Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Omaa ja lainattua – runebergin tortut

Laura Kolben mukaan suomalaisessa ruokakulttuurissa ei ole juuri muuta omaa kuin mämmi. Kaikki muu on naapureilta lainattua.

HS Teemassa oli kiinnostavia artikkeleita suomalaisesta ruokakulttuurista. Siitä luin myös kyseisen Laura Kolben haastattelun. Minusta mielenkiintoinen kysymys kokonaisuudessaan on, mitä on suomalainen ruokakulttuuri. Tuntuu, että siitä puhuttaessa usein katsotaan taaksepäin yhteisiin ruokamuistoihin. Harvoin silloin kuitenkin nostetaan esille, että hyvin yhtenäinen ruokakulttuuri johtui paljon myös nykypäivää merkittävästi rajoittuneemmasta valikoimasta. Vielä 90-luvullakin oli HS Teeman mukaan niin tiukkoja tuontirajoituksia, että esimerkiksi naudanfilee loppui usein loppuvuodesta kokonaan. Pidä siinä sitten ravintolaa.

Valtava raaka-ainevalikoima, matkustelu, erilaiset eettiset ja ekologiset valinnat todennäköisesti eriyttävät ruokailutottumuksia entisestään. Mitä suomalainen ruoka oikeastaan on nykypäivänä? Tämän kysymyksen innoittamana blogin helmikuun teemana pohditaan ruokakulttuuriamme otsikon Omaa ja lainattua alla. Kokkaan siis helmikuun ajan vähintään kerran viikossa ruokaa, jonka koen kuuluvan suomalaiseen ruokakulttuuriin. Ajatuksena on vilkuilla myös sivuille naapurimaihin ja toivottavasti myös nykyaikaan ja eteenpäin eikä ainoastaan nostalgisoida – ja mämmiä ei tule olemaan tarjolla.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katse vielä historiaan, koska helmikuun alku yksinkertaisesti vaatii Runebergin torttuja. Niiden alkuperä nyt ainakin on Porvoossa, mutta ei kuitenkaan tiettävästi Frederika Runebergin keittiössä, kuten yleinen uskomus kuuluu, vaan kunnia kuulunee porvoolaiselle kondiittorimestari Lars Asteniukselle.

Äitini leipoi torttuja aina kaksi isoa tarjottimellista, jotka olivat kylmiön alaosassa ja sisareni kanssa verotimme niitä urakalla. Näissä ei läträtä viinalla, eivätkä ne ole komean sylinterinmuotoisia. Lapsena olimme itseasiassa sitä mieltä, että mitä matalampi sitä parempi, koska silloin vadelmahillon määrän suhde taikinaan on optimaalinen.

Tällä reseptillä meillä on näitä aina tehty ja ne ovat vaatimattomasti tietenkin minun mielestäni maailman parhaita -ja myös kaikki sukuunnaidut ovat samaa mieltä, joten ihan pelkästä tottumuksesta ei ole kyse. Jos lupailen tekeväni runebergin torttuja, vasen laitakokki aina tarkistaa, että olen muistanut kysyä reseptin äidiltäni tai siskoltani. Sen voisi ottaa myös epäluottamuksen osoituksena, mutta en ota, koska näitä en pysty muokkaamaan paremmiksi.

Kokeilin tortuissa ensimmäistä kertaa Den Gamle Fabrikin vadelmahilloa, jossa pitäisi olla vähemmän sokeria ja enemmän marjoja. Oma vadelmahilloni on torttuihin ihan liian valuvaa ja yleensä valmishillot maistuvat minusta lähinnä sokerille. Den Gamle Fabrikin hillo oli ehdottomasti kaupan hilloista parhaasta päästä.

Runebergin tortut

noin 15 kpl

250 g voita
2 1/2 dl sokeria
2 munaa
vajaa 2 dl korppujauhoja (pikkuisen vajaa)
vajaa 3 dl vehnöjauhoja (pikkuisen vajaa)
2 1/2 tl leivinjauhetta
100 g mantelirouhetta

Pinnalle valumatonta vadelmahilloa, tomusokeria (1 dl), vettä (2-3 tl).

1. Vatkaa sokeri ja voi. Lisää munat.

2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan.

3. Laita muffinssivuokiin. Taikina kohoaa aika maltillisesti elit voit huoletta laittaa sitä noin 2/3 korkeudelle.

4. Paista noin 2oo asteessa noin 12 minuuttia.

5. Koristele jäähtyneenä vadelmahillolla ja tomusokeri-vesiseoksella.

Ehtaa kasaria – broileri-currykastike

Miika Nousiainen: Metsäjätti
Syksyn vaikuttavin lukuelämys avasi minulle uuden näkökulman viime vuosikymmenien Suomeen. Ruokamuistoissa se innosti palaamaan 80-luvulle.

Kun aloin kirjoittaa blogia, ajatuksena oli myös nostaa esille kirjahelmiä. Ensimmäistäkään postausta aiheesta en ole kuitenkaan saanut aikaiseksi. Kirjoista kirjoittaminen on osoittautunut vaikeammaksi, kuin luulinkaan. Jatkossa aion kuitenkin nostaa satunnaisesti myös lukuelämyksiä ja yhdistää postaukseen kirjan henkeen sopivan ruoan.

Syksyn ehdottomasti vaikuttavimpia lukuelämyksiä on ollut Miika Nousiaisen Metsäjätti. Se on tarkka ajankuvaus 1980-2000-lukujen Suomesta teollisuuspaikkakunnalla tehtaan piipun varjossa. Se on kasvukuvaus kylän omasta pojasta, joka palaa lapsuuspaikkakunnalleen saneeraajan roolissa. Nousiainen on kuvannut kirjaa kuin esikoisekseen, niin paljon se poikkeaa hänen aiemmista tragikoomisista teoksistaan. Kirjassa on ilmeisen paljon myös omakohtaisia kokemuksia, sillä hänen isänsä ja veljensä ovat ymmärtääkseni työskennelleet metsäteollisuuden palveluksessa.

Olen itse melko samanikäinen Nousiaisen kanssa ja minuun teki vaikutuksen tarkalla kynällä kuvattu 80-luvun Suomi. Vaikka itse olen kotoisin huomattavasti suuremmalta paikkakunnalta, sen aikainen kulttuuri oli vaihtoehtojen puutteessa nykyistä yhtenäisempi. Pystyin siis samaistumaan kirjan kuvaamaan lapsuuteen, ja ajan ilmiöt tuntuivat hyvin tutuilta. Itse en muista aikaa niin politisoituneena vastakkainasettelun aikana, kuin se kirjassa kuvataan ja omat muistot ovat huomattavasti huolettomammat ja lämpimämmät. Kyllä varmasti myös tehtaan porteista mentiin onnellisiin koteihin.

Nykyajan kvartaalikapitalismi näyttäytyy kirjassa raakana ja sitä se usein saattaa ollakin. Itse olen kuitenkin sen verran idealisti, etten halua uskoa täydellisen tunteettomaan ja empatiakyvyttömään johtajuuteen. Vastakkainasettelu hyvän ja pahan välillä on tietenkin dramaturgisesti kiinnostava, mutta yksisilmäiseen musta-valkoisuuteen tarinassa ei onneksi sorruta.

Rankasta aiheestaan huolimatta kirja ei kuitenkaan ole ahdistava vaan hyvin koskettava, ja minusta siinä on myös paljon toivoa. Ehdottomasti oman syksyni vaikuttavin lukuelämys, ajatuksia herättävä kirja, jonka pariin tulen poikkeuksellisesti palaamaan varmasti toisenkin kerran jo pelkästään Nousiaisen nautinnollisen kielen takia.

*****

Kana-currykastike

Kirja on toki myös viiltävä kuva tästä ajasta ja luokkaeroja havainnollistettiin myös ruoan kautta. Törmälän kaupan valikoima ei vastannut pääkaupunkilaisten makutottumuksia vielä nykypäivänäkään. Itse halusin kuitenkin palata 80-luvun tunnelmiin, kun broilerit kaivettiin kokonaisina pakastealtaasta.

Kävimme joskus keskustelun työkavereideni kanssa kunkin turvaruoasta (Kulinaarimurulasta poimimani Kati Tervon mainio käännös soul foodille). Minulle turvaruoka on äidin kanakastike, joka keitettiin kasaan edellisen päivän uunikanan rippeistä. Sisareni kanssa suhteemme curryn tuoksuun ja kastikkeeseen on edelleen erinomaisen lämmin. Siitä turvaruoassa lieneekin kysymys, se edellyttää vuosien mittaan kultautuneita lapsuusmuistoja.

Kokkaan tätä itselleni, kun olen yksin kotona. Nykyään tosin oikaisen pakastealtaan sijaan grillitiskin kautta. Aluksi mietin, ettei kukaan nyt näin  yksinkertaisesta ruoasta ole kiinnostunut, mutta sitten minulle selvisi tuttavapiirissäni tehdyssä kyselyssä, että aikalaisteni kouluruokasuosikkien kärkipäässä on kanaviillokki. Tässä siis oikotie onneen ilman mitään kikkailuja. Samalla periaatteella otin myös kuvan. Ruokalajin luonteen vastaista olisi ollut yrttikikkailu tai muunlainen stailaaminen. Se on räps ja haarukka käteen.

Broileri-currykastike 80-luvulta
2 hengelle

1 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoja
4-5 dl vettä
1 kanaliemivalmiste (en usko, että näiden e-koodeista oltiin huolestuneita 80-luvulla)
grillattua broileria (yksi rintaleike riittää kahdelle)
currya maun mukaan
(suolaa tai muita mausteita, jos nyt haluat kikkailla)

1. Sulata voi kattilassa. Lisää vehnäjauhot ja kypsennä niitä jonkin aikaa, mutta älä  anna ruskistua eli pidä lämpötila riittävän alhaisena.

2. Lisää vesi vähitellen kunnolla sekoittaen. Lisää kanaliemivalmiste. Keittele kunnes kastike sakenee. Ole kärsivällinen se vie jonkin aikaa. Lisää joukkoon curry ja lopuksi kana paloiteltuna melko pieniksi paloiksi. Keitä, kunnes kana on lämmennyt.

Tanskalaista hyggeä – paahtopaistipatonki

Paahtopaistipatonki, remouladekastiketta ja marinoitua punasipulia
Tällä kertaa tarjolla ei ole soppaa vaan hetki tanskalaista hyggeä – kyllä se käy myös sopan seuralaiseksi. Harvoinpa pieni elämästä nauttiminen arkeakaan pilaa.

Työskentelin yhdessä vaiheessa elämääni vuoden ajan vähintään kaksi päivää viikosta Kööpenhaminassa. Loppuvaiheessa vuotta toivoin aina maanantaisin kukonlaulun aikaan kentälle mennessäni, että menolento olisi jostain syystä peruttu. Lumimyrsky tai tekninen vika, kumpi tahansa kelpasi, kunhan se todetaan Helsingin päässä. Siitä tietää matkustavansa liikaa töissä, kun lomamatkan estää haluttomuus mennä Helsinki-Vantaalle.

Jatkuva reissaaminen ei onnistunut kuitenkaan pilaamaan Kööpenhamina-suhdettani. Olen ollut siellä muutaman kuukauden pätkän töissä jo ennen tuota jatkuvaa ravaamista ja eihän siitä mihinkään pääse, että tanskalaiset osaavat nauttia elämästään. Osaan arvostaa tanskalaista panostusta rakentaa arkeenkin hyggeä. Yhdetkään syntymäpäivät eivät jää työpaikalla juhlimatta ja perjantai alkaa mukavammin lähileipomon tuotteilla.

Kööpenhaminassa saa hyvää ruokaa ihan joka kulmalta. Sen vuoksi onkin hämmentävää, miten huonoa ruokaa oli tarjolla työpaikkani ruokalassa. Paitsi jos valitsi voileipäpöydän. Vaihtoehdot olivat epämääräinen mössö, josta ei tunnistanut pääraaka-ainetta tai smørrebrød, joka koottiin yltäkylläisestä pöydästä. Ei tarvinne ihmetellä, miksi elin puolet viikosta paahtopaisti- ja kalaleivillä ja kannoin remouladea matkalaukussa myös kotiin.

Sittemmin olen kehittynyt ja teen remouladen ihan itse, mutta edelleen ihminen tarvitsee aika ajoin kunnon paahtopaistileivän ja pienen hetken tanskalaista hyggeä arkipäivään.

Paahtopaistin tein tällä kertaa ohjeella, jonka löysin asialle omistetulta sivulta. Ohessa minun versioni lisukkeista. Kun se uuni siinä nyt on kuumana, kannattaa heittää sinne myös pari kourallista kirsikkatomaatteja, niin saat samoilla tulilla ihania uunikuivattuja tomaatteja.

Remouladekastike

50 g kermaviiliä
3/4 dl majoneesia
1/4 pienestä porkkanasta
1/2 salottisipuli
1/2 dl maustekurkkua silputtuna
muutama kapris
1 tl sinappia
suolaa, mustapippuri

1. Raasta porkkana karkealla terällä ja silppua sen jälkeen vielä raaste pienemmäksi. Silppua salottisipuli, suolakurkku ja kaprikset.

2. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Näillä ainesosilla kastikkeesta tulee suhteellisen löysää eli toki voit tehdä tömäkämmän kastikkeen vähentämällä kermaviilin määrää, mutta kermaviili raikastaa makua.

3. Anna maustua jääkaapissa ainakin jokunen tunti.

Marinoidut punasipulit (ohje Oliviasta)

1 punasipuli
1 rkl balsamicoviinietikkaa
1 rkl öljyä
1/2 tl hunajaa

1. Sekoita viinietikka, öljy ja hunaja. Sekoita ne ohueksi viipaloidun punasipulin joukkoon.

2. Anna maustua kymmenen minuuttia.