Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Paljonko on paljon?

Ruokakeskustelun pääosaan on noussut hinta. Mutta paljonko on oikeastaan paljon, kuinka paljon on kohtuullista maksaa ruoasta? Tiedätkö sinä, kuinka paljon sinulta kuluu ruokaan? Mihin panostat? Mistä säästät?

mandariinit

Minulta kysyttiin, kuinka paljon käytämme ruokaan rahaa kuukaudessa. En osannut vastata. Pystyn arvioimaan suuruusluokan, mutta kovin systemaattisesti en ole asiaa seurannut. Siksi helmikuussa kerään kuitit talteen ja teen tilinpäätöksen asiasta.

Venäjän pakotteista seurannut ruoan viennin romahtaminen ja siitä aiheutunut ylitarjonta kotimaisilla markkinoilla, kotimaisten kaupan alan yritysten vastaus Lidlin markkina-aseman vahvistumiseen, suomalaisten ostovoiman heikentyminen. Myllerryksestä ja taloudellisesta taantumasta on seurannut se, että ruokakeskustelussa keskiössä on viime aikoina ollut hinta. Takana on poikkeuksellinen ajanjakso, jolloin ruoan hinta on laskenut.

En ylenmääräisesti törsää ruokaan, mutta enpä siinä juuri pihistelekään. Hyvä ruoka on meille nautinto, johon panostamme mielellämme. Myös ulkona syömiseen. Jos muutamaa ylihintaista tai ala-arvoista ravintolaillallista ei lasketa, en muista koskaan harmitelleeni ruokaan käytettyä rahaa. Vain huonosta ruoasta maksaminen harmittaa, samalla rahalla saa hyvääkin.

Emme hamstraa tavaraa, en harrasta shoppailua ja mitä enemmän ikää kertyy, sitä harkitsevampi kuluttaja minusta on tullut. On ollut aikoja, joina rahat ovat olleet tiukemmalla. Silloin söin mieluusti kaurapuuroa vaikka viikon, jos se oli hinta uudesta puserosta. Nyt tilanne on päinvastainen, en kaipaa tavaraa, vaan arvostan elämyksiä – niissä ruoalla on usein iso rooli. Ymmärrän olevani onnekas; nykyisessä kahden työssäkäyvän aikuisen lapsettomassa taloudessa ruokalasku ei muodostu kipupisteeksi. Se ei silti poista sitä tosiasiaa, että paras ruoka on yleensä yksinkertaista, eikä hyvä ruoka vaadi valtavaa lompakkoa. Viitseliäisyyttä se välillä vaatii.

Näihin panostamme

Laadukkaat ja maukkaat raaka-aineet. Meillä syödään artesaanipastaa. Säilykkeistä valitsen parhailta maistuvan. Eurolla enemmän saa esimerkiksi säilötyistä tomaateista ferrareita peruspurkkiin verrattuna. Pizzan teen oikeista pizzajauhoista, risottoriisi on aqcuerelloa, sitä maailman parhaaksi kehuttua. Oliiviöljyni haluan vihreänruohoisena. Olen valmis maksamaan tuotteesta enemmän, jos saan hinnalle maussa vastinetta. Usein perustuote on erinomainen. Silloin minusta tulee hintatietoinen.

Tuoreet yrtit. Viiden euron rosmariinin jätän talvella kauppaan. Pyrin muuten suosimaan sesongin raaka-aineita, mutta tuoreita yrttejä käytän surutta ympäri vuoden. Siinä missä lapsiperheet säilyttävät maitopurkkeja, on meidän perheessämme jatkuvasti rivi tuoreita yrttejä. Kun yrtit säilyttää jääkaapissa, ne kestävät pitkään ja käytän useimmiten puskat loppuun. Basilikat ja muut kylmänarat yrtit ovat asia erikseen.

Eettisemmin tuotettu liha. En ole valmis maksamaan luomulihasta silmittömiä hintoja, mutta esimerkiksi tehotuotettuun broileriin tartun vain poikkeustapauksissa. Välillä haksahdan grillibroileriin. Luomu ei ole minulle niin olennaista kuin eettisyys. Lihansyöjänä minun on hyväksyttävä, että kyse on tuotannosta, mutta se ei silti tarkoita, että mikä tahansa on hyväksyttävää. Jos lisähinta eettisyydestä ei lipsahda kiskonnan puolelle, maksan sen kitisemättä.

Pienet tuottajat. Pieni ei ole automaattisesti kaunista, mutta parhaat leivät saa leipomosta ja viime aikojen kiinnostavimmat uutuustuotteet ovat lähes poikkeuksetta syntyneet pieniltä toimijoilta. Pienten ei tarvitse miellyttää massan makuaistia, eikä siten tehdä kompromisseja. Olipa kyse ravintoloista tai ruokatuotteista, pienet ovat isoja edellä ja Helsingissä olemme onnekkaassa asemassa – pullonkaula eivät ole vaihtoehdot vaan aika. Isojen ruokatalojen myllyistä tuntuu syntyvän vain makumuunnoksia eikä aitoja tuoteuutuuksia, enkä muista, milloin olisin syönyt valtakunnallisen ketjun ravintolassa.

Tämä pienentää ruokalaskuamme

Suosimme sesongin raaka-aineita. Kyseessä on paljolti makuasia, mutta se näkyy myös lompakossa. Juuri nyt sitruksia saa reilulla eurolla kilo ja sydäntalvella salaatin sijaan kannattaa suosia juureksia. Kotimainen kurkku on kesäruokaa.

Maltillisesti lihaa ja usein silloinkin edullisempia ruhonosia, sen sijaan mm. papuja ja linssejä. Lihan osuus kauppakassistamme on systemaattisesti pienentynyt viime vuosina. Osittain vähän puolihuolimattomasti, osittain tietoisesti. Kun valmistan lihaa, tartun useimmiten edullisiin ruhonosiin. Sisäfileen sijaan meillä haudutetaan rauhassa patoja etuselästä, niskasta tai rinnasta.

Ostan vain sen verran kuin syömme ja pyrin minimoimaan ruokahävikin. Kalleinta ruokaa on roskiin heitetty ruoka. Suosin kauppoja, joissa on palvelutiski ja ostan juuri sen verran, kuin tarvitsemme. Mietin jo valmiiksi, miten ketjutan raaka-aineita ja suunnittelen vähän pidemmälle. En myöskään hamstraa ruokaa kovin pitkäksi aikaa, koska olen oppinut, että kahden aikuisen taloudessa kokkaaminen jää välillä väliin tai päivällinen kuittaantuu lämpimillä leivillä. Joskus myös jogurtilla ja marjoilla. Liian kunnianhimoisesti en siis lataa jääkaappia täyteen. Ennen suurempaa kauppakäyntiä pyrimme myös kokkaamaan jääkaapin tyhjäksi. Rasiallisesta tomaatteja, oliiviöljystä, nipusta yrttejä, valkosipulista, chilihiutaleista ja oliiviöljystä syntyy puolityhjän jääkaapin kelpo pasta. Jämäruoka on vähän kuin peli, saan onnistumisen iloa, kun taion olemattomista raaka-aineista herkullisen aterian.

Ostoslista. En mene koskaan kauppaan ilman ostoslistaa. Toki ostan välillä heräteostoksiakin kokeilumielessä, mutta enimmäkseen pitäydyn listassa, jonka mietin etukäteen useamman päivän tarpeiden pohjalta.

Valmistamme ruoan pääosin itse. Siksi, että se on parempaa. Mutta itse valmistettu ruoka on myös useimmiten edullisempaa. Tiedän, että kalapuikkoja ja ranskalaisia saa halvalla, mutta niin saa aidoista raaka-aineista valmistetun keitonkin. Jälkimmäinen on parempaa. Toki joskus tartun pakastefalafeleihin. Useimmiten teen kuitenkin itse. En useinkaan mitään kovin monimutkaista ja arkiruokamme on aika edullista, peruskotiruokaa.

Pitäisi panostaa enemmän

Kala. Rakastan kalaa, mutta syömme sitä ihan liian harvoin. Varsinkin vaalea kala on usein pöyristyttävän kallista, mutta vaihtelemalla kalalajeja kalaa saisi edullisestikin lautaselle. Lähikauppamme on alkanut myydä kokonaista kalaa kohtuulliseen kilohintaan. Kalan osalta olen alkanut tarjoushaukaksi.

Pienet liikkeet ja kauppahallit. Ostan mieluusti hallista hyviä raaka-aineita, pienistä liikkeistä löytää paljon sellaista, mitä muualta ei saa, mutta sen jälkeen, kun muutimme vähän kauemmas keskustasta, huomaan ostosteni siirtyneen enemmän lähikauppoihin. Olemme onnekkaita siinä mielessä, että kohtuullisen lähellä on kaksi erinomaista kauppaa, joista toinen pitää kunnia-asianaan erinomaista kalatiskiä. Sieltä saa tuoretta kotimaista kalaa joka päivä. Toinen taas on ruokaharrastajien suosikkikauppoja pääkaupunkiseudulla. Hallin tunnelmaa ei kuitenkaan voita mikään.

*****

Näillä eväillä mennään myös helmikuu. Pyrin olemaan rehellinen ennenkaikkea itselleni eli seuranta ei toivottavasti vaikuta ostokäyttäytymiseeni, vaan saan mahdollisimman totuudenmukaisen kuvan kauppalaskustamme. Miten teillä: Tiedätkö ruokaan kuluvan rahan sentilleen tai edes sinnepäin? Mihin olet valmis panostamaan ja millä keinoilla pienennät kauppalaskua?

Pitkäpiimäistä – kotitekoinen viili

En oikeastaan keksi yhtään järkisyytä, miksi viiliä pitäisi tehdä kotona, mutta jotain maagista prosessissa on: Yksi lusikallinen viiliä muuttaa kulhollisen maitoa viiliksi vuorokaudessa. Paksuksi ja tuhdiksi viiliksi, jossa on pinnalla täydellisen rasvainen kuori, johon upottaa lusikkansa. 
kotitekoinen viili

Monille kotitekoinen viili on nostalgiaruokaa, muisto mummolasta. Meillä tehtiin lapsena jogurttia, mutta viiliä en muista äidin tai mummon valmistaneen. Mieleni on kuitenkin tehnyt mieli testata viiliä siitä saakka, kun Hälften spydde och resten dog -blogin Sofia osallistui momin viilireseptillä Mummola-ruokahaasteeseen reilu vuosi sitten. Jokunen päivä sitten törmäsin Riikka Kantinkosken vangitsevaan kuvaan kotitekoisesta viilistä instassa. Kaivoin kipot esille, kävin ostamassa täysrasvaista viiliä ja maitoa ja laitoin viilin tulemaan. Ja pian jo toisen satsin, kun ensimmäinen oli syöty – vaikka mies pyörittelee silmiään kipoilleni.

Viilin valmistamiseen tarvitaan vain purkillinen viiliä ja litra maitoa. Purkillinen viiliä jaetaan kuuteen kulhoon siemeneksi ja päälle kaadetaan maitoa ja sekoitetaan kevyesti. Noin vuorokaudessa siemen muuttaa myös maidon rakenteen viilimäiseksi – pitkäpiimäiseksi kuten vanha kansa rakennetta kutsuu.

Ennen viilinsiemen on ollut kuin hapanjuuri, se on voinut periytyä äidiltä tyttärelle. Nykyään meijerit käyttävät kuitenkin erilaista hapatetta, joka ei välttämättä toimi moneen kertaan. Varminta on ostaa uusi purkki siemeneksi aina uuteen erään tai vaihtaa siemen viimeistään siinä vaiheessa, kun viili ei enää hyydy samasta siemenestä. Kannattaa valita luomutäysmaitoa ja punaista viiliä. Rasvaisista maitotuotteista onnistut varmimmin ja saat viiliin hyvän rakenteen ja paksun kuorikerroksen. Laktoosittoman viilin valmistaminen kotioloissa on epävarmaa, koska laktoosittomien tuotteiden hiilihydraattirakennetta on muutettu.

Olen seurannut kiinnostuneena Instagramissa ja Facebookissa muutaman viikon päästä ilmestyvän Kaisa Niemisen ja Riikka Kantinkosken Ruokakirjan edistymistä. Ruokatrendien keskellä on hienoa, että joku nostaa suomalaista ruokaperinnettä ja kokoaa kansien väliin mummolanmakuiset, perinteiset suomalaiset reseptit. Uskon, että kirja on oikeasti hienosti kiinni ajassa – kotoinen ruokaperinne on kirjan arvoinen. Kirjan Facebook-sivuilta poimin myös viilin kokeiluun. Käytin siemenviiliä hiukan kirjan ohjetta enemmän.
viili

Kotitekoinen viili

6 annosta

1 purkki punaista viiliä
1 litra täysmaitoa

1. Jaa viili tasan kuuteen annoskulhoon, kaada sen jälkeen yhtä paljon maitoa jokaiseen kulhoon.

2. Peitä kulhot leivinpaperilla tai pyyhkeellä ja anna viilin hyytyä huoneenlämmössä noin vuorokauden.

3. Nosta kylmään. Valmis viili säilyy jääkaapissa noin viikon.

Keisarien herkku – Kaiserschmarrn

Keskieurooppalaisella ruokakulttuurilla on erityinen nostalgiapaikka sydämessäni. Yksi suosikkejani on Kaiserschmarrn, joka on kuin kevyesti karamellisoitu pannukakku. Ja tiedättehän suhteeni pannukakkuun – se on lämmin. Eikä karamellisointi sitä ainakaan etäännytä.
kaiserschmarrn
En ollut vuosiin syönyt Kaiserschmarrnia – kunnes törmäsin siihen pitkästä aikaa My Blue & White Kitchen -blogissa. Pannukakku taitaa olla alunperin kotoisin Itävallasta, mutta se on suosittu myös Etelä-Saksassa ja laajemmin itäisessä Keski-Euroopassa. Useimmiten se tarjoillaan omenasoseen tai luumukompotin kera ja alkuperäisessä reseptissä mukana on myös rommissa liotettuja rusinoita.

Kun pöydässä istui lapsi ja rusinankarttelija, jätin rusinat pois. Itsekin pidän Kaiserschmarrista enemmän ilman niitä ja tarjoan sen mieluusti jonkin happaman kanssa. Perinteistä poiketen esimerkiksi sopivasti happamat marjat sopivat pannukakun kylkeen. Karamellisoitu herkku on itsessään aika makea, eikä päälle siroteltava tomusokeri ainakaan vähennä makeutta.

Kaiserschmarrn valmistetaan perinteisestä pannukakkutaikinasta sillä erotuksella, että keltuaiset ja valkuaiset erotellaan ja valkuaiset lisätään taikinaan vaahdoksi vatkattuna. Se paistetaan paistinpannussa liedellä, loppuvaiheessa se paloitellaan ja palaset karamellisoidaan.

Omenasoseen voi keittää myös pienissä erissä. Keitin Kaiserschmarrnin rinnalle pienen purkillisen. Siitä riittää vielä muutamaksi päiväksi puuron päälle. Ohjeen perinteiseen omenasoseeseen löydät täältä.

Kaiserschmarrn

kahdelle-kolmelle

2 kananmunaa
1 1/2 rkl sokeria
ripaus jauhettua vaniljaa
ripaus suolaa
1 1/2 dl (täys)maitoa
1 dl vehnäjauhoja
nokare voita paistamiseen
30 g (pari reilua ruokalusikallista) voita karamellisointiin
1 rkl tomusokeria
1/2 dl mantelilastuja

1. Erottele valkuaiset ja keltuaiset. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi.

2. Vatkaa toisessa kulhossa keltuaiset, sokeri, vanilja ja suola vaahdoksi.

3. Lisää joukkoon maito ja vatkaa tasaiseksi, lisää vielä vehnäjauhot tasaisesti vatkaten.

4. Nostele esimerkiksi silikoninuolijalla taikinan joukkoon varovaisesti valkuaisvaahto. Älä vatkaa, vaan ole helläkätinen, jotta taikina säilyy mahdollisimman kuohkeana.

5. Kuumenna noin paistinpannu (halkaisija noin 26 cm) keskilämmöllä, lisää nokare voita ja kaada taikina pannulle, kun voi on sulanut ja ruskistunut hiukan. Pidä lämpötila hiukan keskilämpöä alhaisempana. Pannukakku on aika paksu ja sen pitää ehtiä kypsyä paistamisen aikana.

6. Paista pannukakkua noin 6-8 minuuttia tai kunnes alapuoli on kauniin kullanruskea. Ota mahdollisimman suuri joustava lasta (kahdella lastalla voi olla helpompaa) ja käännä pannukakku kokonaisena ympäri. Jos se sattuu hajoamaan, se ei ole kovin vaarallista, kohta se paloitellaan joka tapauksessa.

7. Paista alapuolta muutama minuutti ja leikkaa pannukakku muutaman sentin kokoisiksi kuutioiksi pannulla. Lisää reilu nokare voita ja ruskista palasia muutama minuutti kevyesti liikutellen eli kunnes ne ovat saaneet väriä myös reunoille.

8. Lisää pannulle reilu nokare voita, ripottele pannukakkupalasten päälle tomusokeri ja mantelilastu ja paista muutama minuutti tai kunnes pannukakku on kevyesti karamellisoitunut ja mantelilastut paahtuneet hiukan.

9. Tarjoa omenasoseen tai marjojen kanssa. Pannukakku on suhteellisen makea, itse pidän Kaiserschmarrnista eniten, kun sen tarjoaa jonkin hiukan happaman kanssa.