Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Muistin virkistykseksi – Avokado-pinaattipasta

Avokado-pinaattipasta
Uuden tutkimuksen mukaan E-vitamiinissa voisi olla aineksia muistivitamiiniksi. Tämä arkinen kymmenen minuutin pastasuosikkimme on E-vitamiinia – ja hyviä makuja – täynnä. Maukas haastaja ilmiöavokadopastalle. 

avokado-pinaattipasta

Mikä sen nimi nyt olikaan? Mitä minun pitikään sanoa? Mitä minä menin hakemaan täältä? Olemme kuin vanha pariskunta, joka muistaa lauseet vain puoleen väliin.

Hesarissa oli lohduttava juttu. Unohtelu ei johdu siitä, että pää olisi tyhjä, vaan kovalevy on vain niin täynnä, että tiedon etsiminen kestää hetken. Liikaa tietoa. Jo nyt. Ei lupaa hyvää tuleville vuosille.

Olen myynyt tämän pastan laitakokille muistipastana. Suomalais-ruotsalainen tutkijaryhmä on löytänyt näyttöä siitä, että E-vitamiini voisi ehkäistä vanhuusiän muistisairauksia. Tähän pastaan käytetään runsain mitoin parhaita E-vitamiinin lähteitä: Vihreitä kasviksia (pinaatti), kasviöljyä ja avokadoa. Jos pastan vielä vaihtaa täysjyväpastaan, on annos E-vitamiinin saannin kannalta jokseenkin ideaalinen. Muistinparannuspastaa siis, jos tutkimukseen on uskominen. Se tulee meillä tarpeeseen.

Idean pastaan sain Iina Thielonin Imageen tekemästä itämaishenkisestä avokadopastasta. Nappasin siitä tahnamaisen rakenteen ja pinaatin käytön, mutta tuunasin tahnan italiaishenkiseksi pinaatti-basilikapestoksi. Olen kehittänyt ohjetta kerta kerralta, koska tätä syödään meillä tällä hetkellä todella usein. Nyt se alkaa olla maalissa. Nopeaa, helppoa, edullista ja todella hyvää. Tiukka vastus Gullichsenien pariskuntan hittipastalle. Tämä ei saanut minua itkemään, mutta ehkä se saa minut muistamaan.

Avokado-pinaattipasta

kahdelle

2 reilua kourallista tuoretta babypinaattia
3 rkl pinjansiemeniä
noin 3 rkl öljyä
1/2 pienen (luomu)sitruunan mehu
1/2 ruukkua tuoretta basilikaa
ripaus suolaa
muutama rouhaisu mustapippuria
1 pieni valkosipulin kynsi
1/2 dl parmesania raastettuna (lisäksi hiukan pastan päälle)
1 pieni avokado

200 g pastaa

1. Laita pastavesi kiehumaan. Keitä paista kunnolla suolalla maustetussa, runsaassa vedessä ja valmista sillä aikaa kastike.

2. Paahda pinjansiemeniä kuivalla pannulla, kunnes ne saavat hiukan väriä.

3. Laita kaikki ainekset avokadoa lukuunottamatta sauvasekoittimen kulhoon ja aja tasaiseksi tahnaksi sauvasekoittimella (tai monitoimikoneessa). Lisää tarvittaessa öljyä.

4. Kun pasta on kypsää, sekoita joukkoon pinaattipesto. Jaa pasta lautasille, viipaloi päälle tuoretta avokadoa, rouhi hiukan mustapippuria ja raasta parmesania. Tarjoa halutessasi sitruunalohkon kera.

*******

This easy 10 minute avocado spinach pasta is packed with flavor. Traditional pesto completed with a couple of handfuls of fresh baby spinach and a squeeze of lemon juice. Fresh avocado on top of bowl of pasta finalizes our weekday favorite. 

Pikaruokabuumi

Helsingissä saa tällä haavaa todella hyvää pikaruokaa. Uusia, laadukkaita paikkoja on jo niin paljon, että hyvillä mielin voi puhua pikaruokabuumista.

Kirjoitin tämän postauksen jo ennen kesää – ja päivitin isolla kädellä nyt. Niin paljon puolessa vuodessa on tapahtunut. Otin kesällä selkeästi etukenoa jo muutaman paikan perusteella, mutta oikeasti vasta nyt voi todella puhua pikaruokabuumista. Kuka olisi uskonut vielä puoli vuotta sitten, että näitä paikkoja syntyy kuin sieniä sateella – ja jokseenkin kaikki alle vuodessa. Harjussa jonotetaan döneriä, hummeri on yhtäkkiä rentoa pikaruokaa, hodarin kanssa juodaan shampanjaa ja kuukauden päästä Helsingissä on katuruokafestivaali. Juuri nyt kelpaa asua täällä.

Helsingin pikaruokaravintolakartalla alkoi tapahtua jokunen vuosi sitten. Ensin puhuttiin Putte’sin laadukkaasta pizzasta (edelleen kaupungin parasta), sitten vuosia surkeaa ruokaa tarjonnut Linnanmäki uudisti ravintolamaailmansa eturivin ravintoloitsijoiden johdolla, kokkien, joilta ei ollut totuttu odottamaan hampurilaisia tai lihapullia. Seuraavaksi huulille nousivat Fafa’sin kunnon raaka-aineista valmistetut falafelit – nyt Fafa’seja on jo kolme, neljättä pukkaa. Vuoden alussa avasi ovensa Kluuvin kauppahallissa mm. Kulinaarimurulassa nääskebabeiksi nimettyjä lähikebabeja tarjoileva lounaspikaruokala Armas. Kesällä laaturavintoloiden keittiöissä kannuksensa hankkinut joukko alkoi myydä kunnon leipiä ensin autosta Sofiankadulla ja nyt ihan oikeassa ravintolassa Vaasankadulla ja pian myös Albertinkadulla. Hans Välimäki avasi Linnanmäelta tutun, enemmän haukkuja kuin kehuja keränneen Midhillin myös Citykäytävään, Helsingin keskustaan, omansa sai myös Särkänniemi. Yksi ensimmäisistä Bocuse d’Or-kokkikilpailuissa menestyneistä suomalaisista Petteri Luoto kertoo haaveilevansa Suomen pikaruokamarkkinoiden mullistamisesta uudella salaatteihin pohjautuvalla konseptilla. Maailmalla jylläävä pikaruokatrendi on todenteolla rantautunut myös Helsinkiin.

Kaupungin virkamiehet ovat pyristelleet parhaansa mukaan, etteivät esimerkiksi ruoka-autot rantautuisi kaupunkimme kaduille. Ne kun eivät kuulema sovi kaupunkikuvaan. Camionetten taannoinen taistelu tuotti hedelmää, kaupunkilaisten kiivaan puolustuksen havaitsi virkamiestensä päätöksen pyörtänyt apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri ja Camionette sai paikkansa. Omituista Helsingissä on, että kaiken kivan pelastajaksi tarvitaan aina apulaiskaupunginjohtaja jyräämään virkamiesten päätökset. Odotan mielenkiinnolla, miltä näyttää terassiton Helsinki ensi kesänä, jos 130 ravintolaa jättää uhkauksensa mukaisesti terassinsa rakentamatta mielenilmauksena kaupungin tiukkaa terassisääntelyä kohtaan. Joskohan tuohon löytyisi joku kompromissi rumien Koffin mainosvarjojen ja muovituolien ja täysin säädellyn ilmeen välissä? Eiköhän kohta saada apuun Pekka. Camionette on jättänyt kadut, mutta onneksi uusia yrittäjiä on tullut tilalle ja nyt kaiken kruununa maaliskuussa Torikorttelit ovat ruokarekkaa ja katuruokaa pullollaan, kun katuruokafestivaali Streat Helsinki rullaa kaupunkiin.

Hodaria ja hummeria – shampanjan kera

kaartin-hodari-&-hummeri

Kaartin Hodari & Hummeri. Nimikin sen kertoo. Hodaria ja hummeria. Murun ja Pastiksen kolmikko ei laajentanut Pastista viereiseen liiketilaan, vaan päätyi perustamaan seinän taakse uuden ravintolan. Jälleen kerran he onnistuvat olemaan ajan hermolla ja tuomaan kiinnostavaa uutta kaupungin ravintolaelämään. Vaikka jokainen heidän ravintoloistaan on leimallisesti omanlaisensa, jatkaa Hodari & Hummeri samaa Pastiksen ja Murun konstailematonta linjaa vielä monta astetta rennompana. Shampanjaa voi hyvin juoda myös epämuodollisemmassakin kuppilassa ja hodarit tehdään kunnon kamasta.

Nämä pojat osaavat PR:n: Oikeaa nakkia etsittiin myös Twitterissä, kenraaliharjoituksissa hodareita sai vanhoja keittokirjoja vastaan ja kutsuvierasavajaissa tilauslappuina toimiviin pingismailoihin piirrettiin numeroita. Nostan hattua, juuri näin lanseeraukset pitäisi hoitaa: Juttu kaupungin päälehdessä jo ennen avausta, Nyt-liite testaamassa hodarit ensimmäisellä viikolla, monen monta blogikirjoitusta paikasta jo ensimmäisen viikon aikana. Tässä yksi lisää. Ei liene montaa hodareista kiinnostunutta kaupunkilaista, jolta olisi jäänyt ravintolan avaaminen huomaamatta.

Hyvä Kanniston sämpylä, napsahtava Perniön Lihan nakki, eikä sooseissakaan mitään vikaa. Baari-illan päätteeksi ei tämän parempaa ole Etelä-Helsingissä tarjolla, mutta uskon, että paikka pystyy vielä petraamaan. Ensimmäisen viikon ja yhden testikerran perusteella on aina liian aikaista vetää johtopäätöksiä. Pidän kovasti konseptista ja mukavan kekseliäästä listasta. Vaikkapa mustekalan, chorizon ja manchegon yhdistäminen samaan hodariin on kiinnostavaa.

Testattuna on toistaiseksi maukas härkähodari (vaikkei sitä kai hodariksi voi kutsua), perushodari, parmesanranskalaiset ja mustatorvisieniranskalaiset. Parmesanranskalaisissa maistui ihanasti tuhti parmesan, mustatorvisieniversion sieni oli testikerralla hukkunut matkan varrella. Loputkin listasta on ehdottomasti käytävä testaamassa.

Kaartin Hodari & Hummeri, Pieni Roobertinkatu 2. Ei pöytävarauksia.

Jonottamisen arvoista döneriä Harjussa

döner-harju

No, niin olinhan siellä minäkin. Siellä jonossa, josta nyt koko ajan puhutaan. Nimittäin Döner Harjun jonossa. Olen liian vanha ryntäämään hypetyksen perässä ensimmäisenä päivänä tuskastumaan. Odotin pahimman nosteen laantumista. Vajaan kuukauden jälkeenkin lounasaikaan oli edelleen niin kova ruuhka, että kebabgrillit eivät pysyneet perässä, eikä liha kypsynyt riittävän nopeasti. Testipäivänä vuoroin lopussa oli lammas ja vuoroin kana. Minun vuoroni kohdalla se oli lammas, joten pääsin testaamaan kanakebabin. Kokonaisuudessaan homma oli kuitenkin saatu toimimaan, jonosta huolimatta odotin ruokaani alle kymmenen minuuttia. Helpotusta on kuulema luvassa, Saksasta on tilattu yksi kebabvarrasgrilli lisää.

Lounasaikaan kebab tarjoltiin lautaselta puolikkaan pitaleivän kera. Alkupalaksi lounaan hintaan (9,50 euroa) sisältyi hyvää, tuhdin chilistä ja valkosipulista tomaattikeittoa. Kebablautasella lihan lisäksi runsaasti maukkaita kikherneitä, munakoisoa, kaalia, salaattia ja tuoreita yrttejä. Saksasta haetut opit eivät ole menneet hukkaan, ehdottomasti toisenkin vierailun arvoinen paikka.

Döner Harju, Fleminginkatu 14. Ei pöytävarauksia.

Valioluokan burgerit 

Roslundin hampurilaista ylistetään kaupungin parhaaksi. Yksinkertaisuudessaan maukas pläjäys, jossa laatulihasta mediumiksi paistettu pihvi pääsee oikeuksiinsa. Älä anna koon hämätä, hampurilainen näyttää pieneltä, mutta on täyttä tavaraa, joten nälkä lähtee kyllä. Jonoista päätellen erityisesti Hietaniemen hallissa olevan paikan on löytänyt puoli Helsinkiä, mutta useimmiten ruokaa ei edes lauantain ruuhkaisimpaan aikaan joudu odottamaan kovin pitkään. Mausta kertoo paljon se, että asiakkaat ovat valmiita maksamaan hampurilaisesta noin 12 euroa ja ranskalaisista vielä noin kolme euroa lisää. Todella maukkaita ovat myös tuoremakkaroilla täytetyt hodarit, jotka ovat jääneet huomiossa turhaan hampurilaisten jalkoihin. Niissä makkaran rasvaisuutta leikkaa mukavasti hapokas tomaattisalsa.

Vanhan Kauppahallin remontti tuntuu kääntyneen onnenpotkuksi Hietsuun muuttaneille kauppiaille. Vaikka silmämääräisesti hallissa on ollut välillä huolestuttavan hiljaista muualla paitsi ravintoloissa, vakuuttivat kauppiaat keväällä Kauppalehdessä, että halli on myynnillisesti vanhaa Kauppahallia parempi, koska naapurustossa asuu niin paljon asiakkaita. Vanhassa Kauppahallissa kävijäkunta painottui enemmän turisteihin. Mm. Roslund suunnitteli ainakin vielä keväällä pitävänsä liikkeet molemmissa halleissa remontin valmistumisen jälkeen. Alkuhuumassa ihmisiä kävi muutamassa viikossa 100 000. Haastattelin muutamia kauppiaita viime reissulla, suurin osa totesi esimerkiksi kesän olleen hiukan hiljainen, mutta syksy oli jo parempi. Toivottavasti halli löytää paikkansa helsinkiläisten ostoskohteena. Kaupankäyntiin tarvitaan kauppiaiden mukaan edelleen parkkipaikkoja, vaikka ydinkeskustassa ollaankin. Kun kirppis väliaikaisesti levittäytyi kesäksi hallin vähille paikoille, hiljensi se kauppiaiden mukaan hallin lähes täysin. Minä haluan mieluusti molemmat – sekä kirppiksen että Hietsun hallin.

Oma unelmahallini olisi yhdistelmä Hakaniemeä ja Hietsua: Hietsun kauniit puitteet ja ravintolatarjonta yhdistettynä Hakaniemen todella laajaan ja monipuoliseen raaka-ainevalikoimaan. Toivottavasti jokusen vuoden päästä alkavassa Hakaniemen hallin remontissa saadaan aikaan jotain sellaista.

Roslund, Hietaniemen kauppahalli ja Teurastamo. Ei pöytävarauksia.

Kaupungin parhaat falafelit

Jos nyt vielä kerta kiellon päälle. Olen kehunut Fafa’sia jo monen monta kertaa. Suosikkiketjuni on levittäytynut vauhdilla. Ravintoloita on nykyään Helsingissä jo kolme, Iso-Roballa, Sörkassa ja Kampissa. Neljättä pukkaa huhtikuussa Taka-Töölöön. Avaamistahti kertonee jotain suosiosta.

En osaa sanoa, miltä ruokalistan muut ruokalajit maistuvat, minun on nimittäin pakko tilata aina falafelpitaa halloumilla ja tsatsikilla – ihan j-o-k-a kerta. Falafelit ovat kaupungin parhaita. Niin hyviä, että jos kaupungin laadukasta pikaruokaa myyvistä ravintoloista pitäisi valita vain yksi, minun ei tarvitsisi miettiä hetkeäkään. Fafa’s on lempparini. Soossitkin ovat toki erinomaisia, mutta minulle on lähes sama mitä muuta sieltä pitaleivän välistä löytyy, tuoreista raaka-aineista valmistetut falafelit ovat joka tapauksessa annoksen paras pala.

Tykkään paikasta niin paljon, että kestän välillä aika järjettömäksi venyvän odotuksenkin. Pikaruokaa ei pitäisi joutua odottamaan 45 minuuttia. Tuntuu, että varsinkin Vilhovuorenkadun Fafa’sissa tuskastuttavan pitkä odotus on enemmän sääntö kuin poikkeus. Siitä paikalle iso miinus. Iso plussa siitä, että huhtikuusta alkaen ainakin osa ketjun ravintoloista on auki myös sunnuntaisin.

FAFA’S, Iso Roobertinkatu 2, Pohjoinen Rautatienkatu 21 ja Vilhovuorenkatu 10

******

Lately Helsinki has been all about gourmet fast food. It started with the premium pizzas by Putte’s couple of years back and now all the sudden the city is full of quality street food. If visiting Helsinki, there are plenty of options for a tasty bite:

Before opening Street Gastro food truck last summer, its founders were cooking in some of the finest restaurants in Helsinki. Food truck is closed for the winter, but guys are serving their full-flavored sandwiches in their own Street Gastro restaurant in Kallio. The second joint is opening soon in Albertinkatu. 

Hotdogs and lobster – that is pretty much all what newly opened Kaartin Hodari & Hummeri has on their short but still impossible-to-choose-from menu. Hot dogs and champagne in a laid-back atmosphere. Suits me. 

THE queue. Plenty of pics and chatting about the queue in social media. The famous line consists of the people waiting for the kebab in Döner Harju. It is claimed to be the most authentic döner kebab in Helsinki. Definitely worth a wait if you happen to be in the neighborhood. 

The best burgers in town are served at the Meat Shop Roslund in re-opened Hietalahti market hall. There are always – especially on Saturdays – plenty of burger lovers waiting for the classic and simple Rosburger made from the freshly ground beef.

The falafel kings of the town, the guys behind my absolute favorite, Fafa’s, have already opened three falafel restaurants in the downtown or nearby and the fourth is coming in a month. These guys certainly have learnt the secrets of the perfect falafels with a crunchy crust and inner softness. Made from fresh ingredients and stuffed with herbs. Falafel pita with halloumi and tzatziki is a must-have. 

Ranskalaislasten tapaan – Vuohenjuusto-päärynäsalaatti

Vuohenjuusto-päärynäsalaatti ja ilmakuivattua porsaanniskaa
Ranskalaislapsi kuulema ilahtuu yhtä paljon retiisistä kuin pop cornista. Jos näin on, minun taitaa olla aika soveltaa ranskalaislasten ruokaoppeja itseeni.

ranskalainen-alkusalaatti

Ranskalaiset ja ruoka. Osa maailman kulttuuriperintöä ja suuri paradoksi. Ensin kehtasivat tehdä bestsellerin siitä, miksi kaikista nautinnoista huolimatta ranskattaret eivät liho. Sitten tieteessä ihmetellään ranskalaista paradoksia: miten on mahdollista, että hyvällä ruoalla ja viinillä itsensä kyllästäneet ranskalaiset ovat samaan aikaan maailman terveimpiä kansoja, kun katsotaan esimerkiksi kolesteroliarvoja. Viimeisimpänä otettiin vielä lapset. Nuo hyvin käyttäytyvät kullanmurut, jotka eivät hallitse perhettä ja syövätkin ihan kaikkea. Ainakin ennen pitkään.

Karen Le Billon väittää kirjassaan Miksi ranskalaiset lapset syövät kaikkea, että jokaisen ranskalaisen voi tipauttaa kolmen tähden Michelin-ravintolaan ilman hämmennystä oikeasta haarukasta. Siinä missä maukas ja hyvistä raaka-aineista valmistettu ruoka useissa muissa länsimaissa koetaan elitistiseksi, on ranskalaisen näkemyksen mukaan oikeus hyvään ruokaan demokraattista. On kodin ja koulun tehtävä kasvattaa lapsista kaikkiruokaisia kulinaristeja, jotka ymmärtävät kohtuullisten nautintojen päälle.

Amerikkalaisten ruokaan liittyvissä näkemyksissä korostuvat terveellisyys, laihduttaminen ja ravitsemusnäkökulmat. Kyselytutkimuksen mukaan ranskalaiset puhuvat ruoan yhteydessä mausta, mielihyvästä, yhteisöllisyydestä ja kulttuurista. Le Billonin kirjassa siteraatussa tutkimuksessa suklaalevystä syntyvä mielikuva on amerikkalaisille “syyllisyydentunne”, ranskalaisille “juhlat”.

Vaikka maku on noussut suomalaiseen ruokakeskusteluun terveellisyyden ja hinnan rinnalle, taidamme olla kulttuurisesti lähempänä amerikkalaisia. Jouluna mässäillään, tammikuussa kiristetään vyötä. Virallisissa ravitsemuslinjauksissa korostuvat ravitsemuksen terveysvaikutukset nautinnon sijaan. Pisteet tosin Maa- ja metsätalousministeriön Jaana Husu-Kalliolle, joka suolasuositusten ja terveysvaikutusten rinnalla uuden ruokakolmion lanseeraustilaisuudessa muistutti myös, että ruoasta pitää nauttia.

Tartuin Le Billonin kirjaan enemmän kulttuurimatkana kuin lastenkasvatusoppaana. Ranskalaisessa ruokakulttuurissa on jotain kiehtovaa. Hyvän ruoan nimeen vannova maa on Bloomberg’sin mukaan McDonald’sin kannattavin markkina sen kotimaan ulkopuolella. Samaan aikaan maassa vannotaan keittotaidon nimeen ja harvassa maassa ruoka taitaa olla ihan yhtä keskeisessä asemassa elämässä. Kokopäivätyössä käyvän skandinaavin näkökulmasta se vaikuttaa toki aika työläältä. Kolme ruokalajia päivästä toiseen, ei samaa ruokaa kahta kertaa viikossa. Mutta jos ohittaa sen osuuden, ranskalaislasten ruokailu kuulostaa aika järkeenkäyvältä.

Arvostava, kohtuullinen nautiskelu. Ei lohtusyömistä, ei itsensä palkitsemista, ruoka ei ole tunteiden käsittelyn väline. Ei turhia välipaloja, ne pilaavat ruokahalun. Neljä ateriaa päivässä, kolme aikuisille. Ei yhtään enempää eikä yhtään vähempää. Ruokaa ruoka-aikaan ruokapöydässä. Nälkä on paras alku aterialle. Kuulostaa lähes askeettiselta, ellei siihen yhdistäisi ranskalaisen ruokailun kulmakiveä, nautintoa ja ruoan perheitä yhdistävää roolia. Ruoka ei ole polttoaine vaan nautintoaine. Se nautitaan läheisten kesken: Yli 90 % ranskalaistenavista syö Le Billonin siteeraaman tutkimuksen mukaan iltaruokansa saman pöydän ääressä yhdessä perheensä kanssa.

Joidenkin tutkimusten mukaan esimerkiksi Suomessa jopa puolet päivän energiamäärästä kertyy välipaloista, kun osuuden todellisuudessa tulisi olla lähempänä kymmentä prosenttia. Ei ole ihme, jos ei ruoka-aikaan ole nälkä. Jo kymmenen vuotta sitten tehdyissä tutkimuksissa havaittiin ruokavalion välipalaistuminen. Aiemmin Suomesta tehdyistä matkaoppaissa mainittiin erikseen, ettei kadulla syömistä katsota hyvällä, eikä se ole tapana. Siitä on jo jokunen vuosi, kun bussikuski uhkasi heittää minut ulos bussista, koska minulla oli kädessä avaamaton limupullo. Se piti laittaa laukkuun. Nykyään kukaan ei tunnu välittävän, vaikka viereisellä istuimella juodaan aamukahvit.

Ei tarvita tieteellistä tutkimusta todentamaan, että erilaiset take awayt ovat muuttaneet paljon ruokailutottumuksiamme. Kahvinkin voi kivutta juoda lennossa, mitä nopeammin ja tehokkaammin sen parempi. Lounaansa suomalaiset syövät Fazer Food Servicen teettämän tutkimuksen mukaan yksin (useimmiten yksin lähes 40 % vastaajista), kiireessä (39 %), usein työn ääressä (lähes 40 % syö lounaan vähintään kerran viikossa työpisteen ääressä).

Et vain ole maistanut sitä tarpeeksi monta kertaa. Kun maistat tarpeeksi monta kertaa, pidät kyllä, ajattelee ranskalainen. Makuaistin kehittäminen on ranskalaisnäkemyksen mukaan systemaattista vaivannäköä vaativa tehtävä ja osa yleissivistystä. Elin vuosia kaikkiruokaisuuden harhassa. Pidin itseäni kaikkiruokaisena, mutta totuus taisikin olla, ettei 90-luvun Suomessa tarvinnut pitää korianterista tai vuohenjuustosta ollakseen kaikkiruokainen. Kookosta oli vain Bountyssä ja sitä nyt inhosivat muutenkin melkein kaikki. Olen joutunut toteamaan, että ranskalaisten ajattelutavassa piilee uusien makujen osalta suuri viisaus. Entinen vuohenjuuston välttelijä huomaa napsivansa aimo annoksen jo kuormasta ja saippualle suussa maistunutta korianteria käytetään meidän keittiössä paljon. En vain ollut maistanut niitä tarpeeksi monta kertaa.

Meillä keitellään edelleen soppaa useammaksi päiväksi, kolmen ruokalajin lounaita ei meillä syödä edes viikonloppuisin ja näen jokseenkin mahdottomana ajatuksen, että ilahtuisin retiisistä yhtä paljon kuin pop cornista. Alkuvuoden hyvien päätösten ketjussa olen kuitenkin poiminut parhaat palat ranskalaistenavien ruokailutottumuksista ja soveltanut niitä itseeni. Ei napostelua, monipuolista ja herkullista ruokaa kaikessa rauhassa pöydän ääressä. Kohtuudella kaikkea, mutta enimmäkseen maukasta, ravintorikasta ruokaa hyvistä raaka-aineista.

Viikonloppun kunniaksi venyin useamman ruokalajin ateriaan, jonka aloitimme ranskalaishenkisellä alkusalaatilla. Muutama raaka-aine, hyvä kastike sherryviinietikasta ja öljystä.

Toteutin salaatin ranskalaisten suosiman ideologian mukaan lähellä tuotetuista laaturaaka-aineista eli Kolatun juustolan vuohenjuustosta ja P.O.R.K:n ilmakuivatusta porsaanniskasta. Päärynät karamellisoin uunissa sherryviinietikalla ja ruokosokerilla silattuina. Jos et löydä sherryviinietikkaa, vaihda se vaikka balsamicoon tai siideriviinietikkaan. Ranskisfiilistä perjantai-iltaan kahden kotona.

Alkusalaatti vuohenjuustosta, ilmakuivatusta kinkusta ja päärynästä

neljälle

2 päärynää
2 rkl sherryviinietikkaa
1 rkl ruokosokeria
pieni kiekko vuohenjuustoa
noin 50 g ilmakuivattua porsaanniskaa tai 8 siivua ilmakuivattua kinkkua
1-2 rkl pinjansiemeniä
pari kourallista rucolaa ja muita salaatteja

Kastike

1 rkl sherryviinietikkaa
3 rkl hyvää oliiviöljyä
ripaus suolaa ja pippuria

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen.

2. Kuori päärynät, leikkaa ne neljään osaan, poista kannat ja siemenkodat. Nosta päärynät leikkuupinta ylöspäin uunivuokaan. Sekoita sokeri viinietikkaan ja pirskottele päärynöiden päälle. Paista uunissa noin 10 minuuttia tai kunnes päärynät ovat pehmeitä ja saaneet hiukan väriä.

3. Paahda sillä välin pinjansiemenet kuivalla pannulla ja sekoita kastikkeen ainekset

4. Nostele lautasille pieni keko salaattia. Pirskottele päälle kastiketta.

5. Asettele lautaselle hiukan jäähtyneet päärynät, ilmakuivattu kinkku ja murustele vuohenjuusto. Ripottele lopuksi päälle pinjansiemenet ja hiukan kastiketta.

Kanadalaisen Karen De Billonin kirja Miksi ranskalaiset lapset syövät ihan kaikkea? kertoo hänen perheensä Ranskan vuodesta ja sen vaikutuksista nirsouteen taipuvaisten tyttärien ruokavalioon. Sain kirjan arvostelukappaleena Atena Kustannukselta. Kirjasta ilmestyy pokkariversio maaliskuussa.