Pizzapohja ja simppeli tomaattikastike
Olen tainnut useammankin kerran uhota, miten en investoi yhden jutun härpäkkeisiin ja vältän keittiövarustelua. Pizzakiven verran otan nyt sanojani takaisin. Se tuli jäädäkseen.
Syytän ostoksesta nukkumalähiömme ennätyksellisen huonoa pizzeriaa ja liian pitkää matkaa keskustaan kunnon kaman ääreen. Oli alettava omavaraiseksi. Puu-uunia en sentään aio rakentaa. Aion paistaa ilmankin tämän lähiön parhaat pizzat. Ennemmin tai myöhemmin.
Kotitekoisessa pizzassa ongelma on pohja. Kotiuunissa lämpötila jää melkein puoleen puu-uunin optimaalisesta paistolämpötilasta, joten pohjasta harvoin tulee rapsakka ja ilmava kuten parhaissa pizzerioissa. Pizzakiven väitetään parantavan lopputulosta merkittävästi. Pizzakiven kuuman pinnan funktiona on poistaa ylimääräinen neste mahdollisimman nopeasti taikinasta, jolloin pohjasta tulee rapea. Rapsakkaan pohjaan olen päässyt ilman paistokiveäkin, mutta pohja on jäänyt kaipaamaan väriä ja ilmavuutta.
Matkan nukkumalähiön parhaaseen pizzaan aloitin hakemalla Bakestenin pizzakiven Chez Mariuksesta. Valintaan ei liittynyt suurta vertailua. Se oli kohtuuhintainen, kerännyt kehuja, niitä sai samantien hyllystä, se on niin ohut, että se on mahtuu meidän uunipeltilaatikkoon ja neliskanttinen eli täyttää uunin melkein kokonaan. Niin tieteellinen vertailu valinnan pohjalla siis.
Kehujen lisäksi Bakestenin paistokivi on saanut haukkuja siitä, että se on helposti halkeava. Se vahvistettiin myös Chez Mariuksessa, kun asiasta kysyin. Bakestenin materiaali on niin huokoista, että se ei kestä nestettä ilman halkeamista. Pizza pitääkin rakentaa niin, että täytteet eivät pääse valumaan pohjan päältä. Kovin ohuelle pohjalle ei myöskään kannata laittaa paljon nestemäisiä täytteitä. Syynä ei tosin ole pelkästään pizzakiven suojelu, vaan pohjan rapsakkuuden varmistaminen.
Löysin Avaruusasemasta Jan Vardøen Pizza Paradiso -kirjan ohjeen pizzapohjaan. Siinä oli käytetty paljon enemmän oliiviöljyä kuin olen itse tottunut käyttämään. Koulukuntia asian suhteen on tosin useampiakin. Toisen mielestä oliiviöljyä ei pitäisi päästää lähellekään pohjataikinaa. Mutta hei, kaverin väitetään paistavan Oslon parhaat pizzat. Otan sen vakuuttavana referenssinä. Muokkasin siis vakiotaikinaani lisäämällä siihen tuntuvasti lisää oliiviöljyä ja ripauksen sokeria. Muuten mentiin aika tutulla kaavalla. Vesi haaleana, tuorehiivaa, suolaa ja normaaleja leivontakarkeita vehnäjauhoja huomattavasti hienommaksi jauhettuja tipo 00 -pizzajauhoja. Vaivaamalla kunnon sitko ja pitkä kohotus huoneenlämmössä.
Saveur-lehti väitti testinsä perusteella, että hyvän pizzan kannalta yhtä olennaista kuin hyvä uuni ovat oikeat jauhot. Harhaluulo hifistelijöiden mielestä on, että sama 00-jauho sopisi sekä pizzaan että pastaan. Olennaista ei ole nimittäin pelkästään karkeus vaan myös gluteenipitoisuus. Alhaisemman gluteenipitoisuuden 00-jauhot on tarkoitettu pastaan ja enemmän gluteenia sisältävät pizzaan. Gluteeni muodostaa taikinaan verkon, joka tekee siitä joustavan ja venyvän ja vangitsee vaivausvaiheessa paljon ilmaa. Pizzaan ja leipään tarkoitettu jauho on jostain syystä myös tummempaa kuin alhaisen proteiinipitoisuuden pastajauho. Se vaikuttaa lukemani mukaan taikinan väriin paiston jälkeen. Olisiko siinä siis syy pizzojeni kalvakoihin reunoihin?
Pizzajauhoja ei ole turhan helppo löytää Suomesta. Hella & Herkusta löysin pussin, jonka kyljessä luki “con aggiunta di glutine”. Samoja jauhoja saa myös Italian herkut -verkkokaupasta muualle Suomeen. Jauhoihin on italialaistulkkini ja Googlen kääntäjän mukaan lisätty gluteenia. Tarkkaa pitoisuutta en onnistunut löytämään pussin kyljestä, ideaali olisi ilmeisesti 12 %:n kieppeillä.
Tieteellisen kokeen mittoja tämä täydellisen lähiöpizzan kehitystyö ei täytä. Hyvä tutkija muuttaisi vain yhtä muuttujaa kerrallaan. Minä muutin neljää: Taikinan koostumusta (enemmän oliiviöljyä, ripaus sokeria), pizzakivi uuniin, gluteenipitoisemmat jauhot ja uusi uuni, joka mahdollisti alalämmön ja kiertoilman yhdistämisen. En aio selvittää, mikä niistä on ratkaiseva tekijä, koska tältä tieltä ei ole paluuta. Tökkäsin pizzan uuniin ja silmieni edessä alkoi muodostua laaksoa ja kukkulaa, kun taikina käyttäytyi juuri niinkuin sen pitkin. Herkempi olisi saattanut tirauttaa ilonkyyneleet. Täydellisen rapea pohja, keskeltä litteä, reunoilta ilmava ja ennenkaikkea juuri oikeanvärinen. Tummia pilkkujakin. Noiden pullistuneiden reunojen sisällä ei ole pullamaista mössöä vaan ilmaa, kunnolla ilmaa. Ei enää lättänöitä kalpeanaamoja.
Terveisiä vaan sinne naapurikorttelin pizza-kebabiin, en enää koskaan tule teille. Päätin sen kyllä jo yhden vierailun perusteella. Meillä paistuu täällä kotona jokseenkin täydellistä pizzaa – ehkä naapurilähiönkin parasta. Olen liikutuksen vallassa.
Oletan, että onnistumisen salaisuus piilee muutamassa asiassa. Varmahan en voi olla, mutta aion pitäytyä tässä kaavassa, koska olen testannut sen nyt kolmesti ja hyvin toimii:
- Pizzajauhot, ne oikeat pizzaan tarkoitetut korkealla gluteenipitoisuudella varustetut.
- Tiukkaa vaivausta ja kolme tuntia kohotusta, jotta taikinaan tulee hyvä sitko ja ilmaa vaivoiksi asti.
- Hellääkin hellempää käsittelyä. Ammattilaiset pyörittelevät pizzan käsin, jotta ilma pysyy taikinassa. Ei pyörinyt ilmassa minun taikinani, mutta kaulitsin sitä hellävaraisesti keskeltä ja sitten venyttelin sen käsin kokoonsa ja muotoonsa. Reunoilta sain siten pelastettua mahdollisimman suuren osa taikinaan syntyneistä ilmakuplista. Kuvan pizzan kaulitsin, seuraavat venyttelin pääosin käsin ja ero oli selvä. Kannattaa venyttää hermojaan ja venytellä pohja muotoonsa käsin. Ilmakuplat säilyvät taikinassa paremmin käsipelillä. Kaulimella kuuluu tasainen poksunta, kun kuplat puhkeilevat.
- Hotti, hotimpi, hottis. Pizzakivi lämmitetään uunissa, samalla kun uuni lämpiää. Chez Mariuksen myyjän vinkistä annoin sen lämmetä vielä kymmenen minuuttia paljaana sen jälkeen, kun uuni oli valmis. Näin se varaa mahdollisimman paljon lämpöä itseensä.
- Nupit kaakkoon. Pizza kuuluu paistaa kuumalla. Paistoin pizzan noin 250 asteessa. Yhdistin alalämmön ja kiertoilman. Pohja kypsyi hyvin ja ehti saada väriä ennenkuin täyte oli ottanut liikaa väriä.
- Itsetehty tomaattikastike San Marzanon tomaateista tai muista kunnon tomaateista. Maista vaikka, tomaatilla on väliä.
Oheisesta määrästä taikinaa ja kastiketta riittää kolmeen keskikokoiseen pizzaan. Kastiketta on reilunlaisesti, mutta pienempää annosta on hankalaa tehdä. Kahdelle annoksessa on turhan paljon, kolmelle hiukan vähänlaisesti.
Tein kolmea erilaista pizzaa. Uusi kokeilu oli tuoremakkaran käyttäminen pizzassa. Ostin hallista mausteista makkaraa, puristin makkaran kuoresta pannulle, paistoin sen kevyesti ja murensin sen jälkeen pieniksi palasiksi. Onnistunut kombinaatio tuli tuoremakkarasta, punasipulista, buffalomozzarellasta ja rukolasta. Kokeilin myös ilmakuivattua porsaanniskaa parmankinkun sijaan. Se tuli jäädäkseen.
Pizza
kolme keskikokoista pizzaa
Pohjataikina
3 dl haaleaa vettä
vajaa 1/4 tuorehiivaa
1/2 dl oliiviöljyä
1/2 rkl suolaa
1/2 rkl sokeria
noin 350-400 g 00-pizzajauhoja (mieluummin vähemmän kuin enemmän eli pidä taikina mahdollisimman löysänä, mutta vaivattavana)
Simppeli tomaattikastike
1 pieni sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 prk kokonaisia hyviä tomaatteja (esim. Mutti tai San Marzanon tomaatit)
(kourallinen kirsikkatomaatteja tai muita kypsiä jämätomaatteja)
1 1/2 rkl tomaattipyreetä
kuivattua oreganoa ja/tai basilikaa
mustapippuria
suolaa
1/2 rkl sokeria
noin 1 dl vettä
loraus balsamicoa
oliiviöljyä kuullottamiseen + 1/4 dl lopuksi kastikkeen sekaan
1. Tee ensin taikina. Sekoita veteen hiiva, sokeri, suola ja öljy.
2. Lisää vähitellen vaivaten jauhot. Arvioi sopiva jauhojen määrä vaivatessasi. Varo, ettei taikinasta tule liian kovaa eli laita ensin vain osa jauhoista ja lisää sen jälkeen vain sen verran kuin on välttämätöntä. Tämä annos on niin pieni, että se on melkein pakko tehdä käsin, mutta jos teet tupla-annoksen kannattaa käyttää yleiskonetta. Vaivaa niin kauan kuin haba kestää. Mielellään parikymmentä minuuttia.
3. Anna kohota liinan alla mielellään vähintään kaksi-kolme tuntia.
4. Tee sillä aikaa tomaattikastike. Pilko sipuli ja valkosipuli. Lorauta reilusti oliiviöljyä kattilaan ja kuullota sipulia ja valkosipulia kymmenisen minuuttia. Lisää tuoreet tomaatit (jos käytät niitä), purkkitomaatit, sokeri, kuivatut yrtit, balsamico ja vesi. Hauduttele maltillisella lämmöllä. Mitä kauemmin sitä parempi. Lisää vettä tarvittaessa. Mausta mustapippurilla ja suolalla. Soseuta sauvasekoittimella ja sekoita joukkoon oliiviöljy juuri ennen kuin levität kastikkeen pizzan päälle.
5. Laita uuni kuumenemaan 225-250-asteeseen. Laita pizzakivi kuumenemaan uuniin. Anna sen lämmetä vielä noin 10 minuuttia sen jälkeen, kun uuni on kuumentunut haluamaasi lämpötilaan.
6. Jaa taikina kolmeksi samankokoiseksi palloksi. Venyttele käsin tai kaulitse taikina ohuiksi pohjiksi. Ole hellävarainen ja pyri säilyttämään taikinan ilmakuplat.
7. Levitä pohjan päälle tomaattikastike ja maltillisesti muita täytteitä.
8. Paista kuumassa uunissa mielellään pizzakiven päällä alatasolla, kunnes pizza on saanut väriä sekä täytteeseen että reunoihin. Käytä alalämpö-kiertoilmayhdistelmää, jos uunissasi on sellainen. Ellei, paista ainakin ensin alalämmöllä, jotta pohja ennättää varmasti kypsyä.
Minulla on vasta kahden paistokerran kokemus Eiringiltä ostamastani leipä/pizzakivilaatasta. Julman painava se on… Käytän samankaltailta vanerilautaa siirtämiseen, mutten vielä ole uskaltanut ilman leivinpaperia säheltää. Psst, se on gluteeni, ei gluteiini. 🙂
Minä en tajunnut edes ottaa leivinpaperia avuksi. Teen pizzan vähän pienempänä, jotta on helpompaa siirtää.
Kiitos, systemaattinen virhe. Onneksi on teitä ihania kielipoliiseja. Ja tämä oli ihan aitoa kiitollisuutta, olen kielinipo 😉
Mietin, jo että miksi mussutin, mutta luotin, että kun olen kerran sanonut sinua systemaattiseksi, niin voin kerran myös mussuttaa 😀
Tuosta leivinpaperista, se kyllä helpottaa siirtelyä, mutta epäilen, että vähentää ainakin pikkuisen pohjan rapeutta. Minulla on kolme noita lapioita, joten saatan sommitella sarjana pizzoja ja siirrellä laudoilla pizzoja uuniin ja pois ja seuraavaa tilalle. Pitää muistaa tuo kiertoilman yhdistäminen seuraavalla kerralla, en tainnut sitä tehdä.
Kuule, minä olin ihan oikeasti iloinen. Enemmän minua harmittaisi, jos tekstissä on kymmenen kertaa väärin. Ja tuo systemaattiseksi kehuminen kantaa vielä monta mussutusta 😉
Eilen taas paistettiin pizzaa ja silloin tajusin, että toinen lapio on hankittava tai muuten prosessi on turhan hidas.
Ei olekaan aikoihin tullut tehtyä pizzaa kotona, pitäisi varmaan taas yrittää. Ihan hyviä niistä on tullut, mutta ei täydellisiä – olen yleensä pizzakiven asemasta käyttänyt vain kuumennettua uunipeltiä pizzan alla. Tämä on toiminut ihan hyvin, mutta täydellistä pizzastani ei ole tullut. Kovasti tekisi mieli tuollainen kivi hankkia, mutta en tiedä tuleeko pizzaa sitten tehtyä tarpeeksi usein, että siinä olisi järkeä.
En muuten voi ikinä käydä Chez Mariuksessa, koska ostaisin koko kaupan tyhjäksi, siellä on kaikkea niin ihanaa. Yritän siis vältellä sitä, ellei jotain pakottavaa tarvetta tule 😉
Minäkin käytin ennen uunipeltiä. Kivi on kyllä parempi. Aika samoista syistä minäkään en ole hankkinut. Mutta maksoi kolmisenkymppiä ja oli aika kompaktisti säilytettävissä peltien alla, joten päätin investoida.
Minulle Chez Mariusta pahempi on Eiring tuossa mielessä. En ole niin perso härpäkkeille, vaan ennemminkin mm. kaikille ruokahommille ja Eiring yhdistää nämä kaksi lompakolle kohtalokkaalla tavalla.
Aamen hottikselle, pitsajauhoille, sitkolle ja kunnon tomaattikastikkeelle! Jos kiven kanssa paistuu kahden nukkumalähiön kokoisen alueen parhaat pizzat, paistuu ehkä tulikuumalla arinalla Oulujoen pohjoispuolen parhaat pizzat 😉 öhöm.
Hella&Herkusta ostetuista Manitoba-jauhoista tuli muuten loistava pohja!
Tulikuuma arina on aika vahva kilpailuetu. Ei sen kanssa pizzakivellä kilpailla 😉 Etelän vetelän ei siis sinne kannata täältä huuella.
Anna suositteli myös Manitoba-jauhoja. Pitää tehdä vertailevaa testiä jossain vaiheessa.
Mahtava tietopaketti. Mikä se puu-uunin ideaali lämpötila on?
En ole varma, joten en uskalla heittää tarkkaa lukuja. Luin muutamasta lähteestä lämpötiloista, jotka kuulostavat niin utopistisilta (600 astetta), että en uskaltanut laittaa asiaa postaukseen. Älä siis ota tätä varmana tietona, mutta palaan, jos löydän oikeasti hyvän lähteen, jossa sanotaan lämpötila. Mitä sanoo puuarina-asiantuntija, Hannele?
Muka asiantuntija 🙂 Oho. Oman uunin tunnen, en muita.
Luin jostain, että “oikea pizza” paistetaan lämmössä, joka saa pizzan valmiiksi noin 30 sekunnissa. Ja totta, parhaimmat pizzat olemme saaneet silloin, kun paistoaika on tuota luokkaa. Ikinä emme ole mitanneet arinan lämpöä, eikä se ole ikinä ollut liian kuuma. Epäilen, että se on joka tapauksessa yli 400 astetta, sillä kun hiilet vedetään alas, on arina tietysti kuumimmillaan ja siis parhaimmillaan pizzalle. Ja kun uunin lämpö tasaantuu, meidän mittarin lämpö näyttää 250-350 astetta lämmityksestä riippuen (mittari ei ole arinan tasolla). Eli tuo utopistinen 600 astetta voi aivan hyvin pitää paikkaansa.
3o sekunnin pizzaa, tuo on jo todellista pikaruokaa.
Kunnon lämmöt siis 🙂 Oon nyt ihan pökerryksissä, kun mietin tuota 30 sekuntia.
Niin minäkin!
Meidän on ollut vaikea saada aikaiseksi noita pulleita, ilmavia reunoja. Rapeaksi pohjamme tulee aina ja on muutenkin mielestäni muutoin täydellinen, mutta reunat tuottavat päänvaivaa. “Tutkimuksesi” perusteella, minkä luulet olevan pulleiden, ilmavien reunojesi salaisuus? Onko se juuri tuo kivi vai olisiko jauhojen ansiota?
Äsh, hätiköin kysymyksessäni. Tuolla se taitaa lukeakin – tiukan vaivaamisen, kolmen tunnin kohotuksen ja hellääkin hellemmän kaulintakäsittelyn ansiota taitaa olla nuo ilmavat reunat, eikö?
Luulen niin. Mutta siihen vaikuttavat myös todennäköisesti jauhot, koska sitovat tehokkaasti niitä ilmakuplia verkostoonsa. En silti väitä, etteikö muillakin jauhoilla voisi saada aikaan vastaavaa. Mutta ei se näilläkään onnistu ilman noita kolmea asiaa, jotka sanoit tuossa. Eli ei jauhot ihmeitä tee, vaan vaativat vähän vääntöä.
Luulen, että vähän molempien – ja tämä on nimenomaan “tutkimus”, koska joudun aloittamaan sanalla luulen ;-). Kivi imaisee kosteuden siitä taikinasta, vaikuttaisikohan se enemmän rapeuteen vai ilmavuuteen tiedä häntä. Jauhot sitovat taikinaan paljon ilmakuplia, jotka pullistuvat uunissa. En ole ihan varma, kumpi vaikuttaa enemmän, mutta ehkä kannattaa aloittaa noista jauhoista testaaminen. Se on pienempi investointi kuin pizzakivi.
Kiitos vinkeistä. Näin teen, jauhoihin aion satsata 🙂
SIitä alkuun siis 😉
Minulla on ollut vuosia Suomesta hankittu pirun raskas paistinkivi.Harvemmin sitä on tullut viime vuosina käytettyä ja tuollainen ohuempi olisi kiva.Veljeni maahantuo ravintoloille italialaisia eli ntarvikkeita(Suomessa).pitääkin kysyä häneltä mitä jauhoja heillä on.
Ylellistä, oma tukkuri 😉
on se vaan kaunis! kyllä varmasti jää mehmet tuon rinnalla kakkoseksi 🙂
Meidän lähistöllä on vielä ehkä tavallista heikompi esitys…
Ei ole ihan hirveän vaikeaa voittaa sitä kisaa.
Todella mallikappale pizzasta! Manitobat toimii loistavasti, ihan jopa näissä kotikutoisissa uunipeltipizzoissa.
Hyvä tietää tuo Manitoba-asia. Voi ostaa niitä välillä. Tosin saattaa olla, että pidän kiinni näistä jauhoista, ovat niin hyviä, että mitäpä sitä riskeeraamaan. Ehyttä ei pidä korjata, vai miten se nyt menikään 😉
En ole uskaltanut tehdä kotona pizzaa sen jälkeen kun olemme pitäneet pizzabileitä ystävän lapsuudenkodissa jossa pizzat paistuivat puu-uunissa, miten mikään voi vetää vertoja niille mitä täällä kotona väkerrän?
Nyt joudun kyllä myöntämään että ehkä se sittenkin on mahdollista! kiitos Jonna kun testasit ja tuunasit blogiin tämän pizzapohjapostauksen, itse olisin varmaankin laiskuuksissani vain odottanut seuraavia bileitä, mutta nyt on taas toivoa että hyvää pizzaa voi saada useamminkin kuin kerran vuodessa 😀
No niin rehellisyyden nimissä ne puu-uunissa tehdyt voittaisivat kyllä nämä mennen tullen 😉
Mutta näitä oppejahan voi harjoittaa myös niihin, ehkä niistä tulee vielä parempia.
Olen, Jonna, täysin samaa mieltä. Ilman näitä oppeja ei puu-uunissakaan tule pizzasta loistavaa; ei pelkkä tulikuuma arina pelasta, jos on sössinyt perusteissa.
Kymmenen vuotta sitten kun leivinuunin käyttöä harjoiteltiin, en ymmärtänyt vaivata taikinaa riittävästi ja tuloksena oli pelkkä musta mytty arinan reunalla. Siitä se harjoittelu sitten lähti. Pohjan pitää olla tosi hyvä ja napakka, jotta pizzan ylipäätään saa uuniin pizzalapiolla ilman paperia/peltiä 🙂
Kunnon sitko taitaa olla avain siihen. Ainakin itse saan tämän sysättyä suht helposti leivinlapiolla sinne kiven päälle, vaikka pohja olisi todella ohut.
Nykyisellä kotikylällä ei taida olla pizzeriaa lainkaan… Että itse joutuu kyllä hommiin. Mutta onneksi tuossa isolla kirkolla on. Tunnustan, että paljon kehuttu Pizzarium on vielä testaamatta. Kävelin ohitse, mutta liian täydellä vatsalla, ei vaan kyennyt.
Minulla ei jotenkin ole hermot kestäneet tuota venyttelyä, mutta ehkä siihen joutuu nyt taipumaan, että saa yhtä ihanat reunat pizzaan. 🙂
Te siis menitte muuttamaan ihan oikeasti maalle.
Minunkaan hermoni eivät ole kestäneet kunnollista venyttelyä, mutta pitää kyllä opetella se oikea tekniikka ja alkaa harjoitella.
Ei ehkä ihan noinkaan. Välimatka lähimm’lle isolle kirkolle on edelleen vakio, mutta täälpäin ei vain ilmeisesti pidetä pizzerioita…
Tavoite 2014, opetella venyttelemään pizzaa. Ei itseään! 😀
Eikä se nyt onneksi ole niitä peruspalveluita, joita koko ajan tarvitsee. Ja ihan itsekin voi venytellä oikein onnistuneita lopputuloksia.
Voi miten herkullinen kotipizza! Pizzakivi on haaveissa, mutta jäänyt vielä kauppaan kun pizzaa syödään niin harvoin. Enemmän olisi käyttöä tuolle leivinuunille, mutta se onkin sitten jo vähän suurempi hankinta 🙂
Meilläkin syödään pizzaa aika harvoin, mutta totesin, että on niin pieni investointi eikä vie kovin paljoa tilaa – ja leivinuuni ei mahdu. Aion testata myös leivän paistamisesta kivellä, jahka ennätän.
Jos tuo toimii edukseen myös leivän kanssa niin taidan kumminkin hankkia pizzakiven ja jatkaa leivinuunin haaveilua. Jään odottamaan tulosta 🙂
Kuulema leivän pohjasta tulee erityisen rapea. Suositellaan myös karjalanpiirakoille. Ehkä sekin pitää testata. Saatat joutua odottamaan hetken, ennen kuin leipäni ansaitsevat paikkansa blogissa ;-). Nimim. ei kovin jauhopeukalo, kerran muistin hoivata leipäjuurta hetken…
Minä tässä taiteilin pizzoja leivinuunissa avotulen kera…Vaatii hiukan vielä harjoitusta. Aion kyllä hallita jossain vaiheessa velkavuoren pizzaskeneä. Sitä odotellessa, Jonna, Hannele,: kotiinkuljetusta?
Velkavuoren pizzaskene vapisee.
Kotiinkuljetus – tulossa on. Saattaa vähän jäähtyä matkalla 😉
Sähköuuniimme ei mahdu pizzakiveä, tai ainakaan en ole löytänyt sopivaa. Meillä on saatu hyviä tuloksia, ihanan rapsakka pohja, kaasugrillissä pizzakivellä. Toistaiseksi olemme kuitenkin vain tehneet pizzoja, joihin lisätään täytteet tomaattikastiketta ja mozzarellaa lukuunottamatta vasta paistamisen jälkeen. Seuraavaksi pitäisi uskaltaa muitakin täytteitä ja katsoa säilyykö rapsakkuus. Leivinuuni olisi tietysti unelma!
Kaasugrilli pizzakivellä kuulostaa ihan oivalliselta ratkaisulta. Ainakin meidän entisessä kaasu-uunissa lämpö tuli niin tehokkaasti pohjasta, että pohja ei varmasti jää raa’aksi.
Meilläkin on aika minimaalisesti täytteitä uuniin mennessä. Ilmakuivatun kinkun lisään aina vasta jälkikäteen.
Pizzakivi on sähköuunissa ehdoton! Sitä kannattaa käyttää myös ruisleivän paistamiseen, ellei sitten ole onnekas ja omista leivinuunia.
Minä olen huono leipomaan leipää, mutta ruisleipää haluaisin kyllä opetella tekemään. Suosittelevat kuulema pizzakiveä myös karjalanpiirakoihin.
Vielä piti kiittää jauhovinkistä! Itsekin luin aikanaan Saveurin pizzavinkit ja olen haeskellut oikeanlaisia jauhoja.
Hella & Herkku osoittautui tässä suhteessa aarreaitaksi. Kiva kuulla, miten sinulla toimii.
Pingback: Made in pitsa | Herkkusuu.fi
Ihana herkkupizza! Hurmasi syöjät – niin naiset kuin miehetkin. Kiitos tuhannesti :).
Kiitos itsellesi tästä kommentista, mikään ei ole ilahduttavampaa kuin kuulla, että joku resepti toimii. Tämä pääsee kotonakin todella usein happotestiin, koska lopputulema palkitsee aina vaan.
Italiailaiset tai ns. aidon pitsan tekijät ei kyllä hauduttele tomaattikastikkeitaan. Vie raikkauden ja tekee pitsasta tunkkaisen. Mitä vähemmän haudutusta, sen parempi ja mieluiten tuoreet tomaatit, ei mitään purkkitavaraa!
Tässäkin asiassa, niin kuin monessa muussa, taitaa olla kaksi puoluetta. Itse tykkään sekä haudutetusta kastikkeesta että tuoretomaattikastikkeesta vähän riippuen mitä laitan muuten päälle.