Tiedättekö sen tyypin, joka tilaa ravintolassa aina saman annoksen? Ettei vaan sitten pety, jos valitseekin annoksen, joka ei osoittaudu suosikin veroiseksi. Minä olen lähtökohtaisesti juuri se tyyppi – tai olisin, ellen kannustaisi itseäni systemaattisesti maistamaan uutta. Maistamaan toisenkin kerran, jos maku ei vielä ensimmäisellä kerralla kolahda.
En ole luontaisesti ennakkoluuloton maistaja. En ole varsinaisesti ollut koskaan nirso, mutta jos mietin vielä jokusen vuoden takaista listaani mauista, joista en juurikaan välittänyt, se oli paljon nykyistä pidempi. En pitänyt kauhean todennäköisenä, että minussa olisi ainesta osterinsyöjäksi. Elin oikein tyytyväisenä ilman korianteria, ei ollut kovin vaikeaa väistellä vuohenjuustoa. Valitsin mieluusti ruokia, joista tiesin pitäväni. Anopin yltäkylläisessä juhlapöydässä tartuin herkästi loheen sen sijaan, että olisin poiminut lautaselleni täytettyjä taateleita.
Periaatteessa olin lähes kaikkiruokainen, mutta jos valitsin itse seikkailumieli oli kadoksissa turvallisuushakuisuuden takana. Onnekseni puolisoni on toista maata, altis uudelle. Valitsee ruokalistalta juuri sen, jota ei ole koskaan maistanut. Mikä olisi parempi tapa maistaa uutta kuin juuri ravintolassa? Todennäköisyys sille, että raaka-aine on valmistettu oikein ja hyvin on kotikeittiötä suurempi.
Miksi ihmeessä syödä jotain, mikä on tarkoitus vain nielaista mahdollisimman nopeasti, ajattelin ostereiden suhteen. En kovin aktiivisesti hakeutunut niiden äärelle. Vuosi sitten tuli tilanne, jossa pääsin maistamaan ostereita tarjottuna. Uskomus nopeasta nielaisusta on ihan väärä, osteria kuuluu puraista pari kertaa, jotta raikas suolainen merenmaku leviää kaikkialle suuhun ja nielaista sen jälkeen hyvissä ajoin, ennenkuin osterinliha muuttuu kumimaiseksi. Miten väärässä olinkaan ollut niiden suhteen.
Luin jostain tutkimuksesta, että korianteri maistuu osan suussa luontaisesti saippualta. Pönkitin sillä korianterin välttelyäni ajattelemalla, että olin geneettisesti epäsopiva korianterille. Juuri saippualle se nimittäin minun suussani maistui kuten muuten myös jopa sellaisen ruoanystävän kuin Julia Childin suussa. Hänen ainoat inhokkinsa olivat korianteri ja rukola.
Osteri on yksi uusimmista löydöistäni, mutta samoin on käynyt monelle muullekin ruoalle. Epäluulo on kääntynyt ihastukseksi. Vielä useammalle raaka-aineelle on käynyt siten, että hiukan yhdentekevästä mausta on tullut lähes koukuttava. Mitä enemmän tiettyä makua maistaa, sitä enemmän siitä pitää. Ainakin useimmiten käy niin, se on tieteellisesti todistettu. Uudet maut, jotka eivät muistuta tuttua makua – vaan ennemminkin vaikka syötäväksi kelpaamatonta saippuaa kuten korianteri – herättävät luontaisesti vahvaa inhoa. Mutta jos niitä maistaa yhä useammin, makualue, jota aivot pitävät miellyttävänä laajenee ja samalla makuaisti muuttuu.
Vähän kuin varkain huomaan muuttuneeni tyypiksi, joka ei ensimmäisenä ajatuksena poimi listalta sitä hyväksi todettua, vaan mieluusti jotain sellaista, jota ei ole koskaan maistanut. Yhä edelleen se vaatii minulta hiukan itseni kannustamista siihen suuntaan. Mutta ilman pientä kannustusta en olisi ehkä koskaan löytänyt niitä ostereita tai kateenkorvaa, madetta, broilerin maksaa, broilerin sydämiä ja liutaa muita uusia makuja. Toinen toistaan maukkaampia.
Makualueeni on laajentunut myös korianterin kanssa. Ilmeisesti riittävän paljon aasialaista ja meksikolaista ruokaa takana, koska vesi herahtaa kielelle jo pelkästään korianterin tuoksusta. Yksi ruukullinen on aina jääkaapin ovessa.
Korianteria ja toista uutta suosikkia, hiukan sitruksista sumakkia, löytyy myös mausteisesta kikhernesalaatista, johon entinen korianterinvälttelijä hurauttaa helposti ruukullisen entistä inhokkia. Salaatti on saanut innoituksensa Alex Niemisen Vege-kirjaan varioimasta kikhernesalaatista, joka puolestaan oli syntynyt Ottolenghin reseptin inspiroimana. Muunnos muunnoksen jälkeen reseptit ovat kauempana toisistaan, mutta vielä niistä jonkinlaisen sukulaisuuden tunnistaa.
Paahdettu paprika tuo hyvää makeutta salaattiin, mutta jos et jaksa paahtaa sitä, voit pilkkoa sen joukkoon myös ihan sellaisenaan tai jättää pois. Laita silloin enemmän muita kasviksia.
Mausteinen kikhernesalaatti
kolmelle-neljälle lisäkkeenä
1 prk (290 g) kikherneitä
1 pieni kurkku
2-3 tomaattia
1 iso punainen paprika
1 pieni punasipuli
vajaa ruukku korianteria
puoli ruukkua lehtipersiljaa
Kastike
1 valkosipulin kynsi
1/2 sitruunan kuori ja mehu
3/4 dl oliiviöljyä
vajaa 2 tl jeeraa
2 tl sumakkia
ripaus maustepippuria
1/2 tl kuivattuja chilihiutaleita
suolaa
mustapippuria
1. Kuumenna uuni niin kuumaksi kuin se kuumenee.
2. Hienonna valkosipulin kynsi ja siivuta punasipuli ohuiksi siivuiksi.
3. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset pienessä kulhossa ja laita punasipuli marinoitumaan kastikkeen joukkoon vähintään puoleksi tunniksi.
4. Halkaise paprikat ja poista niistä siemenet. Asettele puolikkaat uunipellille kuoripuoli ylöspäin ja paahda niitä kuumassa uunissa, kunnes ne ovat mustuneet kunnolla. Riippuen uunin lämpötilasta se vie kymmenisen minuuttia. Nosta kuumat puolikkaat minigrip-pussiin ja sulje se tiiviisti. Voit nostaa puolikkaat myös kulhoon, jonka voit tiivistää tuorekelmulla. Anna paprikanpuolikkaiden jäähtyä. Tiiviissä pussissa tai kulhossa jäähdyttäminen irrottaa paprikasta kuoren.
5. Sillä aikaa kun paprikat paahtuvat ja jäähtyvät, kuutioi tomaatti ja kurkku. Huuhtele ja valuta kikherneet. Kuutioi myös jäähtyneet paprikat.
6. Sekoita kulhossa kaikki ainekset, myös punasipuli ja kastike sekä tuoreet yrtit. Mausta mausteet ja lisää tarvittaessa.
7. Anna maustua kylmässä hetki ennen tarjoamista.
*****
I urge myself to try new tastes, pick up the ingredients I have never tried before and have yet another round if the first one is not quite a success. Would I not encourage myself to do it, I would easily stick to my old favourites.
Had I always taken the easy option, my initial revulsion to cilantro might not have evolved to an addiction. But rounds of Asian and Mexican flavours have reshaped my perception of that slightly soapy herb. Science backs me up on this. It has been proven that every new experience enlarges the set of patterns in our brains and affects how we perceive different flavours. You start liking foods you first considered as unpleasant as you keep encountering them and give them a try after another.
I have been enlarging my set of patterns with cilantro and my affection to it has reached the point that a Middle Eastern influenced chickpea salad gets a fistful of cilantro alongside with flat-leaf parsley, sumac, chilli flakes and cumin to spice it up.
