Tietoa mainostajalle ›

Blog

Teriyakikanaa

Teriayki-appelsiinikanaa ja kookosriisiä
Teriayki on kutkutellut minua pitkin talvea. Se tuntui osuvan silmiin kaikkialla. Siihen oli pakko tarttua. Askel askeleelta kehittelin reseptiä, josta tuli lopulta aika koukuttava. Sen salaisuus on appelsiini.

teriyaki-appelsiinikana-2

Tämä on kaikin puolin helppo herkku, marinadi on hioutunut kahden kuukauden aikana, koska meillä on syöty tätä jo monta kertaa. Appelsiinia, inkivääriä ja hiukan chiliä. Sokeri tuo hiukan makeutta ja antaa teriaykiruoille ominaisen kiillon pintaan. Itseasiassa kiilto on niin ominaista teriaykille, että sanan ensimmäinen osa tulee japanin kielen sanasta teri, kiiltää. Jälkimmäinen osa sanasta yaki tarkoittaa grillaamista tai paistamista.

Kikkoman pyysi minua pari kuukautta sitten tekemään heille reseptin. Alusta alkaen oli selvää, mitä reseptissä ainakin on – teriaykikastiketta. Vähän puolivahingossa syntyi uusi oiva kokonaisuus. Teriaykin lisäksi olen nimittäin ihastunut myös korianteriseen kookosriisiin. Kookosmaito antaa maun lisäksi riisille mukavan tahmaisen rakenteen, korianteri raikastaa kokonaisuuden. Kattilan pohjalta on pakko kaapia kaikki jämät parempiin suihin – pääasiallisesti omaani.

Olen käyttänyt reseptissä Kikkomanin teriayki grilli- ja marinadikastiketta ja makeaa soijakastiketta. Samalta valmistajalta löytyy myös valmiita teriaykimarinadeja oikotietä kaipaaville.

kikkoman-kastikkeet

Sain arvottavaksi Bangkokin katukeittiö -keittokirjan, Kikkoman-esiliinan sekä Kikkoman-tuotteita (Kikkoman Soijakastike 150 ml, Kikkoman Soijakastike 500 ml, Kikkoman design-pullo, Kikkoman Wok Sauce 250 m, Kikkoman Wok&Marinade hunaja-valkosipuli 250 ml). Palkinnon arvo on yhteensä noin 75 euroa ja olet mukana arvonnassa, kun vastaat 4.5. mennessä.

Teriyakikanaa ja kookosriisiä

kahdelle

4-6 broilerin paistileikettä

marinadi

1 dl Kikkoman teriyaki marinadi- ja grillikastiketta
3/4 dl öljyä
1 (luomu)appelsiinin kuori
pari senttiä tuoretta inkivääriä
1-2 tl chilihiutaleita
3 rkl ruokosokeria
2 rkl Kikkoman makeaa soijakastiketta
1 rkl balsamicoa tai riisiviinietikkaa
2 valkosipulin kynttä
suolaa

1. Raasta tai pilko inkivääri ja silppua valkosipuli. Pese appelsiini huolellisesti ja raasta kuori.

2. Sekoita kaikki marinadin ainekset, laita liha marinadiin ja anna marinoitua vähintään muutama tunti.

3. Pyyhi ylimääräinen marinadi lihasta. Grillaa tai paista broileri pannulla kypsäksi.

4. Tarjoa esimerkiksi kookosmaidossa keitetyn riisin ja höyrytetyn parsan tai parsakaalin kanssa. Ripottele päälle hiukan tuoretta chiliä ja tuoretta korianteria.

Kookosmaidossa keitetty riisi

Korvaa noin 1/3 riisipaketin kyljessä ohjeistetusta vesimäärästä kookosmaidolla. Keitä ohjeen mukaan kypsäksi. Sekoita lopuksi reilusti silputtua tuoretta korianteria riisin joukkoon.

blogiyhteistyö

Postaus on toteutettu yhteistyössä Kikkomanin kanssa.

28 kommenttia “Teriyakikanaa

  1. Tii on 29.04.2014 at 22:00 sanoi:

    Testiin menee!

  2. Pipsa on 29.04.2014 at 23:29 sanoi:

    Taisin juuri keksiä mitä vappuna syödään! Ai jestas tuo kookosriisi kuulostaa hyvältä idealta…

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 30.04.2014 at 7:28 sanoi:

      Kookosriisi saattaa olla ehkä yksi kevään parhaista ideoista 😉 Se on omituisen koukuttavaa. Kookoksen makua ja ruoan tuhtiutta on helppo säädellä kookosmaidon määrää säätelemällä.

  3. Minä kuulin eilen täällä sohvalta sanan teriyaki ja heti alkoi tehdä mieli tofua ja lohta, johon meillä on sitä monesti laitettu. Nyt tiedän, mitä teriyakia seuraavalla kerralla tehdään – tätä! Luulen, että sohvahuutelijakin ilahtuu siitä.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 01.05.2014 at 9:49 sanoi:

      Lohta on minun on pitänyt monet kerrat testata, mutta en ole vielä päässyt sinne saakka. Toivottavasti sohvahuutelija ilahtuu tästä kokeilusta!

  4. Sannumaa on 30.04.2014 at 18:58 sanoi:

    Oi, kuulostaa ja näyttää hyvältä. Aion testata 🙂

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 01.05.2014 at 9:50 sanoi:

      Tule kertomaan, miten kävi. Aina jännittää, mitä muut tykkäävät.

  5. Elina on 01.05.2014 at 14:09 sanoi:

    Taidanpa pistää kokeiluun minäkin, mutta tofusta. Vaikuttaa siltä, että tällä kastikkeella tofustakin tulisi vihdoin maistuvaa. Kiva ohje.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 02.05.2014 at 8:08 sanoi:

      Minä olen todella huono käyttämään tofua, olisi kiva tietää, miten tämän ohjeen kanssa onnistuu. Voisi itsekin taas pitkästä aikaa kokeilla.

  6. Oi oi, kun kuulostaapa hyvältä reseptiltä! Kookosriisiä en olekaan kokeillut aiemmin, mitä riisiä käytit?

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 02.05.2014 at 8:09 sanoi:

      Olen käyttänyt tähän aina sitä sorttia, mitä kaapista löytyy. Useimmiten basmatia ja joskus sushiriisiä. Irtonaista en ehkä suosittelisi, mutta kaikki muut sortit varmasti enemmän tai vähemmän menevät.

  7. Teriyaki on kyllä hyvää! En ole käyttänyt sitä varmaan pariin vuoteen ja syytä on turha kysyä, sillä en itsekään oikein tiedä.

    Taidanpa ottaa teriyakin taas käyttöön, kiitos kun muistutit sen olemassa olosta, ja tehdä jotain tämän kaltaista soijasuikaleilla 🙂

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 02.05.2014 at 21:32 sanoi:

      Kaikkea ei vaan aina muista, kun maailma on täynnä hyviä makuja. Haluan kuulla, miten kävi soijasuikaleiden kanssa. Ehkä niille on annettava mahdollisuus taas.

  8. Emma on 02.05.2014 at 12:08 sanoi:

    Täytyy ehdottomasti kokeilla. Kivaa vaihtelua kanalle!

  9. Karoliina on 02.05.2014 at 20:17 sanoi:

    Tuo kookosriisi kuulostaa kaikessa yksinkertaisuudessaan todella hyvältä. Jospa kokeilisi samalla tätä marinadiakin, toiminee lohenkin kanssa. Kiitos inspiraatiosta!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 02.05.2014 at 21:35 sanoi:

      Kookosriisi on kaikessa yksinkertaisuudessaan todella hyvä. Juuri sopivan tahmaista ja tavallaan hiukan kermaista, mutta ei kuitenkaan raskasta.

      Ehkä seuraavaksi kokeilen lohella. Periaatteessa appelsiinin pitäisi toimia myös lohen kanssa. Eli kiitos myös sinulle inspiraatiosta!

  10. Aada on 02.05.2014 at 22:31 sanoi:

    Oi, tämä kuulostaa todella hyvältä! Juuri toissapäivänä puolison kanssa juteltiin siitä että turhan usein tulee tehtyä samoja ruokia, kun kummallakin on ollut niin kiire viime aikoina. Täytyy laittaa resepti muistiin.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 03.05.2014 at 11:07 sanoi:

      Minä tiedän, että töissä on ollut liikaa kiirettä, kun mies sanoo, että tehdään ihan mitä tahansa muuta paitsi…. Kiireaikoina minulla on tapana jämähtää pariin ruokalajiin, joiden ainekset pystyn poimimaan kaupasta vaikka silmät kiinni.

  11. vj on 03.05.2014 at 10:15 sanoi:

    Aasia-henkinen makumaailma jaksaa koukuttaa, kiva löytää taas uusi resepti mitä testata. Lohireseptejä odotellessa 🙂

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 03.05.2014 at 11:05 sanoi:

      Aasia ei ole ihan omaa mukavuusaluettani keittiössä, mutta koko ajan löytyy uusia suosikkeja.
      Ihan liian vähän tulee lohta hyödynnettyä – tekisi hyvää muistille ja verisuonille 😉

  12. Ama on 03.05.2014 at 21:12 sanoi:

    Oi, kiva resepti. Täytyy kokeilla!

  13. Niin ihana annoskuva ja houkuttava resepti! Olet taituri!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 04.05.2014 at 0:08 sanoi:

      Kiitos. Huvittavinta on, että olen kironnut tuota annoskuvaa. Edellisen kerran tuli ihan täydellinen setti, mutta loppui valo. Tuo on vähän tuollainen kasaanriivitty versio. Mutta onneksi oli edes hyvää 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation