Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tagin arkisto: Helppo Arkiruoka

Syyssato kattilaan – minestrone

Syysminestrone
Sesonkien parhaat maut ja raaka-aineiden hyödyntäminen viimeiseen palaan. Italialaisen keittiön kulmakivet näkyvät myös minestronessa, jonka Saku Tuominen nimeää pastan ja pizzan veroiseksi klassikoksi.

 

minestrone

Minestronen resepti vaihtelee paitsi kylittäin myös sesongittain. Syksyiseen soppaani poimin kaupasta läjän syyssuosikkejani kattilaan: Lehtikaalia, fenkolia ja vihreitä papuja. Reseptiä voi vaihdella loputtomasti, mutta makupohjaksi kannattaa kuullottaa soffrito sipulista, valkosipulista, porkkanasta ja selleristä. Tällä kertaa laitoin mukaan myös muutaman siivun pekonia, mutta usein soppa keitetään meillä kasvisversiona. Syksy saa kaipaamaan tymäkkää tomaattipohjaa, alkukesän versioista suosikkini on laitakokin kirkaspohjainen minestrone, jossa kattilaan laitetaan mm. uusia perunoita ja herneitä.

Tämä keitto pohjautuu pitkälti Saku Tuomisen Basta!-kirjan tomaattiseen minestronekeittoon, mutta mopo lähti komeasti käsistä. Seurauksena oli valtava kattilallinen syyssatoa kattilassa. Sitä taidetaan tyhjentää meillä monta päivää. Helppoa ja halpaa arkiruokaa, joka onneksi vain paranee seuraavana päivänä.

Tomaattinen syysminestrone

kuudelle-kahdeksalle

1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1/2 fenkoli
3 porkkanaa
2 vartta lehtisellerin vartta
3 siivua pekonia
2 tlk tomaatteja
noin 1 litra vettä
1 kasvisliemikuutio
100 g vihreitä papuja
3-4 lehteä lehtikaalia
1/2 tlk cannelinipapuja
80-100 g pastaa
mustapippuria
suolaa
oliiviöljyä
kourallinen tuoreita yrttejä esim. basilikaa ja lehtipersiljaa

1. Kuutioi sipuli, pekoni, valkosipuli, porkkana, lehtiselleri ja fenkoli.

2. Kuumenna öljy kattilassa, ruskista ensin pekoni kevyesti. Lisää kuutioidut kasvikset ja kuullota niitä.

3. Lisää kattilaan tomaatit, kasvisliemikuutio ja reilu puolet vedestä. Hauduttele noin 45 minuuttia. Lisää vettä tarvittaessa.

4. Lisää vihreät pavut ja pasta. Mausta suolalla ja pippurilla. Keitä viitisen minuuttia, lisää lehtikaali, keitä muutama minuutti. Lisää vettä tarvittaessa.

5. Lisää tölkkipävut, kun pasta on melkein kypsää, kuumenna keitto vielä kertaalleen. Mausta lopuksi tuoreilla yrteillä. Tarjoa oliiviöljyn ja hyvän leivän kera.

Lehtikaalicarbonara

Lehtikaalicarbonara

lehtikaalicarbonara

Viimeaikoina on ollut havaittavissa kaalien esiinmarssi. Alkukesästä iloittiin varhaiskaalista ja nyt syksyllä tapetilla ovat olleet erityisesti vanha tuttu ruusukaali ja viime syksynä trendiherkuksi noussut lehtikaali. Lehtikaali säilyttää kypsennettäessä syvänvihreän värinsä ja kun sen kypsentää vain pikaisesti, myös rakenne säilyy mukavan napakkana. Maku on näin kaalinystävän näkökulmasta mukavan kaalimainen.

Lehtikaalin kuten muidenkin kaalien kanssa voi aina huoletta parittaa pekonin. Sen vuoksi tuunasin perinteisestä carbonarasta lehtikaaliversion. Tuhtia ja hyvää syysruokaa. Sesonkia on vielä toivottavasti pitkään jäljellä. Lehtikaali nimittäin tykkää kylmästä sekä jääkaapissa että kasvimaalla: satoa saadaan ensimmäisiin pakkasiin saakka ja maku vain syvenee syksyn mittaan.

Lehtikaalicarbonara

kahdelle

4 siivua pekonia
1 valkosipulin kynsi
1 pieni sipuli
4 lehteä lehtikaalia
öljyä
1 kananmuna
50 g parmesania (tai puolet pecorinoa)
mustapippuria
(suolaa)

noin 200 g spagettia

1. Laita pastavesi kiehumaan. Kun vesi kiehuu, laita kattilaan reilusti suolaa.

2. Leikkaa pekoni paloiksi ja silppua sipuli. Leikkaa lehtikaalista paksuin osa lehtiruodista pois, huuhtele ja kuivaa kaalit. Suikaloi kaali. Vatkaa kananmunan rakenne rikki kevyesti ja sekoita sen joukkoon raastettu parmesan ja pecorino.

3. Kun vesi kiehuu, laita pasta kattilaan ja kuumenna toisella pannulla tilkka öljyä ja kuullota siinä kahtia leikattua valkosipulin kynttä niin, että öljy saa hiukan makua. Ota valkosipulin kynsi pois pannulta.

4. Ruskista pekonit kevyesti, lisää pannulle sipulit ja kuullota niitä hetki. Lisää lehtikaali ja kuullota, kunnes sen rakenne hiukan pehmenee.

5. Kun pasta on kypsää, ota vähän keitinvettä talteen ja kaada pasta sen jälkeen lävikköön. Kun olet valuttanut pastan, kaada se takaisin kattilaan ja ja sekoita joukkoon kananmuna-parmesanseos. Lisää tarvittaessa mukaan hiukan pastan keitinvettä. Kaada pasta pannulle pekoni-sipuli-kaaliseoksen joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Rouhi sekaan reippaasti mustapippuria ja lisää tarvittaessa suolaa.

Nopeaa luksusta hitaisiin aamuihin – Yrtti-briemunakas

Yrtti-briemunakas
Munakas on pikaruokaa parhaimmillaan, s
e valmistuu muutamassa minuutissa ja maistuu aina yhtä hyvältä. Sunnuntaiaamuun saa hetkessä hiukan luksusta, kun paistaa yrtti-briemunakkaan. 

yrtti-briemunakas

Yrtit munakkaaseen voit valita ihan oman makusi mukaan. Ruohosipuli on tietenkin kananmunan kanssa luottokaveri, mutta toinen yrtti, jota olen kesän mittaan käyttänyt paljon munakkaissa on yksi yrttimaani sankareista, kirveli. Brien sijaan olen käyttänyt tässä myös fetaa ja vuohenjuustoa.

Poimin munakkaan ohjeen kesällä Glorian Ruoka & Viinistä, mutta muutaman kierroksen jälkeen olen muokannut valmistustapaa hiukan. Hyydytän munakasta ensin hetken liedellä, nostan vasta sen jälkeen juustopalaset päälle ja laitan koko komeuden uuniin. Muutamassa minuutissa se saa mukavasti väriä ja kuohkeutta. Samalla juustosta tulee mukavan valuvaa ja pehmeää. Tämä munakas on vähän kuin kohokas: Suoraan uunista pöytään, koska kuohkea ulkonäkö kestää vain silmänräpäyksen – kuten kuvasta näkyy. Maku ei onneksi läsähtämisestä kärsi.

Ohje on helppo muokata syöjien lukumäärän mukaan: Jokaista kananmunaa kohden ruokalusikallinen kermaa ja toinen yrttejä. Aamiaismunakkaan olen tehnyt kahdelle neljästä munasta, vihersalaatin kanssa kolmen munan munakas on maukas lounas yhdelle. Sieviä pieniä yhden hengen munakkaita teen blinipannulla, joka on juuri sopivankokoinen kahden munan munakkaalle.

ohje2

Yrtti-briemunakas

pieni munakas kahdelle

4 kananmunaa
4 rkl kermaa
4 rkl silputtuja yrttejä (vaikkapa ruohosipulia, lehtipersiljaa, kirveliä, rakuunaa)
ripaus valkopippuria
suolaa
50 g brietä
nokare voita

1. Kuumenna uuni 225 asteeseen.

2. Vatkaa munien rakenne kevyesti haarukalla rikki, sekoita joukkoon kerma, yrtit ja mausteet.

3. Sulata nokare voita uuninkestävällä pannulla keskilämmöllä.

4. Kaada munakasmassa pannulle, siirtele sitä kevyesti puuhaarukalla, jotta se saa hiukan ilmaa ja rakennetta. Kun massa on puoliksi hyytynyt (noin minuutissa), nostele briesiivuja munakkaan päälle ja siirrä sen uuniin ylätasolle.

5. Paista kunnes munakas on saanut hiukan väriä ja hyytynyt (noin 3 minuuttia). Tarkkaile munakkaan kypsymistä koko ajan, liian kypsänä se on kuivaa. Mieluummin hiukan ali kuin yhtään yli.