Porkkanahan on terveellistä. Ei kai asiantila olennaisesti muutu, jos sen pyörittelee voissa ja sokerissa, eihän?
Tämä ohje on peräisin Kivistö-blogista, jossa osataan kokata juuri miun maun mukaista ruokaa kerta toisensa jälkeen. Muuttaisin mielellään sinne Tuulokseen hyyryläiseksi tai vaikka hanslankariksi, kunhan vain maksaisivat palkan ruokana. Josko näitä porkkanoita saisi aika usein – ilahduttaisi apulaista.
Olen tehnyt glaseeratut porkkanat vielä ostetuista porkkananipuista. Etanajahdin lomassa harvensin myös porkkanarivejä ja huomasin, että oman maan porkkanatkin ovat ihan kohta valmiita kerättäväksi. Maistoin toki niitä harvennettuja miniporkkanoita ja muistin taas siinä etanaepätoivon keskellä, miksi viljely on mukavaa. Mikä maku!
Glaseeratut porkkanat
kahdelle
4-6 uuden sadon porkkanaa
2 1/2 dl vettä
2 rkl ruokosokeria tai sokeria
25 g voita
1/2 tl suolaa
hienonnettua ruohosipulia ja rakuunaa
1. Sekoita pannulla voi, vesi, sokeri ja suola. Kun ainekset ovat sekoittuneet lisää pannulle huolellisesti pestyt porkkanat.
2. Keittele keskilämmöllä, kunnes porkkanat ovat kypsiä, mutta napakoita (minulla meni reilu 20 minuuttia, porkkanat alkoivat olla jo aika suuria).
3. Nosta lopuksi lämpöä reilusti, jotta saat seoksen pannulla poreilemaan reippaasti ja sitä kautta karamellisoitumaan.
4. Ripottele yrtit päälle, kun porkkanat ovat valmiita ja seos on karamellisoitunut.