Täydellinen valo. Olen näemmä ihminen, joka tekee elämänsä suurimmat taloudelliset päätökset valon perusteella.
Yli kymmenen vuotta sitten kävelin sisään melkoisen paljon korjausta vaativaan luukkuun ja näin vain valon. Sen takia olemme sinnitelleet putkiremontin ja paljon muuta, mutta kertaakaan ei ole kaduttanut. Meidän kodissamme on ihana valo – se kantaa yli yhden putkirempan.
Pidämme kivijalkaliikkeistä, tykkäämme pyöräillä lasilliselle tai syömään perjantai-iltaisin. Kerrostaloasuminen sopii meille, ei lumitöitä ja grillaaminenkin on onnistunut nykyisen kodin parvekkeella. Vannoimme, että nykyistä kauemmaksi keskustasta emme muuttaisi missään tapauksessa. Alue supistui supistumistaan: tuo talo käy, tuossa en haluaisi asua. Sitten kävelimme sisään tukevasti keskiluokkaisen ja -ikäisen nukkumalähiön 60-luvun rivitaloon, rakastuimme ja löimme samantien pankin avustuksella rahat tiskiin.
Historia toisti itseään. Vuosien haahuilu ja vaatimuslista unohtuivat hetkessä – riitti, että uudessa kodissa on täydellinen valo. Niinpä me kaksi mukavuudenhaluista, vannoutunutta kerrostaloasujaa (vain ylin kerros käy…) ostimme asunnon maantasalta ja pari omena- ja luumupuuta (miten niitä leikataan?) alueelta, jonka ainoat kivijalkaliikkeet ovat S-market, Alepa, apteekki, R-kioski ja kehno pizza-kebabravintola. Ei huoltoyhtiötä, vaan lumityöt pitää tehdä ihan itse, jos aikoo ajaa aamulla töihin.
Vedettiin siis tunteella ja nyt jännittää. Jos rakastuu valoon, ei pysty vastaamaan ystävien järkeviin kysymyksiin, onko siellä tarpeeksi pistorasioita ja mitkä kaikki keittiökoneet täytyy uusia. Parin viikon päästä sekin selviää, kun saamme avaimet.
Tuleeko tästä nyt sitten sisustusblogi, kysyi ystäväni, joka tietää, että minulla on tapana hurahtaa uuden edessä. Ei, ei tästä tule sisustusblogia, vaikka muotoilu on minulle ehkä jopa ruokaa suurempi intohimo. Pelkään kuitenkin pahoin, etten voi olla jakamatta kanssanne kevyttä keittiön ehostusta, saatatte joutua kurkistamaan pieneen pihaamme, kun ensi kesänä jännään, minkä värisenä vuosikymmeniä vanha syreeni kukkii ja tulen tarvitsemaan vertaistukea niiden hedelmäpuiden leikkaamisessa. Onnellisen puutarhurin vuosi on jo avattu puutarhan leikkauskalenterin kohdalta. Onkohan se puutarhasuunnitelmaan 60-luvulla piirretty kirsikkapuu siellä edelleen elossa? Omena- ja luumupuu ainakin olivat tuottaneet jo valtavasti satoa. Taidetaan päästä jo tänä vuonna omien omenoiden makuun – myöhäislajikkeesta kerätään sato vasta vähän ennen lumentuloa.
Nyt minulla on täällä näppylähanskat, pensselit ja telat valmiina, lattialle on levitelty laattoja ja parkettivaihtoehtoja. Leikekirja pursuaa inspiraatiokuvia. Vajaan kuukauden päästä meistä tulee nukkumalähiöläisiä, joiden kodissa on ihana valo. Eiköhän me sen takia jakseta pyöräillä pari kilometriä lisää kahvilaan. Toivon kuitenkin vähälumista talvea – tarvitsen pehmeän laskun pientalolliseksi.
