Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

øøø – smørrebrød – tanskalaiset leivät

Tanskalaiset leivät kanasta ja paahtopaistista
Vanhanaikaisiksi tuomitut smørrebrødit ovat saaneet Tanskassa modernisoinnin ansiosta uuden nousun. Yksi asia ei kuitenkaan muutu. Ne ovat tiukasti lounasruokaa.

paahtopaistileipä

 

suolaliha-waldorfin-salaatti

kanaleivät

Kööpenhaminan ruokakulttuurin rikastamisessa on ollut iso osuus siirtolaisilla. Uusi ja vanha kättelevät sulassa sovussa ja ruokkivat toisiaan. Siellä on perinteisesti ollut niin Pohjolan parhaat etniset kuin eniten Michelin-tähtiä. Nyt siellä alkaa olla jo myös sen tason etnisiä ravintoloita, että niistäkin parhaat ovat tähtien arvoisia.

Useampaan kertaan kruunattu Noma on nostanut Kööpenhaminan yhdeksi koko Euroopan kiinnostavimmista ruokakaupungeista. Eikä kyse ole siitä, että yksi ravintola olisi niin kirkas tähti, että se kohottaisi kaupungin sen nykyiseen asemaan. Enemmänkin kyse on siitä, että hyvä on lähtenyt kiertämään.

Noma on tarjonnut oivan oppiympäristön yhdelle jos toiselle tanskalaiselle kokille. Sen kasvatit ovat perustaneet hienoja ravintoloita toisensa jälkeen ja tämä kokonaisuudessaan on tehnyt Kööpenhaminasta houkuttelevan kaupungin myös lahjakkaille ruokaihmisille muualta maailmasta. Voi kun jussihalla-ahot ja muut rajojen kiinni laittajat tajuaisivat sen olennaisen. Meillä on maailmalta niin paljon enemmän saatavaa kuin menetettävää. Kööpenhamina on oiva todistus siitä.

Voileivät ovat tanskalaisille perinteistä lounasruokaa. Juuttien perusruoasta on kuitenkin viime vuosina tullut muodikkaampaa kuin koskaan, kiitos Adam Aamannin. Vähän aiempaa keveämmällä otteella, mutta tunnistettavasti perinteitä kunnioittaen. Majoneesia ei siis edelleenkään ole unohdettu. Niin muodikkaita leivistä ei ole edelleenkään tullut, että niitä tarjoiltaisiin lounasajan ulkopuolella. Uuden ajan leipäairut Aamann harkitsee HS:n mukaan asiaa, mutta hekin pohtivat, riittäisivätkö asiakkaat iltaisin.

Jostain syystä blogini vanhoihin Kööpenhamina-postauksiin (rakkaudentunnustukseni Kööpenhaminalle ja kaupungin ravintolavinkit) oli eksynyt muutama kommentoija ja päädyin lukemaan matkakertomukset itsekin pitkästä aikaa. Hesarissa julkaistiin tämänkin postauksen yhtenä lähteenä toiminut Annukka Oksasen hieno kolmen sivun juttu Kööpenhaminasta herkuttelijoiden ykköskohteena. Ja se oli sitten sillä selvä. Matkakuume. Piti lievittää sitä tanskalaisilla voileivillä. Vaikka ei se kyllä useimmiten auta, pahentaa vaan.

Jos matkakuume nousee ihan valtavaksi, voi aina lukea Guardianin vasta-artikkelin. Ilmeisesti pohjola ei olekaan enää kovin kauan cool. Pari ikävää näkökulmaa myös Suomeen ja sehän meitä aina kiinnostaa.

Tanska-tunnelmissa tein kolmenlaisia leipiä. Kovin lihaisia, koska edes hallissa ei ollut enää muuta kalaa kuin siikaa tai lohta ja kumpikaan ei sopinut suunnitelmiin.

Kanaleivät eivät olleet sieltä kuvauksellisemmasta päästä, mutta ne olivat meidän molempien suosikit. Pottu toimi niissä loistavasti, muuten majoneesipohjainen kanatahna olisi ollut ehkä turhankin raskasta. Paahtopaisti on aina varma valinta, siinä ei voi mennä vikaan. Hyvää se oli tälläkin kertaa. Lähinnä hävikinehkäisyä olleet suolalihaleivät, joissa oli lihan lisäksi waldorfin salaattia eivät olleet minusta kovin kummoisia. Liha ei ollut erityisen hyvää, joten leivät jäivät hiukan pliisuiksi.

Siksi julkaisen tällä kertaa vain kanaleivän ja paahtopaistileivän ohjeet. Jatkan tuotekehitystä keväämmällä, kun leivissä voi hyödyntää uutta satoa. Silloin leivän päälle pääsee varmuudella ainakin parsaa ja uusia perunoita. Mahdollisesti myös raparperia possun kaverina.

Kanaleivät

6 pientä leipää

1 grillattu broilerinkoipi
3 rkl majoneesia
1 rkl kermaviiliä
2 tl sitruunamehua
1 tl curryjauhetta
reilusti tuoretta ruohosipulia ja kirveliä (tai lehtipersiljaa)
valkopippuria
(suolaa)
2 keskikokoista kiinteää perunaa
2 siivua pekonia
1 kevätsipulin varsi tai punasipulia

6 palaa täysjyväruisleipää (esim. Real)

1. Laita kuoritut perunat kiehumaan kevyesti suolattuun tai höyrytä ne kypsiksi.

2. Leikkaa broileri pieniksi kuutioiksi. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset ja lisää sitä broilerin joukkoon sen verran, että saat tanakan tahnan. Nostan maustumaan jääkaappiin.

3. Paista pekoni rapeaksi. Asettele viipaleet kuivalle ja kylmälle pannulle. Paista, kunnes ne ovat ruskistuneet kunnolla. Nosta talouspaperin päälle, valuta ylimääräisestä rasvasta. Murustele pieneksi.

4. Leikkaa kevätsipuli tai punasipuli ohuiksi renkaiksi.

5. Kokoa leivät. Leikkaa halutessasi kuoret pois, voitele leipä kevyesti currymajoneesilla. Asettele päälle viipaleiksi leikatut perunat, nostele päälle currymajoneesikastikkeessa oleva kana, ripottele sen päälle pekonimurua ja kevät- tai punasipulia.

Paahtopaistileipä

6 pientä leipää

6 siivua paahtopaistia
2-3 rkl majoneesia
2 tl piparjuurta raastettuna (kastikkeeseen, lisäksi päälle hiukan lisää)
minikurkkuja
paahdettua ja kuivattua sipulia

6 palaa täysjyväruisleipää (esim. Real)

1. Raasta majoneesin joukkoon piparjuuri.

2. Leikkaa leivistä halutessasi kuoret pois ja voitele ne voilla tai piparjuurimajoneesilla. Nostele päälle paahtopaistia, valuta sen päälle piparjuurimajoneesia, asettele leivälle vielä pari halkaistua minikurkkua, ripottele paahdettua ja kuivattua sipulia ja raasta koko komeuden päälle tuoretta piparjuurta.

 

facebookissa-lätkä

Katse palloon – sitruunatartaletit

Kyllä se on niin, että onnistumisen edellytyksiä ovat nöyryys ja keskittyminen. Katse palloon pätee myös keittiössä. Muistin sen taas kantapään kautta.

tartaletti

Jos on käyttänyt viime ajat keittiövaakaa lähinnä saumauslaastin punnitsemiseen, ei pidä lähteä soitellen sotaan ja aloittaa uudessa keittiössä vaahtokarkkien valmistamisella – ainakaan samalla kun tekee tartalettipohjia ja marenkeja.

Ihan vaan itselle muistutukseksi seuraavaa kertaa varten:

  • Lue se resepti. Alusta loppuun. Ennenkuin aloitat. Ehkä silloin tartalettipohjat eivät sorru uunissa, koska et huomannut sulattaa voita leivontavaiheessa.
  • Käyttäydy kuin olisit putkiaivo, vaikka väitätkin pystyväsi tekemään montaa asiaa yhdellä kertaa. Yksi asia kerrallaan. Silloin ainakin jotain valmistuukin. Jotain syömäkelpoista. Ei tarvitse ruokkia pelkästään biojäteastiaa.
  • Jos teet neljä erilaista ruokaa, joku niistä voi olla ennestään tuttukin. Ainakin jos tulee vieraita. Voihan ne olla uusiakin, mutta lue nyt edes ne reseptit. Alusta loppuun. Ennen aloittamista.

Joulupäivän kunnianhimoinen petit fours kuihtui vähän vähempiin pieniin annoksiin ja ne vähätkin aika kyseenalaisia luomuksia. Sokerihumalan aiheuttaneita vadelmavaahtokarkkeja, turhan liivatteista pannacottaa, nahkeita marenkeja ja biojätepussiin päätyneitä tartalettipohjia. Mutta eihän sitä kukaan tiedä, jos ei tunnusta. Varsinkaan julkisesti.

Jälkikäteen oli otettava niskalenkki tarteleteista. Niissä ei edes ole mitään vaikeaa, tarvitaan vain hiukan tarkkuutta, paljon aikaa ja se katse palloon. Resepti on yhdistelmä: pohjana on Kulinaari-blogista löytämäni pariin kertaan käyttämäni Laduren mantelinen tartalettipohja ja täytteenä Jauhot Suussa-Jonnan voitokkaiden sitruunatartalettien täyte muokattuna versiona.

Niinpä, olisi kannattanut lukea se resepti. Maissijauho on eri asia kuin maissitärkkelys. Ensimmäisiä ei löytynytkään kaapista, joten joudun muokkaamaan Jonnan täytettä. Ihan ei pysynyt koko aikaa katse pallossa. Unohdin päätöksen putkiaivoisuudesta, huomasin vatkaavani toisella kädellä keltuaisia ja sokeria vaahdoksi ja toisella kädellä kuumentavani maitoa hellalla. Valmista kuitenkin tuli ja vieläpä hyvääkin. Joskus hoitelen ne loputkin petit foursit syömäkelpoisiksi.

Tein tartaletit kaksitoistasenttisiin vuokiin. Ne ovat niin tuhtia tavaraa, että tästä määrästä syö jo aika monta ihmistä – varsinkin jos kyseessä on osa petit fourseja. Ainoana jälkiruokanakin tämä mielestäni riittäisi ainakin kahdeksalle, mutta määrä on toki makuasia.

Sitruunatartaletit

Laduren mantelinen tartalettipohja

4 pohjaa (halkaisija noin 12 senttiä)

60 g voita
35 g tomusokeria
15 g mantelijauhoa
ripaus suolaa
ripaus vaniljajauhetta (tai vaniljasokeria)
1/2 muna
100 g vehnäjauhoja

Lisäksi voita vuokien voiteluun ja kuivattuja herneitä tai papuja painoksi vuokiin.

1. Tee pohjataikina hyvissä ajoin. Sen pitää vetäytyä jääkaapissa ainakin kaksi tuntia ja sen voi hyvin tehdä myös edellisenä päivänä. Kylmää taikinaa on helpompi käsitellä.

2. Kuutioi voi kulhoon. Notkista sitä tarvittaessa käsilläsi. Lisää loput ainekset. Ensin tomusokeri, sitten mantelijauho, ripaus suolaa ja vaniljajauhetta. Sen jälkeen muna ja lopuksi vehnäjauhot. Sekoita taikinaa jokaisen aineen lisäämisen jälkeen vain juuri sen verran kuin se on välttämätöntä ainesten sekoittumisen kannalta.

3. Pyöritä palloksi, kääri kelmuun ja nosta jääkaappiin vetäytymään vähintään muutamaksi tunniksi.

4. Voitele vuoat. Kaulitse taikinasta muutaman millin paksuisia levyjä, kääri taikina kaulimen ympärille ja rullaa auki vuokaan. Painele taikina tarkasti vuokaan ja leikkaa ylimääräinen reuna pois. Jos käytössäsi on teräväreunainen metallivuoka, saat taikina leikattua siistiksi yksinkertaisesti kaulimalla vuoan yli.

5. Nosta kylmään vielä noin tunniksi.

6. Leikkaa leivinpaperista hiukan vuoan pohjia suuremmat palat, nosta ne vuoan pohjalle ja kaada päälle painoksi kuivattuja herneitä (joita voit käyttää tähän tarkoitukseen uudestaan ja uudestaan).

7. Paista 170 asteessa 20 minuuttia, poista herneet ja leivinpaperi, paista pohjia vielä muutama minuutti ilman painoja, jotta ne saavat hiukan väriä.

8. Ota vuoista pois jäähtymään.

Sitruunakiisseli

4 keltuaista
60 g sokeria
4 dl maitoa
puolikkaan sitruunan mehu ja kuori
2 rkl maissitärkkelystä

Lisäksi marjoja koristeluun ja halutessasi lemon curdia levitettäväksi pohjan päälle

1. Purista sitruunamehu ja raasta kuori. Muista pestä sitruuna huolellisesti ennen raastamista.

2. Vatkaa sokeri ja keltuaiset vaahdoksi.

3. Kuumenna maidosta noin 2/3 kattilassa kiehuvaksi. Kaada se ohuena nauhana muna-sokerivaahdon joukkoon koko ajan vatkaten. Lisää myös sitruunamehu ja sitruunan kuori. Maista sitruunaisuus ja lisää tarvittaessa. Muista, että kiisselliin tulee vielä lisää nestettä eli se saa maistua tässä vaiheessa tuhdisti sitruunalta.

4. Kaada seos kattilaan, kuumenna kiehuvaksi ja sekoita joukkoon loppuun maitoon (kylmään) sekoitettu maissitärkkelys.

5. Kuumenna uudelleen kiehuvaksi ja keittele muutama minuutti, kunnes kiisseli sakenee.

6. Lusikoi samantien (lemon curdilla päällystettyjen) pohjien päälle. Kiisseli jähmettyy nopeasti jäähtyessään.

7. Anna jäähtyä ja koristele esimerkiksi marjoilla ennen tarjoilua.

Tämän lähiön paras pizza

Pizzapohja ja simppeli tomaattikastike
Olen tainnut useammankin kerran uhota, miten en investoi yhden jutun härpäkkeisiin ja vältän keittiövarustelua. Pizzakiven verran otan nyt sanojani takaisin. Se tuli jäädäkseen.

pizzaa-2

Syytän ostoksesta nukkumalähiömme ennätyksellisen huonoa pizzeriaa ja liian pitkää matkaa keskustaan kunnon kaman ääreen. Oli alettava omavaraiseksi. Puu-uunia en sentään aio rakentaa. Aion paistaa ilmankin tämän lähiön parhaat pizzat. Ennemmin tai myöhemmin.

Kotitekoisessa pizzassa ongelma on pohja. Kotiuunissa lämpötila jää melkein puoleen puu-uunin optimaalisesta paistolämpötilasta, joten pohjasta harvoin tulee rapsakka ja ilmava kuten parhaissa pizzerioissa. Pizzakiven väitetään parantavan lopputulosta merkittävästi. Pizzakiven kuuman pinnan funktiona on poistaa ylimääräinen neste mahdollisimman nopeasti taikinasta, jolloin pohjasta tulee rapea. Rapsakkaan pohjaan olen päässyt ilman paistokiveäkin, mutta pohja on jäänyt kaipaamaan väriä ja ilmavuutta.

Matkan nukkumalähiön parhaaseen pizzaan aloitin hakemalla Bakestenin pizzakiven Chez Mariuksesta. Valintaan ei liittynyt suurta vertailua. Se oli kohtuuhintainen, kerännyt kehuja, niitä sai samantien hyllystä, se on niin ohut, että se on mahtuu meidän uunipeltilaatikkoon ja neliskanttinen eli täyttää uunin melkein kokonaan. Niin tieteellinen vertailu valinnan pohjalla siis.

Kehujen lisäksi Bakestenin paistokivi on saanut haukkuja siitä, että se on helposti halkeava. Se vahvistettiin myös Chez Mariuksessa, kun asiasta kysyin. Bakestenin materiaali on niin huokoista, että se ei kestä nestettä ilman halkeamista. Pizza pitääkin rakentaa niin, että täytteet eivät pääse valumaan pohjan päältä. Kovin ohuelle pohjalle ei myöskään kannata laittaa paljon nestemäisiä täytteitä. Syynä ei tosin ole pelkästään pizzakiven suojelu, vaan pohjan rapsakkuuden varmistaminen.

Löysin Avaruusasemasta Jan Vardøen Pizza Paradiso -kirjan ohjeen pizzapohjaan. Siinä oli käytetty paljon enemmän oliiviöljyä kuin olen itse tottunut käyttämään. Koulukuntia asian suhteen on tosin useampiakin. Toisen mielestä oliiviöljyä ei pitäisi päästää lähellekään pohjataikinaa. Mutta hei, kaverin väitetään paistavan Oslon parhaat pizzat. Otan sen vakuuttavana referenssinä. Muokkasin siis vakiotaikinaani lisäämällä siihen tuntuvasti lisää oliiviöljyä ja ripauksen sokeria. Muuten mentiin aika tutulla kaavalla. Vesi haaleana, tuorehiivaa, suolaa ja normaaleja leivontakarkeita vehnäjauhoja huomattavasti hienommaksi jauhettuja tipo 00 -pizzajauhoja. Vaivaamalla kunnon sitko ja pitkä kohotus huoneenlämmössä.

Saveur-lehti väitti testinsä perusteella, että hyvän pizzan kannalta yhtä olennaista kuin hyvä uuni ovat oikeat jauhot. Harhaluulo hifistelijöiden mielestä on, että sama 00-jauho sopisi sekä pizzaan että pastaan. Olennaista ei ole nimittäin pelkästään karkeus vaan myös gluteenipitoisuus. Alhaisemman gluteenipitoisuuden 00-jauhot on tarkoitettu pastaan ja enemmän gluteenia sisältävät pizzaan. Gluteeni muodostaa taikinaan verkon, joka tekee siitä joustavan ja venyvän ja vangitsee vaivausvaiheessa paljon ilmaa. Pizzaan ja leipään tarkoitettu jauho on jostain syystä myös tummempaa kuin alhaisen proteiinipitoisuuden pastajauho. Se vaikuttaa lukemani mukaan taikinan väriin paiston jälkeen. Olisiko siinä siis syy pizzojeni kalvakoihin reunoihin?

Pizzajauhoja ei ole turhan helppo löytää Suomesta. Hella & Herkusta löysin pussin, jonka kyljessä luki “con aggiunta di glutine”. Samoja jauhoja saa myös Italian herkut -verkkokaupasta muualle Suomeen. Jauhoihin on italialaistulkkini ja Googlen kääntäjän mukaan lisätty gluteenia. Tarkkaa pitoisuutta en onnistunut löytämään pussin kyljestä, ideaali olisi ilmeisesti 12 %:n kieppeillä.

Tieteellisen kokeen mittoja tämä täydellisen lähiöpizzan kehitystyö ei täytä. Hyvä tutkija muuttaisi vain yhtä muuttujaa kerrallaan. Minä muutin neljää: Taikinan koostumusta (enemmän oliiviöljyä, ripaus sokeria), pizzakivi uuniin, gluteenipitoisemmat jauhot ja uusi uuni, joka mahdollisti alalämmön ja kiertoilman yhdistämisen. En aio selvittää, mikä niistä on ratkaiseva tekijä, koska tältä tieltä ei ole paluuta. Tökkäsin pizzan uuniin ja silmieni edessä alkoi muodostua laaksoa ja kukkulaa, kun taikina käyttäytyi juuri niinkuin sen pitkin. Herkempi olisi saattanut tirauttaa ilonkyyneleet. Täydellisen rapea pohja, keskeltä litteä, reunoilta ilmava ja ennenkaikkea juuri oikeanvärinen. Tummia pilkkujakin. Noiden pullistuneiden reunojen sisällä ei ole pullamaista mössöä vaan ilmaa, kunnolla ilmaa. Ei enää lättänöitä kalpeanaamoja.

Terveisiä vaan sinne naapurikorttelin pizza-kebabiin, en enää koskaan tule teille. Päätin sen kyllä jo yhden vierailun perusteella. Meillä paistuu täällä kotona jokseenkin täydellistä pizzaa – ehkä naapurilähiönkin parasta. Olen liikutuksen vallassa.

Oletan, että onnistumisen salaisuus piilee muutamassa asiassa. Varmahan en voi olla, mutta aion pitäytyä tässä kaavassa, koska olen testannut sen nyt kolmesti ja hyvin toimii:

  • Pizzajauhot, ne oikeat pizzaan tarkoitetut korkealla gluteenipitoisuudella varustetut.
  • Tiukkaa vaivausta ja kolme tuntia kohotusta, jotta taikinaan tulee hyvä sitko ja ilmaa vaivoiksi asti.
  • Hellääkin hellempää käsittelyä. Ammattilaiset pyörittelevät pizzan käsin, jotta ilma pysyy taikinassa. Ei pyörinyt ilmassa minun taikinani, mutta kaulitsin sitä hellävaraisesti keskeltä ja sitten venyttelin sen käsin kokoonsa ja muotoonsa. Reunoilta sain siten pelastettua mahdollisimman suuren osa taikinaan syntyneistä ilmakuplista. Kuvan pizzan kaulitsin, seuraavat venyttelin pääosin käsin ja ero oli selvä. Kannattaa venyttää hermojaan ja venytellä pohja muotoonsa käsin. Ilmakuplat säilyvät taikinassa paremmin käsipelillä. Kaulimella kuuluu tasainen poksunta, kun kuplat puhkeilevat.
  • Hotti, hotimpi, hottis. Pizzakivi lämmitetään uunissa, samalla kun uuni lämpiää. Chez Mariuksen myyjän vinkistä annoin sen lämmetä vielä kymmenen minuuttia paljaana sen jälkeen, kun uuni oli valmis. Näin se varaa mahdollisimman paljon lämpöä itseensä.
  • Nupit kaakkoon. Pizza kuuluu paistaa kuumalla. Paistoin pizzan noin 250 asteessa. Yhdistin alalämmön ja kiertoilman. Pohja kypsyi hyvin ja ehti saada väriä ennenkuin täyte oli ottanut liikaa väriä.
  • Itsetehty tomaattikastike San Marzanon tomaateista tai muista kunnon tomaateista. Maista vaikka, tomaatilla on väliä.

Oheisesta määrästä taikinaa ja kastiketta riittää kolmeen keskikokoiseen pizzaan. Kastiketta on reilunlaisesti, mutta pienempää annosta on hankalaa tehdä. Kahdelle annoksessa on turhan paljon, kolmelle hiukan vähänlaisesti.

Tein kolmea erilaista pizzaa. Uusi kokeilu oli tuoremakkaran käyttäminen pizzassa. Ostin hallista mausteista makkaraa, puristin makkaran kuoresta pannulle, paistoin sen kevyesti ja murensin sen jälkeen pieniksi palasiksi. Onnistunut kombinaatio tuli tuoremakkarasta, punasipulista, buffalomozzarellasta ja rukolasta. Kokeilin myös ilmakuivattua porsaanniskaa parmankinkun sijaan. Se tuli jäädäkseen.

pizzaa

Pizza

kolme keskikokoista pizzaa

Pohjataikina

3 dl haaleaa vettä
vajaa 1/4 tuorehiivaa
1/2 dl oliiviöljyä
1/2 rkl suolaa
1/2 rkl sokeria
noin 350-400 g 00-pizzajauhoja (mieluummin vähemmän kuin enemmän eli pidä taikina mahdollisimman löysänä, mutta vaivattavana)

Simppeli tomaattikastike

1 pieni sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 prk kokonaisia hyviä tomaatteja (esim. Mutti tai San Marzanon tomaatit)
(kourallinen kirsikkatomaatteja tai muita kypsiä jämätomaatteja)
1 1/2 rkl tomaattipyreetä
kuivattua oreganoa ja/tai basilikaa
mustapippuria
suolaa
1/2 rkl sokeria
noin 1 dl vettä
loraus balsamicoa
oliiviöljyä kuullottamiseen + 1/4 dl lopuksi kastikkeen sekaan

1. Tee ensin taikina. Sekoita veteen hiiva, sokeri, suola ja öljy.

2. Lisää vähitellen vaivaten jauhot. Arvioi sopiva jauhojen määrä vaivatessasi. Varo, ettei taikinasta tule liian kovaa eli laita ensin vain osa jauhoista ja lisää sen jälkeen vain sen verran kuin on välttämätöntä. Tämä annos on niin pieni, että se on melkein pakko tehdä käsin, mutta jos teet tupla-annoksen kannattaa käyttää yleiskonetta. Vaivaa niin kauan kuin haba kestää. Mielellään parikymmentä minuuttia.

3. Anna kohota liinan alla mielellään vähintään kaksi-kolme tuntia.

4. Tee sillä aikaa tomaattikastike. Pilko sipuli ja valkosipuli. Lorauta reilusti oliiviöljyä kattilaan ja kuullota sipulia ja valkosipulia kymmenisen minuuttia. Lisää tuoreet tomaatit (jos käytät niitä), purkkitomaatit, sokeri, kuivatut yrtit, balsamico ja vesi. Hauduttele maltillisella lämmöllä. Mitä kauemmin sitä parempi. Lisää vettä tarvittaessa. Mausta mustapippurilla ja suolalla. Soseuta sauvasekoittimella ja sekoita joukkoon oliiviöljy juuri ennen kuin levität kastikkeen pizzan päälle.

5. Laita uuni kuumenemaan 225-250-asteeseen. Laita pizzakivi kuumenemaan uuniin. Anna sen lämmetä vielä noin 10 minuuttia sen jälkeen, kun uuni on kuumentunut haluamaasi lämpötilaan.

6. Jaa taikina kolmeksi samankokoiseksi palloksi. Venyttele käsin tai kaulitse taikina ohuiksi pohjiksi. Ole hellävarainen ja pyri säilyttämään taikinan ilmakuplat.

7. Levitä pohjan päälle tomaattikastike ja maltillisesti muita täytteitä.

8. Paista kuumassa uunissa mielellään pizzakiven päällä alatasolla, kunnes pizza on saanut väriä sekä täytteeseen että reunoihin. Käytä alalämpö-kiertoilmayhdistelmää, jos uunissasi on sellainen. Ellei, paista ainakin ensin alalämmöllä, jotta pohja ennättää varmasti kypsyä.