Satunnaisesti leikittelemme ajatuksella omasta ravintolasta. Millainen se olisi? Mitä siellä tarjottaisiin? Kahvila vai ehkä sittenkin viinibaari. Heti sen jälkeen, kun olen mielessäni sisustanut paikan, törmään pariin käytännön ongelmaan.
Jos haluaa tarjota uunituoretta ja “täällä leivottua”, se tarkoittaa heräämistä ennen kukonlaulua. Aamuäreälle ja -uniselle ihmiselle se on tehokas tapa sysätä ihminen pysyvään äreyteen. Sitäpaitsi en edes juuri pidä leipomisesta. Hylätään siis kahvila. Entäs sitten viinibaari? Ihmiset haluavat istua sellaisissa perjantai- ja lauantai-iltaisin. Se taas tarkoittaa luopumista kaikesta vapaa-ajasta ja ihmissuhteista. Ajatusleikin hauskuus loppuu sen jälkeen, kun olen valinnut sen musta-valkoruutuisen lattian ja suunnitellut kupariputkista rakennetut valaisimet.
Ajatusleikki ravintolasta on minulle vain satunnaista pakoa arjesta. Ymmärrän, ettei minulla olisi mitään edellytyksiä saada ravintolaa menestymään. Ei alan koulutusta eikä hampurilaisravintolaa ja pizzapistettä kummempaa työkokemusta alalta. Enkä tosipaikan tullen olisi valmis hyppäämään niin kylmään veteen. Pidän liikaa työstäni ja elämästäni tällaisena.
En ole ajatusleikkeineni kuitenkaan yksin, osalle se on paljon ajatusleikkiä vakavampaa. Yritysneuvonnan tilastojen mukaan useimmat hyppäävät yrittäjiksi alalle, josta heillä on kokemusta tai johon heillä on soveltuva koulutus. Silloin yrityksellä on realistisemmat edellytykset menestyä. Alanvaihtoa haaveilevien kolmen kärki oli haastatellun yritysneuvojan mukaan kahvila, kukkakauppa ja sisustusliike. Mihinkään niistä ei periaatteessa vaadita muodollista koulutusta. Aloille on teoriassa mahdollista hypätä pelkän esteettisen silmän, hygieniapassin tai jauhopeukalon turvin ja investointikin on paljon paperikonetta pienempi. Todellisuudessa ilman kokemusta ja koulutusta perustettavat yritykset ovat usein jo liikeideasta lähtien epärealistisia.
Minusta ei olisi riskinottajaksi, eikä varmaan loppujen lopuksi monesta muustakaan alanvaihdosta haaveilevasta. Vuosien satunnaisessa ravintolan sisustamisessa olen kuitenkin keksinyt yhden ravintola-idean, joka sopisi tällaiselle laiskahkolle ravintoloitsijalle. Ainoa vaihtohtoni on avata hitaisiin ja myöhäisiin aamiaisiin keskittynyt paikka, joka ei avaudu ennen kymmentä.
Se osuu sinänsä nappiin, olen erinomainen aamiaiskokki. Teen Julia Childin jälkeen maailman toiseksi parhaan munakokkelin ja kysykää minulta ihmeessä vinkit köyhiin ritareihin, pannukakkuihin, skonsseihin ja erilaisiin munaruokiin. Olen erikoistunut niihin.
Aamiaisravintola siis. Auki vain viikonloppuisin, ettei kokkaaminen ala tuntua työltä. Siitä ei tosin olisi bisnekseksi. Taidan pitää kiinni mukavasta päivätyöstä ja valmistan aamiaisia miehelle. Ne tarjoillaan sen jälkeen, kun kokki on herännyt. Vain lauantaisin ja sunnuntaisin.
Parmesanritarit
kahdelle
pari viipaletta kuivahtanutta leipää
1 dl maitoa
1 kananmuna
reilu 1/2 dl parmesania raastettuna
ripaus valkopippuria
ripaus savupaprikaa
1/2 tl sinappijauhetta
tuoretta timjamia
paistamiseen valkosipulin kynsi, nippu tuoretta timjamia, nokare voita ja loraus öljyä
1. Vatkaa munan rakenne kevyesti rikki. Lisää joukkoon maito, kuivat mausteet, hienoksi raastettu parmesan ja silputtuja tuoreen timjamin lehtiä.
2. Kaada seos laakealle lautaselle ja kostuta leipä molemmin puolin nesteessä. Anna imeytyä muutama minuutti.
3. Laita pannulle valkosipulin kynsi kokonaisena, nippu tuoretta timjamia, nokare voita sekä loraus öljyä (voit toki paistaa myös pelkässä voissa). Kuumenna ja nosta leipäviipaleet pannulle. Paista kullanruskeiksi. Nosta pannulta, raasta rinnalle tuoretta parmesania ja sirottele yrttejä. Tarjoa esimerkiksi pekonin ja uunissa paahdettujen tomaattien kanssa.
*****
Once in a while I flirt with an idea of owning a restaurant. While playing around with a thought of having a café I soon realize that waking up before dawn for baking might not be a job best suitable for a slumberous morning person. But then again opening a wine bar with wining and dining would mean sacrificing all your weekends and pretty much the rest of your life as well.
I figured out that the only niche left for a sluggish restauranteur keen on her beauty sleep is a place for slow and late breakfasts. It would match perfectly with my competencies, I namely make the best scrambled eggs and my house specialties are scones, pancakes and french toasts. Ask anything, I know the tricks. Been practicing, a lot.
Cooking breakfast for a day or two in a week might not make a solid business, though. I’d better stick with the day job I happen to like a lot and serve my parmesan french toasts for the lucky hubby. First after 10 a.m. Only Saturdays and Sundays.
