Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tagin arkisto: Karitsan Kare

Täydellisen risoton metsästys

Karitsan karetta, risotto milanesea
Täydellisen risoton metsästys on loputon matka.  Onneksi epätäydelliset harjoitusversiotkin ovat meidän ruokakunnan lempiruokia.

Jos oikein kaipaan kehuja, niitä saa meillä helpoiten keittämällä hyvän risoton. Vasen laitakokki elää siinä uskossa, että olisin jotenkin erityisen ansioitunut risoton tekijä. Luultavasti kyse on enemmänkin rajallisesta määrästä risottokokemuksia oman kotikeittiön ulkopuolella. Tiedän ihmisiä, joiden mielestä riisipuuron kuuluu maistua palaneelta. Ehkä tässäkin on kyseessä samanlainen ilmiö, olen ehdollistanut miespolon keskinkertaiseen risottoon.

Tein risotto milanesen BBC Good Food -lehden sivustolta poimimani ohjeen mukaan. Vaihdoin tosin sipulin salottisipuliin, koska se sopii minusta tähän huomattavasti paremmin. Risoton kaveriksi paistoin karitsan karetta, ainoaa osaa lampaasta, josta todella pidän. Risotto sai meillä vuolaat kehut, mutta kuten totesin kyse voi olla ehdollistamisesta. Rehellisyyden nimissä on todettava, että itsekin olin tällä kertaa vallan tyytyväinen. Lopputulema oli rakenteeltaan sopivan löysä (vaikka kuvassa näyttääkin hämmentävän kiinteältä) ja arborioriisi kypsyydeltään al dente. Hyppysellinen sahramia kruunasi risoton. Ei ihme, että se on lähes kultaa kalliimpaa.

Kynttilänvalo, loistoseura, hyvä viini ja Sarah McLachlan taustalla saattoi vaikuttaa arvostelukykyymme, mutta suosittelen samaa arvostelukykyä heikentävää yhdistelmää myös teille muille.

Risotto milanese
4 hengelle lisukkeena tai väliruokana, annoskoko on pienehkö eli nälkäisille tekisin kyllä suuremman annoksen

50 g voita
2 salottisipulia
150 g arborioriisiä
1 1/4 kuivaa valkoviiniä
8-9 dl kanalientä
50 g parmesania raastettuna
pari reilua hyppysellistä sahramia

1. Keitä kanaliemi.

2. Sulata puolet voista kattilassa ja kuullota silputtuja salottisipuleja voissa, kunnes ne ovat pehmeitä.

3. Lisää riisi ja kuullota, kunnes se on läpikuultavaa.

4. Lisää valkoviini ja keitä kunnes neste on imeytynyt. Lisää sahrami ja ala lisätä kanalientä noin kauhallinen kerrallaan. Lisää seuraava kauhallinen vasta, kun edellinen on imeytynyt riisiin. Muista hämmentää kunnolla pohjia myöten nestettä lisätessäsi. Jatka tätä kunnes riisi on pehmeää, mutta kuitenkin al dente eli vain aavistuksen napakkaa (keittoaika on yleensä noin reilu vartti). Nesteen määrä on hyvä arvioida matkan varrella, itselläni sitä meni noin 8 desiä, mutta kannattaa aina varautua hiukan suuremmalla määrällä. Risoton kuuluu olla löysähköä.

4. Lisää lopuksi loppu voi ja raastettu parmesan. Tarjoa samantien parmesanin (reilusti siihen päälle, kuvaushetkellä omassa annoksessani siitä oli säälittävän vähän) kanssa, risotto ei odota syöjää, vaan toisinpäin.

Karitsan kare
noin kolme luuta, käytännössä noin 250 g karetta / ruokailija

1. Mausta kare kokonaisena suolalla ja pippurilla molemmin puolin.

2. Ruskista se pannulla öljyssä.

3. Hiero pintaan tahna, jossa on valkosipulia, timjamia, rosmariiniä, raastettua sitruunankuorta ja ihan pieni loraus oliiviöljyä. Lisää öljyä vain sen verran, että saat mausteseoksesta hiukan tahnamaisen.

4. Paista 150 asteessa, kunnes sisälämpötila on 55 astetta (tämä on aika lailla medium).

5. Kääri vetäytymään folioon noin 5-10 minuutiksi, jotta nesteet eivät valu lihasta, kun leikkaat sen annospaloiksi.