Tietoa mainostajalle ›

Blog

Eettistä luksusta – hirvipata

Äitini hirvipata on suvussamme haluttua herkkua. Kaltaiselleni kaupunkilaiselle se edustaa syksyistä luksusta.

Vaikka olen vasta ensimmäisen polven kaupunkilainen, ei suvussamme ole koskaan metsästetty. Laitakokki, joka on syntymähelsinkiläisyydestään huolimatta sukujuuriltaan heinähattu, jakaa saman kohtalon. Se Suomi, jossa kuulutaan hirviporukoihin ja metsästetään on meille helsinkiläislähiöläisille kovin kaukainen.

Täällä eivät pakastimet pullistele tässä vaiheessa vuotta hirvenlihaa, vaan useille hirvi on todellista luksusta. Kahden kilon vuosittainen keskikulutus taitaa jakautua aika epätasaisesti Suomenniemellä.Vuosittaisesta noin 8 miljoonasta kilosta (esim. vuonna 2010 8,2 kiloa) Etelä-Suomen kauppoihin päätyy pieni osa. Ja hintakin on sitten hirvittävä. Kilo kulmapaistia maksoi lähikaupassamme kolmisenkymmentä euroa. Ainakin meidän perheessämme se on korkeintaan kerran vuodessa ostettavaa luksusta.

Lompakon kannalta kallis ratkaisu, mutta omatunnon kannalta aika edullinen. Viimeaikainen keskustelu eläinten hyvinvoinnista ja tuotanto-olosuhteista on saanut minut pohtimaan omia kulutusvalintojani. Olisinko valmis luopumaan lihan syönnistä? Ostoskorimme on muuttunut jonkin verran kasvis- ja kalavoittoisemmaksi ja eettisistä syistä olemme alkaneet välillä ostaa myös luomulihaa. Edelleenkään en kuitenkaan ole valmis luopumaan kokonaan lihan syönnistä, eikä kaikki syömämme liha todellakaan ole luomua. Olisipa edes vapaana kasvanutta, mutta rehellisyyden nimissä siitäkin välillä lipsun. Riistan kohdalla minun on helppo antaa synninpäästö itselleni: Vapaana kasvanut eläin, joka on saanut elää lajilleen tyypillisellä tavalla. Mielikuvia tai ei, mutta omatunnon kannalta valinta on minulle helppo: Lisää riistaa, kiitos. Lompakko tosin toteaa, että se on jatkossakin aika harvinaista herkkua.

Tämä pata on juuri sellaista kuin ruoka äitini keittiössä tyypillisimmällään on: Yksinkertaiset, hyvät maut ja pitkä haudutus. Pata hautuu uunissa tuntikausia ja maut muhivat parhaimmilleen. Niin hyviksi, että tiedän useamman suvussamme odottavan jo kovasti reseptin julkaisua. Tässä se siis on: Äitini oppien mukaan hauduteltu herkku, mutta äitini tekemänä tietenkin parempaa. Tällä kertaa padassa oli hirven lisäksi muutakin luksusta: Sain nimittäin työkaveriltani lahjaksi omin käsin poimittuja katajanmarjoja. Niistä viimeiset päätyivät tähän pataan.

Hirvipata

800-1000 g hirvenpaistia
1 pkt savupekonia
170 g aurajuustoa
2 isoa sipulia
reilusti kokonaisia mustapippureita ja katajanmarjoja
1 laakerinlehti
1 dl kermaa
voita ja öljyä paistamiseen

1. Leikkaa paisti ohuehkoiksi pihveiksi ja nuiji ne lihanuijalla ohuemmiksi (lihanuijan puutteessa paukuttelen itse lihat ohueksi kaulimella). Rouhaise päälle mustapippuria. Ripottele leveään päätyyn aurajuustoa, rullaa kääryleiksi ja kääräise ympärille siivu pekonia. Kiinnitä tikulla tai lihanarulla, jotta kääryle pysyy koossa.

2. Paista kääryleisiin paistinpannussa voi-öljyseoksessa kaunis pinta ja nosta ne pataan. Kaada paistinpannuun vettä, jotta maut irtoavat. Laita pataan isoiksi lohkoiksi lohkotut sipulit, mustapippurit, katajanmarjat ja sen verran kuumennettua vettä, että lihat peittyvät. Murustele loppu aurajuusto liemen joukkoon.

3. Laita uuniin 200 asteeseen reiluksi puoleksi tunniksi ja laske sen jälkeen lämpötilaa 150 asteeseen. Anna hautua kolme-neljä tuntia. Laita kansi päälle noin tunnin kohdalla. Tarkista välillä, että padassa on riittävästi nestettä (lihojen tulisi olla lähes nesteen peitossa koko haudutusajan). Lisää tarvittaessa vettä, etteivät lihat pääse kuivumaan. Lisää kerma loppuvaiheessa ja anna hautua vielä 30-45 minuuttia.

Aurajuustossa ja pekonissa on suolaa, siksi sitä ei lisätä muutoin ollenkaan pataan. Kun lisäät kermaat, voit samalla maistaa, kaipaako liemi suolaa tai muita mausteita.

35 kommenttia “Eettistä luksusta – hirvipata

  1. Täällä ihan sama hirveä hirvetön kohtalo! Hirvi ja muukin riista on harvinaista herkkua, mutta hirveän hyvää. Täytyy kyllä testata tätä äitisi ohjetta ehdottomasti, vaikka vähän kurittaakin lompakkoa. Reinin lihasta ainakin jotakin hirven osia sai viime vuonna ihan suht ok hintaan.

  2. Kaikenmaailman lottovoitot ovat mut aina kiertäneet kovinkin kaukaa, mutta nyt on ilolla ja kiitollisuudella (ja nöyryydellä) myönnettävä, että kuulun niihin Suomen hirvionnellisiin. Isäni hirviporukas ainakin muuten monet myivät osuuksiaan pois (eivät ymmärrä hyvän päälle) ja muistaakseeni 20kg osuussäkkejä myitiin 10€ kilohintaan. Säkin sisällöstä ei sii ole takeita, mutta toki lihat on yritettu jakaa tasaisiin säkkeihin. Sisällöstä 5-6 kg menee varmasti jauhelihaksi, sitten siellä voi olla sisä- tai ulkofilettä, eri paisteja ja sitten usein paljon sellaista patalihaa eli semmoista sanoisko nyt palapaistiksi. Tietenkin liha pitää itte käsitellä ja leikata, mutta olenpa jopa minä Natasiskon Ja Ulin kanssa käsitellyt pari säkkiä vanhempieni ollessa Bangladeshissa (ostettiin silloin lihat). Oltiin siinä välillä sormi suussa. Nykyään on helppoa kun tänäkin syksynä jauhelihaa vain ilmestyi pakkaseen!

    Lupia oli tänä vuonna kyllä aivan yli vähän, Isän porukka kaatoi kaikki kahtena viikonloppuna!

    • Onnennanna! Muistelinkin, että teillä metsästetään. Minä tulen niin ensi syksynä sinne Pohojanmaalle, saattaisi kyllä olla pilkkoessa sormi suussa täälläkin.

  3. Hirvettömyydestä kärsitään täälläkin. Anoppi onneksi onnistuu yleensä naapuriltaan saamaan ainakin yhden paistin vuodessa ja siitä tehdään routapaistia, mahtavaa herkkua sekin!

  4. Pitkään haudutetut padat on namia, oli liha sitten mitä tahansa. Aurajuuston jättäisin itse pois, ei uppoa ei sitten millään…

    • En minäkään siitä muuten tykkää, mutta tässä ei oikeastaan maistu juurikaan, mutta tuo hyvää kermaisuutta liemeen. Ja rasvaa, tietenkin.

  5. Minullakaan ei ole ketään metsästävää tuttua, joten riista on kyllä ollut harvinaista herkkua. Nyt sain ystävän kautta tilattua 1/4 poron vasaa, joka saapuu kuukauden päästä, kiva päästä vähän testailemaan erilaisia ruhonosia ja erilaista lihaa. Myös täällä nuo eettiset asiat ovat mietityttäneet – siksi hyvin hyvin harvoin ostan enää kanaa ja selkeästi kokoajan mennään enemmän luomua ja riistaa kohti. Harmi vain, että se on täällä Etelä-Suomessa tosiaan melko kallista. Ajatuksissa on ollut myös tilata puolikas lammas pakastimeen jossain vaiheessa, mutta idea ei vielä ole päässyt toteutukseen asti.

    • Meilläkin on viimeaikoina siirrytty kanojen osalta oikeastaan maalaiskanoihin melkein kokonaan. Sitäkin tulee syötyä aika harvoin. Yhtäkkiä olen huomannut, että aika moni ympärilläni käy erilaisia eettisiä pohdintoja ruoan suhteen. Toivottavasti se alkaa vaikuttaa siinä määrin ostokäyttäytymiseen, että yhä useammin hyvän elämän elänyt eläin olisi normi.

  6. Miehen isä hirvestää, joten meidänkin patoihimme on lihaa riittänyt. Tänä vuonna lupia on lähes olematon määrä, joten lihat täytynee halutessaan ostaa kaupasta.
    Söimme muutama vuosi sitten lähes pelkästään kasviksia ja kalaa mutta polveni pitkän kuntoutuksen yhteydessä lisäsimme lihan osuutta. Ihmiskokeen tulos on, että olen sekäsyöjä, kroppa toimii paremmin kuin monipuolisilla rehuilla.

  7. Anu on 02.11.2012 at 15:08 sanoi:

    Tämä ohje menee kyllä kokeiluun 🙂
    Meillä Mies kuuluu hirviporukkaan ja siihen nuoreen sukupolveen siellä. Muutaman välivuoden jälkeen osallistui tänä vuonna jahtiin ja 3 viikonloppua siihen meni. Lupamäärä on laskenut todella alhaiseksi.
    Seuran vanhat ukot ovat niitä jääriä (varmasti lähes kaikissa seuroissa sama ongelma), jotka valittavat, kun nuoria ei ole mukana ja sitten kun heitä jokunen olisi tulossa niin seuran säännöt ovat niin mahdottomat, ettei jäseneksi pääse kuin useamman vuoden koeajan jälkeen. Tuskinpa montaa enää siinä kohtaa kiinnostaa.

    • Taitaa kuulua turhan usein vähän kaikenlaiseen seuratoimintaan tuo asetelma, valitettavasti. Mutta ehkä miehesi on kohta jo osa vanhoja jääriä, mutta erilaisella asenteella 😉

  8. Hyvin pohdittu…En ole koskaan erityisesti pitänyt punaisesta lihasta,en edes lapsena,vaikka vanhempani olivat todellisia karnivoreja. Venezuelassa asuessani menimme usein ulos syömään(se oli oikeastaan melkein halvempaa kuin kotona kokkailu) ja eksä,joka myös oli aito karnivori,nautti niin isoista pihveistään,että kerran pyysin maistaa.En tykännyt,vaikka toiselta tuli aah ja ooh-huokauksia.Siipikarjasta luovuin 5 vuotta sitten lähisukulaisen syövän ja oman melkein syöpä-diagnoosin johdosta ja vaikka joskus kaipaankin kanaa,ja kalkkunaa niin olen pärjännyt aika hyvin ilman sitä.

    • Karnivorius ei siis selkeästi ole geeneissä. Tämä on onneksi asia, jossa jokainen voi tehdä oman valintansa. Maailmassa on kyllä niin paljon hyvää syötävää, että jostain luopuminen ei poista kaikkea hyvää. Itse en ole ainakaan vielä valmis luopumaan lihasta, mutta mistäs sitä tietää, mitä jossain vaiheessa tapahtuu.

  9. Samoja juttuja on tullut mietittyä matkan varrella. Itsekin pidän riistaa jopa sen verran eettisenä, että suostun sitä syömään – mutta ei sitä jostain syystä tule silti syötyä. En koskaan tilaa lihaa ravintolassa ja vaikka anoppilan pakastimet pullistelevat jopa vanhentumisuhan alla olevista lihoista, emme saa aikaiseksi tuoda niitä kotiin asti. Pitääpä ryhdistäytyä (tämänkin) asian suhteen!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 20.01.2014 at 22:01 sanoi:

      Anteeksi, kommenttisi oli hukkunut huomaamatta. Vastaan aina kaikkiin kommentteihin.

      Riista taitaa sopia useammankin eettistä lihaa kaipaavan lautaselle, jos joku.

  10. annemi on 02.11.2012 at 23:27 sanoi:

    Minulla on lähipiirissä monta metsästäjää, jotka käyvät viikoittain metsästämässä 🙂 nyt minulla on kaverin pakkasessa odottamassa viime viikonloppuna metsästetyn hirven maksa, jännittää jo nyt mitä saan siitä aikaiseksi.Sain myös aiemmin syksyllä villisian lihaa ja se oli onnistunut kokeilu.

    Meillä yritetään myös syödä kasvis -ja kalaruokia enemmän, mutta en osaisi luopua lihasta kokonaan.Mahdollisuuksien mukaan ostamme luomua ja otan aina ilolla vastaan metsästäjien riista-aarteita 🙂

    • annemi on 03.11.2012 at 10:32 sanoi:

      Unohtui eilen sanoa, että jos vaan saan käsiini hirvenlihaa, niin kokeilen varmasti tätä reseptiä 🙂

      • Toimii muuten muistakin lihoista, meillä tehdään hirvenpuutteessa välillä myös naudasta, mutta hirvessä on ihana vahva maku, joka sopii tähän.

  11. Yöpöydällä on ollut viimeisen viikon ajan Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut. Hyvin kirjoitettu kirja, joka antaa miettimsen aihetta. Ei turhaa paatosta tai sormella osoittelua, vaan asiat asioina. Laittaa miettimään niitä omia valintojaan, taas kerran. Tai kyllä se taitaa olla jatkuva prosessi, tämä aiheen pohdiskelu.

    Kaunis kuva raa’asta lihasta! 🙂

    • Samainen kirja on ollut minulla ostoslistalla. Haluaisin nimenomaan asiallista tietoa asiasta. Kun tästä asiasta puhutaan, yleensä lipsahtaa hyvin helposti paatoksen puolelle, olipa lihansyöjä tai kasvissyöjä. Luin kirjailijan kirjoittaman artikkelin ja se taas innoitti pohtimaan asiaa. Täydellinen luopuminen lihasta tuntuu kuitenkin edelleen kaukaiselta ajatukselta.

      Kiitos, raaka liha on huomattavasti pataa kuvauksellisempi muoto 😉

  12. Isoisäni hirvesti aikanaan monta kymmentä vuotta ja meillä oli aivan liikatarjontaa hirvenlihasta, pakkanen pursusi sitä ja tuntui, että kaikki liha mitä syötiin oli aina hirveä. Silloin se kyllästytti eikä aikuisena hirvenliha maistunut vuosiin. Nyt on ikävä molempia, sekä isoisää että hirveä.

    • En usko, että minäkään lapsena olisin osannut arvostaa pakkasta täynnä hirveä. Sittemmin asiat, joita piti itsestöänselvyyksinä, ovat alkaneet saada niille kuuluvan arvonsa. Isoisät, ukit ja papat <3

  13. Hyvää pohdintaa! Riistaa olisi mukava laittaa ja syödä, mutta kun ei ole metsästäjä tai ei kuulu porukoihin on se aika hankalaa, ja varsinkin kallista..
    Tuo 2 kilon vuosikulutus ei kyllä ainakaan meillä täyty..ei lähellekään

    • Eikä meillä ja jos vertaa muiden lihatuotteiden keskimääräiseen kulutukseen, kaksi kiloa on vielä ihan pähkinöitä.

  14. sauvajyvänen on 03.11.2012 at 20:56 sanoi:

    Tämä resepti menee kokeiluun, kuulostaa niin tosi hyvältä! Meillä ei lapsuudessa syöty juurikaan muuta punaista lihaa kuin hirveä, mutta minusta se oli ihan parasta jo silloin. Mutta tosiaan kaatoluvat ovat ihan eri luokkaa nykyään verrattuna 70-80-lukuihin. Ja aika tuurissaan se on nykyään jokaisena vuotena että millaisia paloja sattuu tulemaan, sen verran vähän lihaa on jaossa.

    • Onko hirvikannassa tapahtunut iso muutos sitten 70-80-lukujen vai miksi kaatoluvat ovat vähentyneet niin paljon?

      • sauvajyvänen on 04.11.2012 at 9:55 sanoi:

        70-luvulla kanta alkoi nousta aika vauhtia, ja 80-luvulla (kai) oli huipussaan. Silloin verotettiin kantaa aika reippaasti, ja saatiin kanta vakautettua alemmalle tasolle. Silloin ei vaan tiedetty hirven lisääntymiskäyttäytymisestä riittävästi, joten kantaa verotettiin tavalla, joka pisti sen heilahtelemaan aika lailla (Ruotsissa tilanne meni vielä paljon pahemmaksi, meillä osattiin välttää suurimmat ylilyönnit kun tultiin vähän perässä). Silloin jo tiedettiin, että yksi uros hedelmöittä kymmeniä naaraita, ja ajateltiin että ok, se yksi uros riittää. Mutta se ei ole ihan niin, naaras haluaa valita sen uroksen itse, eli tarvii kuitenkin useita uroita lähelleen lisääntymisaikaan. Nykyisin kannat ovat kai aika vakaalla tasolla, eikä ole odotettavissa että suuria muutoksia tulee määriin, jossei nyt mitään katastrofaalista tapahdu.

        • Aina oppii uutta, eipä ollut tämä asia tullut ikinä mieleenkään. Ihan mikä tahansa uros ei siis kelpaa, oikeaa meininkiä 😉

  15. Suosittelen ison pakkasen hankintaa..Saa hankittua lihaa helpommin tuottajilta kun tilaa kerralla enemmän ja tietää mistä tulee = parempi mieli :D.

    • Ja sitten ennen tarvitaan isompi asunto, johon sen isomman pakastimen saa mahtumaan 😉 Mutta mielellään kyllä tilaisin tietenkin myös tuottajilta.

  16. Annaleena on 05.11.2012 at 23:10 sanoi:

    Ohje menee kokeiluun, nam. Ja Tuslan vinkkaama kirja menee lukuun 🙂

    • Minäkin juuri eilen selailin sitä Syötäväksi kasvatettuja ja käyn itseni kanssa keskustelua, olenko valmis lukemaan sen 😉

Post Navigation