Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tagin arkisto: Hyvä Kalaruoka

Pannu kuumana – Kuhaa meunière ja yrttinen fenkoli-spelttirisotto

Ranskalainen klassikko pistää pannun testiin. Kauniin ruskea ja tasainen paistopinta puhuu selvää kieltä pannun paisto-ominaisuuksista. Jotain sen kertoo tosin myös paistajasta. Itse tahdon olla turhan malttamaton kalan kääntämisessä. 

kuha-meuniere

Poisson Meunière eli kalaa myllärin vaimon tapaan viittaa ranskalaisen klassikon perinteisessä versiossa kalan kuorruttamiseen käytettävään vehnäjauhoon. Sen tehtävänä on pitää kala mehevänä jauhokuoren alla. Ruoka valmistetaan Ranskasta useimmiten merianturasta, mikä tahansa valkolihainen kala kuitenkin käy, vaikkapa kuha erinomaisesti.

Minun versioni on jauhon verran kevyempi, koska minusta hyvä kala ei kaipaa jauhokuorta. Ruskistetusta voista, sitruunasta ja kapriksista muodostuva kastike on reseptin juju. Sen syntyy vähän kuin sivutuotteena kalan paistamisen aikana. Helpoista helpoin klassikko siis, mutta voita ei kannata säästellä, vähästä ei riitä kastikkeeksi.

Tein kalan rinnalle yrttisen fenkoli-spelttirisoton. Speltin sijaan voit oikein hyvin käyttää ohraa. Spelttiä saa vähän heikonlaisesti, mutta ohraa löytyy jokseenkin jokaisesta kaupasta.

Sain Pyrexiltä kokeiltavaksi heidän uuden Attraction-sarjan paistinpannunsa ja kattilansa. Kaapissani oli tilaa pinnoitetulle kattilalle, jossa keitän mieluusti kaiken maitopohjaisen. Paistamisessa suosin hiiliteräs- ja valurautapannuja, koska ne kestävät erinomaisesti kuumia lämpötiloja, mutta kaapissamme on aina myös yksi pinnoitettu pannu sen vaivattomuuden takia. Huomaan, että mies tarttuu lähes poikkeuksetta siihen.

Olen testaillut pannua nyt erilaisiin ruokiin, jotka vaativat kuumempaa käsittelyä. Pannussa on syntynyt mm. erinomaista munakasta, joka perimätietojen vastaisesti kuuluu paistaa nopeasti kuumalla pannulla. Kuhaa meunière sai pannussa kauniin ruskean ja tasaisen paistopinnan. Ajan kanssa selviää, miten pannu selviää pinnoitettujen pannujen koetinkivestä, kulutuksen kestosta.

Pyrex Attraction-sarjan juju on irrotettava kahva. Kattiloissa ja pannuissa on kiinteästi molemmin puolin pienet kahvat, mutta sen lisäksi toiselle puolelle voi napsauttaa kiinni irrotettavan pidemmän kahvan. Pidin irrotettavaa kahvaa etukäteen turhana kikkailuna, mutta se on osoittautunut käytössä käteväksi ja napakaksi. Esimerkiksi vesi on helppoa kaataa pois yhden napakan kahvan avulla, kun toisella kädellä voi pitää kiinni kannesta. Säilytettäessä kattilat ja pannut vievät vähemmän tilaa, kun niissä on vain pienet kahvat molemminpuolin ja irtokahva sopii vaikka laatikon nurkkaan. Kattilat ja pannut vaikuttavat kestävän hyvin pinoamista.

Aloita ruoan valmistaminen spelttirisotosta, sen kypsyminen vie yli puoli tuntia, kala kypsyy nopeasti ruoan valmistamisen loppuvaiheessa.

Kuhaa Meunière

kahdelle

2 isohkoa kuhafilettä
noin 4 rkl voita
1-2 rkl kapriksia
1/2 sitruunan mehu
suolaa
lehtipersiljaa

1. Poista kalasta ruodot ja anna sen lämmitä puolisen tuntia huoneenlämmössä ennen paistamista.

2. Laita noin puolet voista pannulle ja anna sen ruskistua kevyesti. Nosta fileet pannulle ja paista kunnes toinen puoli on kauniin ruskea.

3. Käännä kalat, lisää pannulle kaprikset sekä tarvittaessa voita.

4. Paista kunnes kala on kypsää, valele kalaa ruskistetulla voilla paistamisen aikana. Purista päälle sitruunan mehu, mausta kala kevyesti suolalla.

6. Silppua päälle lehtipersiljaa, tarjoa pannulla oleva sitruunalla maustettu ruskistettu voi kalan kastikkeena.

Yrttinen fenkoli-spelttirisotto

kahdelle

1 salottisipuli tai pieni sipuli
rypsiöljyä
2 dl esikypsytettyjä spelttihelmiä (tai ohraa)
noin 1 l kasvislientä yrttien keittovedestä (2 kasvisfondia tai liemikuutiota maustamiseen)
1 fenkoli
1/2-1 ruukkua tilliä
1/2 ruukkua lehtipersiljaa
1/2 ruohosipulia
suolaa
mustapippuria

1. Kuumenna kattilassa reilusti vettä. Keitä siinä yrttejä muutama minuutti, muista hyödyntää myös fenkolin vihreä osa ja mahdolliset oksat. Nosta yrtit pois reikäkauhalla ja lisää kattilaan vettä sen verran, että sitä on noin litra. Lisää kasvisliemikuutiot tai -fondia. Kuumenna kiehuvaksi.

2. Silppua sipuli ja valkosipuli, siivuta fenkoli mandoliinilla tai terävällä veitsellä.

3. Kuumenna öljy kattilassa, lisää sipuli ja kuullota, kunnes sipuli on läpikuultavaa. Lisää valkosipuli ja fenkoli, kuullota hetki. Lisää speltti, kuullota hetki.

4. Ala lisätä kuumaa nestettä kauhallinen-pari kerrallaan. Jatka kunnes speltti on kypsää. Aika riippuu käyttämistäsi ryyneistä, mutta omiani kypsyttelin noin 40 minuuttia.

5. Silppua sillä välin yrtit pieneksi silpuksi. Sekoita ne spelttirisoton joukkoon, mausta mausteet ja lisää tarvittaessa suolaa ja rouhi joukkoon kevyesti mustapippuria.

 ******

Poisson meuniére which translates as a fish in the style of miller’s wife due to the thin flour crust in which the fish is covered in the original recipe in order to prevent the fish from drying out. In France it is traditionally made of a Dover sole,  but since I prefer to eat local seafood, I chose a pike-perch, but any white fish will do.

My subtle tweak to the classic French recipe is to leave the fish fillet uncoated, the real crowd pleaser is namely the brown butter lemon sauce with capers and flat-leaf parsley. The simple six ingredient one pan dish tastes like one for special occasions, but is so easy that nothing can possibly go wrong.  Just don’t skimp on the butter. 

 

yhteistyössä

Tuotteet testiin toimitti Pyrex ja reseptit on laadittu heidän käyttöönsä.

Kuukauden lempiraaka-aine: Ahven

Paistetut ahvenet, hernepyree, uuden sadon perunat ja kananmunakastike

paistetut-ahvenet-ja-hernepyree-suolaajahunajaa

Heinäkuuhun sopivasti huomenna ilmestyvässä uudessa Divaanissa on kalastettu ahvenia kesäpöytään. Suvi Rüster on tehnyt kolme kiintoisaa reseptiä niistä ja täydennän sarjan neljännellä täällä blogissa. Ahven päätyy Suvin ohjeissa mm. savustuspönttöön ja grilliin. Sormia syyhyttää jo nyt.

Kaikista vedenelävistä – tai ainakin kaloista – juuri ahven on suosikkiraaka-aineitani. Se ei kaipaa voissa paistamista kummempaa. Uudet perunat ja kasa paistettuja ahvenia on aika lailla täydellinen kesäateria. Talvesta saakka olen halunnut kokeilla Chez Jasun Jasun ylistämiä savustettuja ahvenia. Alunperin ajatuksena oli kaivaa pönttö tulille tässäkin reseptissä. Koska Suvin resepteistä löytyy kuitenkin jo savunmakua, vaihdoin suunnitelmaa.

Laitakokki hemmotteli minua syntymäpäivälahjana illallisella kaupungin kattojen yllä Savoyssa. Pääsin myös pikaisesti kurkkaamaan ravintolan omaa kattopuutarhaa, mutta valitettavasti en nähnyt kaupunkimehiläisiä työssään. Olen syönyt Savoyssa vain muutaman kerran elämässäni – normaalipalkkaiselle se on aika iso satsaus, mutta tuntuu jokaisen euron arvoiselta, kun ihailee kaupunkia lintuperspektiivistä kattoterassilta. Uusi tiimi Kari Aihisen johdolla on uudistanut ruokaa, mutta ahvenannoksessa tiivistyi se, mikä on parasta Savoyta: Suomalaisen ravintolamaailman kiintotähti tarjoaa rinta rottingilla asiakkailleen paistettuja ahvenia, hernepyreetä, uusia perunoita, pinaattimuhennosta ja kananmunakastiketta. Ei klassikon hajottamista komponentteihin, vaan viimeisen päälle valmistettua ruokaa laadukkaista raaka-aineista modernisti mutta perinteitä kunnioittaen. Paras ahvenannos, jonka olen koskaan saanut.

herneet-suolaajahunajaa

Halusin tehdä samasta makumaailmasta helposti kotikeittiössä toteutettavan version. Paistoin ahvenet voissa ja tein rinnalle hernepyreen tuoreista herneistä. Tarjosin ne uusien perunoiden ja kananmunakastikkeen kera.

Suolaa kala kunnolla ja annostele kananmunakastikkeeseen avokätisesti tuoretta ruohosipulia, herneen makeus kaipaa särmää seurakseen. Hernepyreeseen tarvitset reilusti tuoreita herneitä, kahden hengen annokseen kului noin noin puolitoista litraa – kyllä luit oikein. Kyseisestä määrästä tulee silvottuna noin kaksi desilitraa herneitä ja silpomiseen tietenkin kuluu oma aikansa. Voit oikein hyvin käyttää pyreeseen myös pakasteherneitä.

herneenpalot-suolaajahunajaa

Paistetut ahvenet 

(printattava versio reseptistä)
kahdelle

6-8 ahvenfileetä
nokare voita
suolaa
tilliä

1. Paista ahvenet voissa kullanruskeiksi molemmilta puolilta. Mausta suolalla ja tuoreella tillillä.

Hernepyree

kahdelle

2 dl tuoreita herneitä (tai pakasteherneitä) – noin 1 1/2 litraa herneitä palkoineen
3-4 uuden sadon pientä sipulia tai 1 pieni sipuli
nokare voita
1/2 dl kanalientä
1 dl kuohukermaa
suolaa
mustapippuria

1. Silppua sipuli ja kuullota sitä voissa. Lisää pannulle herneet, kanaliemi ja kerma. Keitä, kunnes herneet ovat pehmeitä – noin viitisen minuuttia.

2. Soseuta pyree sauvasekoittimella (tai jos teet suuremman määrän, voit soseuttaa sen myös blenderillä) ja purista sose siivilän läpi kattilaan. Tuoreiden herneiden kuoret eivät soseudu täysin, joten samettisen pehmeää saat pyreestä vain siivilöimällä kuoret. Mausta suolalla ja pippurilla ja kuumenna ennen tarjoamista.

 

facebookissa-lätkä

Kunniaa (ja Sushikirja) kalahaasteen voittajalle

Rumpujen pärinää ja voittajan julistaminen. Maukas, kalaisa tammikuu on takana ja meidän ruokapöytäämme on uinut monta uutta suosikkia.

paistetut-ahvenet-suolaa&hunajaa

Joulukuussa pyysin teiltä apua ja ideoita uusiin kalaruokiin. Sain monen monta maistuvaa vinkkiä, joita olen kuukauden mittaan kokkaillut. Kaikki eivät päätyneet blogiin saakka, koska tammikuun pimeydessä ei juuri viitsi iltaisin kuvailla, mutta melkein kymmenen eri reseptiä testattiin kotikeittiössämme.

Kuukauden aikana kalatiskit ovat yllättäneet minut positiivisesti. Ainoastaan ahventen saatavuus on ollut heikkoa, enkä päässyt testaamaan esimerkiksi Jasun ehdottamia savustettuja ahvenia. Sen sijaan kalaonni on ollut myötä esim. hauen, silakoiden, siian, kuhan ja turskan suhteen. Haastaisinkin meitä kaikkia laajentamaan repertuaaria siitä ainaisesta lohesta. Eilen kalatiskillä vierekkäin köllötteli mm. madetta, siikaa, nieriää, haukea ja turskaa – ja viisi edellistä asiakasta ostivat kaikki lohta. Valikoima ei säily, jos emme tee omaa osuuttaamme eli raota hiukan kukkaronnyörejä.

Tiukan pohdinnan jälkeen päätin nostaa suosikeiksini kolme erilaista reseptiä: Vatsasekaisin Kilinkolin-Riikan ihanan klassikon kuha walewskan, joka on oikeutetusti Riikan blogin googlatuin resepti, Kaisan virkistävän erilaiset haukipullat currykastikkeella ja meidän perheen arki-iltojen pelastukseksi nousseen Johannan yhden vuoan kuhan. Suosittelen kokeilemaan kaikkia, tulette huomaamaan, ettei voittajan valinta ollut helppoa. Jokainen näistä kolmesta – ja moni muukin ehdotetuista ihanuuksista – olisi sen ansainnut.

Tein valintani lopulta sillä perusteella, että Johannan kuha on niin mahdottoman helppo ja perunoista tulee niin hyviä, että teen niitä nykyään usein aika monen muunkin kalaruoan rinnalle. Kirja matkaakin meidän uuden arkisuosikkimme kehittäneelle Johannalle. Kiitos hyvästä reseptistä, siitä on usein ollut iloa arjen tuoksinassa!

kuhaa-peruna-sipulipedilla-suolaajahunajaa

Ja tässä vielä vinkkejä kaikille muillekin kalaruokia etsiville eli linkit niihin resepteihin, joista minua vinkattiin linkin kera:

Nautiskellen: Bouillabaisse
Life in order: Pestokuha
Vatsasekaisin Kilinkolin: Kuha Walewska
52 weeks of deliciousness: Soijalohi
Appelsiineja ja hunajaa: Perulainen kala-äyriäiskeitto
Appelsiineja ja hunajaa: Mangoinen ceviche
Hulin vinkkaama Culinarista-blogin Soija-inkiväärilohi ja seesaminuudelit
Meanwhile in Longfield: Yrttilohi ja uunijuurekset
Hälften spydde resten dog: Välimerelliset uuniahvenet
Heleen’s Hobbies: Kuhavartaat