Äitini hirvipata on suvussamme haluttua herkkua. Kaltaiselleni kaupunkilaiselle se edustaa syksyistä luksusta.
Vaikka olen vasta ensimmäisen polven kaupunkilainen, ei suvussamme ole koskaan metsästetty. Laitakokki, joka on syntymähelsinkiläisyydestään huolimatta sukujuuriltaan heinähattu, jakaa saman kohtalon. Se Suomi, jossa kuulutaan hirviporukoihin ja metsästetään on meille helsinkiläislähiöläisille kovin kaukainen.
Täällä eivät pakastimet pullistele tässä vaiheessa vuotta hirvenlihaa, vaan useille hirvi on todellista luksusta. Kahden kilon vuosittainen keskikulutus taitaa jakautua aika epätasaisesti Suomenniemellä.Vuosittaisesta noin 8 miljoonasta kilosta (esim. vuonna 2010 8,2 kiloa) Etelä-Suomen kauppoihin päätyy pieni osa. Ja hintakin on sitten hirvittävä. Kilo kulmapaistia maksoi lähikaupassamme kolmisenkymmentä euroa. Ainakin meidän perheessämme se on korkeintaan kerran vuodessa ostettavaa luksusta.
Lompakon kannalta kallis ratkaisu, mutta omatunnon kannalta aika edullinen. Viimeaikainen keskustelu eläinten hyvinvoinnista ja tuotanto-olosuhteista on saanut minut pohtimaan omia kulutusvalintojani. Olisinko valmis luopumaan lihan syönnistä? Ostoskorimme on muuttunut jonkin verran kasvis- ja kalavoittoisemmaksi ja eettisistä syistä olemme alkaneet välillä ostaa myös luomulihaa. Edelleenkään en kuitenkaan ole valmis luopumaan kokonaan lihan syönnistä, eikä kaikki syömämme liha todellakaan ole luomua. Olisipa edes vapaana kasvanutta, mutta rehellisyyden nimissä siitäkin välillä lipsun. Riistan kohdalla minun on helppo antaa synninpäästö itselleni: Vapaana kasvanut eläin, joka on saanut elää lajilleen tyypillisellä tavalla. Mielikuvia tai ei, mutta omatunnon kannalta valinta on minulle helppo: Lisää riistaa, kiitos. Lompakko tosin toteaa, että se on jatkossakin aika harvinaista herkkua.
Tämä pata on juuri sellaista kuin ruoka äitini keittiössä tyypillisimmällään on: Yksinkertaiset, hyvät maut ja pitkä haudutus. Pata hautuu uunissa tuntikausia ja maut muhivat parhaimmilleen. Niin hyviksi, että tiedän useamman suvussamme odottavan jo kovasti reseptin julkaisua. Tässä se siis on: Äitini oppien mukaan hauduteltu herkku, mutta äitini tekemänä tietenkin parempaa. Tällä kertaa padassa oli hirven lisäksi muutakin luksusta: Sain nimittäin työkaveriltani lahjaksi omin käsin poimittuja katajanmarjoja. Niistä viimeiset päätyivät tähän pataan.
Hirvipata
800-1000 g hirvenpaistia
1 pkt savupekonia
170 g aurajuustoa
2 isoa sipulia
reilusti kokonaisia mustapippureita ja katajanmarjoja
1 laakerinlehti
1 dl kermaa
voita ja öljyä paistamiseen
1. Leikkaa paisti ohuehkoiksi pihveiksi ja nuiji ne lihanuijalla ohuemmiksi (lihanuijan puutteessa paukuttelen itse lihat ohueksi kaulimella). Rouhaise päälle mustapippuria. Ripottele leveään päätyyn aurajuustoa, rullaa kääryleiksi ja kääräise ympärille siivu pekonia. Kiinnitä tikulla tai lihanarulla, jotta kääryle pysyy koossa.
2. Paista kääryleisiin paistinpannussa voi-öljyseoksessa kaunis pinta ja nosta ne pataan. Kaada paistinpannuun vettä, jotta maut irtoavat. Laita pataan isoiksi lohkoiksi lohkotut sipulit, mustapippurit, katajanmarjat ja sen verran kuumennettua vettä, että lihat peittyvät. Murustele loppu aurajuusto liemen joukkoon.
3. Laita uuniin 200 asteeseen reiluksi puoleksi tunniksi ja laske sen jälkeen lämpötilaa 150 asteeseen. Anna hautua kolme-neljä tuntia. Laita kansi päälle noin tunnin kohdalla. Tarkista välillä, että padassa on riittävästi nestettä (lihojen tulisi olla lähes nesteen peitossa koko haudutusajan). Lisää tarvittaessa vettä, etteivät lihat pääse kuivumaan. Lisää kerma loppuvaiheessa ja anna hautua vielä 30-45 minuuttia.
Aurajuustossa ja pekonissa on suolaa, siksi sitä ei lisätä muutoin ollenkaan pataan. Kun lisäät kermaat, voit samalla maistaa, kaipaako liemi suolaa tai muita mausteita.
