Maistuisiko mustikka? Aika poikkeuksellinen avaus kierrokselle taidenäyttelyssä. Sama teos alkaa saada uudenlaisia sävyjä kuivattu mustikka suussa. Värikylläisyydestä nousevat mustikansiniset sävyt ja automaattisesti katse alkaa etsiä marjojen muotoja.
Pääsin osana Olivian lukijoiden testiryhmää kokeilemaan Espoon modernin taiteen museon EMMAn uutta Makumaisemia-konseptia. Kyseessä on osallistava taide-elämys, jossa tarjolla on ruokaa mielelle ja hiukan myös vatsalle. Makumaisemia on pienryhmille järjestettävä tilaisuus, joka sisältää opastetun kierroksen Vesiputoussateenkaari ja muita tapahtumia luonnossa -näyttelyssä sekä työpajan.
Illan alkuun oli poimittu tutustuttavaksi vajaa kymmenen teosta. Keskustelimme niistä EMMAn museolehtorina työskentelevän Maria Vähäsarjan johdolla. Hänen neuvonsa oli, että laajastakin näyttelystä kannattaa poimia vain muutama teos ja nauttia myös taiteesta kohtuudella ilman ähkyä ja suorittamista.
Kohtuus on elämysten mahdollistaja. Siinä tärkein oppini illasta. Vajaa kymmenen teosta oli juuri sopiva määrä virikkeitä. Ne jäivät kutkuttamaan mieltä. Korvissani solisee vieläkin pienistä kuulista muodostuneen teoksen ääni, joka minun päässäni kuulosti siltä kuin olisin kuunnellut peltikatolla tanssivia sadepisaroita meren rannalla.
Nykytaiteilijat ovat löytäneet jossain vaiheessa inflaation kokeneeseen maisema-aiheeseen uudenlaisia tulokulmia. EMMAn näyttely on koottu Saastamoisen taidesäätiön kokoelmasta ja se sisältää hyvin monenlaisilla tekniikoilla toteutettuja töitä.
Näyttelyn nimikkoteos, Kari Cavénin Vesiputoussateenkaari, on metallinen punnuksen ja sähkömoottorin varassa liikkuva väreilevä ikiliikkuja, jonka pinnasta löytyy tunnistettavasti sekä vesiputous että sateenkaari.
Eleettömyydessään lähes hypnoottinen Elina Brotheruksen videoteos on kuvattu kolmen kuukauden aikana siten, että kamera on koko ajan yhdessä, samassa paikassa. Kuvassa on vain maisema ja veteen kävelevä ihminen. Kerta toisensa jälkeen veteen kävelevä ihminen. Tavallaan teoksessa ei tapahdu juuri mitään ja silti siinä tapahtuu valtavan paljon.
Oppaamme totesi, että taiteen kokeminen museossa on rentouttavaa, koska ei tarvitse pohtia, sopisiko teos omaan kotiin tai onko väri sohvaan sopiva. Voi keskittyä vain nauttimaan taiteesta.
Illan ajatuksena on tarjota elämyksiä kaikille aisteille. Näyttelykierroksen jälkeen kutkuteltiin maku- ja hajuaistia. Yhdessä Sis. Delin ja Marimekon kanssa toteutetussa työpajassa tehdään syötävää taidetta. Työpajassa pöydälle oli koottu erilaisia ruoka-aineita. Edessä oli veitsi, leikkuulauta ja lautanen. Aiheena oma sielunmaisema ja tavoitteena toteuttaa se lautaselle syötävään muotoon. Työkaluina ovat käytännössä veitsi ja omat kädet. Väripaletiksi on tarjolla mm. hedelmiä, vihanneksia, kastikkeita, keksejä, juustoja ja leikkeleitä.
Seuraavan tunnin aikana lautasille päätyi Marokon valoja, perinteisiä suomalaisia latomaisemia, koirankakan likaamaa lunta ja auringonnousuja. Itse toteutin illan mittaan vuodenajat lautaselle raaka-aineina mm. pop cornia, vaahtokarkkeja, basilikaöljyä ja sitruunankuorta.
Tilaisuus järjestetään aikuisryhmien lisäksi myös yli 6-vuotiaille lapsille. Meidän ryhmämme oli poikkeuksellinen, koska emme tunteneet toisiamme etukäteen. Siitä huolimatta tunnelma oli vapautunut ja välitön. Ehkä taide auttaa heittäytymään. Haudanvakavasta luomisesta ei ole kysymys, vaan ennemminkin mukavasta ja rentouttavasta aikuisten leikistä. Ja vaikka ruoalla hiukan leikitäänkin, se myös syödään lopuksi.
Postaus on toteutettu yhteistyössä Espoon modernin taiteen museo EMMAn kanssa.
EMMAn sivuilta löydät lisätietoja näyttelyistä ja työpajoista sekä hintatiedot ja varausohjeet.
