Laiskan ennakkosuunnittelun seurauksena lomasta tuli koe siitä, kuinka hyvin Pariisissa voi syödä ilman pöytävarauksia. Ja kyllä me söimme hyvin, lähes joka kerta. Ainoastaan käydessämme Marché des Enfants Rougesissa, Pariisin vanhimmalla katetulla markkina-alueella, onnistuin valitsemaan laajasta tarjonnasta mauttomat falafelit ja salaatit. Muutoin ruoka ilahdutti kerta toisensa jälkeen.
Kaikissa lukemissani oppaissa painotettiin vahvasti, että ranskalaisravintoloitsijat haluavat etukäteen tietää, ketä saavat vieraakseen. Koska aloitin suunnittelun ihan liian myöhään, oli pakko uhmata tätä kultaista sääntöä. Moniin paikkoihin olisi tosin saanut varmasti pöydän vaikka samana päivänä soittamalla. Jos olisin katsastanut ruokapaikkoja edes muutamaa viikkoa ennen matkaa, olisin ehdottomasti koettanut varata pöydän ainakin juuri nyt ruokaintoilijoiden huulilla olevaan Septimeen (johon tosin pöytä ei irtoa edes muutaman viikon varoituksella), sekä maailman 20 parhaan ravintolan joukkoon listattuun, silti erittäin kohtuuhintaiseen Le Chateaubriandiin. Jälkimmäiseen pääsee myöhempään kattaukseen (klo 21.30) vain ilman pöytävarausta, mutta emme lähteneet koettamaan onneamme ovelle.
Koko matkan ainoan pöytävarauksen tein paikallisissa ruokablogeissa juuri nyt kovasti hypetettyyn uudehkoon tulokkaaseen, pikkuruiseen Rosevaliin. Muuten menimme ilman varauksia. Vain Abriin, jonka kehutaan tarjoavan kaupungin maukkaimpia ja mielenkiintoisimpia leipiä, emme mahtuneet lounaalle ilman varausta. Paikka on leipien ansiosta ilmeisesti suositumpi lounasaikaan kuin iltaisin, jolloin siellä tarjotaan maistelumenuta.
Pariisista ei hyvä ruoka lopu. Hyviä suosituksia löytyy mm. Paris by Mouth -sivustolta. Ranskankielentaitoisten kannattaa vilkaista myös Le Fooding -sivustoa. Sain erinomaisia vinkkejä suomalaisilta bloggaajakollegoilta ja paikallisista blogeista. Olen kerännyt myös Pinterest-taululle liudan kiintoisia ravintoloita, joihin emme valitettavasti ehtineet kuin pieneen osaan. Olisin mielellään halunnut testata esimerkiksi kahden Michelin-tähden ravintolasta katuruokaan vaihtaneen Kristin Frederickin hampurilaiset Le Camion Qui Fumessa tai jotain muuta Pariisin kaduille ilmestyneistä ruokarekoista.
Listasin oheen muutamia erilaisia paikkoja, joista itse erityisesti pidin: ravintoloita, muutaman ruokakaupan ja kahvilan. Silmät auki ja kadulle, sieltä löytyy ihan varmasti kaikkea maistuvaa ruokaihmiselle. Yksinkertainein on usein parasta. Ilahduin mm. Richard Lenoirin ruokatorilta ostetuista täydellisen kypsistä aprikooseista ja persikoista, joista jälkimmäiset myyjä suostui myymään vasta, kun lupasin odottaa kaksi päivää ennen syömistä, jotta maistan ne parhaimmillaan. Villiparsa oli myös sesongissa, sitä sain onnekkaasti monta kertaa.
Gyoza Bar
56, Passage des Panoramas, M Grands Boulevards tai Bourse (Boulevard Montmartrelta lähtevä pieni katettu kuja)
Tämän yksinkertaisemmaksi ei voi enää yksinkertaistaa: Listalta löytyy käytännössä vain japanilaisia lihanyyttejä, gyozoja. Ne tarjotaan maukkaan sitruksilta ja soijalta maistuvan ponzukastikkeen kanssa. Ruokalista on siis lyhyttäkin lyhyempi – voit valita 8 tai 12 gyosaa, lisäksi listalla on riisiannos ja soijamarinoitua ituja.
Suppea ruokalista ei kuitenkaan tarkoita, etteikö ruokaan olisi panostettu. Nyyteissä käytetään ainoastaan tunnetun pariisilaisteurastajan possua ja gyosat paistetaan ruokailijoiden silmien edessä erikoisvalmisteisissa kannella suljettavissa rautapannuissa: Ensin rapsakka pinta toiselle puolelle öljyssä paistamalla, sitten loraus vettä perään, kansi kiinni ja höyrytys. Tuloksena täydelliset toiselta puolelta rapeat ja toiselta puolelta pehmeiksi höyrytetyt gyozat.
Maukasta ja edullista pikaruokaa: 8 gyozaa 7 euroa, 12 gyozaa 9 euroa. Avoinna maanantaista lauantaihin 12-14.30 ja 18.30-23. Ei pöytävarauksia, ruoka nautitaan pitkällä baaritiskillä.
Candelaria
52, Rue de Saintonge, M Filles du Calvaire
Autenttista meksikolaista tarjoileva, muutaman neliön pikkuruinen ravintola sivukadulla ei osu matkan varrelle sattumalta. Pari vuotta auki ollut ravintola oli tupaten täynnä ihan tavallisena arki-iltanakin. Älä anna sen pelästyttää, kierto on nopeaa, sillä yhden pöydän ja baaritiskin ravintolaan ei jäädä notkumaan, joten pidempikin jono vetää nopeasti. Lyhyeltä ruokalistalta saa mm. erinomaista guacamolea, ensalada de nopalia sekä muutamalla täytevaihtoehdolla tacoja ja tostadoita, jotka syntyvät ruokailijoiden silmien edessä. Vierailuiltanamme tarjolla oli mm. possulla, naudan kielellä sekä paputahnalla ja vuohenjuustolla täytettyjä maukkaita maissitortilloja. Kyytipojaksi olutta ja margaritoja. Jos ruokailun jälkeen vielä janottaa, ravintolan perältä avautuu ovi cocktailbaariin. Etuosan yltiörento olemus vaihtuu astetta sliipatumpaan ympäristöön.
Avoinna joka päivä koko päivän. Ei pöytävarauksia – no, pöytiä onkin yksi ainoa ja baaritiskille mahtuu kerralla alle 10 ruokailijaa. Annokset 4-6 euroa, juomat 4-5 euroa. Kahden hengen tuhti illallinen ja muutama kierros margaritoja n. 45 euroa.
Les Cocottes de Christian Constant
135, rue Saint-Dominique (7th), kävelymatkan päässä esim. Eiffel-tornista, jos katselet nähtävyyksiä
Nimensä mukaisesti ravintola tarjoaa lähes kaikki ruokalajit pienistä padoista. Ruoka syödään pitkällä baaritiskillä ja pystypöydissä. Mukava paikka lounaalle. Me saavuimme paikalle lounaan alkupuolella ja saimme paikat kivuttomasti, mutta paikka alkoi täyttyä nopeasti.
Päivän alkupalana oli possua tonnikalakastikkeessa. Annoksesta poimin kotikeittiöön paneroidut anjovikset, joita hersyttelimme viimeiseen suupalaan ja kotiin ostin matkalta myös annoksessa käytettyä hyvää paahdettua chilijauhetta (pimente d’Espelette). Pääruoaksi erinomaista ankkaa, mutta paikan caesarsalaatista olen David Lebovitzin kanssa täysin eri mieltä. Kaikki muu maistamamme oli erinomaista, mutta caesarsalaatti jäi lähes syömättä. Kokonaisuutena huolella tehtyä ja maukasta ruokaa, alkuruoka oli koko reissun paras.
Ei pöytävarauksia. Kahden hengen lounas (kaksi ruokalajia ja karahvi viiniä) noin 50 euroa.
Roseval
1 Rue Eupatoria, M Ménilmontant
Rosevalissa yhdistyy kuulema uusien kiinnostavien pariisilaisravintoloiden menestysresepti: Sijainti kalliin ydinkeskustan ulkopuolelle, nuoret huippuravintoloissa oppinsa keränneet omistajat, sosiaalisen median voima ja kohtuullinen hintataso. Reilu puoli vuotta avaamisensa jälkeen Le Fooding palkitsi ravintolan “Best Table in Paris 2013” -palkinnolla, mikä luultavasti viimeisteli ilta toisensa jälkeen varatut pöydät. Myös Conde Nast Traveller listasi sen Pariisin kiinnostaviempien uusien ravintoloiden joukkoon.
Pikkuruinen 26-paikan Roseval on mm. Le Chateubriandissa ja Rinossa oppinsa hankkineiden Michael Greenwoldin ja Simone Tondon ensimmäinen oma ravintola, jonka vuoksi kannattaa hypätä metroon ja suunnata 20. kaupunginosaan. Ruoka on kokeilevaa, jopa outoa. Edelleenkin ihmettelen, miten karitsa, keltuaiset, villiparsa ja tuore sardiini ovat päätyneet samalle lautaselle, mutta jotenkin hämmentävät ruoat ihastuttivat kerta toisensa jälkeen. Kaikesta muusta poikkeuksetta syötävillä kukilla koristeluissa annoksissa pidin, mutten lämmennyt jokseenkin omituiselle sardiinin ja karitsan yhdistelmälle.
Täällä, kuten oikeastaan kaikkialla muuallakin palvelu oli erinomaista. Henkilökuntaa nauratti itseäänkin, kun he kyselivät toisiltaan raaka-aineiden nimiä englanniksi ja yrittivät kuvailla viinejä mahdollisimman monipuolisesti vieraalla kielellä. Heistä oli myös äärimmäisen hämmentävää, että joku Suomesta oli tullut heille, olimme kuulema paikan ensimmäiset suomalaiset asiakkaat. Tuskin viimeiset.
Sympaattinen, sisustukseltaan äärimmilleen riisuttu ravintola – ravintolalla ei ole edes kylttiä – on uuden aallon moderni ranskalainen ravintola, joka hankkii raaka-aineensa luottotuottajiltaan ja paikallisilta toreilta ja suunnittelee listan niiden ympärille. Lista vaihtuu viikoittain ja valinnanvaraa ei ole: Tarjolla on neljän ruokalajin maistelumenu juustoilla (noin 50 euroa) tai ilman (noin 40 euroa). Jos olet kasvissyöjä, se kannattaa ilmoittaa jo varausta tehtäessä. Toisin kuin monet muut, ravintola on auki myös maanantaisin. Silloin pöydän saaminen onnistui lyhyemmälläkin varoitusajalla, muuten ravintola on ilmeisesti buukattu ainakin kuukaudeksi eteenpäin.
Cafe St. Victor
11 Rue Monge, M Maubert-Mutualité tai Cardinal Lemoine
Traditionaalista ranskalaista bistromeininkiä ja ronskia, mutta maukasta ruokaa. Paikka oli tupaten täyteen ahdettu lounaalla, mutta yhdessä humauksessa se myös tyhjeni, kun pariisilaisten vatsat täyttyivät. Tunnelmallinen ja rento paikka, jossa pihvilounaan söi kolmellatoista eurolla. Ruokaa saa koko päivän, ei siis pelkästään lounas- tai päivällisaikaan. Fiinimpää ruokaa kaipaavalle kadun toiselta puolelta löytyy Bib Gourmandilla palkittu Terroir Parisien.
Le Richer
2 Rue Richer, M Poisonnière tai Bonne Nouvelle
Jauhot suussa-Jonnan vinkistä suuntasimme Le Richeriin (ja kyllä, luulen tietäväni, kuka paikan omistaa Jonnan kuvauksen perusteella). Kävelimme varmaan tuplamatkan, kun suunnistin huonon kartan kanssa (suosittelen lämpimästi satsaamaan pari euroa kunnon karttaan kirjakaupassa nimim. saamaton). Olin jo luovuttaa, mutta onneksi en tehnyt sitä. Alkuruoka ei vielä luvannut hyvää, kurkkugazpacho oli ihan hyvää, mutta olisi toiminut ennemminkin shotina, lautasellinen alkoi jo tökkiä. Myöskään seuralaisen porkkana ja sinappijäätelö ei kerännyt juurikaan kehuja. Mutta pääruoan ansiosta unohdin sekä pitkän ja vaiherikkaan kävelyn että alkuruoan hapuilun. Olematon ranskani ei taipunut niin pitkälle, että olisin ymmärtänyt, mitä osaa kalkkunasta söin, mutta annos oli jokseenkin täydellinen. Murean lohkeilevaa kalkkunaa, villiparsaa ja maukasta sitruunalla ja korianterilla maustettua couscousia.
Jos Ranskassa tilaa pihvin, se tulee lähtökohtaisesti lähes raakana, vain pikaisesti pannulla käytettynä. Jos haluat lihasi muuten kuin verta tihkuvana, kerro se tilatessasi.
Coucousin käyttö ei rajoitu Pariisissa ainostaan sen lukuisiin pohjois-afrikkalaiseen keittiöön keskittyviin ravintoloihin, vaan se on raivannut laajemminkin tiensä bistrojen lautasille. Harjoitus ilmeisesti tekee mestarin, sillä sain pariin otteeseen todella mahtavilla mauilla ryyditettyä couscousia. Le Richerin sitruunalla ja korianterilla maustettua versiota aion tehdä myös kotona. Se oli kenties parasta couscousia, jota olen koskaan syönyt. Koostumus oli sopivan kostea ja maku raikas.
Kahden hengen illallinen ja pullo viiniä noin 100 euroa. Ei varauksia.
Blé Sucre
7 Rue Antoine Vollon
Pienen puistikon vieressä oleva boulangerie ja patisserie (jotenkin kuulostaisi vulgaarilta nimetä tämä herkkukeidas vain leipomoksi…), jossa voi hyvällä säällä juoda kahvin jalkakäytävälle ikkunan eteen nostetuissa pöydissä. Listausten perusteella yksi Pariisin parhaista croissanteista, mutta sen lisäksi halusin kokeilla madeleinea, jota en ole koskaan maistanut. Mm. David Lebowitz mainostaa sitruuna-sokeriliemellä glaseerattua pikkuleipää parhaaksi koko kaupungissa. En ole koskaan maistanut autenttista versiota, joten laajaa vertailupintaa ei makumuistissani ole. Pehmeältä Hanna-tädin kakulta maistuva pikkuleipä oli erinomainen – joku kokeneempi arvioikoon, onko kaupungissa tarjolla jotain vielä parempaa. Leipomon croissant oli meidän molempien matkalaisten mielestä koko reissun paras.
G. Detou
58 Rue Tiquetonne
Matkalukemisenani oli David Lebovitzin kevyt kuvaus havainnoistaan elämästä Pariisista höystettynä resepteillä, The Sweet Life in Paris. Kirjan lopussa on listattu liuta Pariisin ruokaosoitteita. Sieltä löysin myös G. Detoun, jonne vaelsin sopulilauman perässä David Lebovitzin suosituksen perusteella. Hän pitää liikkeestä niin paljon, että leipurien raaka-ainekeidas on saanut oman kappaleensa kirjasta. En liene ainoa turisti, joka on laulattanut liikkeen ovipumppua kirjan ja blogin johdattamana. En ole kovin innokas leipuri, joten itse tein enemmän löytöjä liikkeen maustehyllyllä: Matkalaukkuihin pakkasin mm. tonkapapuja, sichuaninpippuria ja piment d’Espeletteä (espelette chiliä). Pienessä kaupassa on paljon kiinnostavia tuotteita, eikä suinkaan ainoastaan leivontaan, vaikka esimerkiksi suklaahylly onkin laatutavaralla ladattu. Kauppa koostuu kahdesta erillisestä kaupasta, muista siis kurkkata molempiin.
Le Grande Epicerie
38 Rue de Sèvres
Vaikuttava ruokakauppa, jonne ei kannata astua sisään ilman listaa tai sieltä poistuu ilman mitään yltäkylläisyydestä typertyneenä – tai sitten haalii matkalaukkuihinsa puolet kaupasta. Varaa aikaa ja hylkää vähemmän ruoasta kiinnostunut matkaseuralainen johonkin läheiseen viinibaariin. Hyvällä ilmalla kaupasta voi pakata mukaan vaikkapa eväät ja nauttia ne jossain läheisessä puistossa. Edullisia löytöjä täältä tuskin löytyy, mutta harvinaisempien herkkujen metsästämiseen ja muuten vain yleiseen fiilistelyyn kauppa on omiaan. Ostin mukaan mm. säilöttyjä sitruunoita ja kokonaisia kardemumman palkoja.
Galeries Lafayette Gourmet
Boulevard Haussmann
Euroopan suurimman tavaratalon ruokaosasto, jossa on lounaspaikkoja ja ruokakauppa saman katon alla. Täältä löysin ankanrasvaa, jossa meillä paistetaan syksyn tullen perunat. Kattavasti mm. mausteita, mutta huomattavasti edullisemmin samat mausteet saa pienemmistä liikkeistä. Sain Marin avustamana tehtyä näitä kannattaa tuoda kotiin -listan, jonka viimeiset hankinnat kuten tömäkän viherpippurisen saucissonin (kestomakkaran) löysin täältä. Runsaudenpula ja yltäkylläisyys voivat tuntua ylitsevuotavalta täälläkin, mutta kaupasta on onnistuttu tekemään jollain lailla ihmisen kokoinen tavarapaljoudesta huolimatta.
Lue lisää kaupungista Pariiisin taivaan alla -postauksestani.
Ihan klassikkokamaa -postaussarjassa opettelen ruoanlaiton ja leivonnan perustekniikoita ja klassikkoruokalajeja. Hapanjuuri – tuo leivän herkkähipiäinen perusta – on ollut opettelun alla jo hetken. Pain de Martinin hapanjuurikoulun lisäksi kannattaa lukaista myös Jauhot Suussa -blogin kattava katsaus hapanjuuren saloista.
