Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tagin arkisto: Thaisalaatti

Puolessa tunnissa pöytään – thaimaalainen possu-nuudelisalaatti

Olen etevä kokkaamaan ajan kanssa. Suurin osa bravuureistani on sellaisia, joita haudutellaan kaikessa rauhassa. Ei toimi ainakaan meidän arjessamme. Siksi olen ryhtynyt määrätietoisesti laajentamaan nopeiden ruokien repertuaariani. Noin puolessa tunnissa pöytään on kelpo määrite arkeen sopivalle ruoalle – se ei tarkoita mausta tinkimistä.
thaimaalainen possu-nuudelisalaatti– Kuka valopää on keksinyt termin “arkiruoka”? Onko viikolla ihmisten makuaisti jotenkin huonompi kuin viikonloppuisin? , twiittasi Satokausikalenterin Samuli Karjula jokunen viikko sitten.

Minun korviini arkiruoka ei ole vähättelevä pilkkanimi, eikä sillä ole mitään tekemistä maun kanssa. Arkiruoka on arjen reunaehtojen sisällä syntyvää ruokaa – sen on synnyttävä kohtuullisen nopeasti, tarvikkeiden on löydyttävä lähikaupasta tai omasta kaapista eikä haittaa vaikka kerralla syntyisi muutaman päivän satsi. Mausta ei silti tarvitse tinkiä. Hyvä ruoka, parempi arki. Mieluiten ilman nälkäkiukkua.

Huhtikuun alussa Helsingissä järjestettiin What’s Cooking Helsinki -tapahtuma, jossa oli mm. bloggaajien ruoanvalmistusnäytöksiä. Aikaa oli kullakin puoli tuntia. Poimin sieltä monta ideaa omaa arkeeni. Hauduttamalla on helppoa tehdä hyvää ruokaa. Teepä sama puolessa tunnissa, jos pastaa ja munakkaita ei lasketa.

Yksi ensimmäisistä kokeiluun päässeistä puolen tunnin aterioista oli Kokit ja potit -Hannelen nopea, thaihenkinen possu-nuudelisalaatti, jossa raikas ja rapea salaattipohja yhdistyy salaatissa mausteiseen possuun. Käytin alkuperäistä reseptiä reilummin chiliä, lisäsin joukkoon inkivääriä ja ripottelin lihaan suolaa, joka vähän avaa makuja. Salaatti ei näilläkään määrillä ole erityisen tulista. Jos sielu sietää mausteita voi laittaa reilusti, koska possusta tulee maku myös salaattipohjaan – salaatissa ei ole muuta kastiketta.

vinkki
Ohutta suikaletta on helppo leikata julienneraastimella (käytetään myös nimeä juliennerauta), joka on kuorimaveitsen näköinen veitsi sahalaitaterällä. Hyvän raastimen saa jo noin kympillä. Kätevin on omaan käteeni vaakateräinen, y:n mallinen raastin, josta saa jämäkän otteen ja jonka terä on riittävän leveä järeämpiinkin porkkanoihin, kurkkuihin tai kesäkurpitsoihin. Jos keittiössäsi ei ole välineelle juurikaan käyttöä, siivuta porkkana ohuiksi lastuiksi kuorimaveitsellä tai leikkaa julienneksi terävällä veitsellä.

 

Thaimaalainen possu-nuudelisalaatti

1 ruukku tai kerä rapeaa salaattia
1/2 kurkku
2 porkkanaa
2-3 kevätsipulin vartta
reilu 1 dl tuoretta korianteria silputtuna
pieni nippu tuoretta minttua silputtuna
50 g vermiselli- eli lasinuudelia
1 dl cashewpähkinöitä

Possu

250 g porsaan suikaleita tai fileetä
2 valkosipulin kynttä
2 cm:n pala tuoretta inkivääriä
1-2 punaista chiliä
1/2 limen mehu
1/2 limen kuori
2 rkl kalakastiketta
1 sitruunaruohon varsi
1/2 tl suolaa
rypsiöljyä paistamiseen

1. Paahda cashewpähkinät kevyesti kuivalla pannulla.

2. Kypsennä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan, huuhtele kylmällä vedellä ja valuta huolellisesti. Puristele tarvittaessa ylimääräinen vesi pois, ettei salaatista tule vetistä.

2. Huuhdo ja kuivaa huolellisesti salaatti joko salaattilingossa tai paperilla. Revi laakean kulhon pohjalle.

3. Kuori porkkanat ja leikkaa ne julienneraudalla ohuiksi suikaleiksi (tai siivuta ne kuorimaveitsellä tai juustohöylällä). Halkaise kurkku ja koverra lusikalla siemenet pois. Siivuta puolikkaat ohuiksi siivuiksi. Silppua kevätsipuli. Nosta porkkanat, kurkku, kevätsipuli ja nuudelit salaattipohjan päälle ja sekoita kevyesti.

4. Valmista possu. Silppua valkosipuli ja chili, raasta kuorittu inkivääri. Poista sitruunaruohon varresta ulommainen kerros ja leikkaa juuresta pala pois. Silppua sen jälkeen sitruunaruohon varren vaalea osa. Leikkaa possu pieniksi kuutioiksi.

5. Kuumenna öljy pannulla ja lisää öljyn joukkoon valkosipuli, älä päästä palamaan. Lisää possu ja paista kypsäksi. Mausta liha suolalla. Lisää pannulle kalakastike, limen mehu sekä kuori, chili, inkivääri ja sitruunaruoho. Sekoita huolellisesti sekaisin. Nosta pannu liedeltä ja annan lihan maustua viitisen minuuttia.

6. Sekoita huolellisesti liha nesteineen ja silputut tuoreet yrtit salaattipohjan joukkoon. Ripottele salaatin päälle paahdetut cashewpähkinät, koristele halutessasi yrteillä, kevätsipulilla ja chilillä.