyvä kirjoitus! Minun ääneni menee ehdottomasti blogin jatkamiselle vaikka muistan ja ymmärrän kyllä pikkulapsi vaiheen ajankäyttö probleeman.
    Blogisi on ruokablogien suosikkini ja toivoisin, että saisin lukea sitä ja kokata resepteilläsi jatkossakin. Anna tulla omaan tahtiin, fiiliksen ja jaksamisen mukaan!

    Perunasalaatti menee kokeiluun!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 01.05.2017 at 19:29 sanoi:

      Kiitos kaima! Tämä kaikki palaute, jota kirjoitus on saanut, muistuttaa minua kaikesta siitä hienosta, mikä bloggaamisessa on parasta. Keskustelusta ja vuorovaikutuksesta. Samaan aikaan oli ihanan nautinnollista ottaa omaa aikaa ja kirjoittaa – vaikka sitten yöllä. Eiköhän se siitä vielä lähde, niin kivaa tämä oli taas pitkästä, pitkästä aikaa.

  13. Jonna, ihanaa että kirjoitit! Samoja ajatuksia täällä on pyöritelty ja Kivistö on ollut muutamia huudahduksia vaille hiljainen viimeisen vuoden.

    Moni asia taisi alkaa kyllästyttää samaan aikaan. Se, että tuli olo, että tekee ja suunnittelee ruokaa blogille eikä syöjille. Se, että kuvaukseen piti käyttää valtavasti aikaa, vaikkei ehkä ollut inspiraatiota. Se, että ympäröivä ruokamaailma oli muuttunut kiimaiseksi hittiraaka-aineiden ja -reseptien perässäjuoksemiseksi, ja kiireeksi olla eka tai ainakin toka joka julkaisee jotain uutta pinterestistä bongattua vähintäänkin instassa. Se, että tärkeimmäksi ansioksi muuttui se, miten iso ero instassa on sen välillä moniko seuraa ja montako itse seuraa. Kuinka hankit itsellesi mahdollisimman paljon seuraajia. Kärjistän vähän, mutta vain vähän: etsi sopivia uhreja, kommentoi, vaikuta kiinnostuneelta, kommentoi, kommentoi, tykkäile ja lopulta kerää itsellesi seuraajaksi rassukat, jotka luulivat sinun olevan kiinnostunut heistä. Tuo vertauksesi yhteisöllisyydestä ja lahkoudesta osui minusta oikeaan.

    Siinä vaiheessa, kun olimme Kivistössä päättäneet, että enää ei jaksa, jättäydytään sivuun hässäkästä, kirjoitetaan niille, jotka tykkäävät, ei osallistuta enää mihinkään kamppiksiin (vaikka pientä kaupallisuutemme oli ollut siihenkin saakka), otetaan lähinnä tilanneräpsyjä, joissa välittyy tunnelma ja dokumentoidaan niitä ruokia joita tehdään, ja tehdään sitä mitä rakastetaan – hyvää ruokaa, yksinkertaisia raaka-aineita, puutarhurointia – ilman painetta miettiä, mitä Kivistössä voisi seuraavaksi julkaista, juna oli jo mennyt. Ei enää jaksanut.

    Mutta positiivista on se, että jonkinlainen pieni into puskee taas. Puutarha heräilee, tomaatit ja chilit kasvavat ikkunalla, blogimaailmasta saattaa taas löytyä lisää luettavaa, jos muutamien kestopysyvien ihanien ja aitojen lisäksi muutkin taas heräilevät tauoiltaan. Katsotaan! Just nyt paistaa aurinko – se saa positiiviseksi.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 02.05.2017 at 22:54 sanoi:

      Sinä aika lailla tiivistit monet mietteistäni. Olin täysin ärsyyntynyt jatkuvasta laskelmoinnista, joka noihin kaikkiin mainitsemiisi ilmiöihin liittyy. Samoin kuin jatkuvasta kaiken hehkuttamisesta ja ylisanoista. Lähdekritiikki nousi aika korkealle: Suositusten luotettavuus alkaa kärsiä, kun kaikki maalataan täydellisenä. Mutta sitten katsoin kovimman huudon taakse ja tunnistin taas ison liudan maan hiljaisimpia, jotka harrastavat tätä juuri niistä syistä, joita itse arvostan eli rakkaudesta lajiin ja halusta kehittyä ja jakaa omaa innostusta. Pikkuhiljaa alkoi palata siinä omakin innostus.

      Minua ei töki kaupallisuus, jos blogi tuntuu aidolta ja yhteistyöt sellaisilta, joita blogissa näkee muutoinkin, mutta kaikenlaisen läpinäkyvyyden sijaan olen ehdoton. Kaupallisissa yhteistöissä sitä edellyttää jo laki, mutta sama pätee ihan kaikkeen. Oikeasti varsinkaan ruokapuolella ei ilmaislahjoissa kieriskellä, mutta kaiken suhteen pitää olla täysin avoin. En kaipaa mitään negatiivisia narinoita, mutta haluan olla varma, että jos aihetta on myös ruokkiva käsi saa kritiikkiä. Haluan luottaa suosituksiin ja tietää, että reseptit ovat oikeasti hyviä, jos niitä hehkutetaan.

      Olen päättänyt karsia kaiken suorittamisen blogista. Ihailen taidokkaita ruokakuvia ja haluan pitää omaakin taitoa yllä, mutta jos tässä elämäntilanteessa pyrkii täydelliseen suoritukseen, ei julkaise enää ikinä mitään. Ja kyllä minä haluan vielä pitää tätä yllä. En entiseen tahtiin, mutta parhaat reseptit ansaitsevat pääsyn tänne. Haluan ne talteen ihan itsellekin.

      Ja vilpittömästi toivon, että Kivistössä palaa taas blogimaailmaan. Mistä ammennan inspiraationi ilman teitä? Olette olleet minulle ehtymätön inspiraation lähde.

      • Juuri tuolla asenteella sain itse innon takaisin! On kiva tehdä hyvää ja kaunista ja harrastuksen kuuluu olla kivaa. Mutta sen ei tarvitse olla aina täydellistä, sillä silloin ei kohta enää harrasta ollenkaan ? Ja on täysin ok postailla epäsäännöllisesti ihan vain sillon kun itseä huvittaa. Ja jos ei jouluksi jaksa kehitellä uutta piparireseptiä vain jotta blogiin olisi joku uusi joulujuttu, niin tekee vaan pipareita vanhalla ohjeella syötäväksi ja nautittavaksi ja postaa blogiin joulun alla curry ohjeen. Tai ei postaa mitään jos ei huvita. Kun ei oo pakko ☺
        Ja Marin kommenttiin samaistun myös. Koska tämä ei ole ammatti – thank God! – ei tarvii ekana bongata jotain pinnan alla kuhisevaa, ei tarvii olla ensimmäisten joukossa uusinta juttua julkaisemassa. Voi vain tehdä just sen mitä itseä huvittaa.

        • Jonna / suolaa&hunajaa on 07.05.2017 at 9:06 sanoi:

          Piste. Ihan kaikki on tuossa kommentissani, Ei yhtään juttua twistillä. Vaikka joka joulu samat piparit, koska ne ovat hyviä.

          Onpa ollut vapauttava prosessi lukea näitä kommentteja ja käydä tätä keskustelua. Kaikki hyvä on taas palannut mieleeni. Eilen jopa kuvasin pitkästä, pitkästä aikaa.

  14. Sari - Campasimpukka on 02.05.2017 at 15:51 sanoi:

    Ehkä blogaaneille 5-6 vuotta on se aika minkä jaksaa puskea, innostusta riittää ja sitten ollaan tienhaarassa. Joko mennään siihen kaupallisempaan ja ammattimaisempaan suuntaan, tai lopetetaan, kuka hiipuen, kuka kerrasta. Minä meinaan kyllä puskea edelleen, yhä vähemmän mihinkään muuhun kuin itseeni tukeutuen. Kaikkein tärkein ”saalis”, jonka bloggaamisesta olen saanut, ovat ne ihmiset, joihin olen saanut tutustua. Luettelo on pitkä ja jokaista on ihana nähdä ja heidän kirjoittamiaan sanoja on hieno lukea, napata uusi ruokaohje, tai vain pohtia samoja juttuja tästä tämänhetkisestä maailmasta tai muistella menneitä.

    Jokaisella on oikeus jatkaa tai lopettaa aivan sen mukaan miltä itsestä tuntuu, mutta ei sentään sinulla, Jonna, me kaikki vaadimme, että sinä sentään jatkat! 😀

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 02.05.2017 at 23:09 sanoi:

      Tiedätkö Campa, kun kirjoitin tämän postauksen ensimmäisen kerran, se oli jotenkin liiankin negatiivinen. Sitten menin sinun blogiisi ja sain hymyn huulilleni. Editoin ja editoin sinun kasvosi mielessäni, koska sinussa on niin paljon juuri sitä, mitä ihailen ja sellainen hiljainen ilolla tekeminen jää helposti suurempien ja äänekkäämpien ilmiöiden varjoon. Mutta sinä ja monet muut kaltaisesi palauttivat minulle taas mieleen sen, mikä koko tässä skenessä on parasta. Olisin niin monta kokemusta ja ystävää köyhempi ilman tätä kuusi vuotta sitten tapahtunutta päähänpistoa.

  15. Olet kirjoittanut Jonna monta samaa ajatusta, joita minullakin päässä pyörii. Koko kevään olen miettinyt, ja kotona ääneenkin sanonut, että taidan lopettaa Kokkeillaan-blogin, mutta jättänyt tuon ajatuksen vielä viipyilemään takaraivossa. Viime kuukausina on julkaisutahti ollut verkkainen, mistä ensin ahdistuin. Sitten ajattelin, että ikävä on sellainen harrastus, josta pitää repiä ressiä, ja opettelin ajattelemaan, että jos on taukoa niin on taukoa!

    Mää niin luen sun blogia, olipa julkaisuja harvaan tai tiuhaan!!!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 02.05.2017 at 23:05 sanoi:

      Ihana Kotiharmiseni, sinua onkin ollut ikävä. Ihan samalla asenteella mennään täälläkin. Olen antanut piutpaut kaikille näin bloggaat -suosituksille ja postauspaineille. En ole koskaan aiemminkaan tätä pakolla tehnyt, harrastuksesta ei saa tulla stressiä. Pakko tunnustaa, että kun tätä on aika kovalla intensiteetillä vuosia hakannut, oli hämmentävän vaikeaa ensin pitää taukoa, mutta sitten se kuin huomaamatta venyi kuukauksiksi. Olin jo tekemässä paluuta pääsiäisenä, mutta sitten en vaan saanut aikaiseksi. Nyt tuntui hyvältä ja toivon, että tuntuu taas pian mielekkältä. Yksi postaus on jo melkein valmiina – se tuli tuossa puolihuolimattomasti. Mutta vaikeimmalta tuntuu kuvaaminen tauon jälkeen. Kirjoittaminen taas tuntui ihanan nautinnolliselta.

  16. Hmm… Aika lailla samoja fiiliksiä on näköjään ollut monen muunkin mielessä, myös minun vaikka en niitä blogiin ole laittanutkaan. Mä en ole viime aikoina halunnut laittaa blogiin oikeastaan mitään muuta kuin kuvat ja reseptin… Ehkä sekin kertoo jotain taustalla tapahtuvasta pohdinnasta ja mietteistä blogimaailman menosta.
    Campasimpukka sen jo tuossa aiemmin sanoinkin, että 5 -6 vuotta ja sitten ollaan tienhaarassa…
    Toivottavasti silti jatkat! Mä jatkan ainakin toistaiseksi, vaikka alla kupliikin tarve johonkin muuhun tai muutokseen…

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 03.05.2017 at 7:34 sanoi:

      Minä luulen, että monella tapaa koko blogimaailma on tienhaarassa, kyse on siitä tuleeko ”uusi sukupolvi” ja edellinen hiipuu pois. Viisi-kuusi vuotta sitten blogeja syntyi purskaus ja ehkä aloitimme sen hyvin samantapaisista syistä. Nyt moni aloittaa suoraan tahtotilasta rakentaa tästä ainakin sivutoiminen ammatti. Sinänsä ihailen intohimoa ja päättäväisyyttä ja hienoahan se on, jos intohimostaan saa työn, mutta kulma tekemiseen on sitä kautta hiukan erilainen kuin harrastelussa. Nyt nämä kaksi tapaa kohtaavat.

      Luulen, että omalta osaltani tämä jatkuu jollain tahdilla, niin kivaa oli kirjoittaa taas pitkästä aikaa. Ja toivottavasti jatkat sinäkin, tykkään kovasti tyylistä, johon kuvasi ovat kehittyneet. Muutos voi olla hyvästä, sinä olet aina löytänyt oman tapasi tehdä blogia ja taukojenkin jälkeen palannut sen pariin. Me voidaan Antti olla ylpeästi ”old skool” 🙂

  17. Heidi on 03.05.2017 at 23:32 sanoi:

    Olen kaivannut sinua!

    Samalla haluan myös osoittaa sinulle kiitoksen, suuren kiitoksen. Tapasin joulukuussa ihanan miehen. Hän saapui uudenvuodenpäivänä ekaa kertaa luokseni. Laitoin parastani, halusin hurmata hänet, luotin reseptiisi. Tahdoin hänestä oman laitakokkini. Kyllä, tein Amorin avuksi -risottoa. Ja tiedätkö mitä, sillä tiellä edelleen ollaan ja oikein hyvän laitakokin sainkin ♡.

    Kiitos Jonna!

    Heidi

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 04.05.2017 at 21:51 sanoi:

      Voi kiitos Heidi! Näin mahtavaa palautetta en ole tainnut saada koskaan.

      Mies, joka hurmataan risotolla, ei voi olla kuin hyvä laitakokki 🙂 Onnea siis löydöstä!

  18. Elina on 05.05.2017 at 23:54 sanoi:

    En ole bloggaaja, joten en tiedä miltä se puoli tuntuu. Mutta olen kokkaaja, ja tiedän, että olet mun reseptikansioissa käytetyin blogi. That said, pitäähän se intohimo hommaan löytyä. Toivottavasti löytyy 🙂 Kyllä pliis jatka siis <3 -Elina

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 06.05.2017 at 20:43 sanoi:

      Kiitos Elina! Minäkin koen olevani ensisijaisesti kokkaaja, muutenhan tässä ei olisi mitään mieltä 🙂 Tänään kun seisoin hellan äärellä ja kokkasin lempisalaattia, muistin taas, ettei täydellisempää tapaa nollata aivot olekaan kuin kunnon pilkkominen. Uskon, että into taas löytyy. Niin mukavaa köökissä taas on.

  19. Enpä voisi olla juuri enempää yhtä mieltä ruokablogiskenestä. Kun blogit tulivat, niistä tykättiin rehtinä vastavoima ruokalehtien ylivireiselle teennäisyydelle. Vanhassa mediassa tämä on huomattu jo hyvän aikaa sitten ja vaaka on keikahtanut toisin päin. Esim. Glorian ruoka ja viini, joka oli ruokablogien tulon aikoihin pahimpia teennäisyyden pesäkkeitä, on nykyään juurevampi kuin moni blogi.

    Ruokablogit ovat ehkä jääneet vähän paikoilleen lifestyle-trendiin samalla, kun muu maailma on siirtynyt eteenpäin. Löyhästi samaa skeneä viime vuodet liidanneiden tubettajien ja livestriimaajien juttu on juuri editoimaton, raaka aitous.

    Jos blogia ei tee työkseen, voi siihen sijoitettua aikaa varioida miten lystää. Valtaosalle yleisöstä ruoka on kuitenkin yhä se juttu, ei henkilöbrändit artikkelien takana.

    Carry the fire! Ja tervetuloa taas lattialle 🙂

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 06.05.2017 at 22:57 sanoi:

      Olen pohtinut aika paljon tätä asiaa, oli tavallaan jotenkin puhdistavaa blogata asiasta ja todeta, että monella muullakin on samankaltaista pohdintaa käynnissä. Satoihin blogeihin mahtuu tietenkin kaikkea laidasta laitaan, mutta jotenkin tuntuu, että taitojen karttuessa blogit alkavat yhdenmukaistua. Vaikka oikeastaan juuri taitojen karttuminen mahdollistaisi tehdä omannäköistä ja omalla äänellä. Aitous ei ole tietenkään yhtä kuin rumat kuvat tai nopeasti kyhätyt tekstit, mutta ihan kaikkia kulmia ei kuitenkaan kannattaisi hioa pois. Välillä tuntuu kuin kaikilla olisi päässään sama tavoitetila siitö, millainen on ideaaliblogi ja se kääntyy juuri sinne lifestylen puoleen, ammattimaiseksi mediaksi. Itse innostun blogeista, joissa on sanottavaa. Ei kymmenettä kertaa samaa tunnelmointia pakkaspäiviin sopivista pataruuista, vaan aidosti uutta opittavaa ja omaa näkemystä. Sellaisiakin onneksi vielä on.

      Tuo vertauksesi ruokamediaan on itseasiassa osuva. Ne ovat osin poimineet sen, mikä blogeissa on parasta ja rakentaneet sen päälle oman juttunsa. Vaikkapa Sanna Maskulinin pääkirjoitukset ovat kuin bloggausta parhaimmillaan: Sopivasti henkilökohtaisia, todella asiantuntevia ja niissä jos jossain näkyy rakkaus ruokaan. Toimittajilla on tunnistettavasti oma tyyli ja oma alue, jossa ovat hyviä. Oli aika jolloin lähinnä vain selasin Glorian Ruoka & Viinin, nyt istun mukavasti alas ja opin joka kerta uutta. Juureva on juuri oikea sana kuvaamaan lehden uutta linjaa.

      On tavallaan mielenkiintoista, että vaikkapa mainosmaailma yrittää sitkeästi poistaa itsestään liikaa puunausta, kun se ei vaan enää toimi. Ihmiset eivät usko kiillotettua todellisuutta. Samaa aitoutta hakevat lifestyle-lehdet. Selasin juuri Gloriaa ja siellä oli Osmo Soininvaaran haastattelu, useampi iäkkäämpi mainosmalli. Muutama vuosi sitten mikään näistä asioista ei olisi mahtunut naistenlehden kansien sisään. On vaikeaa nähdä, ettei sama suunta rantautuisi jossain vaiheessa myös blogeihin – jos tämä kanava säilyy kiinnostavana ja hengissö. Siinä vaiheessa jos oma elämä alkaa näyttäytyä vain aineksena sisältöön ja sitä alkaa stailata Instagram-kelpoiseksi, kannattaa ehkä pysähtyä hetkeksi 🙂

      Kyllä, se juttu on ruoka. On koko ajan ollut. Tämä pysähtyminen teki hyvää, koska tajusin, mikä on minun juttuni bloggaamisessa. Nautin kirjoittamisesta, tiedon etsimisestä, uuden oppimisesta. Jos (ja kun) blogia jatkan, tiedän mistä kannattaa pitää kiinni, jotta tämä tuottaa minulle iloa. Se kun on harrastuksen tarkoitus.

  20. Ihanaa keskustelua. Imen tätä itseeni kuin kuiva kasvi. Sanoitit oikeastaan kaiken ahdistuksen, joka on varjostanut omaa bloggaamistani alusta asti, ja näin rehelliseen ja monipuoliseen kommentointiin ei ole kauheasti lisättävää. Kovasti toivon, että jaksat jatkaa. On ihanaa lukea ruokablogistakin hyvää kieltä ja syvällisiä ajatuksia. Lisäksi blogisi on kaunis olematta yliviilattu, eikä persoona huku kaupallisuuden alle.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 08.05.2017 at 21:36 sanoi:

      Ihana Janica, imen tätä kommenttia itseeni kuin kuiva kasvi. On ollut mahtavaa saada tällaista vertaistukea ja kuulla monen samansuuntaisia ajatuksia kuin omanikin ovat olleet. Olen varmaan puoli vuotta pyöritellyt asiaa päässäni ja jotenkin se oli saatava ulos, vaikka samalla en halunnut pissiä omaan yhteisööni, joka on minulle rakas ja arvostan ihan kaikkien tapaa tehdä. Kaikki uudet humputukset eivät vain minusta tee hyvää tälle jutulle, tällainen mielensäpahoittaja kun olen 🙂

      Kiitos vielä mahtavasta palautteesta. Olen erityisen iloinen, että saan sen juuri sinulta. Sen verran mestarillinen sanankäyttäjä olet. Kävin taas tässä lapsennukutuksen lomassa herkuttelemassa pari postausta kädenjälkeäsi.

  21. Voi miten hyvä kirjoitus Jonna,ja niin paljon hyviä ja tosia pointteja siinä. Toivottavasti jaksat vielä joskus kirjoitella tänne,sillä kirjoituksiasi on aina ollut niin mielenkiintoista lukea.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 09.05.2017 at 22:26 sanoi:

      Kiitos Jael! Uskon, että paluu blogin pariin on tosiasia. Niin paljon voimaa olen saanut tästä keskustelusta, kun olen huomannut, etten ole ajatuksineni yksin ja samalla on ollut taas valtavan mukavaa kirjoittaa. Seuraavakin postaus on jo ulkona 🙂 Aikaisempaa harvemmin varmasti, mutta toivottavasti hyviä reseptejä löytyy edelleen säännöllisesti. Ja sanottavaa ja kirjoitettavaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation