Laura Kolben mukaan suomalaisessa ruokakulttuurissa ei ole juuri muuta omaa kuin mämmi. Kaikki muu on naapureilta lainattua.
HS Teemassa oli kiinnostavia artikkeleita suomalaisesta ruokakulttuurista. Siitä luin myös kyseisen Laura Kolben haastattelun. Minusta mielenkiintoinen kysymys kokonaisuudessaan on, mitä on suomalainen ruokakulttuuri. Tuntuu, että siitä puhuttaessa usein katsotaan taaksepäin yhteisiin ruokamuistoihin. Harvoin silloin kuitenkin nostetaan esille, että hyvin yhtenäinen ruokakulttuuri johtui paljon myös nykypäivää merkittävästi rajoittuneemmasta valikoimasta. Vielä 90-luvullakin oli HS Teeman mukaan niin tiukkoja tuontirajoituksia, että esimerkiksi naudanfilee loppui usein loppuvuodesta kokonaan. Pidä siinä sitten ravintolaa.
Valtava raaka-ainevalikoima, matkustelu, erilaiset eettiset ja ekologiset valinnat todennäköisesti eriyttävät ruokailutottumuksia entisestään. Mitä suomalainen ruoka oikeastaan on nykypäivänä? Tämän kysymyksen innoittamana blogin helmikuun teemana pohditaan ruokakulttuuriamme otsikon Omaa ja lainattua alla. Kokkaan siis helmikuun ajan vähintään kerran viikossa ruokaa, jonka koen kuuluvan suomalaiseen ruokakulttuuriin. Ajatuksena on vilkuilla myös sivuille naapurimaihin ja toivottavasti myös nykyaikaan ja eteenpäin eikä ainoastaan nostalgisoida – ja mämmiä ei tule olemaan tarjolla.
Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katse vielä historiaan, koska helmikuun alku yksinkertaisesti vaatii Runebergin torttuja. Niiden alkuperä nyt ainakin on Porvoossa, mutta ei kuitenkaan tiettävästi Frederika Runebergin keittiössä, kuten yleinen uskomus kuuluu, vaan kunnia kuulunee porvoolaiselle kondiittorimestari Lars Asteniukselle.
Äitini leipoi torttuja aina kaksi isoa tarjottimellista, jotka olivat kylmiön alaosassa ja sisareni kanssa verotimme niitä urakalla. Näissä ei läträtä viinalla, eivätkä ne ole komean sylinterinmuotoisia. Lapsena olimme itseasiassa sitä mieltä, että mitä matalampi sitä parempi, koska silloin vadelmahillon määrän suhde taikinaan on optimaalinen.
Tällä reseptillä meillä on näitä aina tehty ja ne ovat vaatimattomasti tietenkin minun mielestäni maailman parhaita -ja myös kaikki sukuunnaidut ovat samaa mieltä, joten ihan pelkästä tottumuksesta ei ole kyse. Jos lupailen tekeväni runebergin torttuja, vasen laitakokki aina tarkistaa, että olen muistanut kysyä reseptin äidiltäni tai siskoltani. Sen voisi ottaa myös epäluottamuksen osoituksena, mutta en ota, koska näitä en pysty muokkaamaan paremmiksi.
Kokeilin tortuissa ensimmäistä kertaa Den Gamle Fabrikin vadelmahilloa, jossa pitäisi olla vähemmän sokeria ja enemmän marjoja. Oma vadelmahilloni on torttuihin ihan liian valuvaa ja yleensä valmishillot maistuvat minusta lähinnä sokerille. Den Gamle Fabrikin hillo oli ehdottomasti kaupan hilloista parhaasta päästä.
Runebergin tortut
noin 15 kpl
250 g voita
2 1/2 dl sokeria
2 munaa
vajaa 2 dl korppujauhoja (pikkuisen vajaa)
vajaa 3 dl vehnöjauhoja (pikkuisen vajaa)
2 1/2 tl leivinjauhetta
100 g mantelirouhetta
Pinnalle valumatonta vadelmahilloa, tomusokeria (1 dl), vettä (2-3 tl).
1. Vatkaa sokeri ja voi. Lisää munat.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan.
3. Laita muffinssivuokiin. Taikina kohoaa aika maltillisesti elit voit huoletta laittaa sitä noin 2/3 korkeudelle.
4. Paista noin 2oo asteessa noin 12 minuuttia.
5. Koristele jäähtyneenä vadelmahillolla ja tomusokeri-vesiseoksella.
