Blog

On helppo yhtyä ylistyskuoroon: Taste of Helsinkiä mukavampaa kesäillan ohjelmaa on hankalaa löytää. Maistuvia ruokia ja hyviä viinejä yhdistettynä aurinkoiseen ja lämpimään alkukesän iltaan. Se kesä tuli sittenkin! Hyvää ruokaa tarjolla Musiikkitalon kupeessa vielä tänään ja huomenna. Jos et ole vielä käynyt, mene ihmeessä.

Suuntasimme herkuttelemaan Soul Kitchenin Annan vinkistä viltit kainalossa. Istumapaikkoja ei ollut tarjolla kovin paljoa, joten piknikmeininki pelasti pöydän metsästämiseltä. Herkullisempaa piknikiä saa hakea. Vai milloin retkellä saa eturivin suomalaiskokkien tekemää ruokaa – ainakaan näin monen? Ja bonuksena ruoat sai lämpiminä ja juomat kylminä.

Meitä oli neljän hengen seurue ja ostimme aina meille neljälle kaksi samaa annosta, jotka jaoimme keskenämme. Siten pääsimme maistamaan melkein kaikki ravintolat läpi, parhaista parikin annosta. Vain C ja Juuri jäivät tällä kertaa väliin. Muutama muukin annos olisi houkuttanut, mutta ihmisen vatsalaukku on rajallinen. Ravintolat olivat onnistuneet arvioimaan kulutuksen todella hyvin, meiltä jäi ainoastaan yksi annoksista saamatta raaka-aineiden loppumisen vuoksi.

Kun ne kerran Turkkusest asti olivat tulleet ja pakanneet kattilat ja pannut mukaan, olisihan se nyt ollut epäkohteliasta olla aloittamatta Smörin kuhacevichellä. Rinnalla Carelian paistettuja kampasimpukoita ja hasselpähkinävoita. Näistä kahdesta meidän seurueen pisteet menivät yksimielisesti oopperan kulmille, vaikka molemmat hyviä olivatkin. Hasselpähkinävoi oli niin hyvää, että pakko opetella tekemään sitä kotonakin, ja kampasimpukat olivat kypsyydeltään täydellisiä. Lupaava alku ja mikä parasta meno vain parani.

Seuraavana oli tosin ehkä illan heikoin annos, Toscaninin Vitello Tonnato. Sinänsä siinä ei ollut mitään vikaa, mutta eipä se toisaalta myöskään säväyttänyt. Omassa lajissaan perusvarma annos, mutta kun samaan aikaan rinnalla oli Demon kylmäsavulohi ja tryffeliperunapyree, ei jäänyt epäilystä kumman annoksen viimeisistä rippeistä oli tiukempi vääntö. Annoksesta nousi huumaava tryffelintuoksu jo, kun se laskettiin viltille. Nyt tiedän ainakin yhden käyttötarkoituksen Italian matkalta tuliaisina tuomilleni tryffeleille.

Sitten illan ehdoton kunkku, Farangin karkkipossu. Se osoittautui niin hyväksi, että illan mittaan jouduttiin ottamaan santsikierros. En enää ihmettele yhtään, miksi tätä kehutaan turuilla ja toreilla.

Aito hurmasi minut lohipastramin varhaiskaalisalaatilla, jossa oli reippaasti tilliä. Tilli ja varhaiskaali päätyvät meillä viikonlopun grillijuhlien salaattiin, juuri niin toimiva kombo, kun blogeissa on kevään mittaan kehuttu. Demosta oli pakko testata vasikanposkea jo pelkästään kateenkorvan takia. Oma taisteluni kateenkorvan kanssa oli taannoin niin tuskainen, että halusin nähdä, saako siitä oikeasti hyvää. Kyllä, kyllä siitä sai ja vasikanposkikin oli ihanan pehmeää ja mureaa.

Ensikosketus Muruun oli punaviinirisotto ja iberico-porsaan bavette. Jatkan pöytävarauksen yrittämistä. Se on jo paljon, jos minun pitää ravintolan takia alkaa niin suunnitelmalliseksi, että teen pöytävarauksen kolmen kuukauden päähän, mutta risotto oli aika hyvä motivaattori jonotukseen.

Vielä loppuun Smörin ylikypsää karitsaa ja uusia perunoita. Laitakokin mielestä siinä oli liian vahva lampaanmaku, mutta minusta taas taikinakuori leikkasi sitä juuri sopivasti.

Tai siis tietenkin ihan loppuun tietenkin vielä vähän makeaa: Aidon kehuja kerännyttä mallasvanukasta ja Bistro O matin mansikoita ja marenkia. Jos rakastaa marenkia eikä pidä mämmistä, ei tarvinne arvata kumpi oli oma suosikkini.

Illan saldo neljä tuntia ihanaa auringonpaistetta ja 12 erilaista annosta puoliksi laitakokin kanssa, toinen toistaan parempia ja kauniimpia. Mukaan oli saatu kärkiravintoloita ja se näkyi. Yritimme rankata paremmuusjärjestystä piknikseurueessamme, yksimielisyys saavutettiin karamellipossun kärkisijasta, mutta sen jälkeen kolmen kärkeen olisi ollut niin paljon tunkua, että ihan mahdotonta valita parhaat. Toisen jälkiruoan ja vitello tonnaton tilalle olisin jälkiviisaana valinnut jotain muuta, mutta muuten aikalailla täydellinen  setti. Näistä annoksista maksoimme yhteensä 63 euroa ja siihen tietenkin viinit, sisäänpääsy ja lasipantit päälle. Viinit olivat myös oikein maltillisesti hinnoiteltuja (pääsääntöisesti 4-6 euroa/12 cl). Luin jostain arvostelua siitä, ettei tapahtumassa toteutuisi hyvää edullisesti -periaate. Tämän laskutoimituksen perusteella uskallan olla eri mieltä.

Järjestelyt toimivat moitteetta. Toki konsepti on muualla moneen kertaan testattu, mutta joka tapauksessa kerta oli ensimmäinen Helsingissä ja kaikki toimi ainakin toisena iltana kitkatta. Pienetkin yksityiskohdat oli mietitty tarkasti, kuten se, että paikallisen valuutan sai kätevässä pikkupussissa eikä läjänä laukkuun pyörimään. Etukäteen hiukan nurinoita aiheuttanut tapahtuman oma valuutta, markka, oli itseasiassa avain koko tapahtuman toimivuuteen. Kun tiskeillä olisi alettu säätää kukin vuorollaan korttien kanssa, olisi kaaos ollut valmis. Nyt jonot vetivät nopeasti, vaikka ne ajoittain suosituimmilla tiskeille olivat aika pitkiä.

Sää, viini ja hyvä ruoka saivat ihmiset niin letkeälle tuulelle, että harvoin pääsee hyväntuulisempaan tapahtumaan. Henkilökunta oli paikalla hyvällä fiiliksellä ja se tarttui myös festivaaliväkeen. Seurauksena oli rento tapahtuma ilman turhaa pönötystä. Juuri tätä Helsinki tarvitsee. Ja te muualla Suomessa, ruokaa rakastavan kannattaa matkustaa tämän tapahtuman takia päiväksi pääkaupunkiin.

Erikoiskiitokset siis Barry McNamaralle, joka toi tapahtuman Helsinkiin. Ja tietenkin ravintoloille, viinitaloille ja muille tapahtumassa mukana olleille tahoille. Saadaanhan tapahtuma Helsinkiin myös ensi vuonna, saadaanhan!