Tietoa mainostajalle ›

Blog

Bataatin toinen tilaisuus – kasviskorma

Bataatti on mielestäni aina ollut jokseenkin turha juures. Sinänsä siinä ei ole mitään vikaa, mutta ei se myöskään herätä suuria mielitekoja. Anopin keittämä taivaallinen bataattikeitto sai minut kuitenkin antamaan ylenkatsomalleni bataatille toisen tilaisuuden.

Kasviskorma

 

Kasvisruokarepertuaarini on melko säälittävä ja rajoittuu lähinnä muutamaan versioon erilaisista kasviskeitoista. Laajentaakseni valikoimaa jätin anopin kasviskeiton tällä kertaa rauhaan ja valitsin sen sijaan aikoinaan Annasta talteenottamani kasviskorman. Kormassa bataatti saa oikein hyvää kiriapua mausteista, joten ainakin lähtökohtien pitäisi olla kunnossa.

Näin arkena oikaisin ja käytin valmista currytahnaa. Muokkasin alkuperäistä ohjetta sen verran, että lisäsin tuoretta inkivääriä ja porkkanaa, koska pelkäsin pelkän bataatti-kukkakaaliyhdistelmän käyvän puuduttavaksi loppua kohden.

Miten sitten kävi bataatin? Jo kun aloin keitellä kormaa, perheen herrahenkilö totesi: ”Kylläpä täällä tuoksuu hyvälle”. Korman kastike oli erinomainen, jogurtti ja kookoskerma pehmensivät hyvin toisiaan. Aion kokeilla samaa soossia myös esimerkiksi broilerin kanssa, mutta toimi myös näin kasvisversiona. Ja kyllä, bataatti pääsee meidän perheen ostoslistalle, sen makeus sopi tähän ruokalajiin todella hyvin. Ehkä uskaltaudun vielä joskus keittämään myös anopin bataattikeiton.

Kasviskorma

4 annosta

2 rkl öljyä
1 sipuli
1 pieni kukkakaali
1 bataatti
3 porkkanaa
1-2 rkl raastettua inkivääriä
2 rkl mietoa intialaista currytahnaa (käytin Rajahia)
2 dl vettä
kasvisliemikuutio tai kasvisfondia
100 g kookoskermaa
1 dl maustamatonta jogurttia (käytin turkkilaista jogurttia)
tilkka sitruunamehua
2 tl hunajaa
suolaa, pippuria
20 g paahdettuja mantelilastuja
tuoretta korianteria

1. Silppua sipuli, kuutioi juurekset ja paloittele kukkakaali. Kuullota sipulia, kukkakaalia ja juureksia öljyssä.

2. Lisää currytahna ja inkivääri. Kuumenna.

3. Lisää kasvisliemi ja kookoskerma. Hauduta hiljalleen noin 10 minuuttia.

4. Lisää sitruunamehu, jogurtti ja mausteet. Kuumenna.

5. Ripottele pinnalle paahdettuja mantelilastuja ja halutessasi korianteria. Tarjoa esimerkiksi basmatiriisin kera.

11 kommenttia “Bataatin toinen tilaisuus – kasviskorma

  1. Täällä toinen säälittävä kasvisruokakokkailija… 😉 Näyttää tosi herkulliselta, jo pelkät ainekset! Bataatti on meillä vakiovieras, ja intialainen keittiö nyt vaan on hyvää.

    • Intialainen ja nepalilainen ovat minunkin ehdottomat suosikkini. Liian harvoin tulee vaan valittua mitään kasvisruokaa sielläkään.

  2. Heiska on 20.09.2011 at 20:15 sanoi:

    samaa mieltä bataatista,mutta tätä voisi kokeilla!

    • Olin positiivisesti yllättynyt, mutta ellet tykkää bataatista, sama soossi toimii minusta hyvin muutenkin vaikkapa sen broilerin kanssa.

  3. Älkää dissatko bataatti-parkaa, se on oikeasti erittäin käyttökelpoinen! 😀 Osana perunamuusia, lohkoina, uuniranskalaisina…

    • Syy ei ollut bataatin, vaan minun rajoittuneen reseptivalikoimani ja aiempien kokemuksieni. Bataatti sai ehdottomasti arvonnousun ansaitsemalleen paikalle tämän kokeilun myötä 😉

  4. Sally on 04.10.2011 at 22:18 sanoi:

    Viimeksi tänään söin bataatilla ryyditettyä kasvissosekeittoa, mutta juuri muissa ruoissa en sitä ole käyttänyt. Intialainen/nepalilainen ruoka on kuitenkin minunkin suuri suosikkini (suosittelen muuten Satkarin kasvispyöryköitä Sabjiko kofta, ihan ässä kasvisruoka!), joten tätä pitää kokeilla!

    • Olen todella fiksaantunut samoihin ruokiin aina, kun käyn Satkarissa. Kasvispyörykät otan ehdottomasti listalle seuraavan kerran. Kiitos vinkistä!

  5. Pingback: Top Chef -haaste: Koko menu mullan alta vol. 2 | suolaa&hunajaa

  6. Päivi Vuorinen on 21.10.2012 at 12:47 sanoi:

    Bataattia pitää olla ehdottomasti uunijuuresten joukossa, vie kielen. Eli perunalohkoja, porkkananpätkiä, bataattilohkoja ja punasipulia suureen kulhoon, päälle hyvää öljyä ja hienoa merisuolaa, pari pyöräytystä suurella lusikalla että öljy leviää, sitten uunipellille ja uuniin joko grillimausteella (lasten mieleen) tai rosmariinilla tai Provencen yrttisekoituksella maustettuna. Lisäksi hyvä pihvi, ylikypsää uunipossua tai kaikkein parhaana kaverina ankankoipia -aaah!!

    • Olinkin taas jotenkin ihan unohtanut bataatin olemassaolon. Niitä täytyykin lykätä uuniin ja yhdistäminen ankankoipiin kuulostaa just meidänkin perheen suosikkipotentiaalilta. Testiin siis. Kiitos muistutuksesta!

Post Navigation