Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tagin arkisto: Mansikkakakku

Pienelle pojalle – marjakakku

Sukuumme on viime aikoina siunaantunut lähinnä poikia. Viimeisin tulokas sai nimen. Siskonpoika, joka sai yhden nimistään papan, meidän isoisämme, mukaan. Sukupolvien ketju jatkuu. 

mansikkakakku suolaajahunajaa

 

Elämässäni on ihanan paljon pieniä miehiä. Ei yhtään omaa,  mutta liuta lainalapsia. Väittävät olevansa isoja, mutta ovat kuitenkin onneksi niin pieniä, että syli vielä kelpaa. Pikkuautokokoelmallamme taitaa olla vielä monta vuotta ajajia.

Leivoin nuorimmaisen nimenantojuhliin marjakakun, jonka pohjana oli aina toimiva luottokakkupohja. Se on monissa juhlissa koeteltu ja pysyy mantelijauheen ansiosta todella kosteana, perunajauho puolestaan tekee siitä kuohkeamman kuin pelkästään vehnäjauhoihin leivottu kakku olisi.

Väliin viipaloin tuoreita mansikoita ja levitin appelsiinilla maustettua jogurttivaahtoa. Koristeeksi vuori marjoja. Juuri tällä viikolla on täydellinen sesonki tälle kakulle: Yhtä aikaa kypsiä ovat sekä mansikat, mustikat, vadelmat että ensimmäiset herukatkin. Noin pieni mies ei vielä esitä toivomuksia koristelujen suhteen. Muutaman vuoden päästä ne alkavat haluta kaiken maailman lintuja ja junia.

Mansikkainen marjakakku

noin 15-20 hengelle, noin 22-senttiseen vuokaan

6 kananmunaa
3 dl sokeria
1 3/4 dl vehnäjauhoja
3/4 dl mantelijauhoja
3/4 dl perunajauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
1/2 (luomu)sitruunan kuori

voita ja korppujauhoja (tai mannaryynejä tai sokeria) vuoan voiteluun ja jauhottamiseen

Täyte

vajaa 2 litraa mansikoita
3 dl kermaa
3 dl turkkilaista jogurttia
1 pienen (luomu)appelsiinin kuori raastettuna
vaniljaa (tai vaniljasokeria)
sokeria

puristettua appelsiinimehua vedellä jatkettuna ja sokerilla maustettuna

Päälle

3-4 dl kermaa
pieni rasia (pensas)mustikoita
1/2 rasiaa vadelmia
noin 6-8 mansikkaa
1/2 rasiaa punaherukoita

1. Voitele ja jauhota voin 27-28-senttinen vuoka. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.

2. Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Se on sopivan jämäkkää, kun pystyt piirtämään taikinalla kahdeksikon taikinan pinnalle ja kuvio pysyy näkyvillä piirtämisen ajan.

3. Sekoita toisessa astiassa jauhot, leivinjauhe, raastettu sitruunankuori ja kardemumma.

4. Sekoita kuivat aineet hellävaraisesti muna-sokerivaahdon joukkoon puuhaarukalla tai nuolijalla. Vältä turhaa sekoittamista, ettei vaahto läsähdä.

5. Kaada taikina vuokaan ja paista kakku kypsäksi. Jos pinta alkaa tummua liikaa, suojaa se leivinpaperilla. Omassa uunissani kakku kypsyi noin 45 minuutissa.

6. Leikkaa jäähtynyt kakku kolmeen osaan.

7. Vatkaa kerma, jogurtti ja appelsiinikuori vaahdoksi, mausta sokerilla ja vaniljalla.

8. Kostuta ensimmäinen levy vedellä jatketulla appelsiinista puristetulla appelsiinimehulla, jonka olet maustanut sokerilla. Levitä puolet täytteestä ensimmäisen levyn päälle, viipaloi vaahdon päälle puolet mansikoista.

9. Nosta seuraava levy päälle, kostuta se  ja levitä sen päälle loput vaahdosta ja mansikoista.

10. Nosta viimeinen levy mansikoiden päälle ja kostuta se.

11. Vatkaa päälle tuleva kerma vaahdoksi. Levitä se ohuelti kauttaltaan kakun päälle ja koristele kakku marjoilla.

*****

I feel privileged to be surrounded by all those little boys in my extended family, who persistently claim to be big boys, but luckily are still small enough to climb into my lap. A cake was needed for a name giving party of the youngest one.

At the moment we have this short period of time in hand when almost all berries are in season: Blueberries, red currants, raspberries and due to a cold summer even last strawberries. So there is no better time to bake a cake and bury it under a mountain of berries – a decoration that never fails. 

Karamellinen kakku – gluteeniton mansikkakakku

Gluteeniton karamelli-sitruunakakku valmistuu ilman vatkainta ja saa makunsa pohjaksi kiehautettavasta karamellista. Mantelinen kakku on mehevä ja kostea ja niin tuhti, että pienestäkin kakusta riittää monelle.

Karamelli-sitruunakakku

Olen hiukan skeptinen ruskean sokerin terveysväitteiden kanssa. Sokeri kuin sokeri, tuskin kuitenkaan terveellisimmästä päästä elintarvikkeita. Maussa ruskea sokeri sen sijaan päihittää usein valkoisen, esimerkiksi kakkuun se antaa ihanan karamellisen maun – varsinkin, kun kiehauttaa sen ensin melkein karamelliksi voin kanssa.

Kookossokerin sijaan voit käyttää mitä tahansa ruskeaa sokeria. Muscovadosokerissa on syvä, vahva maku, intiaanisokeri on hyvä vaihtoehto ja tumma ruokosokerikin käy. Valitse ruskea sokeri, jonka mausta pidät ja jota muutenkin tulee käytettyä, jotta pussinpohjat eivät jää pyörimään kaappiin.

Makunsa kakku saa kevyesti maistuvasta sitruunasta. Sen rinnalla käytin Pariisin matkan tuliaista tonkapapua, mutta sitä ei välttämättä tarvita, sitruuna riittää sellaisenaan tai sen rinnalla voi käyttää melkein mitä vaan: Kardemummaa, inkivääriä, vaniljaa, raakalakujauhetta. Kuvassa oleva kakku on maustettu raakalakulla, mikä antaa hiukan tummemman värin. Olen tehnyt eri versioita nyt moneen kertaan ja eihän se ole yllätys, että hapannaama kallistui sitruunaiseen versioon.

Kesän kunniaksi kakku on tässä ohjeessa päällystetty mansikoilla, mutta päällä toimii myös tuorejuustokuorrutus ihan sellaisenaan. Kuvan kakun kuorrutus on tehty jogurtista ja ranskankermasta, mutta paremmin koossa pysyvä, keveämpi ja raikkaampi kuorrutus syntyy kermasta ja jogurtista ja samalla tulee kermapurkki käytettyä melkein kokonaan.

Gluteeniton mansikkakakku

18-20 senttiseen vuokaan, noin kuudelle-kahdeksalle

100 g voita
1 1/2 dl kookossokeria (tai muuta ruskeaa sokeria)
1 ison tai 2 pienen luomusitruunan kuori 
(1 tonkapapu)
1/2 dl kermaa tai maitoa
1 dl turkkilaista jogurttia
3 dl (100 g mantelijauhetta)
1 dl perunajauhetta
1 tl leivinjauhetta
2 kananmunaa

Päälle

1 dl kermaa
1 dl turkkilaista jogurttia
ripaus sokeria

mansikoita
tuoretta minttua

lisäksi voita ja korppujauhoa vuoan voiteluun ja jauhottamiseen. Huom. jos teet kakun keliaakikolle, käytä gluteenittomia korppujauhoja

1. Kuutioi kattilaan voi, lisää sokeri ja raasta sitruunankuori ja tonkapapu. Kiehauta seos koko ajan sekoittaen kattilassa. Valitse niin suuri kattila, että sinne sopivat myöhemmin myös kaikki muut aineet (noin 2 litran kattila riittää hyvin).

2. Kun seos on kiehahtanut, vatkaa joukkoon kerma tai maito. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

3. Laita uuni kuumenemaan seoksen jäähtyessä ja voitele ja korppujauhota noin 18-20-senttinen vuoka.

4. Sekoita kaikki kuivat aineet toisessa kulhossa.

5. Sekoita jäähtyneen voi-sokeri-kermaseoksen joukkoon jogurtti.

6. Lisää kuivat aineet ja kananmunat. Sekoita nopeasti tasaiseksi ja kaada vuokaan.

7. Paista 175-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä.

8. Anna jäähtyä hyvin. Vatkaa kerma ja jogurtti vaahdoksi, mausta kevyesti sokerilla. Nostele kakun päälle ja viipaloi koristeeksi mansikoita ja revi mintunlehtiä.

*****

A moist, gluten-free strawberry lemon cake embraces a season of fresh strawberries. The twist is a quick caramel cooked from butter and coconut sugar to be used as a base for the cake. Any brown sugar will do, though. Muscovado, cane sugar, coconut sugar – all of them add a deep caramel flavour to your cake.