Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tagin arkisto: Hyvä Arkiruoka

Nopeaa luksusta hitaisiin aamuihin – Yrtti-briemunakas

Yrtti-briemunakas
Munakas on pikaruokaa parhaimmillaan, s
e valmistuu muutamassa minuutissa ja maistuu aina yhtä hyvältä. Sunnuntaiaamuun saa hetkessä hiukan luksusta, kun paistaa yrtti-briemunakkaan. 

yrtti-briemunakas

Yrtit munakkaaseen voit valita ihan oman makusi mukaan. Ruohosipuli on tietenkin kananmunan kanssa luottokaveri, mutta toinen yrtti, jota olen kesän mittaan käyttänyt paljon munakkaissa on yksi yrttimaani sankareista, kirveli. Brien sijaan olen käyttänyt tässä myös fetaa ja vuohenjuustoa.

Poimin munakkaan ohjeen kesällä Glorian Ruoka & Viinistä, mutta muutaman kierroksen jälkeen olen muokannut valmistustapaa hiukan. Hyydytän munakasta ensin hetken liedellä, nostan vasta sen jälkeen juustopalaset päälle ja laitan koko komeuden uuniin. Muutamassa minuutissa se saa mukavasti väriä ja kuohkeutta. Samalla juustosta tulee mukavan valuvaa ja pehmeää. Tämä munakas on vähän kuin kohokas: Suoraan uunista pöytään, koska kuohkea ulkonäkö kestää vain silmänräpäyksen – kuten kuvasta näkyy. Maku ei onneksi läsähtämisestä kärsi.

Ohje on helppo muokata syöjien lukumäärän mukaan: Jokaista kananmunaa kohden ruokalusikallinen kermaa ja toinen yrttejä. Aamiaismunakkaan olen tehnyt kahdelle neljästä munasta, vihersalaatin kanssa kolmen munan munakas on maukas lounas yhdelle. Sieviä pieniä yhden hengen munakkaita teen blinipannulla, joka on juuri sopivankokoinen kahden munan munakkaalle.

ohje2

Yrtti-briemunakas

pieni munakas kahdelle

4 kananmunaa
4 rkl kermaa
4 rkl silputtuja yrttejä (vaikkapa ruohosipulia, lehtipersiljaa, kirveliä, rakuunaa)
ripaus valkopippuria
suolaa
50 g brietä
nokare voita

1. Kuumenna uuni 225 asteeseen.

2. Vatkaa munien rakenne kevyesti haarukalla rikki, sekoita joukkoon kerma, yrtit ja mausteet.

3. Sulata nokare voita uuninkestävällä pannulla keskilämmöllä.

4. Kaada munakasmassa pannulle, siirtele sitä kevyesti puuhaarukalla, jotta se saa hiukan ilmaa ja rakennetta. Kun massa on puoliksi hyytynyt (noin minuutissa), nostele briesiivuja munakkaan päälle ja siirrä sen uuniin ylätasolle.

5. Paista kunnes munakas on saanut hiukan väriä ja hyytynyt (noin 3 minuuttia). Tarkkaile munakkaan kypsymistä koko ajan, liian kypsänä se on kuivaa. Mieluummin hiukan ali kuin yhtään yli.

 

 

Arvovalintoja lautasella – broileripihvit

Kesäkurpitsa-broileripihvit
Syyllistyäkö vai eikö? Maukkaat broileripihvit johtivat henkiökohtaiseen pohdintaan arvovalinnoista ja eettisyyden merkityksestä lautasella.

kesäkurpitsa-broileripihvit-suolaajahunajaa

Seuraan säännöllisesti Guardianin koukuttavaa ruokasivustoa, jossa olen ihastunut mm. Yotam Ottolenghiin. Kun Mikko Takala oli Kauppalehdessä testannut Ottolenghin ja Sami Tamimin Jerusalem-kirjasta kesäkurpitsa-broilerpihvejä, en voinut vastustaa kiusausta. Tekijät, arabi ja juutalainen, ovat kasvaneet Jerusalemissa ja sittemmin luoneet uransa Lontoossa. Vaikka ruoka ei kansakuntia riitaisalla alueella ole pystynyt yhdistämään, nämä kaksi miestä se onneksi on.

Tämäkin resepti – kuten useimmat Ottolenghin reseptit – on erinomainen: Kevyet arkipihvit syntyvät kohtuullisessa ajassa ja niissä on makua. Tekemäni muutokset ovat varsin minimaalisia, lisäsin hiukan mausteita mm. inkivääriä ja laitoin reilummin yrttejä. Oli pakko laittaa kirja tilaukseen, toistaiseksi kaikki netistä löytämäni kirjan reseptit ovat olleet erinomaisia.

Broilerin käyttäminen johti taas kerran pohdintoihin valinnoistani lihatiskillä. Mitä enemmän luen asiasta, sitä suuremmat tunnontuskat tehotuotetun, ylijalostetun broilerin ostamisesta on alkanut tulla. Muutamassa vuodessa sen käyttö on meillä vähentynyt melko olemattomaksi, mutta edelleen sitä meille ostetaan satunnaisesti. Paketti jauhelihaa taisi olla ensimmäinen ostamani erä broilerinlihaa lähes puoleen vuoteen.

Muutama vuosi sitten en juurikaan pohtinut syömistäni ja sen eettisyyttä. Tieto on vaikeuttanut valintoja. Yöpöydällä on joulusta alkaen ollut Syötäväksi kasvatetut. Kutsuttakoon sitä vaikka silmien sulkemiseksi tosiasioilta, mutta en ole vielä saanut tartuttua siihen – ehkä pelkään, että tieto lisää liikaa tuskaa. En ole valmis kasvissyöjäksi ja olen välillä pohtinut, missä menee raja: Mistä olen valmis luopumaan? Uhanalaiset kalat – helppo valinta, vaihtoehtoisia kalalajeja kyllä riittää. Suomen Kuvalehden mukaan esimerkiksi Suomen 73 kalalajista uhanalaisia on 12. Valinnanvaraa on siis edelleen, vaikka jättäisin ankeriaat mereen. Häkkikanaloiden munat ovat helposti korvattavissa vapaan kanan munilla ja luomumunilla. Lihansyönnin osalta rajankäynti onkin huomattavasti vaikeampaa.

Täysin eettistä ja ekologista vaihtoehtoa lihansyönnistä ei taida olla edes olemassa. Riista lienee lähimpänä kaupunkilaisen kuvittelemaa ideaalia, mutta todellisuudessa hirviä ja riistalintuja ei riitä Suomen metsissä täyttämään kaikkien tarpeita. Reaalimaailmassa se olisi vain harvoille mahdollinen valinta. Yksiselitteisesti oikeaa vaihtoehtoa ei ole edes olemassa. Se mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Jos kysytään punavihreiltä koulutetuilta naisilta pääkaupunkiseudulla, kasvissyönti vaikuttaa olevan lähes normi. Kuva on kuitenkin harhaanjohtava: Eri lähteiden lukujen perusteella arviolta 96-98 % suomalaisista syö lihaa.

Ruokaprofessori Johanna Mäkelä totesi Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä, että yhä tärkeämmäksi osaksi ruokapuhetta on tullut se, mitä ei syödä. Saman ilmiön tunnistan itsekin. Henkilökohtaisia arvovalintoja tehdään laajalla skaalalla: Osa rajaa pois lautaseltaan lihan, toiset kaiken eläinperäisen, osa tonnikalan, jotkut kaiken lihan riistaa lukuunottamatta, toiset eläinlapset, broilerin tai muun paitsi luomulihan. Kiinnostavaa on, kuinka hiljaa suuri lihaasyövä enemmistö tässä keskustelussa on. Lukujen ja varmasti myös meidän kaikkien empiiristen kokemusten perusteella me lihansyöjät olemme kuitenkin edelleen valtava enemmistö.

Pohdintani asian ympärillä on kyllä jonkin verran muuttanut ruokalistaani: Vähintään kerran viikossa pyrin pitämään kasvisruokapäivän, suosin kalaa, broileria lautaselle päätyy vain harvoin ja luomulihan osuus lihaostoistamme on lisääntynyt. Pidän lihasta liikaa – myös grillibroilerista ja pitkään haudutetusta lihapadasta, jotta olisin valmis luopumaan lihansyönnistä kokonaan. Syyllistyn hiukan siitä, että eettisyyden sijaan valintojani ohjaavat makunautinnot, mutta en kuitenkaan syyllisty tarpeeksi, jotta olisin valmis muuttamaan ruokatottumuksiani kovin radikaalisti. Nämäkin maukkaat pihvit söin hyvällä ruokahalulla. Tunnustan tosiasiat ja hyväksyn, että lautaselleni päätyvien eläinten kohdalla kyse on tuotantoeläimistä. En kaipaa ylenmääräistä inhimillistämistä, mutta toivoisin, että tuotantoeläimiä kasvatettaisiin inhimillisissä olosuhteissa. Mitä se sitten tarkoittaa? Siinä riittää ainakin kaltaiselleni eläinten kasvatuksesta vieraantuneelle kaupunkilaiselle pohdittavaa.

Näkökulmia on yhtä monta kuin keskustelijoita. Oletteko te pohtineet omaa ruokavaliotanne eettisistä tai ekologisista syistä tai tehneet arvovalintoja pohdintojen seurauksena? Rajaatteko jotain lautaselta pois vai syöttekö kaikkea hyvällä ruokahalulla?

kesäkurpitsa-broileripihvit-1-suolaajahunajaa

Kesäkurpitsa-broileripihvit

6 kpl, kahdelle

250 g broilerijauhelihaa
100 g raastettua kesäkurpitsaa
2 kevätsipulia
sentin-parin pätkä tuoretta inkivääriä
1/2 kananmuna
reilu 2 rkl tuoreita yrttejä silputtuna (korianteria, minttua, basilikaa)
1/2 tl juustokuminaa
2 pientä valkosipulin kynttä
1/2 tl suolaa
mustapippuria
lusikankärjellinen cayennepippuria

öljyä paistamiseen

1. Raasta kesäkurpitsa, silppua valkosipuli, yrtit ja inkivääri. Laita uuni kuumenemaan 220 asteeseen.

2. Sekoita kaikki aineet kulhossa öljyä lukuunottamatta.

3. Kuumenna öljy pannulla ja taputtele massasta kuusi pienehköä pihviä. Paista öljyssä kullanruskeiksi molemmin puolin.

4. Nosta leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 220-asteisessa uunissa kypsiksi (noin 7-8 minuuttia).

facebookissa-lätkä

Arkirealismia – chili con carne

Ihan tavallinen perjantai. Kiiltokuvaa, inhorealismia vai jotain siltä väliltä?

Liemessä-Jenni haastoi jo hetki sitten bloggaajat kertomaan ihan oikeasta arjestaan. Blogissani ei tunnusteta mitään ruokauskontoa, eikä harrasteta ruokafasismia, mutta jäin Jennin haasteen syyn pohjalta miettimään, milloin syömisestä on tullut suorittamista ja ruoka on alkanut määrittää identiteettiä?

TNS Gallupin tutkimuksen mukaan kolmannes suomalaisista arvioi olevansa ruokahifistelijöitä. Verkko on täynnä erilaisia tiukkoja ruokavalioita, jossa elämä pelastetaan syömällä oikein ja joiden noudattaminen vaatii jatkuvaa säätämistä ja vaivannäköä. Olemme alkaneet elää syödäksemme – ja ennenkaikkea syödäksemme oikein. Mitä se oikein sitten itse kenellekin on. Raw, paleo, hyvä karppaus, lähiruoka. Mitä vaan, mutta sitä tehdään täysillä. Onko syömisestä tullut ainoa asia, jota voimme täysin itse hallita? Kannattaa lukea vaikkapa Pastanjauhajien terävänäköinen kirjoitus lähiruokahypestä.

Bloggaajat ovat myös keskustelleet, onko blogeista hävinnyt aitous ja piilotetaanko todellinen arki stailatun kiiltokuvaelämän alle. Kun katsoo lukuisten muiden bloggaajien tavallisia arkipäiviä, kyllä niistä edelleen välittyy kiinnostus ruokaan. Vaikeaa kuvitella, että mikään muu kuin aito innostus asiaan saisi näkemään vaivaa blogin eteen. Tässä oma perjantaini: Inhorealismia vai kiiltokuvaelämää – vai ehkä kenties ihan mukavaa tavallista arkea?

Perjantai 9.11.2012

Aamulla alkaa mennä heti pieleen tämä tavallisen perjantain kuvaaminen. Kokeilunhaluisena ruokabloggaajana syön nimittäin noin 70 % arkiaamuista maustamatonta jogurttia ja mysliä tai marjoja. Niinä kaikkina muina aamuina syön ruisleipää. Kuka pystyy tekemään ruokaa koskevia päätöksiä ennen auringonnousua? Ihminen tarvitsee puoliunessa rutiineja, sanon minä. Mutta tänään niitä rikottiin urakalla: Vispipuuroa ja siskon tuliainen, puolikas maailman noin kolmanneksi parhaasta riisipiirakasta Hanna Partaselta. Syntyperäisenä kuopiolaisena koskee hiukan myöntää, että Joensuun torilta saa parempia.

Hesarin A-osan sijaan Nyt-liite, jonka kannessa mainostettiin poliittista debattia kahden äärilaidoilla sijaitsevan nuoren ääniharavan välillä.  Todellisuudessa juttu on kirjoitettu lähinnä henkilökuvaksi ja debatti jää kliseiden jauhamiseksi. Ehkä nämä nuoresta politiikkaa tehneet ovat vain jo harjaantuneet toistamaan niitä. Jos heidät istutettaisiin kymmenen vuoden päästä vastakkain, toistaisivatkohan he samaa mantraa?

Töihin kieli keskellä suuta kesärenkailla. Viimeistä päivää, tänään on vihdoin talvirenkaiden vaihto. Lähes joka päivä Hietsun läpi ajaessa merimaisema jaksaa ilahduttaa. Kotimatkalla nappaan nopeasti muutaman kuvan. Kunpa vielä joskus selviäisin aamupullalle Regattaan. Radiossa sanotaan, että talvesta ennustetaan todella lauhaa ja vetistä. Eihän tänä vuonna ole vielä riittävästi satanutkaan.

Normiduunipäivä, normilounas. Suomalaisten yleisin ravintola-annos syödään työpaikkaruokalassa. Niin minäkin teen, melkein joka päivä ja mielellään. Parasta ruokalaruokaa, mitä olen saanut. Esimerkiksi pinaattiletut ovat itse paistettuja ja jono on aina sen mukainen. Oikeastaan pinaattilettupäivinä heidän ei muuta ruokaa kannattaisi tehdäkään, kaikki muutamaa höyrähtänyttä lukuunottamatta syövät kuitenkin niitä lettuja. Tänään paistettuja ahvenia, uunipunajuuria ja kumiperunoita. Mahdollisimman nopea kuva kännykällä – kuvaisiko kukaan täysipäinen työpaikkaruokala-annostaan?

Aika talvirenkaiden vaihtoon on alkuiltapäivästä ja olen kotona valoisaan aikaan. Talonmiehemme on merkinnyt viljelylaatikkoni kepeillä, ettei aja niiden päälle lumiauralla. Se mies on mahtava, en kyllä vahingossakaan paljasta nimeä, ettette nappaa meidän kultakimpalettamme. Mansikat ovat vallanneet melkein puolet yhdestä laatikosta, ehkä saan ensi vuonna yli kymmenen marjaakin. Päivänvalo paljastaa laiskan viljelijän, syystoimet näyttävät jääneen retuperälle. Onneksi kohta on niin pimeää päivälläkin, ettei sitä kukaan huomaa.

Vielä reilu tunti töitä kotisohvalla ja kone kiinni. Kerään hyvä vaimo -pisteitä ja heitän laitakokin bändin pikkujouluihin. Luvassa ilta yksin kotona, se on välillä ihanaa luksusta. Ruoaksi eilistä chili con carnea, josta talouden toisen osapuolen mukaan olisi kannattanut jättää kaneli pois. Hämmentävää, miten korvapuusteihin sitä voi hulauttaa reilusti ja maku vaan paranee, lihassa aika pienikin määrä lyö läpi. Ainakin tämän perheen se jakoi ja taidan joutua syömään sitä hävikin vähentämisen hengessä kolme päivää. Toinen menossa. Ruokaseurana Hesari, vaikka äiti on kyllä opettanut, ettei ruokapöydässä saa lukea.

Meillä ei juurikaan syödä eineksiä. Paitsi satunnaisesti valmiskeittoja tuunattuna ja Saarioisten maksalaatikkoa, jälkimmäistä ainoastaan minä. En ole E-koodien vahtaaja, ihmisellä joka tarvitsee viikottaisen kokispullonsa ei taida olla siihen varaa. En ole myöskään ruokasnobi, joka syö ainoastaan puhdasta ja lähellä tuotettua ruokaa, mutta faktisesti valtaosa eineksistä maistuu pahalle. Samaa mieltä taitaa olla joku muukin, einesten kulutuksen kasvu on nimittäin hyytynyt, jopa siinä määrin, että Saarioisten äidit ovat joutuneet yt-neuvotteluihin. Meillä ei todellakaan kokata joka päivä, usein eletään leivillä – kylmillä tai lämpimillä – tai jääkaapin jämistä kokatuilla munakkailla. Jos kokataankin, syödään aika perushelppoa ruokaa: soppaa, pastaa tai muuta joka syntyy kohtuullisen vaivattomasti. Eineksiä ei syöty lapsuudenkodissanikaan. Sitä maksalaatikkoa lukuunottamatta. 70- ja 80-luvulla sitä ei kutsuttu ruokasnobismiksi vaan keittotaidoksi.

Koti-illan keskeyttää miellyttävä yllätys. Saan seuraa iltakävelylle. Pirkkolan metsissä pikkupakkasessa reilu tunti. Siinä ehtii puida aika paljon asioita. Tulisi jo lunta, hellittäisi edes hiukan tämä pimeys.

Iltapalaksi iso kulhollinen pop cornia. Ei ehkä terveellistä, mutta ihanaa. Saan pomoltani paljon hyviä reseptejä, mutta tämä on suosikkini: Pätkistä ja lakua yhtäaikaa suuhun. Ei vaadi keittotaitoa. Jos alkaa ymmärtää, miksi Jari Sillanpäällä on valtavasti innokkaita ihailijoita ja Katri Helena saa liikuttumaan, on varmaan liukumassa tukevasti keski-iän puolelle. Nippu lehtiä perjantai-illan ratoksi. Laitoin Suomen Kuvalehden päällimmäiseksi, jotta se vahvistaisi älykköimagoani. Olisi mielenkiintoista nähdä, millainen vaihtoehtoinen pääkirjoitus päätoimittajalla oli pöytälaatikossa, jos Obama ei olisikaan saanut neljää lisävuotta.

Sohvannurkassa yli puolen yön. Lehtiä ja leffa toisella silmällä. Ja tottakai he saivat lopussa toisensa. Senhän kaikki tiesivät jo ennenkuin elokuva alkoi. Tavallisen hyvä päivä. Vaikka huomenna kuulema sataa. Onhan se selvä, että samantien lauhtuu, kun saan ne talvirenkaat alle. Haluan lunta ja pakkasta – pian.

***

Tavallisen perjantai – tai oikeastaan torstain – chili con carnen resepti on muokattu Lauran Tähden reseptistä. Laitoin kanelia todella vähän, se maistui kuitenkin selvästi. Jos se epäilyttää, jätä suosiolla pois, makua on kyllä muutenkin. Tein chili con carnen rotukarjan jauhelihasta, koska se maistuu hyvälle. Samalla periaatteella valitsen raaka-aineet muutenkin. Hyvistä sesongin raaka-aineista saa parasta ruokaa, mutta kyllä oikein hyvää ruokaa saa myös arkena purkkitomaateista ja -pavuista kuten vaikkapa tämä chili con carne.

Chili con carne

neljälle

1 sipuli
öljyä
400 g naudan jauhelihaa
2 valkosipulin kynttä
1 kuivattu chili (tällä tulee jo aika tulinen, puolikas riittää, jos haluat miedomman)
1 prk säilöttyjä tomaatteja
1 prk kidneypapuja
vajaa 1/2 tl kanelia
1/2 tl juustokuminaa
1/2 tl jauhettua korianteria
1 rkl lihafondia
suola
mustapippuria

1. Kuumenna öljy pannulla, kuullota sipuli.

2. Lisää jauheliha ja ruskista.

3. Lisää tomaattimurska ja mausteet. Hauduta miedolla lämmöllä 20 minuuttia. Lisää tarvittaessa vettä.

4. Lisää pavut. Kuumenna.

suolaa & hunajaa – arkea ja juhlaa myös Facebookissa.