Tietoa mainostajalle ›

Blog

Laiskan köksän paluu keittiöön – vuohenjuusto-nektariinileivät

Vuohenjuusto-nektariinileivät

nektariini-vuohenjuustoleivät

Tämän kesän olen lorvaillut, nauttinut viikosta toiseen jatkuneista aurinkoisista kesäsäistä, istunut laiturinnokassa, syönyt oivissa ravintoloissa niin, että kukkaron pohja alkaa jo pilkottaa. Vähäinen kokkaus on ollut lähinnä helpoista helpoimpia salaatteja ja satunnaisia grilliherkkuja. Kesällä makuja ei tarvitse taikoa esille, uusi sato maistuu sellaisenaan.

Nämä leivät olivat laiskan köksän pehmeä lasku takaisin keittiöön. Vaivattomat, mutta täynnä makua ja parhaimmillaan juuri nyt, kun nektariinit ovat mehevän kypsiä ja makeita. Lasillinen tämän kesän suosikkikuohuvaa, blogimiitissä maistamaani Soligo-proseccoa leipien kaverina. Tavallista juhlavampi lomakeskiviikko.

Idea leipiin on Bon Appetit -lehdestä.

Vuohenjuusto-nektariinileivät

kahdelle

2 viipaletta hyvää vaaleaa leipää esim. maalaisleipää
1/2 nektariini
2 siivua parmankinkkua
4 rkl pehmeää vuohenjuustoa (esim. Chavroix)
tuoretta rosmariinia
(juoksevaa hunajaa)

1. Grillaa, paista parilapannulla tai paahda leivät. Kun leivät ovat melkein valmiita (eli lämpimiä ja saaneet sopivasti väriä), laita pannulle tai grilliin myös nektariinilohkot. Paista niihin pikaisesti grilliraidat.

2. Sivele leiville reilusti pehmeää vuohenjuustoa, nostele pari nektariinilohkoa ja kiepauta siivu parmankinkkua. Ripottele pinnalle tuoretta rosmariinia ja lorauta halutessasi hiukan hunajaa.

14 kommenttia “Laiskan köksän paluu keittiöön – vuohenjuusto-nektariinileivät

  1. Lorvailu on hyvästä! Hauskat viikonloput..

  2. Joo. Hunajaa.

  3. Täälläkin on otettu kesä rennosti blogin suhteen, mutta nyt on säilöntähommat alkamassa.

    Mitä sun shisolle muuten kuuluu? Mua alkaa epäilyttää, että mun taimista ei taida paljon satoa tulla. Vähän ovat sentään kasvaneet, ehkä jotain pienä niistä saa tehtyä .

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 02.08.2013 at 16:05 sanoi:

      Mun shisot ei lähteneet kunnolla. Ensi vuonna aion esikasvattaa niitä sisällä, se ovat todella hidaskasvuisia. Mauksi sain noukittua pari lehteä, mutta siihen se jäi. Ei luovuteta, vaan otetaan ensi vuonna uusi yritys, eiks niin.

      Kiva kuulla, että sielläkin aktivoidutaan. Odottelen jo kovasti uusia postauksiasi.

  4. Pehmeä lasku keittiöön, töihin, arkeen – ja blogeihin myös täällä menossa. Hyvän loman tunnistaa siitä, että odottaa jo vähän kaikkea edellämainittua! Hyvä kun muistutit siitä prosecosta, se on kyllä ostamisen arvoinen juoma.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 02.08.2013 at 16:07 sanoi:

      Se on juurikin noin. Nyt on kiva taas palailla arkeen.
      Meillä on mennyt jo jokunen pullo, se oli hyvä löytö.

  5. Täälläkin on kyllä lorvailtu oikein olan takaa – se tekee välillä tosi hyvää. Kohta koittaa paluu arkeen, tavallaan kyllä pidän syksystä, vaikka voisin kyllä lomailla vielä vähän aikaa 🙂 Säilöntäajan kyllä aloitin jo, sieniäkin on saunassa jo kuivamassa.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 02.08.2013 at 16:09 sanoi:

      Minäkin tykkään syksystä. Liekö sitten koulun tuottamaa tulosta, mutta se tuntuu aina uusien alkujen ajalta. Tänä vuonna oli niin ihana kesä, että sillä jaksaa kyllä pitkälle syksyyn.

  6. Minä olen kopsehtinut myös ylivähän keittiössä – sen kyllä huomaa blogipostausten sisällöstäkin. Mutta nauttia voi niin monin tavoin. Tänään puuhataan taas Jukan kanssa yhdessä keittiössä ja sekin maistuu.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 02.08.2013 at 16:35 sanoi:

      Paluu keittiöön tuntui taas todella mukavalta. Ruokalehtiä ja blogejakin on tullut taas luettua ahkerammin ja kovalla innolla. Onneksi kesän sadosta ennättää vielä nauttia keittiössä vielä jonkin aikaa. Kesällä on tullut syötyä todella paljon ulkona, ihania nautintoja nekin.

  7. Tätä on nyt vaikia kommentoida, kun tää resepti saa pelkästään huokailemaan hekumallisesti. (anteeksi, jos kuulostaa pornolta, mutta en nyt millään keksi sanaa millä hyvien makujen äärellä tapahtuvaa sanatonta ääntelyä kuvaisi…)

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 03.08.2013 at 13:49 sanoi:

      Kannattaakin huokailla. Vaikka resepti ei varsinaisesti ruudinkeksimistä ole vaatinut, makuyhdistelmä on loistava. Juuri sopivas yhdistelmä makeaa ja suolaista ja sitten vielä tuoretta rosmariinia perään. Yksinkertaista, mutta hekumallisen (sinua lainatakseni) hyvää 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation